Se Tavallinen Tarina (Kosto Pohjolassa)

[DeathWizard]

Eli ajattelinpas tänne laittaa tarinakisaan kaavailemani tarinan, joka on muuten ensimmäinen vapaaehtoisesti kirjoittamani tarina. Tarinan aihe nyt on kuitenkin tavanomainen (fluffitietämys ei riittänyt enempään aloittaessani), mutta toivoisin silti saavani siihen jotain erillaista sisältöä. Juonipaljastuksia ja muuta vastaavaa en tee, vaan laitan pätkiä tarinasta sitä mukaan kun niitä saan viimeisteltyä/kirjoitettua. Toivoisin palautetta lukijoilta.
Tässä esinäytös:

Esinäytös.

Lähitulevaisuudessa

Tuli paloi iloisesti takassa puiden poksahdellessa aina silloin tällöin, saaden kipinät tanssimaan liekkien seassa ja lopulta katoamaan savupiipun uumeniin. Liekit valaisivat hirsitalon sisäosia, paljastaen siistin vuoteen, jonka vieressä oli metallivahvisteinen arkku tukevalla lukolla varustettuna. Toisella puolella huonetta oli ovi ja neljä karkeatekoista tuolia raskastekoisen pöydän ympärillä ja lattialla oli useita eläinten taljoja. Takkaa vastapäätä oli pehmustettu nojatuoli, jossa istui suurikokoinen mies.
Hänellä oli jalassaan ilmastoon sopivat lämpimät turkissaappaat ja ruskeat nahkahousut, sekä musta nahkahaarniska suojaamassa yläruumistaan. Miehen mustat, tosin osittain harmahtavat, palmikolle sidotut hiukset ulottuivat tämän lapaluiden tasolle. Hänellä oli päänsä ympärillä punainen huivi, joka peitti otsan kulmakarvoista hiusrajaan. Partaa miehellä ei ollut, paljastaen tämän jykevät kasvonpiirteet ja koukkunokan täydessä loistossaan, mutta hänen silmiinsä katselijan huomio ensimmäisenä kohdistuisi. Ne olivat hyvin vaaleansiniset ja tyynet kuin jäätynyt lampi, peittäen tunteet näkyvistä saaden miehen vaikuttamaan tunteettomalta. Jopa raavaat pohjoisen miehet tunsivat vilunväristyksiä joutuessaan noiden jäänsinisten silmien tarkkailun kohteeksi.
Mies oli saapunut Aeslingien kylään muutama vuosi sitten, häviten aina silloin tällöin muutamaksi päiväksi tai viikoksi omille teilleen, palaten aina jonakin yönä takaisin veren peitossa ja uuvuksissa, mutta hymyillen tuiman tyytyväistä hymyä. Kylässä ollessaan hän kertoi iltaisin vanhoja ja uusia tarinoita sankareista ja näiden urotöistä halukkaille kuulijoille. Yleensä nämä olivat kylän nuorisoa, jotka vasta unelmoivat tulevansa suuriksi sotureiksi, mutta ainakin he olivat tarkkaavaisia tarinoinnin aikana.
Pimeä oli juuri laskeutunut kun ovelta kuului koputus.
"Sisään. Ovi on auki." mies huudahti yhä rauhallisesti paikallaan istuen, ikäänkuin olisi osannut odottaakin vieraita.
Oven auetessa sisään astui nopeasti neljä viittojen peittämää hahmoa lumituiskun saattelemana. Suljettuaan oven, he kävelivät pöydän ääreen, ottivat tottuneesti itselleen tuolin ja veivät sen takan ääreen miehen sanomatta vielä mitään lumen alkaessa sulaa lattialla ja hahmojen viitoilla tuvan lämpimän ilman vaikutuksesta. Odottaen he olivat asettuneet paikoilleen ja asetelleet viittansa kuivumaan, mies selvitti kurkkuaan.
"Tervehdys Legar, Rolf, Progmar ja Graedal. Minkähän tarinan te haluaisitte kuulla tällä kertaa?", hän sanoi katsoen kutakin nuorukaista lyhyesti mainitessaan heidän nimensä.
Nämä nuorukaiset olivat miehen innoikkain kuulijakuntansa, sillä he olivat saapuneet kuuntelemassa hänen tarinoitaan tunnetuista ja ei niin tunnetuista sankareista ja näiden urotöistä joka ilta hänen tarinoitaan tunnetuista ja ei-niin-tunnetuista sankareista viimeisen kolmen vuoden ajan aina hänen ollessa kylässä.
"Kerro Arbaal Voittamattoman tarina!", nuorin heistä, Rolf, aukaisi suunsa sanoi innoissaan.
"Eipäs, vaan Dechalan tarina!", Graedal tokaisi vastaan.
"Kerro Varnil Noutajan tarina!" Progmar hihkaisi halutessaan ilmaista mielipiteensä Legarin ollessa eri mieltä.
"Kerro ennemmin Be'Lakorin tarina!", tämä huudahti matalalla äänellään.
Tästä seurasi kiivas väittely, joka melkein yltyi poikien väliseksi käsirysyksi, kunnes mies kohotti kättään poikien jo noustua seisomaan. Kinastelu loppui siihen paikkaan poikien katsoessa häntä odottavasti ja istuutuessa paikoilleen.
"Oletteko aikaisemmin kuulleet Kharmongin tarinaa?" mies kysyi ja pojat miettivät hetken jokaisen pudistellessa lopulta päätään, mutta innostuksen ja odotuksen valo syttyi heidän silmiinsä, sillä kohta he tulisivat kuulemaan sen.
"Tarina ei ole kovin vanhan ja kaikki tapahtui vasta suunnilleen kolmekymmentä vuotta sitten, ja tapahtumat sijoittuvat maailmanreunan vuorten takaiseen maahan, missä Hastlingien, Dolganien ja Kulin heimot asustavat.", mies aloitti sulkien silmänsä ja nojaten taaksepäin pehmeässä tuolissaan.
"Näiden heimojen keskellä oli pieni kylä, jonka tavallista kauemmas lähettäneen metsästysjoukkueen mukana Kharmong nimisen nuorukaisen matka alkoi eräänä kylmänä pakkasaamuna..."

