Ostium II - FaBaa Joensuussa 21.-22.4. - Aftermath
Nyt kun täältä kuopiosta ilmeisesti on lähdössä jonkin sortin kööri porukkaa, niin oiskohan kimppakyydin organisoiminen kova sana? Tietääkseni 2-3 ihmistä minun lisäkseni on ainakin lähdössä.
http://2011.piraattivaalit.fi/patsy02 kirjoitti:Useless as they may be, the horses still need their knights for the extra armour save.
Dodi. Nyt on siis skenupaketti mahdollisimman riisutussa (fluffittomassa) muodossaan ilmestynyt nettiin. Täältä voi käydä tsekkaamassa mitä on tarjolla.
Päädyimme yleisön pyynnöstä ja turnauksen hengen mukaisesti siihen neljään skenaarioon, jää enemmän aikaa peleille, saatte vääntää ajan kanssa ja rauhassa, ja illallakin ehtii sitten viettää kivaa pitemmän kaavan mukaan, viimeksikin harmiteltiin kovasti sitä, että saunomiseen jäi toivottua niukemmin aikaa.
Lisäksi skenaariot seuraavat nyt varsin suuremmassa määrin yksinkertaisempaa ja simppelimpää linjaa, kuin viimekertaisessa turnauksessa, tämä sen takia, että viimeksi kaikenlaiset sääntökiekurat aiheuttivat jos jonkinlaista kritiikkiä ja outoja tilanteita - nyt halusimme tehdä osallistujille kaiken paljon helpommaksi. Tätä kautta etsimme myös sitä kultaista keskitietä näiden kahden eri skenaariomuodon väliltä, toivomme siis että näistäkin skenaarioista antaisitte yhtä runsaasti palautetta.
Skenaariot eivät nyt varmastikaan ole siinä selvimmässä muodossaan (pelitestauksesta, oikoluvusta ja kaikenlaisesta tavauksesta huolimatta), eli kun kysymyksiä ilmenee, kyselkää, me vastaamme parhaamme mukaan. Korjauksia ja rukkauksia tullaan varmasti vielä tekemään mikäli tilanne sitä vaatii. Fluffitettu skenaariopaketti tulee myös nettiin ennen viikonvaihdetta, mikäli joku sellaista kaipailee.
Tällaista tänä iltana, nyt skenut kalloon ja joukolla ilmoittautumaan että saadaan taas yhdessä tehtyä hieno turnee ja samalla järjestettyä figutoimintaa jonnekin muuallekin kuin pääkaupunkiseudulle. Ottakaa myös aktiivisesti osaa keskusteluun skenaarioista, jotta ne saadaan mahdollisimman toimivaan muotoon. Eipä siinä muuta, palaillaan.
EDIT: Jep, ja fluffitettu versio napsahti nettiin nyt tänä aamuna. Sitä voitte tsiigailla täällä.

- GobbladasSquig
- Viestit: 1593
- Liittynyt: Ti 02.03.2004 13:46
- Paikkakunta: Umeå
Ilmoittautuneiden listaa päivitetään kerran päivässä.
Tsekkaa uusi Cabal Ostium -blogi! http://cabal-ostium.blogspot.fi/
Mukaan vaan niin saadaan toinenkin.Xenon kirjoitti:Onko tuohon turnaukseen siis ilmottautunut vasta 1 henkilö, vai eikö tuota listaa ole päivitetty?
Ei mutta, ihmiset ovat kovasti osoittaneet mielenkiintoaan ja ennakkoon on kyllä tullut sen verta ilmoittautumisia ilmoittautumisista, että kunhan edes osa nyt pitää sanansa niin turnaus saadaan pidettyä paremmin kuin hyvin. Nyt se on enää teistä kiinni, mitä saadaan aikaiseksi.
Mitä toivottavimmin taas kerran hyvä turnaus.
Niinjuu, ja sitten jos vielä saamme kysyä osallistujilta ja mahdollisilta osallistujilta ja kaikilta muiltakin, niin miltä teistä tuntuu, onko nämä neljä skenaa parempi jakaa 3/1 (siis kolme ekana päivänä, yksi toisena) vai 2/2 (kaksi kumpanakin päivänä) -tyyliin?
