Toivoa oli vielä. Avaruusörkkien komentaja Gabriel Eisenhower oli lähetetty salaiselle matkalle kohti Ikuisen Tulen Porttia. Kukaan ei tiennyt missä se oli tai mitä sieltä mahtoi löytyä, mutta he asettivat kaiken toivonsa tuohon porttiin. Monet arvelivat että sieltä saattaisi löytyä kysymyksiä ja vastauksia.
- Anna tuulen kuiskata vastaukset. James Eldar neuvoi viisaasti.
- En tarvitse vastauksia. Luutnantti Gabriel Eisenhower vastasi.
- Hyvä on, et jätä minulle muuta mahdollisuutta! Sanoi James ja veti kaksikätisen miekkansa esille.
- Ei! Totesi Eisenhower.
- Eikö? James Eldar vastasi kuivasti, heilautti päätään taakse ja nauraa hekotti hetken.
- Se siitä sitten, Eisenhower tuumi ja jatkoi matkaa kohti Ikuisen Tulen Porttia.
James Eldar jäi mykistyneenä paikoilleen ja alkoi kaivella taskujaan etsien jotain sopivaa. Hän lopetti toimensa kun huomasi, että vasemmalta oli saapumassa harmaahapsinen, tuuheakulmakarvainen mies. Eldar tuijotti kohti kattoa, yrittäen pohtia syntyjä syviä, mutta ei kyennyt siihen. Tuntematon mies oli liian mulkoilevan oloinen ja pilasi täysin Eldarin keskittymiskyvyn. Hän ei malttanut enää pidätellä vuosikausia kytenyttä raivoaan ja alko puida nyrkkiään.
- En suosittelisi tuota, mies sanoi.
- En kykene lopettamaan tätä! Eldar parkaisi.
- Mitä teet kun nyrkkisi on uupunut? Mies kysyi.
- En tiedä, Eldar sanoi. Tottahan se oli. Eldar tiesi hyvin vähän, ja sekin vähä oli jo unohtunut.
- Tuhoat itsesi! Mies huusi kimeällä äänellä.
- En kai sentään? Eldar ihmetteli.
- Kyllä vain, mies totesi varmalla äänellä, josta kuului vuosituhansien salattu viisaus.
- Mikäs heppu te oikein olette? Eldar ihmetteli, hämmästyneenä vanhuksen ennustuksen lahjasta.
- En heppu, vaan... Mies sanoi arvoituksellisesti.
- Vaan? Eldar kysyi turhaantuneena.
- Kandal! Mies huusi uskomattomalla vimmalla.
- Kuulkaahan herra Kandal... Eldar yritti, mutta Kandal keskeytti hänet.
- Vaiti! Kukaan ei kutsu minua Kandaliksi! Kandal raivosi - Ei edes äitini, joka sentään nimesi minut.
- Ei sitten, minua väsyttää, taidan mennä nukkumaan, Eldar sanoi.
- Hyvää yötä, tapaamme vielä, Kandal lopetti jännittävästi ja haihtui savuna ilmaan.
Mutta Eldar ei saanut enää koskaan unta. Hän vain pyöri sängyssään ja huusi "Miksen voi olla kuin Kandal?" Hänen naapurinsa eivät jaksaneet kuunnella hänen mekastustaan ja päättivät yhteistuumin muuttaa muualle. He taipuivat sittenkin hiljentämään Eldarin omenalla. Kyseinen omena oli Pyhän Elo'elouksen puutarhasta ja siitä riitti pureskeltavaa pitkäksi aikaa terävähampaiselle Eldarillekin.
Gabriel Eisenhowerin matka kohti Ikuisen Tulen Porttia oli alkanut hankalasti. Heti ensimmäisen kyynärän kuljettuaan hänen kengässään alkoi tuntua kivimäisiä muodostelmia, jotka hankasivat hänen jalkapohjiaan ikävästi. Sitten hän kohtasi mystisen merenkävijän, James Eldarin, josta ei ollut erityisemmin iloa. Vähäisempi mies olisi jo luovuttanut, mutta ei Gabriel. Hänen mielessään liikkui epävarmuuden ja epätoivon tunteita, mutta silti hän jatkoi matkaansa päättäväisesti. Kolme päivää kuljettuaan syömättä, juomatta ja nukkumatta hän päätti viimein pitää tauon, mutta se oli jo liian myöhäistä. Väsynyt Gabriel käveli varomattomasti ja putosi kaivoon, eikä jaksanut nousta sieltä. Onneksi kaivossa oli jo asukas, vihainen puolihaltia Grk, puoliksi haltia, puoliksi vihainen. Hän pehmensi ystävällisesti Gabrielin hallitsematonta laskeutumista.
