Ihmettelyä kaaoksesta
Ihmettelyä kaaoksesta
Moni asia tästä kaoottisesta demonisesta voimasta ihmetyttää ja hämmentää minua.
Ensimmäinen ja silmiinpistävin asia on tämä, että kaaosta sanotaan kaaosmarineiksi. Miksi sitä sanotaan justiin kaaosmarineiksi? Kaaoshan on kaaosta ja voi vietellä marinen siinä kuin örkin tai squatinkin. Sehän on sellainen demoninen uskonto, jonka jumalia voi palvoa lähes kuka tahansa, paitsi ehkä necronit ja jotkut muut sellaiset. Ymmärrän kyllä sen, että sinne kaaoksen silmään on joutunut paljon marineita ja siksi kaaoksen joukoissa on paljon kaaosmarineita, noita mutatoituneita olentoja, jotka olivat joskus ihmisiä. Samalla tavallahan kaaos voi mutatoida muitakin olentoja. Vähän niinkuin Sauron tai Melkor.
Toinen kummastuttava asia on nämä kaaoksen symbolit. Nehän ovat niin jotenkin ennemminkin orderiin sopivampia kuin kaaokseen. Eivät yhtään kaoottisia ja sekavia. Kolme palloa, säännöllisiä nuolia ja iso äksän näköinen merkki. Kaaoksen symbolien luulisi olevan jotain kaameita merkkejä, joiden näkeminenkin vie järjen.
Joskus kuulee puhuttavan, että justiinsa marinet (taasen) jotenkin ajattelisivat ja toimisivat suunnitelmallisesti kaaoksen armeijassa. Eikö kaaosta hallitsekaan itse isot demonit? Olen aina ymmärtänyt, että nämä kuolevaiset piruparat, jotka kaaosmahti on orjuuttanut, olisivat ennemminkin niinkuin riivattuja mutanttizombeja, jotka mielipuolisina riehuvat taistelukentillä ja muuten lähinnä "haahuilevat". Mieleeni tulee kyllä sellaisiakin ajatuksia, että jotkut, jotka ovat alkaneet palvomaan kaaosta, mutta eivät ole joutuneet siihen ihan sisimpään vielä, voisivat levittää uskoaan väkivalloin, mutta eikö tämä ole vain siirtymävaihe siihen lopulliseen riivautumiseen?
Kaaosarmeijat ovat kuitenkin niin valtavan suosittuja ainakin pohjoissuomessa, että yli puolet kaikista armeijoista on aina kaaosta. Siksi minulla on herännyt kysymyksiä, että mikä siinä on niin jännää?

Luumumehu on soturien juomaa
- Henkinen Johtaja
- Viestit: 958
- Liittynyt: La 09.09.2006 11:50
- Paikkakunta: Arvaa missä
vastaus
Ehkä Pohjois-suomessa harrastetaan sekoilu kaaoksen voimien kanssa? (vitsi, vitsi)
Itse pelaan Iron-warrioreilla, joten demoneista en tiedä, mutta on se aina kiva saada ne 9 obliteratoria ja 4 lascannonhavocia, ja basiliski...
Itse pelaan Iron-warrioreilla, joten demoneista en tiedä, mutta on se aina kiva saada ne 9 obliteratoria ja 4 lascannonhavocia, ja basiliski...
Tuosta...
- Terminator Sergeant
- Viestit: 1976
- Liittynyt: Ti 10.05.2005 15:39
- Paikkakunta: Helsinki, henkisesti ikuinen savolainen
Re: Ihmettelyä kaaoksesta
No niinhän ne fluffillisesti ovatkin, mutta tee sellainen figuksi nin olet aika hyvä.Toinen kummastuttava asia on nämä kaaoksen symbolit. Nehän ovat niin jotenkin ennemminkin orderiin sopivampia kuin kaaokseen. Eivät yhtään kaoottisia ja sekavia. Kolme palloa, säännöllisiä nuolia ja iso äksän näköinen merkki. Kaaoksen symbolien luulisi olevan jotain kaameita merkkejä, joiden näkeminenkin vie järjen.
Hallitsee toki, mutta niillä on omat suunnitelmansa. Kyllä ne ovat niitä Keisarin alkuperäisiä supersotilaita yhä, joten niillä on strategiat hallussa.Joskus kuulee puhuttavan, että justiinsa marinet (taasen) jotenkin ajattelisivat ja toimisivat suunnitelmallisesti kaaoksen armeijassa. Eikö kaaosta hallitsekaan itse isot demonit?
