VAROITUS! VAROITUS! VAROITUS!
TÄMÄ TARINA ON FILLERI, EIKÄ SE OLE AIKAJANALLISESTI OIKEALLA PAIKALLAAN! TÄMÄ TARINA ON KIRJOITETTU VAIN SIKSI ETTÄ SILTÄ TUNTUI, EIKÄ TÄLLE JAKSANUT TEHDÄ OMAA KETJUA!
(Anteeksi... Todellista jatkoa tarinalle on kyllä tulossa, mutta nyt on ollut kiirettä, joten en ole ehtinyt kirjoittaa niin paljon kuin olisin halunnut.)
Sodan muisto ei ole kaunis
”Isä, isä! Katso!” Nuori poika huusi paraatin ensimmäisten miesten marssiessa kadun päästä näkyviin, muodostaen kymmenen miehen levyisen rivin toisensa jälkeen. Vihreät paraatiunivormut loivat täsmällisen ja yhtenäisen vaikutelman näistä sotilaista, jotka olivat palanneet monilta taisteluretkiltä. Ville Kuikka istui pyörätuolissaan katsojien eturivissä, kurotellen kaulaansa katsoakseen poikansa viittomaan suuntaan. Kuikkakin oli ollut noiden samojen miesten mukana taistelemassa niin kaukana Finlandiasta, ettei hän ollut sellaista uskaltanut kuvitellakaan ennen lopullista lähtöpäiväänsä. Heti ensimmäisessä rivissä Kuikka näki tuttuja kasvoja. Eversti Jokinen marssi ensimmäisessä rivissä, käsi ojennettuna sotilastervehdykseen, kasvoillaan jämäkkä ilme. Kuikka oli palvellut tämän miehen alaisuudessa silloin vuosia sitten… Kuikan silmät sulkeutuivat, ehkä vain muutamaksi sekunniksi, mutta muistot tulvivat hänen ylitseen.
”Tänä päivänä te, Finlandian ehkä erikoisimmat ja arvollisimmat sotilaat, saatte kunnian taistella uljaan liittolaisemme rinnalla. Matka ei tule olemaan helppo, mutta uskon vakaasti että kukin teistä kykenee täyttämään osansa ja enemmänkin.” Puhujankorokkeella seissyt kenraali ojensi kätensä tervehdykseen ja tuhannet sotilaat vastasivat tervehdykseen. Valtavat Keisarilliset kuljetussukkulat siinsivät taivaanrannassa, ja monet miehistä pälyilivät ihmetyksen vallassa noita metallikolosseja. He olivat tutustuneet kaikkeen muuhun kalustoon läpikotaisin, mutta näin suuria kuljetusaluksia ei yksikään nuorista sotilaista ollut ennen nähnyt.
”Hitto soikoon… Tämä on ihan mieletöntä.” Henkäisi joku jännittynyt nuori mies, mutta vaikeni kuin vieressä seisoja tyrkkäsi tätä kyynärpäällä. Kuikka hengitti syvään, ehkä vaistomaisesti imien sisäänsä kotiplaneetan ilmaa, sillä tämä saattaisi hyvinkin olla viimeinen kerta kun hän tuon tekisi. Varustereppu oli asetettu jalkojen eteen, josta se nostettaisiin pian selkään, jonka jälkeen marssittaisiin kuljetusaluksille. Aseet olivat miehillä hihnasta rinnalla roikkumassa, piiput maata kohti. Jokaisella oli Keisarillisen kaartin univormu yllään ja päässään kömpelön tuntuinen kypärä, jonka malli poikkesi huomattavasti Finlandialaisesta vastaavasta…
”Isä! Herää!” Kuikka avasi silmänsä ja hymyili samanaikaisesti pojalleen, sekä mielessään esiin nousseelle muistolleen. Nuori poika kääntyi jälleen katsomaan ohi etenevää paraatia. Nuorukaisen jännityksen saattoi jo havaita, sillä tämäkin kuuli selvästi jonkin matkan päästä kantautuvan telaketjujen kolinan ja raskaiden moottoreiden jylyn. Ennen raskasta kalustoa ohi ajoi kuitenkin kuljetusrekkoja, joiden lavoille oli koottu ampumajalustoja joilla seisoi Keisarillisia raskaita lasertykkejä, kranaatinheitinputkia, panssarintorjuntatykkejä, sekä raskaita boltereita. Kunkin aseen vieressä seisoi asennossa kolme sotilasta, kukin käsi ojennettuna tervehdykseen, kasvoillaan itsevarma ilme. Joku rohkeni heilauttaa kättään katsomossa hihkuvalle naiselleen, toiset sen sijaan vain punastuivat nuorten tyttöjen hihkaisuille. Jälleen muistot tulvivat Kuikan mieleen.
”Raskasta kalustoa tulossa tännepäin! Valitkaa kohteenne tarkasti ja tuli on sitten vapaa!” Kuikan ryhmä oli huvennut liian pieneksi jotta tehokasta taistelua voitaisiin jatkaa ja miehet olikin määrätty auttamaan myös kranaatti-iskuissa harventuneita lasertykkien miehistöjä. Kuikka olikin saanut käsiinsä lasertykin kahvat ja tuijotti nyt vakavana optisen tähtäimen läpi, yrittäen havaita savun keskellä liikkuvia vihollisvaunuja. Pakoputkista iskevät liekit paljastivat satunnaisesti näiden vaunujen sijainnit ja hätäisimmät ampuivat huolimattomasti savun keskellä häämöttäviä varjoja. Savun keskeltä vastattiin tuleen ja vain parinkymmenen metrin päässä Kuikan tuliasemasta katosi tulimyrskyssä kokonainen lasertykki miehineen. Kuikka painoi päänsä kun roskaa ja sirpaleita lenteli hänen ylitseen.
”Näköhavainto!” Joku huusi ilmoituksen ja Kuikka nosti katseensa takaisin tähtäimeen. Toden totta, aivan hänen tulisektorilleen oli ilmestynyt kevyt hyökkäysvaunu, jonka vihernahkaisen kuljettajan saattoi selvästi havaita tähtäimen lävitse. Kuikka tähtäsi innokkaana ja painoi laukaisinta. Lasertykki leimahti sinisen salamansa liikkeelle ja tyydytystä herättävä räjähdys kumahti Kuikan korviin. Katsoessaan uudelleen tähtäimeensä Kuikka näki vaunun muuttuneen kasaksi liekehtivää metalliromua, jonka ympärillä pienimmät vihernahat juoksentelivat kirkuen…
Kuikka nosti katseensa takaisin paraatiin, hänen poikansa ei onneksi ollut huomannut isänsä nuokahdusta. Kuikka virnisti itselleen ja muistolleen ja jatkoi paraatin seuraamista. Jälleen lisää jalkaväkeä marssi rivikaupalla katsojien editse. Tässä jalkaväessä oli kuitenkin yksi ero aikaisempiin. Joidenkin miesten käsissä oli raskas plasmakivääri, jota jotkut rämäpäät kuormittivat tahallisesti liikaa, jotta aseen jäähdytysritilät sihisisivät vapauttaen sinisiä leimahduksia jotka saivat lähimpinä seisovat katsojat haukkomaan henkeään ja edellä marssivat sotilaat kiroilemaan puoliääneen. Kuikka tunsi uusien muistojen vyöryvän ylitseen.
Ilmapommitusten äänet kaikuivat kaikkialla taisteluhaudan ympärillä, samalla kun Kuikka yritti painautua mahdollisimman hyvään suojaan. Miehiä juoksi, huusi ja karjui hänen ympärillään jatkuvasti ja laukaukset lennättivät hiekkaa ja kiviä Kuikan päälle. Epäinhimilliset karjaisut paljastivat uuden hyökkäyksen olevan tulossa, eikä kukaan voinut olla varma näkisikö seuraavaa päivää, tai saisiko edes vetää henkeä vielä kerran.
”Valmiina vastaanottamaan!” Huusi joku hullu aliupseeri ja Kuikka nosti päätään nähdäkseen uudet hyökkääjät. Tummat voimapanssarit kolisivat kirkuvan ja karjuvan vihollisen rynnätessä päin Finlandialaisten asemia. Samassa kuikka hämmästyi suuresti, kun joku astui aivan hänen ohitseen nousten seisomaan kumarassa asennossa taisteluhaudan reunalle.
”Hulluko se saakuli…?” Sininen leimahdus toisensa perään lehahti ylös nousseen miehen kantamasta plasmakivääristä ja Kuikka näki hämmästyksekseen kahden hyökkääjän tumman hahmon kompuroivan ja kaatuvat vierekkäin kentälle, savuavat reiät voimapanssareidensa rintalevyissä. Kuikka itsekin nousi seisomaan taisteluhaudassa ja tulitti laserkiväärillään etenevää vihollista. Samassa hän kuuli kimeän sirahduksen plasmakivääriä käyttelevän sotilaan suunnalta ja juuri kun Kuikka nosti katseensa mieheen, hän näki kuinka tämän ase ylikuumeni ja jäähdytinritilät pettivät, räiskäisten sinisenä hohkaavaa plasmaa ympäriinsä, kärventäen käyttäjänsä kasvot ja rinnan.
Kuikka yökkäsi pyörätuolissaan, mutta sai oksennuksen pidettyä sisällään. Hänen kasvonsa olivat muuttuneet muistojen vaikutuksesta kalpeiksi, hän tunsi sieraimissaan palaneen lihan käryn vuosien takaa, saattoi kuulla korvissaan tuon miehen epäinhimillisen kirkaisun… Hänen kätensä vapisivat holtittomasti. Paraati eteni kuitenkin ja nyt näkyviin tulivat kauan odotetut panssariajoneuvot. Kuikka kuuli poikansa riemunkiljahdukset kun Chimera -luokan miehistönkuljetusvaunut tulivat näkyviin koko massiivisessa komeudessaan. Kuikalle nämäkin koneet toivat mieleen muistoja menneisyydestä.
Koko maailma tuntui heiluvan ja tärisevät miesten ympärillä. Vaikka ulkoa kantautuva jyrinä olikin vaimeampaa, sen korvasivat ulkopanssariin iskeytyvät ammukset ja sirpaleet, joista jokainen sain vaunun sisätiloissa kimpoilemaan niin läpitunkevan ja kimeän äänen, että moni miehistä painoi hansikoituja sormia korviinsa naama tuskallisessa irveessä.
”Kauanko tätä vielä kestää!?” Joku huudahti, mutta kukaan ei vastannut, sillä vaunu nousi taas kuin ilmaan, ja rysähti sitten alas ylitettyään jonkun kumpareen. Samassa jostakin kajahti äänekäs pamaus, ja vaunu tuntui tärähtävät kovempaa kuin koskaan ennen.
”Mikä saamari se…?”
”Osuiko…?”
”Meihin on osuttu, saakuli!”
”Ulos, joka hemmetin mies ja heti!” Kuikka oli aivan vaunun perällä ja vaikka ovet avautuivatkin, hän ei pääsisi ulos kovin nopeasti. Vain ensimmäiset kolme miestä ehtivät ulos lähes pysähtyneestä vaunusta, kun seuraava osuma kolahti vaunuun, lävistäen matkustamon ja tappaen kaksi sotilasta välittömästi. Valtava räjähdys keinautti vaunua jälleen. Tällä kertaa Kuikan ja monen muun pelot kävivät toteen, sillä vaunu alkoi kallistua entistä voimakkaammin, rysähtäen lopulta äänekkäästi kyljelleen.
”Ei saakuli! Auttakaa, joku!” Kuikka nousi nelinkontin ja alkoi ryömiä perän avointa luukkua kohti. Jokin paloi, sillä kärventyneen lihan haju tavoitti kuikan sieraimet, saaden tämän antamaan ylen.
Kuikka yökkäsi jälleen pyörätuolissaan, saaden oksennuksensa vain vaivoin hillittyä. Joku taputti häntä selkään, mutta Kuikka ei saanut moottoreiden meluta ystävälliskasvoisen miehen sanoista selvää. Joukkojenkuljetusvaunut olivat menneet ja nyt esiin ajoivat Basilisk- mallin raskaat haupitsit. Kuikka puristi käsillään pyörätuolinsa käsinojia niin että rystyset naksahtelivat.
”Missä se helvetin tykistötuki kuppaa? Mitä?” Karjui radiomies VOX –lähettimeensä, kasvoillaan niin kammottava tuskan irvistys kuin vain voi olla. Miehen toinen reisi oli repeytynyt pahasti, eikä lääkintämiestä ollut lähettyvillä, joten miehen jalka oli Kuikan ja erään toisen sotilaan toimesta paketoitu kuolleelta otetulla resuisella asetakilla. Radisti teki kuitenkin sisukkaasti työtään, ehkä siksi että tiesi kuolevansa tänne varmasti mikäli tykistötuki ei pian alkaisi vaikuttaa, ehkä vain saadakseen ajatuksensa pois typerryttävästä kivuntunteesta. Kuikka nousi lattialta ja katsoi bunkkerinsa ampuma-aukosta ulos. Taistelut raivosivat kuin viimeistä päivää ja omat joukot olivat huvenneet jo liiaksi. Taisteluhautojen reunoilla lojui kuolleiden retkottavia hahmoja ja joissakin haudanpätkissä oli yhä ampuvia sotilaita. Laseraseiden läpättävät valojuovat ja suuliekit loivat aavemaisen valoshow’n, joka sai niin kuolleiden kuin elävienkin siluetit liikkumaan mitä luonnottomimmalla tavalla.
”No on se saakuli aikakin! Tuli on vapaa!” Radisti huusi radioonsa ja katsoi sitten Kuikkaa ja tämän toveria nyökäten. Kuikka katsoi jälleen ulos ampuma-aukosta, kuullen jo korvissaan Balisikien tykkitulen jylinän kaukaisuudessa. Ammukset vihelsivät kammottavalla tavalla lähestyessään maata ja ensimmäiset laukaukset putosivat pian vihollisen linjaan, nostaen tonneittain maata liekkien keskeltä ilmaan. Pieneltä näyttävien vihollissotilaiden varjokuvat lentelivät valtaisan tulimyrskyn keskellä kuin räsynuket. Nyt kuului jo seuraavan patterin ammusten vihellys, mutta kovempana kuin äsken. Samassa aivan Kuikan bunkkerin lähelle mäjähti yksi ammus, repien kymmeniä metrejä omien sotilaiden miehittämää taisteluhautaa kappaleiksi, jättämättä yhtäkään räjähdyspilveen peittynyttä Finlandialaista eloon.
”Mitä helvettiä? Mitä saakuli perkeleen helvettiä!?” Toinen ammus mäiskähti jälleen omien linjaan, lennättäen omia sotilaita räsynukkeina taivaalle. Kuikka ei saattanut uskoa silmiään. Kuinka tällaista saattoi tapahtua!?
”Isä, oletko kunnossa?” Kuikka avasi silmänsä, kohdaten nuoren poikansa huolestuneen katseen. Kuikka vapisi hetken ja nyökkäsi sitten pojalleen. Vaikka hän halusikin jo pois täältä, oli Kuikka luvannut pojalleen että tämä saisi nähdä paraatin loppuun asti. Kuikka ei itse kuitenkaan kyennyt seuraamaan enempää, vaan painoi katseensa tiukasti maahan. Muistot saivat miehen vapisemaan ja kyynelet tulvivat veteraanin silmiin. Jonkin tovin myöhemmin tuttu ääni sai kuitenkin Kuikan nostamaan katseensa vielä kerran. Taivaalla kiisivät nyt muodostelmassa keisarillisten ilmavoimien hävittäjät, pommittajat, sekä Finlandialaisten omat miehenpudottimet, kuten sotilaat itse niitä kutsuivat. Kuikan silmien eteen nousi kuvia hänen viimeisestä taisteluretkestään.
”Minuutti pudotukseen!” Kuikka oli joutunut hätäisesti koottuun kriisijoukkoon, jonka tehtävänä oli pudottautua tukemaan piiritetyiksi joutuneita omia. Kuikka saattoi vain toivoa, että Keisarillisilta lainatut painovoimavarjot toimisivat kuten niiden piti, hiljentäen pudotusta niin hitaaksi, että mies saattoi laskeutua maahan vahingoittumattomana. Aluksen ovi lennähti auki ja ohut ilma teki hengittämisen vaikeaksi.
”Kolmekymmentä!” Kuikka oli ensimmäinen hyppääjä ja nyt hän siirtyikin jo ovelle. Hänen kauhukseen ulkona vihelsi ilmatorjuntatykkien ammuksia niin sakeassa, että oli vaikea uskoa, ettei heidän alukseensa ollut vielä osunut.