- Hei tämä on yksityisasunto! Vihainen puolihaltia Grk sanoi vihaisesti.
- Olen pahoillani, ajatuksissani kävelin tänne, olen niin kovin väsynyt... Gabriel selitti.
Gabrielin kurja tila herätti vihaisessa puolihaltia Grkssa säälintunteita ja hän päätti piristää matkalaista inspiroivalla laululla. Vihainen puolihaltia Grk ei päässyt alkua pidemmälle, sillä Gabriel ei voinut sietää laulavia vihaisia puolihaltioita.
- En voi sietää laulavia vihaisia puolihaltioita! Gabriel huudahti hirmuisella baritonillaan.
- Vai niin! huusi Grk.
- Rauhallisesti, minulla on vain ollut rankka päivä enkä pidä perinteisistä puolihaltialauluista, Gabriel yritti sovitella.
- Minun ei tarvitse kuunnella tällaista omassa kaivossani! Vihainen puolihaltia Grk karjui kuin metsäsika. - Haastan sinut kaksintaisteluun!
- Olkoon sitten niin, totesi Gabriel kiukkuiselle vastustajalleen.
- Voisimmeko sittenkin keskustella erimielisyyksistämme? Grk uteli.
Kenraali Gabriel aavisti pahaa ja päätti että tähän kysymykseen oli vastattava nyrkein. Uuvuttava taistelu oli ohi yhden iskun jälkeen. Kaivon seinämät olivat vihaisen puolihaltian sisäosien peitossa, mikä tuntui Gabrielista hyvin pimeältä. Hän päätti muuttaa kaivoon jonain päivänä, mutta ensin hänen oli suoritettava tehtävä, jota varten hänet oli koulutettu. Gabriel tarkasteli vielä kerran yllättävän tilavaa kaivoa ennen matkan jatkamista. Kulman takana hän törmäsi keskikokoiseen kyborgishamaaniin.
- Eihän tässä ole mitään järkeä, sanoi kyborgishamaani.
- Ei pidä seisoskella keskellä kulman takana olevaa tilaa! Gabriel kirkaisi.
- Olen tutkimusmatkalla, kyborgishamaani korjasi.
- Minä olen matkalla kohti Ikuisen Tulen Porttia! Gabriel julisti.
- Ei semmoista olekaan, kyborgishamaani paljasti.
- Voi harmi! Gabriel masentui. - Kyläläiset tulevat pettymään pahasti, meillä on hätätilanne ja tarvitsemme apua!
- Ei kannata hätäillä, kyborgishamaani informoi vakavana.
Tämä tieto tyrmistytti Gabrielin. Hätäily olikin ollut turhaa. Mutta miksi hänet oli lähetetty matkaan kohti paikkaa jota ei ollut? Ja mistä kaikki hätäily johtui? Gabriel nousi alas ratsailta ja kiristeli korviaan, mutta vastausta ei kuulunut. Hän säntäsi takaisin kotikyläänsä kertomaan tilanteesta, mutta ketään ei ollut siellä. Hän huomasi kiivenneensä väärään kylään. Eihän hänen kylänsä ollutkaan vuoristoseudulla. Hevonenkin unohtui johonkin, jos sellaista Gabrielilla olikaan. Seuraavana päivänä Gabriel vaihtoi ylleen toisen paidan. Paita oli väriltään vihreä ja siinä oli neljä taskua, kaksi molemmilla sivuilla, lisäksi yksi oikealla puolella ja neljäs vasemmalla puolella. Niissä ei ollut mitään, paitsi joissakin. Vanhoja sananlaskuja, nuolia ja sammaltuneita kiviä. Gabriel oli kylänsä etevimpiä kivenheittäjiä. Joskus hän osui niillä erinäisiin kohteisiin, esimerkiksi kurpitsoihin. Toisinaan hän heitteli niitä muuten vain metsiin ja peltoihin. Kerran hän heitti kivellä itseään vasempaan jalkaan. Se oli viimeinen kerta kun hän uskalsi koskea ruhjeista päälakeaan samalla kädellä, jolla oli aiemmin heittänyt kiven johonkin.
