Kruunajaiset, prologi

[daider]

Heräämisiä

- Oletko varma että tämä on oikea paikka? Alenzo kysyi jo ties kuinka monetta kertaa.
- Luota minuun, Maurice sanoi ja kääntyi kumppaninsa puoleen, Liber Mordisius saattaa olla vanha, mutta sen tiedot ovat hyvinkin luotettavia.
- Olemme tonkineet jo monta viikkoa näitä raunioita, Alenzo vastasi, Emme ole löytäneet mitään, kaivajat alkavat hermostua, paikalliset hallitsijat vaativat raportteja.
- Pah. Kaartilaiset kaivavat niin kauan kuin me käskemme heidän kaivaa, Maurice naurahti ja kääntyi katsomaan valtavaa kaivantoa jossa sadat sotilaat kaivoivat maata, Ja mitä tulee paikallisiin hallitsijoihin, he eivät uskalla vastustaa Inkvisaattorin määräysvaltaa.
Maurice viittasi Alenzolle kädellään kaivantoon, suureen monttuun jossa sadat ihmiset kaivoivat maata paljastaen jatkuvasti lisää muinaisia rakennelmia joiden kirjoitukset olivat vanhoja jo silloin kun ihmiset nousivat merestä Pyhän Terran pinnalla. Miehet katsoivat raatamista hiljaa, kun huuto alhaalta vei heidän huomionsa. Yksi kaivajista oli osunut johonkin erikoiseen ja huudot kiirivät pitkin kaivantoa kun muut kaivajat siirtyivät lähemmäs toveriaan kaivamaan. Maurice hymyili ja kääntyi vierellään seisovan vartijan puoleen.
- Kertokaa kersantillenne että toinen vaihe käynnistyy kahden tunnin kuluttua.
- Käskystä sir! Sotilas vastasi napsauttaen asennon.
Hymyillen Maurice lähti kulkemaan kohti telttaansa Alenzon seuratessa hänen perässään.
Teltta oli karusti sisustettu, yksi punkka, pöytä keskellä ja kaksi tuolia sen ääressä. Pöydällä oli kaksi lasia ja viinipullo jonka Maurice oli saanut lahjana paikalliselta kuvernööriltä. Maurice istui alas ja alkoi kaatamaan viiniä laseihin. Alenzo istui alas ja otti lasin käteensä ja maistoi. Viini oli tumman punaista ja lian makeaa hänen makuunsa.
- Kerran oli kuningas, Maurice aloitti yllättäen, joka oli niin kaunis että hänen täytyi pukeutua kultaiseen naamioon taisteluissa jotta hänen vihollisensa pelkäisivät häntä.
Alenzo katsoi ystäväänsä hämillään mutta ei uskaltanut keskeyttää häntä.
- Kuningas oli niin kaunis että hänen alamaisensa rakastivat häntä varauksetta. Ja niin rakasti hänkin. Itseään nimittäin. Hän omisti itselleen palatseja ja temppeleitä, määräsi alamaisensa palvomaan häntä ja tavoitteli paikkaa jumalten rinnalla. Kun hänen vaatimuksiinsa ei vastattu, hän päätti näyttää jumalille mahtinsa. Hän teurastustutti koko kansansa. Ei sotilaiden avulla, ei itse vaan pyytämällä. Niin suuri oli alamaisten rakkaus kuningastaan kohtaan että he tappoivat itse itsensä. Ne, jotka eivät siihen kyenneet saivat apua tovereiltaan. Lopulta kuningaskunnassa oli jäljellä vain kuningas itse. Seisoen ruumiskasan päällä hän huusi uhmaansa taivaalle vaatien jumalia vastaamaan. Lopulta jumalat vastasivat ja kohottivat hänen joukkoonsa, tehden hänestä yhden monista vähäisemmistä jumalista. Silloin kuningas oli tyytyväinen ja kääntyi palvojiensa puoleen vain huomatakseen heidän kaikkien kuolleen. Sillä mitä on unohdettu jumala?
Maurice siemaisi viiniä lasistaan ja Alenzo puristi omaa lasiaan käsissään innokkaana kuulemaan lopun tarinalle. Maurice huomasi toverinsa kärsimättömyyden ja jatkoi tarinaa.
- Niin kuningas valmisti itselleen hauta-arkun, jossa hän lepäisi kunnes nousisi kansa joka on valmis hyväksymään hänet kuninkaakseen ja hän voisi hallita heitä jumalana.
- Outo tarina, Alenzo sanoi hiljaa. Mistä olet kuullut sen?
- Äitini kertoi sitä minulle usein. Toisinaan mietin kuinka yksinäistä kuninkaalla on täytynyt olla. Kerroin sen nyt vain keventääkseni tunnelmaa, viime viikot ovat olleet turhan raskaita meille molemmille.
Alenzo ei vastannut vaan siemaili viiniään.
- Olen usein miettinyt kuinka yksinäiseltä kuninkaasta on täytynyt tuntua valtansa huipulla. Hän oli saavuttanut kaiken mistä unelmoi, mutta hänellä ei ollut ketään ympärillä jonka kanssa jakaa se.