***

[Mysterous]

Ei laisinkaan hassumpi tarina. Alussa ollut kuvailu oli vähän kangertelevaa, voi johtua myös siitä että pidän itse enemmän, vähän novellimaisesta kuvauksesta.
Tarinassa vahva elementti oli lukijan tietämättömyys, tahallinen eli tahaton. Lopulta saa sen verran päähänsä että kyseessä on FB maailmaan pohjoiseen (maraudereiden keskelle?) sijoittuva tarina.
Sinällänsä toimivaa settiä on, mutta tarina taitaa olla pelkkä harjoitus tarina? En itse ainakaan näe oikein mitään kiehtovaa tässä tai mitään, mikä saisi minut lukemaan tämän uusiksi.
Kaikesta huolimatta, pidin tarinan yksinkertaisuudesta ja lyhkäisyydestä, se ei kerro eeppistä tarinaa, vaan tarinankertojan nykyisestä elämästä. Voisi toimia isomman historian yhtenä osana, mutta näinkin tämä oli nautittavaa luettavaa.

Edit: Ah, kappas vain. Noh, ei sitä aina voi kaikkea muistaa.

[DeathWizard]

Tämähän oli vasta alkua (siellähän lukee esinäytös?)... Ja tuo tuntemattomuus oli kyllä tahallista.
Huomenissa olisi tarkoitus viimeistellä se pätkä, joka on vielä työn alla.

[Karl Van Dieter]

Itse pääsin kyllä heti kärryille, mistä maailmasta oli kyse jo ensimmäisten lauseiden perusteella, Aeslingit paljastivat sen.

Ajattelinkin juuri toivoa jatkoa tarinalle, mutta sitä onkin jo siis tulossa, hyvä niin. Alku vaikuttaa mielestäni erittäin lupaavalta ja vaikuttaa mielenkiintoiselta, koska ainakin alun perusteella tarina tulee esittelemään pohjolan väen myös kansana, jolla on myös omat kulttuurinsa ja sankarinsa, kuten pehmeillä etelän ihmisilläkin.

Mutta jatkoa odotellessa....

[DeathWizard]

Heh... Tämä tarinahan koskee vain yhtä henkilöä, josta tuo tarinankertoja X kertoo... Ja kyllä. Itse en ole koskaan nähnyt pohjoisen kansoja minään hulluina murhanhimoisena kansana, vaan heillä on oma kulttuurinsa. Tietenkin Neljän Poppoo on siellä se suurin vaikuttaja.

[DeathWizard]

Eli tässä jatkoa, kuten lupasin. Enempää ei sitten ole valmiina j akäytin tilaisuutta hyväkseni ja pidensin taistelukohtausta, joka oli suunnitteilla, lisäämällä tuon hiisijohtajan.

