Night Lords
- Air Defence
- Viestit: 1556
- Liittynyt: Ke 30.07.2003 12:41
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Night Lords
Itse asiassa nyt lienee juuri otollinen hetki aloitella CSMlla pelaamista. Toki niiltä tullaan syksyllä ilmestvään codexiin karsimassa aika rankalla kädellä ja moni nykyisen manuskan pohjalta armeijansa juustokuorruttanut onkin myymässä omaansa pois (minä tosin jätän ullakolle keräämään pölyä), joten nyt saa halvalla käytettyjä armeijoita.
Lisäksi uuden codxin myötä pääset aloittamaan armeijan rakentamisen täysin puhtaalta pöydältä. Et joudu tuskailemaan mitä tehdä neljällä fast attackillä tai seitsemällä heavy supportilla, jotka olisit ehkä neljän viime vuoden aikana hellyydellä maalannut.
Kolmanneksi, ainakin toistaiseksi näistä GW:n uuden polven codexeista (eldarit, DA, jokumuu?) on saanut ihan hyviä, toimivia ja tasapainoisia armeijoita. Vaikka jotain onkin kadonnut tai downgradettu, on tilalle annettu jotain muuta mielenkiintoista, joka on ainakin kyseisten armeijoiden uusia keräliöitä viehättänyt. Kaaoksen kanssa käynee jotakuinkin samoin, eli uuten tulokkaana olisit tässkin mielessä vahvoilla. Tietysti Night Lordit kolmen muun undivided legioonan kanssa lakkaa erikoissääntöjensä puitteissa olemasta uudessa codexissa, mutta eiköhän heidän värityksellään saa ihan pelattavan muka-black-legionan aikaiseksi.

- The Warmaster
- Viestit: 948
- Liittynyt: Pe 02.02.2007 18:52
- Paikkakunta: Turku
Re: Night Lords
Niin, ja ajatelkaa sitten tätä: joskus 50 vuoden kuluttua nämä vanhat figut ovat jo keräilyharvinaisuuksia!
Re: Night Lords
Niin on vanhat örkitkin. Mutta kuka niitä haluaa?Warmaster91 kirjoitti:Niin, ja ajatelkaa sitten tätä: joskus 50 vuoden kuluttua nämä vanhat figut ovat jo keräilyharvinaisuuksia!
- The Warmaster
- Viestit: 948
- Liittynyt: Pe 02.02.2007 18:52
- Paikkakunta: Turku
Re: Night Lords
Lakkaa roikkumasta mun perseessä kiinni, osku!
40K örkit on vaan niin epäsuosittuja, ja tuskinpa niiden ulkonäkö muuttuu hirveästi siirryttäessä uuteen edikkaan. Toisin kuin chaos marsujen. Mutta turha off-topic muualle.

Johtuneeko siittä että niiden codexin kirjoittamiseen on käytetty suunnilleen saman verran aikaa kun siihen että guy haley käy vessassa? Painotyö on myös tehty vastaavalla keskittymisellä. Lisäksi osa figuista on jeesustakin vanhempi.Warmaster91 kirjoitti:[turha sheibe poistettu]
40K örkit on vaan niin epäsuosittuja, ja tuskinpa niiden ulkonäkö muuttuu hirveästi siirryttäessä uuteen edikkaan. Toisin kuin chaos marsujen. Mutta turha off-topic muualle.
- The Warmaster
- Viestit: 948
- Liittynyt: Pe 02.02.2007 18:52
- Paikkakunta: Turku
Re: Night Lords
Huoh.
Ei kukaan voi tässä vaiheessa sanoa varmasti. Mutta joitakin huhuja on liikkeellä erikoislegioonien käytön rajoittamisesta, ellei jopa poistamisesta kokonaan.

- Isä_Aurinkoinen
- Viestit: 199
- Liittynyt: La 27.05.2006 18:49
- Paikkakunta: Seinäjoki
Re: Night Lords
Varmasti aina jotain huhuja liikkuu. Tuskin mitään legioonaa varsin kielletään, mutta (toivottavasti) Khornelaiset saavat muutakin kuin perus-EI-MITÄÄN.Warmaster91 kirjoitti:Huoh.
Ei kukaan voi tässä vaiheessa sanoa varmasti. Mutta joitakin huhuja on liikkeellä erikoislegioonien käytön rajoittamisesta, ellei jopa poistamisesta kokonaan.
Vastausta alkuperäiseen tästä:
Night Lords - legioona on todella herkullinen, ainakin omasta mielestäni, kun huomioi kaiken fluffin. Erittäin hyvän kuvan armeijasi pomoksi saa Simon Spurrierin "Lord of the Night" kirjasta. Opus on, luonnollisesti, täysin englanniksi mutta suosittelen sitä kaikille. On se sen verran hyvä opus.
Loppujen lopuksi, en usko että mitään varsin pahaa voi tapahtua uuden codexin myötä, sillä ainahan voi pitää terrorin lippua ylhäällä ja tehdä armeijansa Night Lords - legioonaksi, vaikka codex ei sitä tukisi. Luonnollisesti teilaamista varten täytyy tehdä toinenkin lista, jolla pelaa turnauksissa ynnä muissa "virallisissa" peleissä.
There is only one constant in life, and that's change.
Always seek to improvise, improve and adapt.