No niin ne muut, mutteivät Chaos Space Marinet. Näillä on melko pitkälti oma järkensä tallella, miinus khornen palvojat ja tonnipoikien perusmiehet ja vastaavat tyypit.Olen aina ymmärtänyt, että nämä kuolevaiset piruparat, jotka kaaosmahti on orjuuttanut, olisivat ennemminkin niinkuin riivattuja mutanttizombeja, jotka mielipuolisina riehuvat taistelukentillä ja muuten lähinnä "haahuilevat".
Ja niitä sanotaan Kaaosmarineiksi siksi, että ne ovat ne marinet jotka sitä sotaa vetävät. Demonit kutsutaan avuksi, ei ne (yleensä) itse minnekään hyökkäile.
[/quote]
Think of the rivers of blood spilled by all those generals and emperors so that, in glory and triumph, they could become the momentary masters of a fraction of a dot.
- Carl Sagan
- Carl Sagan
Mutta eikö olisi aivan mahdollista tehdä kaaoksen armeija, jossa ei olisi yhtään ainoaa ihmistä, vaan esimerkiksi örkkejä ja niitä mutantteja, vai miksi niitä sanotaan? Ikäänkuin Sauronin sormusaaveet, jos näin keskimaahan vertaisin taas 
Edit. Tarkoitan, että onko mahdollista tehdä peliin lista, joka ei liity yhteenkään kaaosmarinesakkiin?
Edit. Tarkoitan, että onko mahdollista tehdä peliin lista, joka ei liity yhteenkään kaaosmarinesakkiin?
Luumumehu on soturien juomaa
Meinasit kai näitä 'pienempiä' orjuuttavia demoni voimia? Ne vaan korruptoivat mariinit ja ihmiset, mutteivat kontrolloi niitä täysin.Eikö kaaosta hallitsekkaan itse isot demonit?
Eli siis pistävät palvomaan kaaosta, mutteivat sen jälkeen tee muuta kuin mutatoi.
Possessedit on eri asia, niissähän ne demonit riivaa näitä ja ohjaakin jollain lailla vissiin.
Yksinkertaisesti sen takia, että se suurin osa taitaa olla kaaos marineita.Miksi sitä sanotaan justiin kaaosmarineiksi? Kaaoshan on kaaosta ja voi vietellä marinen siinä kuin örkin tai squatinkin.
Örkeillä ei ole mahkuja tulla korruptoiduksi, liittyi jollain tavalla warppiin tääkin. En ainakaan ole kuullut korruptoituneesta örkistä.
Viisaampi voi valaista.
Pitäisikö niitten symbolien viedä järki? Mitä ajat takaa? Kaikkien symbolien pitäisi olla kirottuja?Toinen kummastuttava asia on nämä kaaoksen symbolit. Nehän ovat niin jotenkin ennemminkin orderiin sopivampia kuin kaaokseen. Eivät yhtään kaoottisia ja sekavia. Kolme palloa, säännöllisiä nuolia ja iso äksän näköinen merkki. Kaaoksen symbolien luulisi olevan jotain kaameita merkkejä, joiden näkeminenkin vie järjen.
Orderissa noita käytetään.
Kaaoksen voimat on järjen vieviä, ei ne symbolit.
Mielipuolisiahan ne ovatkin ja riehuvat siellä, mutta zombeja ne eivät ole, täysin ainakaan.Olen aina ymmärtänyt, että nämä kuolevaiset piruparat, jotka kaaosmahti on orjuuttanut, olisivat ennemminkin niinkuin riivattuja mutanttizombeja, jotka mielipuolisina riehuvat taistelukentillä ja muuten lähinnä "haahuilevat".
Tokihan ne riivattuja on, mutta käsittääkseni niillä on jonkinlainen järki vielä tallella.
"I saw your precious Emperor. A handful of times, back in the age before he betrayed us all. And he was no god. Perhaps not a man. But never a god."
Niistä symboleista tarkoitan sitä, mitä ne edustavat.
Kaaos sanahan on vastakohta sanalle järjestys. Kaoottinen on siis epäjärjestyksellinen. Tämän vuoksi kuvittelisin, että symboli, jonka tarkoitus on edustaa suurinta mahdollista epäjärjestystä, ei oikein voisi olla säännöllinen ja looginen, vaan sekava ja kaoottinen. Se järjen menetys taasen liittyisi siihen demoniseen puoleen asiassa. Jotain samankaltaisuutta haen vaikkapa Cthulhumyyttoksen muinaisten symboleihin. Jonkinlaisia vänkkyröitä mutkia, joista tulee pää kipeäksi, kun niitä päivän kattelee
Tuo marinepuoli asiassa selkeytyikin jo jonkinverran.