Luku 1.

Lähimenneisyydessä

”Valmistautukaa!”, huudahti metsästysjoukkion johtaja kapeaa kulkuväylää ympäröivien kukkuloiden rinteillä oleville miehille. ”Hiisien susiratsastajat ovat kohta ansassa!”.
Miehet ottivat jousensa selästään ja pistivät edessään oleviin kinoksiin nuolia pystyyn pystyäkseen lähettämään nuolensa mahdollisimman nopeasti lentoon asettaen samalla lähitaistelua varten aseensa valmiiksi vierelleen. Useimmat käyttivät kylänsä suojelusjumalan suosikkiasetta, kirvestä. Jokainen oli kaivanut lumeen kuopan, joihin he pystyivät kyyristymään piiloon hiisien katseilta kunnes ne olisivat astelleet suoraan väijytykseen. Samassa miehet kuulivat susien ulvahduksia niiden suunnatessa kohti helppokulkuista kapeikkoa. Neljänkymmenen miehen suuruisen metsästysjoukon tiedustelijat olivat huomanneet hiisijoukon suuntaavan heitä kohti kukkuloilla muutamaa tuntia aikaisemmin ja heidän johtajansa, Targas, oli päättänyt järjestää hiisille väijytyksen kukkuloiden ainoalla helppokulkuisella reitillä. Hänet oli nimetty metsästysjoukon johtajaksi metsästystaitojensa ansiosta. Valitettavasti hän oli myös erityisen verenhimoinen.
Kharmongin iho kihelmöi edessä olevan taistelun odotuksesta. Samankaltaiset tunteet olivat myös hänen pitkäaikaisella ystävällään, Robukilla, joka sormeili hermostuneesti jänteellä olevaa nuolta viereisessä kuopassa. Se oli kummankin ensimmäinen suurempi taistelu ylivoimaa vastaan. Kharmong vilkaisi vielä kerran kapeikon molemmille puolille asettuneita miehiä, kunnes Targas viittoi kaikille käskyn kyyristyä kuoppiinsa.
Susien ulvahduksien alta kuului myös hiisien kiljunta, ja Kharmong odotti jännittyneesti käskyä hyökätä, pyyhkien hiostuneita käsiään housuihinsa ottaen jälleen tiukan otteen jousestaan ja asettaen nuolen jänteelle. Kului jonkin aikaa ja susiratsastajien aiheuttama mekastus voimistui, kunnes Kharmong oli varma, että ne olivat pian hänen kimpussaan. Hän melkein nousi pystyyn, kunnes onnistui hillitsemään itsensä ja odotti hyökkäyskäskyä Targasilta. Samassa Targas jo huudahtikin heimon tutun sotahuudon ”Verta Verijumalalle!” ja miehet nousivat ylös kuopistaan jouset ampumavalmiina. Välittömästi tämän jälkeen lähti yhteislaukaus kohti pelästyneitä ja hämmentyneitä hiisiratsastajia tappaen useita hiisiä että susia. Tämän jälkeen metsästäjät kuitenkin ampuivat mahdollisimman nopeasti kohti vihollista aiheuttaen tahattomasti tasaisen ja tappavan nuolisateen, joka sai hiidet entistä suuremman pelon valtaan.
Sitten muiden hiisien keskeltä ratsastanut muita suurempi ja ruosteiseen haarniskaan pukeutunut hiisi alkoi potkia muita hiisiä ja näiden susia aiheuttaen närkästyneitä huutoja ja ulvahduksia. Ilmeisesti se oli joukon johtaja.
”Tappakaa heiät! Meil on ylivoima! Meit on enemmän! Kimppuun!”, hiisijohtaja kiljui raivoisasti kimeällä äänellään.
Ilmeisesti muutkin hiidet tajusivat nyt ylivoimansa, sillä nyt osa niistä lähti hyökkäämään kohti rinteillä olevia metsästäjiä ja pelokas kiljuna muuttui vihaiseksi. Hiisijohtaja potkaisi vielä lähintä hiittä ja hyökkäsi kimeästi kiljuen kohti rinteillä olevia metsästäjiä saaden muut seuraamaan sitä. Tällä välin kummallakin rinteellä olevat miehet tiputtivat jousensa maahan ammuttuaan nuolensa ja ottivat aseensa maasta ja kiiruhtivat muodostamaan rintaman rinteiden yläpäähän. Kharmong poimi kahdenkäden kirveensä ja kiiruhti Robukin kanssa kohti nopeasti muodostuvaa ihmismuuria asettuen paikoilleen rivistöön ja valmistautui hiisien hyökkäykseen vastakkaisella rinteellä olevien miesten tehdessä saman, sillä puolet hiisistä oli hyökännyt vastakkaiseen suuntaan kuin heidän johtajansa.
