

Hautausmaan sain tässä viime viikonloppuna viimeisteltyä, kartanon teko tapahtui syksyllä 2005 ja vei sen puoli vuotta, siksi osa talon kuvista on keväthangilta 2006.
Ruohona on käytetty Woodland Scenincsin Medium Grassia, mielestäni oli sopivan sävyistä Sylvaniaan. Talon muratissa ja myös muissa maastonpaloissa näkyvät lehdet ovat Antenociti's Workshopista saatavaa leaf litteriä. Puut ovat Woodland Scenicsin, foliagena on käytetty Scenicsin earth turfia (outo valinta mutta näytti sopivan teemaan). Kukkulat ovat polyuretaania, kuumalankaleikkurilla ja veitsellä niihin on työstetty myös tuota kalliota. Kuvan "tykkikukkula" on kyllä todettu melkoisen juustokkaaksi ja sitä ei tästä syystä ole paljon kentillä käytössä näkynyt
Hauta ja alttari, hautakumpu, pyhättö, alttari sekä osin hautausmaan muurit ovat Forgeworldista ostettuja. Alttaria on käytetty kätevästi uuden sääntiksen myötä arcane monolithina ja hirsipuuta historic landmarkina. Hautausmaa tuli alunperin hautakummun kanssa varustettuna, mutta asetelma vaikutti forgen sivuilla varsin tökeröltä, joten sisustan tein itse. Sisusta on muuten kasattu erilliselle alustalle, eli mikäli kaveri haluaa välttämättä unitin sinne laittaa, on se mahdollista ilman suurempia ongelmia. Teräväsilmäinen huomaa että hautausmaan vartijat ovat puolustaneet asemapaikkaansa loppuun asti.
Kartano on kasattu todella suuresta määrästä GW:n tilpehööriä, merkittävimpänä citadel fortressin yksi torneista, mordheim-spruet ja arcane architecture -linjalta löytyvät vermeet. Ennenkuin kukaan innostuu antamaan positiivista palautetta talon suunnittelusta, voin sanoa että talo on ulkomuodoltaan käytännössä suoraan Vampire Counts -armeijakirjan sivuilta, tarkemmin s. 46. Tykkäsin todella paljon kyseisen tönön ulkonäöstä ja päätin tehdä itselle samanlaisen, vaikka tuossa omassanikin on jotain omintakeistakin.
Tässä sitä nyt odotellaan lievällä innolla vampyyrien tuloa 7. edikkaan, oma armeija on tämän projektin myötä tullut laiminlyödyksi, useimmat figut kun on maalattu vuosia sitten. Pelaaminenkin on tosin jäänyt tämän pelipöydän työstämisen varjoon
Odotan kommentoijilta asiallista ja hyvää palautetta, eli risuja ja ruusuja. Mahdollisiin kysymyksiin vastaan aikanaan, nyt otan kyllä huomisista penkkareista ja abiristeilystä kaiken irti
Linkki kuviin:
http://s152.photobucket.com/albums/s164/Terali/
Loppuun vielä muutama silmiinpistävä moka:
- talon "aidan" yksi pylväistä on vääntynyt, vika on kyllä nyt korjattu
- alustan tiestä osa on ruohon peitossa (lakkauksessa kävi ikävä moka, kun ruohoa laskeutui hieman tien päälle ja lakka tuli saman tien päälle, nyt ruoho on kiinni ja pysyy