”Valmiina hyppyyn! Merkistä!” Kuikka koukisti jalkojaan, valmistautuen loikkaamaan aluksesta. Yllätyksekseen hän tuupertui kuitenkin takapuolelleen, sillä alus oli keinahtanut voimakkaasti. Kuikka kompuroi hädissään kohti avointa luukkua, koettaen päästä ulos. Juuri kun hän onnistui kaatamaan itsensä avonaisesta ovesta ulos, tajusi hän kauhukseen aluksen luukun rämähtäneen jostakin syystä kiinni, murskaten hänen reisiensä luut inhottavan rusahtelun säestämänä. Kuikka kirkui tuskasta, kun alus kääntyi ja suunnisti takaisin tukikohtaan. Myöhemmin, maatessaan puolitajuissaan lääkintäaseman vuoteessa, Kuikka sai kuulla että joku upseeri oli peruuttanut tehtävän viime hetkellä tarpeettomana. Ehkä tuo päätös oli pelastanut hänen henkensä. Ehkä se oli maksanut hänelle turhaan hänen raajansa… Sellaista sota oli.
Istuessaan nyt pyörätuolissaan, silmät kyyneliä vuolaasti valuen, Kuikka saattoi vielä tuntea murskattujen jalkojensa säryn, vaikka jalat olivatkin todellisuudessa poissa.
”Isä? Oletko kunnossa? Olet ihan kalpea!” Kuikka nappasi poikansa syliinsä ja rutisti tätä pitkään, mutisten itsekseen jotakin josta kukaan ei saanut selvää. Kuikka saattoi vain rukoilla, ettei hänen poikansa lähtisi seuraamaan isänsä jalanjälkiä, vaan jäisi Finlandiaan. Sen verran pojan suonissa oli kuitenkin isänsä verta, että tämän mieleen tulvi jo nyt kuvia uljaista sankariteoista taistelukenttien melskeessä, eikä tämä saattanut ymmärtää miksi hänen isänsä itki. Hän ei tiennyt mitä sota todella tarkoitti.
Finlandians
Viimeksi muokannut WHAM, Ma 10.12.2007 22:44. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
This galaxy is full of hidden secrets. It takes a vivid imagination and some pure insanity to uncover them all, yet the cost to ones sanity in uncovering them is... immense...
Tarina jatkuu
Pahoittelen lyhyyttä, mutta on ollut kaikkea muutakin hommaa viime aikoina. Koitan saada lisää parin viikon sisään.
”Kapteeni Kaskeala, ei vastausta.” Nuori radioaliupseeri ilmoitti virallisesti, Kaskealan katsellessa edessään avautuvia monitoreja. Kaksi alusta olivat pysähtyneet pienen asteroidijoukon keskelle, eikä kolmannesta näkynyt jälkeäkään. Kaskeala ei sinänsä pelännyt, sillä Kaleva kykeni yksin taistelemaan kolmeakin tällaista alusta vastaan helposti. Tästä huolimatta jokin painoi Kaskealaa.
”Yrittäkää yhä yhteyttä, ja antakaa RAATO:lle laukaisukäsky. Tarkemmat toimintaohjeet lähetetään hetken kuluttua.”
Avaruuspukuun sonnustautunut teknikko ryntäsi hohtosauvat käsissään RAATO:n alukset sisältävään hangaariin. Tämä asettui viiden kuljetusaluksen eteen, ja alkoi viittoa sauvoillaan samalla kun hänen takanaan olevat suuret ovet avautuivat. Halliin jääneet vähäiset ilmanrippeet katosivat tyhjiöön, ja viimeisenkin suhahduksen kuuluttua teknikko kuuli vain oman hengityksensä ja sydämensä sykkeen. Alukset heräsivät äänettömästi eloon, valojen syttyessä, ja moottoreiden kerätessä voimiaan. Lopulta pieni terävä ääni teknikon korvassa vaimeni ja tämä laski hohtosauvat nopeasti alas. Vain sekunteja myöhemmin kaikki viisi alusta viuhahtivat ääneti hänen ohitseen, jättäen miehen yksin tyhjään hangaariin.
Viisi alusta ryhmittyivät Kalevan yläpuolelle, jääden siihen leijumaan käskynjaon ajaksi. Hetkeä myöhemmin aluksen ryhmittyivät uudelleen, ja alkoivat lipua Kalevan rinnalla tämän lähestyessä toista kahdesta hylätystä Keisarillisesta aluksesta.
”Komissaari Francis! Taidan nähdä ulkona liikettä!” Kuiskasi kiihtynyt sotamies Emmerich, joka kurkisteli huoltohuoneen pienestä pyöreästä ikkunasta ulos avaruuden mustuuteen. Komissaarin jyhkeä olemus siirtyi ikkunaan ja katsahti sotilaan ohitse.
”Alukset eivät näytä Keisarillisilta. Lähettävätkö ne yhä signaalia?” Komissaari murahti epäilevänä.
”Kyllä herra komissaari.” Vastasi vioittuneen radion kimpussa häärivä teknikko. ”Koko ajan, ja heillä on virallinen Keisarillisen laivaston tunnistuskoodi. Finlandia… Kaleva… RAATO… Noita toistelevat koko ajan.” Huoltohuoneeseen lukkiutuneiden miesten selissä kiisi väristys kun käytävillä kajahti jälleen yksi onnettoman selviytyjän kuolinkirkaisu, jota seurasi jälleen piinaava hiljaisuus.
”Ei Keisarin nimeen! Nehän ampuvat meitä!” Huudahti hieman hätääntynyt sotilas kun ikkunassa näkyi kirkas välähdys jota seurasi koko alusta ravisuttava jyrähdys.
Kalevan päätykin vaiettua, ja tulipallon haihduttua Keisarillisen aluksen rungon pinnalta, paljastui vahingoittunut kohta, josta suuri osa panssaroinnista oli haihtunut olemattomiin. Kaikki viisi RAATO:n alusta kiitivät kohti tätä kohtaa, ja kiinnittyivät heikentyneeseen panssariin, alkaen leikata viittä aukkoa vihollisaluksen runkoon.
”Ryhmä yksi, sisäänmenoaukko vahvistettu! Toimintaa!” Karjui RAATO ryhmän johtaja radioonsa, ja hänen äänensä kaikui jokaisen ryhmän jäsenen korvissa näiden syöksyessä raskaiden magneettisaappaiden hidastamisesta huolimatta edessään avautuvaan saliin, jossa oli raskaiden puolustustykkien koneistoa ja valtavia useiden metrien korkuisia ammuslaatikoita. Aluksen omat sähköjärjestelmät olivat vaienneet, joten ainoat valonlähteet olivat RAATO sotilaiden aseiden ja kypärien valonheittimet, joiden kirkkaat valokeilat halkoivat kuiluja mustuuteen, paljastaen metallinkiiltoisia koneita joka puolella.
”Varmistakaa! Varmistakaa uloskäynti!” Tämä kymmenhenkinen ryhmä toimi nyt omana yksikkönään, sillä muut neljä samankokoista ryhmää olivat työntyneet muihin osiin aluksen heikennettyä kylkeä. Kaksi miestä siirtyi heidän kuljetusaluksensa murtaman aukon sivuille suojaamaan perääntymisreittiä, kaksi miestä muodosti nopeasti liikkuvan kärjen joka työntyi eteenpäin tuohon koneiden ja laatikoiden täyttämään saliin, samalla kun jäljellä olevat kuusi sotilasta etenivät hitaammin, tarkastellen ympäristöään milli kerrallaan, varmistaen sivustat.
”Selvää täällä!”
”Selvää!”
Yksi kerrallaan yhdeksän miestä karjaisi radioonsa vahvistuksen että alue oli selvä. Miesten päät kääntyilivät jatkuvasti, aivan kuin he olisivat olleet hermostuneita, mutta todellisuudessa tämä oli pitkään kestäneen koulutuksen tulosta, ja ympärilleen katselun tarkoitus oli korvata se yksi aisti jonka he olivat menettäneet tässä ympäristössä: kuulonsa. Salin seinän murtuessa tyhjiöön, tuo sama tyhjyys oli imenyt ilman alueelta. Yksikään sotilaista ei kuullut muuta kuin kypärissään olevien laitteiden sirinän, ja radionsa rätinän.
”Kapteeni Kaskeala, ryhmät yksi, kaksi, neljä ja viisi ovat päässeet alkuasemiin. Ryhmä kolme osui laipion vahvikkeisiin, ja joutuu yrittämään sisäänpääsyä uudelleen.” Ilmoitti RAATO ryhmien aktiivikoordinaattori Kalevan komentosillalla. Kaskeala katseli holonäytöllä kiiluvaa graafista esitystä ryhmien asemista verrattuna kohdealuksen tunnettuihin rakennepiirustuksiin, ja pudisti hiljaa päätään. Tällaisia virheitä ei saisi enää päästä käymään, mutta kai niihin oli totuttava. Nopeassa toiminnassa tapahtui aina valitettavia virheitä, ja onneksi tähänastiset virheet eivät olleet maksaneet henkiä.
”Komentakaa ryhmät yksi, kaksi ja viisi etenemään välittömästi kohti telakoitumiskantta kuusi, suoraan heidän yläpuolellaan, ja komentakaa ryhmä neljä tukemaan kolmatta näiden sisääntulossa.” Kaskeala komensi, vaihtaen painoa jalalta toiselle.
RAATO ryhmien yksi, kaksi ja viisi edetessä Keisarillisen taistelualuksen ylemmälle kannelle, mahdollistaakseen Kalevan telakoitumisen ja aluksen lopullisen varmistamisen, kukaan heistä ei havainnut aluksella mitään poikkeavaa, lukuun ottamatta miehistön puuttumista, ja siellä täällä lojuvia laserkivääreitä ja tyhjiä laserlippaita. Ryhmät pääsivät lopulta ylemmälle kannelle, sulkien perässään ilmalukot ja antaen aluksen omien laitteiden palauttaa keinoilmakehän aluksen sisätiloihin.
Yhä piilossaan kyyhöttelevät Keisarilliset sotilaat, teknikot ja näitä johtava komissaari katselivat nyt kummissaan ikkunasta, kun suuri valkea alus alkoi lipua lähemmäs ja lähemmäs.
”Mitä Kuolemattoman Keisarin nimeen…?”
”Telakoituvatko ne?” Komissaari kysyi, katsoen vaativana heidän ainoasta radiostaan vastaavaa teknikkoa, joka pudisti päätään.
”He ovat siirtyneet käyttämään salattua kanavaa, en saa selvää heidän viesteistään.” Teknikko vastasi, yrittäen yhä käännellä radionsa säätimiä. Samassa uudet äänet tulvahtivat miesten korviin käytävälle johtavan raskaan metallioven läpi.
”Ovat sulkeneet ilmalukot! Käytävä on jälleen paineistettu!” Ilmoitti yksi teknikoista, vetäytyen kauemmas ovelta. Komissaari Francis mietti hetken, ja alkoi sitten viittoa miehiään ylös lattialta jossa nämä olivat lojuneet surkeina ja nälissään.
”Jos ne yrittävät telakoitua, on meillä kaksi mahdollisuutta: jos ne ovat Keisarillisia, voimme tarjota heille apuamme, ja jos ne ovat vääräuskoisia, voimme voittaa kunniamme takaisin taistelemalla viimeisen kerran Keisarin puolesta! Keisari suojelkoon!” Francis karjahti melko äänekkäästi, vetäisen pienen voimasapelinsa huotrastaan, ja heiluttaen sen säkenöivää ja sirisevää terää ilmassa.
”Keisari suojelkoon” Vastasivat hänen miehensä, vaihdellen surkeita katseita, jotka normaaliolosuhteissa olisivat saattaneet ansaita miehelle teloituskuoleman, mutta joita Francis ei ollut huomaavinaan, sillä hän tiesi tarvitsevansa pian jokaisen miehensä.
Kaikki kolme RAATO ryhmää saapuivat lopulta suureen telakoitumishalliin. Nämä hallit oli rakennettu kuin valtaisan suuret ilmalukot, ja niiden tehtävänä oli mahdollistaa miesten ja varusteiden siirto alukselta toiselle. Nyt RAATO:n jäsenet tarkistivat jokaisen nurkan nopean täsmällisesti, kunnes heidän ryhmänjohtajansa antoivat merkin, ja miehet aloittivat hallin valmistelun telakointia varten.
”Kapteeni! RAATO yksi raportoi että telakointihalli on turvattu, ja telakointivalmis.” Kaskeala katseli hetken hologrammikuvaa, ja nyökkäsi sitten.
”Kapteeni Kaskeala, voimmeko puhua hetken?” Jacob Calgaar kysyi rauhallisena komentosillan takaosasta. Kaskeala katsoin voimapanssariin verhoutunutta miestä hetken, värähti, ja asteli sitten lähemmäs.
”Tottahan toki.” Kaskeala lausahti, yrittäen kuulostaa rauhalliselta, vaikka kaikki tämä toiminta olikin saanut hänet hieman jännittämään.
”Ehdottaisin että antaisitte miesteni ottaa väliaikaiset ryhmänjohtajan roolit valtausryhmillenne, sillä me tunnemme aluksen paremmin kuin te.” Calgaar ehdotti, jääden odottamaan vastausta.
RAATO 1:n komentaja katseli monitorista kuinka Kaleva lipui lähemmäs Keisarillisen aluksen kylkeä, valmiina telakoitumaan. Juuri kun hän kuuli ensimmäisten kiinnikkeiden mekanismien sihahdukset, hänen korviinsa kantautui myös toinen ääni: hänen kypäränsä radioon oli kantautunut noin puolen sekunnin mittainen lähetys joka oli katkennut heti. Tarkistettuaan nopeasti signaalin lähteen, joka oli RAATO 4:n radistivastaavan lähetin, hän vastasi viestiin.
”Täällä RAATO yksi, kuuleeko RAATO neljä?” Vastaus viipyi hetken, mutta tuli lopulta. Vastauksen laatu tosin sai jopa tämän kokeneen sotilaan kasvot vääntymään irveeseen, sillä radiosta kajahti niin kimeä kirkaisu, että se kuulosti vain hädin tuskin inhimilliseltä. Taustalta saattoi erottaa laukauksia, ja muita kirkaisuja, joita ei voinut enää edes väittää inhimillisiksi.
Kalevan kannella RAATO ryhmien koordinaattoni katseli monitoriaan hämmästyksen vallassa. Kolme RAATO 4:n jäsentä oli kadonnut, ja näiden elonmerkkejä tarkkailevat laitteet olivat lakanneet lähettämästä signaalia. Vain muutamia sekunteja myöhemmin käynnistyivät RAATO 4:n hätämajakat, lähettäen äärimmäisestä kriisitilanteesta viestivää signaalia. Tarkistaessaan nopeasti RAATO 4:n komentajan kypärään kiinnitetyn kameran lähettämiä viimeisiä kuvia, koordinaattorin kasvot valahtivat kalpeiksi tämän nähdessä lähetyksen katkeavat kiiluvien hampaiden ja kynsien silpoessa aivan kameran edessä, peittäen kameran linssin lopulta punaiseen nesteeseen.
Myös komissaari Francis miehineen kuulivat taistelun äänet, ja nämä äänet saivat miehet vapisemaan kauhusta. Jopa pelottomana itseään pitänyt Francis tunsi pelon kouraisevat vatsanpohjaansa, mutta hän pakotti tunteen pois.
”Hiljaa kaikki, ja eteenpäin!” Francis sihahti, johtaen miehiään yhä eteenpäin, kohti telakoitumishallia.
Pahoittelen lyhyyttä, mutta on ollut kaikkea muutakin hommaa viime aikoina. Koitan saada lisää parin viikon sisään.
”Kapteeni Kaskeala, ei vastausta.” Nuori radioaliupseeri ilmoitti virallisesti, Kaskealan katsellessa edessään avautuvia monitoreja. Kaksi alusta olivat pysähtyneet pienen asteroidijoukon keskelle, eikä kolmannesta näkynyt jälkeäkään. Kaskeala ei sinänsä pelännyt, sillä Kaleva kykeni yksin taistelemaan kolmeakin tällaista alusta vastaan helposti. Tästä huolimatta jokin painoi Kaskealaa.
”Yrittäkää yhä yhteyttä, ja antakaa RAATO:lle laukaisukäsky. Tarkemmat toimintaohjeet lähetetään hetken kuluttua.”
Avaruuspukuun sonnustautunut teknikko ryntäsi hohtosauvat käsissään RAATO:n alukset sisältävään hangaariin. Tämä asettui viiden kuljetusaluksen eteen, ja alkoi viittoa sauvoillaan samalla kun hänen takanaan olevat suuret ovet avautuivat. Halliin jääneet vähäiset ilmanrippeet katosivat tyhjiöön, ja viimeisenkin suhahduksen kuuluttua teknikko kuuli vain oman hengityksensä ja sydämensä sykkeen. Alukset heräsivät äänettömästi eloon, valojen syttyessä, ja moottoreiden kerätessä voimiaan. Lopulta pieni terävä ääni teknikon korvassa vaimeni ja tämä laski hohtosauvat nopeasti alas. Vain sekunteja myöhemmin kaikki viisi alusta viuhahtivat ääneti hänen ohitseen, jättäen miehen yksin tyhjään hangaariin.
