Kolmastoista komennus
Luutnanttikomissaari Lomadar Royes makasi käytössä epämuodostuneella sohvalla syvällä komentobunkkerissaan. Royesin silmät tuijottivat apaattisina hologrammivastaanottimella pyörivää xenopornoa. Hän huokaisi - milloin limaiset lonkerot ja anturat olivat lakanneet viehättämästä häntä? Hänen mustien renkaiden ympäröimät silmänsä alkoivat kiertää bunkkerin seiniä, tuijotellen likaista opiskelijakämppää muistuttavaa komentokeskusta.
Seiniä koristelivat Keisaria esittävät rispaantuneet ja kellastuneet julisteet. Muutamasta törrötti humalaisen raivon puuskassa temmattu fotonitikka. Pienellä sohvapöydällä oli nurinkäännetty valokuva Keisarista ja hänen sänkynsä yläpuolella roikkuvalle Keisarille oli lisätty muhkeat tussiviikset, -parta, -lasit, -lonkerot ja -hetulat. Oli siis melko selvää, että huoneen asukki oli menettänyt uskonsa johtajaansa.
Royes oli pienen planeetan, miltei asteroidin, XD-1337-ROFL:in vastaava komentaja ja tästä äärimmäisen nyrpeä. Etäinen kivenmurikka oli niin vähäpätöinen, etteivät niin örkit, kuin tyraniditkaan siitä jaksaneet välittää. Mokoma tuskin näkyi edes luotaimissa. Planeettaa asuttivat pienet, rumat, mulkosilmäiset otukset, joilla tuntui olevan pakottava tarve soittaa kotiin. Royes oli ensin yrittänyt listiä olennot sukupuuttoon, mutta ne tuntuivat sikiävän torakoiden lailla ja kun ne eivät olleet millään lailla vihamielisiä, oli Royes lopulta jättänyt ne rauhaan.
Royesin pää nuokahteli ja hiljaa hän vajosi unenkaltaiseen horrokseen.
PIIP! PIIP!
Royes hätkähti hereille ja putosi muhkuraiselta sohvan irvikuvalta protonipizzapakkausten vuoraamalle lattialle. Hän konttasi saastassa hetken ja pakottautui sitten pystyyn, vain huomatakseen tasapainoaistinsa ryhtyneen kapinaan ja pudoten takaisin polvilleen.
Kiroillen hän ryömi huoneen poikki ja nappasi koppalakkinsa trendikkäästi muotoillun pöydän alta. Hän painoi sen päähänsä ja ottaen tukea kovasta metalliseospöydästä, hän nosti itsensä ylös. Jossain tahmaisten lehtien ja alkoholikuivatiivistepakettien alla vilkkui punainen valo. Kimeä sireeni piipitti jälleen ja Royes iski kämmenensä ärsykeherkkien korviensa suojaksi, rojahtaen jälleen lattialle.
Kamppailtuaan hetken lakanansa kanssa hän pääsi jälleen punaisen valon tasolle. Keski-ikäinen, krapulainen komissaari tyrkkäsi läjän rojua pöydältä ja tuijotti välkkyvää valoa. Kaiken saastan alta oli paljastunut kokonainen kojelauta, jonka keskellä oli tietokoneen näyttö. Näytöllä lukivat suuret punaiset sanat: VAROITUS! VAROITUS! HYÖKKÄYS! HYÖKKÄYS!
Komissaari hankasi silmiään ja tuijotti nestekidenäyttöä, kasvoillaan hämmentyneen järkyttynyt irve. Pienellä tutkaruudulla näkyi perunanmuotoinen möykky, joka kellui hiljaa kohti Planeetta XD-1337-ROFL:ia. Komissaarilla oli vain yksi lause tämänkaltaiseen tilanteeseen.
***
”Mitä helvettiä?”
