Nyt skinkki on hyvä ja voittaa areenan niin ei tarvitse hävetä
Mestareiden areena II-3. kierros käynnissä!
Vampyyri heräsi päiväuniltaan vasta joskus illalla, kuitenkin ennen varsinaista pimeän tuloa. Grunthups pukeutui siistiksi, jonka oli oppinut vasta muodonmuutoksensa jälkeen, ja kapusi alakertaan johtavat portaat alas, etsien katseellaan Lauraa, jonka piti opettaa hänelle vampyyreille sopivia tapoja, miten ruokaillaan ynnä muuta sellaista, mitä hän ei faunina ollessaan taitanut sivistyneesti. Myös uuden nimen hän oli luvannut antaa, kunhan hän miettisi ensin itsekin tarkoin nimeä, joka sopisi Grunthupksen luonteen kanssa.
Charlie, Laura oli miettinyt. Nyt hänelle selviäisi mikä olisi hänen uusi sukunimensäkin Lahmian tapaan. Grunthups jäi odottamaan tiskille Lauran saapumista ja samalla tarkkaili juopunutta skinkkiä, joka ilmeisesti juhli voittoaan.
Jatkas Tristani tästä, jookos? :D
-Nilarakh, flunssan jälkimainingeissa

"ytimekäs ja hyvä *näyttää vaemman sormen peukaloa*" - Hovinarri
Cynae-aeaelioe
Cynae-aeaelioe
-
Rotten sound
- Viestit: 1074
- Liittynyt: Ke 15.06.2005 19:07
Jack meni Gruntsin taakse ja otti pistoolinsa ja painoi sen vämpyyrin niskaan.
"Varo vaan vämpyyri seuraavan ottelun jälkeen sinä olet kuollut, jos et saa minulle hankinttua tietoa. Tieto mitä tarvitsen on Areenan pitäjästä ja hänen varustuksesta." jack kuiskasi vämpyyrille ja lähti pois.
"Muista hanki minulle tämä tieto, jos henkesi on kallis." Jack sanoi ja lähti juomaan huoneeseen ihmisen verta ja suorittamaan rituaaleja.

Jackin vierailu oli hätkähdyttänyt Grunthupsin, nykyisen Charlien, todellisuuteen, mikä koski juurikin tätä Jackia. Kuitenkaan Charlie ei saanut menettää hermojaan, ei vaikka kuinka hänen tekisi mieli tappaa tuo demoni. Hänen piti odottaa Lauraa kuullakseen tämän mielipiteen.
Vampyyrit eivät kuole...
Hmm...Johan meni mielenkiintoiseksi. Tristan, I need your help! Tules fluffittelemaan... :)
-Nilarakh
Vampyyrit eivät kuole...
Hmm...Johan meni mielenkiintoiseksi. Tristan, I need your help! Tules fluffittelemaan... :)
-Nilarakh
"ytimekäs ja hyvä *näyttää vaemman sormen peukaloa*" - Hovinarri
Cynae-aeaelioe
Cynae-aeaelioe
-
Rotten sound
- Viestit: 1074
- Liittynyt: Ke 15.06.2005 19:07
Hmm..Empä tiiä kannattaako mennä tappamaan uudelleen areenassa mukana olevaa hahmoa, sama kuin tappaisit baarissa vaikka sen skinkin.Rotten sound kirjoitti:Hanki tiedot tai kuollet... Demonit eivät kuolle buhahah
Kyllä minä tosin keksin jotain sullekkin...
-Nilarakh
"ytimekäs ja hyvä *näyttää vaemman sormen peukaloa*" - Hovinarri
Cynae-aeaelioe
Cynae-aeaelioe
-
Rotten sound
- Viestit: 1074
- Liittynyt: Ke 15.06.2005 19:07
Viime areenasta on varmaan 50 vuotta tai muuta kysy chosenilta ja mikä estää tappaa pelkkään fluffillisen hahmon tappamisen? Se on eri asia sitten tappaa normi pelaajia, kuin tommosia fluffi kärpäsiäNilarakh kirjoitti:Hmm..Empä tiiä kannattaako mennä tappamaan uudelleen areenassa mukana olevaa hahmoa, sama kuin tappaisit baarissa vaikka sen skinkin.Rotten sound kirjoitti:Hanki tiedot tai kuollet... Demonit eivät kuolle buhahah
Kyllä minä tosin keksin jotain sullekkin...
-Nilarakh
- Executioner
- Viestit: 925
- Liittynyt: Ma 13.06.2005 01:33
- Paikkakunta: Alajärvi
Rotten, rotten.. Jospa nyt lopetetaan se autohittaus ja pelataan ihan kiltisti, että kaikilla olisi hyvä mieli? Kaikki eivät halua herättää hahmoaan henkiin 1000 kertaa sen takia, että ovat siihen tykästyneet. Joku voi ihan reilusti haluta pelata samalla hahmolla 1-3 kerta ilman, että joutuu jatkuvasti selittämään, miten se on hengissä ilman puolta päätä. Samoin jotkut hahmon juonelle tärkeät henkilöt (ASEENKANTAJA *Köhköh*).
Eli eiköhän kaikki leikitä kiltisti, jookos?

