MINÄ OLEN...
Maria juoksi niin lujaa kuin pystyi. Kaaoksen demonien hyökkäyksen jälkeen vanha metsä ei tuntunut enää turvalliselta, oli kulunut jo tunti kun pappi lähti hakemaan pyhää kirjaansa metsän takana sijaitsevasta kirkosta. Kun tätä ei kuulunut takaisin Maria oli itse lähtenyt selvittämään mikä häntä viivytti. Nyt neito katui päätöstään. Hän kiristi askeliaan pyytäen " Pyhä Sigmar älä jätä minua nyt." Kuin vastausena rukoukseen puusto hälveni ja pyhä temppeli tuli esiin. Kirkko rapistuneine seinineen näytti aavemaiselta Morrslieb kuun vihreässävalossa ja pyhimykset katselivat Mariaa ikkunoiden maalauiksista. Sisällä paloi kynttilä. "Sigmarin kiitos" hän sanoi astuessaan sisään jykevästä tammi ovesta. Ovean sulkiessaan Maria näki papin harmaassa puvussaan. Kääntyneenä alttaria kohti. " Tulit tänne demoneista huolimatta." Papin hiljaiset sanat kaikuivat tyhjässä kirkossa. Pieni hymynkare nousi Marian huulille."Niin halusin tietää oletko kunnossa. " Totta kai. Olen paremmassa kunnossa kuin ikinä." Pappi sanoi kääntyessään häntä kohti. Tunnistamattomat kasvot tutkivat Sigmarinkirkon seiniä. Metsän laidasta. Ei enää pitkään.
Hymy kuoli Marian huulilta kaaoksenmerkin näkyessä papin kaavussa." Si- sinä olet kaaoksen palvoja?" Hän ähkäisi. " Kyllä. Minä olen." Mies jota Maria ei enää tuntenut vastasi ironiseen sävyyn kaivaen samalla taskustaan mustan kirjan. "Mi- miten sinä saatoit olit harras Sigmarin pappi kuinka..." Hän ei saanut lausettaan loppuun kun pappi sanoi jotain omituisella kielellä ja neidon suu tukkeutui kuin sinne olisi tungettu ruohoa. " Niin miksi?" kaaoksenpalvoja sanoi samalla lähestyen. " Koska demonimestarini kertoi minulle totuuden. Maailma on rappiolla, kaaos vahvistuu ja kohta sen armeija on kyllin vahva pyyhkäisemään ihmiset tuhoon." Tämä oli jo niin lähellä että Maria pystyi kuulemaan rahinan papin keuhkoista. Varjo liukui kohti ovea. Ensimmäinen kosketus tammiseen oveen poltti sen kättä. Perkele! Siunattu. Se ajatteli. No saanpa vähän enemmän haastetta. Ulkona liikkuvasta olennosta tietämättä. Pappi jatkoi puhumistaan. " Se on totuus maailma tuhoutuu ja kaaos voittaa. No mitä väliä sillä enään on kuolet kohta, mutta iloitse että kuolet minun etkä mestarini käsissä, sillä se on todella todella tuskallista." Maria näki papin kaivavan mustantikarin vyöltään nostaen sen valmiina iskuun. Juuri silloin kuului jysähdys, kuin ukkonen mutta se kuulosti kuin joku tai jokin iski suurella voimalla kirkon ovea. Pappi kohotti tyynesti kätensä ja mumisi jotain jolloin jyskytys lakkasi. Maria näki hetken helpottuneen ilmeen papinkasvoilla kunnes jokin iskeytyi taas ovea vasten jättäen siihen selvän halkeaman. " Tzeentchin nimeen. Kuka sieltä tulee?" Kukaan ei vastannut kaaoksenpapin epävarmuutta uhkuvaan huutoon, mutta seuraava isku tuli läpi. Maria hätkähti nähdessään mustan panssaroidun käden vetäytyvän syntyneestä aukosta takaisin tummaanyöhön. He astuivat askeleen taaksepäin. Täysin sanattomasta sopimuksesta. Oven hajotessa tuhansiksi palasiksi sitä moukaroinut otus astui sisään. Se ei ollut ihminen eikä papin ilmeestä päätellen demonikaan. Olennon ulkomuoto oli ihmis-mäinen mutta sen kasvot olivat mustan, sarveikkaan naamion peittämä. Sen silmät olivat tulipunaiset ja hohtavan valkoiset hiukset valuivat valtoimenaan pitkin hirviön selkää. Olennon haarniska oli metallia, mutta näytti ryppyiseltä nahalta ja siinä oli mustat kristallit rinnassa ja molemmissa käsisuojissa. Kaaoksenpappi nosti hätäisesti oikeankätensä ja huusi jotain, singoten vihreän salaman olentoa kohti. Joka ei näyttänyt edes haluavan vaivautua väistämään vaan antoi loitsun iskeytyä kasvojaan vasten. Kuului kumea jyrähdys ja hirviö katosi vihreäänsavu pilveen. "Hä hää. Siitäs sait mikälie saastainen mutantti!" Mutta papin voitonriemuinen ilme vaihtui hämmästykseen, kun hirviö asteli ulos savusta täysin vahingoittumatta sinistä valoa hohtava miekka kädessään. Se kohotti aseensa papinrintakehän korkeudelle ja sanoi epäinhimillisellä äänellä. "Hiljaa kaaoksen orja. Minä tapan sinut!"
Päivä aikaisemmin Senterholmin kylän liepeillä.
Laskevan auringon viimeiset säteet valaisivat puiden lomasta kauppakaravaania, joka kulki pitkää taivaltaan keisarikunnan huonokuntoisimpia teitä pitkin. Kauppakaravaanin johtaja Ivalno pöyri hermostuneesti aasinsa selässä. No kohta he olisivat Senterholminkylässä ja turvassa. Kuukauden kauppa matkan aikana Nullista keisarikunnan laita kyliin. Vihernahat olivat hyökänneet hänen kauppaseurueensa kimppuun jo viidesti, ja koska kaikki muut viisikymmentä kauppiasta olivat paitsi huonosti aseistettuja myös surkeita taistelijoita. Ilman Samulia heille olisi varmaan käynyt huonosti. Ivalno kääntyi katsomaan muukalaista joka käveli metsässä tien reunalla ja hyräili tunnistamatonta sävelmää. Hän oli vähän Ivaloa lyhyempi ja hintelämpi. Vaatetuksena polvihousut, vanha kulunut tunikka ja pitkät sekaisin olevat ruskeat hiukset. Sekä jykevä leuka ja hieman kiero nenä saivat pojan näyttämään maantierosvolta. No ulkonäkö pettää. Samulilla oli selässään reppu johon olisi mahtunut täysikasvuinen lehmä ja kaksi koristeltua miekkaa. Joista pienenpi roikkui huotrassa vyöllä ja suuri punainen kahden kädenmiekka selässä repun alla. Ivalnoa puistatti muistaessaan miten tämä tyyppi käytti näitä aseita. Vihernahkojen tullessa neljännen kerran Samuli oli ilmestynyt metsästä niiden takaa. Iskien otuksia selkään. Ivalno muisti kuinka örkit saivat rumasti turpiin tältä tyypiltä. Pelottavinta kuitenkin lieni se, että ainoa varma asia mitä Ivalno tästä pojasta tiesi. Samuli oli vasta vuoden aikuisenmiehen ikää vanhempi. " Kuinka pitkään vielä kestää kunnes saavumme Senterholmiin?" Korukauppias Evan kysyi. " Olemme perillä hiukan ennen auringon laskua!" Kuului vastaus. " Hyvä pian olemme Senterholmissa." Ivalno muistutti itselleen.
Illan pimetessä Samuli katseli kylän valoja peltojen ja metsän väliseltä kukkulalta. Kylää ympäröivät paksut puumuurit muistuttivat vihamielisten alueiden läheisyydestä. Kylä itse näytti siistiltä ja rauhalliselta. " Vihdoinkin olemme perillä." Hän totesi kääntäen katseensa taivaalle morrslieb kuun puolee. " Hyvä ilta pikku juhlaan."
Kauppakaravaanin väki asettui läheisen pellon reunaan. Samuli ei jäänyt heidän seuraansa vaan lähti kävelemään kylää kohti. Etsiessään majapaikkaa poika totesi paikan olevan idyllinen keisarikunnan syrjäkylä. Kylänraitti oli täynnä ihmisiä maanviljelijöistä partioiviin sotilaisiin. Talot olivat puisia lukuun ottamatta viljavarastoa, johon kaikki peltojen antimet kerättiin. Vaikka raitti näytti olevan puhdas sivukujille kerääntyneet lantakasat pystyi haistamaan. Ilma oli täynnä puheensorinaa ja Samuli oli purskahtaa nauruun. Jonkun varomattoman saadessa likavesisaavillisen niskaansa. Kauppiaiden tulo näytti herättävän kyläläisten mielenkiinnon. Iso osa asukkaista lähti kyselemään kauppiaiden hinta ja tuote tasoa. Samuli jatkoi kulkemistaan, kunnes löysi majatalon. " Hmm väsynyt matkamies?" Hän kysyi talon nurkalla nuokkuvalta mieheltä. " väsynyttä matkamiestä parempaa ja halvempaa majapaikkaa et löydä koko keisarikunnasta." Tämä vastasi hilpeästi. " Hmm millainen hintataso siellä on?" "Luvattoman alhainen tottavie." Rakennuksen seinät oli tehty paksusta hirrestä ja ikkunasta näki koko kadun. Verrattuna muihin lääviin, missä poika oli nukkunut. Paikka näytti houkuttelevalta. " Jep kiitos vinkistä. Taidampa varata huoneen." Hän sanoi miehelle ja astui sisään.
Harmaaturkki makoili lempipaikallaan tiskin vieressä. Talo oli täynnä ihmisiä, mutta mitä väliä sillä on. Koira vilkaisi vieressään lojuvaa mehevää peuran sääriluuta jonka Maria oli antanut ennen kuin oli lähtenyt alas kellariin hakemaan jotain ainetta jota Igor kutsui olueksi. Isäntä itse pesi tapansa mukaan juomalaseja tiskin takana. Harmaaturkkia kylmäsi. Talon ilmapiiri oli normaalin "rauhallinen", mutta jotain oli pielessä. Se murahti itsekseen kun viileä henkäys värisytti hänen turkkia. Joku tuli sisään. Harmaaturkki katsoi tuliaa joka katsoi takaisin ruskeilla silmillään. Tulija oli nuori ihminen tuskin vasta vähän pentuikää vanhempi. Tämä näytti normaalilta eikä monikaan edes katsonut muukalaista, mutta Harmaaturkki tiesi että tässä tyypissä oli jotain erityistä.
Sisällä majatalossa ensimmäinen asia johon Samuli kiinnitti huomiota oli tiskin vierellä makoileva iso harmaaturkkinen koira, joka katsoi häntä suoraan sinisillä silmillään. Hetken tuijotettuaan eläin tuhahti ja alkoi kaluamaan luuta, joka lojui sen vieressä. Majatalo oli täynnä kyläläisiä enimmäkseen maanviljelijöitä jotka olivat tulleet kumoamaan tuopillisen raskaan päivän päätteeksi. Ilmapiirikin oli rauhallinen. Kalusto oli puista baaritiskiä ja pöytiä myöten. Lattialle oli levitetty olkia ja jyhdyt valaisivat seinillä sekä takassa paloi iloinen valkea. Tiskiä kohti kävellessään Samuli huomasi vielä hirven pään seinällä ja kahdet kiviset portaat. Joista ensimmäinen vei ylös makuutiloihin ja toinen alas kellariin, mistä tarjoilijatar tuli ison viinitynnyrin kanssa. Tytöllä oli pitkät kastanian ruskeat hiukset ja yllään halpa vaaleanharmaa mekko joka korosti hänen siroa ulkomuotoa. Silmiä poika ei nähnyt, koska tämä kääntyi tiskin takana häärivän majatalon omistajan puoleen. Antaen tynnyrin hänelle. Mies oli niin iso että häntä voisi luulla sepäksi. Miehellä oli arpinen naama, kalju pää ja tyypillinen keskikokoinen kaljamaha. Huomatessaan Samulin tuijottavan tämä huusi ystävälliseen sävyyn. " Iltaa muukalainen. Oletko tullut tänne vain seisomaan vai haluatko tuopillisen?". Nolona Samuli istahti tiskille ja totesi haluavansa pikku kolpakollisen olutta, mikä näytti herättävän hilpeyttä muissa asikkaissa. Annettuaan juoman isäntä kysyi. " No milläs asiolla sinä liikut, jos olet tullut yösijaa etsimään tämä on oikea paikka, mutta jos tulit haastamaan riitaa miekkoinesi olet pulassa." "Ei en tullut haastamaan riitaa, mutta yösija olisi tarpeen. Miksi muuten kysyit?" Poika vastasi kiireesti. Mahdollisesti Igor niminen isäntä tai siksi ainakin, joku häntä kutsui. Katsoi Samulia hetken ja vastasi rauhalliseen sävyyn. " No aina kun joku aseistettu muukalainen tulee tänne useimmiten syntyy tappelu. Pari kuuta sitten kylään saapui mies ja kääpiö peikonsurma, jotka aiheuttivat sellaisen rähinän että ei ole toista. Piti kutsua jo sotilaat apuun. Milläs asiolla itse liikut, tulit kauppaseurueen kanssa mutta et selvästi kuulu heihin?" " En. Olen eräänlaisella ristiretkellä." Samuli selitti ottaen samalla kulausen juomastaan joka oli varsi hyvää. " Jaa no ei sinun asiat minulle kuulu, mutta siis yösijaa tulit hakemaan on meillä vapaita huoneita, mutta maksu etukäteen." Juotuaan oluensa ja maksettuaan Igorille Samuli kiipesi ylös omaan huoneeseensa. Huone oli pieni vain muutama tynnyrin alaa. Ainoina esineinä olkisänky, kaappi, pieni pöytä ja tuoli. Hän laski reppunsa kaapin viereen ja kokeili pöydän reunaa hivuttamalla kättään sen päällä. " Perkele!" Hän karjaisi vetäen nopeasti kätensä pois. Huonosti hiotusta pöydästä jäi tikku sormeen. Kipeää sormeaan sadatellen poika kävi nukkumaan.
Yöllä kun kylä vartijoita lukuunottamatta nukkui majataloa vastapäätä olevan talon katolla seisoi kaksi mystistä hahmoa, jotka keskustelivat kolkkoon sävyyn. " Tuo muukalainen voi pilata suunnitelmamme. Hän on selvästi ehta soturi." Toinen totesi hiljaa. " Mutta hän on vain ihminen. Toimimme suunnitelman mukaan." Toinen puhuja vastasi rahisevalla äänellä kadotessaan sumuun. Ihmiseltä kuulostava katsoi vielä majataloon, mumisi jotain ja lähti hiljaisuuden vallitessa itsekkin pois.