Kotiin palattuaan Gabriel huomasi hevosensa kuolleen. Se ei hengittänyt enää ja osa hännästä oli tipahtanut oven taakse. Hän löi kirveensä seinään ja lähti nukkumaan. Gabriel nukkui kunnes heräsi ja jatkoi sen jälkeen lepäilyä. Herätyskellon soidessa hän oli niin uupunut, ettei jaksanut enää nukkua. Ikkunan luota kuului koputus. Se oli Gabrielin vanha ystävä Kelta-Lasse. Hänellä ei ollut mitään asiaa, joten Gabriel käski hänen häipyä. Gabriel oli lainannut aiemmin lupaa kysymättä Kelta-Lassen kengät, eikä halunnut jääd kiinni rötöksestään. Ruoka valmistui nopeasti, mutta Gabriel ei ollut nälkäinen. Hänen mieltään vaivasivat liikaa viimekesäiset tapahtumat, ennen syksyä, kevään jälkeen. Yö saapui hitaasti ja huomaamatta. Oli pimeämpää kuin päivällä, jolloin oli ollut hyvin valoisaa. Paitsi varjoissa, joissa ärtynyt Gabriel vietti paljon aikaa joskus. Gabriel meni nukkumaan, mutta ei mennytkään, vaan lähti itään kävelyretkelle. Hänen retkensä keskeytyi, kun kasa vihaisia leopardeja tuli hänen mutkikkaalle tielleen. Sitten se jatkui jälleen. Aamulla oli sotaretki örkkien maille. Sitä oli suunniteltu pitkään ja harratta. Hyökkäys tehtäisiin molemmista suunnista moneen aikaan. Sillä tavalla sitä olisi mahdotonta torjua. Kukaan ei uskonut sen onnistumiseen, joten paikalle ei saapunut ketään. Yhtäkkiä Gabrielin päähän tipahti kivi ja hän kuoli.
Kapteeni Kourakäsi käveli kohti päämäärää. Yhtäkkiä kourallinen kääpiöitä ilmestyi, eikä kadonnut. Kourakäsi arvioi tilanteen nopeasti ja päätteli vastarinnan olevan turhaa.
- Hyvä on, minä luovutan! Huusi kapteeni Kourakäsi
Gabriel ei kuollutkaan, vaan pyörtyi hetkeksi. Hän huomasi Kourakäden saapuneen ja päätti auttaa häntä taistelussa merikääpiöitä vastaan. Gabriel oli aseistautumaton, mutta hänellä oli hurjistunut katse. Kääpiöt katosivat paikalta hyvin nopeasti.
- Hauska nähdä vanha ystävä! Kourakäsi tervehti vanhaa ystäväänsä Gabrielia, jonka näkeminen oli hauskaa.
- Minulla on silmät kiinni, joten en näe sinua, Gabriel sanoi.
- Ei se mitään, minulla ei ole partaa, joten ei tänne kannata katsella, Kourakäsi vitsaili kuin pahainen koulupoika.
- Minulla on hieman huolia, Gabriel tunnusti.
- Mitä nyt? Kourakäsi tiedusteli huolestuneena Gabrielin huolista.
- Örkit ovat hyökkäämässä tänne ja niitä on enemmän kuin paljon, Gabriel paljasti.
- Örkit? Onpa kinkkinen tilanne. Örkit ovat usein suuria ja vihaisia, Kourakäsi tiesi.
- Niinpä. Mitä sille voi? Gabriel kysyi turhautuneena.
- Ei sille mitään voi, Kourakäsi vastasi.
Ystävykset päättivät yhteistuumin mennä yhdessä ratkaisemaan yhteistä ongelmaansa, mutta unohtivat sen matkalla ja päätyivät jonnekin. Gabriel päätti palkata armeijan, mahdollisesti palkka-armeijan. Hän oli ajatellut asiaa aiemminkin, mutta ei ollut saanut päätettyä kokoonpanoa. Hän päätti mennä paikallisten puupaimenien pitämään enttifarmiin kyselemään sotureita. Saavuttuaan enttifarmille Gabriel kiinnitti ensimmäisenä huomiota sen harmaaseen yleisilmeeseen, mikä tuntui hänestä tavattoman tyhjänpäiväiseltä. Enttifarmi oli täysin hiljainen, lukuunottamatta erinäisiä ääniä. Gabriel odotti, että joku olisi tullut kysymään häneltä tilauksen sisältöä, mutta niin ei tapahtunut. Hän ei löytänyt taskustaan kynttilää, ei hänellä ollut taskujakaan. Vihdoin hän väsyi odottamaan ja päätti tehdä jotain.