No sen takia ne eivät ole kaaottisia, koska suurin osa symboleista on sen alkuperäisen Space marine legioonan näköisiä eikä niitä ole muutettu.
Emperors Childreneillä, Iron warrioreilla, Night lordeilla ja Alpha legionilla ja lopuilla.
Ne jälkeenpäin tulleet, niistä en tiedä mikseivät ole.
Esmes Black Legion.
Ainakaan mie en ole nähny noitten em legioonien alkuperäisiä symboleita, jos sellaisia oli.
Emperors Childreneillä, Iron warrioreilla, Night lordeilla ja Alpha legionilla ja lopuilla.
Ne jälkeenpäin tulleet, niistä en tiedä mikseivät ole.
Esmes Black Legion.
Ainakaan mie en ole nähny noitten em legioonien alkuperäisiä symboleita, jos sellaisia oli.
"I saw your precious Emperor. A handful of times, back in the age before he betrayed us all. And he was no god. Perhaps not a man. But never a god."
- dead flesh penalty
- Viestit: 1453
- Liittynyt: To 11.03.2004 11:46
- Paikkakunta: Helsinki/Sonkajärvi, Iisalmen Gallia Cisalpina.
Muistelen että (vanhaa fluffia) eräät örkkien Stormboy-kollektiivit hurahti sodankäyntiin niin pahasti että palvoivat Khornea örkkijumalien sijasta. Khornen symboli on ne kepit kolmion päällä, oli palvoja sitten mikä tahansa örri.Huru-ukko kirjoitti:Miten asiaan liittyy sitten nämä Slaanesh, Nurgle ja Khorne? Näitä itte kehveleitä tarkoitin. Heidän symboleitaan. Epäilen, ettei Khornenpalvoja örkit käytä ainakaan mitään ihmisten armeijan symbolia toisella laitaa galaksia.
Jos raaka voima ei toimi käytät sitä vain liian vähän.
-Vanha sananlasku IG:ssä
-Vanha sananlasku IG:ssä
Nazgul Wraith: orkkeilla ei ole mitään ongelmia siirtyä kaaoksen puolelle, tosin ne eivät itse välttämättä itse miellä palvovansa kaaosta eivätkä siksi kanna symboleita.
Symboleista: Jumalten salaisimmat symbolit ovat aina vain hartaimpien palvojien tiedossa ja yleisesti nähdyt symbolit ovat tarkoitettu ulkopuolisille jotta nämä tietävät keiden kanssa ovat tekemisissä. Tokihan Tzeenchin pyhimmissä kirjoissa olevat symboli ovat sellaisia jotka vievät järjen, mutta jotta armeijan lippuihin saadaan jokin kuvio maalattuakin on luotu symboli joka kuvataa suurta jumalaa jota orja lauma kumartaa. Samoin Slaaneshilla, Khornella ja Nurglella, joiden symbolit ovat väännöksiä järjestyksen palvojien symboleista joilla jäsentää maailmaa.
Vaikka Chtulhumytologiassa monet symbolit vaikuttavat sekavilta niillä on oma merkityksensä joka aukeaa valaistuneille, näin ollen nekään eivät ole täysin kaoottisia.
LatD armeija luotiin juuri siksi että ihmiset saisivat kentälle ei-Marsu pitoisia kaaosarmeijoita.

"Koska tämä on Sotavasara - foorumi, jonka käyttäjillä on niin vähän toivoa saada naista, että pitää yrittää nussia pilkkua. -Da Capitan"
-
Zymeth Salkir Dkhan
- Viestit: 1750
- Liittynyt: Pe 05.07.2002 00:12
- Paikkakunta: Turku
Kaaoksen järjestäyneeseen ulkoasuun voisi soveltaa Moorcockilta pöllittyä ajatusta: Koska maailmassa laki ja kaaos kamppalevat herruudesta, on maailman ulkoasu jonkinlainen tasapaino näiden kahden voiman välillä ja se vaikuttaa myös kummankin ääripään ulkoiseen olemukseen ja toimintatapoihin.
Moorcockilta alunperin pöllittiin ajatus Laista ja Kaaoksesta hammereihin. Lain jumalat vain pudotettiin jossain vaiheessa pois.
Moorcockilta alunperin pöllittiin ajatus Laista ja Kaaoksesta hammereihin. Lain jumalat vain pudotettiin jossain vaiheessa pois.