Aamunsarastaessa Samuli heräsi aikaisin ja päätti lähteä metsään kävelylle. Selvittämään ajatuksiaan. Majatalon väki oli vielä syvässä unessa hänen laskeutuessa portaita alas ja livahtaessa kylän raitille. Myös kylä näytti täysin autiolta. Lukuun ottamatta muutamia nuokkuvia vartioita, jotka eivät edes vaivautuneet kysymään. Mihin hän oli menossa. Metsä oli vanha ja puut isoja. Syvemmälle kävellessään Samuli huomasi että koko paikka oli myös erittäin koskematon. Siellä täällä oli sahalla kaadettujen puiden kantoja, mutta vain vähän. Maasto oli myös varsin kuivaa eikä aluskasvillisuutta ollut edes nimeksi. Muutama orava riehui vanhantammen oksilla, muita eläimiä hän ei nähnyt. Saavuttuaan aukealle paikalle Samuli totesi. " Hyvä. Täällä voin harjoitella rauhassa."
Maria käveli metsässä. Keskipäivän aurinko sai tienoon peittymään kultaiseen vaippaan. Ainoa asia mikä varjosti päivää olivat kaukaa lähestyvät sade pilvet. Hän oli kävellyt vasta vähän matkaa kun yllättäin kuuli outoja ääniä, jotka tulivat läheiseltä aukealta. Maria hiippaili aukion reunaan katsomaan mitä oli tekeillä. Hän näki kauppaseurueen mukana tulleen matkailian heilumassa siellä miekkansa kanssa. Tämän oli upeaa katseltavaa. Muukalainen liikkui uskomattoman nopeasti ja sulavasti. Maria näki hikipisariota hänen kasvoillaan ja kysyi itseltään. " Miten hän voi liikkua noin nopeasti? Tuollainen vauhti olisi liikaa ammattisotilaillekin?" Yllättäin ilman varoitusta. Poika heitti miekkansa suoraan puuhun niin lähelle Marian silmiä että tämä pystyi lukemaan omituiset siniset riimut aseen terästä. " Hä? Mitä hittoa sinä täällä teet!?" Muukalainen joka näytti olevan ihmeissään kysyi tullessaan varmoin askelin lähemmäksi. Maria siirtyi kun tämä repi miekkansa irti puusta. " Mitä itse?" Maria sai kysyttyä kun muukalainen otti ison kulauksen leilistään, joka roikkui tämän vyöllä ja laittoi miekansa huotraan. " Harjoittelen. Pitäähän sitä kunnostaan huolehtia." Poika tarjosi leiliään Marialle joka otti kulauksen ja kysyi mitä siinä oli. " Vettä en juo usein alkoholia." Tämä vastasi. He keskustelivat vähän aikaa, jolloin Maria sai tietää muukalaisen nimen. Samuli oli kulkenut pitkän matkan keisarikunnan halki. Taistellen kaikkia maan vihollisia vastaan. Kun Maria kysyi hänen synnyin proviisia. Tämä kertoi olevansa kotoisin kaukaa pohjoisesta. Maria katsoi taivaalle joka näytti muuttuvan punaiseksi myös Samuli näytti huomaavan sen. " Meidän pitää lähteä." Poika lausahti kireä ilme kasvoillaan. " Miksi?" Neito kysyi ihmeissään. " Kaaos lähestyy." Maria ei ehtinyt sanoa mitään kun tämä otti häntä kädestä ja koko maailma muuttui yhdeksi sini-harmaaksi vilinäksi. Ammattisotilas Henrikg käveli hermostuneena ympyrää majatalon oven edessä. Kylän pappi Theneses oli muutama tunti aiemmin varoittanut tunteneensa kaaoksen lähestyvän. Hän ei itse uskonut pappia, mutta tarkisti että hilparin terä olisi kunnolla kiinni. Ihan vaan kaiken varalta. Yllättäen keskelle tietä ja hämmentyneitä kyläläisiä ilmestyi sininen valo. Henrikg otti nopeasti hilparinsa ja lähti kohti valon lähdettä. Hätistellen samalla hysteerisiä kyläläisiä. Kun hän viimein pääsi ihmismassan läpi. Siinä missä valo oli ollut seisoi kauppaseurueen mukana tullut muukalainen ja selvästi hämmentynyt Maria. Henrikg nosti varoittavasti aseensa ja toivoi ettei juuri nyt tekisi mitään harkitsematonta.
Samuli ei pitänyt näkemästään. Kyläläiset pyörivät hysteerisesti heidän ympärillään ja heidän nokkansa edessä hillui sotilas hilpari tanassa. Jep tämä ei ollut hänen päivä. Samuli oli aikeissa nousta, mutta sotilas heilautti hätäisesti hilpariaan sanoen. " E- eipäs hötkyillä muukalainen. Nyt sinulla on paljon selittämistä. Maria oletko kunnossa?" Tämä kysyi varovaisesti samalla kun lisää sotilaita tuli paikalle. " Olimme metsässä kävelyllä kunnes Samuli huomasi jotain vaarallista ja toi meidät tänne tavalla mitä itse en ymmärrä." Tyttö vastasi miehelle ennen kuin Samuli kerkesi saada suun vuoron. " Olitte kävelyllä?" Sotilas kysyi vielä, johon Maria vahvisti " Mmm kävelyllä." "No mitä vaarallista muukalainen huomasi ja miten Sigmarin nimeen te oikein tulitte takaisin?" Vartia vielä kysyi. " Hmm aah. Kaksi osainen kysymys. Vastaus kysymys ykköseen tunsin kaaoksen lähestyvän meitä ja kakkoseen me teleporttasimme tai oikeastaan minä, mutta Maria tuli mukana." Samuli vastasi hieman kuivakkaan sävyyn hämmästyneelle vartialle. Poika kömpi pystyyn samalla kun baarimikko ja kylänpappi ryntäsivät heitä kohti. Pappi oli lyhyt, hintelä, kalju ja jotenkin syyllisennäköinen mies. Majatalon harmaaturkkinen koira juoksi heidän perässään ja Igorilla oli valtava lihakirves kädessään. Hmm. Tämä tietää hankaluuksia Samuli ajatteli mielessään.
Taivas synkkeni synkkenemistään ja mustat pilvet lipuivat hitaasti Senterholmin kylää kohti, joka oli ainoa valon häivähdys armottamassa pimeydessä.
Harmaaturkki juoksi isäntänsä perässä muukalaista kohti. Igor koppasi Maria neidin hellästi syliinsä ja kysyi uhkaavaan sävyyn muukalaiselta. Mitä oli tekeillä. Paikalla oleva sotilas rauhoitteli tilannetta tarpeeksi ettei kiivas luonteinen isäntä käyttänyt asettaan. He keskustelivat tulevasta kaaoksen vaarasta, jonka aikana Harmaaturkki sai tietää muukalaisen nimen ja muuta enemmän tai vähemmän tärkeää tietoa. Eläin muisti vielä kuinka vuosia sitten kaaoksen soturi tappoi hänen aikaisemman isännän. Nyt kaaoksenvoimat uhkasivat koko kylää. Eikä kukaan säästyisi siltä.
Samuli seurasi hiljaa kylän linnoitus töitä. Nuoret pojat olivat varustautuneet taisteluun ja vanhempi väki kokosi linnoitteita portille ja muihin tärkeisiin solmu kohtiin. Kyläläisiä oli paljon, mutta heillä ei ollut kuin perussotilas koulutus ja kaikilla ei sitäkään. Aseita kyllä riitti, mutta yksin niistä ei olisi apua kaaosta vastaan. Kahden tunnin kuluttua kaikki oli valmista. Sitten he odottivat. Samulin käydessä makuulte pienen tynnyrin viereen sotilaat pitivät vahtia. Aina vähän väliä tuli hälytys että jonkin olisi nähty liikkuvan metsän reunassa, mutta aina se osoittautui vääräksi, mikä kiristi tunnelmaa entisestään. Kului useita tunteja ja tuli yö. Eikä mitään tapahtunut. Herkkäuskoisimmat arvelivat papin olleen väärässä, kunnes...
Henrikg tuijotti pimeää taivasta epäilevästi. Ehkä kaaos ei tulisikaan. Ehkä kaikki olisi hyvin. Tätä ajatellessaan hän katsahti pellon reunaan. Henrigkin sydän melkein pysähtyi nähdessään mitä sieltä oli. Pellon reunassa seisoi iso joukko hirviöitä jollaisia hän oli nähnyt vain pahimmissa painajaisissaan. Demonit seisoivat neljällä jalalla. Ne olivat verenpunaisia ja niiden valtavaan sammakko maiseen suuhun olisi mahtunut vasikka. Lyhyet lonkerot jokaisen demonin takaraivolla halkoivat ilmaa kiivaaseen tahtiin hirviöiden kuiskaillessa toisilleen. Henrikg puhalsi hätäisesti hälytystorveen ja alkoi ulvoa. " Kaaos on täällä! Kaaos on täällä!"
Harmaaturkki hätkähti hereille kuullessaan vartian huudon. Aseitautuneet sotilaat linnoittautuivat portille samalla kun jousimiehet kiipesivät muureille. Sieltä täältä kuului korkea arvoisempien komentajien huutelevan epämääräisiä ohjeita malttamattomille sotilaille. Puolustus oli hyvä, mutta kaikki olivat unohtaneet tärkeimmän asian että vastassa oli kaaos. Samuli näytti muistaneen sen eikä mennyt porteille vaan jäi seisomaan paikoilleen majatalon oven eteen. Jostain läheltä kuului huuto ja Harmaaturkki tiesi että taistelu oli alkanut.
Samuli kääntyi nopeasti ympäri, mutta tiesi että olisi liian myöhäistä. Sadan metrin päässä talon nurkalla seisoi Tzeentchin demoni. Verinen naisen pää kädessään. Ruumis lojui maassa hirviön vieressä. Poika ehti hädin tuskin vetää miekkaa huotrasta kun toinen demoni nousi maasta ja yritti iskeä kynsillään, mutta Samuli oli nopeampi. Miekan isku halkaisi olion keskeltä poikki. Samalla kun niitä alkoi ilmestyä suurena massana kaikkialta ympäristöstä. Kylän sotilaat yllätettiin täysin ja poika näki kun demonit hyökkäsivät kaikkien ulkona olevien kimppuun. Pian ilma oli täynnä huutoja sekä aseiden kalsketta. Enempää ajattelematta Samuli huitaisi lähintä hyökkääjää edeten kohti kylän keskustaa hakaten paloiksi kaikki kaaoksen saastat, jotka tulivat liian lähelle. Saapuessaan kaivolle hän totesi olevansa saarroksissa, mutta vielä täysin vahingoittumaton. Igor hakkasi demoneja lihakirveellä majatalon ovella ja tämän koira puri yhtä kaulaan. Saaden sen uppoamaan maahan helvetillisten liekkien saattelemana. Sotilaat olivat vonnistuneet koota rivinsä ja lähestyivät kaivoa hitaasti, mutta varmasti. Yllättäen yksi demoneista alkoi huutaa kuin kärsien ja nousi ilmaan. Tämän nähdessään Samuli tiesi mitä oli tekeillä eikä antaisi sen tapahtua, mutta oli liian myöhäistä. Demoni iskeytyi maahan valtavalla voimalla saaden aikaan massiivisen pölypilven. Poika suojasi kasvonsa kädellään. Edestä kuului jylisevä huuto. " Kukaan ei selviä tulevalta muutokselta! Maailmanne tuhoutuu ja te tuhoudutte sen mukana!" Savu hälveni niin että Samuli pystyi näkemään eteensä vain muutaman metrin päässä seisoi kolmi metrinen suurdemoni. Muutoksen herra. Demoni seisoi kahdella jalalla. Sillä oli yllään pappimainen valkoinen kultakoristeltu kaapu ja aseena koristeellinen sauva. Sen korppikotka mainen ruumis oli violettien sulkien peitossa ja hirviön otsassa oli Tzeentchin merkki. " Hmm. Nyt tarvitaan kovia otteita." Samuli totesi hiljaa itselleen.
Sotamies Henrig voihkaisi. Melkein koko osasto oli tapettu ja tulipallo oli polttanut hänen vasenta kättään. Voimakkaalla hilparin iskulla hän tappoi taas yhden päälle käyvän demonin. Vieressä seisovalla toverilla ei käynyt yhtä hyvin. Tämän panssari oli sulanut sytyttäen vaatteet ilmiliekkeihin ja kirkuva mies kaatui maahan. Valtaisaan kynsien viidakkoon. " Sigmarin nimeen. Jos selviämme edes näistä. Niin miten kukistamme tuon ison?" Sotilas mietti kuumeisesti. Jatkaessaan demonien lahtaamista.
Maria seisoi majatalon katolla ja katsoi kauhusta jäykkänä alhaalla riehuvaa hävitystä. Sotilaat olivat koonneet rivinsä ja hakkasivat hyökkääjiä paloiksi. Demonit paiskoivat lonkeroistaan tulipalloja. Sytyttäen taloja palamaan. Kaiken kukkuraksi keskelle kylää ilmestynyt suurdemoni laski sotilaiden moraalia huudollaan. Sitten neito huomasi Samulin seisovan otuksen takana. Muukalainen hyökkäsi hirviötä kohti. Demoni karjai miekan osuessa sen selkää. Violetti veri tahri hirviön kaavun. Se yritti huitaista hyökkäävää sinttiä sauvallaan. Tuloksetta. " Sinä maanmatonen. Kuinka uskallat haastaa mahtavan Tzeentchin luomuksen!?" Hirviö huusi Samulin iskiessä uudestaan." Hah ja hevonpaskat sinä mikään mahtava ole. Sinä olet vain kaaoksen harhaa, jonka tarkoitus on tehdä meidät epäluuloisiksi itseemme ja omiin voimiimme!" Samuli vastasi kierrellen ja sivallellen vihollistaan. Pakottaen hirviön lähestyviä sotilaita kohti. Maria käänsi hetkeksi katseensa ottaakseen selvää, miten taistelu muualla eteni. Kolme kylän taloista oli ilmiliekeissä, mutta lähestyvä sade soisi asiaan helpotuksen. Sen lisäksi demonit olivat melkein lyöty. Ainoastaan kourallinen niitä ja suurdemoni olivat hengissä. Juuri silloin demoni onnistui iskemään Samulia aseellaan. Lennättäen tämän suoraan asevaraston tiiliseinään. Selvästi iloiten onnistumisestaan hirviö kohotti sauvansa ilmaan ja alkoi laulamaan julmalla, tunnistamattomalla kielellä. Aluksi Maria ajatteli sen rukoilevan luojaansa, mutta Samulin juostessa lievästi huojuen esiin tiilien ja puunpalasten keskeltä taivaalle ilmestyi violetteja riimuja, jotka häilyivät aavemaisestit sadepilvissä. " Nyt te kurjat houkat näette minun jumalani mahdin!" Demoni mylvi riimuen muuttuessa häikäisevän kirkkaiksi. Aluksi ei tapahtunut mitään. Riimut vain hohtivat taivaalla sitten täysin varoittamatta niistä iski salama suoraan Samulin toisessa kädessä olevaan paperin palaseen. Polttaen sen tuhkaksi. Demonin kasvoille levisi vihannaamio." Ärh mistä olet saanut noin voimallisen suojaus käärön?" Se kysyi raivostuneena. Poika katsoi sitä suoraan silmiin ja virnisti. " Hah siinä tosiaan luojasi mahtia." Poika virkkoi laittaessaan kätensä selässään olevan miekan kahvalle ja lisäsi vielä. " Nyt sinä saat nähdä todellista voimaa." Samuli veti aseen esiin. Näky oli hiuksia nostattava.