Viisi alusta ryhmittyivät Kalevan yläpuolelle, jääden siihen leijumaan käskynjaon ajaksi. Hetkeä myöhemmin aluksen ryhmittyivät uudelleen, ja alkoivat lipua Kalevan rinnalla tämän lähestyessä toista kahdesta hylätystä Keisarillisesta aluksesta.
”Komissaari Francis! Taidan nähdä ulkona liikettä!” Kuiskasi kiihtynyt sotamies Emmerich, joka kurkisteli huoltohuoneen pienestä pyöreästä ikkunasta ulos avaruuden mustuuteen. Komissaarin jyhkeä olemus siirtyi ikkunaan ja katsahti sotilaan ohitse.
”Alukset eivät näytä Keisarillisilta. Lähettävätkö ne yhä signaalia?” Komissaari murahti epäilevänä.
”Kyllä herra komissaari.” Vastasi vioittuneen radion kimpussa häärivä teknikko. ”Koko ajan, ja heillä on virallinen Keisarillisen laivaston tunnistuskoodi. Finlandia… Kaleva… RAATO… Noita toistelevat koko ajan.” Huoltohuoneeseen lukkiutuneiden miesten selissä kiisi väristys kun käytävillä kajahti jälleen yksi onnettoman selviytyjän kuolinkirkaisu, jota seurasi jälleen piinaava hiljaisuus.
”Ei Keisarin nimeen! Nehän ampuvat meitä!” Huudahti hieman hätääntynyt sotilas kun ikkunassa näkyi kirkas välähdys jota seurasi koko alusta ravisuttava jyrähdys.
Kalevan päätykin vaiettua, ja tulipallon haihduttua Keisarillisen aluksen rungon pinnalta, paljastui vahingoittunut kohta, josta suuri osa panssaroinnista oli haihtunut olemattomiin. Kaikki viisi RAATO:n alusta kiitivät kohti tätä kohtaa, ja kiinnittyivät heikentyneeseen panssariin, alkaen leikata viittä aukkoa vihollisaluksen runkoon.
”Ryhmä yksi, sisäänmenoaukko vahvistettu! Toimintaa!” Karjui RAATO ryhmän johtaja radioonsa, ja hänen äänensä kaikui jokaisen ryhmän jäsenen korvissa näiden syöksyessä raskaiden magneettisaappaiden hidastamisesta huolimatta edessään avautuvaan saliin, jossa oli raskaiden puolustustykkien koneistoa ja valtavia useiden metrien korkuisia ammuslaatikoita. Aluksen omat sähköjärjestelmät olivat vaienneet, joten ainoat valonlähteet olivat RAATO sotilaiden aseiden ja kypärien valonheittimet, joiden kirkkaat valokeilat halkoivat kuiluja mustuuteen, paljastaen metallinkiiltoisia koneita joka puolella.
”Varmistakaa! Varmistakaa uloskäynti!” Tämä kymmenhenkinen ryhmä toimi nyt omana yksikkönään, sillä muut neljä samankokoista ryhmää olivat työntyneet muihin osiin aluksen heikennettyä kylkeä. Kaksi miestä siirtyi heidän kuljetusaluksensa murtaman aukon sivuille suojaamaan perääntymisreittiä, kaksi miestä muodosti nopeasti liikkuvan kärjen joka työntyi eteenpäin tuohon koneiden ja laatikoiden täyttämään saliin, samalla kun jäljellä olevat kuusi sotilasta etenivät hitaammin, tarkastellen ympäristöään milli kerrallaan, varmistaen sivustat.
”Selvää täällä!”
”Selvää!”
Yksi kerrallaan yhdeksän miestä karjaisi radioonsa vahvistuksen että alue oli selvä. Miesten päät kääntyilivät jatkuvasti, aivan kuin he olisivat olleet hermostuneita, mutta todellisuudessa tämä oli pitkään kestäneen koulutuksen tulosta, ja ympärilleen katselun tarkoitus oli korvata se yksi aisti jonka he olivat menettäneet tässä ympäristössä: kuulonsa. Salin seinän murtuessa tyhjiöön, tuo sama tyhjyys oli imenyt ilman alueelta. Yksikään sotilaista ei kuullut muuta kuin kypärissään olevien laitteiden sirinän, ja radionsa rätinän.
”Kapteeni Kaskeala, ryhmät yksi, kaksi, neljä ja viisi ovat päässeet alkuasemiin. Ryhmä kolme osui laipion vahvikkeisiin, ja joutuu yrittämään sisäänpääsyä uudelleen.” Ilmoitti RAATO ryhmien aktiivikoordinaattori Kalevan komentosillalla. Kaskeala katseli holonäytöllä kiiluvaa graafista esitystä ryhmien asemista verrattuna kohdealuksen tunnettuihin rakennepiirustuksiin, ja pudisti hiljaa päätään. Tällaisia virheitä ei saisi enää päästä käymään, mutta kai niihin oli totuttava. Nopeassa toiminnassa tapahtui aina valitettavia virheitä, ja onneksi tähänastiset virheet eivät olleet maksaneet henkiä.
”Komentakaa ryhmät yksi, kaksi ja viisi etenemään välittömästi kohti telakoitumiskantta kuusi, suoraan heidän yläpuolellaan, ja komentakaa ryhmä neljä tukemaan kolmatta näiden sisääntulossa.” Kaskeala komensi, vaihtaen painoa jalalta toiselle.
RAATO ryhmien yksi, kaksi ja viisi edetessä Keisarillisen taistelualuksen ylemmälle kannelle, mahdollistaakseen Kalevan telakoitumisen ja aluksen lopullisen varmistamisen, kukaan heistä ei havainnut aluksella mitään poikkeavaa, lukuun ottamatta miehistön puuttumista, ja siellä täällä lojuvia laserkivääreitä ja tyhjiä laserlippaita. Ryhmät pääsivät lopulta ylemmälle kannelle, sulkien perässään ilmalukot ja antaen aluksen omien laitteiden palauttaa keinoilmakehän aluksen sisätiloihin.
Yhä piilossaan kyyhöttelevät Keisarilliset sotilaat, teknikot ja näitä johtava komissaari katselivat nyt kummissaan ikkunasta, kun suuri valkea alus alkoi lipua lähemmäs ja lähemmäs.
”Mitä Kuolemattoman Keisarin nimeen…?”
”Telakoituvatko ne?” Komissaari kysyi, katsoen vaativana heidän ainoasta radiostaan vastaavaa teknikkoa, joka pudisti päätään.
”He ovat siirtyneet käyttämään salattua kanavaa, en saa selvää heidän viesteistään.” Teknikko vastasi, yrittäen yhä käännellä radionsa säätimiä. Samassa uudet äänet tulvahtivat miesten korviin käytävälle johtavan raskaan metallioven läpi.
”Ovat sulkeneet ilmalukot! Käytävä on jälleen paineistettu!” Ilmoitti yksi teknikoista, vetäytyen kauemmas ovelta. Komissaari Francis mietti hetken, ja alkoi sitten viittoa miehiään ylös lattialta jossa nämä olivat lojuneet surkeina ja nälissään.
”Jos ne yrittävät telakoitua, on meillä kaksi mahdollisuutta: jos ne ovat Keisarillisia, voimme tarjota heille apuamme, ja jos ne ovat vääräuskoisia, voimme voittaa kunniamme takaisin taistelemalla viimeisen kerran Keisarin puolesta! Keisari suojelkoon!” Francis karjahti melko äänekkäästi, vetäisen pienen voimasapelinsa huotrastaan, ja heiluttaen sen säkenöivää ja sirisevää terää ilmassa.
”Keisari suojelkoon” Vastasivat hänen miehensä, vaihdellen surkeita katseita, jotka normaaliolosuhteissa olisivat saattaneet ansaita miehelle teloituskuoleman, mutta joita Francis ei ollut huomaavinaan, sillä hän tiesi tarvitsevansa pian jokaisen miehensä.
Kaikki kolme RAATO ryhmää saapuivat lopulta suureen telakoitumishalliin. Nämä hallit oli rakennettu kuin valtaisan suuret ilmalukot, ja niiden tehtävänä oli mahdollistaa miesten ja varusteiden siirto alukselta toiselle. Nyt RAATO:n jäsenet tarkistivat jokaisen nurkan nopean täsmällisesti, kunnes heidän ryhmänjohtajansa antoivat merkin, ja miehet aloittivat hallin valmistelun telakointia varten.
”Kapteeni! RAATO yksi raportoi että telakointihalli on turvattu, ja telakointivalmis.” Kaskeala katseli hetken hologrammikuvaa, ja nyökkäsi sitten.
”Kapteeni Kaskeala, voimmeko puhua hetken?” Jacob Calgaar kysyi rauhallisena komentosillan takaosasta. Kaskeala katsoin voimapanssariin verhoutunutta miestä hetken, värähti, ja asteli sitten lähemmäs.
”Tottahan toki.” Kaskeala lausahti, yrittäen kuulostaa rauhalliselta, vaikka kaikki tämä toiminta olikin saanut hänet hieman jännittämään.
”Ehdottaisin että antaisitte miesteni ottaa väliaikaiset ryhmänjohtajan roolit valtausryhmillenne, sillä me tunnemme aluksen paremmin kuin te.” Calgaar ehdotti, jääden odottamaan vastausta.
RAATO 1:n komentaja katseli monitorista kuinka Kaleva lipui lähemmäs Keisarillisen aluksen kylkeä, valmiina telakoitumaan. Juuri kun hän kuuli ensimmäisten kiinnikkeiden mekanismien sihahdukset, hänen korviinsa kantautui myös toinen ääni: hänen kypäränsä radioon oli kantautunut noin puolen sekunnin mittainen lähetys joka oli katkennut heti. Tarkistettuaan nopeasti signaalin lähteen, joka oli RAATO 4:n radistivastaavan lähetin, hän vastasi viestiin.
”Täällä RAATO yksi, kuuleeko RAATO neljä?” Vastaus viipyi hetken, mutta tuli lopulta. Vastauksen laatu tosin sai jopa tämän kokeneen sotilaan kasvot vääntymään irveeseen, sillä radiosta kajahti niin kimeä kirkaisu, että se kuulosti vain hädin tuskin inhimilliseltä. Taustalta saattoi erottaa laukauksia, ja muita kirkaisuja, joita ei voinut enää edes väittää inhimillisiksi.
Kalevan kannella RAATO ryhmien koordinaattoni katseli monitoriaan hämmästyksen vallassa. Kolme RAATO 4:n jäsentä oli kadonnut, ja näiden elonmerkkejä tarkkailevat laitteet olivat lakanneet lähettämästä signaalia. Vain muutamia sekunteja myöhemmin käynnistyivät RAATO 4:n hätämajakat, lähettäen äärimmäisestä kriisitilanteesta viestivää signaalia. Tarkistaessaan nopeasti RAATO 4:n komentajan kypärään kiinnitetyn kameran lähettämiä viimeisiä kuvia, koordinaattorin kasvot valahtivat kalpeiksi tämän nähdessä lähetyksen katkeavat kiiluvien hampaiden ja kynsien silpoessa aivan kameran edessä, peittäen kameran linssin lopulta punaiseen nesteeseen.
Myös komissaari Francis miehineen kuulivat taistelun äänet, ja nämä äänet saivat miehet vapisemaan kauhusta. Jopa pelottomana itseään pitänyt Francis tunsi pelon kouraisevat vatsanpohjaansa, mutta hän pakotti tunteen pois.
”Hiljaa kaikki, ja eteenpäin!” Francis sihahti, johtaen miehiään yhä eteenpäin, kohti telakoitumishallia.
Viimeksi muokannut WHAM, Ma 09.04.2007 20:14. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
This galaxy is full of hidden secrets. It takes a vivid imagination and some pure insanity to uncover them all, yet the cost to ones sanity in uncovering them is... immense...
-
Commander Tycho
- Viestit: 55
- Liittynyt: Ti 30.01.2007 11:29
- Paikkakunta: Jyväskylä
-
Dead Maniac
- Viestit: 496
- Liittynyt: Ke 12.07.2006 00:34
- Paikkakunta: Mänttä-Vilppula
- Viesti:
Jopas jopas. On näissä vaan edelleen tunnelma kohdallaan. Tekisi jopa mieli jatkaa omia sepustuksia.
Time waits for no slave.
Kääntyneet kaartilaiseni:
http://www.sotavasara.net/keskustelu/vi ... p?p=638449
Kääntyneet kaartilaiseni:
http://www.sotavasara.net/keskustelu/vi ... p?p=638449
NEWS HOT OFF THE PRESS
Alkaa positiivisesti näyttää siltä että lähiaikoina on luvassa isohko taistelu jossa mukana ainakin Tau ja Blood Angels. Jos tämä megabattle käy toteen, on tiedossa takuuvarmasti paaaljon lisämateriaalia tähänkin ketjuun!
Sormia ristiin (itselläni ainakin on) ja toivotaaan, toivotaaan, toivotaaaaaaaaaaaaaaan...!!!
Alkaa positiivisesti näyttää siltä että lähiaikoina on luvassa isohko taistelu jossa mukana ainakin Tau ja Blood Angels. Jos tämä megabattle käy toteen, on tiedossa takuuvarmasti paaaljon lisämateriaalia tähänkin ketjuun!
Sormia ristiin (itselläni ainakin on) ja toivotaaan, toivotaaan, toivotaaaaaaaaaaaaaaan...!!!
This galaxy is full of hidden secrets. It takes a vivid imagination and some pure insanity to uncover them all, yet the cost to ones sanity in uncovering them is... immense...
+++++ Begin Message +++++
+++++ Receiver: Imperial battleforces >>> Blood Angels +++++
Finlandian forces stand ready to fight side by side with our allies! We shall not allow these vile aliens to treaspass any further into our space, and will assist you in wiping out this threat to life as we know it!
The newly formed Finlandian Space Fleet's first detatchement will also offer its support to this noble cause.
For mankind! For the People! For Finlandia!
+++++ Message sent by: General of 13:th Finlandian army: Tomi Kähkönen +++++
+++++ End of message +++++
+++++ Receiver: Imperial battleforces >>> Blood Angels +++++
Finlandian forces stand ready to fight side by side with our allies! We shall not allow these vile aliens to treaspass any further into our space, and will assist you in wiping out this threat to life as we know it!
The newly formed Finlandian Space Fleet's first detatchement will also offer its support to this noble cause.
For mankind! For the People! For Finlandia!
+++++ Message sent by: General of 13:th Finlandian army: Tomi Kähkönen +++++
+++++ End of message +++++
This galaxy is full of hidden secrets. It takes a vivid imagination and some pure insanity to uncover them all, yet the cost to ones sanity in uncovering them is... immense...
Tarina jatkuu
Kimmo Lahtinen, RAATO 4:n ryhmänjohtaja, heilautti RK-55 rynnäkkökivääriään laajassa kaaressa, jysäyttäen sen tukin edessään kiemurtelevaan kirkuvaan kynsien, hampaiden, käsivarsien, ja kypärien sekamelskaan, irvistäen tuntiessaan aseen kolahtavan maaliinsa. Huoltokäytävä jossa ryhmä oli kulkenut, oli muuttunut muutamissa sekunneissa täydellisestä järjestyksestä täydelliseksi kaaokseksi, jossa valokeilat heilahtelivat ja välkähtelivät, aseet laukeilivat, ja niin miehet kuin hirviötkin kirkuivat korvariipivästi. Lahtinen oli tunnistanut hyökkääjät, ja tiesi tarkalleen millaisessa vaarassa hän ja hänen yhä elävät miehensä olivat. Tyranidien Geenivarkaina tunnetut hirviöt olivat onnistuneet valtaamaan Keisarillisten alukset, todennäköisesti tappaneet alkuperäisen miehistön, ja odottaneet niitä jotka tutkisivat hylkyjä… Ja tässä he olivat, taistelemassa epätoivoisesti hengestään tuossa ahtaassa huoltokäytävässä, vailla minkäänlaista käsitystä siitä kuinka monta tällaista hirviötä aluksen käytävillä riehui. Poskilihaksen nytkähdys aktivoi hänen kypäräradionsa, ja Lahtinen alkoi karjua samalla kun vei aseensa jälleen tähtäysasentoon, ja tulitti lyhyen sarjan kauempana käytävällä lähestyviä kammottavia hahmoja kohti.
”Vetäytykää! Vetäytykää saakuli soikoon uusiin asemiin! Täällä RAATO-neljä, kimppuumme on hyökätty, tarvitsemme välittömästi tukij…” Lause jäi kesken kun Lahtinen joutui kääntymään nopealla liikkeellä ympäri väistääkseen uuden kynsiä täynnä olevan kouran viillon.