Kharmong näki kapeikon pohjalla olevan kymmeniä kuolleita hiisiä ja susia, mutta tiesi näillä olevan vielä kaksinkertainen ylivoima heihin nähden. Taistelusta tulisi tiukka ja hän käänsi katseensa jo hyvin lähelle ehtineitä hiisiä. Samassa rivistöstä hyökkäsi mies heimonsa sotahuutoa karjuen kohti susiratsastajia ja heilutellen kahdenkäden kirvestään laajoissa kaarissa tappaen useita hiisiä, mutta nyt ratsastajattomat sudet raatelivat tämän vatsan auki ja mies kaatui kiljuen maahan susien hyökätessä uudelleen lopettaen hänen kiljuntansa lyhyeen. Kaikki oli tapahtunut parissa sekunnissa ja muut miehet karjaisivat raivoissaan ja hyökkäsivät hiisien kimppuun. Rivistö oli hajonnut ja sekasortoinen taistelu oli alkanut.
Kharmong hyökkäsi raivoisasti lähimmän hiisiratsastajan kimppuun heilauttaen asettaan kaaressa päänsä yli ja halkaisten sekä hiiden että suden kahtia Robukin tappaessa toisen hiiden hänen vierellään. Taistelu riehui molemmilla rinteillä ja hiisiä oli kuollut paljon enemmän kuin metsästäjiä, jolloin hiisien hyökkäys alkoi kangerrella. Hiisijohtaja kuitenkin kiljui alaisilleen tulevasta juhla-ateriasta ja saaliin määrästä saaden nämä hyökkäämään raivokkaammin ja tappamaan muutaman metsästäjän lisää. Kharmong tiesi hiisien pakenevan jos hän saisi tapettua heidän johtajansa, joten hän nousi seisomaan erään pienehkön hiisiratsastajista koostuvan ruumiskasan päälle torjuen samalla paikalle ilmestyneen hiiden kömpelön survaisun kirveensä varrella ja polkaisi hänen nilkkaa tavoitelleen suden niskan rusahduksen saattelemana kasaan. Hiisi lensi suden selästä kaaressa maahan saaden suunsa ja nenänsä täyteen lunta. Sen pärskiessä Robuk heilautti omaa kirvestään lyhentäen hiittä päänmitalla.
”Hei sinä vihreä kääpiö siellä! Haastan sinut kaksintaisteluun”, Kharmong huusi ruumiskasan päältä kiinnittäen hiisijohtajan huomion itseensä.
”Häh?! Mulleko nä ihminen puhut?”, se kiljaisi suuttuneena huomatessaan loukkaajansa.
”Kuulit kyllä, jättiläisen napanöyhtä! Haastan sinut kaksintaisteluun!”, Kharmong huusi hiidelle uudestaan.
”Nyt mä tapan sut! Sen jälkeen mä muussaan sut ja sit syötän sut mun sudelle!” hiisijohtaja kiljui naama punaisena ja sylki roiskuen Kharmongille ja potki sutta kylkiin saaden sen hyökkäämään.
”Älä puutu taisteluun vaikka mitä tapahtuisi.”, Kharmong sanoi Robukille ottaessaan tukevan asennon ja valmistautui iskemään.
Robuk vain urahti myöntävästi ja liittyi ympärillä riehuvaan taisteluun, sillä hän luotti Kharmongin huomattaviin taistelutaitoihin.
Hiisijohtaja lähestyi nopeasti ja Kharmong päätti hoidella tämän suden ensin saadakseen edun hiiteen nähden. Samalla kun Kharmong heilautti kirvestään, susi loikkasi yllättäen ja sen sijaan että olisi iskenyt sitä kaulaan, kirves leikkasi sen molemmat etujalat irti ja susi törmäsi ratsastajineen hänen rintaansa kaataen hänet maahan. Hiisijohtaja lensi kiljuen Kharmongin ylitse ja joutui hiukan pyörryksiin osuttuaan maahan pää edellä, mutta susi oli kivusta tullut raivopäiseksi ja se nappasi kiinni hänen kädestään hampaiden leikatessa lihaa ja saaden Kharmongin huutamaan tuskasta. Suden ote ei hellittänyt vaikka Kharmong takoi sen päätä nyrkillään, joten hän sieppasi nopeasti tikarin vyöltään ja upotti sen suden ohimoon pienen rusahduksen saattelemana. Suden ote ei kuitenkaan hellittänyt, joten Kharmong veti tikarin irti ja upotti sen paniikinomaisesti useita kertoja uudestaan suden kalloon. Lopulta suden ote hellitti, eikä hetkeäkään liian myöhään, sillä hiisijohtaja oli jo selvittänyt päänsä ja oli jo hyökkäämässä kiljuen Kharmongia kohti ruosteista miekkaansa päänsä päällä heiluttaen. Kharmong kierähti maassa väistäen hiiden iskun ja potkaisi tältä jalat alta. Hiisi kaatui kiljaisten, mutta samassa se olikin jo noussut takaisin jaloilleen, kuten Kharmong, joka nyt heilutteli raskasta kirvestään yhdellä kädellä toisen käden roikkuessa hänen sivullaan hyödyttömänä kyynärpään alapuolella olevan haavan takia. Hiisi virnisti Kharmongin haavalle, mutta nähdessään kuolleen sutensa, sen naama vääntyi jälleen vihasta, jolloin se hyökkäsi jälleen kohti Kharmongia. Tällä kertaa hiisi kuitenkin perääntyi nopeasti väistääkseen Kharmongin iskun. Tällöin Kharmong aloitti raskaan painostuksen heilutellen kirvestään nopeasti ja irrottaen metallikappaleita hiiden haarniskasta joka iskulla. Pian hänen iskunsa kuitenkin hidastuivat, sillä oli melkoisen raskasta heilutella kahdenkäden kirvestä yhdellä kädellä.
