Kilpailumielellä vai hauskanpidon kannalta?

[Tom_Gore]

Pöh. Roolin pelaaminen kuuluu peliin. Esimerkiksi örkeillä pelatessani teen usein "tahallani" taktisesti arveluttavia ratkaisuja. Monesti voisi olla järkevämpää nysvätä asemissa ja odottaa että vihollinen tulee kimppuun, mutta se nyt ei vaan sovi örkeille jäädä odottelemaan että muut hyökkäävät ensin.

[Grond]

Pöh. Roolin pelaaminen kuuluu peliin.

Jep, mutta jos alkaa valittamaan toisen listasta tähän vedoten, niin ihmetyttää. Miksi esimerkiksi minun roolini vittumaisena Skryre-komentajana fabassa on huonompi kuin jonkun uljaan Empire-jalkaväkikenraalin rooli? Jos nyt samalla tulin käyttäneeksi hieman min-maxattua copy-paste -listaa, jonka tarkoituskin oli väistellä lähitaistelua ja kylvää tulta ja tulikiveä vastustajan niskaan, niin tuo oli sitten vain roolia.

[Tom_Gore]

Pöh. Roolin pelaaminen kuuluu peliin.

Jep, mutta jos alkaa valittamaan toisen listasta tähän vedoten, niin ihmetyttää. Miksi esimerkiksi minun roolini vittumaisena Skryre-komentajana fabassa on huonompi kuin jonkun uljaan Empire-jalkaväkikenraalin rooli? Jos nyt samalla tulin käyttäneeksi hieman min-maxattua copy-paste -listaa, jonka tarkoituskin oli väistellä lähitaistelua ja kylvää tulta ja tulikiveä vastustajan niskaan, niin tuo oli sitten vain roolia.

Örkkikenraalin rooliin ei kuulu itkeä. Kaveripeleissä ei onneksi minmax listoja ole kellään ja turnauksissa saa yleensä viimeistään toisella tai kolmannella kierroksella samantasoista vastusta. Voittaminen on pelatessa vain mukava boonus.

Tyyli ennen tarkoitusta. Asenne ennen kaikkea.

[Grond]

Voittaminen on pelatessa vain mukava boonus.

Minä pelaan roolipelit mielummin ilman figuja, ja kunnon sääntösysteemeillä. Figupelit pyrin aina voittamaan, koska se kuitenkin on niissä se päällimmäinen tarkoitus.

[Tom_Gore]

Figupelit pyrin aina voittamaan, koska se kuitenkin on niissä se päällimmäinen tarkoitus.

Kiitos mielipiteestäsi. Olen eri mieltä.

[Iceman]

Figupelit pyrin aina voittamaan, koska se kuitenkin on niissä se päällimmäinen tarkoitus.

Kiitos mielipiteestäsi. Olen eri mieltä.

Sanoisin Grondin olevan sikäli "oikeassa", jos tässä asiassa nyt kukaan voi olla oikeassa, että eiköhän jokainen pelaaja pyri voittamaan, mutta ero tulee siitä kuinka paljon on valmis ennen peliä miettimään millä pelaa tai pelin aikana miettimään miten pelaa ja miten paljon on valmis suoraan huijaamaan voittaakseen. Mikäli joku sanoo, ettei pelaa voittaakseen, niin haluaisin tietää onko tämä henkilö joskus esim. jättänyt hth:ssä omien lyönnit lyömättä tms. jos vastustajan yksikkö on ollut pahasti alakynnessä.

[hc_andersen]

Liekö tuo Skryre enää niin paha ole. Maagien riskit ovat kasvaneet, ja rättärit on helpompi tuhota. Jopa jezzailit on helpompi ampua pakon.

Mutta se syy, mistä tuo Skryre-viha kumpuaa on typerän helppo point and click -autohitmeininki, joka vaatii paljon vähemmän kuin keskivertoempireltä mitä massacre-hakemiseen tulee.

Oma suhtautumiseni pelaamiseen on voiton tavoittelu haasteiden kautta. Eli välitän voitosta (toisinaan hieman liikaakin), mutta niin, että armeijavalinta ei pelkästään ratkaise tulosta. Tiukempi peli on hauskempi.

[Honcho]

Tiukempi peli on hauskempi.