***

Jykevä hahmo seisoi avaruusaluksen komentosillalla. Hänen ympärillään aluksen miehistö, kerettiläiset teknopapit ja kaapatut orjat raatoivat aluksen säätimien kanssa ohjaten alusta halki Eetterin. Mies ei kiinnittänyt heihin mitään huomiota vaan keskitti mielensä kuuntelemaan ulkona pauhaavaa myrskyä. Hän kuuli mielessään demoneiden huudot, pilkkaukset, tarjoukset. Ne tiesivät kuka aluksessa oli ja tiesivät etteivät pääsisi häneen käsiksi niin kauan kuin Gellarin kupla pitäisi. Silti ne yrittivät. Demonit aina yrittivät. Demoneille ajalla ei ollut merkitystä ja jokainen epäonnistuminen oli vain uusi mahdollisuus.
Mies kuunteli aikansa ja käänsi sitten huomionsa aluksen ohjaimiin. He olisivat kohta perillä.

***

Ystävykset istuivat rupatellen niitä näitä pari seuraavaa tuntia, kunnes heidät keskeytti Mauricen henkivartiokaartin kersantin saapuminen telttaan.
- Sir, miehemme ovat valmiit operaation toiseen osaan.
- Mainiota! Maurice huudahti ja laski lasin pöydälle. Tule, Alenzo, liity seuraamme.
Alenzo laski lasin hiljaisena pöydälle ja lähti seuraamaan muita kohti kaivantoa. Saavuttuaan reunalle hän näki mitä miehet olivat kaivaneet esille. Se oli suuri musta kivi, veistetty niin että se muistutti suuren monoliitin kärkeä. Siitä oli esillä vasta muutamia metrejä, mutta Alenzo epäili sen jatkuvat vielä toistakymmentä metriä alaspäin. Ennen kuin hän kerkesi sanoa mitään hän huomasi toisenkin asian. Mauricen henkivartijat olivat levittäytyneet kaivannon ympärille seisomaan. Hän aavisti mitä tulisi tapahtumaan, mutta ei saanut sanaakaan suustaan kun miehet alkoivat ampua kuopassa olevia kaivajia. Ensimmäiset kuolivat ennen kuin kerkesivät tajuta mitä oli tapahtumassa. Muut kääntyivät ympäri kuullessaan tovereidensa huudot ja kerkesivät rukoilla tai kirota tai huutaa ennen kaatumistaan maahan. Lopulta kaikki kaivajat makasivat kuolleena kaivannon pohjalla suurissa kasoissa pitkin rinnettä. Alenzo katsoi kalpeina tätä teurastusta mutta Maurice vain naurahti ja lähti laskeutumaan kuoppaan viitaten Alenzoa ja kersanttia seuraamaan.
He laskeutuivat alas pitkin kaivajien tekemää polkua kohti monoliittia. Kauhultaan Alenzo tajusi ettei kaivajista vuotava veri imeytynyt maahan, vaan virtasi puroina alaspäin kohti monoliittia. Saapuessaan sen luo se ei kuitenkaan lammikoitunut vaan näytti katoavan jonnekin. Lopulta he saapuivat kiven vierelle.
Maurice seisoi hetken hiljaa ja totesi sitten kuin itsekseen:
- Ei tarpeeksi. Kaivajat olivat hyvä alku mutta eivät tarpeeksi.
Hän kääntyi kersantin puoleen ja sanoi rauhallisella äänellä:
- Tiedätte mitä tehdä.
Kersantti nyökkäsi ja veti pistoolin vyöltään. Alenzo katsoi kauhun lamauttamana kun kersantti nosti pistoolinsa ja ampui itseään päähän. Veri roiskui ympäriinsä avoimesta haavasta sotkien Alenzon vaatteet. Samalla hetkellä laukaukset kuuluivat ympäri kaivantoa kun henkivartiokaarti, joka oli astunut kaivannon reunalta askeleen eteenpäin, suoritti joukkoitsemurhan johtajansa esimerkkiä seuraten.
Alenzon vatsaa väänsi. Sokki oli lamauttanut hänet ja hänen teki mieli paeta mutta ei uskonut siitä olevan mitään apua. Maurice huomasi ystävänsä kauhun ja laski kätensä tämän olkapäälle.
- Rakas ystäväni, rauhoitu.
Ystävällisen äänen kuuleminen rauhoitti Alenzoa hieman ja hän kääntyi katsomaan Mauricea toivoen vain heräävänsä tästä painajaisesta. Sen sijaan hän huomasi veitsen nostettuna kasvojensa tasolle.
- Tiedän, etten voi ikinä pyytää sinulta tätä anteeksi. Maurice sanoi samalla tyynellä äänellä. Voin ainoastaan luvata ettei tämä satu.
Tämän sanottuaan Maurice heilautti kättään. Veitsen terä viilsi lihaa. Hetkeen ei tapahtunut mitään, miehet vain katsoivat toisiaan silmiin. Sitten pieni verinoro ilmestyi Mauricen kaulalle. Hetki hetkeltä se leveni, kunnes Maurice lopulta romahti maahan veren valuessa puoliksi halkaistusta kaulasta. Tämä työnsi lopulta Alenzon reunan ylitse ja hän romahti maahan huutaen.