Kharmong tiesi joutuvansa lopettamaan ottelun lyhyeen, sillä hänen väsyttyä hiidellä olisi etu puolellaan, joten hän painosti hiittä vielä ankarammin lennättäen miekan sen kädestä lumeen. Mutta sitten Kharmong astui verilammikkoon ja liukastui lentäen selälleen maahan ja hukaten kirveensä. Hiisijohtaja käytti tilaisuutta hyväkseen ja juoksi noutamaan miekkansa.
”Nyt mä kyllä tapan sut!”, se sanoi virnistellen Kharmongille nostettuaan miekkansa lumesta.
Kharmong kompuroi pystyyn ja huomasi samalla hänen liukastumisensa aiheuttaneen verilammikon lähteen. Se oli eräs metsästäjistä, mutta tärkeintä oli hänen kantama pitkämiekka. Kharmong syöksyi ruumiin luokse miekkaa tavoitellen hiisijohtajan kiljaistessa raivokkaasti ja hyökätessä hänen kimppuunsa. Kharmongin käsi puristui miekan kahvan ympärille ja hän kierähti selälleen kohdistaen miekan kärjen kohti hyökkäävää hiisijohtajaa, joka ei saanut vauhtiaan pysähtymään vaan lävisti itsensä Kharmongin pitelemään miekkaan. Kharmong työnsi hiiden kauemmas saaden tämän kaatumaan selälleen ja nousi seisomaan.
”Onnekas pirulainen, mutta nyt sen onni on jättänyt sen.”, Kharmong mutisi astellessaan ruumiin äärelle.
Hiisijohtajan suunpielistä valuvat verinorot kertoivat tämän kuolleen. Samassa Kharmong kuitenkin kuuli hiisien pelokkaan kirkunan ja metsästäjien riemukkaat huudot näiden niittäessä johtajansa kuolemaa säikähtäneitä ja pakoa yrittäviä hiisiä maahan.
Muutaman minuutin kuluttua kaikki hiidet olivat joko kuolleet tai paenneet paikalta. Vain kymmenkunta selvisi hengissä verilöylystä. Valitettavasti neljästäkymmenestä miehestä vain kaksikymmentäneljä olivat selvinneet taistelusta. Moni muukin olisi kuollut, ellei Kharmong olisi onnistunut tappamaan hiisijohtajaa, josta häntä olikin onniteltu muutaman kerran. Robukin löydettyä erään kuolleen metsästysjoukkion jäseneltä kylän shamaanin tekemiä parantavia voiteita, hän oli tuonut ne Kharmongille, jotta tämä voisi käyttää niitä suden aiheuttamaan haavaan. Haavan lähempi tarkastelu ennen voiteiden levitystä paljasti, ettei se ollut niin paha kuin miltä se näytti ja että haava paranisi ilman voiteitakin parissa viikossa. Kokemuksesta Kharmong kuitenkin tiesi, että shamaanin voiteet kuitenkin lyhentäisivät tämän ajan muutamamaan päivään, joten hän levitti paksun kerroksen haavan päälle ja kietaisi sen ympärille puhtaan vaatekappaleen.
”En kyllä olisi uskonut, että yksi hiisi voisi tehdä tälläistä sinulle. Olet varmasti ruosteessa.” Robuk kiusoitteli Kharmongia virnistellen leveästi.
”Se pirulainen vain oli onnekas. Ja tämän teki se susi, eikä hiisi ja sinä tiedät sen.”, Kharmong vastasi Robukin kiusoitteluun.
”Pah! Selityksiä! Sinä olet vain ruosteessa!”, Robuk tokaisi alkaen kailottamaan ”Kyläpäällikön poika on ruosteessa! Kyläpäällikön poika on ruosteessa!”
Tämän jälkeen Robuk istui Kharmongin viereen yhä virnistellen, jolloin Kharmong sieppasi tämän pään kainaloonsa ja yritti hieroa rystysillään sitä. Mutta samassa hän sävähti kivusta ja Robuk pääsi irti hänen otteestaan nousten seisomaan Kharmongin viereen yhä virnistellen. Sanomatta mitään, hän otti parantavat voiteet ja lähti viemään niitä muille haavoittuneille metsästäjille. Kharmong sieppasi hiukan lunta terveellä kädellään ja heitti sen kohti Robukia. Tämä oli kuitenkin osannut odottaa sitä ja hän vain väisti lumipallon lisäten vauhtiaan.
”Parempi onni ensi kerralla!”, Robuk huusi päästyään pois vaaravyöhykkeeltä, yhä leveästi virnistellen.
Kharmongia hymyilytti Robukin asenne, jota niin harvoin näki pohjolassa ja hän olisi halunnut vielä levätä lisää, mutta hänen piti osallistua töihin.