Koko miekka oli taidokkaasti muotoiltu ja täynnä kultaisia riimuja. Juuri sellainen ettei kukaan olisi pystynyt takomaan toista samanlaista, mutta se hohti punaista valoa. Aivan kuin paloi jonkinlaista pimeää voimaa. Poika huitaisi aseella ja kaikki muuttui siniseksi niin kuin silloin kun Samuli teleporttasi Marian ja itsensä takaisin kylään. Näön palasi Marian silmiin. Poika seisoi demonin takana ase selässään. Sitten demonin vatsaan ilmestyi viilto ja sen yläruumis alkoi liusua paikaltaan. Maria näki selvän tuskan hirviön kasvoilla demonin sopertaessa jotain sitten se syttyi tuleen kuin alaisensa kuollessaan. Sitten Muutoksenherra oli poissa.
Samuli laittoi Durgaelin takaisin huotraan. Isku oli vienyt valtavasti voimia ja jokainen hengenvetokin rasitti häntä, mutta demonin mieli oli kadonnut. Vain etäinen huuto kaikui pojankorvissa. Sitten kaikki pimeni.
Kaksi tuntia oli kulunut hyökkäyksestä. Demonit oli tapettu ja sade kuuro sammutti tulipalot. Muukalainen ja muut haavoittuneet oltiin viety parantajan mökkiin hoidettavaksi.
Harmaaturkki makoili Samulin sängyn vieressä. Poika oli vieläkin tajuttomana eikä parantajan kitkerän hajuiset uutteet auttaneet asiaa yhtään. Eläintä kylmäsi. Nyt kaaos oli vaatinut toisen hänen isännistään ja Maria joka oli lähtenyt katsomaan missä pappi Thenesses oikein viipyi. Tuntui olevan vaarassa. Parantajan lähtiessä hoitamaan muita haavoittuneita koira nousi takajaloilleen sänkyä vasten ja ulisi hiljaa muukalaisen korvaan, joka vain tuhahti unissaan ja jatkoi nukkumista. Sitten tapahtui jotakin mitä edes Harmaaturkki ei ollut aavistanut. Kirkon sameista ikkunoista tunki vihreää Morrislieb kuun valoa. Vähäiset säteet heijastuivat puisesta alttarista ja tuoleista. Kolme hahmoa seisoi hievahtamatta keskellä kirkoa yksi viaton neito, kaaoksen epäpyhä pappi ja hirviö. Jonka luulisi olevan karannut helvetin syvimmästä kolkasta. Riivaamaan kuolevaisia.
Theneses ei uskonut korviaan. Väittikö tuo mikälie otus tappavansa hänet? Olento seisoi kylmän rauhallisesti miekka edelleen ojossa pappia kohti. Se ei ole mestari eikä muukaan demoni mikä se sitten on? Hän kysyi itseltään, mutta ei pystynyt miettimään asiaa enempää. Olento hyökkätessä raivoisasti kohti. Maria huomasi Theneseksen otteen heikkenevän ja riuhtaisi itsensä irti juuri kun miekka iskeytyi papin maagisiasuojauksia vasten. Theneses näki tilaisuutensa tulleen ja iski tikarinsa olennon kaulaa. Hän tunsi suurta mielihyvää tuntiessaan aseen upoavan pehmeään lihaan, mutta kalpeni huomatessaan että vihollinen ei edes reagoinut koko asiaan. Aivan kuin ei tuntisi kipua. Se huitaisi laiskasti omalla miekallaan. Theneses tunsi viiltävän kivun käsivarressaan. Vaikka mestarin kosketus oli vahvistanut papin heikkoa ruumista hän ei siltikään pystynyt pidättelemään tuskanhuutoaan. Olento taivutti päätään, otti mestarin siunaaman tikarin pois kurkustaan, heitti sen kirkon penkkien väliin ja kysyi kylmällä äänellä. " Tässäkö todella on kaikki mihin pystyt? Kaaoksen nukke?" Se otti askeleen pappia kohti. Joka perääntyi kauhuissaan. Pitäen samalla kiinni verta vuotavasta kädestään. " Ku-kuka oikein olet?" Theneses kysyi jatkaen perääntymistä hirviön tullessa aina vain lähemmäksi. Olento taivutti päätään ja katsoi pappia punaisilla silmillään. Sitten se sanoi lievästi ivalliseen sävyyn. " Minun tarinani." Maria näki papin kasvoilla lähes helpottuneen ilmeen. " Minun syyni taistella kaaosta ja kaikkia pahoja voimia vastaan." Papin ilme vaihtui kauhuksi hirviön nostaessa aseensa valmiina iskuun. " Ei kuulu millään muotoa sinun kaltaiselle saastalle!" Maria petti silmänsä ettei näkisi iskua. Hän Kuuli aseen kalahtavan kiviseen lattiaan. Hän kuuli Themeseksen huutavan tuskasta ja kutsuen Tzeentchiä avukseen, mutta ei kuullut lähteviä tai lähestyviä askelia. Kauhuissaan Maria ei uskaltanut liikkua. Kului kauan kunnes ääniä kuului kirkon ovelta. Tuttuja turvallisia ääniä. Vasta silloin hän uskalsi katsoa mitä oli tapahtunut. Theneseksen ruumis makasi verilammikossa lattialla. Eikä hirviöstä merkkiäkään. Maria iloitsi nähdessään sisälle tunkevien sotilaiden kasvot ja tiesi että kaikki olisi taas hyvin.
Kolme päivää oli kulunut kylää koetelleesta kauhusta. Nyt aurinko taas paistoi pilvettömältä taivaalta, mutta kukaan ei unohtaisi kuinka monta hyvää elämää menetettiin tuona kauheana yönä. Joista yksi oli majatalon pitäjä Igor.
Samuli asteli ulos kylän portista. Miekan käytön rasituksista toipuminen oli kestänyt kolme päivää. Kaikki oli selvinnyt sinä aikana. Kylän pappi oli kääntynyt kaaoksen puolelle ja hän oli kutsunut demonit. Hänen tappajastaan kenelläkään ei ollut tietoa ja hyvä niin. Taistelun aikana kylän asukkaita enimmäkseen sotilaita kuoli noin viitisen kymmentä. Poika kääntyi katsomaan taakseen. Majatalon koira Harmaaturkki juoksi häntä kohti. Maria perässään. Loppu matkassa koira hidasti ja lopulta pysähtyi läähättämään Samulin jalkojen juureen. " Hei se ei halua jäädä. Se haluaa tulla mukaasi." Maria huohotti pysähtyen hengähtämään. " Onko sinun aivan pakko lähteä? Voisit jäädä tänne vielä vähäksi aikaa." Tyttö kysyi kasvoillaan toiveikas ilme. " Ei minulla on vielä pitkä matka edessäni." Samuli vastasi olkiaan kohauttaen " No mikä minä olen sinua estämään. Pidäthän siitä hyvää huolta?" Maria sanoi viitaten Harmaaturkkiin joka kasvoilla oli tyypillinen "ota minut mukaasi" ilme. " Kyllä siitä ei ole huolta." Vastaus tuli automaattisesti pojan huulilta. " Kiitos ja ota vielä tämä muistoksi minusta." Maria suukotti poikaa hellästi poskelle saaden tämän punastumaan kauttaaltaan. " Hyvää matkaa molemmille!" Tämä toivotti kääntyessään takaisin kylään. " Okei. Eiköhänme pärjätä." Samuli lausui uudelle matkakumppanilleen, joka haukahti iloisesti vastaukseksi.
LUKU 2
JÄLJET LUMESSA
Valkoinen lumivaippa peitti silmän kantamattomiin jatkuvan metsän. Taivas oli pilvinen mutta vähäinen auringon valo pääsi vielä paistamaan siitä läpi. Ilma oli kirpeä ja pakkasta kymmenisen astetta.
Samuli tuhahti harmissaan. Lähdettyään Senterholmista hän oli suunnannut Averlandiin mutta huonon suunnistus taitonsa takia näytti selvältä että he olivat eksyksissä ja vielä kaiken lisäksi talvi teki tuloaan. " Kirottua. Minä kuljin läpi kaaoksen maiden enkä siltikään osaa käyttää karttaa." Hän hoki usein itsekseen. Vasta viikko lähdön jälkeen Samuli saattoi joutua herätessään puhdistamaan reppunsa lumesta jota satoi alinomaan. Harmaaturkin seura kuitenkin helpotti matkantekoa koska ei tarvinnut kulkea yksin mikä nostatti mielialaa. Se myös osasi pitää silmänsä auki ja huomasi usein sellaisetkin vaarat joita Samuli ei olisi huomannut. Vaikka onni ei potkinut niin hän ajatteli että ei mitään kamalampaa sentään voisi sattua. Kohtalolla oli kuitenkin muita suunnitelmia.
Korppikotka lensi korkealla pilvisellä taivaalla. Vähäpätöinen lintu teki koko lentonsa ajan epämääräisiä silmukoita ja muita taitotemppuja. Syytä ei tarvinnut kysyä. Suoraan alla olevasta örkkileiristä lensi koukeroisia nuolia. Örkit pystyttelivät nuhjuisia telttoja ympäri pientä aukiota ja siellä täällä paloivat kituliaat nuotiot. Silmiin pistävin rakennus lieni puinen pyörien päällä kulkeva hökkeli jonka nuo vihreät hirviöt olivat raahanneet mukaansa. Isoimman teltan edessä istui niiden johtaja.
Örkkipäällikkö Gargut ei ollut tyytyväinen. Hän oli vuosia sitten koonnut mahtavan waaghin ja lähtenyt etelään taistelemaan. Mahtava sotajoukko oli kulkenut maan ääriin yli suuren meren ja läpi kaaoksen valtakunnan hävittäen kaiken tieltään. Nyt tästä sotajoukosta oli jäljellä vain joukko keskenään torailevia örkki ja goblin veteraaneja. Tämän lisäksi kukaan vastaan tullut örkki ei muistanut häntä ja hänen waaghinsa oli kuulemma kadonnut ja epäonnistunut mikä kismitti Garguttia vielä enemmän. Joukot janosivat taistelua niin kuin kunnon vihernahan kuuluu ja Gargut oli päättänyt antavansa heille sitä. Hän oli aikaisemmin vain tehnyt pikku hyökkäyksiä keisarikunnan kyliin mutta nyt hännen suunnitelmansa oli koota waag uudestaan ja lähteä tällä kertaa vieläpä toiseen suuntaan. Yksi örkeistä juoksi Gargutin luokse. " Pomo toinen lähettämäsi tiedustelu ryhmä on palannut!" Se karjui. " Hyvä älä siinä seiso mokoma pikku surkimus kutsu heidät tänne!" Tuli päällikön suora vastaus. Örkki haki viidentoista tiedustelijan yksikön pomon luokse, joukossa oli myös Gorgo Gargutin jälkeen isoin örkki koko joukosta. " Päällikkö totesimme että lähistöllä ei ole ihmisiä joita vastaan taistella mutta toimme myös hyviä uutisia." Tämä ilmoitti. Gargut katseli joukkiota näytti siltä että siitä puuttuisi joku. Hän alkoi laskea mielessään. Yksi, örmh kaksi, hyrm ääh. Mutta luopui yrityksestä ja kysyi. " Onko siinä kaikki puuttuuko joku, vastatkaa äkkiä senkin sguikki aivot!?" " Kyllä paitsi se pikku ääliö goblin joka joutui niiden karvaihmisten hyökkäyksen kohteeksi. Ne yrittivät voittaa meitäkin mutta pelkurit luovuttivat kun yksi niistä kuoli. Tuo oli se hyvä uutinen niitä on kuulemma paljon tällä seudulla." Gorgo vastasi. Gargut murahti itsekseen ajatellessaan asiaa. Karvaihmiset olivat harva lukuisia mutta vahvempia kuin tavalliset ihmiset. Niistä saisi hyvän vastuksen. " Teemme näin odotamme kunnes toinen ryhmä palaa elleivät ne ääliöt eksy matkalla, sitten etsimme karvaihmiset ja hakkaamme heidät!" Hän karjui niin että kaikki soturit kuulivat ja keskeyttivät oman nujuamisen. Gargut antoi tiedustelijoille luvan hakea aseensa ja komensi muidenkin varustautua. Tästä tulisi hyvä taistelu.
Samuli heräsi Harmaaturkin haukkumiseen. " No mitä nyt?" Hän kysyi tullessaan koiran luokse. Pimeän tultua he olivat pystyttäneet leirin metsään. Paikka oli mitä mainioin sillä ikivanhat puut ja valtaisat lumikinokset suojasivat tuulelta ja muuten avoin maasto antoi mahdollisuuden nähdä mahdolliset vaarat kaukaa. Harmaaturkki seisoi leirin vieressä ja haukkui maassa olevaa jalanjälkeä. Jäljessä oli koiramaiset kynnet mutta niiden asennosta saattoi päätellä että niiden omistaja käveli kahdella jalalla. Niiden meno suunta oli kohti nuotiota ja takaisin metsän pimentoon. " Jaaha täällä on nähtävästi muitakin kuin me. Ollaan varovaisia nämä jäljet saattavat kuulua Ulricinlapselle tai petomiehelle." Tämän sanottuaan Samuli palasi petiinsä ja toivotti rahoittuneelle koiralle hyvää yötä. Harmaaturkki vaelsi ennen maatepanoa vähän leirin ympärillä mutta käpertyi pian paikalleen nukkumaan. Samulia ei nukuttanut. Ajatukset pyörivät jalanjäljen ympärillä nimittäin oli jäljen tekijä kumpi tahansa Ulricinlapsi tai petomies he saattaisivat olla pahassa lirissä. Tosin Durgaelilla ja kolmen merkillä saattaa olla vaikutusta Ulricinlapsiin mutta asiasta ei voi olla varma. Tarinan mukaan Ulricin lapset syntyivät kun susijumala Ulric laskeutui maan päälle ihmisen hahmossa ja saattoi naisia raskaaksi. Nämä lapset saattoivat valita joko suden tai ihmisen hahmon. Sen lisäksi he olivat vahvempia ja hankalammin tapettavia kuin tavalliset ihmiset. Aluksi ne olivat mahtavia ja jaloja otuksia joita usein palvottiin ja joille uhrattiin. Mutta sanotaan että kaaoksen tulo saastutti niiden veren ja teki ainakin osasta niistä pahoja. Petoihmiset taas olivat kaaoksen esikoislapsia jotka syntyivät kun kaaos heräsi pohjoisilla mailla. Ne olivat puhtaasti pahoja kaaoksen ihmis-eläin mutantteja jotka kiusaavat alinomaa keisarikuntaa. Jos jotakin kaaoksen luomuksia siis kun demoneja ei lasketa hän vihasi niin petoihmisiä eniten.
