Piirrustuksen koko olisi rajoitettu A4:än ja työ saisi olla tehty millä tekniikalla tahansa. Ja kategorioita olisi kaksi : Fantasia ja Scifi
Työn ei myöskään tarvitsisi liittyä välttämättä mitenkään warhammeriin.
Tai kategorioita ei välttämättä tarvitsisi edes olla kahta.
Ja säännöt olisivat samat kuin vasaran maalauskisassakin eli vain osallistuneet pääsevät vaikuttamaan ja pisteitä annettaisiin kolmelle parhaalle.
Itselläni ei ole kuitenkaan aikaa alkaa tämmöistä järjestämään koulun ja muiden kiireiden takia
Harmi vain kuin itse en tiedä, kuin yhden tämän kaltaisen kisan ja sekin on vain aina vuoden välein 'Conissa.
Osallistumis kynnyskin saattaisi olla alhaisempi kuin tuossa maalauksessa, kun piirtäminen ei vaadi samanlaisia taitoja, kuin maalaus.
Niin ja ne työt mitä lähetettäisiin eivät olisi saaneet näkyä missään muualla eli kaikkien pitäisi piirtää jotain juuri tätä kisaa varten.