Niin, tässä syy miksi toisesta maailmansodasta on "hieman" enemmän leffoja kuin esim. Persianlahden sodasta. Ja jos vaikka pelaa jotain PC-peliä liian matalalla vaikeusasteella, en ainakaan itse siitä nauti vaikka koenkin "voittavani" tietokoneen.

[Honcho]

Mikäli joku sanoo, ettei pelaa voittaakseen, niin haluaisin tietää onko tämä henkilö joskus esim. jättänyt hth:ssä omien lyönnit lyömättä tms. jos vastustajan yksikkö on ollut pahasti alakynnessä.

En ole. Tuollaiset "armopalat" ovat tavallaan ihan yhtä epäreilua, jos murskaa vastustajan niin sitten murskaa sen. Mutta siis pointti on, että tottakai figupeleissä pitää pelata voittaakseen, mutta itse tykkään pelata monipuolisilla ja kivoilla listoilla minmaxaamisen sijaan. Eli vähän kuin urheilu: Voittaa pitää yrittää mutta dopingia ei saa käyttää.

Kyllä mä Skryreäkin vastaan voisin pelata. Mutta kukin tyylillään. Jos pääidea on nimenomaan voittaa, aina, massacrella, niin kannattaa etsiä toinen yhtä innokas kilpailuhenkinen tyyppi niin tulee todella haastetta. Ellei sitten nimenomaan tykkää murskata vastustajia, joilla ei alunperinkään ole mitään mahiksia...

[Huru-ukko]

Tottakai pelaan voittakseni, mutten hinnalla millä hyvänsä. Jos huijaisin ja voittaisin sen ansiosta, niin silloinhan tilanne on sama, kuin en olisi pelannutkaan. Jännitys syntyy siitä, että sitä peliä pelaa kunnolla, mutta reilulla ja tasaväkisellä alkuasetelmalla, niin että kummallakin osapuolella on pelin alussa teoriassa yhtä suuri mahdollisuus voittoon. Jos vaikkapa listan ansiosta minulla olisi noin 80% todennäköisyys voittaa, niin eihän siinä olisi paljoakaan jännäämistä koko pelissä. Jos verrattaisiin vaikkapa jääkiekkoon, niin tilanne muistuttaa sitä, että toiset pelaa sikaa juuri sääntöjen rajoilla ja toiset puhdasta ja jäähytöntä peliä. Mokia voi sattua ja vahinkoja, mutta hauskuus on minulle pääasia. Itse ukkojen ulkoiluttaminen on oikeastaan paljon tärkeämpää, kuin sijoitus pelissä, jos jotain kampanjaa ajatellaan.

Joillakin ihmisillä on kyllä niin kova kilpailuhenki, etteivät he voi ymmärtää kevyttä pelailua, vaikka siinä voitosta pelataankin. Muistan kuinka serkkupoikakin otti ala-asteella liikuntatunnin jalkapallopelit niin tosissaan, ettei kestänyt mitään sanoa, jos satuttiin häviämään. Se voitontunne on niin henkilökohtainen kokemus, ettei siitä varmaan voi objektiivisesti puhua.

[jullevi]

Toki joka peli yritetään voittaa, mutta ei hyvän pelin kustannuksella (kuten huijaamalla, murjottamalla, klippailemalla yms). Minulle pelaaminen on kuitenkin ensisijaista, voittaminen on korkeintaan bonus. Armeijalistojen teossa ensisijainen tavoitteeni ei ole voittaa peliä ottamalla vain ja ainoastaan hyväksi havaittuja yksiköitä. Listat teen yleensä sillä periaatteella, että otan mitä tykkään ja lopuksi yritän hienosäätää nämä jokseenkin toimivaksi kokonaisuudeksi (tässä harvemmin onnistumatta). Voin ottaa jalkaväkeä vaikka ratsuväki olisi parempaa, voin ottaa hilparimiehiä vaikka miekkamiehet olisi marginaalisesti tehokkaampia ja niinpoispäin.

[Tom_Gore]

Sanoisin Grondin olevan sikäli "oikeassa", jos tässä asiassa nyt kukaan voi olla oikeassa, että eiköhän jokainen pelaaja pyri voittamaan, mutta ero tulee siitä kuinka paljon on valmis ennen peliä miettimään millä pelaa tai pelin aikana miettimään miten pelaa ja miten paljon on valmis suoraan huijaamaan voittaakseen. Mikäli joku sanoo, ettei pelaa voittaakseen, niin haluaisin tietää onko tämä henkilö joskus esim. jättänyt hth:ssä omien lyönnit lyömättä tms. jos vastustajan yksikkö on ollut pahasti alakynnessä.