Kun metsästäjät olivat ottaneet kaiken arvokkaan susiratsastajien ruumiilta ja nylkeneet muutaman suden, he lähtivät paluumatkalle, sillä haavoittuneiden kanssa olisi vaarallista metsästää näin kaukana kylästä.
Metsästäjät kulkivat kaksi päivää ilman välikohtauksia kohti kyläänsä. Kolmannen päivän aamuna, juuri lähdettyään liikkeelle, tiedustelijat palasivat kertomaan nähneensä savupatsaan nousevan kylän suunnalta. Koska kylä oli enää päivämarssin päässä, miehet pelkäsivät pahinta ja kiiruhtivat pysähtymättä saapuen iltahämärissä nähdäkseen kotiensa vielä kytevät jäännökset ja murhatut kyläläiset. Joka puolella olevista ruumiista suurin osa oli metsästäjien katkeraksi iloksi örkkien ja hiisien. Ilmeisesti kyläläiset eivät olleet myyneet henkeään halvalla, vaan olivat laittaneet kunnon taistelun pystyyn. Mutta monet ihmettelivät, että miksi örkit tulisivat pohjoiseen.
Kharmong erkani pian joukosta ja juoksi ruumiiden ja tuhkanpeittämiä katuja kohti kotitaloaan. Siellä häntä odotti brutaalisti silvottujen perheenjäsentensä ruumiit ja talon kytevät jäännökset. Jäännösten edessä oli läjittäin vihollisruumiita ja erityisen suuren kasan päällä olevan ruumiin Kharmong tunnisti isäkseen. Nyt kyynelten valuessa valtoimenaan hän nousi isänsä ruumiin luokse vajoten polvilleen ja nosti tämän syliinsä painaen päänsä alas hartioiden nytkähdellessä tukahdettujen nyyhkytysten mukana ja kyyneleiden virran yltyessä.
Pian Kharmong kuitenkin lopetti suremisen ja kostonhimon liekki syttyi palamaan hänen silmissään haihduttaen kyyneleet ja hän huomasi nyt ensimmäistä kertaa, ettei hänen isällään ollut heimon aarretta, päällikölle kuuluvia maagisia sotavarusteita yllään, vaan että tällä oli tavalliset varusteensa. Ilmeisesti hyökkäys oli tapahtunut liian nopeasti, jotta hän olisi ehtinyt hakea ne kätköstään. Laskien ruumiin varovasti alas, Kharmong nousi ja kiersi talon ympäri etsien talon seinustan jäännöksien juurelta suurehkon kivilaatan, jonka hänen isänsä oli näyttänyt hänelle kolme vuotta sitten, hänen täytettyään seitsemäntoista.
Laittaen jousensa maahan, Kharmong otti viinestään nuolen, jonka avulla hän kaivoi jäistä maata laatan ympäriltä, kunnes hän pystyi työntämään sormensa sen reunan alle ja nostamaan sen ylös maasta, paljastaen piilossa olleen suuren nahkasäkin täyttämän onkalon. Nostaen säkin varovasti ylös kuopasta, Kharmong avasi sen ja näki siellä suuren, kiiltäväteräisen kirveen ja mustanahkaisen haarniskan, jonka hän puki kunnioittavasti päälleen riisuttuaan ensin entisen pois. Puettuaan uuden haarniskansa päälleen, Kharmong tunsi kuinka se mukautui hänen vartaloonsa sopivaksi, kuin toiseksi ihoksi. Hänen vielä parantumassa ollut haava alkoi kihelmöidä ja otettuaan siteen pois, hän huomasi sen parantuvan hämmästyttävällä nopeudella. Tämän jälkeen hän vilkaisi vielä säkissä olevaa upeasti valmistettua sotakirvestä ja kumartui aikoen nostaa sen maasta. Koskettaessaan kirveen obsidiaaninmustaa vartta, Kharmong tunsi kihelmöintiä ja tiesi samassa, että kirves oli siunattu kylän suojelusjumalan, Khornen, toimesta. Samassa hän tiesi mitä hänen tulisi tehdä kostaakseen perheensä kuoleman.
