"Epäkelpo lomake" tyyliset virheet kirjautumisessa pitäisi olla nyt historiaa. T. ylläpito

W.I.P. Cityfight pöytä

Muut kuvat kuin miniatyyrien kuvat. Piirustukset, maastonpalat, pelipöydät, jne.
Braim
Viestit: 9
Liittynyt: Su 07.01.2007 01:04
Paikkakunta: Lappeenranta

W.I.P. Cityfight pöytä

Viesti Kirjoittaja Braim »

Päätimme kaverinin kanssa käydä rakentamaan meille hyvännäköistä pöytää. Entinen vihreä pöytäliina + pari puuta ja kukkulaa alkoi jo hieman tympimään.

Nyt tätä rakennelmaa on tehty perjantai ilta ja tänään lauantaina muutama tunti. Emme ota mitään suurempia paineita tästä. Teemme lisää silloin kuin on aikaa/kiinnostusta.

Itse idea lähti liikkeelle kun kaverini kanssa katselimme täältä sotavasaran forumeilta kuvia muiden rakentamista pöydistä. Kävimme miettimään että olisiko projekti mahdoton meille laiskoille.
Päätimme kuitenkin ryhtyä tuumasta toimeen ja eihän siinä auttanut kun lähteä ostamaan tavaroita pöydän tekemiseen. Kauppareissun jälkeen alkoi kuumeinen leikkely, kiroilu ja mittailu.

Aikaa kului paljon mietiskelyyn koska meillä ei ollut aloittaessa tarkempaa suunnitelmaa minkälaista oltaisiin tekemässä. Päässämme oli mielikuva mihin pyrittiin ja sitä kehiteltiin kokoajan rakentaessa.


Pohja joka nyt näkyy noissa kuvissa on vasta aivan alussa. Palat ovat leikelty ja alku kittaukset on tehty saadaksemme pahimmat mokat piiloon. Kaikki korokkeet ovat irroitettavissa pöydästä joten jos halutaan voidaan pelata täysin "tasaisella" kentällä. Tätä voidaan myös soveltaa erinlaisiin scenaarioihin sun muihin.

Kanava joka kulkee keskellä on vielä aivan kesken mutta kyllä sekin siitä valmistuu kun hetki tutkitaan.

Tämän hetkinen pöytä koostuu 5 isommasta palasta jotka ovat pohjia ja 5 korokkeesta.

Taloja meillä ei oikeastaan vielä ole, mutta niiden "tuotanto" pitäisi alkaa piakkoin, nyt meillä on pienoisia materiaali ongelmia, mutta ne saadaan korjattua viimeistään maanantaina.

Itse kuvat löytyvät täältä: Kuvat

En tiedä kuinka usein saan tätä päiviteltyä, mutta yritän parhaani.

Kommentteja saa antaa ja pitääkin.

EDIT: ehdotukisa "veden" toteutuksesta otetaan mielelään vastaan. Kiitos.



PS. Seuraavat kuvat varmasti laitan kun montut/maalaus ovat valmiita. Myös taloista tulee kuvia kunhan niitä alkaa valmistumaan.
Avatar
Tupe-
Viestit: 57
Liittynyt: Ma 28.08.2006 17:38
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja Tupe- »

Lupaava alku.:) Meinaatteko talot tehä ihan ite vai käytättekö Imperial Cityn raunioita?
Braim
Viestit: 9
Liittynyt: Su 07.01.2007 01:04
Paikkakunta: Lappeenranta

Viesti Kirjoittaja Braim »

Tupe- kirjoitti:Lupaava alku.:) Meinaatteko talot tehä ihan ite vai käytättekö Imperial Cityn raunioita?
Tarkotus olisi tehdä talot kokonaan itse.
Avatar
Arpinaama
Viestit: 208
Liittynyt: Su 06.10.2002 22:52
Paikkakunta: Kerava

Viesti Kirjoittaja Arpinaama »

Saa ottaa Inspiksiä täältä
Katso 4X6 jalan kokoinen Citymaasto!
6X4 City-Maasto http://www.lost.eu/12d4f
Braim
Viestit: 9
Liittynyt: Su 07.01.2007 01:04
Paikkakunta: Lappeenranta

Viesti Kirjoittaja Braim »

Arpinaama kirjoitti:Saa ottaa Inspiksiä täältä
Kiitoksia, on tullut jo ennestään totakin katsottua tarkoin silmin ;)
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Maastot ja pelipöydät”