Aamuyöstä Samuli heräsi hiljaisiin ääniin jotka kuuluivat jostain läheltä. Ilma oli harvinaisen kylmä ja auringon valoa ei vielä ollut. Poika veti miekkansa ja nousi pystyyn kuulostelemaan. Harmaaturkki oli jo hereillä. Koira murahti hiljaa ja sitten he kuuntelivat. Aluksi ei kuulunut mitään. Sitten hiljaista puhetta josta ei saanut selvää mutta äänet voimistuivat kokoajan. " Hiljaa senkin pikku rääpäle minä olen isoin täällä minä komennan teitä ja minä sanon että tämä suunta on oikea!" Äänet torailivat kunnes joku ilmeisesti huomasi nuotion kajon, jolloin hetken kestävän meluisan komentelun jälkeen ne vaimenivat. " Hmm mitä lie olevat aikovat käyttää yllätystä hyväkseen. Eivät tiedä että me huomasimme ne ensin. Tule." Samuli sanoi itsekseen ja piiloutui Harmaaturkin kanssa kinokseen odottamaan. Kesti hetken ennen kuin kuului risahdus ja hiljaista puhetta jonkun ilmeisesti haukkuessa äänen aiheuttajaa idiootiksi. Sitten ne tulivat nuotion valoon. Samuli parahti mielessään. Örkkejä miten minä arvasin tämän. Örkit ovat omituinen rotu. Niiden nahka on vihreää ja ne ovat fyysisesti vahvempia kuin ihmiset. Örkeillä on vähäistä järkeä mutta ei tarpeeksi ja ne elävät sodassa kaikkia vastaan. Niistä taistelu on hyvää ajan vietettä ja hauskaa. Kaikki leiriin tulleet örkit olivat isoja melkein kaksi metrisiä. Niillä oli kuluneet aseet ja panssarit josta näki että ne olivat karskeja sota veteraaneja. Niiden iho oli kauttaaltaan vihreää ja arpien peitossa. Niiden torahampaat olivat niin likaset että poikaa kuvotti pelkkä niiden katselu.Pienet keltaiset silmät viestivät suoraan "joo mää oon täysi mäntti mutta tuuppa urputtaan nii käy huonosti". " Täh? Eihän täällä ole ketään." Yksi örkeistä totesi. " Varmaan kuuli meidän tulon ja lähti karkuun." toinen arveli. Örkkien pähkäillessä Samuli veti miekan esiin ja valmistautui. Heti kun yksi vihernahka tuli tarpeeksi lähelle se sai kokeilla miltä puhdas valurauta tuntui sisäelimissä. Otuksen kuolinhuuto paljasti hänet. Mutta ennen kuin ne ehtivät edes nostaa asettaan Harmaaturkki oli jo niiden kimpussa purren ja raapien. Samuli ehti juuri ja juuri irrottaa aseen ruumiista kun toinen örkki jo yritti iskeä häntä lihakirveellä. Isku osui puuhun jolloin poika iski nopeasti vihollisen pään keskeltä poikki.Enempää ajattelematta Samuli kumartui väistäen takaa tulevan lyönnin ja potkaisi taakseen. Hän tunsi jonkin rusahtavan jalkansa pohjaan ja kääntyessään näki örkin pakenevan pidellen vihreää verta vuotavaa suutaan. Harmaaturkin ulahdus sai pojan kääntämään katseensa. Koira seisoi kahden kuolleen örkin ruhojen päällä ja räksytti kolmelle viimeiselle jotka piirittivät eläintä huitoen uhkaavasti aseillaan. No hoidetaan tämä siististi. Samuli ajatteli itsekseen ja alkoi lausumaan loitsua. " Muutoksen tuulet kutsuni kuule mahdillanne auttakaa viholliseni surmatkaa!" Loitsu kulutti hänen voimiaan eivätkä örkit välittäneet kunnes jostain kaukaa alkoi kuulua voimakasta tuulen ulvontaa. Örkit kääntyivät katsomaan mutta oli liian myöhäistä. Valtaisa ilmavirta iski vihernahkoja vasten repien ne kappaleiksi. Harmaaturkin katsellessa ilmassalenteleviä palasia häkeltyneenä Samuli tiesi että tämä olisi vasta alkua ja örkkejä tulisi vielä lisää, kuten aina.
" Että mitä?!" Gargut karjui. Toinen tiedustelija joukko oli tullut takaisin tai ainakin se mitä siitä oli jäljellä. " Vain yksi selvisi!" Pikku gobbo joka oli tullut kertomaan uutisen katseli pelokkaasti keihästään. Se arveli heittäisikö pomo hänet seinään huonojen uutisten takia. " N-niin tässä näyttää käyneen vastus on ollut paha." Se inisi. Gargut murahti tympääntyneenä. Yksi ihminen ja joku elukka oli hakannut hänen valio tiedusteliansa ja vielä helposti. Siitä itikasta voi tulla ongelma. Hän mietti itsekseen. Miten siitä pääsisi eroon? Kun Gargutin aivot eivät antaneet vastausta hän kysyi goblinilta. " Hei sinä pikku surkimus jos haluat hankkiutua jostakusta vahvasta tyypistä eroon ilman suuria menetyksiä mitä tekisit? Vastaa äkkiä!" Goblin näytti hetken mietteliäältä. " No minä lähettäisin kovanahat hoitamaan sen." Se vastasi lopulta. Gargutin ilme kirkastui. " Kovanahat ne minä lähetän hoitamaan sen itikan!" Hän marssi leirin läpi puiselle rakennukselle jonka he olivat varastaneet kaaoksen mailta. Avatessaan oven kuumia höyryjä pöllähti Gargutin naamalle. " Kovanahat mokomat laiskurit teille on töitä!" Hän huusi.
Hullu Rigit istui metallisella lauteella ja mutusteli vieressä paistuvaa villisian lihaa kun päällikkö avasi oven ja huusi heitä. " No mitä nyt pomo?" Hän kysyi astuessaan alemmaksi muiden kaltaistensa yli ja ohi. " Teille on hommia liikettä mokomat laiskurit!" Gargut jatkoi karjumistaan. Nimeltään hullu Riggit tiesi ettei pomoa kannata ärsyttää mutta suhtautui tyynesti uhkauksiin joita hän lateli hänen tullessa ovelle. Pomo nääs ei häirinnyt heitä muulloin kuin oltiin lähössä taisteluun tai jos oli joku jota hän ei itse saanut hengiltä. " No ollaanko me menossa vai taasko jokin ongelma?" Riggit kysyi edelleen oven suussa seisovalta pomolta. " Hah kuules itikka minä olen isoin eikä minulla ole ongelmia. Teidän pitää lähteä päästämään päiviltä yksi ihminen ja sen lemmikki ettette ihan laiskistu!" "Eli siis ongelma." Hän totesi niin hiljaa ettei Gargut kuulisi. Muut alkoivat keräillä tarvikkeitaan kun Riggit nousi tikkaita pitkin uunin ylle katon rajaan hakemaan aseensa. Ase oli tehty yksinkertaisesti sulattamalla viikatteen terä rautaketjuun yksin kertaista mutta tehokasta. Kietoessaan ketjua ranteeseensa hän totesi sen olevan jopa lämmin. " Hei sinä siellä! Hae iso yllätys lauteiden alta." Hän komensi yhtä miehistään joka kuuliaisena kääntyi kannoillaan ja alkoi kaivella jätteiden seasta yksikön salaista asetta. Snotligsien astellessa ulos Riggit kysyi vielä pomolta missä tämä ihminen oikein oleskelee. " Mistä minä tiedän kysykää karvaihmisiltä mokoma ääliö!" Lähtiessään muiden perään Riggit kääntyi vielä katsomaan kaaoksenmailta varastamaansa rakennusta. Hänestä tuntui ettei näkisi sitä enään. No jos yksi ihminen saa pomon huolestumaan niin se tietää usein hyvää taistelua. Se vielä tuumaili suunnaten vihreän kulkueensa kohti auringon laskua.
Gargut katseli lähtijöitä. Hän mietti oliko tämä sittenkään niin hyvä ajatus. " Nääh jos kuolevat ansaitsevat sen kun ovat liian heikkoja." Hän totesi vielä itselleen. Juuri sulkiessaan ovea vielä yksi kovanahka ryömi esiin. Se oli kaiketi nukkumassa mutta hetken karjumisen jälkeen Gargutin nyrkin kokoinen hyypiö älysi lähteä oikeaan suuntaan. " Arf olikohan tämä sittenkään järkevää." Gargut kysyi vielä tuulelta joka ei tietenkään vaivautunut vastaamaan.
Harmaaturkilla ei mennyt hyvin. Örkkien hyökkäyksen jälkeen he olivat lähteneet suoraan matkaan. Aamu auringon säteet häikäisivät unisia matkailijoita heidän kulkiessa lumisen tasangon yli. He olivat niin syrjässä että teitä ei ollut ja metrin paksuiset nietokset hidastivat matkaa melkoisesti. Lukuisien peninkulmien matkan jälkeen jostain kuului tusahdus kuin jokin olisi hypännyt lumihankeen. Ääni valpastutti pitkän aikaa hiljaa olleen Samulinkin. Molemmat silmäilivät ympäristöä kunnes tuulen puuska nostatti tutun hajun Harmaaturkin kuonoon. Lähistöllä on jäniksiä ja paljon. Koira alkoi haukkua innoissaan ja heti noin viidentoista jalan päästä hangesta ponkaisi pitkäkorva juoksuun. Samuli rauhoittui selvästi ja totesi. " Jaaha. Taitaakin olla aamiaisaika."
Jänis juoksi minkä kintuistaan pääsi. Aluksi kahdella jalalla kävälevät karvaiset hirviöt jahtasivat. Juuri kun turvassa oltiin niin ihminen ja sen lemmikki säikäytti sen vielä pahan päiväisesti. No enää vähän matkaa kohta olen turvassa. Se ajatteli päästessään pois aukiolta ennen kuin nopea kynsien isku päätti pitkäkorvan päivän.
Kova tuuli pakotti matkalaiset etsimään suojaa lähellä kohoavalta kalliolta. Sieltä löytyvä suurehko luola sopi tarkoitukseen. Pikku loitsulla Samuli sytytti pienen liekin sormiensa yläpuolelle. Sen valossa he pystyivät kulkemaan säkkipimeässä luolassa. Siellä täällä lojui eläimen luita ja harmaita karvatupsuja. Samulin sytyttäessä nuotiota Harmaaturkki vahti ettei kukaan varastaisi vaivalla pyydettyjä jäniksiä. maukkaan illallisen jälkeen poika alkoi kaivelemaan repustaan jotain. Pitkän tonkimisen jälkeen hän pyysi Harmaaturkin luokseen. Koira joka oli melkein nukahtanut kömpi laiskasti avoimelle repulle. " Jos ihmettelet miksi se on näin iso niin säilytän siinä aika paljon kamaa." Harmaaturkin uusi isäntänsä selitti äänensävy kielien siitä että hänestä oli mukava kertoa siitä jollekkin. " Katso vaikka." Samuli lisäsi. Leveästi haukotellen koira työnsi päänsä repun suuaukolle. Sen kasvoille levisi hämmästynyt ilme kuten kaikille muillekki jotka olivat katsoneet maagiseen reppuun. Hän oli voittanut sen korttipelissä eräältä keisarikunnan magian professorilta muutamia kuukauksia taaksepäin. Jälkeenpäin ajatellen ei tainnut olla ihan oikein haastaa häntä juuri pahimman humalatilan aikana.
Ensimmäinen esine mihin Harmaaturkki kiinnitti huomiota oli valtava rautainen haarniska. Muuten koko repun sisältö oli kaikkea perustarvikkeita vaatteista pölyisiin kirjoihin. Pienessä sivutaskussa näkyi vielä pieni kuparinen kello joka oli kiinnitetty koristeltuun puiseen varteen. Kello huokui omituista kylmyyttä jota isäntä ei tuntunut huomaavan.
" Ihmetteletkö sitä?" Samuli kysyi yllättäen viitaten kelloon. " Sitä kutsutaan siunatuksi kelloksi." Hän jatkoi kurottaen samalla ottamaan haarniskan repusta. Haarniska oli selvästi hyvin painava mutta eniten Harmaaturkkia ihmetytti sen ulkomuoto. Se muistutti enemmän kaaoslaisten raskasta panssaria kuin keisarikunnassa käytettäviä rengaspaitoja.