***

Ylinavigaattori lähestyi pelokkaana aluksen kapteenia. Hän seisoi hetken miehen varjoissa ja lopulta yskäisi varovaisesti. Synkkä hahmo kääntyi hieman ja kysyi rauhallisella äänellä:
- Niin?
- Herrani Paha, olemme perillä ja valmistaudumme siirtymään reaaliavaruuteen. Ajattelin että haluaisitte tietää.
- Tämä oli jo tiedossani, ylinavigaattori. Voitte poistua toimiinne.
Pelokas ylinavigaattori kumarsi syvään ja riensi omalle paikalleen turvaan kapteeninsa katseelta.
Mies, jota kutsuttiin nimellä Paha, katsoi ohjaamon suuria ikkunoita. Pian ne aukaistaisiin ja hän pääsisi taas ihailemaan tuhansia tähtiä. Vuosienkaan jälkeen ne eivät lakanneet ihastuttamasta häntä.

***

- Älä pelkää lapseni, hento ääni kuiskasi Alenzon korvaan.
Mies hätkähti ja katsoi ympärilleen. Ketään ei näkynyt. Vain lukemattomat ruumiit kaivannon reunoilla.
- Tiedän, että sinua pelottaa, ääni jatkoi. Työnnä se mielestäsi. Sinun kohtalosi on olla pelon tuolla puolen, tuskan tuolla puolen. Seisoa niiden joukossa jotka kirjoittavat nimensä historiaan omin käsin.
- Kuka olet? Missä olet? Hätääntynyt Alenzo huusi katsellen ympärilleen.
- Sinä tiedät missä olen, ääni vastasi naurahtaen. Se taas KUKA olen on eri asia. Onko sinulla rohkeutta selvittää sitä?
Alenzo ei vastannut vaan nousi ja lähti kulkemaan vapisevin askelin kohti monoliittia. Kaikki veri oli imeytynyt siihen ja sen pinta näytti hehkuvan. Hän käveli aivan kiven viereen ja kuiskasi varovaisesti:
- Kultanaamioinen?
- Kyllä, olen kuningas kultaisessa naamiossa, ääni vastasi. Ja olen odottanut vuosituhansia sinua saapuvaksi. Sinua, joka tulet toimimaan airuenani.
- Airuena?
- Kyllä. Sillä mitä on kuningas jonka nimeä ei kuuluteta tavalliselle kansalle? Sinulle minä annan tehtävän etsiä minulle valtaistuin ja armeija. Etsi minulle kansa jota hallita ja vihollinen jota vihata. Palvele minua ja unelmasi toteutuvat.
- En minä… Alenzo änkytti. En minä voi. Olen vain tavallinen ihminen. Miten minä voisin kerätä armeijan tai valtaistuimen? En minä edes tiedä minne mennä.
Ääni naurahti taas ja vastasi samalla lempeällä äänellä.
- Kosketa kiveä ja ota käteesi mitä siitä saat irti.
Alenzo totteli ja kurotti kohti kiveä. Ensin kivi tuntui kiinteältä käden alla, mutta antoi yllättäen periksi ja hänen kätensä upposi sen sisään kuin lammen pintaan. Hän tunsi jonkin kiinteän koskevan käteensä ja tarttui siihen. Se tuntui kevyeltä kun hän veti sitä, mutta muuttui sitä raskaammaksi mitä enemmän hän veti sitä ulos. Lopulta hän sai kätensä ulos kivestä ja huomasi pitelevänsä kahta kirvestä. Ne olivat identtiset aseet, varsi tummaa puuta ja terä samaa ainetta kuin monoliittikin. Alenzo otti kirveen kumpaankin käteen ja kokeili niiden painoa. Ne sopivat hänen käteensä täydellisesi.
- Hyvä, ääni kuiskasi. Olkoon tässä ensimmäinen palkkiosi.
Samassa tuska repäisi läpi Alenzon kehon. Hän huomasi, että kirveen varsista kasvoi ulos kettinkiä, joka pureutui hänen lihaansa ja kiinnitti kirveet häneen. Hän yritti irrottaa otettaan mutta kipu kävi mahdottomaksi kestää ja hän putosi polvilleen.
- Tiedä tämä, palvelijani. Minun ravintoani ovat tuska ja nautinto ja niitä tarjoan palvelijoillenikin. Jos haluat nauttia palkkioistani, sinun tulee tuottaa toisille toista niistä. Oma valintasi kumpaa.
Alenzo ei enää kuullut mitään. Hänen oma huutonsa peitti kaikki muut äänet alleen.