We will march, until whole world is in his colours, his glory and his madness.
Re: Ihmettelyä kaaoksesta
Tää on kiva pointti. Tokihan se voi olla maalaustekninen juttu, ehkä GW ei halua että Valtteri 9wee ei osaa maalata kuvioita jolloin ei pysty tekemään läheskään armeijaa joka on siinä 'Eavy metal tiimin kuvassa eli ei ostakkaan enää sitä armeijaa.Huru-ukko kirjoitti:Moni asia tästä kaoottisesta demonisesta voimasta ihmetyttää ja hämmentää minua.
Toinen kummastuttava asia on nämä kaaoksen symbolit. Nehän ovat niin jotenkin ennemminkin orderiin sopivampia kuin kaaokseen. Eivät yhtään kaoottisia ja sekavia. Kolme palloa, säännöllisiä nuolia ja iso äksän näköinen merkki. Kaaoksen symbolien luulisi olevan jotain kaameita merkkejä, joiden näkeminenkin vie järjen.
Olisihan se toki hienoa, jos symbolit olisivat kaoottisia kuten logot Antaeus, Darkthrone ja Nahual?
Re: Ihmettelyä kaaoksesta
Siis sitä codexia vai? Ehkä sentakia että se on kaaos marine codexiHuru-ukko kirjoitti:Ensimmäinen ja silmiinpistävin asia on tämä, että kaaosta sanotaan kaaosmarineiksi.
Niinhän ne jotakuinkin tekevätkin(ellei katsoja ole vahva mieleltänsä) mutta se on kaaoksen takia eikä niinkään kuvien.Kaaoksen symbolien luulisi olevan jotain kaameita merkkejä, joiden näkeminenkin vie järjen.
Eipä niinkään. Poislukien heikkomieliset jotka tulevat hulluksi(ja marineiden joukossa ei tuollaisia ole) kaaoksen palvojat ajattelevat kyllä omapäisesti. Ei mielettömistä sekoilijoista kaaokselle edes paljoa hyötyä olisiEikö kaaosta hallitsekaan itse isot demonit? Olen aina ymmärtänyt, että nämä kuolevaiset piruparat, jotka kaaosmahti on orjuuttanut, olisivat ennemminkin niinkuin riivattuja mutanttizombeja, jotka mielipuolisina riehuvat taistelukentillä ja muuten lähinnä "haahuilevat".
Kun joku kääntyy kaaokseen muuttuu siinä motiivit enemmänkin + sielu menee mutta ei siinä järki katoa.
Ja iso osa viehätyksessä on luultavasti langennut sankari teema. Siis jos valitsee kaaoksen fluffin takia. Toisia viehättää valinnanvapaus, konvertointimahdollisuudet tai peliteho.
https://middleagedstrategybattlegamers.home.blog/ <- Turun suunnan LOTR pelaajien blogi
Re: Ihmettelyä kaaoksesta
Jahas, siis mariinien joukossa niitä ei ole. Selvä. Mitä on Khornen Berserkit? Täysjärkisiä henkilöitä, vai hulluja tappajia? Ja selvä, Berserkit eivät myöskään sekoile, samoin kuin ei kaaoksen Dreadnoughtit. Eli kyllä niitä mariineitakin on seonnut.tneva82 kirjoitti:Eipä niinkään. Poislukien heikkomieliset jotka tulevat hulluksi(ja marineiden joukossa ei tuollaisia ole) kaaoksen palvojat ajattelevat kyllä omapäisesti. Ei mielettömistä sekoilijoista kaaokselle edes paljoa hyötyä olisiEikö kaaosta hallitsekaan itse isot demonit? Olen aina ymmärtänyt, että nämä kuolevaiset piruparat, jotka kaaosmahti on orjuuttanut, olisivat ennemminkin niinkuin riivattuja mutanttizombeja, jotka mielipuolisina riehuvat taistelukentillä ja muuten lähinnä "haahuilevat".Milläs sodit tehokkaasti sotaa jos olet mielipuolinen idiootti...
Kun joku kääntyy kaaokseen muuttuu siinä motiivit enemmänkin + sielu menee mutta ei siinä järki katoa.
Hammerheart kirjoitti: Ota mallia vaikka Gorkiporkista, Exocowboysta tai Ratovaarista.
