Tervehdys kaikille.
Tuli taas innostuttua yhdestä pienestä yksiköstä ja kun tuli taas huomattua että avovaimo ei ole asiasta kiinnostunut niin päätin että on aika taas kirjautua sotuun ja aloittaa eeposmainen viestiketju Cauldron of Bloodista.
Esipuhe
Sain hienon vision ja scratch build tuokion päätteeksi armeijallani oli uusi katseen vangitsija valmiina maalattavaksi. Omaa maastoa kun ei turnauksiin kovastikaan viedä, niin piti soveltaa sitten lista kattilan ympärille. Alkoi armoton teorioitten pyörittely. Viimein sain pelattua yhden 2000p testipelin ja tehtyä reissun Joensuuhun Cabal-Ostiumin turnaukseen jossa teoriaa pääsi sitten vihdoinkin kokeilemaan. Näiden teorioiden ja pelien pohjalta innostuin kirjoittamaan iloksenne ja riesaksenne tämän artikkelin tyngän. Toivottavasti kestätte.
Huonot puolet
Cauldron of Blood ei ole kovin yleinen näky. Siihen on varmasti monia syitä, mutta varmaa on se että kaikkiin listoihin se ei yksinkertaisesti sovi. Alle kahdentuhannen peleissä se vie liikaa pisteitä, joten sitä ei kannata edes ottaa niihin. Re-roll woundaukseen toimii vain rajatulla säteellä, eikä toimi kuin lähitaistelun ensimmäisellä kierroksella. Tästä seuraa se että jos lista perustuu ammuntaan ja magiaan ei kattilasta taida olla kovastikaan hyötyä. Samoista syistä se ei toimi kovinkaan tehokkaasti listoissa jotka luottavat paljon staattiseen combat resoon. Takarivissä seisovat haltiat maksavat paljon eivätkä hyödy kattilasta mitään. Usein nämä blokit ovat myös rynnäkön vastaanottavana osapuolena ja eturivi kuolleena eikä siksi kovinkaan moni edes pääse re-rollaamaan woundauksia. Näiden seikkojen lisäksi usein tulee vastaan rare-paikkojen niukkuus. Reaperit vie monen sielun ja Cauldron of Blood jää siksi hyllylle. Se on monen mielestä myös kallis, eikä siitä hyödytä tarpeeksi. Liikkumattomuus on myös yksi ongelma.
Hyvät puolet
Vaikka huonot puolet karsivatkin paljon listoja pois ja osa teistä onkin valmiiksi Cauldron of Bloodin käytön hylännyt, niin koittakaa kurkistaa laatikosta ulos ja miettiä mitä positiivisempia puolia sen avulla voidaan saavutaa pelikentällä.
Siitähän hyötyvät kaikki Dark Elffit, joten voi sillä käyttöäkin olla. Usein delffeillä pääsee rynnäköimään, mutta heikko strena jättää sinut pulaan. Cauldron of Bloodin kanssa ongelma korjaantuu. Jopa perus warrujen strena kolme alkaa tuottamaan panssaroimattomissa joukoissa paljon tappioita. Siinä missä s3:lla woundasit t4 ennen 33%, niin nyt ollaan päästy 55%:iin. T3 vastaan s3:lla woundaat 75% osumista. Kärryjen ja ritareiden Strena 5 woundaamiset t4 vastaan eivät enää mokaa kolmasosaa, vaan varmuutesi woundata on n.88%. t5 vastaan s5 woundaa Cauldron of Bloodin vaikutusalueella 75% osumista. Jopa t6 saat 55% woundaamiseen vitosen strenalla. Eli tilastojen valossa aika näyttävä vaikutus yhdellä figulla. Ok, tilastot ei aina toteudu, mutta ei tuosta re-rollista haittaakaan koskaan ole.
Cauldron of Blood on kohtalaisen kestävä ammuntaa ja magiaa vastaan. 4+ wardi ja randomointi auttaa kummasti magic res 1 kanssa. Terrori ajaa ajoittain pakosalle monet pienet yksiköt jotka pääsevät kattilan luokse. Se että kattilaa ei voi breikata on myös hauska puoli. Kun siihen lisätään ws5 niin ei sitä helppo ole tuhota. Hagilla voi myös tarvittaessa haastaa.
