Harjoitustarina
Harjoitustarina
Yks, kaks, yks, kaks, testing, testing. Olenko kääliö, vai en. Kovon syövereistä löytynyt, toistaiseksi nimetön tarinanalku. Josko tällä harjoittelisi kisaa varten. Olipa kerran kaukaisessa galaksissa...
Lumipyry piiskasi planeetta Valhallan pimeää, kylmää maisemaa sekä siellä tarpovaa viisihenkistä partiota. Se peitti näkyvyyden, tunki silmiin ja suuhun ja sitä tuli koko ajan lisää. Hanki narskui kohmeisina askeltavien hahmojen saappaiden alla. Tuuli ulvoi minkä jaksoi.
Etummainen hahmo pysähtyi ja toiset hänen jälkeensä.
"Yhdistäkää rykmentille, alokas!" kersantti Hurson karjui tuulen yli.
Eräs pienempi hahmo kyyristyi lumeen, laski satelliittiradion selästään ja viritti antennin. Hetken aikaa kyykittyään hahmo huusi takaisin:
"Ei onnistu, kersantti! Koneen henki on kai paleltunut!"
"Saadaan se lämpenemään kun survotaan se sinun lämpimään perseeseen, keisarauta!" ärjäisi yksi hänen tovereistaan, käyden mieheen käsiksi. Molemmat puhisivat hetken kömpelössä karhunpainissa paksuine turkistakkeineen ja tuuskahtivat hankeen. Radisti jäi alle.
"Alokas Nelva! Irroita rähmäiset käpäläsi Kolstista ennenkuin käärin radion omiin suoliisi!" kersantti ärjähti lähemmäs käsikähmää astuen, mutta Nelva oli liian raivoissaan ymmärtääkseen käskyjä. Mikä kyllä oli ymmärrettävää, Hurson ajatteli synkkänä.
Uusimman vihernahkojen vyöryn lyömä ja saartama sadasyhdestoista rykmentti oli lähettänyt heidät kahta viikkoa aikaisemmin tiedustelemaan örkkien asemia Kirpeän tuulen tasangolla. Sääauguurit olivat ennustaneet suotuisaa säätä. Aluksi tyyntä oli ollutkin, mutta neljäntenä päivänä alkoi hirmuisin myräkkä kuukausiin.
Se peitti kaikki jäljet, kirkui korvaan yöt päivät ja pani taistelemaan joka askeleesta eteenpäin. Partio oli kulkenut harhaan; ilmeisesti myrsky, kylmä tai vihernahkojen barbaariset keksinnöt olivat tehneet kompassinkin toimintakelvottomaksi. Asiaa ei myöskään auttanut se, että eilisestä lähtien partio oli ollut muonatta. Annettu tehtävä oli suorittamatta.
Ymmärrettävää eli ei, ohjesääntöä oli noudatettava. Hätääntyneenä vierestä seurannut alokas Klaacs aikoi jo irroittaa tappeluparin toisistaan, mutta Hurson viittasi hänet olemaan aloillaan.
"Alokas Nelva! Minä varoitan! Tottelemattomuus on kuolemanrikos!"
Nelva kohotti kiväärinsä perän murskatakseen Kolstin naaman. Hurson veti laserpistoolinsa ja painoi liipaisinta. Ase räksäytti valonleimauksen leikaten rikkurin päähän peukalonmentävän reiän. Nelva rojahti kuolleena kasvoilleen hankeen, taisteluparinsa päälle. Hetkeen ei kuulunut muuta kuin tuulen raaka ulina. Kun kärventyneen lihan tuoksu levisi miesten sieraimiin, Kolst alkoi nyyhkyttää.
"Auttakaa mies ylös," Hurson sanoi, muttei kukaan kuullut tuulelta. Hän viittasi kädellään uudestaan Klaacsille, joka raastoi Kolstin ruumiin alta pystyyn kersantin eteen. Hurson läimäisi häntä karkeasti poskelle.
"Ryhdistäytykää, alokas! Avustatte alikersantti Korablofia muonatiivispakkien täytössä."
Pakkasesta turrat kasvot eivät välittäneet iskusta, mutta silmät saivat Kolstin tottelemaan.