Re: Ihmettelyä kaaoksesta
Mainittiin jo ylempänä.Ratovaari kirjoitti:Jahas, siis mariinien joukossa niitä ei ole. Selvä. Mitä on Khornen Berserkit? Täysjärkisiä henkilöitä, vai hulluja tappajia? Ja selvä, Berserkit eivät myöskään sekoile, samoin kuin ei kaaoksen Dreadnoughtit. Eli kyllä niitä mariineitakin on seonnut.tneva82 kirjoitti:Eipä niinkään. Poislukien heikkomieliset jotka tulevat hulluksi(ja marineiden joukossa ei tuollaisia ole) kaaoksen palvojat ajattelevat kyllä omapäisesti. Ei mielettömistä sekoilijoista kaaokselle edes paljoa hyötyä olisiEikö kaaosta hallitsekaan itse isot demonit? Olen aina ymmärtänyt, että nämä kuolevaiset piruparat, jotka kaaosmahti on orjuuttanut, olisivat ennemminkin niinkuin riivattuja mutanttizombeja, jotka mielipuolisina riehuvat taistelukentillä ja muuten lähinnä "haahuilevat".Milläs sodit tehokkaasti sotaa jos olet mielipuolinen idiootti...
Kun joku kääntyy kaaokseen muuttuu siinä motiivit enemmänkin + sielu menee mutta ei siinä järki katoa.
Dredukkojen sisässä olevat ovat sitä paitti vain yksilöitä, ja niitä ei ole kauhean paljoa.
Ne sekoavat sitä paitsi siitä, kun eivät pääse tappelemaan, ei siitä, että joku demoni olisi ne riivannut, mikä tässä tuntui olevan kysymyksenäkin.
"I saw your precious Emperor. A handful of times, back in the age before he betrayed us all. And he was no god. Perhaps not a man. But never a god."
Re: Ihmettelyä kaaoksesta
Kysymys kuuluukin että kuinka selväjärkisiä world eaterit olivat ennen kaaokselle siirtymistä...Ratovaari kirjoitti:Jahas, siis mariinien joukossa niitä ei ole. Selvä. Mitä on Khornen Berserkit? Täysjärkisiä henkilöitä, vai hulluja tappajia? Ja selvä, Berserkit eivät myöskään sekoile, samoin kuin ei kaaoksen Dreadnoughtit. Eli kyllä niitä mariineitakin on seonnut.
https://middleagedstrategybattlegamers.home.blog/ <- Turun suunnan LOTR pelaajien blogi
Re: Ihmettelyä kaaoksesta
Olihan ne selväjärkisiä, ellei sitä niihin asennettua pikku laitetta lasketa.tneva82 kirjoitti:Kysymys kuuluukin että kuinka selväjärkisiä world eaterit olivat ennen kaaokselle siirtymistä...Ratovaari kirjoitti:Jahas, siis mariinien joukossa niitä ei ole. Selvä. Mitä on Khornen Berserkit? Täysjärkisiä henkilöitä, vai hulluja tappajia? Ja selvä, Berserkit eivät myöskään sekoile, samoin kuin ei kaaoksen Dreadnoughtit. Eli kyllä niitä mariineitakin on seonnut.
Hammerheart kirjoitti: Ota mallia vaikka Gorkiporkista, Exocowboysta tai Ratovaarista.
ja se tekee
Itse arvelen, että World Eatereiden pään sisään asennettu laite kykenee aiheuttamaan jonkinlaisen "myrskyn" aivoissa. Suora sähköinen impulssi aivoihin aiheuttaa suunnattoman tuskan ja koko ajan riehuva kipu sysää tehokkaasti kaikki vähäisemmät kivut tieltään.
Sopivalla koulutuksella ja lisäämällä aggressiota tuskan riivaama berserkki ei lamaannu kivusta vaan muuttuu käytännössä pysäyttämättömäksi tappajaksi joka putoaa vasta kun vikisee, vapisee ja kuolee siihen paikkaan. Ihminen kykenee pysymään toimintakuntoisena uskomattomista vammoista huolimatta. Tarpeeksi suuressa mielentilassa päästä jalkoihin palaminen ei ihmistä pysäytä tai saa hämääntymään.

Lintu, karhu, jänis ja kala.
Anna kestävä lemmenvala.
Anna kestävä lemmenvala.
Re: Ihmettelyä kaaoksesta
Se pikku laite vain teki heistä raivoavia kahjojaRatovaari kirjoitti:Olihan ne selväjärkisiä, ellei sitä niihin asennettua pikku laitetta lasketa.
https://middleagedstrategybattlegamers.home.blog/ <- Turun suunnan LOTR pelaajien blogi