Gretchin-päällikkö Greewley Pultti pomppi ylös ja alas ja pui pieniä, vihreitä nyrkkejään. Hänen valtaisaa perunaa muistuttava avaruusaluksensa oli imeytynyt naurettavan pienen planeetan kiertoradalle ja siitä edelleen kohti planeettaa. Tuulilasina toimiva, yhä värikästä viestiä ”Ale!” kantava, ryöstetty avaruuskauppakeskuksen näyteikkuna kuumeni huolestuttavasti aluksen iskeytyessä ilmakehään. Pahaonninen gretchin-pilotti paiskautui kiinni lasiin ja hyttiin levisi pohjaanpalaneen sieniomeletin vieno löyhkä.
Yhä elossa olevat nyttemmin seitsenhenkisen gretchin-miehistön jäsenet roikkuivat sieltä täältä törröttävistä putkista ja rakentamisen innossa kiinnipultatuista osasista. Greewley kirkaisi ja potkaisi suurta vihreää nappulaa, roikkuen samalla jostain syystä seinään hitsatusta teepannusta. Mukulanmuotoisen aluksen peräosa heilahti auki ja suuri nahoista, univormuista ja sattumanvaraisista vaatteenkappaleista kudottu tatinmallinen laskuvarjo räjähti auki. Alus nytkähti muutaman kerran ja alkoi sen jälkeen kevyen laskunsa kohti pientä oliivinvihreää planeettaa.
***
Kolmen suihkun ja pikaisesti kuuratun univormun, sekä omakätisen parturoinnin jälkeen komissaari Royes uskoi olevansa tarpeeksi säädyllisessä kunnossa kehdatakseen näyttäytyä esimiehilleen. Ei niin, että hän olisi välittänyt lasgunin vertaa mitä suurella sota-aluksellaan avaruuden läpi majesteettisesti purjehtiva mariinikomentaja hänestä ajattelisi. Royes ei kuitenkaan ollut vielä menettänyt kaikkia toiveitaan pelastuksesta pieneltä, sivistymättömältä planeetaltaan, joten parempi yrittää näyttää vakuuttavalta, hän ajatteli liimatessaan häthätää alumiinipaperista taiteltuja ylimääräisiä natsoja univormuunsa.
Hän nosti seinään upotetun videopuhelimen luurin ja odotteli hetken. Ruutu välkähteli eloon ja arpinen kaljupää ilmestyi ruutuun.
”Luutnanttikomissaari Royes täällä, sir!” Royes rykäisi, niin vakuuttavasti kuin vain osasi.
”Komissaari Royes? Se pikkurunkku XD-1337-ROFL:ilta?” kuului ivallisen kyborgi-eunukin kimeä-ääninen vastaus. Royes käytti kaiken viimeisistä tahdonvoimansa rippeistä ollakseen värähtämättä. Hän ei koskaan ollut ymmärtänyt mariineja. Vaihdossa miehisyytensä sai tilalle suuren mekaanisen kropan jonka ansiosta elämässä ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin taistella loppuun saakka.
”Kyllä, sir!” Royes vastasi, kasvot peruslukemilla.
”Kerro asiasi, Royes. Minulla on vahaus 03:00, enkä halua olla myöhässä”, kastroitu metallisotilas kimitti korviariipivästi.
”Sir! Planeetta XD-1337-ROFL on hyökkäyksen kohteena!”
”Teille on annettu aseita ja varusteita! Tee työsi, Royes, äläkä häiritse minua enää!”
Lähetys pätki ja Royes ehti nähdä mariinin kippuraviiksisen vahaajan vilahdukselta, ennen kuin ruutu pimeni.
Royes tuijotti hetken yhtä Keisarin leveistä hymyistä ja tempaisi sitten luurin irti ja heitti sen kohti virnuilevaa naamaa. Julisteeseen tuli repeämä ja Keisarin hymy halkesi. Royes puhisi hetken ja napsautti sitten kännykkänsä auki.
”Spork, heti tänne!”
***
Gretchinmäisellä kiihkolla tyhjästä kohonnut kolmijalkaista opossumia etäisesti muistuttava linnoitus seisoi keskellä XD-1337-ROFL:in sumuntäytteisiä saniais- ja voikukkaviidakkoja. Kelmeän auringon valossa taivaalla leijaili jättimäisiä voikukansiemenpilviä, kuin suoraan astmaatikon painajaisesta. Greewley iski jakoavaimellaan viimeisen metallilevyn kiinni.