***

Paha työnsi muistot mielestään ja asteli komentosillan perälle jossa käärmemäinen otus lepäsi kerälle kiertyneenä.
- Olemme saapuneet kohteeseemme, Paha sanoi.
- Oletko varma että tämä on oikea aurinkokunta, otus kysyi?
- Kyllä, olen nähnyt sen näyissäni.
- Hyvä. Kohta koittaa kruunajaisteni aika ja silloin sinäkin saat palkintosi.
- Kyllä, saamme jokainen mitä ansaitsemme.
Pahan kädet hakeutuivat vaistomaisesti hänen kupeillaan lepääville kahdelle kirveelle. Ääni hänen päässään kuiskasi hiljaa.
- Kohta.

[Necronomicon]

Voi luoja mitä paskaa.

[MasterofBlades]

En tainnu oikee tajuta tota? : / Olihan se ihan ok tekstiä, mutta en vaa hiffannu sen ideaa? Se selviää varmaan mahdollisessa jatko-osassa, vai? Siis kokonaisuudessaan ihan sujuvaa tekstiä, mutta juoni kyllä (toistaiseksi) tökkii. Ja sitten, mitä noi toiset tyypit on? Ihan kun olis sekotettu 40k ja Faba? Silmään pisti myös yks juttu tossa tekstissä, en vaan muista sitä nytten. Sanon sit myöhemmin jos tulee mieleen. Eli niinkun jo sanoin, ihan ok tekstiä.

[daider]

E Ja sitten, mitä noi toiset tyypit on? Ihan kun olis sekotettu 40k ja Faba?

Tarkoitatko niitä jotka seisoivat aluksen komentosillalla? Yritin siinä viimeisessä kappaleessa antaa ilmi että varsinainen teksti oli Pahan muistelmia menneeltä ajalta. Mistä sait viitteitä Fabaan?

[Heretic]

Voi luoja mitä paskaa.

Lähinnä mielipiteesi.

Itse pidin, vaikka vähän omituinen olikin...

[Nilarakh]

Olihan se oman laisensa revitys, ei tosin mikään parhaiten toteutettu sellainen. Juoni oli sellanen normi klisee eikä kirjoitusvirheiden kirottu kirjo ainakaan sitä parantanut. Kaarti on aina kaartia, joten jatkoon kaipaisin syvyyttä enemmän hahmoihin, kuvailuun ja juonen etenemisen kerrontaan. Yksityiskohdat on aina kivoja.

-Nilarakh

[daider]

Hahmojen ohuuden selittää prologi. Sen tarkoitus on vain kiinnittää huomio, ei selittää kaikkea. Toivottavasti ihmiset jaksavat kommentoida myös tulevia osia.

[Anaheim]

Voi luoja mitä paskaa.

...sanoo hän joka nimeeää örkin Gabriel Eisenhoweriksi.

Ihan mielenkiintoinen pätkä, mutta kuten nila sanoi:
a) kirjoitusvirheiden karsintaa kehiiin.
b)kuvailua kehiin, mutta jos se kerran on prologi niin sitten se on OK.
c) vähän klisee joo, mutta kliseestäkin voi saada hyvän.

[Wintersun]

Ihan viihdyttävää tekstiä, mutta sitä kuvailua voisi olla enemmän.

[daider]

Rakkaat ihmiset, seuraava osa on jo luettavissa, haukkukaa sitäkin ihmeessä.