joka edistyi surkeasti mutta sitten huomasin porsaanreiän: valmiin otsikon ilman tehtävän kuvausta ja kaikkihan tietevät millainen Space Marinen arki on
.Ainiin älkää olko turhan helläkätisiä arvostelun kanssa mitä raaempi arviointi sitä huolellisempi seuraavan kanssa on.Ihana arki!
Herätessäni tarkistan välittömästi kellon.Se on tasan aamu-
neljän."ei siis mitään epätavallista ",ajattelen, kun käännyn ottamaan aseeni oikealla
olevasta hyllystä.Kokovartalopanssaroinnista johtuen askeleeni kolahtivat aluksen metalliseen
lattiaan,mutta hädintuskin huomaan sitä.Olen kantanut panssariani jo puolen vuosisataa.Kyllä
siitä päivästä on jo viisikymmentä vuotta ja koko sen ajan olen kantanut voimapanssaria.Kun on
ansainnut oikeuden pukuun ,ei sitä oteta ikinä pois.Ei syödäkseen.Ei nukkuakseenkaan.Ainoat
kelvolliset syyt ovat sen korjaus tai oma haavoittuminen.Näin ainakin Kultasusissa ,muista osas-
toista en tiedä.Toistaiseksi minulle ei ole tapahtunut kumpaakaan.
Kiristän vyöni ja tarkistan samalla siinä olevat esineet:kuusi lipasta pistooliin, kaksi käsi-
kranaattia ,ja taisteluveitsi.Tyytyväisenä siitä, että kaikki on kunnossa, otan aseeni ja työnnön ne
paikoilleen.Bolt-pistoolin ja sahamiekan, kummatkin perinteisiä jääkärikersantin aseita.Koko tou-
huun ei mene sekuntti ja sen jälkeen lähden kävelemään kohti avoinaista ovea luotavaisena siitä,
että yhdeksän muuta ääntä takanani.Eivätkä veljeni petä tälläkään olemmehan tehneet tämän jo
tuhansia kertoja tuhansien päivien aikana.Kaikki sujui saman täsmällisen rytmin mukaan, jota
olemme noudattaneet ensimmäisestä koulutuspäivästä lähtien.Kuin veljet.Ja veljiä me olemme,
niin sielultamme, kuin ruumiltamme.Sielultamme jokaista vankkumaton uskollisuus kuolematon-
ta Keisaria kohtaan.Ruumiltamme suonissa virtaa Hänen verensä.Saapuessamme risteykseen
haluaisin kääntyä oikealle kohti kappelia, mutta ei ole aikaa,joten käännyn vasemmalle kohti käs-
kynjakohuonetta.
Kävely käskynjakohuoneeseen vie vain muutamia minuutteje, ja sinne saapuessamme
näen kohteen tietojen olevan jo seinän dataruudulla.Luen nopeasti siinä olevat tiedot ja merkit-
sen pudotuspaikat.
"Tavallinen homma",sanon muulle ryhmälle aloittaen tehtävän selittämisen,"Piiritämme
vihollisten komentopaikan ja etenemme kohti keskustaa tappaen jokaisen tiellemme osuvan."
"Vihollisten lukumäärä, velikersantti?" kysyy Pasanius,yksi nuoremmista veljistä,vain
noin kolmekymmentä vuotias.Eikä hän ole vielä oppinut,että tuolla tiedolla ei ole mitään merki-
tystä tehtävän kanssa.Kysymykseen täytyy kuitenkin vastata:"Kohdealueella ehkä sata, ei
kuitenkaan enempää kuin kaksisataa.Ympäristössä suunnilllen saman verran,veli.Mutta se
saa rittää tästä aiheestä.Valmistautukaa pudotukseen!"
Käytäisimme kymmentä pudotus kapselia , vaikka mahtuisimme yhteenkin
, mutta jos tekisimmme niin ,yksikin osuma tuhoaisi koko ryhmän.Tarkistan valjaani viimeisen
viiden sekunnin kohdalla.Viimeiset sekunnit kuluvat loppuun ,ja kapseli irtoaa.Parissa sekunnissa
vauhti kiihtyy ihmisille tappavaksi,mutta avaruusjääkäri ei ole ihminen, eikä hänestä ikinä voi tulla
ihmistä.Kiitos vauhdin, pudotus ei kestä kauan ja etäisyysmittarin numerot vilisevät silmissä,kun-
nes niiden hidastumisesta tiedän jarrutuksen alkaneen ja että minun pitäisi valmistautua.Sitten
kapseli iskeytyy maahan ja ovat aukenevat.Ennen kuin vihollinen ehtii reagoida,juoksen kohti heidän
asemiaan ampuen samalla laukauksen, joiden ei ole tarkoituskaan osua,vain pitää heidät matalana.
Hetken kuluttua kykenen hyppämään vihollisen pesäkkeeseen.Kun jalkani osuvat
maahan, käteni seuraa npoesti perässä.Sahamiekka on vaarallinen ase kenen käytössä tahanssa,
mutta jääkärin iskiessä sillä biologisesti kasvatetut lihakset iskevät sen syvälle lihaan ja luuhun,en-
nenkuin sahanterät ehtivät pyörähtää kertakaan.Isken miekkani vihollisen kasvoihin ,ja kuulen kuvot-
tavan rusahduksen, tai se olisi kuvottava jokaiselle muulle kuin jääkärille.Ensimmäisen vihollisen kaa-
tuessa maahan toinen tulee pistin ojossa vasemmalta.Käytän miekkaani torjumaan piston samalla kun
kun ojennan vasemman käteni, ja ammun häntä päähän.Panoksen ruuti lennättää lähes kaksisenttisen
pienoisraketin kohti häntä samalla kun raketin omat polttoaineet lisäävät raketin vauhtia.Osumasta on
kulunut aikaa sekunnin verran ja ammus on syvällä hänen aivoissaan.Hän on jo kuollut,mutta sillä ei ole
väliä, koska raketti räjähtää silti purskauttaen verta,luunsirpaleita ja aivokudosta ympäristöön,ja koska
olen lähellä häntä iso osa siitä roiskuu päälläni.
Pesäkkeessä on kaksi muuta vihollista.Toinen heistä tuijottaa kahden toverinsa ruumii-
ta, toinen pyrkii pesäkkeestä hädisssään pois.Alan tähdätä häntä pakenijan selkään, sillä ei ole väliä
että hän ei ole uhka .vihollinen on vihollinen on vihollinen, ja viholliset on tapettava.Tältä etäisyydeltä ei
voi ampua ohi, osun hitusen vasempaan keskikohdasta vasempaan, ja hänen sydämensä repeytyy rie-
kaleiksi.Kun pakenija on hoideltu, käännyn tuijottelijan puoleen ja murskaan hänen henkitorvensa.Sen
jälkeen hyppään itse pois jättäen hänet kuolemaan.Nostan miekkani ja huudan:"Kultasudet eteenpäin!"
Tästä tulisi taas ihana arkipäivä ,sillä tällä aikakaudella ei ole aikaa millekään muullle kuin sodalle.
Noniin siinä oli nyt on teidän vuoronne.
)