XD-1337-ROFL oli jo vuosituhansien kärsinyt ilmakehäänsä päätyvästä avaruusrojusta, mikä oli päätynyt gretchin-hyökkäysjoukon onneksi. Rakennustarvikkeita oli riittänyt runsaasti ja mikäpä pienelle kaksijalkaiselle sienelle sen innoittavampaa kuin kasa metallia odottamassa tulevansa muokatuksi. Siispä Pulttilinnaksi juuri nimetty neopostmodernin arkkitehtuurin ihmelapsi oli syntynyt.
Kaksi neonvihreää gretchiniä iski laserkäyttöisen konekivääripesäkkeen Pulttilinnan korkeimpaan kohtaan (opossumin kuonoon, jos tarkkoja ollaan) ja Greewley hihkaisi innostuneena. Ehkäpä tämä pikku onnettomuus olikin hänen onnensa. Hänen riemunsa oli miltei päättyä, kun hän liukastui lattialla olevaan värikkääseen makeiseen. Mutisten hän tuijotti makeista ja tunki sen sitten suuhunsa. Mansikkaa. Greewley tutkaili lattiaa lisänamien toivossa ja huomasi uuden, sinisen namin. Seuraten makeisten värikästä vanaa hän päätyi lopulta Pulttilinnan porteille. Pieni, mulkosilmäinen otus lyllersi pingviinimäisesti aluskasvillisuuden keskellä, pudotellen makeisten virtaa ja mutisten jotain puhelinsoitosta kotiin. Greewley hihkaisi ja iski armotta otuksen kallon halki jakoavaimellaan.
Kohta pieni otus roikkuikin varrastettuna nuotion yllä.
Syvällä huojuvien voikukkien varjossa, kymmenet mulkosilmät tapittivat äänettä lajitoverinsa gastronomista teloitusta.
***
Kurainen maasturi kaahasi bunkkerin eteen ja Royes heilautti kättään. Kuski ei vastannut mitään ja Royes kömpi sisään.
”Aja suoraan kasarmille, Spork”, komissaari sanoi kopeloiden lakkiaan ja alumiininatsojaan.
Kuski kaasutti ja maasturi alkoi vaivalloisen taipaleensa jättimäisten petunioiden ja orkideojen muodostaman tiheikön läpi. Spork oli omien sanojensa mukaan kolmasosa-eldar, muttei suostunut selittämään miten tämä oli geneettisesti tai matemaattisesti mahdollista. Hänellä oli suipot korvat ja musta pottakampaus. Yllään hänellä oli antiikkinen terralainen kukkamekko ja punaiset, mauttomat korkokengät. Kolmasosa-eldarin järkyttävä vaatemaku oli pääsyy (hänen surkeiden ajotaitojensa, tyttömäisen äänensä ja orastavan voyeurisminsa ohella), miksi tämä oli päätynyt planeetta XD-1337-ROFL:ille. Spork oli ottanut tavakseen mököttää, koska Royes oli kieltänyt tätä käyttämästä hänen tietokonettaan löydettyään Sporkin Kirc-galtsun kuvat, jotka todistivat lopullisesti sivuston olevan koko multiversumin huonoiten moderoitu sivusto. Mökötyksensä Spork kuitenkin hoiti eldarmaisen tyynesti, ilman minkäänlaisen tunteen häivääkään.