- Dead Maniac
- Viestit: 496
- Liittynyt: Ke 12.07.2006 00:34
- Paikkakunta: Mänttä-Vilppula
- Viesti:
Muuten ihan hyvä setti, mutta miksi alokkaita? Meilläpäin alokkaat ovat jotain alkuliman ja madon väliltä, saati sitten radisteja.. Keisarauta, hauska ja innovatiivinen manaus Warhammerisoidusti.
Time waits for no slave.
Kääntyneet kaartilaiseni:
http://www.sotavasara.net/keskustelu/vi ... p?p=638449

Kiitos kehuista.Dead Maniac kirjoitti:Muuten ihan hyvä setti, mutta miksi alokkaita? Meilläpäin alokkaat ovat jotain alkuliman ja madon väliltä, saati sitten radisteja.. Keisarauta, hauska ja innovatiivinen manaus Warhammerisoidusti.
Arvonimirakenteiden käytännön sovelluksista Suomen armeijassa minulla ei ole mitään käsitystä... Arvelin alokasarvon soveliaaksi muodostamaan kuvaa märkäkorvasta, jolle sysätään kaikki paskimmat nakit. Lisäksi minulla on hämärä kuva, että keisarillisen kaartin kaltaisessa massa-armeijassa vähänkin korkeammat arvot ovat harvassa.
Kääliöytesi on täten todistettu. Olet kääliömpi kuin monet muut.
Oivaa tekstiä, oikein kaunista ja hyvää. Kieliopillisesti puhdasta ja tunnelmaltaan sopivan epätoivoista tavaraa. Vähän jäin lisäkuvailua kaipaamaan, nyt tunnuit vain heittävän sotilaat lumipyryyn ja toivovan lukijan kuvittelevan itse loput.
Mutta niin; lisää!

-
Spongebob-Väyrynen
- Viestit: 378
- Liittynyt: Ti 23.03.2004 15:59
- Paikkakunta: SUOMEN HELSINKI
Kiitos kiitoksista, niistä se inspis tulee.
Juu, lienet oikeassa. Koetan aina välttää ylimääräistä jauhamista, mutta saatoin mennä liiallisuuksiin pelkistämisessä...Vähän jäin lisäkuvailua kaipaamaan, nyt tunnuit vain heittävän sotilaat lumipyryyn ja toivovan lukijan kuvittelevan itse loput.
Se on nyt kai sitten menoa.Kääliöytesi on täten todistettu.
- laurentius
- Viestit: 285
- Liittynyt: Ma 21.11.2005 21:24
- Paikkakunta: Tampere
toisilla on taito jo syntyessään..toisilla no niin toisilla vaan ei ole.
No onneksi meilläkin joilla ei ole lahjaa on mahdolisuuksia( hyvin pieniä tosin) nousta korkeuksin, mutta ah niin kovan työn takana jonka aikana valuu hikeä ja verta litra tolkulla.
Ja ainii tuo tarina on aika jees. Siihen et varmaan kuitenkaan minun mielipidetä tarvinut tietääksesi sitä.
Mutta omaksi ilokseni tämän kirjoitin.

We are returned!
Toiveajattelua. Siihen tiehen menee muutakin ruumiinnestettä kuin näitä kahta. Litratolkulla.laurentius kirjoitti: No onneksi meilläkin joilla ei ole lahjaa on mahdolisuuksia( hyvin pieniä tosin) nousta korkeuksin, mutta ah niin kovan työn takana jonka aikana valuu hikeä ja verta litra tolkulla.
Turinasta: Näppärää tekstiä. Mukava tunnelma ja muutenkin hienosti vedetty ajatukset näytölle. Todenmukaisuutta myötäilevän sulakka tarina, johon tosin olisi voinut lisätä hieman sitä kuvailua. Kieltämättä vaikuttava aloitus.
-Nilarakh
"ytimekäs ja hyvä *näyttää vaemman sormen peukaloa*" - Hovinarri
Cynae-aeaelioe
Cynae-aeaelioe