Armeijalistan laatiminen
Minkä yksiköiden kanssa Cauldron of Bloodia sitten kannattaa käyttää? Yksiköt jotka lyövät monesti ja vievät vähän tilaa, jolloin saat enemmän niitä kerralla vihollisen kimppuun. Parhaita ovat mielestäni kärryt, noitahaltiat, harpyt ja sankarit. Hyviä ovat ritarit, d.riderit ja corsairit. Jopa perus warrut ovat kovia kattilan alueella. Listaa tehdessä kannattaa suunnitella kokoonpano Cauldron of Bloodin ympärille ja ottaa siihen sopivat yksiköt. Magian ja ammunnan kanssa ei kannata lyödä yli. Mitä enemmän maksat muista kuin lähitaistelijoista, sitä enemmän Cauldron of Blood sinulle suhteessa maksaa saavuttamaasi hyötyyn nähden.
Kannattaa kuitenkin muistaa, että jos otat pelkkiä lähitaistelijoita voit huomata että vihollinen asetteleekin joukot kauas sinusta ja Cauldron of Bloodista. Eli kannattaa ottaa jotain millä pakottaa vihollinen luoksesi. Jonkin verran ammuntaa/magiaa siis. Minulla on toiminut kaksi reaperiä, 10 rxb warrua, kahdet d.riderit rxb:llä ja chariotit rxb:llä ihan mukavasti.
Taktiikat
Olen kovasti sitä mieltä että Cauldron of Blood toimii parhaiten lukuisten pienien yksiköiden kanssa. Saat laitettua sen pöydälle asettelun loppuvaiheessa jolloin tiedät missä tarvitset sitä eniten. Tiedät mitä vihollinen suurinpiirtein aikoo tehdä ja suurin osa joukoistasi hyötyy sen suomasta edusta. Pidän tuosta lähestymistavasta myös sen takia että vihollisen pitää pelata armeijani pienissä paloissa pois, enkä menetä kerralla kuin hieman yli sata pistettä. Kuitenkin Cauldron of Bloodin kanssa osasta yksiköitä löytyy kierroksia kuin prätkästä.
Cauldron of Blood ei ole voittamaton, joten se kannattaa asettaa joukkojesi keskelle niin ettei vihollinen pääse siihen helposti käsiksi. Jos pöydänpuolellasi on metsä niin Cauldron of Bloodin asettamista sinne voi harkita, kunhan se kantaa sieltä tärkeisiin paikkoihin. Points denial kannattaa siis myös pitää mielessä.
Cauldron of Bloodin kanssa kannattaa yleensä pelata aika vahvasti yhdellä alueella pelipöytää. Eli suurin osa joukoista jollekin pöydän alueelle ja muilla alueilla pelataan vaan viivytystaktiikkaa. Onneksi delffeillä on paljon yksiköitä joilla voi vihollista häiritä ja nopeasti asettua uuteen asemaan jos tarve tulee.
Päätelmä
Cauldron of Blood on tuonut armeijaani kaivattua kovuutta ja varmuutta. Ainakin minulla se pysyy vielä pitkään listassa. Ei se mikään Nike-saurus tai alter-Noble tasoinen pakollinen ratkaisu ole, mutta vaikuttaa toisaalta paljon laajemmin peliin kuin kumpikaan edellä mainituista. Amazing slugilta voi kysyä kuinka yheteet ja bullit pärjäävät rxb warruja vastaan.
Toivottavasti tästä oli asiasta kiinostuneille hyötyä ja tämä herätti ajatuksia teissä. Mielelläni kuulisin muidenkin mielipiteitä aiheesta tai viestistäni.
-otto-
Kokemuksia Cauldron of Bloodista
- opootti
- Viestit: 167
- Liittynyt: Su 09.04.2006 17:20
- Paikkakunta: Helsingin Jollas (kaupungin vuokrakämppä porhojen keskellä)
Kokemuksia Cauldron of Bloodista
...ja sit siel oli muitakin ja mä ajattelin...