Kapteeni Kaskeala tuijotti eteensä avautuvaa hologrammia epäuskoisena, kuten myös hänen vierellään seisova Jacob Calgaar. RAATO 4 oli kärsinyt tappioita lähes puolet vahvuudestaan vain muutamassa kymmenessä sekunnissa, ja jäljellä olevat vetäytyivät, miten parhaiten kykenivät, kohti sisääntuloalusta, heidän ainoata pakokeinoaan.
”Alukset on menetetty, eikä meillä ole resursseja niiden takaisinvaltaamiseen. Vetäkää miehet ulos, ja valmistautukaa irrottautumaan!” Kuuluivat kapteeni Kaskealan käskyt, Jacob Calgaarin nyökytellessä päätään harmissaan. Alusten puhdistamiseen tarvittaisiin avaruusmerijalkaväkeä ja terminaattoreita, eikä kumpiakaan ollut saatavissa tarvittavia määriä. Jopa Jacob joutui myöntämään että alusten tuhoaminen olisi kaikissa tapauksissa järkevin teko.
Komentosillan alkaessa kuhista henkilöstön täyttäessä käskyjään valmistaakseen aluksen hätäirrotukseen, muutaman päät eivät nyökänneet, eivät liikahtaneet. Darar, harmaiden ritareiden ryhmänjohtaja, ei saattanut uskoa Inkvisiittorin hyväksyneen näiden alusten hylkäämisen! Pyhän Keisarin laivaston kaksi taistelualusta oltiin hylkäämässä Xenosten käsiin, ja tuhoamassa ilman kunnollista taistelua! Darar ei saattaisi hyväksyä sellaista, ja jos hänen mielessään oli ollut ennen epäilyksia Inkvisiittori Calgaarin vakaumuksesta, nyt nuo epäilyksen oli näytetty toteen. Dararin olisi tehtävä jotakin, jotta hänen Keisarinsa tahto toteutuisi, ja nämä alukset saataisiin takaisin Imperiumin haltuun, maksoi se mitä tahansa!
RAATO-ryhmät yksi, kaksi ja viisi olivat valmiusasemissa telakoitumishallin seinustoilla, kun yksi hallin seinistä avautui lähes kokonaan, toimien ilmalukon ovena. Oven takaa paljastui Kalevan telakoitumisputki, joka oli muotoiltu ulkonemaksi Kalevan takaosaan. Kalevan puolelta juoksi Keisarillisen aluksen puolelle pieni ryhmä teknikoita ja sotilaita, sekä neljä Harmaata Ritaria. RAATO-ryhmien johtajat alkoivat valmistella miehiään vetäytymään Kalevaan, kun yksi Harmaista Ritareista viittasi näitä pitämään asemansa.
”Keisarin nimeen, pitäkää sijaintinne! Tämä ei ole vielä ohi!” Yksi Harmaista Ritareista, Darar, karjaisi, piittaamatta korvassaan surisevasta äänestä, Jacob Calgaarin karjaisuista VOX verkossa: ”Inkvisition minulle antaman määräysvallan nimeen Darar! Vetäytykää välittömästi! Darar!” Dararin korvat eivät kuitenkaan rekisteröineet käskyhuutoja jotka kaikuivat hänen kypärässään, vaan hän ryntäsi sokean uskonsa ohjaamana ällistyneiden Finlandialaisten ohitse suoraan kohti telakoinnin hallintalaitteita.
”Darar!” Viimeinen varoitushuuto ei ehtinyt rekisteröityä kun Darar oli asettanut keisarillisen risteilijän telakoitumislaitteet lukitukseen, ja tuhonnut hallintalaitteet. Kestäisi kauan ennen kuin Finlandialaiset saisivat polttoleikattua aluksensa irti. Darar nosti katseensa sähisevästä ja kipinöivästä hallintapaneelista, katsoi kypäränsä silmikon lävitse miehiään, ja karjaisi taisteluhuudon: ”Kuolemattoman Keisarin nimeen!”, ennen kuin hän ryntäsi miehineen keisarillisen aluksen uumeniin. Finlandialaiset saattoivat vain katsoa tämän perään kauhunsekaisin tuntein.
Jacob Calgaar astui vain hetkiä myöhemmin alas Kalevan telakointirampilta, herättäen hämmästyneet Finlandialaiset jalkojensa jysähdyksellä telakointihallin lattian metallilevyjä vasten.
”Teknikot! Kootkaa varusteenne ja irroittakaa Kaleva! RAATO yksi! Seuratkaa minua!” Jacob jakoi käskyjä adrenaliinin alkaessa virrata hänen suonissaan huumaavana. Sotilailta kesti vain sekunteja muodostaa parijono Jacobin taakse, samalla kun Jacobia seurasi Kalevasta saapuvien teknikoiden lauma. Osa teknikoista asettui seuraamaan Jacobin johtamaa ryhmää, joka ryntäsi Dararin miesten perään loppujen miesten jäädessä yrittämään korjata tuhottuja hallintalaitteita ja tutkimaan keinoja saada Kaleva irti.
Komissaari Francisin miehet etenivät hiljaa pitkin käytäviä, joissa he saattoivat yhä kuulla kaukaa kantautuvia huutoja ja laukauksia, joita oli alkanut kuulua jatkuvasti lähempää. Francis oli päättänyt johtaa miehensä sittenkin aluksen pelastuskapseleille, koettaen päästä miehineen elävänä pois alukselta. Matkaa oli enää vähän, mutta käytävillä näkyi nytkin keisarillisten sotilaiden ja teknikoiden irvokkaasti revittyjä ruumiita, jotka retkottivat mikä missäkin. Joidenkin miesten kädet vapisivat, joidenkin hampaan löivät loukkua, ja loput mutisivat hiljaa rukouksia Keisarille. Francis ei tehnyt näistä mitään, hän tiesi että Keisari johtaisi häntä ilman rukouksiakin, ja nyt hänen suurin turvansa uskonsa ohessa oli rautahermoisuus ja keskittyminen. Kenties juuri tuo keskittyminen pelasti Francisin hengen, sillä hän ehti ottaa askelen taemmas kun hänen yläpuoleltaan viuhahti terävien raatelukynsien verhoama raaja, joka tarttuikin Francisin sijasta aivan tämän vierellä astelleeseen sotilaaseen, jonka jalat nousivat lattiasta kynnekkään käden hilatessa miehen kohti katossa odottavaa kuolemaa. Francis osoitti bolt-pistoolillaan kattoon, laukaisten aseensa kohti hyökkääjää. Laukausten valossa hän näki kattopaneelien repeytyneen irti, ja noiden vaurioituneiden paneelien takaa tuijotti rivi virnistäviä xenoskasvoja. Juuri kuten Francis oli pelännytkin, laukaukset houkuttelivat paikalle lisää hirviöitä, joita ilmestyi juuri käytävälle mutkan takaa heidän edessään. ”Ampukaa, kurjat!” Francis kailotti tyhjentäen bolt-pistoolinsa lippaan, pyörähtäen ympäri välttäen ylhäältä lähestyvät raateluhampaat, ja ladaten aseensa jälleen.
”Ne tappavat meidät! Ne tappavat…!” Kirkui joku hätääntyneistä teknikoista juuri kun jostakin Francisin miesten takaa repesi useiden aseiden yhteistulitus. Stormbolterin ammukset repivät aukkoja käytävän seiniin ja kattoon ja hyökkäävien xenosten sihinä muuttui kirkumiseksi. Francis käännähti ympäri nähdäkseen käytävän hänen takanaan täyttyneen harmaiden ritareiden metallinhohtoisista voimahaarniskoista. Harmaiden ritareiden kärjessä marssi rätisevä stormbolter käsissään erityisen koristeelliseen panssariin verhoutunut soturi, joka pysähtyi Francisin miesten lähelle.
”Missä tämän aluksen komentokeskus on?” Kuului Harmaan Ritarin hyisen kylmä ääni jopa taistelun melskeen yli. Yksi teknikoista nousi ylös ja osoitti sormellaan eteenpäin, kohti pelastuskapseleita, jolloin Harmaa ritari käänsi stormbolterinsa nopealla liikkeellä, tappaen taistelutahtonsa menettäneen sotilaan siihen paikkaan.
”Komentosillalle! Te tulette mukaamme!”
Jacob Calgaar johti miehensä nopeasti luomaan liikkeentunnistimista ja suuntaräjähteistä ansoja ja hidasteita telakoitumishallia mahdollisesti lähestyville xenoille, samalla kun he etenivät syvemmälle Keisarilliseen alukseen. Calgaarilla oli suunnitelma, jolla Kaleva saataisiin säästettyä, mutta ennen kuin hän voisi sallia tuon suunnitelman toteutuksen, hänen täytyisi yrittää palauttaa Darar tämän vallanneesta hulluudesta.
Keisarillisen aluksen ja Kalevan välisessä telakoitumishallissa oli käynnistä täysi tohina, kun teknikot asensivat kiireisesti tehokkaita suuntaräjähteitä joilla pyrittäisiin hetken kuluttua irrottamaan Kaleva keisarillisesta aluksesta.
Kimmo Lahtinen, RAATO 4:n ryhmänjohtaja, heilautti RK-55 rynnäkkökivääriään laajassa kaaressa, jysäyttäen sen tukin edessään kiemurtelevaan kirkuvaan kynsien, hampaiden, käsivarsien, ja kypärien sekamelskaan, irvistäen tuntiessaan aseen kolahtavan maaliinsa. Huoltokäytävä jossa ryhmä oli kulkenut, oli muuttunut muutamissa sekunneissa täydellisestä järjestyksestä täydelliseksi kaaokseksi, jossa valokeilat heilahtelivat ja välkähtelivät, aseet laukeilivat, ja niin miehet kuin hirviötkin kirkuivat korvariipivästi. Lahtinen oli tunnistanut hyökkääjät, ja tiesi tarkalleen millaisessa vaarassa hän ja hänen yhä elävät miehensä olivat. Tyranidien Geenivarkaina tunnetut hirviöt olivat onnistuneet valtaamaan Keisarillisten alukset, todennäköisesti tappaneet alkuperäisen miehistön, ja odottaneet niitä jotka tutkisivat hylkyjä… Ja tässä he olivat, taistelemassa epätoivoisesti hengestään tuossa ahtaassa huoltokäytävässä, vailla minkäänlaista käsitystä siitä kuinka monta tällaista hirviötä aluksen käytävillä riehui. Poskilihaksen nytkähdys aktivoi hänen kypäräradionsa, ja Lahtinen alkoi karjua samalla kun vei aseensa jälleen tähtäysasentoon, ja tulitti lyhyen sarjan kauempana käytävällä lähestyviä kammottavia hahmoja kohti.
”Vetäytykää! Vetäytykää saakuli soikoon uusiin asemiin! Täällä RAATO-neljä, kimppuumme on hyökätty, tarvitsemme välittömästi tukij…” Lause jäi kesken kun Lahtinen joutui kääntymään nopealla liikkeellä ympäri väistääkseen uuden kynsiä täynnä olevan kouran viillon.
Kapteeni Kaskeala tuijotti eteensä avautuvaa hologrammia epäuskoisena, kuten myös hänen vierellään seisova Jacob Calgaar. RAATO 4 oli kärsinyt tappioita lähes puolet vahvuudestaan vain muutamassa kymmenessä sekunnissa, ja jäljellä olevat vetäytyivät, miten parhaiten kykenivät, kohti sisääntuloalusta, heidän ainoata pakokeinoaan.
”Alukset on menetetty, eikä meillä ole resursseja niiden takaisinvaltaamiseen. Vetäkää miehet ulos, ja valmistautukaa irrottautumaan!” Kuuluivat kapteeni Kaskealan käskyt, Jacob Calgaarin nyökytellessä päätään harmissaan. Alusten puhdistamiseen tarvittaisiin avaruusmerijalkaväkeä ja terminaattoreita, eikä kumpiakaan ollut saatavissa tarvittavia määriä. Jopa Jacob joutui myöntämään että alusten tuhoaminen olisi kaikissa tapauksissa järkevin teko.
Komentosillan alkaessa kuhista henkilöstön täyttäessä käskyjään valmistaakseen aluksen hätäirrotukseen, muutaman päät eivät nyökänneet, eivät liikahtaneet. Darar, harmaiden ritareiden ryhmänjohtaja, ei saattanut uskoa Inkvisiittorin hyväksyneen näiden alusten hylkäämisen! Pyhän Keisarin laivaston kaksi taistelualusta oltiin hylkäämässä Xenosten käsiin, ja tuhoamassa ilman kunnollista taistelua! Darar ei saattaisi hyväksyä sellaista, ja jos hänen mielessään oli ollut ennen epäilyksia Inkvisiittori Calgaarin vakaumuksesta, nyt nuo epäilyksen oli näytetty toteen. Dararin olisi tehtävä jotakin, jotta hänen Keisarinsa tahto toteutuisi, ja nämä alukset saataisiin takaisin Imperiumin haltuun, maksoi se mitä tahansa!
RAATO-ryhmät yksi, kaksi ja viisi olivat valmiusasemissa telakoitumishallin seinustoilla, kun yksi hallin seinistä avautui lähes kokonaan, toimien ilmalukon ovena. Oven takaa paljastui Kalevan telakoitumisputki, joka oli muotoiltu ulkonemaksi Kalevan takaosaan. Kalevan puolelta juoksi Keisarillisen aluksen puolelle pieni ryhmä teknikoita ja sotilaita, sekä neljä Harmaata Ritaria. RAATO-ryhmien johtajat alkoivat valmistella miehiään vetäytymään Kalevaan, kun yksi Harmaista Ritareista viittasi näitä pitämään asemansa.
”Keisarin nimeen, pitäkää sijaintinne! Tämä ei ole vielä ohi!” Yksi Harmaista Ritareista, Darar, karjaisi, piittaamatta korvassaan surisevasta äänestä, Jacob Calgaarin karjaisuista VOX verkossa: ”Inkvisition minulle antaman määräysvallan nimeen Darar! Vetäytykää välittömästi! Darar!” Dararin korvat eivät kuitenkaan rekisteröineet käskyhuutoja jotka kaikuivat hänen kypärässään, vaan hän ryntäsi sokean uskonsa ohjaamana ällistyneiden Finlandialaisten ohitse suoraan kohti telakoinnin hallintalaitteita.
”Darar!” Viimeinen varoitushuuto ei ehtinyt rekisteröityä kun Darar oli asettanut keisarillisen risteilijän telakoitumislaitteet lukitukseen, ja tuhonnut hallintalaitteet. Kestäisi kauan ennen kuin Finlandialaiset saisivat polttoleikattua aluksensa irti. Darar nosti katseensa sähisevästä ja kipinöivästä hallintapaneelista, katsoi kypäränsä silmikon lävitse miehiään, ja karjaisi taisteluhuudon: ”Kuolemattoman Keisarin nimeen!”, ennen kuin hän ryntäsi miehineen keisarillisen aluksen uumeniin. Finlandialaiset saattoivat vain katsoa tämän perään kauhunsekaisin tuntein.
Jacob Calgaar astui vain hetkiä myöhemmin alas Kalevan telakointirampilta, herättäen hämmästyneet Finlandialaiset jalkojensa jysähdyksellä telakointihallin lattian metallilevyjä vasten.
”Teknikot! Kootkaa varusteenne ja irroittakaa Kaleva! RAATO yksi! Seuratkaa minua!” Jacob jakoi käskyjä adrenaliinin alkaessa virrata hänen suonissaan huumaavana. Sotilailta kesti vain sekunteja muodostaa parijono Jacobin taakse, samalla kun Jacobia seurasi Kalevasta saapuvien teknikoiden lauma. Osa teknikoista asettui seuraamaan Jacobin johtamaa ryhmää, joka ryntäsi Dararin miesten perään loppujen miesten jäädessä yrittämään korjata tuhottuja hallintalaitteita ja tutkimaan keinoja saada Kaleva irti.