Noin kahdenkymmenen minuutin mittaisen matkan (johon sisältyi muutama litistynyt mulkosilmäolio, Royesin krapulaisia voihkeita ja taivaalta pudonnut jättisiemen, joka miltei murskasi maasturin alleen) jälkeen he saapuivat kasarmille. Kasarmit koostuivat betonisesta kaksiosta jonka yhteydessä oli pieni keittiö ja laudoista kyhätty asevarasto. Räjähdekomppanian vastaava kersantti Worpales istui puisella riu'ulla ja kiillotti jykevää sinkoa. Worpales oli mies, joka ehkä joskus 38 tuhatta vuotta sitten olisi työskennellyt koripalloilijana. Hän oli runsaasti yli kahden metrin pituinen ja tummaihoinen. Hänen päänsä oli ajeltu paljaaksi ja hänen hymynsä toi poikkeuksetta mieleen purukumin. Yllään Worpalekeslla oli keisarillisen kaartin sinipunainen juhlaunivormu ja toisin kuin Royesin natsat, hänen natsansa olivat aidot. Worpales oli kerran ollut yksi keisarillisen armeijan suurista lupauksista - luotettava, älykäs, rohkea ja vahvaluonteinen. Sitten hänet oli määrätty tehtävälle koskien Tuomionpalloa (kyseessä oli pihagrillirobotin kanssa yhteen sulaneen kaaosmariinin paperimassasta kokoama planeetan kokoinen hyökkäyskone).
Näky avaruuden keskellä räjähtävästä pallosta liisteriä ja sanomalehteä oli sytyttänyt kersantin sydämessä oudon palon ja komento oli passittanut hänet yksimielisesti XD-1334-ROfL:ille hänen varustettuaan koko yksikkönsä singoin ja pienoisohjuksin ja tuhonnut kaksi kolmasosaa New New Pamplonan kaupungista, tehtävänannon ollessa heittää varastorakennukseen linnoittautuneet jengiläiset ulos.
Worpales heilautti kättään ja väläytti esiin purukumihymynsä.
”Huomenta, sir!” hän huikkasi iloisesti.
Royes vaivautui vain osoittamaan takanaan sijaitsevaa istuinta peukalollaan.
Worpales virnisti ja alkoi pukea ylleen maassa olevaa pinoa räjähteitä. Hänen rintakehänsä yli oli kohta vyötetty kaksi vyöllistä fotonidynamiittipatukoita, pari remmiä neutronigranaatteja ja nauhallinen pieniä, avaruusmariinin muotoisia muoviräjähteitä, niin että hän näytti noin kolmekymmentäkahdeksantuhatta vuotta sitten sukupuuttoon kuolleelta terralaiselta olennolta nimeltä muslimi. Hän kaappasi kelmeässä valossa kimmeltävän sinkonsa olalleen ja tarrasi suhteellisen pienikokoiseen granaatinheittimeensä ja kapusi autoon.
Spork lakkasi puhdistamasta hampaidensa välejä Lasgunillaan ja maasturi nytkähti liikkeelle.
***
”Sir! Täälläpäin emme ole ennen käyneetkään!” Worpales hihkaisi poikamaisella innostuksella, joka aiheutti Royesin yhä kivistävässä päässä pienen mielikuvitus-Worpaleksen verisen kuoleman.
Alue oli melko tiheää ja kasvoi tavallisten koristekasvien sijasta tukevaa suolaheinää, joka huojui planeetan mikroilmaston lempeissä, iäti puhaltavissa tuulissa.
”Worpales”, komissaari aloitti hyvin hitaasti, säästäen ääntään seuraavalle repliikilleen, ”olemme istuneet koko yhteisen, rakkaan aikamme puolentoista neliökilometrin kokoisella maatilkulla! Tietenkään emme ole käyneet täällä!”
Worpales loi katseensa auton lattiaan, kuin koiranpentu, jota on nuhdeltu. Hiljaisuus lankesi seurueen ylle. Tai, no, mikäli vanhan maasturin moottorin ja alle jäävien pikkueläinten kuolinhuutojen ääntä ei laskettu.
Äkkiä tuulilasi loikkasi huolestuttavalla vauhdilla Royesia kohden. Tai itse asiassa komissaari loikkasi erään terralaisen keksijän liikkeen jatkuvuuden lain mukaisesti kohti tuulilasia, auton pysähtyessä yllättäen.
Tutkien nenäänsä rakenteellisten vaurioiden varalta komissaari karjui punaisena solvauksia Sporkin ilmeettömille kasvoille. Kolmasosa-eldar huudahti - tai siis ei huudahtanut; Spork ei ikinä huudahtanut, ainoataan totesi - ”valitettavasti minä en ollut syypäänä tähän kovin järkyttävään tapahtumasarjaan. Sir.”