Haarniska oli tehty noin viiden sentin paksuisista metalli levyistä, mutta näytti kuin metalli oltaisiin kaadettu paikoilleen sulana ja jätetty takomatta huomattavasta ryppyisyydestä päätellen. Harmaaturkki kääntyi katsomaan isäntäänsä joka sovitti haarniskan jalkasuojia. " Et ole varmaan nähnyt tuollaista aiemmin, vaikuinka?" Koiran syvästi kysyvä ilme kävi vastaukseksi. " Noita ei käytetä täällä kukaan ei osaa valmistaa samanlaista valurautaa kuin kotona pohjoisessa." Hän jatkoi. Häh. Eikö Samuli ole täkäläinen. Harmaaturkki ihmetteli. Kuin vastauksena hänen ajatukseen Samuli joka oli pukenut haarniskan ylleen sanoi rauhallisella äänellä. " En ole kotoisin mistään keisarikunnan proviisista. Synnyin kaukana kaaoksen mailla oman kansani keskuudessa." Nyt harmaaturkki tajusi Samuli on pohjoisenmies. Pohjoisenmiehistä ei edes tiedetty muutama vuosi taaksepäin. He olivat ihmisiä joilla oli mahtava siviilisaatio nykyisellä kaaoksen alueella, kun kaaoksen voimat heräsivät suuri osa heistä muutti pakoon keisarikunnan alueille mutta jäljelle jääneet kokosivat voimansa ja pysäyttivät kaaoksen mahtavan armeijan. Tämän sodan seurauksena pohjoisenmiehet luopuivat lähes kaikesta sivistyksestä ja he ovat ehdottomasti yksi vahvimmista roduista mitä maa päällään kantaa. Heillä vaan ei ole yhtä korkeaa kehittystä koska elävät vieläkin ikusessa puollustus sodassa kaaoksen voimia vastaan. Nykyään vain harva heikäläinen matkusti pois kotiseudultaan, ei sen vuoksi että pitäisi kulkea kaaoksen alueiden läpi vaan koska heille oli suuri häpeä lähteä taistelusta tai syntyä taistelu kyvyttömäksi. Samuli kuitenkin oli täällä eikä ollut taistelukyvytön, päinvastoin hän oli yksi parhaista sotureista jonka Harmaaturkki tiesi. Miksi kuitenkin hän tuli keisarikuntaan? Näitä kysymyksiä pohtien Harmaaturkki asettui nukkumaan isäntänsä vierelle toivoen että uni antaisi vastauksen.
Painajaiset riivasivat Samulia koko yön. Niissä hän seisoi taas kotiseudullaan. Taivasta peitti tumma pilviverho mutta maisema oli tuttu. Samuli tunnisti jokaisen kiven ja kasvin mitä laajalla tasangolla kasvoi, hän oli ollut täällä aiemmin mutta ajankohta jäi hämäräksi sotahuutojen kaikuessa ilmassa. Nyt hän tajusi mitä oli tekeillä. Kaukaa edestä lähestyi mustaakin mustempi pilvi jonka alla marssi valtava kasvoton armeija, kaaoksen armeija. Takana seisovat pohjoisenmiesten soturit odottivat kärsimättömänä pääsyä upottamaan aseensa saastaisiin vihollisiin. Sitten taistelu alkoi. Joukot iskivät yhteen valtaisalla voimalla eikä armoa pyydetty tai annettu.Kukaan ei kiinnittänyt poikaan huomiota aivan kuin häntä ei olisikaan, ja muutenkin tapahtumat etenivät luonnottoman nopeasti. Hän tunnisti taistelukentältä ainoastaan legendaarisen Sahtivaarin joka repi kaksin käsin kaaosritarin pään irti. Ei kestänyt kauaa kun taistelu oli ohi. Kaaoksen joukot tapettiin viimeiseen mieheen ja hengissä säilyneet pohjoisen miehet katosivat aavemaisesti punaiseen sumuun. Siinä hän seisoi yksin varmasti kuolleiden ruumiiden keskellä syvää inhoa tuntien. " Miten tämä on mahdollista?" Samuli kysyi itseltään. " Minä olin mukana tässä taistelussa miten olen taas täällä?" Hän jatkoi hiljaa. Silloin jostain läheltä kuului kolinaan. Noin viidentoista metrin päässä oli valtaisa kasa kaaosritarien ruumiita. Yksi kypäristä pyöri alas aiheuttaen vaimeaa melua kuoleman hiljaiselle taistelukentälle. Siellä on jotain. Hän ajatteli. Mutta mitä? Jostain syystä Samulilla ei ollut Durgaelia eikä toistakaan miekkaa mutta hän silti aloitti tuskaisen kiipeämisen ruumiskasan huipulle. Kaaosritarien haarniskoissa olevat piikit ja hajonneet aseet repivät pieniä mutta kipeitä haavoja hänen jalkoihinsa. Kului ikuisuus ennen kuin huippu tuli viimein vastaan. Hengitys tuntui raskaalta ja polttavat haavat tuskaa lisäten hän alkoi tarkkailemaan ympäristöään. Koko taistelutanner oli raa`asti silvottujen ruumiiden peitossa, kaukana näkyi yksi hirviömäisen lohikäärmepeikon palaneet jäännökset aivan samalla tavalla kuin ensimmäisellä kerralla. Tämä oli tosiaan sama taistelu kuin yhdeksän vuotta sitten. Metallin kalahdus sai hänet hätkähtämään. Tuolla alhaalla on jotain. Ajatukselle tuli vahvistus mustan varjon noustessa kuolleiden keskeltä. Kylmä hiki valui Samulin kasvoille helvetin punaisten silmien tuijotuksessa. Varjo lehahti eteenpäin ja hän tunsi metallisten kynsien painon kasvoillaan. Hänen kurkustaan nousi epätoivoinen huuto. " Palaa sinne minne kuulutkin, saastainen demoni!"
Isännän huuto herätti Harmaaturkin. Poika sätki eläimen vierellä huutaen ja pidellen kaulaansa. Tuskan huuto riipi ilmaa Samulin irrottaessa vihreän otuksen kaulaltaan. Säälittävän pieni riiviö kiljui tuskasta isännän puristaessa yhä kovemmin rimpuilevaa otusta. Sen luut napsahtelivat poikki ja luolaan laskeutui hiljaisuus. Vasta nyt isäntä avasi silmänsä. Ensiksi hän katsoi Harmaaturkkia sitten kädessään litisevää epämääräistä vihreää myttyä samalla kysyen hämmentynyt ilme kasvoillaan. " Mitä hittoa?! Mistä tämä snotling tuli?!" Harmaaturkin ilme oli mitään sanomaton. " Ok. Et tiedä mitään no otetaan selvää. Tule?" Samuli nosti miekkansa ja lähti hiipimään luolan suuaukkoa kohti hiljaisesti läähättävä koira perässään.
Vieno tuulenvire pörrötti Harmaaturkin sileää karvaa heidän lähestyessä luolan suuaukkoa. Sieltä levisi tutun oloinen haju. Susia, nyt tuli turma. Se ajatteli. Vaikka hänen äitinsä oli susi nämä otukset hermostuttivat Harmaaturkkia silti. Vuosina jolloin vanha isäntä oli vielä elossa hän joutui tekemisiin kaaoksen mutatoimiin suden kaltaisiin hirviöihin jotka pystyivät halutessaan tuhoamaan kokonaisia kyliä. "Hei! Äläs nuku suuaukko näkyy jo." Samulin huomautus havahdutti sen omista mietteistään. He etenivät loppumatkan hiljaa mahdollisen väijytyksen varalta. Miekkasta Samulin kädessä lähti pehmeän sininen kajo heidän astuessa ulos pimeästä luolasta. Vihollisia ei tarvinnut etsiä, sillä suoraan muutaman jalan päässä luolan edessä seisoi valtaisa joukko snotlingseja jotka pettivät alleen noin kolme tynnyrin alaa pehmeää lunta. Snotlingsit ovat örkkien sukulaisia kuin goblinitkin mutta paljon paljon pienempiä. Ne ovat niin pieniä että voivat piiloutua kukkaruukkujen taakse ilman mitään vaikeuksia. Nämä kuitenkin olivat erilaisia. Niillä oli pienet mutta lihaksikkaat käsivarret sekä jokaisen vaatetuksena oli vain ohut lannevaate. Harmaaturkki murisi hiljaa sekä nämä vihreät hirviöt että koiran ja ihmisen taistelupari tuijottivat toisiaan punniten heikkouksia ja vahvuuksia. Pienet nilkit kantoivat kaikki puisia kapuloita joiden läpi oli isketty yksi vaivainen naula. Pahin ongelma lieni snotlingsien yhtenäisyydessä. Koska ne olivat örkkisukuisista roduista pieninpiä ne eivät taistele keskenään vaan toimivat valtaisana massana eivätkä nämä varmasti tee poikkeusta. Joka tapauksessa näistä tulisi vakava uhka mutta Samuli sysäsi pelon syrjään valmistautuen miekka ehkä elämänsä hauskimpaan taisteluun.
Yksi snotlingseista katseli miekka ojossa seisovaa ihmistä hämmästyneenä. Eikö tämä surkimus pelkää? Se ajatteli. No kyllä se kohta pelkäämään oppii pian. Riggit joka seisoi joukkojensa takana ei enää jaksanut odottaa vaan karjaisi sotahuudon aloittaakseen taistelun. " Waagh!" Mahtavan huudon kaikuessa kallioilla vihreä massa lähti vyörymään leveästi virnistävää ihmistä ja hänen koiraansa kohti.
Taistelun äänet kajahtelivat kaillioilla. Lähestyvä kulkue kuuli ne selvästi. Metallin ja puun kalahtelu ei saanut joukkiota hidastamaan taivaltaan ja huudot vain herättivät veren janon heissä. " Ihminen on pulassa." Joku kulkioista lausui hiljaa. " Mennään helpottamaan niiden hätää."
Jälleen yksi snotlingseista murskautui ikävästi rusahtaen Samulin panssaroidun saappaan alle. Pojalla oli täysi työ pysyä pystyssä massiivista vihreää aaltoa vastaan. Harmaaturkki ulvoi jossain lähistöllä mutta hän ei välittänyt. Koira kun oli taistellut vaarallisempiakin vihollisia vastaan. Tällä hetkellä Samuli keskittyi ainoastaan hengissä pysymiseen ja vihreiden riiviöiden hakkaamiseen mutta se ei riittänyt. Vaikka hänen haarniskansa oli paksua valurautaa snotlingsit saivat aina iskettyä niveliin ja paljaisiin kohtiin aiheuttaen valtavasti pieniä mutta kivuliaita haavoja. Ei helvetti. Jos tätä menoa jatkuu kuolen verenhukkaan,pakko keksiä jotain. Hän ajatteli,sitten välähti. Poika jatkoi miekalla sivaltelua ja vihollisensa tallaamista pyrkien samalla kauemmaksi vellovasta massasta. Päästessään korkeammalle tasolle vihollisiin nähden sitten hän toteutti suunnitelmansa. Samuli risti kätensä ja kokosi kaikki maagiset voimansa. Aluksi hän ei tuntenut mitään, sitten tuli syttyi pojan käsiin ja hän vapautti sen vihollisiaan kohti. Hetkessä kaikki viidentoista tynnyrin alan alueelta muuttui polttavaksi tulihelvetiksi. Loitsun aiheuttaman kuumuuden iskeytyessä päin Samulia hän nosti nopeasti kätensä kasvojensa suojaksi. Kului lyhyt hetki hänen taistelessa lämpöä vastaan sitten se hellitti ja liekkien nostattama kajo katosi. Vaikka poika piti kättään kasvojensa suojana hän uskoi homman olevan ohi. Enää pitäisi vain etsiä Harmaaturkki. Mutta henkeä vetäessään hän totesi jonkin olevan vialla. Vaikka hän oli polttanut hengiltä kasan snotlingseja ilmassa ei kärynnyt palaneenlihan katkua. " Mitä hittoa?" Kaikki lumi oli sulanut ja ruoho palanut siitä mihin loitsu oli osunut mutta snotlingsit vain lojuivat maassa vähän pökkyrässä. Samuli tuijotti näkyä suu ammollaan pelonsekaisen kunnioituksen vallassa. Täh. Tulen kestäviä snotlingseja? Huono vitsi! Hän ajatteli kuullessaan vihollisjoukon johtajan hoputtavan miehiään pystyyn. Pian vihollinen oli koonnut rivinsä ja valmistautui uuteen hyökkäykseen Samulin kimppuun pojan vain tuijottaessa. Samassa jokin pehmeä tönäisi häntä jalkaan ja katsoessaan hän totesi Harmaturkin tulleen takaisin missä ikinä oli ollutkaan. " Noh ainakin kuolemme kunnialla hyvässä taistelussa." Hän sanoi koiralle joka katsoi vain vihainen ilme kasvoillaan takana kohoaville vuorille. Tämä ihmetytti Samulia vihollinenhan oli edessä. Mutta snotlingseja katsoessaan hän totesi jonkin olevan pielessä. Pienet vihreät riiviöt tuijottivat suut ammollaan samaan suuntaan kuin koirakin. Samuli heilautti miekkaansa ilmassa mutta ne vain jatkoivat tuijotusta. Silloin hän uskalsi kääntää katseensa taakseen ja se mitä siellä näkyi ei ollut hyvä juttu.
Riggi puisteli palaneen asunsa jäännöksiä päältään. Hänen teki kamalasti mieli kiroilla mutta apukomentaja Gnar esti tulemalla kiireisesti paikalle. " Pomo meillä on huonoja uutisia." Se valitti. " No mitä nyt?" Riggin äänensävystä kuuli ettei pomo ollut juttutuulella. " Katso tuonne." Riggi ei pitänyt että alaiset komentelivat mutta hänen silmänsä olivat jo ottaneet suunnaksi läheisen mäen jonka juurella ihminen seisoi. Mäen päällä seisoi valtava susi lauma ja jos goblinin silmät eivät valehdelleet niitä johti pieni joukko karvaihmisiä. Riggi katsoi niitä sitten Gnaria joka kiemurteri tuskastuneesti paikoillaan kädessään metallipallo joka sihisi uhkaavasti. Riggi antoi hänelle luvan sammuttaa tulilangan mikä näytti helpottavan tätä huomattavasti. Sitten Riggi kiinnitti huomionsa takaisin viholliseen. Sudet lähtivät juoksemaan alas mäkeä kohti ihmistä ja snotling sotureita. Sitten joko epätoivoista tai rohkeudesta ihminen kaappasi eläinystävänsä ja lähti juoksemaan kohti huutaen jotakin. " Ihminen ei näytä luovuttavan. Niitataan se ja sitten tapetaan karvaihmiset." Riggi huusi. " Waagh!" Koko vihreä joukkio yhtyi mahtavaan sotahuutoon ja lähti ryntäämään ihmistä ja susia kohti. Mutta silloin niiden edessä välähti sininen valo jonka myötä ihminen niin kuin eläin katosivat. Riggi aikoi kääntyä katsomaan taakseen mutta silloin ensimmäinen karvaihminen iski Gnarin keskeltä poikki aivan hänen nenän edessään. " Morkin nimeen!" Hän karjui tarttuen aseeseensa.