Grondi väittikin sen olevan päällimmäinen tarkoitus. Tästä olin eri mieltä. Itse pyrin päällimmäisenä pitämään hauskaa, pelaamaan reilusti ja vasta sen jälkeen tulee tavoitteena voitto. En minäkään sentään jätä lyömättä vastustajaa jos lyödä voi (ja saatanpa nauraa örkkimäisen räkäisesti kun vastustajan megajyrä kaatuukin poikien jalkoihin armottoman noppasäkän saattelemana), mutta kuten sanoin, teen monesti asenteen tai fiiliksen nimissä ratkaisuja, joiden itse tiedän olevan tuhoontuomittuja ja/tai huonoja taktiselta näkökannalta.

Ilmeisesti joillekin on vain vaikea käsittää että toisille se voittaminen pelissä ei oikeasti ole mikään päätavoite.

[Mayhemia]

Raiskataan listat, sitten vielä sääntökirjalle shaftia ja ollaan valmiita pelaamaan. Lopuksi vielä sekkarilla aikaa kuinka nopeasti se armotontumputtaja on mopattu kentältä.

[Grond]

Grondi väittikin sen olevan päällimmäinen tarkoitus. Tästä olin eri mieltä. Itse pyrin päällimmäisenä pitämään hauskaa, pelaamaan reilusti ja vasta sen jälkeen tulee tavoitteena voitto.

Toki pelataan siksi, että pelaaminen on hauskaa, mutta koska pelataan kilpailuhenkistä peliä, en minä koe siinä olevan mitään hauskaa jos en pyri voittamaan (ja vastustajalta odotan samaa). Niitä pikku-ukkoja voi liikutella pöydällä ja sopia "tämä tappaa tuon" ilman että sitä tarvitsee minkään sääntösetin kanssa ratkoa, jos tarkoitus on vain ulkoiluttaa figuurejaan ilman muuta päämäärää.

Ja mikä hemmetti on se "reilu pelaaminen"? Minä pelaan sääntöjen mukaan, ja oletan että vastustaja tekee samoin - se on minusta reilua. Onko joku tahallaan perseelleen pelaaminen jotenkin enemmän reilua? Minusta sääntöjen hyväksikäyttö kuuluu pelaamiseen, niiden kiertäminen ei.

Mutta en minä ole sinun leikkikalujasi maksanut, joten voit leikkiä niillä kuten haluat. Omani olen maksanut, joten älä sinäkään tule kertomaan minulle kuinka minun niillä tulee leikkiä.

[Hammerheart]

Sanoisin Grondin olevan sikäli "oikeassa", jos tässä asiassa nyt kukaan voi olla oikeassa, että eiköhän jokainen pelaaja pyri voittamaan, mutta ero tulee siitä kuinka paljon on valmis ennen peliä miettimään millä pelaa tai pelin aikana miettimään miten pelaa ja miten paljon on valmis suoraan huijaamaan voittaakseen. Mikäli joku sanoo, ettei pelaa voittaakseen, niin haluaisin tietää onko tämä henkilö joskus esim. jättänyt hth:ssä omien lyönnit lyömättä tms. jos vastustajan yksikkö on ollut pahasti alakynnessä.

Itse olen jopa turnauksessa tehnyt jotain aivan ääliömäistä, täysin tietoisena sen ääliömäisyydestä, vain siksi, että peli olisi jännittävämpi, kun en voita Massacrella kolmannella vuorolla (vaan vasta kuudennella ). Lisäksi kaveripeleissä useinkin tulee annettua taktisia vinkkejä ja joskus aina pyydettyäkin niitä.

Toki siis pyrin voittamaan, mutta joskus on hauska hieman tasoittaa peliä tai muuten vain lisätä omaa haastetta. Minusta kun ilmiselvät 20-0 voitot ovat harvoin läheskään yhtä tyydyttäviä kuin tiukat 16-4 väännöt tai miksei vaikkapa tiukat 20-0 väännötkin.