- Hei, onko täällä ketään? Gabriel kysyi ja soitti kelloa enttifarmin toimiston tiskillä.
- Onpa hyvinkin, mitä saisi olla? Vastasi puupaimen Gilger innokkaasti ja nousi pöydän alta.
- Tarvitsen käyttökelpoisen armeijan ja nopeasti, täällä on hätä! Gabriel raivosi.
- Hei hei rauhoitutaanpas nyt, kyllä täältä armeija löytyy, turha hätäillä! Gilger yritti rauhoitella.
- Hieno homma, mutta en taida jaksaa ostaa nyt mitään. Nähdään joskus toiste, Gabriel sanoi ja käveli pois.
Gabriel kirosi mielessään puupaimenien epäluotettavuutta ja potkiskeli kiviä eri suuntiin, esimerkiksi pohjoiseen. Hän oli unohtanut vanhan ystävänsä paikkaan ja joutui jatkamaan matkaa
yksin. Hän ei muistanut mihin oli menossa, mutta oli unohtanut syyn. Läheisestä metsästä kuului salaperäistä huutoa, mutta Gabriel ei kuullut sitä. Kuopassa oli hyvin hiljaista, joten Gabriel päätti hieman laulaa sulattaakseen murheensa. Gabriel kyllästyi epämääräiseen olotilaansa ja meni takaisin huutelemaan enttifarmiin. Enttifarmi oli täysin autio ja hiljainen.
- Tulin takaisin huutelemaan tänne, Gabriel tiedotti.
- Menkää pois, olen väsynyt, Gilger sanoi ja käveli esille verhon takaa.
- Haluaisin ostaa kaksi enttiä, yhden keltaisen ja kaksi punaista, Gabriel sanoi varmalla äänellä.
- Järjestyy, saatte kaupan päälle tämän kellon. Se on sininen ja siitä lähtee ääni kun sitä heiluttaa, Gilger kertoi ja demonstroi kellon ominaisuuksia.
- Toimittakaa entit minulle pikimmiten, tänne on tulossa sota! Gabriel murahti ja peruutti pois.
Gabriel jatkoi matkaa kohti enonsa Ismaelin kylää uskollisen ratsunsa selässä. Matkalla hän tapasi James Eldarin, joka vaikutti hyvin väsyneeltä. Sitten hän jatkoi matkaa. Gabriel ajatteli. Taivaalta laskeutui suuri sininen pallo. Sen kylkeen avautui pieni reikä, josta tuli ulos sudenkorentoja. Ne piirittivät Gabrielin nopeasti ja alkoivat hyristä. Sudenkorennoilla oli hämmentäviä ominaisuuksia. Ne saattoivat lopettaa hyrinän kesken hyökkäyksen ja aloittaa sen uudestaan joskus toiste. Gabriel pakkasi tavaransa ja vaihtoi maisemaa, sillä sudenkorennot olivat sietämättömän näköisiä. Saavuttuaan Ismaelin pitämään majataloon hän romahti lattialle ja nousi ylös. "Olenpa kömpelö", Gabriel ajatteli ja meni yläkertaan vaihtamaan vaatteita, muttei voinut tehdä sitä, koska oli unohtanut vaatteet kotiin. Hän palasi takaisin alakertaan kysymään Ismaelin kuulumisia, mutta Ismael oli kuollut ja haudattu viikkoja sitten. "Tulipa tehtyä täydellinen hukkareissu", Gabriel totesi ja meni takaisin yläkertaan vaihtamaan vaatteita, sillä hän oli joskus hyvin hajamielinen. Hän huomasi jälleen unohtaneensa vaatteensa kotiin ja palasi alakertaan, mutta siellä oli täysin pimeää. "Tämän täytyy olla hänen kolttosiaan", Gabriel tuumi viitaten salakavalaan naiseen menneisyydestään. Niinhän se olikin, kuten Gabriel tulisi kohta huomaamaan. Tuolin takaa nousi pimeä hahmo, joka valaisi huoneen pimeydellään. Gabriel sokaistui ja raivostui. Hän alkoi takoa päätään seinään purkaakseen turhautumistaan, mistä hänelle tuli lähes päänsärky. Pimeä hahmo puhui. "Olen salakavala nainen menneisyydestäsi!", hän huusi. Gabriel oli aivan ihmeissään eikä saanut sanottua mitään. "Kuka olette?", Gabriel kysyi välittömästi naisen vaiettua. Nainen katosi yhtä nopeasti kuin nopeimmat katoajat. Gabriel huomasi miekkansa muuttuneen tuhkaksi. Päivä oli ollut raskas ja täynnä raskaita asioita ja tapahtumia. "Parasta mennä kotiin", Gabriel tuumi ja lähti kotiin.