"Tämän kirveen, ikuisen sieluni ja koston nimeen, minä Kharmong, luovutan itseni sinun palvelijaksesi siunaustasi vastaan Khorne." Kharmong lausui kiihkeän rukouksen kohottaen kirveensä korkealle päänsä päälle kostonhimon ja vihan kiehuessa hänen mielessään ja veressään korventaen hänen mustuvaa sieluaan.
Hetkeen ei tapahtunut mitään, mutta sitten Kharmong tunsi hitaasti kasvavaa poltetta otsassaan, kunnes hän rojahti polvilleen karjuen tuskasta ja tiputtaen kirveen lumiseen maahan. Hän kieriskeli hetken maassa vaikeroiden tuskissaan, mutta koskematta kuin tulessa olevaa otsaansa tietäen Khornen vastanneen hänen rukoukseensa joko hyvässä tai pahassa. Pian polte hellitti ja Kharmong nousi horjuen pystyyn. Selvitettyään päänsä ja kumartuessaan nostamaan isälleen kuulunutta kirvestä, Kharmong näki terästä heijastuneessa kuvassa tutun merkin otsassaan. Hetken tutkiskelun jälkeen hän huomasi sen olevan peilikuva Khornen merkistä ja hän kiittikin heti hiljaa mielessään jumalaansa tämän lahjasta ja armollisuudesta nostaen kirveen kunnioittavasti maasta lähtien takaisin kohti metsästäjien joukkoa. Kuljettuaan nurkan ympäri hän melkein törmäsi Robukiin, joka selvästi yllättyi toverinsa uudesta varustuksesta, sekä Khornen merkistä hänen otsassaan, sillä nähdessään Kharmongin muuttuneen olemuksen, hän aukoi suutaan saamatta sanaakaan ulos, joten hän vain nielaisi kuuluvasti.
"Mitä ihmettä sinä teet? Nuo ovat isäsi varusteet! Ja tuo merkki... Mitä tapahtui?" Robuk kysyi lopulta toivuttuaan hiukan Kharmongin tuottamasta yllätyksestä..
Kharmong ei sanonut mitään, katsoi vain Robukia silmillään, joiden värin tämä huomasi muuttuneen vaaleammaksi, kunnes tämä hermostui Kharmongin outoon käytökseen ja tarttui tätä hartioista.
"Mitä tapahtui?" hän toisti kysymyksensä.
"Minä otan paikkani heimon johdossa ja kostan kyläläisten ja perheeni murhan. Olen lupautunut palvelemaan Khornea tämän kirveen" Kharmong kohotti obsidiaaninmustaa kirvestään, "sieluni ja koston nimessä hänen siunaustaan vastaan. Sain sen, enkä voi pettää häntä nyt." Kharmong vastasi kylmän tunteettomalla äänellä ja riuhtaisi itsensä irti ystävänsä otteesta jatkaen matkaansa kohti metsästäjien joukkoa.
Robuk katsoi Kharmongia hetken hämmästyneenä, mutta kohautti sitten olkiaan kiiruhtaen Kharmongin perään tämän kulkiessa jälleen tuhkan, veren ja ruumiiden peittämiä katuja pitkin pimenevässä yössä.