Samuli tunsi jalkojensa uppoavan nietokseen. Hän irrotti otteensa Harmaaturkista päästäen koiran tupsahtamaan isoon lumikasaan ja pyörähti eteenpäin laskien painonsa vasemman polvensa varaan. Teleporttaus loitsu onnistui yli odotusten ja juoni sitäkin paremmin. Hän nousi ylös ja kääntyi ympäri ase tanassa. Kaikki edessä oli yhtä sekamelskaa. Sudet olivat yksinkertaisesti juosseet vihreiden pirulaisten yli mutta poikkeuksellisen kestävyytensä takia ne olivat korkeintaan saaneet mustelmia ja tekivät kiivasta vastarintaa. Samuli kuuli kilahduksen heittotikarin osuessa hänen olkasuojukseen. Poika kääntyi ja sivalsi pään pois hämmentyneen vihollisen harteilta. Silloin lisää heitto veitsiä osui hänen selkäänsä kuitenkin aiheuttamatta pahempaa vauriota. Samuli pyörähti taakse sivaltaen uudestaan mutta oli vähällä osua Harmaaturkkiin joka retuutti kuollutta snotlingsia hampaissaan. Kaikkialta kuului taistelun melskettä mutta molemmat saivat hetken rauhan. " No se toimi." Samuli virkkoi koiralle mutta huomatessaan eläimen murisevan hän päätteli että jokin oli taas pielessä. Näin tosiaan oli. Noin kahdeksan jalan päässä seisoi suisimies kuolleen snotlingin raato kädessään. Se seisoi kahdella jalalla mutta ihmismäisiä piirteitä vääristi paksu turkki ja suden pää. Olento katsoi katsoi heitä keltaisilla silmillään. Eläimen silmillä joista kuitenkin paistoi inhimillinen älykkyys. Samuli ei voinut olla varma oliko se Ulricin lapsi joten hän päätti tarkistaa asian. Vaikeimman kautta.
Rashpin verikynsi iski jälleen yhden vihollisistaan kuoliaaksi. Pienen snotlingsin ruumis repesi kahtia toisen rusentuessa hänen jalkansa alle inhottavasti tirskahtaen. Kaikkialla ympärillä veljet ja siskot teurastivat lisää vihollisia. Rashpin veti henkeä ja ulvoi veren hajun leijuessa ilmassa, sitten vähemmän tuttu haju tavoitti sen kuonon. Ihminen! Se seisoi suoraan häntä vastapäätä. Rashpinia melkein nauratti. Tämä oli vasta pojankoltiainen pukeutuneena valtaisaan sotisopaan toisessa kädessä miekka toisen tämä oli vetänyt vyölleen kuin tavoitellakseen jotain. Hän aikoi sanoa ihmiselle että taistelutanner ei ole lasten leikkipaikka mutta silloin tikari iskeytyi hänen rintaansa. Pojan toinen käsi osoitti Rashpinia ja tämän ilme oli tyyni ja rauhallinen. Häntä nauratti. Ase ei uponnut kuin muutaman sentin eikä ollut hopeaa saatika siunattu. Haavasta ei valunut edes verta. Hän tarttui tikarin kavaan vetääkseen sen pois mutta silloin hän näki siinä roikkuvan paperinpalasen. Siihen oli kirjoitettu velhojen kielellä. " Syty tuli. Pala tuli. Polta paha puhdistavissa liekeissäsi uuden alun aluksi." Lappu syttyi tuleen ja räjähti valtaisana tuli pallona repien Rashpinin oikean rintakehän auki. Se sattui toden teolla.
Samuli katsoi sinetin räjähtäessä. Valtaisa inferno nielaisi pedon ja lennätti lihan palasia kaikkialle. Hän lausui lyhyen loitsun jolloin tuulen puuska heitti savuverhon sivuun. Vihollinen seisoi pystyssä ja nauroi epäinhimillisellä äänellä. Sen koko oikea rintakehä oli räjähtänyt mutta liha kuroutui umpeen silmin nähtävällä nopeudella. " Luulitko räjähtävän tikarin surmaavan minut!" Se ulvoi kääntäessään katseensa Samulia kohti. " En Ulricinlapsi." Hän vastasi nostaen miekkansa puollustusasentoon. " Sinä kuitenkin onnistuit haavoittamaan minua Rashpin verikynttä ja nyt maksat julkeutesi." Peto messusi hyökätessään ihmistä kohti. kynnet iskeytyivät panssarin rintalevyyn mikä kuitenkin kesti iskun. Samuli sivalsi miekallaan mutta vihollinen otti iskun vastaan toisella kädellään. Poika kuitenkin ennakoi torjunnan ja potkaisi tätä kylkeen. Rashpin lensi iskun voimasta suoraan paksuun lumi kaasaan. Enempää ajattelematta hän otti maasta kiven ja paiskasi sillä ihmistä, mutta tämä iski miekallaan halkaisten kiven kahtia ilman mitään vaikeuksia. Rashpin huomasi sinisen hehkun aseen ympärillä. Taikuutta! Hän ajatteli noustessaan pystyyn. " Mitä nyt? Loppuiko taisteluinto?" poika kysyi vilkaisten miekkaansa. " Taikamiekka. Ei ihme miten olet noin voimakas." Verikynsi totesi molempien alkaessa kiertää kehään katseet tiukasti toisissaan. " Mutta et haise täysin tavalliselle. Mikä on oudon tuon oudon hajun lähde?" Hän jatkoi. " Ehkä syy on synnyin maassani." Ihminen vastasi. " Olen pohjoisenmies." Tieto sai Rashpinin pysähtymään. Pohjoisenmies! Ei voi olla totta. Hän muisti kuinka oli vuosia sitten taistellut toista pohjoisenmiestä vastaan, mahtavaa shamaania Patcrikkia. Patcrik mystinen valontuoja joksi häntä kutsuttiin oli silloin tullut keisarikuntaan etsimään ikivanhaa amulettia johon voimallinen demoni oli vangittu. Rashpin oli tuolloin vasta nuori poikanen tapasi hänet. Hän oli ihmetellyt Patcrikin hajua ja keskeytti vahingossa tämän tehdessä vaikeaa loitsua. Siitä hän oli hurjistunut ja antanut Verikynnelle opetuksen jota hän ei varmaan koskaan unohda ja nyt vastassa oli toinen pohjoisenmies joka haisi Patcrikilta. Kuin poika ei näyttänyt olevan aikeissa hyökätä hän kysyi. " Kuule tunnetko Patcrik mystisen valontuojan?" Ihminen pysähtyi ja alkoi nauraa. Mikä siinä nyt on noin hauskaa. Susi ajatteli. Ihminen lakkasi nauramasta ja vastasi. " Tottakai minä tunnen Patcrikin. Hän on opettajani." Sanat tulivat kuin salama kirkkaalta taivaalta. Ne saivat Rashpinin karvat nousemaan pystyyn. " Hä- hän on opettajasi." Hän sanoi selvästi pelokkaalla äänellä ottaen askeleen taakse päin. " No mikä nyt on? Ettet vain sattuisi olemaan sama Ulricin lapsi jolle mestari joutui antamaan vähän kurinpalautusta muutama vuosi taaksepäin?" Ihminen kysyi rauhailliseen sävyyn välittämättä Rashpinin laumasta mikä oli kerääntynyt heidän ympärilleen. " Kyllä. Yritin ryöstää hänet mutta opin kantapään kautta ettei parane ärsyttää velhoa. Mitä hän muuten etsi?" Rashpin vastasi helpottuneena. Tämä tyyppi ei halua haastaa riitaa. Hän ajatteli. " Erästä artifaktia jonka örkkisotaherra Gargut varasti maaltamme." Ihminen vastasi. " Gargut. Hänen joukkonsa hyökkäsivät laumaamme vastaan ja nämäkin Snotlingsit ovat hänen komennuksessa. " " Oletko aivan varma?" Poika kysyi laskien miekkansa vyötärölleen. " Olen. Näin tämän artifaktin vakoillessani häntä. Se örkki on kiinnittänyt sen kirveeseensä. Vaikka seisoin kahdenkymmenen jalan päässä tunsin silti sen voiman." Rashpin joka oli myös laskenut kätensä selitti. " Niin sielunsyöjä. Mestarini yritti hakea sitä takaisin artifaktin tuhoisien voimien takia mutta ei löytänyt Garguttia. Vihdoinkin saan sen takaisin." Rashpinin lauma silmäili toisiaan johtajansa ja ihmisen kävellessä toisiaan kohti. He pysähtyivät vasta kun molemmat olivat lyömä etäisyydellä. " Jos sinä autat meitä poistamaan örkit niin sinä saat artifaktisi. Sopiiko?" Rashpin kysyi. " Sopii minulle. Samuli." Samuli vastasi ojentaen kätensä. " Rashpin Verikynsi." Ulricinlapsi sanoi ja puristi pojan kättä.
Pienet punaiset silmät tarkkailivat tapahtumaa lumen alta. Ihminen ja karvaihminen sopivat liiton johtajaa vastaan ja sehän ei käy. Ei ollenkaan.
Harmaaturkki hyppäsi koko painollaan isännän niskaan kaaten hänet ja Ulricinlapsen. Maahan kaatumisesta huolimatta isäntä ehti nähdä Snotlingien johtajan aseenterä leikkaavan ilmaa juuri siinä missä hän oli seissyt. Goblin itse kirosi kovaan ääneen kahdenjalan päässä hangessa.
Samuli nousi pois Rashpinin päältä. Snotlingseja johtanut goblin kyseli raivoisasti jumaliltaan. " Miten tässä näin pääsi käymään?" Rashpinkin nousi hämmentynyt ilme kasvoillaan. " Jaa-a. Näyttää siltä että olemme löytäneet kadonneen Snotling päällikön." Hän sanoi pienen otuksen noustessa lumesta ja vetäen aseensa luokseen. Heidän vihollisensa oli peruskokoinen selvästi taistelujen kovettama, se oli pukeutunut mustaan kaapuun jossa oli punainen huppu ja selässään se kantoi rautaista kuulaa ja aseena kettinki johon oli liitetty viikatteenterä. Se näytti myös hyvin, hyyvin vihaiselta. Sudet heidän ympärillään alkoivat vilkuilla selkänsä taakse vaikka Rashpin, Samuli, Harmaaturkki tai Riggi sitä huomannut. Goblin kirosi jotain örkkien kielellä. " Mitä se sanoi?" Rashpi kysyi. " En osaa sanoa. En puhu örkkiä kovin hyvin." Samuli vastasi. " Se kirosi teidät hirvittävän jumalansa "Morkin" nimeen, mutta toivoo saavansa hyvän taistelun." Täysin tuntematon ääni kertoi selvällä Reiklandin yleiskielellä. Kaikki kääntyivät puhujan suuntaan. Rashipinin lauman muodostaman ringin takana seisoi yksinäinen mies katse tiukasti goblinissa. Hänen kasvonsa olivat arpiset ja iän ja kokemuksen karaisemat, mutta sinisissä silmissä paloi kirkas pelon ja kunnioituksen sekainen välke. Mies piti punaista leveä lieristä mutta repeytynyttä hattua takkuisen mustan tukkansa peittona. Hänellä oli yllään noidanmetsästäjien ompelu tyylillä tehty puku. Saman värinen ja yhtä kulunut kuin hattunsa. Vyöllä lepäsi lukuisia miekkoja, tikareita sekä epämääräisiä pusseja joiden sisältöä pystyi vain arvailemaan, sekä selässään hänellä oli kuuluisan keisarikuntalaisen insinöörin Von Meinkopt'sinin suunnittelema "toistuvasti ampuva kivääri" mihin oli liitetty pieniä luita ja riimuja. Samulin vieressä seisova Rashpin katsoi miestä ja sanoi hiljaa. " Ei taas tuo." "Mitä nyt? Mikä on vialla? Kuka hän on?" Samuli kysyi hellittämättä katsettaan miehestä tai goblinista. " Hänen nimeään en tiedä mutta häntä kutsutaan snotlingin metsästäjäksi." Rashpin vastasi. " Mistä liikanimi ja mitä hän täällä tekee?" Samuli kysyi.Samuli kysyi hellittämättä katsettaan miehestä tai goblinista. " Nimeä en tiedä, mutta häntä kutsutaan snotlingin metsästäjäksi." Rashpin vastasi. " En tiedä muuta kuin syystä hän metsästää fanaattisesti vihernahkoja. Pääasiassa Snotlingseja. Ulrickin lapsi kertoi kolkkoonsävyyn. " Mistä olet tuollaista kuullut?" Poika päätti vielä kysyä mikä sai Rashpinin näyttämään hermostuneelta. " No minulla on tapa käydä ihmisen hahmossa lähiseudun kylissä kuuntelemassa uutiset." Tuli vastaus. Samassa hetkessä vanha mies lähti kävelemään heitä kohti. Sudet ja Ulrickin lapset väistivät metsästäjän tieltä. " On ilahduttavaa nähdä että olette selvinneet hengissä kaikkia näitä snotlingseja vastaan. Minun on kuitenkin päätettävä tämä koska teillä ei ole oikeita aseita niiden lopulliseen tappamiseen." Tämä virkkoi. Puhuessaan miehen ääni oli rauhallinen, mutta täysin vakava. " Mitä tarkoitat?" Samuli kysyi häneltä. " Snotlingseja ei voi tappaa aseilla joita ei ole oikein siunattu tai varusteltu. Tällöin ne vain häviävät ja syntyvät uudestaan hilseensä avulla." Mies selitti astellen koko ajan lähemmäksi. Samuli tiesi että tämä ei ollut totta. Örkit ja niiden sukuiset lisääntyivät hilselemällä kyllä, mutta metsästäjä väitti että ne uudellen syntyisivät ja olisivat kuolemattomia. Poika ei kuitenkaan sanonut mitään. Tyyppi on fanaatikko. Hän ajatteli. Goblin sanoi tällöin jotain mistä Samuli ei saanut selvää. Snotlingsien metsästäjä vastasi sille örkkien kielellä, mikä sai sen selvästi ihmettelemään. " Jos sallitte. Olen nyt haastanut tämän hirviön enkä lähde ennen kuin joko se tai minä makaa kuolleena hangessa. Aiotteko estää minua?" Metsästäjä kysyi, mutta saadessaan vastaukseksi myöntyvän hiljaisuuden hän kääntyi goblinia kohti ja sanoi vielä jotain. Sanansa sanottuaan mies otti vyöltään pienen tikarin ja alkoi kiertää kehää. Vihollisensa tehden samoin. Sekä Samuli että Rashpin katsoivat toisiaan sitten goblinia ja metsästäjää. Yllättäin mies heilautti vasenta kättään, jolloin siitä lensi teroitettu tummaan naruun sidottu veitsi vihollista kohti. Samuli yllätyi sekä metsästäjän käden- että aseen tieltä väistyvän goblinin ällistyttävää reaktio nopeutta. Ennen kuin veitsi kosketti maata goblin sivalsi ketjullaan suoraan miehen kurkkuun. Terä kimposi kaulaa suojaavasta rautapannasta hyödyttömästi sivuun. Metsästäjän oikeaan käteen ilmestynyt pistooli laukesi ja vihreän otuksen ärähdys kertoi että ammus ei mennyt hukkaan. Goblinin hoippuessa kättään pidellen metsästäjä ei antanut sille tilaisuutta uusia iskuaan vaan veti takkinsa alta paperin palasen ja alkoi lukea siitä kummallisia sanoja samalla omituisesti elehtien. Samuli, Rashpin ja Harmaaturkki päättivät yhdessä tuumin kumartua loitsun tullessa täytäntöön. Polttavan raudan säännöksi nimitetty loitsu, jota alkemistit ja noidan metsästäjät suosivat täytti ilman yksinkertaisesti sulalla metallilla. Pyyhkien ilmaa siitä missä goblin seisoi. Tämä ei kuitenkaan näyttänyt kärsineen pahaakaan vahinkoa käristyneitä vaatteita lukuun ottamatta. Tästä tulee pitkä taistelu. Samuli ajatteli hiljaa. Riggi ei ollut uskoa aistejaan. Oliko tässä maailmassa muka joku häntä vahvempi? Ensimmäistä kertaa elämässä pelko hiipi goblinin mieleen, mutta hukkui sitten kovan järjen alle. Jos hän on minua vahvempi hän saa kuolla mukanani. Se ajatteli päättäväisenä.