Komissaari Francisin miehet etenivät hiljaa pitkin käytäviä, joissa he saattoivat yhä kuulla kaukaa kantautuvia huutoja ja laukauksia, joita oli alkanut kuulua jatkuvasti lähempää. Francis oli päättänyt johtaa miehensä sittenkin aluksen pelastuskapseleille, koettaen päästä miehineen elävänä pois alukselta. Matkaa oli enää vähän, mutta käytävillä näkyi nytkin keisarillisten sotilaiden ja teknikoiden irvokkaasti revittyjä ruumiita, jotka retkottivat mikä missäkin. Joidenkin miesten kädet vapisivat, joidenkin hampaan löivät loukkua, ja loput mutisivat hiljaa rukouksia Keisarille. Francis ei tehnyt näistä mitään, hän tiesi että Keisari johtaisi häntä ilman rukouksiakin, ja nyt hänen suurin turvansa uskonsa ohessa oli rautahermoisuus ja keskittyminen. Kenties juuri tuo keskittyminen pelasti Francisin hengen, sillä hän ehti ottaa askelen taemmas kun hänen yläpuoleltaan viuhahti terävien raatelukynsien verhoama raaja, joka tarttuikin Francisin sijasta aivan tämän vierellä astelleeseen sotilaaseen, jonka jalat nousivat lattiasta kynnekkään käden hilatessa miehen kohti katossa odottavaa kuolemaa. Francis osoitti bolt-pistoolillaan kattoon, laukaisten aseensa kohti hyökkääjää. Laukausten valossa hän näki kattopaneelien repeytyneen irti, ja noiden vaurioituneiden paneelien takaa tuijotti rivi virnistäviä xenoskasvoja. Juuri kuten Francis oli pelännytkin, laukaukset houkuttelivat paikalle lisää hirviöitä, joita ilmestyi juuri käytävälle mutkan takaa heidän edessään. ”Ampukaa, kurjat!” Francis kailotti tyhjentäen bolt-pistoolinsa lippaan, pyörähtäen ympäri välttäen ylhäältä lähestyvät raateluhampaat, ja ladaten aseensa jälleen.
”Ne tappavat meidät! Ne tappavat…!” Kirkui joku hätääntyneistä teknikoista juuri kun jostakin Francisin miesten takaa repesi useiden aseiden yhteistulitus. Stormbolterin ammukset repivät aukkoja käytävän seiniin ja kattoon ja hyökkäävien xenosten sihinä muuttui kirkumiseksi. Francis käännähti ympäri nähdäkseen käytävän hänen takanaan täyttyneen harmaiden ritareiden metallinhohtoisista voimahaarniskoista. Harmaiden ritareiden kärjessä marssi rätisevä stormbolter käsissään erityisen koristeelliseen panssariin verhoutunut soturi, joka pysähtyi Francisin miesten lähelle.
”Missä tämän aluksen komentokeskus on?” Kuului Harmaan Ritarin hyisen kylmä ääni jopa taistelun melskeen yli. Yksi teknikoista nousi ylös ja osoitti sormellaan eteenpäin, kohti pelastuskapseleita, jolloin Harmaa ritari käänsi stormbolterinsa nopealla liikkeellä, tappaen taistelutahtonsa menettäneen sotilaan siihen paikkaan.
”Komentosillalle! Te tulette mukaamme!”
Jacob Calgaar johti miehensä nopeasti luomaan liikkeentunnistimista ja suuntaräjähteistä ansoja ja hidasteita telakoitumishallia mahdollisesti lähestyville xenoille, samalla kun he etenivät syvemmälle Keisarilliseen alukseen. Calgaarilla oli suunnitelma, jolla Kaleva saataisiin säästettyä, mutta ennen kuin hän voisi sallia tuon suunnitelman toteutuksen, hänen täytyisi yrittää palauttaa Darar tämän vallanneesta hulluudesta.
Keisarillisen aluksen ja Kalevan välisessä telakoitumishallissa oli käynnistä täysi tohina, kun teknikot asensivat kiireisesti tehokkaita suuntaräjähteitä joilla pyrittäisiin hetken kuluttua irrottamaan Kaleva keisarillisesta aluksesta.
This galaxy is full of hidden secrets. It takes a vivid imagination and some pure insanity to uncover them all, yet the cost to ones sanity in uncovering them is... immense...
-
The_red_prophet
- Viestit: 92
- Liittynyt: Su 25.12.2005 12:18
- Paikkakunta: Vaasa
Ohhoh. Itsellänikin on Finlandia-IG, ja kuvia laitettuani sain kuulla että juuri sinä olit sen aiemmin keksinyt. Tähän törmäsin ja täytyy todeta, että jumaliste oot hyvät fluffit keksinyt. "Omasta Finlandiastani" ei ole kuin silloin tällöin mietittyjä osia, lähinnä eversti Kaukorannan (minä itse 
) edesottamuksista Cypherin ja Ordo Xenoksen kanssa, mutta näistäkään en ole mitään paperille taikka koneelle lätkäissyt. Aikajanoja tai moisia en ole pahemmin miettinyt, riittää että lähellä Valhallaa. Sekin nyt näin omista fluffisyistä. Mutta kirjoita toki, kiva lukea miten sinun Finlandiasi toimii.
) edesottamuksista Cypherin ja Ordo Xenoksen kanssa, mutta näistäkään en ole mitään paperille taikka koneelle lätkäissyt. Aikajanoja tai moisia en ole pahemmin miettinyt, riittää että lähellä Valhallaa. Sekin nyt näin omista fluffisyistä. Mutta kirjoita toki, kiva lukea miten sinun Finlandiasi toimii.Pehmustettu joukkoistuin.
Ei ole yllättävää että Finlandia nimisiä planeettoja ja kansoja ilmenee Imperiumissa useampiakin, sillä vaikka Finlandiamme ei kuulukaan edes samaan ihmiskunnan evoluutiojärjestelmään kuin Imperiumin ihminen, sen kieli on kehittynyt lähes täydellisen samanlaiseksi, mikä aiheuttaa nimissä huomattavia yhtäläisyyksiä ja samankaltaisuuksia.
Toivotamme uudet liittolaiset tervetulleiksi niin nimessä kuin hengessäkin!
Toivotamme uudet liittolaiset tervetulleiksi niin nimessä kuin hengessäkin!
This galaxy is full of hidden secrets. It takes a vivid imagination and some pure insanity to uncover them all, yet the cost to ones sanity in uncovering them is... immense...
-
The_red_prophet
- Viestit: 92
- Liittynyt: Su 25.12.2005 12:18
- Paikkakunta: Vaasa
Francis kirosi hiljaa mielessään. Hän oli ehtinyt hetken luulla tulleensa pelastetuksi nähdessään Harmaat Ritarit, mutta nyt hänelle alkoi valjeta että nämä hullut olivat johtamassa häntä ja hänen miehiään takaisin, syvemmälle surman suuhun! Francisin miehet hupenivat Harmaiden Ritareiden taisteluavusta huolimatta nopeaa tahtia kun xenot tekivät yllätyshyökkäyksiä joka suunnalta. Francis oli jo hylännyt bolt-pistoolista hyödyttömänä kun hänen ammuksensa loppuivat. Nyt hän sivalteli voimasapelillaan kuin vimmattu, samalla kun kynnet ja bolterin ammukset viuhahtelivat hänen ympärillään. Francis saattoi vain toivoa että Harmaiden ritareiden johtajalla olisi hyvä suunnitelma toteutettavaksi, kunhan he pääsisivät aluksen komentosillalle.
Jacobilla ja tätä seuraavilla miehillä ei ollut ollut suuria vaikeuksia seurata Dararia syvemmälle Keisarillisen aluksen käytäville, sillä Darar oli jättänyt jälkeensä satoja käytävillä lojuvia bolterinammusten runtelemia xenosraatoja. Jacob kirosi Dararin kaaoksen kitaan, sillä vaikka hän olikin osannut odottaa Dararilta niskuroivaa asennetta ja kunnioituksen puutetta, ei hän ollut osannut odottaa täysimittaista petturuutta! Tällaista toimintaa Jacob ei voisi sallia, joten hänellä oli tasan yksi mahdollisuus pelastaa kasvonsa ja Inkvisiittorin asemansa. Hän ei antaisi Dararin kaltaisen niskoittelevan fanaatikon tuhota elämäänsä!
Keisarillisen risteilijän komentosillalla laukaukset hiljenivät viimein, kun viimeinenkin xeno vaipui kirkuen lattialle. Francis oli jo haavoittunut, eikä hänen miehistään ollut jäänyt henkiin kuin muutamia vapisevia sotilaita, jotka pitelivät lähes tyhjiin ammuttuja aseitaan kalpeina.
”Entäs nyt?” Francis murahti kysymyksen ilmoille, kääntäen katseensa komentosillan keskellä astelevaa Dararia kohti. Darar ei kiinnittänyt komissaariin minkäänlaista huomiota, vaan tämä alkoi naputella nopeasti erään konsolin hallintalaitteita. Francis odotti ensin hetken, mutta lopulta kärsimättömyys vei voiton kokeneesta komissaarista. Francis asteli lähemmäs Dararia ja loi silmäyksen konsoliin jota Darar näppäili. Francisin silmät laajenivat kauhusta, mutta hän tajusi tilanteen liian myöhään…
Darar kuuli äänen etäisenä, vaikka tiesi sen tulevan aivan viereltään. Komissaarin vastalauseet eivät enää liikuttaneet häntä. Hänen tehtävänsä oli palauttaa tämä alus osaksi Keisarillista laivastoa. Hänen haarniskoidut sormensa avasivat jokaisen aluksen sisällä olevan sulun ja laipion, päästäem ilman valumaan hitaasti tyhjiöön jo olemassa olevista vuodoista. Sitten, piittaamatta selkäänsä iskeytyvästä komissaarin nyrkistä, hän avasi kaikki aluksen ilmalukot. Tyhjiö vetäisi xenot ulos aluksesta ja tappaisi nämä, kuten aluksella yhä olevat selviytyjät, mutta tämä hinta oli maksamisen arvoinen.
Jacob miehineen astui juuri sisään Keisarillisen aluksen komentosillalle kun aluksen ilmalukot rävähtivät auki. Jacob ei ehtinyt täysin hahmottaa mitä komentosillalla oli tapahtumassa, sillä Darar oli sivaltanut voimamiekallaan ihmiskomissaarin käden irti, ja nyt tämä haavoittunut soturi tuupertui ensin lattialle, ja alkoi sitten liukua valtavalla voimalla aluksesta ulos syöksyvien ilmamassojen mukana ulos komentosillalta. Jacobin puku lukittui automaattisesti lattiaan, ja häntä seuraavat RAATO:n sotilaat aktivoivat kenkiensä magneetit. Kaikki komentosillalla yhä olleet keisarilliset sotilaat kuitenkin joutuivat ilmamassojen vietäviksi, ja lensivät ulos komentosillalta. Yksi tuhoon tuomituista miehistä osui yhteen RAATO:n sotilaista, kaataen sotilaan siten että tämän magneettikengät pettivät. Epätoivoinen sotilas räpiköi kuin mielipuolinen, saaden lopulta toisen saappaansa tarttumaan käytävän seinästä törröttävään paksuun metalliputkeen.
”Darar! Keisarin nimeen määrään sinut perääntymään välittömästi, jotta Inkvisition neuvosto voi päättää rangaistuksestasi Terralla!” Jacob karjui VOX radionsa kautta Dararille, joka pudisti päätään.
”Calgaar! Poika! Sinä et ole oikea ihminen lausumaan keisarin nimeä! Sinulla ei olisi mitään ilman isäsi nimeä! Minä olen palvellut Kuolematonta Keisaria koko ikäni, eikä minua komentele pilattu kakara!” Jacob pudisti päätään. Hän ymmärsi Dararin mielipiteen, mutta ei voinut silti hyväksyä tämän toimia. Jacob kiskaisi valkean kaapunsa alta valtavan voimamiekkansa, ja käynnisti sen sihisevän terän virtaemitterit.
”Darar! Keisarin Inkvisition nimessä sinut on todettu petturiksi! Tiedät tuomion!” Jacob ei antanut Dararille liiemmin aikaa valmistautua, vaan syöksyi komentosillan halki voimamiekka sinisenä leiskuen. Darar toimi myös nopeasti, ja heilautti oman voimamiekkansa Jacobia vastaan. Kaksi suurta terää iskeytyi yhteen voimalla joka tuntui vavahduttavan koko alusta. Jacob ja Darar painoivat aseitaan yhteen niin että siniset salamat iskivät aseista heidän panssareihinsa asti, saaden heidän kypäriensä VOX lähettimet rätisemään korviavihlovasti. Molemmat soturit vetäytyivät samanaikaisesti, Dararin pysäyttäessä aseensa terän kokemuksen suomin taidoin ilmaan, kun taas Jacob antoi aseensa terän heilahtaa täyden ympyrän vierellään, viiltäen yhden komentosillan tuoleista kahdeksi kihisevän kuumaksi tuolinpuolikkaaksi. Jacob käytti miekkansa liikettä hyväkseen ja siirtyi uuteen hyökkäykseen samalla kun Darar yritti päästä yllättämään hallitulla pistolla. Jacob iski Dararin aseen ylös, ja miesten voimapanssarit osuivat yhteen kun miehet törmäsivät toisiinsa. Jacob vapautti nopeasti toisen kätensä, antaen aseensa valua sivulleen, ja tarttui Dararin panssarin selkämyksestä. Jacob väänsi Dararin yhdellä nopealla liikkeellä irti itsestään, ja sai tämän kaadettua selälleen komentosillan lattialle. Jacobin ilo jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä hänen aseensa oli nyt vajonnut pitkälle hänen sivulleen. Ennen kuin Jacob ehti siirtää aseensa uudelleen iskuvalmiiksi, Darar oli kierähtänyt hänen altaan ja päässyt polvensa varaan. Jacob vetäytyi jälleen ja Darar nousi jaloilleen. Jacob oli tiennyt haasteen kovaksi, eikä hän ollut vieläkään varma voisiko hän voittaa Dararin kaltaista veteraania. Hänen täytyisi koettaa keksiä jotakin muuta, jotakin jolla hän saisi selvän etulyöntiaseman Darariin nähden.
Päästyään jälleen tasapainoon Darar otti askelen taemmas, punniten samalla vastustajaansa uusin silmin. Hän ei ollut odottanut tällaista vastusta Calgaarin pojalta, vaan oli odottanut taistelun päättyvän ensimmäiseen iskuun. Darar siristi silmiään tyhjiön pois sulkevan naamionsa takana, tarkastellen Jacobin hahmoa kypäränsä silmikon lävitse. Hän tunsi vieraan ajatuksen päässään, ajatuksen joka oli poissa paikaltaan.
”Calgaar… Miten julkeat?” Darar ajatteli, ja huomasi vieraan ajatuksen vastaavan:
”Darar, tämän on päätyttävä tavalla tai toisella. Sinä olet uhmannut minua ja samalla koko Inkvisitiota. Toisen meistä on kuoltava, toisen meistä on oltava väärässä!” Darar koetti työntää vieraan ajatuksen päästään, mutta ei kyennyt sulkemaan ajatuksiaan suojaavaksi muuriksi Jacobin hyökkäystä vastaan. Sekunnit muuttuivat minuuteiksi kun kaksi soturia seisoi valmiusasennossa, näiden ajatusten ja psyykkisten hyökkäysten pistäessä, torjuessa ja sivaltaessa toistensa aivoissa.
”Jacob! Tuhlaat aikaasi! Tämä taistelu ei pääty näin!” Dararin ajatuksen uhosivat, mutta saivat vastauksekseen vain hiljaisuutta.
Kahden ottelijan psyykkiset voimat olivat tulleet tasatulokseen, ja hyökkäykset olivat muuttuneet haparoiviksi miesten ajatuksissa. Jacob oli käyttänyt kaikki psyykkiset voimansa, eikä ollut saanut murrettua vastustajaansa loppuun. Lopulta Jacobin kärsivällinen taistelu palkittiin, sillä koko alus järkähti yllättäen ja voimakkaasti, saattaen Dararin tasapainoon. Kaleva oli räjäyttänyt itsensä irti Keisarillisesta aluksesta, juuri kuten Jacob oli odottanutkin. Jacon käytti yllätyksen suoman puolen sekunnin yllätysedun täysillä edukseen, hän nosti miekkansa päänsä yläpuolelle, ja sivalsi sillä Dararia, joka ehti vain hädin tuskin vastata iskuun. Dararin oma miekka, sekä Jacobin säkenöivä miekka lukittuivat terät vastakkain vain tuumien päähän Dararin kaulasta. Darar työnsi terää kauemmas itsestään, mutta Jacobin vastustuksen ansiosta Darar sai aikaiseksi vain terien levotonta vapinaa, jonka voimasta voimamiekat säkenöivät sinistä valoa ympärilleen.
”Kuole vääräuskoinen!” Jacob karjaisi, työntäen aseellaan äkillisesti, saamatta kuitenkaan Dararin asetta painettua muutamaa milliä pidemmälle. Samassa Jacob kuitenkin sammutti voimamiekkansa, poistaen aseen terää suojaavan kentän vaikutuksen, ja saaden Dararin miekan puremaan miekkansa poikki. Darar sukelsi suoraan nyt katkenneeseen adamantiumterään, jonka terävä reuna riitti silti halkaisemaan tämän voimapanssarin kaulan kohdalta. Vain sekunneissa Dararin panssarin sisällä ollut ilma oli imeytynyt tyhjiöön, jättäen Dararin jäätyneen ruumiin vavahtelemaan komentosillan lattiaan lukittuneista jaloistaan.