Örkkien alus sinkoutui metsän uumenista kuin tulipallo. Tuhannet kääpiöt hyökkäsivät puiden kätköistä, mutta heidän hyökkäyksensä osoittautui turhaksi. Örkkien sota-aluksen panssari oli liian ohut heidän hilpareidensa lävistettäväksi. Örkkien plasmatykki teurasti koko kääpiöarmeijan hetkessä. Gabriel oli murtunut, kaikki hänen työnsä valui hiekkaan. Oikealta tuli muurinmurtajia, mutta ne olivat paikalla aivan liian myöhään. Jättiläinen heräsi luolassaan ja käänsi kylkeään. Yläkerrassa väki alkoi heräillä ja ihmetteli mekkalaa. Isännän olkapäät olivat ruhjeilla eilisen nujakan jäljiltä. Hänen kasvonsa olivat punakat ja täynnä pistemäisiä otuksia, joita hän tapasi sanoa rutoksi. Muurinmurtajat takoivat jättiläisen vasenta kylkeä, mutta hänen kestävyytensä oli niin mahtava, ettei se hajonnut edes heti. Örkit hämmentyivät tästä käänteestä, olivatko he kohdanneet läpipääsemättömän esteen? Koko avaruusörkkien viides komppania päätti vetäytyä pois jättiläisen kotiluolasta kohti hiljaisempia maita. Lohikäärme katsoi tätä kaikkea korkeuksista eikä ymmärtänyt mitä oli tapahtumassa. Se ravisteli päätään pilvien takana ja hihitteli itsekseen. Metsäpalo levisi kohti taistelutannerta pohjoisesta. Tuuli tuiversi Gabrielin kasvoja. Hänen partansa heilui puolelta toiselle. Alakerran juopot alkoivat torkahdella, tämä oli heille aivan liikaa. Korttipeli jatkui silti entisellään. Gabriel päätti pitää taukoa taistelusta ja osallistui peliin. Hän hävisi kaikki rahansa, vaikkei hänellä rahaa ollutkaan. Kylä oli raunioina. Joka paikka oli täynnä roskaa, haaskalinnut kiertelivät Gabrielin ruumiin ympärillä.
Kandal oli aavistanut kaiken ennalta, eikä antanut tapahtumien brutaalin luonteen kärventää keskittymiskykyään. Hän otti taskustaan öljylampun ja kaatoi siitä tuhkat lattialle. Kandal ei ollut missään. Häntä oli mahdotonta löytää sieltä. James Eldar leijui puiden välissä kasvoillaan iättömän ilmeetön ilme. Tällä kertaa hän oli varautunut paremmin Kandalin temppuihin, eikä antaisi minkään hämmentää. Mukanaan hänellä oli pienimuotoinen seurue, kolme kääpiötä ja kaksi unihirveä. Unihirvet hän löysi eräällä ulkomaanmatkalla lammen pohjalta. Eldar käytti niitä usein kärsiessään unettomuudesta. Tänään ne olivat mukana siltä varalta, että Kandal ei haluaisi taistella. Pöydän takaa kuului koputus. Nyt olisi aika taistella. Eldarin mielen täytti epäilys kaiken mielettömyydestä. Miksi hänen täytyisi taistella jälleen Kandalin kanssa? Oliko missään mitään järkeä? Hän päätti, että ei ollut ja lähti kotiin. Kandal nauroi hänelle, mutta James oli päättäväinen eikä antanut moisen lannistaa. Kotona hän valmisti itselleen puuroa ja luki sanomalehden. Kandal ilkkui ikkunan takaa, mutta vinkaisi ja lähti kovaa karkuun alas saatuaan tarpeekseen.