Unelias tippa verta valui komissaarin kädelle pienestä pintahaavasta. Hän kiljaisi ja veti Lasguninsa esiin. ”Maista tätä, valehteleva suippokorva!”
”Iiih. Minun leninkini”, Spork totesi, ei mitenkään järkyttyneenä. Tämä tosin johtui perinnöllisestä viasta, jonka ansiosta kyseinen kolmasosa-eldar oli kyvytön tuntemaan. Joka tapauksessa, Sporkin rumaan kukkamekkoon oli ilmestynyt pieni, mustahko läiskä siihen mihin Lasgunin petollisen tappava säde oli osunut.
Riita loppui kuitenkin lyhyeen auton kohotessa kaksi metriä ilmaan. Royesin ja Worpaleksen silmät laajenivat ja suut haukkoivat ilmaa kuin kuivalle maalle joutuneella Taulla. Vihreän liman ja kukkamullan peittämät kynnet tarrasivat auton oviin.
Dramaattisen vaikutelman vuoksi auton matkustajat kääntyivät hitaasti ympäri, vain huomatakseen tuijottavansa suoraan hampaiden täyttämään kitaan. Hirviö muistutti valtavaa krokotiilia, jolla kuitenkin oli jonkin kissaeläimen ja pytonin sekasikiön notkea vartalo. Worpales sieppasi fotoniräjähteen vyöltään ja viskasi sen ilmaan. Sähisevä kvanttinauha sätki purppuraisena palavana nauhana pötkön perässä, kunnes patukka osui xenohirvitykseen, räjähtäen kirkkaaksi välähdykseksi.
Valopilvi hälveni ja miehet tuijottivat jännittyneenä eteensä. Hampaiden teräväpiirteiset varjot kohosivat kirkkaiden säteiden hupenevasta merestä. Kauhistuneena Worpales huudahti: ”sir! Sillä on suojakerroin 23, tai enemmän!”
Ahnas kita leveni ja suomuiset käpälät alkoivat työntää maasturia sisään. Worpales hakkasi paksua kitalakea puukollaan ja Spork totesi: ”aaaaaaaaaargh.” Komissaari oli kuitenkin leijaillut hiljaa syvälle kadettiaikojensa hämyyn. Kouluttajakorpraali Turturaxen kolossaalinen hahmo materialisoitui hänen mielessään. Kourassaan tällä oli Lasgun. Aivan! Heille opetettiin Lasgunin käyttöä kenttäolosuhteissa! Royes vetäisi aseensa esiin ja tyrkkäsi sen kirurgisella tarkkuudella olennon kurkkuun. Kuului rykivä ääni. Se sellainen, joka kaikuu perjantaisin kaikkien asuttujen kaupunkien kaduilla.
Vatsahappojen ja sulaneen lihan vyöry tempasi jeepin ilmaan. Spork painoi kaasua ja auto heittelehti eteenpäin, jättäen planeetan mahdollisesti ainoan petoeläimen oksentamaan avuttomana.
***
Pulttilinna kohosi kohti taivaita uskomatonta vauhtia. Valtaisien kantarellien ravitsemina gretchinit uhkuivat aivan uudenlaista intoa. Romusta ja titaanimaisista rikkaruohoista muutamassa tunnissa noussut torni muistutti jo muinaisterralaisia pilvenpiirtäjiä. Greewley puhkui innosta ja alkoi vasaroida pientä lentoalusta helpottamaan ylöspääsyä (portaat oli kiireessä unohdettu ja hissi on vihernahoille vieras käsite).
***
”Se ei siitä mihinkään liiku”, Spork totesi, murjottaen kammottavalla, tunteettomalla tavallaan. Maasturin etu- ja takarenkaat olivat tyhjät ja metrinmittaisten okien lävistämät. Paniikinomaisen paon tuloksena he olivat ajaneet valtaisaan ruusupensaaseen.
Royes manaili ja hakkasi kojelautaa.