Jacob katsoi voitettua vastustajaansa, jonka voimamiekka leijui nyt tämän hervottomassa kädessä, ja viskaisi oman rikkoutuneen aseensa sivuun, tarttuen vastustajansa aseeseen. Jacob väänsi väkivalloin tyhjiön jäädyttämät sormet irti aseen kahvasta ja nosti aseen päänsä yläpuolelle, katsoen samalla komentosillalla liikkumattomina seisovia Harmaita Ritareita.
”Te olette seuranneet käskyjä, uskoen noudattavanne Keisarin tahtoa. Teidät on nyt vapautettu valheesta, nouskaa jälleen ja olkaa uskollisia jälleen.” Näine sanoineen Jacob marssi ulos komentosillalta, saaden niin Harmaat Ritarit kuin RAATO:n sotilaat peräänsä.
Kalevan käytävillä kaikuva hälytyssireeni vihloi korvia, mutta siitä huolimatta, tai ennemminkin siitä johtuen miehistön jäsenet jouduttivat askeliaan kiirehtiessään asemapaikoilleen. Turvahenkilökuntaa juoksenteli sarjatuliaseet valmiina pitkin käytäviä, ja lääkintähenkilökunta seurasi näitä käsiaseet valmiina, osa hermostuksesta vavisten. Hälytyssireeneiden keskeltä kuului kaksi ääntä, joista ensimmäinen oli korviavihlova kauhunkiljaisu ja toinen hälytysjärjestelmän automaattinen hätäkuulutus: ”Tunkeilijoita aluksella. Tunkeilijoita havaittu kansilla: seitsemän, kahdeksan, yhdeksän, kymmenen…”
Jacobilla ja tätä seuraavilla miehillä ei ollut ollut suuria vaikeuksia seurata Dararia syvemmälle Keisarillisen aluksen käytäville, sillä Darar oli jättänyt jälkeensä satoja käytävillä lojuvia bolterinammusten runtelemia xenosraatoja. Jacob kirosi Dararin kaaoksen kitaan, sillä vaikka hän olikin osannut odottaa Dararilta niskuroivaa asennetta ja kunnioituksen puutetta, ei hän ollut osannut odottaa täysimittaista petturuutta! Tällaista toimintaa Jacob ei voisi sallia, joten hänellä oli tasan yksi mahdollisuus pelastaa kasvonsa ja Inkvisiittorin asemansa. Hän ei antaisi Dararin kaltaisen niskoittelevan fanaatikon tuhota elämäänsä!
Keisarillisen risteilijän komentosillalla laukaukset hiljenivät viimein, kun viimeinenkin xeno vaipui kirkuen lattialle. Francis oli jo haavoittunut, eikä hänen miehistään ollut jäänyt henkiin kuin muutamia vapisevia sotilaita, jotka pitelivät lähes tyhjiin ammuttuja aseitaan kalpeina.
”Entäs nyt?” Francis murahti kysymyksen ilmoille, kääntäen katseensa komentosillan keskellä astelevaa Dararia kohti. Darar ei kiinnittänyt komissaariin minkäänlaista huomiota, vaan tämä alkoi naputella nopeasti erään konsolin hallintalaitteita. Francis odotti ensin hetken, mutta lopulta kärsimättömyys vei voiton kokeneesta komissaarista. Francis asteli lähemmäs Dararia ja loi silmäyksen konsoliin jota Darar näppäili. Francisin silmät laajenivat kauhusta, mutta hän tajusi tilanteen liian myöhään…
Darar kuuli äänen etäisenä, vaikka tiesi sen tulevan aivan viereltään. Komissaarin vastalauseet eivät enää liikuttaneet häntä. Hänen tehtävänsä oli palauttaa tämä alus osaksi Keisarillista laivastoa. Hänen haarniskoidut sormensa avasivat jokaisen aluksen sisällä olevan sulun ja laipion, päästäem ilman valumaan hitaasti tyhjiöön jo olemassa olevista vuodoista. Sitten, piittaamatta selkäänsä iskeytyvästä komissaarin nyrkistä, hän avasi kaikki aluksen ilmalukot. Tyhjiö vetäisi xenot ulos aluksesta ja tappaisi nämä, kuten aluksella yhä olevat selviytyjät, mutta tämä hinta oli maksamisen arvoinen.
Jacob miehineen astui juuri sisään Keisarillisen aluksen komentosillalle kun aluksen ilmalukot rävähtivät auki. Jacob ei ehtinyt täysin hahmottaa mitä komentosillalla oli tapahtumassa, sillä Darar oli sivaltanut voimamiekallaan ihmiskomissaarin käden irti, ja nyt tämä haavoittunut soturi tuupertui ensin lattialle, ja alkoi sitten liukua valtavalla voimalla aluksesta ulos syöksyvien ilmamassojen mukana ulos komentosillalta. Jacobin puku lukittui automaattisesti lattiaan, ja häntä seuraavat RAATO:n sotilaat aktivoivat kenkiensä magneetit. Kaikki komentosillalla yhä olleet keisarilliset sotilaat kuitenkin joutuivat ilmamassojen vietäviksi, ja lensivät ulos komentosillalta. Yksi tuhoon tuomituista miehistä osui yhteen RAATO:n sotilaista, kaataen sotilaan siten että tämän magneettikengät pettivät. Epätoivoinen sotilas räpiköi kuin mielipuolinen, saaden lopulta toisen saappaansa tarttumaan käytävän seinästä törröttävään paksuun metalliputkeen.
”Darar! Keisarin nimeen määrään sinut perääntymään välittömästi, jotta Inkvisition neuvosto voi päättää rangaistuksestasi Terralla!” Jacob karjui VOX radionsa kautta Dararille, joka pudisti päätään.
”Calgaar! Poika! Sinä et ole oikea ihminen lausumaan keisarin nimeä! Sinulla ei olisi mitään ilman isäsi nimeä! Minä olen palvellut Kuolematonta Keisaria koko ikäni, eikä minua komentele pilattu kakara!” Jacob pudisti päätään. Hän ymmärsi Dararin mielipiteen, mutta ei voinut silti hyväksyä tämän toimia. Jacob kiskaisi valkean kaapunsa alta valtavan voimamiekkansa, ja käynnisti sen sihisevän terän virtaemitterit.
”Darar! Keisarin Inkvisition nimessä sinut on todettu petturiksi! Tiedät tuomion!” Jacob ei antanut Dararille liiemmin aikaa valmistautua, vaan syöksyi komentosillan halki voimamiekka sinisenä leiskuen. Darar toimi myös nopeasti, ja heilautti oman voimamiekkansa Jacobia vastaan. Kaksi suurta terää iskeytyi yhteen voimalla joka tuntui vavahduttavan koko alusta. Jacob ja Darar painoivat aseitaan yhteen niin että siniset salamat iskivät aseista heidän panssareihinsa asti, saaden heidän kypäriensä VOX lähettimet rätisemään korviavihlovasti. Molemmat soturit vetäytyivät samanaikaisesti, Dararin pysäyttäessä aseensa terän kokemuksen suomin taidoin ilmaan, kun taas Jacob antoi aseensa terän heilahtaa täyden ympyrän vierellään, viiltäen yhden komentosillan tuoleista kahdeksi kihisevän kuumaksi tuolinpuolikkaaksi. Jacob käytti miekkansa liikettä hyväkseen ja siirtyi uuteen hyökkäykseen samalla kun Darar yritti päästä yllättämään hallitulla pistolla. Jacob iski Dararin aseen ylös, ja miesten voimapanssarit osuivat yhteen kun miehet törmäsivät toisiinsa. Jacob vapautti nopeasti toisen kätensä, antaen aseensa valua sivulleen, ja tarttui Dararin panssarin selkämyksestä. Jacob väänsi Dararin yhdellä nopealla liikkeellä irti itsestään, ja sai tämän kaadettua selälleen komentosillan lattialle. Jacobin ilo jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä hänen aseensa oli nyt vajonnut pitkälle hänen sivulleen. Ennen kuin Jacob ehti siirtää aseensa uudelleen iskuvalmiiksi, Darar oli kierähtänyt hänen altaan ja päässyt polvensa varaan. Jacob vetäytyi jälleen ja Darar nousi jaloilleen. Jacob oli tiennyt haasteen kovaksi, eikä hän ollut vieläkään varma voisiko hän voittaa Dararin kaltaista veteraania. Hänen täytyisi koettaa keksiä jotakin muuta, jotakin jolla hän saisi selvän etulyöntiaseman Darariin nähden.
Päästyään jälleen tasapainoon Darar otti askelen taemmas, punniten samalla vastustajaansa uusin silmin. Hän ei ollut odottanut tällaista vastusta Calgaarin pojalta, vaan oli odottanut taistelun päättyvän ensimmäiseen iskuun. Darar siristi silmiään tyhjiön pois sulkevan naamionsa takana, tarkastellen Jacobin hahmoa kypäränsä silmikon lävitse. Hän tunsi vieraan ajatuksen päässään, ajatuksen joka oli poissa paikaltaan.
”Calgaar… Miten julkeat?” Darar ajatteli, ja huomasi vieraan ajatuksen vastaavan:
”Darar, tämän on päätyttävä tavalla tai toisella. Sinä olet uhmannut minua ja samalla koko Inkvisitiota. Toisen meistä on kuoltava, toisen meistä on oltava väärässä!” Darar koetti työntää vieraan ajatuksen päästään, mutta ei kyennyt sulkemaan ajatuksiaan suojaavaksi muuriksi Jacobin hyökkäystä vastaan. Sekunnit muuttuivat minuuteiksi kun kaksi soturia seisoi valmiusasennossa, näiden ajatusten ja psyykkisten hyökkäysten pistäessä, torjuessa ja sivaltaessa toistensa aivoissa.
”Jacob! Tuhlaat aikaasi! Tämä taistelu ei pääty näin!” Dararin ajatuksen uhosivat, mutta saivat vastauksekseen vain hiljaisuutta.
Kahden ottelijan psyykkiset voimat olivat tulleet tasatulokseen, ja hyökkäykset olivat muuttuneet haparoiviksi miesten ajatuksissa. Jacob oli käyttänyt kaikki psyykkiset voimansa, eikä ollut saanut murrettua vastustajaansa loppuun. Lopulta Jacobin kärsivällinen taistelu palkittiin, sillä koko alus järkähti yllättäen ja voimakkaasti, saattaen Dararin tasapainoon. Kaleva oli räjäyttänyt itsensä irti Keisarillisesta aluksesta, juuri kuten Jacob oli odottanutkin. Jacon käytti yllätyksen suoman puolen sekunnin yllätysedun täysillä edukseen, hän nosti miekkansa päänsä yläpuolelle, ja sivalsi sillä Dararia, joka ehti vain hädin tuskin vastata iskuun. Dararin oma miekka, sekä Jacobin säkenöivä miekka lukittuivat terät vastakkain vain tuumien päähän Dararin kaulasta. Darar työnsi terää kauemmas itsestään, mutta Jacobin vastustuksen ansiosta Darar sai aikaiseksi vain terien levotonta vapinaa, jonka voimasta voimamiekat säkenöivät sinistä valoa ympärilleen.
”Kuole vääräuskoinen!” Jacob karjaisi, työntäen aseellaan äkillisesti, saamatta kuitenkaan Dararin asetta painettua muutamaa milliä pidemmälle. Samassa Jacob kuitenkin sammutti voimamiekkansa, poistaen aseen terää suojaavan kentän vaikutuksen, ja saaden Dararin miekan puremaan miekkansa poikki. Darar sukelsi suoraan nyt katkenneeseen adamantiumterään, jonka terävä reuna riitti silti halkaisemaan tämän voimapanssarin kaulan kohdalta. Vain sekunneissa Dararin panssarin sisällä ollut ilma oli imeytynyt tyhjiöön, jättäen Dararin jäätyneen ruumiin vavahtelemaan komentosillan lattiaan lukittuneista jaloistaan.
Jacob katsoi voitettua vastustajaansa, jonka voimamiekka leijui nyt tämän hervottomassa kädessä, ja viskaisi oman rikkoutuneen aseensa sivuun, tarttuen vastustajansa aseeseen. Jacob väänsi väkivalloin tyhjiön jäädyttämät sormet irti aseen kahvasta ja nosti aseen päänsä yläpuolelle, katsoen samalla komentosillalla liikkumattomina seisovia Harmaita Ritareita.
”Te olette seuranneet käskyjä, uskoen noudattavanne Keisarin tahtoa. Teidät on nyt vapautettu valheesta, nouskaa jälleen ja olkaa uskollisia jälleen.” Näine sanoineen Jacob marssi ulos komentosillalta, saaden niin Harmaat Ritarit kuin RAATO:n sotilaat peräänsä.
Kalevan käytävillä kaikuva hälytyssireeni vihloi korvia, mutta siitä huolimatta, tai ennemminkin siitä johtuen miehistön jäsenet jouduttivat askeliaan kiirehtiessään asemapaikoilleen. Turvahenkilökuntaa juoksenteli sarjatuliaseet valmiina pitkin käytäviä, ja lääkintähenkilökunta seurasi näitä käsiaseet valmiina, osa hermostuksesta vavisten. Hälytyssireeneiden keskeltä kuului kaksi ääntä, joista ensimmäinen oli korviavihlova kauhunkiljaisu ja toinen hälytysjärjestelmän automaattinen hätäkuulutus: ”Tunkeilijoita aluksella. Tunkeilijoita havaittu kansilla: seitsemän, kahdeksan, yhdeksän, kymmenen…”
This galaxy is full of hidden secrets. It takes a vivid imagination and some pure insanity to uncover them all, yet the cost to ones sanity in uncovering them is... immense...
Jacob Calgaar seisoi Keisarillisen aluksen täydellisen hiljaisessa rahtikammiossa, joka oli täynnä ampumatarvikkeita sisältäviä kontteja. Hänen vierellään seisoivat äänettömät ja eleettömät harmaat ritarit, jotka olivat palanneet harhateiltään, sekä RAATO ryhmien jäsenet, jotka olivat seuranneet Jacobia aiemmin. Jacob lausui kypäränsä sisällä olevaan VOX:iin vielä muutamia ohjeita, ja astui sitten askelen taemmas. Vain muutamia kymmeniä sekunteja myöhemmin salin seinä peittyi mykkään räjähdykseen, joka paiskasi seinää vasten olleet rahtikontit sivuun. Ennen kuin savu ja pöly laskeutuivat, salissa seisoneet miehet astelivat niiden lävitse, seinään ilmestyneeseen aukkoon jonka toisella puolella odotti Finlandialaisten kuljetussukkula. Jacob astui suoraan sisään ja kuljetustilan lävitse ohjaamoon.
”Hyvä nähdä teitä jälleen, Inkvisiittori!” Siniseen lentohaalariin pukeutunut kypäräpäinen pilotti huikkasi, kääntäen päätään kohti saapunutta Calgaaria, hänen äänensä siirtyessä VOX:in kautta Jacobin kypärään.
”Keisarillinen alus on nyt valmis tuhottavaksi, onko Kaleva valmiina?” Jacob kysyi vakavana.
”Valitettavasti suunnitelmassa on muutos nyt!” Pilotti huikkasi, varmistaen näytöllä näkyvästä kuvasta että kaikki olivat paikoillaan kuljetustilassa, ja sulkien sitten painikkeella keulaluukun ja irrottautuen keisarillisesta aluksesta.
”Ennen Kalevan irtautumista vihollinen onnistui tunkeutumaan ilmalukon lävitse ja Kalevalla on nyt täysi hälinä päällä. Teidän kaltaisianne erikoismiehiä siellä kaivataankin nyt. Pitäkää kypäristänne kiinni, nyt mentiin!” Sukkula kääntyi kylkimoottoreidensa voimalla ympäri ja kiihdytti sitten kohti liekkipatsaita kyljestään ulos sylkevää Kalevaa kohti, jättäen saastuneen ja nyt täysin mustan ja hiljaisen Keisarillisen aluksen taakseen.
”Suljemme laipiot neljä ja kaksikymmentäkolme nyt, ja saamme tunkeilijat suljettua niiden väliin, sen jälkeen voimme alkaa sulkea välilaipioita samaa tahtia kuin vahingonhallintaryhmät etenevät ja puhdistavat osia aluksesta. Jos emme saa laipiota kahdeksantoista hallintaan ensi tilassa, alus ei kestä sitä…” Kapteeni Kaskeala saneli miehilleen aluksen komentosillalla, joka normaalin kelmeänvalkoisen hohteen sijasta hohkasi nyt karmiininpunaisten hätälamppujen loisteessa.
”Kriisinhallintaryhmät eivät pärjää tunkeilijoille, ja meillä on jo nyt miehistöä loukossa kaikilla noilla kansilla jotka olemme sulkemassa. He eivät pysty pakenemaan mihinkään! Lisäksi meillä ei ole…” Aluksen varakomentaja, Luutnantti Saarinen ähähti, mutta keskeytti lauseensa saadessaan korvanappiinsa ilmoituksen Kalevan ulkopuolella lähestyvältä sukkulalta. Lopulta Saarinen nyökkäsi ja kääntyi katsomaan Kaskealaa uusi toivonkipinä silmissään leimahtaen.