Olisi aikataulun ja hotellin infoamisen kannalta tärkeää ja suositeltavaa että ilmoittelette kantaanne asiaan - ja saattehan samalla mietittyä miten matkustatte paikalle ja paikalta pois ja kumpi setti sopii teidän aikatauluunne paremmin. Muuten käytämme tietysti tätä kuuluisaa mielivaltaa asian suhteen.

Mielummin 2/2 jaolla mentäs, koska:
a) Ei tartteis ihan aamutuimaan ajella sinne korpeen (Joensuuhun).
b) Kerkeis harjoittaa enemmän paskanjauhastaa sun muuta shaibee.
c) Saa rauhassa pelata kaikki 4 peliä.
a) Ei tartteis ihan aamutuimaan ajella sinne korpeen (Joensuuhun).
b) Kerkeis harjoittaa enemmän paskanjauhastaa sun muuta shaibee.
c) Saa rauhassa pelata kaikki 4 peliä.
http://2011.piraattivaalit.fi/patsy02 kirjoitti:Useless as they may be, the horses still need their knights for the extra armour save.
- opootti
- Viestit: 167
- Liittynyt: Su 09.04.2006 17:20
- Paikkakunta: Helsingin Jollas (kaupungin vuokrakämppä porhojen keskellä)
Ehdottaisin että kuunneltaisiin noita muualta kaukaa suomesta matkaavia enemmmän kun meitä "naapurissa" asuvia Kuopiolaisia, jos heistä joku sattuisi mielipiteensä ilmaisemaan. Voi olla että n. neljä tuntia matkaa tekevillä on aikaisempi herätys kuin niillä jotka tulevat täältä reilun sadan kilometrin päästä.
...ja sit siel oli muitakin ja mä ajattelin...
- Teonanacatl
- Viestit: 2035
- Liittynyt: Su 26.01.2003 19:10
- Paikkakunta: Joensuu, "fluffipelaajien luvattu karkkimaa"
Juup, meikältä lähtee luultavasti tänään, tai sitten viikonlopun aikana maksua tulemaan sinne.
Ja Toni, jos en saa noita viimeisiä welffejä maalattua, niin sinulta varmaan saa muutaman figun lainaan?
Ja Toni, jos en saa noita viimeisiä welffejä maalattua, niin sinulta varmaan saa muutaman figun lainaan?
"Kuunnelkaa lapset Teonanacatlia, joka tietää asiasta
hieman kauemmin pelanneena..."
- Illumina
"Teonanacatl ounaa."
- Usermaatra
"Något sagt i latin låter djupt."
-Trad.
hieman kauemmin pelanneena..."
- Illumina
"Teonanacatl ounaa."
- Usermaatra
"Något sagt i latin låter djupt."
-Trad.
Gobblan maalaustasolla ja -määrällä?Slugger kirjoitti:Juup, meikältä lähtee luultavasti tänään, tai sitten viikonlopun aikana maksua tulemaan sinne.
Ja Toni, jos en saa noita viimeisiä welffejä maalattua, niin sinulta varmaan saa muutaman figun lainaan?
Parittoman pelaajamäärän sattuessa minulta lähtee beastvoittoinen Nurglearmeija hirvittävän demonijärkäleen johtamana valloittamaan maailmaa ja jakamaan puoli-ilmaisia massacreja kansalle. En varmaan itte pelaa, mutta joku meistä johtanee joukkiota.
Dodi, nyt on sitten enää neljä päivää aikaa ilmoittautua hotellimajoitukseen, joten mikäli mielitte turneeseen mukaan ja toivotte että se ylipäätään saadaan pystyyn, pistäkää ihmeessä ilmoa tulemaan.
Mikäli jäämme suuresti vajaaksi pelaajatavoitteestamme (mikä tällä hetkellä näyttää pahasti mahdolliselta), joudumme todennäköisesti siirtämään turneeta kuukauden pari eteenpäin. Katsotaan nyt kuitenkin vielä tämä viikko, ennen kuin tehdään mitään päätöksiä.

Suunnilleen aikataulussa tapahtunut tiedottaminen olisi mahdollistanut lomapäivien säädön Firmassa ja siten pienen Drang nach Ost -session. Pojat, ammuitte toisianne polvilumpioihin, kun jouduitte kirjoitusten ym. elämän yllättämiksi. Harvemmin ne iskevät takavasemmalta.