”Tästä taitaa tullakin jalkapatikka!” Worpales virnisti. Komissaarin kämmenet puristuivat tiukoiksi nyrkeiksi ja hänen kulmahampaansa vajosi syvälle hänen turpean huulensa sisään. Hän kuitenkin nieli raivonsa ja kömpi ulos autosta. Hiljainen mantra soi hänen pääsään: ole hiljaa, tee työsi. Älä ajattele; tottele. Mantra oli sattumoisin myös keisarillisen armeijan tunnuslause, kuten myös erään muinaisterralaisen lelusotilasyhtiön.
Maisema oli vaihtunut valtaviksi ruusupensaiksi, joiden okasista törrötti pahaonnisten otusten luurankoja. Pateettisen aurinkokunnan vaisun auringon säteet valuivat laiskasti oksiston läpi, jättäen tummaan maahan kellertäviä läiskiä.
Kolmen miehen armeija/retkikunta kulki hiljaisuudessa. Sporkin sirot sormet olivat puristuneet tämän pienen kenttäpistoolin kahvan ympärille ja Worpales kävi läpi räjähteitään, kuin pankkiiri kolikoita. Aseeton Royes pyöritteli tekaistua ansiomerkkiään. Jossain kaikui yksinäisen xenolinnun huuto.
Sitten Royes kompastui. Vaikka hänen kirosanavarastonsa oli päivän aikana huvennut huolestuttavaa vauhtia, oli tallessa vielä muutama elähdyttävä Tau-aiheinen aforismi. Hän kaappasi jalkaansa osuneen kivenmurikan ja oli viskata sen niin kauas kuin kykeni, mutta jokin hänen pikkuaivoissaan kielsi sähköimpulssin käteen lähettämisen. Komissaari urahti ja jäi tuijottamaan kiveä kourassaan. Se ei ollut kivi. Se oli patsas.
Patsas esitti pientä, kääpiökasvuista miestä, jolla oli lapio ja suippo hattu. Parrakkailla kasvoillaan miehellä oli ovela virne.
Royes huomasi jotain silmäkulmastaan. Toinen patsas, tällä kertaa miehen mittainen. Tämä patsas työnsi kottikärryjä. Hänen silmänsä alkoivat tutkia ympäristöä uudella tarkkuudella. Kaikkialla näkyi erikokoisia miespatsaita. Kaikilla oli suippo päähine ja kaikki tuntuivat joko soittavan jotain tai tekevän puutarhatöitä. Joissain oli jäljellä vielä maalin rippeitä. Juuri kun Royes oli avaamassa suutaan, aurinko päätti ottaa asiakseen jännityksen ylläpitämisen ja kelmeää, virtsanväristä valoa tulvi oksiston halki, valaisten massiivisen kivipatsaan. Se oli ainakin viisitoistametrinen ja kourassaan sillä oli kivinen piippu. Kiviset silmät tuijottivat alaspäin pilkehtien mystisesti.
Ennen kuin kukaan muu ehti kommentoida, Royes pudotti kourassaan olevan patsaan ja ärähti: ”jatketaan matkaa ja vauhdilla - tämä paikka karmii minua.”
***
Kolmen miehen armeijan jatkettua matkaansa, alkoi aluskasvillisuus heilahdella. Tuhansittain pieniä, mulkosilmäisiä otuksia vipelsi esiin. Mutisten hiljaa ne muodostivat renkaan valtavan patsaan ympärille.
Satoja vuosia olivat mulkosilmäiset otukset saaneet elää rauhassa. Joitain vuosia takaperin joitain ihmisiä oli saapunut planeetalle, mutta rauha oli säilynyt. Nyt kun planeetan pinnalla riehui kahden ulkopuolisen rodun välinen sota, oli ensimmäisen kerran tuhanteen vuoteen aika herättää Jumala.
Ruusupensaiden hämyssä tuhannet sormet alkoivat hohtaa valkoista valoa. Kivinen kolossi nytkähti ja venytteli.