[Tom_Gore]

Toki pelataan siksi, että pelaaminen on hauskaa, mutta koska pelataan kilpailuhenkistä peliä, en minä koe siinä olevan mitään hauskaa jos en pyri voittamaan (ja vastustajalta odotan samaa). Niitä pikku-ukkoja voi liikutella pöydällä ja sopia "tämä tappaa tuon" ilman että sitä tarvitsee minkään sääntösetin kanssa ratkoa, jos tarkoitus on vain ulkoiluttaa figuurejaan ilman muuta päämäärää.

Ja mikä hemmetti on se "reilu pelaaminen"? Minä pelaan sääntöjen mukaan, ja oletan että vastustaja tekee samoin - se on minusta reilua. Onko joku tahallaan perseelleen pelaaminen jotenkin enemmän reilua? Minusta sääntöjen hyväksikäyttö kuuluu pelaamiseen, niiden kiertäminen ei.

Mutta en minä ole sinun leikkikalujasi maksanut, joten voit leikkiä niillä kuten haluat. Omani olen maksanut, joten älä sinäkään tule kertomaan minulle kuinka minun niillä tulee leikkiä.

Elä ny reppee. En minä ole tässä sinun pelityyliäsi pakottamassa toisenlaiseksi sen enempää kuin sinä varmaan minunkaan. Jos lukaiset ihan ensimmäisen tähän ketjuun kirjoittamani viestin niin huomaat että suosittelin jokaisen etsimään itselleen samanhenkistä seuraa.

Sääntöjen mukaan voi kyllä pelata epäreilustikin. Klippailu, overguessit, arveluttavat charget, vastustajan jokaisen mittaustuloksen kyseenalaistaminen tai muut vastaavat sikailut ovat ihan sääntöjen puitteissa sallittuja, mutta en minä ainakaan niitä reiluina pidä. En toki väitä että sinä sellaisia käyttäisit - ihan vaan esimerkkinä mainitsin jotta ymmärtäisit paremmin mitä minä pidän reiluna pelinä.

Kuten jo sanoinkin, joillekin vaan tuntuu olevan vaikeaa ymmärtää että tätä peliä voi pelata myös voitontavoittelu täysin sivuosassa. En väitä että minulla olisi hauskempaa pelatessani kuin sinulla (koska päätavoitteenasi on voitto, vai?), mutta väitän että jos minä pelaisin sinun tavoitteillasi tai sinä minun, kummallakaan ei varmaankaan olisi kovin hauskaa. Lisäksi väittäisin että meidän kahden välinen peli ei todennäköisesti olisi kummankaan mielestä juuri enempää kuin "ihan jees". Minä ottaisin turpaani vikisemättä ja nopeasti ja sinä et saisi vastusta kuin nimeksi.

Tätä peliä, kuten varmasti lähes kaikkia muitakin, voi pelata monella eri tavalla, eikä yksikään niistä ole taatusti sen "oikeampi" tapa kuin mikään muukaan.

[Hän itse]

Reilua, mitä on reiluus?
Voiko siitä nyt olla edes vähänkin objektiivista näkemystä? Toiselle armeija missä ainoa yksillö mitä saa tuoda pöydälle on Feenix Vahti ja sitten reiluuteen kuuluu se että pöydän toisella puolella olevalle Pimeöhaltia pelaajalle nakitellaan kokoajan kuinka minun rotu onkaan perseestä.

MINUSTA, reilu peli on se, että pelin päätyttyä kätellään eikä potkaista toisia nilkkaan.

Otetaan toine esimerkki. Pelaaminen ei ole pelaamista joillekkin ehkäpä, ehkä se on sitä sosiallista kanssakäymistä. Pelin äärellä jutellaan, kysellään kuulumiset, juoruillaan ja lähtään sitten pois. Peli joko pelattiin tai ei pelattu siinä sivussa. Joku voi lähteä turnauksiikin vain tavatakseen tuttuja tai uusia ihmisiä.

Reilupeli voi olla myös sitä, että molemmille pelaajille säännöt ovat samat. Voisimme sanoa, että voi olla ihmisiä, joiden mielestä se, että vastapeluri vetäsee porsaanreijän taskusta, ja nappasee kuin shakki pelissä: tornilla liikkuu viistottain ja nappasee kuninkaan. Kumman pelaajan vika onkaan jos siitä riita syntyy? Se joka ei osannut tulkita säännönreikää vai se joka sitä tulkitsi ja käyttikin?