Jos päädytte lykkäykseen, pistäkää kovaa dataa ajoissa ensi kerralla, niin Team GoMmin vielä aktiiviset osat luultavasti osallistuvat jossakin mittakaavassa.
Jos päädytte lykkäykseen, pistäkää kovaa dataa ajoissa ensi kerralla, niin Team GoMmin vielä aktiiviset osat luultavasti osallistuvat jossakin mittakaavassa.
it is apparent the intent has been revealed
Opintotuet? Hui hitto, ei tainnut kyllä käydä mielessä. Avaa kyllä hiukka silmiä. Teoriassahan ilmoitimme turnauksen olemassaolosta, ajankohtineen kaikkineen, jo joulun jäljestä, mutta toki kaikki tarvittava ja oleellinen tieto tuli liika myöhään.opootti kirjoitti:Kannattaa myös huomioida tuo opintotuen maksupäivä. Nyt annoitte infoa vasta kun kyseinen päivä oli jo mennyt ja seuraava tulee vasta muutaman päivän päästä. Lieneekö se sitten vaikuttanut? mene ja tiedä?
Kovasti siis harkitsemme turnauksen siirtämistä kesälomien alkujen pintaan, jos äkki-ilmoittautumisten vyöryä ei tapahdu.
Jotenkin käsitin GoMilaisten saapumisen puolivitsinä tähän asti. Tokihan te enempi kuin tervetulleita olisitte, mutta kun kiinnostuksen osoittaminen jäi epävarmoihin huudahduksiin siellä täällä, niin ei voinut olla kovin varma miten paljon aikamiehiä todella kiinostaa.
Tai sitten järkätään nyt turnaus pienemmällä porukalla ja uusi sitten kesän alkuun.
- GobbladasSquig
- Viestit: 1593
- Liittynyt: Ti 02.03.2004 13:46
- Paikkakunta: Umeå
Yeah, tällä hetkellä ilmoittautuneita on neljä.
Sebastian Schiavone
Olli-Pekka Värri
Juho Pesonen
Otto (P)ohjola
Sebastian Schiavone
Olli-Pekka Värri
Juho Pesonen
Otto (P)ohjola
Tsekkaa uusi Cabal Ostium -blogi! http://cabal-ostium.blogspot.fi/
Vaikka sitten näin. Kesän alussa olen itse töissä ja voi olla, että osalla muistakin ihmisistä on jotain menoa matkojen ja vastaavien merkeissä.Rune kirjoitti:
Tai sitten järkätään nyt turnaus pienemmällä porukalla ja uusi sitten kesän alkuun.![]()
Kyllä tätä nyt sen verran on odotettu ja maksukin maksettu, että mielellään pääsisi pelaamaan. Potkin vielä Sluggeria ja Ananas Käämää takamukseen, jotta nyt saisivat nimensä tuonne ylös.
Eyes that fire and sword have seen
And horror in the halls of stone
Look at last on meadows green
And trees and hills they long have known.
And horror in the halls of stone
Look at last on meadows green
And trees and hills they long have known.
Pienellä pelaajamäärällä turneen pyörittäminen ei kuulosta ollenkaan vastenmieliseltä ajatukselta, sitä harkitaan kovasti, mikäli osallistujamäärä kasvaa vielä tässä parin päivän aikana siedettäviin lukemiin. Siinä tapauksessa että uutta päivämäärää kuukauden/kahden päähän ruvetaan heittelemään, joudumme luultavasti mielenkiintoiseen vääntöön hotellin myyntivastaavan kanssa, saattaa nimittäin olla vaikeaa löytää vapaita tiloja kovin lyhyellä varoitusajalla. Eikä se jo lukkoon lyödyn varauksen peruminenkaan hirvittävän mukavaa ole.
Mutta kaikesta oppii, tätä kautta kehittyy varmasti Ostiuminkin toiminta - jokaisen vastoinkäymisen jälkeen toivottavasti on jotain opittu, ja konseptia kehitetty. Katsellaan kuitenkin josko vielä saataisiin turnee pystyyn ihan alkuperäisillä suunnitelmilla.
EDIT: Niin ja Seba, potki vaan poikia kovasti, että löytävät tiensä karkeloihin..

- Amazing Slug
- Viestit: 4112
- Liittynyt: To 01.05.2003 22:03
- Paikkakunta: Espoo