Samuli katsoi goblinia. Vaikka vihollinen oli selvästi häviöllä sen ilme oli päättäväinen ja raivoisa. Sitten vihernahka huusi jotain örkkien kielellä ja avasi selässään olevan nahkapussin, minkä sisällä oli suuri rautapallo. Siinä oleva tulilanka paloi. Pojan silmät levisivät tämän tajutessa, mikä se oli. Pommi! Hän ajatteli. Selässään sihisevästä kuolemasta välittämättä goblini kävi epätoivoiseen hyökkäykseen metsästäjäänsä kohti. Tämä torjui sivaltavan iskun joka oltiin tähdätty hänen kaulaansa iskien samalla takaisin yhdellä tikareistaan. " Varo goblinin selässä on pommi!" Samuli huusi. " Jos se räjähtää me kaikki kuolemme!" Hän vielä lisäsi, mutta mies ei osoittanut mitään kuulemisen merkkiä vaan jatkoi vastustajansa höykyttämistä. Tulilanka oli jo melkein loppuunpalanut. Hitto. Jos hän jatkaa tuota menoa tämä on loppu. Samuli ajatteli. Silloin pieni vihernahka sai iskunsa läpi metsästäjän suojauksen ja osui miestä rintakehään. Tämä ei kuitenkaan osoittanut merkkiä kivusta vaan virnistäen otti miekan vyöltään sivaltaen vihollisensa käden irti. Vihreä veri pulppusi goblinin kädentyngästä, mutta se ei huutanut. Ei edes metsästäjän saappaan osuessa alakautta leukaan lennättäen otuksen korkealle ilmaan. Paikalla olijat joutuivat kurottamaan että pystyivät seuraamaan vihernahan lentoa. Vaikka oli täysin varmaa että goblin ei tulisi alas ennen räjähdystä. Metsästäjä otti toistavasti ampuvan kiväärin selästään tähtäsi ja ampui kolme laukausta. Nopean kaukonäkö loitsun avulla Samuli näki kun ensimmäinen lävisti goblinin pään, seuraava sydämmen ja viimeinen pommin. (Tässä kohdassa poika päätti ettei näkköloitsu olisi tarpeen.)
Valo välähti taivaalla, mitä seurasi kumea jysähdys. Gargut lopetti alaisensa läksyttämisen ja kääntyi katsomaan äänen suuntaan. " Pomo. Eikö tuo ollut kovanahkojen salainen ase?" Soturi minkä kurkkua Gargut oli hetki sitten käsitellyt. Kysyi aavistuksen verran käheällä äänellä. " Hrmp. En tiedä." Örkkikomentaja vastasi. " Mutta silloinhan ne ovat kuolleet." Gorgo joka oli tullut katsomaan kurinpalautusta totesi. Gargut katsoi tätä epäuskoinen ilme kasvoillaan ja kysyi. " Mistä niin päättelet? Hä! Oletko muka fiksumpi kuin minä?!" Alipäällikkö perääntyi muutaman askeleen Gargutin tullessa lähemmäksi. Hän ei halunnut olla paikalla koska tiesi miten edelliselle örkille oli käynyt tämän väittäessään itseään pomoa fiksummaksi. " Ei kun Riggi kertoi minulle että ne käyttää salaistaasettaan vain, kun kaikki muut paitsi hän ovat kuolleet. Eli nyt ne ovat kuolleet." Hän selosti pomon tultua niin lähelle että heidän päänsä melkein kolahtivat yhteen. (Tavallisesti tässä tilanteessa kuka tahansa örkki olisi lyönyt tulijaa, mutta Gorgo tiesi että se olisi hyödytöntä.) " Onko näin?" Pomo kysyi hiljaa jolloin Gorgo vastasi nyökkäämällä. Gargut alkoi kääntyä sivuun välinpitämättömästi sanoen. " No. Siinä tapauksessa meillä on mies vaje!" Gargut kääntyi täysin ympäri, mutta tällä kertaa hän piti choppaansa kädessään ja se leikkasi suoraan Gorgon vatsan läpi. Alipäällikkön teki suunnattomasti mieli laittaa käden vatsalleen. Estääkseen suoliaan tursuamasta haavasta, Mutta ei kyennyt. Maailma alkoi pyöriä ympäri ja ympäri valtaisan tuskan aallon pyyhkiessä hänen ylitseen. Gorgo yritti huutaa mutta liekehtivä käsi tarttui häneen repien irti ihon ja lihan.
Örkkikomentaja Gargut katsoi luukasaa, mikä oli hetki sitten alipäällikkö. Choppa hänen kädessään hohti maagista tulta, siihen kiinnitetyn verisen riimun imiessä viimeisiä rippeitä Gorgon sielusta.
Kukistettuaan Hullun Riggin (vaikka kukaan läsnä olija ei nimeä tiennyt) Samuli, Harmaaturkki ja snotlingin metsästäjä lähtivät Rashpinin ja hänen laumansa mukaan kohti örkkileiriä ja artifaktia.
Ulrickin lapsi jota Samuli oli seurannut katseellaan tuhahti halveksuvasti ja käänsi kasvonsa pois ihmisen silmiltä.
" Koeta olla välittämättä siitä." Rashpin sanoi. " He eivät ole tottuneet matkaamaan ihmisiä rinnallaan." Tämä jatkoi.
" Älä huoli. Olen tottunut siihen." Poika vastasi huolettomasti. He kulkivat pientä metsätietä, mikä johti vanhalle linnoituksen raunioille, missä Rashpinin lauma yleensä majaili. Samuli ei voinut olla vilkaisematta joukonhännille jäänyttä metsästäjää. Tämä käveli hiljaa tarkkaillen ympäristöään. Heti pojan vilkaistessä samaan suuntaan. Hän sai vastaukseksi tiukan katseen vanhuksen teräksensinisistä silmistä. Pieni virne nousi miehen kasvoille. He olivat perillä. Linnanraunioita peitti paksu lumivaippa. Metsä kaikkialla aukion ympärillä oli tiheää kuusistoa eikä kukaan kuolevainen näkisi siitä läpi. Heikko sininenhehku paljasti että osa muuriin upotetuista riimuista ja amuleteista toimi yhä. " Kuka omistaa tämän linna?" Snotlingin metsästäjä kysyi. " Se kuului eräälle velholle, joka harjoitti pimeää taikuutta." Yksi ihmissusista vastasi. " Mitä hänelle tapahtui? Joutui inkvisition käsiin vai kuinka?" Samuli arvuutteli. " Ei. Me hänet murhasimme." Toinen Ulricinlapsi vastasi maireasti hekotellen. " Emme pitäneet tyypistä. Teki kokeita mutanteilla ja päästi ne sitten metsään riehumaan." Sama ihmissusi jota poika oli katsellut vastasi vihreät silmänsä tiukasti kiinni raunioissa. Keskustelun päätyttyä he kävelivät hiljaa linnanraunioihin. Ainoastaan jotkin metsälinnut pitivät ääntä ja lumi narskui kulkijoiden jaloissa. Koko linna oli kirjaimellisesti lunastuskunnossa. Seinät oltiin revitty maantasalle, joitakin tuulensuojiksi pystyyn jätettyjä lukuun ottamatta. Rashpin mainitsi heidän polttaneen kaikki kalusteet. He tulivat isoon saliin, jonka neljästä seinästä kolme oli kokonaan pystyssä. Yksi vain vaivoin. Lattialle oltiin levitetty kuusen havuja ja keskellä salia sijaitsi pieni nuotio paikka. Samuli pysähtyi ovelle ja katsoi ylös. Salin katto oli vieläkin paikallaan. Tosin korjauksen tarpeessa. Muutamat Ulrickin lapset alkoivat sytyttää nuotiota, susien ja muiden käydessä maate. Yksikään ei tullut lähelle Samulia, koiraa tai metsästäjää, joka istahti ovea lähimpään nurkkaan miekka sylissään. Poika laski reppunsa maahan ja istuutui. " Hyökkäämme aamunkoitteessa." Rashpin sanoi tyynesti. Hän makasi huoneen päädyssä vanhankangas täkin päällä. " Älkää siis turhaan alkako nukkumaan. Aamunkoittoon on vain kolme tuntia." Tämä vielä lisäsi. Ihmiset nyökkäsivät hiljaa vastaukseksi. Sitten Samuli laittoi jalkansa ristiin ja sulki silmänsä. " Hei! Kuulit mitä johtaja sanoi. Älä ala nukkumaan." Lievästi ivallinen huuto kuului jostain pojan vasemmalta puolelta. Minne iso osa Ulrickin lapsista oli kerääntynyt. " En nuku." Hän vastasi tyynesti. " Pyydän lisää loitsuja taistelua varten. Omani ovat lopussa." Samuli lisäsi. Vastaus tuntui riittävän eikä vasta väitteitä enää tullut, joten hän lausui hiljaa rukouksen ja aloitti.
Heti silmänsä suljettuaan Samuli tiesi seisovansa valkeassa tyhjässä huoneessa, jolloin silmäsä avatessään hän ei hämmästynyt. Poika myös tiesi että mestarin huoneeseen pingottamat loitsut voisivat repiä hänet silmänräpäyksessä kappaleiksi. Yllättäin huone muuttui. Samuli ei enää seisonut valkoisessa huoneessa, vaan lohikäärmeen vatsassa. Katosta alkoi valua syövyttävää happoa, mutta poika vain sanoi tyynesti kolme sanaa. Huone muuttui taas. Nyt hän oli mustassa huoneessa, joka oli täynnä verenhimoisia luurankoja. Ne tuijottivat ihmistä tyhjillä silmäkuopillaan, missä paistoi punainen loitsunvalo. Juuri kun ensimmäinen olisi upottanut luiset sormensa Samulin silmiin, ne katosivat. Poika seisoi kodikkaan mökin oven suussa. Mökki oli suunnilleen Senterholmin kylän majatalon alakerran kokoinen ja tehty kokonaan hirrestä. Huone missä hän oli oltiin kalustettu vaatimattomasti puisella pöydällä, tuolilla ja tyhjällä kaapilla, mikä nojasi seinää oven vieressä tyhjänpanttina. " Miten menee mestari?" Samuli kysyi. " Miten kuten." Kaappi vastasi muuttuaen muotoaan. Siinä missä kaappi oli hetki sitten ollut seisoi noin neljänkymmenen vuoden ikäinen mies. Hänellä oli yllään valkoinen viitta, valkoiset pitkät housut, valkoinen päällys-paita ja punainen alus paita. Vyöllä roikkui muutama nahkapussi, joissa oli loitsu tarvikkeita ja koristeellinen haltia tikari. Patrick mystinen valontuoja katseli Samulia totisilla ruskeilla silmillään. Miehen lyhyt musta tukka oli kasautunut pehkoksi niskaan. " Miksi valehtelit?" Hän kysyi kylmällä äänellä. Opettaja ei antanut pojalle aikaa vastata vaan jatkoi. " Olen hyvin tietoinen että loitsuvarastosi on täynnä. Miksi siis väitit pyytäväsi lisää ja otit minuun yhteyttä?" Patrickin ilme oli tuima ja totinen eikä Samuli halunnut ärsyttää häntä. " Olen löytänyt sielunsyöjän." Hän vastasi tyynesti. Opettaja kurtisti kulmiaan kasvot epäuskoisena. " Niinkö? Ja siksikö otit yhteyttä? Etkö tiedä mitä tehdä nyt kun olet löytänyt sen? Olen saanut huonomman oppilaan kuin luulin." Tämä lausahti. " Se ei ollut ainoa asia." Samuli sanoi. Mikä sai Patrickin näyttämään aavistuksen kiinnostuneelta. " Kuukausi ennen kuin saavuin artifaktin nykyiselle olin paikalle. Kävin kylässä nimeltä Senterholm." Nyt opettaja näytti vielä kiinnostuneemmalta ja viittoi poikaa jatkamaan. " Kylässä oli kaaokseen kääntynyt pappi, joka manasi demoneja hyökkäämään sinne. Taistelussa yksi demoneista onnistui kutsumaan muutoksen herran, jota vastaan jouduin käyttämään Durgaelia. Demoni kuoli, mutta isku vei voimani eikä saastunutta pappia oltu tapettu." Patrick näytti nyt täysin vakavalta Samuli kertoessa lisää. " Kun minua parannettiin se löysi minut ja käytti kykyjäni hyväkseen. Se tappoi saastuneen ja katosi. Eikä tullut kimppuuni." Poika päätti kertomuksen. Opettaja näytti rauhalliselta eikä sanonut mitään. Oli hetken hiljaisuus, minkä katkaisi ainoastaan sateen ropina kattoa vasten. Samulin teki kovasti mieli kysyä. Miksi näin tapahtui? Ja mikä se olento tarkkaan ottaen oikein on? Näytti kuin Patrick olisi lukenut hänen ajatuksensa. (Niin täm varmasti olikin.) Alkaessaan puhua. " Se mikä sinua seuraa on testi, minkä meidän kaikkien on läpäistävä. Luulit olevasi voimiesi huipulla ja käytit asetta joka on vielä liian mahtava sinulle." Opettaja otti vyöltään puukon ja pöydän reunalta leipää. Viittoen Samulia istumaan. Kumpikaan ei sanonut sanaakaan Patrickin leikatessa leivän ja antaen osan oppilaalleen. Siinä he järsivät kuivaa känttyä useita minuutteja, kunnes opettaja jatkoi. " Muistatko mitä sinun piti tehdä kun saat sielunsyöjän käsiisi?" Samulin ei tarvinnut muistella kauaa. Hän osasi ulkoa sanat joilla artifakti tuhottaisiin lopullisesti. Patrick pudisti päätään. " Ei." Tämä sanoi tyynesti. " Silloin kun nuo sanat sinulle opetin tilanne oli toinen. Nykyisessä tilanteessa. Älä tuhoa sielunsyöjää. Saatuasi sen käsiisi mene Sylvaniaan vampyyri sukujen maahan. Etsi sieltä kylä, missä on maanmiehiäsi. Tarvitset tuolloin tuota artifaktia." Tämän sanottuaan Patrick näytti hiukan huvittuneelta, mikä ihmetytti Poikaa. Yllättäin hän tunsi kahden kynnen kulkevan alas päälaeltaan niskaan. Samuli tiesi mikä omisti nämä kynnet ja puhui niin rauhallisesti kuin suinkin pystyi. " Aah. Tervehdys Indical. V-viime näkemisestä onkin aikaa." Kynnet siirtyivät pois liukaan ja lipovan äänen alkaessa puhua. " Tervehdyss sinullekkin." Naarasdemoni lausui. Kylmänhien noustessa pojan kasvoille. " Mikä saa sinut tulemaan tänne nyt? Luulin että olet Keisarikunnassa suorittamassa ristiretkeäsi?" Ääni kysyi huvittuneseen (Ainakin Samulin mielestä.) sävyyn. " Hänellä oli asiaa minulle." Patrick lausahti. " Voisitko muuten hakea illallis-tarvikkeet? Alkaa olla myöhä?" Opettaja kysyi vielä äänensävy muuttumattomana. Vastausta ei tullut, mutta liskomainen olento siirtyi pois Samulin takaa ja käveli hänen ohitseen. Suunnaten kohti pientä ovea. Demonin kadottua näkyvistä pojan oli pakko huokaista helpotuksesta. Hän ei ollut koskaan tottunut Indical demoniin, joka asui opettajan luona. " Sinun pitää lähteä." Patrick totesi. " Niin pitää. Nähdään taas jonkin ajan kuluttua." Samuli vastasi hiljaa. Siirtyen takaisin linnan raunioihin.