”Sukkula kolme ilmoittaa noutaneensa kadonneet RAATO:n jäsenet, sekä Harmaat ritarit täysvahvuudessa miinus yksi. Nähtävästi Calgaar sai miehensä aisoihin. Sukkula odottaa ohjeita ja jos saan ehdottaa…”
Sukkula kolmen pilotti nyökytteli päätään kuunnellessaan ohjeitaan radiosta. Lopulta hän nosti katseensa kojelaudan holonäytöstä ja alkoi puhua radiolla kuljetustilassa odottaville sotilaille, samalla kun hänen kätensä alkoivat liikkua ohjaimilla.
”Arvoisat matkustajat. Valitettavasti joudumme lykkäämään virvoketarjoilua vielä tovin ja pyydämme teitä nyt ottamaan istuintenne alta tuoreita lippaita sekä painekranaatteja, sekä valmistautumaan seuraavaan taisteluun. Jos joku teistä tuntee olevansa liian väsynyt tai huonokuntoinen jatkamaan taistelua, hänellä on edessään ikävä yllätys.” Aluksen muuttaessa suuntaa ja kiihdyttäessä jälleen, jotkut sotilaista jaksoivat naurahtaa pilotin irvailulle, mutta suurin osa kumartui hiljaa ottamaan istuintensa alta lippaita ja kranaatteja, ja kiinnittämään näitä liiveihinsä. Kaksi sotilasta olivat raahanneet Keisarilliselta alukselta laatikollisen bolterin ammuksia, joita Harmaat Ritarit nyt latasivat rynnäkköboltereihinsa.
Liekkejä ja savua yhä kyljestään syöksevä Kaleva lipui hiljaa eteenpäin, moottorit sammutettuina, samalla kun sukkula kolme kiiti sen rinnalle.
”Yksi reikä lisää, ei se ketään enää haittaa!” Sukkulan pilotti hihitti itsekseen, puskien sukkulansa täydellä vauhdilla Kalevan kylkeen. Sukkulan keulassa suuntaräjähdyspanokset virittyivät ja juuri kun ne koskettivat Kalevan kylkeä, panokset räjähtivät repäisten kahden miehen mentävän aukon aluksen valmiiksi heikentyneeseen panssariin. Samassa sukkulan keula hitsautui automaattisesti kiinni hohkaavaan metalliin ja miehet alkoivat syöksyä sukkulasta Kalevaan.
Jacob Calgaar astui miestenstä kanssa yhteen Kalevan miehistötiloista. Pitkät rivit kaksikerroksisia punkkia jakoivat makuusalin viiteen osaan ja kaikkialla näkyi kiireessä sivuun paiskattuja esineitä, jotka oli hylätty miesten valmistautuessa kiireesti taistelemaan tunkeilijoita vastaan. RAATO:n sotilaat varmistivat salin nopeasti, toimien tällä kertaa huomattavasti nopeammin, sillä Kalevan keinotekoisen painovoiman ansiosta heidän ei tarvinnut käyttää kenkiensä magneetteja. Jacob Harmaine Ritareineen seurasivat nyt kärkeen siirtyneitä RAATO:n sotilaita salin oville, joista avautui näkymä ruokasaliin.
”Kakkonen! Varo!” Yksi RAATOlaisista huudahti ja samalla sekunnilla varoituksen kuullut sotilas käännähti kannoillaan ja tulitti häntä kohti pimeästä nurkasta hyökännyttä liskohahmoa. Laukaukset saivat olennon vavahtelemaan, mutta eivät riittäneet pysäyttämään sitä. Jacobin voimahaarniskan vasempaan hanskaan kiinnitetty rynnäkköbolter vavahteli miehen tarkassa ohjauksessa ja tällä kertaa sivusta tulevat osumat kaatoivat hyökkääjän hengettömänä lattialle.
”Kiitos!” Sotilas huudahti hengästyneenä kääntyen varmistamaan kiväärinsä lampulla pimeän nurkan uudelleen.
”Selvää täällä!” Huudahtivat jo ruokasalin seuraaville oville ehtineet ja niistä ulos käytävälle kurkistelevat sotilaat.
Kapteeni Kaskeala miehineen katseli huolestuneena komentosillan näyttöjä. Kalevan moottorien hallintajärjestelmät olivat vioittuneet räjähdyksissä ja nyt leviävät tulipalot pahensivat asiaa entisestään. Lisäksi korjausryhmät eivät päässeet töihinsä johtuen tunkeilijoiden aiheuttamasta vaarasta.
”Kapteeni, jos emme saa pian ohjausmoottoreita toimintaan…” Luutnantti Saarinen mutisi huolissaan, katsellen samaa hologrammia kuin kaikki muutkin, hologrammia jossa näkyi Kalevan laskettu ajelehtimiskurssi.
”… me törmäämme tuohon planeettaan.”
Kaleva, jonka normaalisti valkea ulkokuori hohkasi liekkien vuoksi punaisena, ajelehti hitaasti, mutta kiihtyvällä vauhdilla kohti vielä kaukana siintävän planeetan tuottamaa painovoimakuilua. Asteroidin kolahtelivat yhä voimakkaammin Kalevan ruhjoutuneeseen kylkeen, eikä kukaan voinut tehdä asialle mitään.
”Hyvä nähdä teitä jälleen, Inkvisiittori!” Siniseen lentohaalariin pukeutunut kypäräpäinen pilotti huikkasi, kääntäen päätään kohti saapunutta Calgaaria, hänen äänensä siirtyessä VOX:in kautta Jacobin kypärään.
”Keisarillinen alus on nyt valmis tuhottavaksi, onko Kaleva valmiina?” Jacob kysyi vakavana.
”Valitettavasti suunnitelmassa on muutos nyt!” Pilotti huikkasi, varmistaen näytöllä näkyvästä kuvasta että kaikki olivat paikoillaan kuljetustilassa, ja sulkien sitten painikkeella keulaluukun ja irrottautuen keisarillisesta aluksesta.
”Ennen Kalevan irtautumista vihollinen onnistui tunkeutumaan ilmalukon lävitse ja Kalevalla on nyt täysi hälinä päällä. Teidän kaltaisianne erikoismiehiä siellä kaivataankin nyt. Pitäkää kypäristänne kiinni, nyt mentiin!” Sukkula kääntyi kylkimoottoreidensa voimalla ympäri ja kiihdytti sitten kohti liekkipatsaita kyljestään ulos sylkevää Kalevaa kohti, jättäen saastuneen ja nyt täysin mustan ja hiljaisen Keisarillisen aluksen taakseen.
”Suljemme laipiot neljä ja kaksikymmentäkolme nyt, ja saamme tunkeilijat suljettua niiden väliin, sen jälkeen voimme alkaa sulkea välilaipioita samaa tahtia kuin vahingonhallintaryhmät etenevät ja puhdistavat osia aluksesta. Jos emme saa laipiota kahdeksantoista hallintaan ensi tilassa, alus ei kestä sitä…” Kapteeni Kaskeala saneli miehilleen aluksen komentosillalla, joka normaalin kelmeänvalkoisen hohteen sijasta hohkasi nyt karmiininpunaisten hätälamppujen loisteessa.
”Kriisinhallintaryhmät eivät pärjää tunkeilijoille, ja meillä on jo nyt miehistöä loukossa kaikilla noilla kansilla jotka olemme sulkemassa. He eivät pysty pakenemaan mihinkään! Lisäksi meillä ei ole…” Aluksen varakomentaja, Luutnantti Saarinen ähähti, mutta keskeytti lauseensa saadessaan korvanappiinsa ilmoituksen Kalevan ulkopuolella lähestyvältä sukkulalta. Lopulta Saarinen nyökkäsi ja kääntyi katsomaan Kaskealaa uusi toivonkipinä silmissään leimahtaen.
”Sukkula kolme ilmoittaa noutaneensa kadonneet RAATO:n jäsenet, sekä Harmaat ritarit täysvahvuudessa miinus yksi. Nähtävästi Calgaar sai miehensä aisoihin. Sukkula odottaa ohjeita ja jos saan ehdottaa…”
Sukkula kolmen pilotti nyökytteli päätään kuunnellessaan ohjeitaan radiosta. Lopulta hän nosti katseensa kojelaudan holonäytöstä ja alkoi puhua radiolla kuljetustilassa odottaville sotilaille, samalla kun hänen kätensä alkoivat liikkua ohjaimilla.
”Arvoisat matkustajat. Valitettavasti joudumme lykkäämään virvoketarjoilua vielä tovin ja pyydämme teitä nyt ottamaan istuintenne alta tuoreita lippaita sekä painekranaatteja, sekä valmistautumaan seuraavaan taisteluun. Jos joku teistä tuntee olevansa liian väsynyt tai huonokuntoinen jatkamaan taistelua, hänellä on edessään ikävä yllätys.” Aluksen muuttaessa suuntaa ja kiihdyttäessä jälleen, jotkut sotilaista jaksoivat naurahtaa pilotin irvailulle, mutta suurin osa kumartui hiljaa ottamaan istuintensa alta lippaita ja kranaatteja, ja kiinnittämään näitä liiveihinsä. Kaksi sotilasta olivat raahanneet Keisarilliselta alukselta laatikollisen bolterin ammuksia, joita Harmaat Ritarit nyt latasivat rynnäkköboltereihinsa.
Liekkejä ja savua yhä kyljestään syöksevä Kaleva lipui hiljaa eteenpäin, moottorit sammutettuina, samalla kun sukkula kolme kiiti sen rinnalle.
”Yksi reikä lisää, ei se ketään enää haittaa!” Sukkulan pilotti hihitti itsekseen, puskien sukkulansa täydellä vauhdilla Kalevan kylkeen. Sukkulan keulassa suuntaräjähdyspanokset virittyivät ja juuri kun ne koskettivat Kalevan kylkeä, panokset räjähtivät repäisten kahden miehen mentävän aukon aluksen valmiiksi heikentyneeseen panssariin. Samassa sukkulan keula hitsautui automaattisesti kiinni hohkaavaan metalliin ja miehet alkoivat syöksyä sukkulasta Kalevaan.
Jacob Calgaar astui miestenstä kanssa yhteen Kalevan miehistötiloista. Pitkät rivit kaksikerroksisia punkkia jakoivat makuusalin viiteen osaan ja kaikkialla näkyi kiireessä sivuun paiskattuja esineitä, jotka oli hylätty miesten valmistautuessa kiireesti taistelemaan tunkeilijoita vastaan. RAATO:n sotilaat varmistivat salin nopeasti, toimien tällä kertaa huomattavasti nopeammin, sillä Kalevan keinotekoisen painovoiman ansiosta heidän ei tarvinnut käyttää kenkiensä magneetteja. Jacob Harmaine Ritareineen seurasivat nyt kärkeen siirtyneitä RAATO:n sotilaita salin oville, joista avautui näkymä ruokasaliin.
”Kakkonen! Varo!” Yksi RAATOlaisista huudahti ja samalla sekunnilla varoituksen kuullut sotilas käännähti kannoillaan ja tulitti häntä kohti pimeästä nurkasta hyökännyttä liskohahmoa. Laukaukset saivat olennon vavahtelemaan, mutta eivät riittäneet pysäyttämään sitä. Jacobin voimahaarniskan vasempaan hanskaan kiinnitetty rynnäkköbolter vavahteli miehen tarkassa ohjauksessa ja tällä kertaa sivusta tulevat osumat kaatoivat hyökkääjän hengettömänä lattialle.
”Kiitos!” Sotilas huudahti hengästyneenä kääntyen varmistamaan kiväärinsä lampulla pimeän nurkan uudelleen.
”Selvää täällä!” Huudahtivat jo ruokasalin seuraaville oville ehtineet ja niistä ulos käytävälle kurkistelevat sotilaat.
Kapteeni Kaskeala miehineen katseli huolestuneena komentosillan näyttöjä. Kalevan moottorien hallintajärjestelmät olivat vioittuneet räjähdyksissä ja nyt leviävät tulipalot pahensivat asiaa entisestään. Lisäksi korjausryhmät eivät päässeet töihinsä johtuen tunkeilijoiden aiheuttamasta vaarasta.
”Kapteeni, jos emme saa pian ohjausmoottoreita toimintaan…” Luutnantti Saarinen mutisi huolissaan, katsellen samaa hologrammia kuin kaikki muutkin, hologrammia jossa näkyi Kalevan laskettu ajelehtimiskurssi.
”… me törmäämme tuohon planeettaan.”
Kaleva, jonka normaalisti valkea ulkokuori hohkasi liekkien vuoksi punaisena, ajelehti hitaasti, mutta kiihtyvällä vauhdilla kohti vielä kaukana siintävän planeetan tuottamaa painovoimakuilua. Asteroidin kolahtelivat yhä voimakkaammin Kalevan ruhjoutuneeseen kylkeen, eikä kukaan voinut tehdä asialle mitään.
This galaxy is full of hidden secrets. It takes a vivid imagination and some pure insanity to uncover them all, yet the cost to ones sanity in uncovering them is... immense...
-
War Master
- Viestit: 8
- Liittynyt: Pe 12.01.2007 20:36
- Paikkakunta: Lappeenranta
Tässä pedataan taas jatkolle paikkaa ja koska kirjoitan lyhyissä sykäyksissä jää tarina itseltänikin usein cliffhängereihin kesken, kun pysähdyn taas päiväksi pariksi miettimään jatkoa. Jos luulit minun suunnittelevan tarinan kuljetuksen hyvissä ajoin, luulet väärin. Viimeisimmät tarinankäänteet ovat pohjustuksia hiljtattain pelaamani pelin uljaalle taisteluraportin ja sotatarinan yhdistelmälle.
Lohikäärmeessäratsastaja: Mutta eivätkös ne naiset lainkaan arvosta sitä herkkää taiteilijaa miehessä? Eikö niille kelpaakaan kaikesta "sisäisestä kauneudesta" huolimatta kaljamahainen opiskelijanörtti? Aijaijai... Nähtävästi ei...
Jatkoa luvassa viikonloppuna viimeistään.
Lohikäärmeessäratsastaja: Mutta eivätkös ne naiset lainkaan arvosta sitä herkkää taiteilijaa miehessä? Eikö niille kelpaakaan kaikesta "sisäisestä kauneudesta" huolimatta kaljamahainen opiskelijanörtti? Aijaijai... Nähtävästi ei...
Jatkoa luvassa viikonloppuna viimeistään.
This galaxy is full of hidden secrets. It takes a vivid imagination and some pure insanity to uncover them all, yet the cost to ones sanity in uncovering them is... immense...
Re: Finlandians
Tulipallona taivaalla
”…Moottoritehot on menetetty, emmekä näytä kykenevän palauttamaan niitä ajoissa. Jos joku kuulee tämän, pyydän niin Keisarikunnan kuin Finlandiankin nimeen: auttakaa meitä! Kaleva on putoamassa…”
Pieni Veren Enkeleiden taisteluosasto, joka yhä partioi Finlandian alueen ulkoreunoilla, vastaanotti saman viestin. Menneistä kahnauksista huolimatta näiden komentaja komensi Thunderhawk – kuljetusaluksen kääntymään kohti Kalevan hätäsignaalin koordinaatteja.
”Niitä tulee kaikkialta!”
”Tulta! Tulta niin saakuli tavalla!”
”Ottakaa se pois! Ottakaa se…!” Äänet sekoittuivat toisiinsa Kalevan konehuoneeseen johtavalla huoltokäytävällä, jossa RAATO:n sotilaat ja Jacobin harmaat ritarit, Jacobin itsensä johtaessa miehiä kärjessä, etenivät kaivertaen veristä polkua yllättäen joka suunnalta hyökkääviin vihollisiinsa. Kaleva oli alkanut vavista voimakkaasti lähestyessään hallitsemattomasti edessäpäin siintävää planeettaa, mutta Jacob ei edes tiennyt moisesta. Hänellä oli vain yksi tehtävä.
”Keisarin nimessä! Eteenpäin!” Jacob karjaisi, valaen miehiinsä rohkeutta ja kirvoittaen Finlandialaisista katkeria irvistyksiä. Jälleen yksi liskomainen hirviö loikkasi katon revityistä rakenteista Jacobin syliin, pakottaen tämän kiivaaseen käsirysyyn jossa rynnäkköbolterin ammukset, voimamiekan sirinä ja kynsien ja hampaiden vilinä sekoittuivat erottamattomaksi massaksi. Jacob sai lopulta asetettua miekkansa itsensä ja pedon väliin, jolloin nopea työntö muutti hirviön sätkimisen ja kirkumisen hiljaiseksi sihinäksi, tämän tuupertuessa elottomana lattialle.