Eli eiköhän kaikki leikitä kiltisti, jookos?
-
Rotten sound
- Viestit: 1074
- Liittynyt: Ke 15.06.2005 19:07
Executioner kirjoitti:Samoin jotkut hahmon juonelle tärkeät henkilöt (ASEENKANTAJA *Köhköh*).
Eli eiköhän kaikki leikitä kiltisti, jookos?
"Äiti minä en halua leikkiä kiltisti haluan olla chaotic-evil"
Ja katso exe, jos ei ole aseenkantajaa ei se voi kuolla
laura saapui baariin tapaamaan charlieta ja sai kuulla jackin uhkailusta.
''anna uhkailla vaan. ei hänestä ole vastusta meille molemmille'' laura lausui hieman huvittuneena. ''ole kuitenkin varovainen, sitä ei voi koskaan tietää mitä tuo demoni keksii''
laura varoittelee.
''ok.''
''ei ok. vaan kyllä, sinun pitää opetella käytöstapoja!'' laura moittii
''siitä nimestäsi''
''niin?''
''charlie darheart. darkheart on sukunimeni ja mehän olemme periaatteessa sukua toisillemme...''
ai skinkki voitti. no, yksi psykoimmuuni hahmo vähemmän.
-tristan

"Kun netti on poissa, figut tanssivat pöydällä."
-
Rotten sound
- Viestit: 1074
- Liittynyt: Ke 15.06.2005 19:07
Skinkkini tappaa sinutTristan kirjoitti:laura saapui baariin tapaamaan charlieta ja sai kuulla jackin uhkailusta.
''anna uhkailla vaan. ei hänestä ole vastusta meille molemmille'' laura lausui hieman huvittuneena. ''ole kuitenkin varovainen, sitä ei voi koskaan tietää mitä tuo demoni keksii''
laura varoittelee.
''ok.''
''ei ok. vaan kyllä, sinun pitää opetella käytöstapoja!'' laura moittii
''siitä nimestäsi''
''niin?''
''charlie darheart. darkheart on sukunimeni ja mehän olemme periaatteessa sukua toisillemme...''
ai skinkki voitti. no, yksi psykoimmuuni hahmo vähemmän.
-tristan
sen kun näkisijuha98 kirjoitti:Skinkkini tappaa sinut , jos satutaan vastakkain
*menee hakemaan nopat*
noniin, yhdeksään rundiin et pääse lyömään (ld5 kaksi testiä per combat rundi)
eikö se ole päivänselvää?Rotten sound kirjoitti: Voin jo sanoa, että jos sinä pääset uhrikseni seuraavaan otteluun olet jo kuollut .
iiiivölRotten sound kirjoitti: *köh köh* Kirje vämpyyrien metsästäjille*köh köh*
ja nekö uskoisi demonia?
-tristan
"Kun netti on poissa, figut tanssivat pöydällä."
En usko, että se siltikkään pieksää Lauraa, sen verran kova neito on kyseessä. Jos omistat Army Builderin todennäköisesti tiedät mitä tarkoitan. :)Juha89 kirjoitti:Eipä ole ei, mutta muuta kivaa on...Tristan kirjoitti:cold blooded! arvasinn että jotain puuttuu!!!
stega helmiä ei juhan skinkillä ole jos häneen itseensä on uskominen
-Nilarakh, kirjoittaa myöhemmin fluffia
"ytimekäs ja hyvä *näyttää vaemman sormen peukaloa*" - Hovinarri
Cynae-aeaelioe
Cynae-aeaelioe