Gabriel oli hyvin väsynyt jatkuvaan taistelemiseen ja lähti neuvottelemaan paikallisen kuninkaan kanssa. Kuningas oli vanha ja viisas, mutta myös tyhmä, eikä ymmärtänyt mitään. Keskustelut hänen kanssaan olivat tunnetusti äärimmäisen turhauttavia. Gabriel puntaroi mielessään vaihtoehtojen keskinäisiä ominaisuuksia ja päätyi siihen, että olisi parempi sietää hetki keskustelua kuninkaan kanssa, kuin taistella jälleen vuosisatoja uuvuttavaa päätöntä sotaa avaruusörkkien loputtomien sotajoukkojen kanssa.
- Terve kuningas, Gabriel tervehti kuningasta.
- Heipä hei, ajattelinkin että joku tulisi piakkoin tervehtimään minua, vanha ja väsynyt kuningas Karl Neljäs sanoi. Karl Neljäs oli Karl Viidennen vimmaisin jälkeläinen ja hyvin rauhallinen luonne.
- Ajattelin tässä sellaista, että voisimme kenties neuvotella avaruusörkkien kanssa rauhasta, Gabriel sanoi.
- Hyvä ajatus, mutta tarvitsemme ensin sormuksen lumoamiseen, Karl totesi.
- Mistä löydän sen sormuksen? Gabriel kysyi oikeutetusti.
- En tiedä, mutta uskoisin sen löytyvän Ikuisen Tulen Portin luota, Karl kertoi.
- Hienoa, olinkin juuri matkalla sinne, Gabriel ilostui.
- Kätevää, Karl sanoi kuivasti.
- Tämä sormus, millaisia ominaisuuksia sillä on? Gabriel uteli.
- Ei minkäänlaisia. Huhujen mukaan sitä ei ole edes olemassa, mutta meidän on saatava se silti! Karl kertoi.
- Mielenkiintoista, kokoan etsintäpartion välittömästi! Gabriel päätti ja lähti kokoamaan etsintäpartiota välittömästi.
Gabriel pyysi monia otuksia mukaan etsimään sormusta, mutta kukaan ei uskaltautunut mukaan. Monet pelkäsivät asioita, joita matkalla saattoi tulla eteen. Gabriel päätti lähteä matkaan yksin höyrytankin kanssa. Gabriel saapui perille. Matkalla ei tapahtunut mitään. Ikuisen Tulen Portti oli ympäröity torneilla ja kaivoilla. Sinne oli mahdotonta päästä. Mahdotonta muille, paitsi Gabrielille ja hänen höyrytankilleen. Hän tuhosi puolustukset hetkessä, mutta pahaksi onneksi takaa tuli vuorijättiläisiä kourissaan valtavia puita. Ne takoivat Gabrielin tankin muhjuksi ja Gabrielin sen mukana. Örkit valtasivat maailman.
Ikuisen Tulen Portti, ensimmäinen osa
-
Raistlin Majere
- Viestit: 427
- Liittynyt: Su 26.02.2006 16:51
- Paikkakunta: Järvenpää
-
Necronomicon
- Viestit: 16
- Liittynyt: Su 06.05.2007 04:20
-
Necronomicon
- Viestit: 16
- Liittynyt: Su 06.05.2007 04:20
Se on tajunnanvirran paha puoli - sellaista on hauska kirjoittaa ja se on itsestä ihan hauskaa luettavaa, mutta olen nähnyt hyvin harvoja sellaisia tajunnanvirtatekniikalla kirjoitettuja tuotoksia joita jaksaisi joku muukin kuin kirjoittaja lukea - ja tämä ei kuulunut niiden harvojen joukkoon.Necronomicon kirjoitti:Harmi. Itse pidin paljon jutustani. oikeasti.
-
Necronomicon
- Viestit: 16
- Liittynyt: Su 06.05.2007 04:20
Mitä ilmeisimmin et ole koomaillut tarpeeksi.Grond kirjoitti:Se on tajunnanvirran paha puoli - sellaista on hauska kirjoittaa ja se on itsestä ihan hauskaa luettavaa, mutta olen nähnyt hyvin harvoja sellaisia tajunnanvirtatekniikalla kirjoitettuja tuotoksia joita jaksaisi joku muukin kuin kirjoittaja lukea - ja tämä ei kuulunut niiden harvojen joukkoon.Necronomicon kirjoitti:Harmi. Itse pidin paljon jutustani. oikeasti.
Kiinnostaa sun mielipiteet