Harmaaturkki murahti vaisusti. Se oli nähnyt kuinka jokin lähti isännästä noin tunti sitten. Nyt se jokin palasi isäntään saaden tämän aukaisemaan silmänsä. Koira ei ollut yhtään yllättynyt ihmisen noustessa seisomaan ja ilmoittavan että jos he aikoisivat hyökätä. Heidän olisi tehtävä se nyt. Rashpin yhtyi ajatukseen alkaen patistella laumaansa hereille. Ei kestänyt kauaa kun he taas tarpoivat nietoksessa. Kohti örkkileiriä ja siellä odottavaa vihollista.
Gargut heräsi äkkinäisiin taistelun ääniin, mitkä kuuluivat teltan ulkopuolelta. " Jos pojat ovat alkaneet tapella. Minä kyllä kuristan ne." Vihernahka jupisi itsekseen. Mutta avatessaan teltan oviaukon hän näki jotain mikä piristi vanhaa örkkikomentajaa suunnattomasti. Koko leiri oli täynnä karvaihmisiä ja susia, jotka kävivät täyttä häkää Gargutin veteraanien kimppuun. Muutaman jalan päässä makasi örkki ruumiita, jotka oltiin lävistetty aavemaisesti hohtavilla nuolilla. " Pojaat! Vihdoinkin kunnon taisteluu!" Hän karjui. Liittyen taistelevaan massaan.
Samuli juoksi kohti örkkileiriä ja siellä riehuvaa hävitystä. Suunnitelma oli toiminut yli odotusten. Heidän saavuttuaan leirin läheisyyteen poika oli luonut sielujousen, millä muutama vartiossa ollut örkkisoturi tapettiin. Tämän jälkeen Ulrickin lapsien ja susien oli helppo yllättää vihollinen. Vihernahat eivät kuitenkaan antaneet periksi vaan iskivät takaisin kovempaa kuin niiden olisi pitänyt. Yksi vihernahka huomasi ihmisen ja yritti iskeä tätä massiivisella kirveellä. Samuli väisti vasemmalle ja sivalsi. Örkki tarttui verta vuotavaan kurkkuunsa ja kaatui korahtaen. Poika pyörähti ympäri nähdäkseen yhden Ulrickin lapsen kaatuvan toisen vihollisen miekan iskusta. Aseen omistaja ei ehtinyt juhlia tappoaan, sinisen salaman lentäessä pojan kädestä suoraan sen naamaan. Hän ampui vielä toisen vihernahkaan, joka viritti jousta teltan vieressä. Vihollisen nahkavaatteet syttyivät tuleen ja ulvova örkki kaatui teltan seinän läpi. Yllättäin verta pärskyi Samulin kasvoille. Tämä kääntyi miekka isku asennossa, mutta näki vain vihreäsilmäisen ihmissuden örkinpää kädessään. Se virnisti leveästi ja loikkasi seuraavaa uhriaan kohti. Poika ei katsonut sen menoa. Hän näki edessään julmetun ison örkin, kamalan iso kirves kourassaan ja aseen varressa hohtipunainen tuli. Sielujasyövä tuli. Samuli sinkosi räjähtävällä sinetillä varustetun tikarin vihreää petoa kohti ja toivoi hartaasti ettei heittäisi ohi. Ikävä kyllä toivo ei selvästikkään kuullut.
Gargut iski toisen suden poikki chopallaan. Taistelun into sai hänet karjumaan jokaisen kirveeseen imeytyneen sielun myötä. Yllättäin lentävä tikari ilmestyi tyhjästä ja lensi suoraan örkkiä kohti. Gargut kuitenkin vain murahti ja iski. Kuului helähdys ja uhkaava esine lensi komeassa kaaressa hänen yksityiseen telttaansa. Sitten jysähti jolloin infernaalinen tuli poltti koko kyhäelmän ja kaikki sisällä olleet sotasaaliit. Örkkikomentaja karjui raivoissaan. Onneksi syyllistä sen ei tarvinnut kauaa etsiä.
Lumottumiekka kilpistyi vihernahan kirveeseen, mikä jotenkin onnistui siirtymään juuri ajoissa iskun tielle. Hetkeäkään epäröimättä mahtava örkki huitaisi nyrkillään, kuitenkin saavuttamatta taaksepäin hyppäävää ihmistä. Molemmat nostivat aseensa puollustukseen. Alkaen samalla punnita toisiaan. Taistelu riehui kahden soturin ympärillä ja palavat teltat saivat lämpötilan nuosemaan vaarallisen korkealle. Sitten Gargut karjahti ja hyökkäsi poikaa kohti, mikä odotti miekka valmiina.
Harmaaturkki hyppäsi keihäällä sohivan vihollisen niskaan purren ja raapien. Örkki yritti epätoivoisesti irrottaa koiraa niskastaan, mutta terävät kynnet repivät sen valtimot auki. Jättäen vastustajansa kaatumaan tummuvaan lumeen. Eläin juoksi susi joukon ohi, mitkä tekevät paraaikaa selvää yhdestä vihernahasta. Missä isäntä on? Se ajatteli ravatessaan. Yllättäin nahkainen saapas iskeytyi eläintä kylkeen. Lennättäen koiran muutaman jalan päähän hankeen. Ennen kuin se ehti edes selvittää iskusta pökertynyttä päätään. Aseeton örkki hyppäsi koiran ylle tarttuen sitä kurkusta. Harmaaturkki murisi vaivalloisesti raapien ja riehuen, mutta örkki ei irrottanut otettaan. Maailma alkoi sumentua kun se huomasi koristeellisen kirveen makaavan kädenmitan päässä takanaan. Enempää ajattelematta Harmaaturkki kurotti tassullaan ja tuntiessaan metallisenvarren se heilautti käpäläänsä maailman tummetessa kaikkialla ympärillä. Ote sen kurkusta heltisi ja inhan makuinen veri kasteli koirankuonon. Maailma palasi takaisin vaikka kipu silmissä ja päässä ei hellittänyt. Vihernahka makasi maassa, kirves kasvoissaan kuolleena. Harmaaturkki nousi ylös ja tarkasteli asetta. Sen varsi oli kauniisti kuvioitua pronssia ja terä ehtaa rautaa koristeltuna Ulrickin symbolilla. Eläin tarttui aseeseen ja tunnusteli sitä. Se ei painanut ja tuntui hyvältä kädessä. Mutta ei hän minulla ole käsiä. Harmaaturkki ajatteli. Vai oliko?
Kirves viuhahti ilman halki. Leikaten siistin viillon Samulin paitaan. Poika pisti miekallaan kohti örkkiä, mutta toinen panssaroiduista käsistä löi terän sivuun. Samuli huohotti vaivalloisesti. Hänen paitansa oli märkä hiestä ja verestä, mitä tihkui käsi-varteen saadusta haavasta. Vihollinen ei kuitenkaan osoittanut väsymisen merkkejä hyökätessään uudelleen ja uudelleen. Poika sai vaivoin iskettyä kirveen sivuun vain saadakseen mojovan nyrkin iskun olkapäähänsä. Kipu melkein sai hänet tiputtamaan miekkansa. Nopealla loitsulla Samulin onnistui siirtyä viitisen jalan päähän vihollisen kirveestä, mutta yrittäessään parannus-loitsua. Örkki veti jostain esiin keihään ja sinkosi sen häntä kohti. Tämän kuitenkin onnistui muuttaa loitsua, joilloin keihäs hajosi palasiksi osuessaan kohteeseensa. Poika ei kuitenkaan pystynyt juhlimaan onnistunutta loitsu-muutosta. Vihernahan hypätessä kohti yrittäen halkaista ihmisen kahtia. Samuli nosti miekkansa iskun tielle. Murskaava kipu seurasi metallin kalahdusta lumottujen aseiden iskeytyessä teräterää. Loitsuloitsua vasten. Hampaat irvessä poika piti suojaustaan yllä kaksinkäsin. Estäen kirvestä osumasta. Örkki kurotti kasvojaan lähemmäksi. Sen henki haisi hirvittävälle ja rumatkasvot eivät osoittaneet väsymisen merkkejä. Siinä tukalassa asennossa he seisoivat useita hetkiä, pojan voimien alkaessa huveta. Pikku hiljaa terä läheni hänen kasvojaan. Pian kirves oli niin lähellä että metallista hohtava kylmyys tuntui Samulin kasvoilla. " Nyt näet ihminen. Ei ole örkin voittanutta ja sinä liityt kirveeseeni." Vihollinen lausui maireasti aikoessaan antaa armoniskun. Yllättäin ilman varoitusta kuului mosahdus ja metallin kilahdus kuin jokin olisi leikannut läpiraudan lihaan osuen. Örkin mahtava panssari valahti alas hartijoilta ja sen kasvot vääntyivät kivusta. Paino miekkaa vasten heltisi ja kirves tippui hyödyttömänä maahan.
Gargutista ei ollut koskaan ei koskaan tuntunut näin pahalta. Valtaisa kipu selässä ei ollut mitään verrattuna siihen mitä hänen käteensä valui kipuilevalta alueelta. Verta! Hänen omaa vertaa! Ja sitä vuosi paljon. Voimattomana örkki katsoi ensin pudonnutta asettaan sitten ihmisen kämmentä. " Sinä hävisit." Hiljainen ääni maailmanlaidalta sanoi. Sitten Gargut näki valon joka pulppusi ihmisen kädestä ja lämmön...
Samuli huomotti raskaasti. Örkki kaatui maahan hänen edessään. Alkeellinen tuliloitsu poltti vieläkin sen päätä. Ruumis nytkähti Ulrickin lapsen irrottaessa kirveensä vihollisen selästä. Se näytti poikkeuksellisen hämmästyneeltä aivan kuin olisi luullut olevansa kykenemätön aseen kantamiseen. Samuli aikoi kiittää, mutta se kääntyi kannoillaan
ja juoksi pois. Poika ravisti päätään. Miksiköhän kaikki Ulrickin lapset ovat syrjään vetäytyjiä? Tätä miettiessään hän katsahti maahan. Örkin kirves lojui hangessa. Punainen riimu kiinnitettynä sen terään. Samuli poimi aseen ja irrotti riimun. Välittämättä kihelmöinnistä kädessään hän teki niin kuin opettaja oli käskenyt ja kiinnitti Sielunsyöjän turvallisimpaan paikkaan minkä tiesi. Durgaelin kädensijaan. Yllättäin pojasta alkoi tuntua varsin voipuneelta. Jalat pettivät tämän alta ja Samuli vajosi polvilteen kinokseen. Hän yritti ottaa tukea käsillään, mutta nekin antoivat myöten voimattomuudelle. Kuitenkin hiukan ennen kuin Samulin kasvot olisivat iskeytyneet maahan, jokin tarttui hänen takin kaulukseen. Hänet vedettiin ylös ja rauhallinen ääni sanoi. " Älä nukahda örkkien keskelle. Muutoin niiden kirous tarttuu." Näitä sanoja seurasi omituinen lausahdus, mistä poika ei saanut selvää. Hänen kehoonsa virtasi uutta voimaa ja kipu hälveni. Huomaten pystyvänsä taas seisomaan Samuli katsoi kuka auttaja oli. Vastaukseksi vanhat kokemuksen uurtamat ihmis-kasvot soivat lievän hymyn. " Minne aiot suunnata nyt kun sait tuon artifaktin?" Snotlingsin metsästäjä kysyi. " Sylvaniaan. Tehtäväni jatkuu siellä." Poika vastasi noustessaan pystyyn. He kävelivät aukion laitaan, missä Rashpinin lauma odotti. Myös Harmaaturkki oli siellä. " No me voimme saattaa sinut metsänlaitaan. Kun et kovin hyvä suunnistaja taida olla. " Ihmissusi päällikkö ilmoitti pontevasti. " Niin ja minun pitää hakea Sylvaniasta muutamia aineksia ja matkaseura on aina eduksi." Vanha metsästäjä ilmoitti, mihin Samulilla ei ollut mitään vastaan sanomista vaan nyökkäsi väsyneesti. Niin joukkio lähti matkaan. Snotlingin metsästäjä ja Harmaaturkki kulkivat pojan vierellä, Ulrickin lasten mennessä edeltä. Ainoastaan yksi asia mietitytti Samulia. Mistä Harmaaturkki on saanut tuon kirveen?
Skrolld viimeinen kovanahka katseli hävitettyä leiriä. Teltat oli poltettu maantasalle ja ruumiita lojui kaikkialla. Ainoastaan sauna oli ehjä. Skorlld puristi Riggin asetta tiukemmin kädessään. Hän päätti suunnata takaisin kotiseudulleen, mutta ensin tarvitsisi kunnon löylyt.
No niin. Nyt se on valmis. Pistäkää kommenttia tulemaan.