***

"Hetkinen!", huudahti Rolf keskeyttäen tarinan.
Mies keskeytti tarinansa katsoen tätä odottavasti muiden katsoessa ärtyneenä nuorta poikaa, joka oli keskeyttänyt tarinan.
"Miksi Khorne antoi Kharmongille siunauksensa, eikä tappanut tätä tämän julkeuden takia?", nourukainen kuitenkin sanoi välittämättä ystäviensä katseista.
"En tiedä.", mies vastasi kohauttaen olkiaan, "Ehkä hän huomasi tämän poikkeuksellisen vihan, tai tämän olevan poikkeuksellisen lahjakas. Emme ehkä koskaan saa tietää."
Rolf mietti asiaa hetken puiden räsähdellessä takassa. Samassa mies nousi tuolistaan ja nosti pari halkoa takan viereisestä pinosta, heittäen ne tuleen ja aiheuttaen kipinäpilven, joka katosi savupiippuun. Istuutuen takaisin tuoliinsa, mies asettautui takaisin mukavaan asentoonsa.
"Jatkanko tarinaa, vai onko sinulla vielä lisää kysyttävää?", mies kysyi Rolfilta, joka vain pudisteli päätään.
"Siispä jatkan tarinaani.", mies sanoi nyökäten itselleen.
"Kharmong siis suuntasi kulkunsa kohti metsästysjoukkoa..."

***

[Juhoxian]

Tarinan alussa kerronnassa oli huomattavissa pientä kankeutta mutta se katosi tarinan edetessä, muuten oli oikein hyvä ja mielenkiintoinen 1 luku.

[DeathWizard]

No sehän on ymmärrettävää. Kyseessähän on ensimmäinen tarinani. Ja lisää kommentteja tulemaan!
*Lataa varsijousen ja suuntaa sen seuraavaa kirjoittajaa kohti*

[Mysterous]

Todella mielenkiintoista tekstiä, pohjolan miesten sivistäminen ja tunteellistaminen, on mielestäni hyvin toimiva idea. Saa itsenikin positiiviselle asenteelle maraudereita kohtaan.
Tarina on kliseinen, mutta siitä huolimatta kiehtova, täytyy sanoa että hyvä olet kirjoittamaan tätä, minä tykkään.

[Juhoxian]

Vasta ensimmäinen tarinasi! En kyllä olisi uskonut, on sen verta vakuuttava tekstiä. Olisin voinut vannoa että olet kokeneempi kirjoittaja... Mutta tässä valossa todella vakuuttava aloitus kirjoittamisellesi. 10pts ja papukaijamerkki.

[DeathWizard]

Kiitoksia. No nyt loppui se valmis teksti, jonka olin saanut tarinakisaan aikaiseksi, joten jatkoa tulee sitten pitemmällä aikavälillä. Koeviikko puskee päälle (alkaa perjantaina), joten aikaa kirjoitteluun ei oikein jää. Katsellaan sitten sen jälkeen.

Ja koska varsijouseni ei näytä herättävän kovin paljon lisäkommentteja, siirryn seuraavan vaiheeseen...

*Kävelee tykin suuntaan, laskee varsijousen maahan ja ottaa soihdun käteensä. Kääntää tykin seuraavaa kirjoittajaa kohti ja vie soihdun lähelle sytytyslankaa*
Kommentteja?

[Rotten sound]

Kyllähän tämä ihan hyvä tarina on. Mistä areenasta tämä hahmo oli, kun nyt minun harmaat aivosolut muista

[DeathWizard]

Siis Kharmongin nimi on otettu Mestareiden areena III:sta. Ja Khorne on sieltä myös. Siihen se loppuikin ja improvisaatio astui kehiin...

[Arctico]

asdasdasda

[Tezze]

No ihan mukavaa luettavaa, mutta mikä nyt minua itseäni alkoi hieman ärsyttää oli painotus hiisien kimeään ääneen. Itse ajattelisin näillä olevan sellainen hieman normaalia ihmistä korkeampi ääni ja jos oli iso rodun jäsen niin ei sillä sen ihmeemmin korkeampi tai kimeä ole kuin ihmisellä, mutta tämä siis oma mielipiteeni. Muuten ihan hyvää tekstiä ja tarina kerronta muoto oli mielenkiintoinen.