Ja niin, pistäkää kaikki nilkkasuojukset Fanatikkiin. Ihan vain minun varalle.

[Iceman]

Ilmeisesti joillekin on vain vaikea käsittää että toisille se voittaminen pelissä ei oikeasti ole mikään päätavoite.

Onko kyseessä päätavoite, tavoite, ainoa tavoite vai pelin jälkeen merkityksetön seikka riippuu sinusta itsestäsi, mutta hetkeäkään en usko ettet pelaisi voitosta, kun nopanheittely alkaa. Jos et pelaa, niin vaikea uskoa pelin olevan kovin hauska sinulle tai vastustajallesi, koska itse ainekin keksin fiksumpiakin ajanviettotapoja kuin työnnellä muovia pitkin pöytää, jos toinen puolessa välissä toteaa "Sulla näyttää menevän niin huonosti, että voidaan sopia näiden yksiköiden saaneen väärän komennon ja ne ratsastaa kotiin."

Se mitä keinoja olet ennen peliä ja pelin aikana valmis käyttämään on sitten jokaisen pelaajan kohdalla erilaiset.

Ennen peliä armeijan voi kasata tehon, tarinan tai figuvalikoiman mukaan. Joillakin on aikaa ja mahdollisuuksia kokeilla erilaisia kokoonpanoja ja muutella armeijaa turnausten välillä.

Pelin aikana voimme pelata "omaa peliä" eli emme neuvo vastustajaa tai huomauta hänelle, jos hän meinaa unohtaa jotain esim. ampua jollain yksiköllä tms. Säännöissä on epäselvyyksiä ja voimme pyrkiä hyödyntämään epäselvyyksiä tai jopa suoraan valehdella vastustajalle pelin tai oman armeijan säännöistä.

Parasta on tiukka peli, missä muut tekijät kuten nopat eivät peliä ratkaise vaan pelaajien taktikointi merkitsee eli päästään "shakin-kaltaiseen" tilaan. Pelin sääntöjen ja monipuolisuuden takia useimmiten lähtötilanne ei ole 50-50 vaan toisella pelaajalla on etua maaston/armeijan koostumuksen/oman osaamisen johdosta. Odotan myös vastustajan osaavan oman armeijansa säännöt ja pelaavan sääntöjen mukaan muutenkin. Mikäli pelin aikana voidaan jutustella niitänäitälampaanpäitä sen parempi, koska tylsää istua tuppisuuna pari tuntia.

[Dolmot]

Umpiluinen pää on aina huono juttu, ihan riippumatta siitä, minkälainen periaate sinne on pysyvästi hakattu. Tällaisten pelaajien on syytä etsiä ainoastaan samanhenkistä seuraa puskumatsia varten. Pienellä joustavuudella sitä hauskuutta voi löytää useammastakin pelityylistä ja pelaamisen tavoitteesta.

[Silveri]

En tiedä sitten nauttiiko Grond erityisesti kaveripelistä, jossa vastustajalla ei käytännössä ole juurikaan mahdollisuuksia pärjätä. Äkkiseltään muistuu mieleen ainakin yksi peli Hammerheartia vastaan, jossa lopputulos oli selvä noin toisella vuorolla edukseni. Jos vastustajalla ei käytännössä ole mitään mahdollisuuksia enää pärjätä, niin en ainakaan itse koe kovin mielekkääksi jatkaa peliä.

Omasta mielestäni powerpelaaminen on sallittua ja mielekästäkin, mikäli molemmat pelaajat sen tekevät, mutta en kovin mielelläni pelaisi listaa vastaan, joka on aina sama netistä copypastetettu lista - jossa figut olisivat hädin tuskin baseille liimattuja torsoja, maalauksesta puhumattakaan.

(mainittakoon vielä Grondin kommenttiin pelisysteemin vaihdosta sen, että eräs syy siihen miksi en pelaa enää Fabaa on juuri tasapainottomat armeijat - sääntösysteemi hyvä, armeijakirjat huonot - confro on parempi, muttei läheskään aukoton - turnausjärjestäjänä tosin on oikeus kieltää turnauksissa pahimmat juustotukset)