***
Kimallellen auringossa, Pulttilinna kohosi keisarillisen armeijan edessä. Suuret, purppuraiset ja lilat perhoset lentelivät taivaisiin yltävän arkkitehtuurisen kammotuksen ympärillä. Royes ja Worpales tuijottivat maisemaa ihmeen ja kauhun vallassa. Spork vain tuijotti. Sitten tuttu, selkäpiitä riipivä murina kuului heidän takaansa. Jo toistamiseen tarinan aikana he kääntyivät ympäri, nähdäkseen tutut, verestävät silmät.
Kollektiivinen kirkaisu kohosi armeijan kurkuista. Worpales kiskaisi paniikissa sinkonsa laukaisimesta ja pienoiskokoinen ohjus pöllähti liikkeelle. Aivot jumiuttavalla nopeudella peto loikkasi sivuun ja singon panos jysähti voikukkaan muutaman kymmenen metrin päässä, saaden sen kaatumaan ryskyen.
Huono-onninen gretchin kipitti paikalle ja Worpales tyrkkäsi sinkonsa tämän kouraan, koko keisarillisen armeijan kääntyessä siirtymään kohti strategisesti kannattavampaa maata, eli Pulttilinnan jykevänhataraa hahmoa. Metalliset ovet pamahtivat kiinni gretchinin vihreän nokan edestä ja kimeähkö kuolinhuuto kaikui ilmassa.
***
Kierteiset romupinot, joita kokemattomampi olisi portaiksi nimittänyt, mutkittelivat villisti matkallaan kohti taivaita. Armeija kuuli bionisten kynsien rapinaa tornin metallisista seinäntapaisista, kuin jokin olisi seurannut heitä ulkoapäin. Keulassa ryntäävä Royes (hän oli oikein loistava pitkänmatkanjuoksija oikein motivoituna) tyrkkäsi vastaan tulleen gretchinin tieltään, saaden tämän putoamaan portaissa olevasta suunnitteluvirheestä.
Armeija pysähtyi. Seinästä törrötti epämääräinen möykky. Mielikuvituksellinen - tai päihteiden vaikutuksen alla oleva - saattaisi kutsua sitä oveksi. Pienten, limaisten puukkojen tapaiset kynnet puhkoivat aaltopellistä rakennetun osion heidän takanaan. Verestävä silmä kurkisti aukosta. Komissaarin johdolla armeija marssi yksimielisesti ”ovesta”. Möykky-aukon-edessä paljasti takaansa pienen tasanteen, jonka Royes nimesi hissiksi, sen yhtäkkiä kiitäessä alaspäin. Oikeastaan se oli vain sukkahousuketjun varaan ripustettu leveä peltilevy. Oli miten oli, armeija kiisi nyt maata kohden huimaa vauhtia, kunnes sukkahousuista viimeinenkin oli ääriasennossaan.
Sitten, metrin korkeudella maasta, peltilevy keikkasi, pudottaen vapaakyytiläiset ja pongahti sitten sukkahousujen lakien mukaisesti kohti taivaita. Pudistellen vaatteitaan miehet ja kolmasosa-eldar hoippuivat eteenpäin. Sitten ketterä varjo liisi yläilmoista heidän eteensä. Karjahdellen planetaarinen hirvitys asteli heitä kohden, kuin jalopeura kohti Oidipusta tai Justiina kohti Pekka Puupäätä. Suuri kivinen jalka litisti otuksen.
Syyn ja seurauksen lakien mukaisesti armeijan kaikki kuusi silmää seurasivat jalkaa ylös, kunnes saavuttivat suuret, virnuilevat kivikasvot. Worpales ja Royes huudahtivat ja kääntyivät kannoillaan ympäri, rynnäten kohti tornin ovia, kun taas Spork jäi tuijottamaan kolossin koomista kiviprofiilia. Kömpelö koura ojentui hitaasti alas ja nosti kukkahameeseen pukeutuneen kolmasosa-eldarin kämmenelleen. Tämä totesi: ”Iiiiih.”
Royes menetti krapulaisessa paniikissaan tasapainonsa ja jäi sätkimään mutaiseen maahan. Worpales katosi tornin uumeniin.