Mukava selostus. Pata on vähän maku asia, mutta sillä on yksi DEn tärkimpiä ominaisuuksia, eli lähitaistelun omistus. Tosin 2k pelissä toisen Rare-paikan vie, kuten itsekkin totesit, kaikkien ihailema Reaper Bolt Thower. Joillakin tosin Warhydra tuo taktista tukea ja jotkut jopa jättävät tyhjäksi paikan kuluttaessaan pisteet vaikka lohariin.
Jotkut ovat olleet sitä mieltä "fluffillisesti" ettei tälläisilla patsailla taikka esim. kääpien verstaalla ole mikäänlaista asiaa sotaretkelle (millä sen saa sinne...?)
Itse en vain tykkää figusta. Ruma kuin mikä... Jollain foorumilla näin kuvia jossa normaalin patsaan tilalla oli 40k Eldar Avatar, näppärän näköinen ja tyylikkäämpi kuin oikea Khain-patsas.
Moi,
-Guardsman

Our navigators consider it highly probable that they'll end up here.
5.editionissa Pata oli pyörillä liikkuva. Voisiko olla että sata+1 orjaa raahaa sen tukkien päällä kentälle ja sen jälkeen heidät uhrataan padan täyttämiseksi? Taistelun jälkeen sotavangit raahaavat sen takaisin.Guardsman kirjoitti: Jotkut ovat olleet sitä mieltä "fluffillisesti" ettei tälläisilla patsailla taikka esim. kääpien verstaalla ole mikäänlaista asiaa sotaretkelle (millä sen saa sinne...?)
"Koska tämä on Sotavasara - foorumi, jonka käyttäjillä on niin vähän toivoa saada naista, että pitää yrittää nussia pilkkua. -Da Capitan"
Varsin mielenkiintoinen ja kattava selostus padasta. Itse tuon harkitsin joskus hankkivani noitahaltioiden kera, mutta se on mennyttä. Ei jaksa enää maalata haltioita. 
Kerran tuota vastaan pelannut(örkeillä ennen revikkaa) ja oli tuo silloinkin aika tuiman tuntuinen. Valitettavasti ne Reaperit vaan houkuttelevat aivan liikaa tai Hydra kiilaa ennen kattilaa melkein joka listassa. Näkynä kentällä tämä on suunnilleen yhtä harvinainen kuin haltioiden kallis jalkaväki, joskin jälkimmäisen peliteho korreloi kiitettävän tarkasti käytön määrään.
Heräsi sellainen kysymys, että lasketaanko Harpyt oikeasti Dark Elffeiksi tuon padan erikoissäännön kohdalla? Itselläni ei tässä kirjaa nyt ole, joten sanamuotoa en pääse tarkistamaan, mutta mikä on näkemys/fakta tästä asiasta?

TK-armeijani blogi Toistaiseksi jäissä...
- opootti
- Viestit: 167
- Liittynyt: Su 09.04.2006 17:20
- Paikkakunta: Helsingin Jollas (kaupungin vuokrakämppä porhojen keskellä)
Hienoa että kirjoitukseni kelpasi väelle. Hieman pelotti että se olisi lyöty ihan lyttyyn heti alusta. Hyvä näin!
Cauldronin figusta ja sen tavasta ilmestyä taistelutantereelle voi olla monta mieltä. En pidä itsekään sen figusta, eikä sitä kai muuten kuin orjavoimalla saa paikalle tuotua/tehtyä. Toisaalta se on positiivista että jos ei ole tarjolla kuin ruma figu niin ihmisillä on tapana konvertoida jokin hienompi ja mielenkiintoisempi vastine sille.
Druchii.netin sivuilta löysin kommentin että Gav Thorpe olisi linjannut että tuo sanamuoto any dark elf units kattaisi kaikki yksiköt ja pedot, mukaan lukien impactit.
Mielestäni se on ihan käypä linjaus, sillä dark elf unittia ei kirjassa ole sen kummemmin määritetty ja silloin sen voisi kuvitella kattavan kaikki kirjasta löytyvät yksiköt. Lisäksi kun puhutaan yksiköistä niin kyllä re-rolleista hyötyvät myös ratsut.