Kalevan komentosillalla päällystö hikoili katsellessaan näyttöruuduista aluksen keulanäkymää. Jotkut lausuivat rukouksia, toiset taas kirosivat kaikkia tuntemiaan jumaluuksia. Navigoijat ja teknikot työskentelivät kuumeisesti saadakseen edes jonkinlaista kontrollia aluksen liikkeeseen, mutta turhaan.
”Miltä näyttää?” Kapteeni Kaskeala kysyi vakavana vierelleen juuri astuneelta punakalta aliupseerilta.
”Pahalta herra Kapteeni. Aluksen hätälaskua varten suunnitellut ilmajarrut kyllä toimivat, mutta ilman koneiden ja jarrurakettien yhteistoimintaa… Herra kapteeni, Kaleva on mennyttä…” Aliupseerin sanottua sanomansa tämä jäi seisomaan kapteeninsa eteen, kuin koira joka odottaa joutuvansa toruttavaksi, mutta Kaskeala vain seisoi hiljaa ja vakavana, tuijottaen herkeämättä komentosillan suurta keskushologrammia, jossa nyt näkyi Kalevan asento edessäpäin siintävää vihreätä planeettaa vasten. Etäisyys oli jo nyt pelottavan pieni ja se kutistui jatkuvasti.
GI-9934:n siirtokunta, ennen muinoin se oli ollut läheisille kaivossiirtokunnille ruokaa tuottava planeetta, jonka vehreää pintaa peittivät viljavat pellot ja jonka laajoilla tasangoilla karja vaelsi vapaana. Kauan sitten se oli kuitenkin joutunut Örkkien hyökkäysaaltojen alle. Vihreät kourat olivat raadelleet niin asukkaat kuin eläimetkin, polttaen pellot ja asunnot tuhkaksi. Myöhemmin planeetta vaihtoi omistajaa moneen kertaan, jota todistamassa planeetan pinnalla oli yhä niin Keisarillisen kaartin rakentamia bunkkereita ja tunneleita, kuin Kaaoksen sotureiden rakentamia linnoituslaitteita ja tykkejäkin. Lähes kaikki tämä kalusto oli ruostunut puhki, täplittäen luonnonkaunista maisemaa kolholla rumuudellaan, mutta juuri nyt tuolla planeetalla oli tapahtumassa muutos, muutos suuremman edut tavoittamiseksi. Kaksi suurta metallinhohtoista Manta – luokan laskeutumisalusta olivat tyhjentäneet lastinsa hiljalleen elpyville ruohotasangoille. Shoi’Kais, Taun armeijan paikallinen Tulikastin Shas’el, seurasi taistelupukunsa visiirin lävitse kuinka hänen miehensä ja kalustonsa levittäytyivät ruohotasangoille, tarkkaillen jatkuvasti ympäristöään ja varmistaen alueen olevan turvallinen. Shoi’Kais oli pelännyt Keisarillisten piiloutuneen kaivamiinsa tunneleihin ja hyökkäävän koska tahansa, mutta planeetta vaikutti todella hylätyltä. Sadat tulikastin soturit saattoivat marssia vapaasti vehreällä tasangolla, valtavien Mantojen moottoreiden humistessa taustalla.
”Shas’el! Havaitsemme suuren kohteen tulevan tännepäin!” Kuuluis selkeä ääni Shoi’Kaisin kypärän kommunikaattorista.
”Mistä ilmansuunnasta?” Shoi’Kais kysyi, skannaten jo taivaanrantaa visiiriinsä kiinnitetyillä optisilla laitteilla.
”Kiertoradalta!” Kuului nyt jo hieman hätääntynyt vastaus. Shoi’Kais käänsi katseensa kohti taivasta, samalla kun molemmat Mantat kiihdyttivät moottoreitaan pyrkien nousemaan mahdollisimman korkealle ja väistämään lähestyvän kohteen.
”Suuremman edun nimeen, ei…” Shoi’Kais henkäisi kauhuissaan, käynnistäen välittömästi pukunsa hyppyrepun ja kiitäen täydellä vauhdilla pakoon. Hänen miehensä olivat nyt myös havainneet uhan ja yrittivät suojautua kuka minnekin. Kalevan valkea runko kiisi taivaalla heitä kohti kuin kirkas tulipallo, maailmanlopun sanansaattaja.
Kalevan komentosillalla oltiin autuaan tietämättömiä planeetan pinnalla koetuista kauhuista, sillä miehistöllä oli kiire pidellä jostakin kiinni ja rukoilla. Kapteeni Kaskeala huojui vaarallisen näköisesti komentosillalla, tarttuen molemmilla käsillään voimakkaasti tärisevään komentokonsoliinsa.
”Ilmajarrut laukaistu!” Huusi eräs yhä konsoliaan kuumeisesti näppäilevä aliupseeri.
”Liian myöhään…” Voihkaisi Kaskeala, mutta hänen äänensä peittyi jylinään, joka syntyi kun Kaleva tärisi niin että oli ratketa liitoksistaan.
Konehuoneeseen viimein päässeet RAATO:n sotilaat ja teknikot näpyttelivät kuumeisesti konsoleitaan, antamatta toivon hetkeksikään karata mielestään. Ehkä jos he saisivat moottorijärjestelmät käynnistymään…
Shoi’Kais käänsi päätään nähdäkseen taakseen, ja kirosi nyt katkerasti. Taivaalta laskeutuva tulipallo oli muuttamassa hitaasti suuntaa! Se tuntui seuraavan häntä ja hänen pakenevia miehiään.
”Suuremman edun tähden!” Toinen tuhoa karkuun yrittävät Manta oli joutunut kurssiaan muuttaneen Kalevan eteen, ja sen metallinkiiltoisen rungon murtuessa uskomatonta vauhtia planeetan pintaa kohti liitävän Kalevan osuessa siihen Shoi’Kaisin korviin kantautui kymmenien hänen tovereidensa kuolinkirkaisut. ”Suojautukaa! Suojautu…” Sanat tarttuivat Shoi’Kaisin kurkkuun kun koko maailma tuntui järkähtävän ja kääntyvät päälaelleen ja takaisin sekunnissa. Hänen näkökenttänsä laidalla puut huojuivat kuin näkymätön jättiläinen olisi sivallellut niiden latvoja suurella viikatteella. Valtava tulipallo himmeni kun planeetan pintaan osuneen jättiläisen vauhti hidastui, ja Shoi’Kais näki valtavan valkean aluksen viiltävän planeetan pintaan valtavaa uraa. Puut lakosivat ja maa muuttui vehreydestä mustaan ja hiiltyneeseen sekunneissa kun Kaleva liukui maiseman lävitse. Sadat tulikastin soturit ja Hammerhead leijuvaunut murskautuivat valtaisan valkean metallimammutin alle sen jatkaessa välittämättä matkaansa. Toinen Manta, joka oli onnistunut välttämään Kalevan, yritti ohjata itsensä kauemmas tuhosta, mutta Kalevan osuman nostama pölyn, savun ja liekkien muodostama pilvi tavoitti aluksen, kärventäen ja tuhoten sen moottorijärjestelmät lähes samanaikaisesti. Runneltu kuljetusalus pysähtyi ilmassa ja alkoi pudota kohti allaan suojaan kompuroivia sotilaita.
++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++
Toivottavasti piditte. Itse ainakin nautin tämän tapauksen kirjoittamisesta, ja perjantai - sunnuntai välillä tulee vielä lisää.
”…Moottoritehot on menetetty, emmekä näytä kykenevän palauttamaan niitä ajoissa. Jos joku kuulee tämän, pyydän niin Keisarikunnan kuin Finlandiankin nimeen: auttakaa meitä! Kaleva on putoamassa…”
Pieni Veren Enkeleiden taisteluosasto, joka yhä partioi Finlandian alueen ulkoreunoilla, vastaanotti saman viestin. Menneistä kahnauksista huolimatta näiden komentaja komensi Thunderhawk – kuljetusaluksen kääntymään kohti Kalevan hätäsignaalin koordinaatteja.
”Niitä tulee kaikkialta!”
”Tulta! Tulta niin saakuli tavalla!”
”Ottakaa se pois! Ottakaa se…!” Äänet sekoittuivat toisiinsa Kalevan konehuoneeseen johtavalla huoltokäytävällä, jossa RAATO:n sotilaat ja Jacobin harmaat ritarit, Jacobin itsensä johtaessa miehiä kärjessä, etenivät kaivertaen veristä polkua yllättäen joka suunnalta hyökkääviin vihollisiinsa. Kaleva oli alkanut vavista voimakkaasti lähestyessään hallitsemattomasti edessäpäin siintävää planeettaa, mutta Jacob ei edes tiennyt moisesta. Hänellä oli vain yksi tehtävä.
”Keisarin nimessä! Eteenpäin!” Jacob karjaisi, valaen miehiinsä rohkeutta ja kirvoittaen Finlandialaisista katkeria irvistyksiä. Jälleen yksi liskomainen hirviö loikkasi katon revityistä rakenteista Jacobin syliin, pakottaen tämän kiivaaseen käsirysyyn jossa rynnäkköbolterin ammukset, voimamiekan sirinä ja kynsien ja hampaiden vilinä sekoittuivat erottamattomaksi massaksi. Jacob sai lopulta asetettua miekkansa itsensä ja pedon väliin, jolloin nopea työntö muutti hirviön sätkimisen ja kirkumisen hiljaiseksi sihinäksi, tämän tuupertuessa elottomana lattialle.
Kalevan komentosillalla päällystö hikoili katsellessaan näyttöruuduista aluksen keulanäkymää. Jotkut lausuivat rukouksia, toiset taas kirosivat kaikkia tuntemiaan jumaluuksia. Navigoijat ja teknikot työskentelivät kuumeisesti saadakseen edes jonkinlaista kontrollia aluksen liikkeeseen, mutta turhaan.
”Miltä näyttää?” Kapteeni Kaskeala kysyi vakavana vierelleen juuri astuneelta punakalta aliupseerilta.
”Pahalta herra Kapteeni. Aluksen hätälaskua varten suunnitellut ilmajarrut kyllä toimivat, mutta ilman koneiden ja jarrurakettien yhteistoimintaa… Herra kapteeni, Kaleva on mennyttä…” Aliupseerin sanottua sanomansa tämä jäi seisomaan kapteeninsa eteen, kuin koira joka odottaa joutuvansa toruttavaksi, mutta Kaskeala vain seisoi hiljaa ja vakavana, tuijottaen herkeämättä komentosillan suurta keskushologrammia, jossa nyt näkyi Kalevan asento edessäpäin siintävää vihreätä planeettaa vasten. Etäisyys oli jo nyt pelottavan pieni ja se kutistui jatkuvasti.
GI-9934:n siirtokunta, ennen muinoin se oli ollut läheisille kaivossiirtokunnille ruokaa tuottava planeetta, jonka vehreää pintaa peittivät viljavat pellot ja jonka laajoilla tasangoilla karja vaelsi vapaana. Kauan sitten se oli kuitenkin joutunut Örkkien hyökkäysaaltojen alle. Vihreät kourat olivat raadelleet niin asukkaat kuin eläimetkin, polttaen pellot ja asunnot tuhkaksi. Myöhemmin planeetta vaihtoi omistajaa moneen kertaan, jota todistamassa planeetan pinnalla oli yhä niin Keisarillisen kaartin rakentamia bunkkereita ja tunneleita, kuin Kaaoksen sotureiden rakentamia linnoituslaitteita ja tykkejäkin. Lähes kaikki tämä kalusto oli ruostunut puhki, täplittäen luonnonkaunista maisemaa kolholla rumuudellaan, mutta juuri nyt tuolla planeetalla oli tapahtumassa muutos, muutos suuremman edut tavoittamiseksi. Kaksi suurta metallinhohtoista Manta – luokan laskeutumisalusta olivat tyhjentäneet lastinsa hiljalleen elpyville ruohotasangoille. Shoi’Kais, Taun armeijan paikallinen Tulikastin Shas’el, seurasi taistelupukunsa visiirin lävitse kuinka hänen miehensä ja kalustonsa levittäytyivät ruohotasangoille, tarkkaillen jatkuvasti ympäristöään ja varmistaen alueen olevan turvallinen. Shoi’Kais oli pelännyt Keisarillisten piiloutuneen kaivamiinsa tunneleihin ja hyökkäävän koska tahansa, mutta planeetta vaikutti todella hylätyltä. Sadat tulikastin soturit saattoivat marssia vapaasti vehreällä tasangolla, valtavien Mantojen moottoreiden humistessa taustalla.
”Shas’el! Havaitsemme suuren kohteen tulevan tännepäin!” Kuuluis selkeä ääni Shoi’Kaisin kypärän kommunikaattorista.
”Mistä ilmansuunnasta?” Shoi’Kais kysyi, skannaten jo taivaanrantaa visiiriinsä kiinnitetyillä optisilla laitteilla.
”Kiertoradalta!” Kuului nyt jo hieman hätääntynyt vastaus. Shoi’Kais käänsi katseensa kohti taivasta, samalla kun molemmat Mantat kiihdyttivät moottoreitaan pyrkien nousemaan mahdollisimman korkealle ja väistämään lähestyvän kohteen.
”Suuremman edun nimeen, ei…” Shoi’Kais henkäisi kauhuissaan, käynnistäen välittömästi pukunsa hyppyrepun ja kiitäen täydellä vauhdilla pakoon. Hänen miehensä olivat nyt myös havainneet uhan ja yrittivät suojautua kuka minnekin. Kalevan valkea runko kiisi taivaalla heitä kohti kuin kirkas tulipallo, maailmanlopun sanansaattaja.
Kalevan komentosillalla oltiin autuaan tietämättömiä planeetan pinnalla koetuista kauhuista, sillä miehistöllä oli kiire pidellä jostakin kiinni ja rukoilla. Kapteeni Kaskeala huojui vaarallisen näköisesti komentosillalla, tarttuen molemmilla käsillään voimakkaasti tärisevään komentokonsoliinsa.
”Ilmajarrut laukaistu!” Huusi eräs yhä konsoliaan kuumeisesti näppäilevä aliupseeri.
”Liian myöhään…” Voihkaisi Kaskeala, mutta hänen äänensä peittyi jylinään, joka syntyi kun Kaleva tärisi niin että oli ratketa liitoksistaan.
Konehuoneeseen viimein päässeet RAATO:n sotilaat ja teknikot näpyttelivät kuumeisesti konsoleitaan, antamatta toivon hetkeksikään karata mielestään. Ehkä jos he saisivat moottorijärjestelmät käynnistymään…
Shoi’Kais käänsi päätään nähdäkseen taakseen, ja kirosi nyt katkerasti. Taivaalta laskeutuva tulipallo oli muuttamassa hitaasti suuntaa! Se tuntui seuraavan häntä ja hänen pakenevia miehiään.
”Suuremman edun tähden!” Toinen tuhoa karkuun yrittävät Manta oli joutunut kurssiaan muuttaneen Kalevan eteen, ja sen metallinkiiltoisen rungon murtuessa uskomatonta vauhtia planeetan pintaa kohti liitävän Kalevan osuessa siihen Shoi’Kaisin korviin kantautui kymmenien hänen tovereidensa kuolinkirkaisut. ”Suojautukaa! Suojautu…” Sanat tarttuivat Shoi’Kaisin kurkkuun kun koko maailma tuntui järkähtävän ja kääntyvät päälaelleen ja takaisin sekunnissa. Hänen näkökenttänsä laidalla puut huojuivat kuin näkymätön jättiläinen olisi sivallellut niiden latvoja suurella viikatteella. Valtava tulipallo himmeni kun planeetan pintaan osuneen jättiläisen vauhti hidastui, ja Shoi’Kais näki valtavan valkean aluksen viiltävän planeetan pintaan valtavaa uraa. Puut lakosivat ja maa muuttui vehreydestä mustaan ja hiiltyneeseen sekunneissa kun Kaleva liukui maiseman lävitse. Sadat tulikastin soturit ja Hammerhead leijuvaunut murskautuivat valtaisan valkean metallimammutin alle sen jatkaessa välittämättä matkaansa. Toinen Manta, joka oli onnistunut välttämään Kalevan, yritti ohjata itsensä kauemmas tuhosta, mutta Kalevan osuman nostama pölyn, savun ja liekkien muodostama pilvi tavoitti aluksen, kärventäen ja tuhoten sen moottorijärjestelmät lähes samanaikaisesti. Runneltu kuljetusalus pysähtyi ilmassa ja alkoi pudota kohti allaan suojaan kompuroivia sotilaita.
++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++
Toivottavasti piditte. Itse ainakin nautin tämän tapauksen kirjoittamisesta, ja perjantai - sunnuntai välillä tulee vielä lisää.
This galaxy is full of hidden secrets. It takes a vivid imagination and some pure insanity to uncover them all, yet the cost to ones sanity in uncovering them is... immense...