***
Greewley hihkui innoissaan ja paineli nappeja kojelaudassa. Suurin osa niistä oli siinä vain koristeena ja yli puolet niistä, joilla oli jokin estetiikan ylittävä funktio sai aikaan sen, että esiin ponnahti mittareita, jotka mittasivat mitä epäolennaisimpia asioita ja tietenkin väärin. Hän iski nyrkillään punaista nappia, johon hän oli huvin vuoksi raapustanut ”Äle paeno!!!” jotta se vaikuttaisi houkuttelevammalta. Periskooppi purkautui esiin pienen lentoaluksen kyljestä ja Greewley tiiraili alas. Suuri, kivinen humanoidi kiipesi ylös Pulttilinnaa, kourassaan kirkuva - ei, kirkuva oli väärä termi - toteava hahmo. Gretchin hieroi hetken silmiään ja kurkisti sitten uudestaan. Kyllä, kivihahmo oli edelleen siellä, tosin nyt paljon lähempänä.
Samanlainen tunnecocktail täytti gretchinin mielen, kuin vain gretchin tai pieni koira voi kokea. Se sellainen sekopäinen raivo, joka saa terrierin hyökkäämään pihalleen tulleen dreadnoughtin kimppuun. Pieni alus ampaisi ulos hangaarista ja Greewley kirkui puhtaasta vihasta.
***
Royes alkoi kokea olonsa pehmeässä mudassa melko mukavaksi. Spork oli poissa murjottamasta, Worpales ei ollut paikalla laukomassa naiiveja kommenttejaan ja niin gretchineistä, kuin jättimäisestä kivipatsaasta ei juuri sillä hetkellä tuntunut olevan akuuttia haittaa.
Uneliaasti hän katseli, kuinka graniittigoljatti huitoi pientä kaksitasoista alusta, kuin lapsi antiikkista lennokkia. Kiviukkeli saavutti vihdoin tornin huipun ja jäi sinne huitomaan. Välillä ilmaa leikkasivat Sporkin avuntoteamukset. Pieni kovakuoriainen kipitti Royeksen kämmenen yli ja tuulenpuuska sai voikukansiemenet korkealla taivaalla poukkoilemaan toisiinsa. Royes murahti ja käänsi kylkeään, vaipuen uneen.
***
Suuret kiviset iirikset kasvoivat täyttämään Greewley maailmankaikkeutta. Hämmästys ja kauhu paistoivat hullunkurisilta kasvoilta, joita kohden alus kiisi. Sitten gretchinin maailma päättyi komeaan räjähdykseen. Samoin XD-1337-ROFL:in kivisen jumalan. Sen pää räjähti Greewleyn aluksen mukana ja kivinen ruumis rysähti Pulttilinnan päälle. Paine rusensi liitoksia ja naulojen ja pulttien suihkun myötäilemänä ylimmäinen kerros romahti. Samoin seuraava ja sitä seuraava. Kerros kerroksen perään rysähti, saaden aikaan hienon räjähdyksen, jollaiset tuovat tarinoihin jännitystä ja auttavat keskittymishäiriöisiä lapsia seuraamaan juonta. Yhden räjähdyksen mukana Worpales kieppui ulos ikkunasta, pyörien vinhasti voltteja, kunnes laskeutui Royesin turpean olomuodon päälle. Pulttilinnan rysähtäessä viimeisen kerran taustalla, leijaili Spork alas tarrautuneena voikukansiemeneen.
”Aikamoinen rysäys niin pienestä lentokoneesta!” Worpales vouhkasi innoissaan.
”Pah. Ei se ollut lentokone, joka sen ylisuuren puutarhatontun tuhosi”, Royes murahti.
”Mikäs sitten?” Worpalse ihmetteli hämillään.
”Jaah, no sanotaan vaikka etten minä pyllistäisi sen edessä suihkussa…” Royes mutisi epämääräisesti. Sitten armeija marssi uneliaaseen auringonlaskuun, kuten soveliasta tarinassa, kuin tarinassa on.
Olet sen velkaa meille jotka annoimme tarinalle täydet pisteet.
