Viimeinen Petos

[Rogue]

Laitetaan tämä nyt tännekin, huolimatta siitä pikkuriikkisestä seikasta että kukaan ei enää jaksa lukea saati kertoa mielipidettään minun kirjoittamastani tasollisesti yhtään edistymättömästä moskasta. Tämä kuitenkin onnistui mielestäni melko hyvin, tekstiä tuli sujuvasti ja henkilökohtaisesti tykkään juonestakin. On vähän sellainen kutina että tämä olisi paras kirjoittamani tarina, joten koettakaa kestää vaikka se tämän alueen tunnetuimmalta spämmeriltä onkin.

Viimeinen Petos

Jo kahdeksan pitkää vuotta sisällissota oli raivonnut kaukaisella Taraguan planeetalla. Sota oli ollut verinen, brutaali. Entiset työtoverit, veljekset, sukulaiset ja ystävät olivat kääntyneet toisiaan vastaan, kaikki tämä pienten erimielisyyksien, kansalaisten ideologioissa olevien säröjen vuoksi. Totta puhuen asialla eivät olleet kansa, vaan johtoporras. Kenraalit ja kuvernöörit. Ennen niin kuuliaisen ja yhtenäisen maailman ylähuone oli pitkien neuvotteluyritysten jälkeen hajonnut korjausten ulkopuolelle, tahraten jokaisen Taraguan asukkaan vereen. Kolmen ensimmäisen kuukauden aikana Taragua oli menettänyt 75 % 18 miljardin asukkaan populaatiostaan. Tappavaa kaasua tai hengenvaarallisen ydinlatauksen sisältävien ohjusten loputtua taktiikat olivat vaihtuneet perinteisiin, jalkaväkeä ja panssarivaunuja tukeviin. Seuraavien vuosien aikana suurin osa henkiin jääneestä kansasta oli teurastettu, jättäen jälkeensä vain muutaman miljardin ihmisen sotatantereen. Se kaikki loppuisi tänään. Sota, kahdeksan vuotta raivonnut sisällissota päättyisi vihdoin, vaikka sitä ei kukaan odottanutkaan.

Peiliseinäisen hissin äänimerkki ilmoitti piipahtaen saapuneensa viimein perille. Ovet avautuivat, paljastaen edessään levittyvän lasiseinäisen käytävän. Taraguan planetaaristen puolustusvoimien eversti Jerum Krynn veti valkoisia nahkahanskojaan tiukemmalle käteensä. Ne tuntuivat löysiltä hänen luisissa kourissaan, samoin kuin muukin juhlaunivormu. Käsityönä hänelle muotoiltu koristeellinen laspistooli keikkui vyökotelossa. Hän oli menettänyt painoa näiden pitkien vuosien aikana. Mutta toisaalta niin olivat kaikki muutkin. Mitä muutakaan pystyi olettamaan tapahtuvaksi tilanteessa, joka oli mitä oli? Nopeasti Krynn korjasi kampauksensa ja suoristi valkoisen univormunsa etumuksen. Hän tarkisti vielä hissin etuseinässä olevasta plasmataulusta kerroksen todellakin olevan oikea ennen astumistaan ulos.

Näkymä viidennestä sadasta kuudennesta kymmenestä neljännestä kerroksesta saattoi joskus olla sanoinkuvaamattoman kaunis. Pääkaupungissa sijaitsevan korkeimman johdon palatsi oli kieltämättä massiivisin, korkein rakennus jota Taraguaan oli ikinä rakennettu, tai tultaisiin ikinä rakentamaan. Se kohosi korkealle muiden pilvenpiirtäjien yläpuolelle, paljastaen allaan tuhansittain asuinrakennuksia, tehtaita, palatseja ja Keisarin pyhälle tahdolle osoitettuja temppeleitä. Siinä, missä alla siintävä kaupunki oli joskus kaukaisessa menneisyydessään hohtanut kultaa ja platinaa, eversti näki enää tuhoutuneita raunioita, totalitäärisen sodankäynnin tuloksia. Kylmät väreet kulkivat hänen selkäpiissään upseerin marssiessa tahdikkaasti läpi panoraama- tasanteen. Ajatus, että hän oli itse toiminnallaan aiheuttanut monien miljoonien kuoleman, sai hänet voimaan pahoin. Hän ei edes muistanut millainen hänen armas planeettansa oli ollut ennen tuhoa. Varmasti kaunis, mutta muistot välttelivät häntä. Jokainen kerta kun hän takertui yhteen muistoon, se hävisi hänen mielestään. Siitä oli kauan, liian kauan, jopa hänelle.

Krynn saapui käytävän päähän. Katsahtaen hermostuneesti huoneen nurkassa piilevään valvontakameraan hän työnsi peukalonsa digitaaliseen dna- tunnistimeen, joka varmisti nopeasti hänen henkilöllisyytensä. Muutaman sekunnin kestäneen prosessin ajan tietokone piipitti hiljaisesti, ennen kuin hyväksyi Everstin. Tunnistimen pieneen näyttöön muodostuivat sanat ”Tervetuloa Kenraali- kanslerin henkilökohtaisiin tiloihin, eversti Krynn. Olkoon visiittinne viihdyttävä.”

Krynnin kasvoille piirtyi hienoinen virnistys. Kanslerin ovitervehdys sai hänet aina hyvälle tuulelle, toi hän mukanaan kuinka surullisia uutisia tahansa. ”Olkoon visiittinne viihdyttävä”, hän mutisi hiljaa itselleen.

Eversti haroi hiuksiaan hajamielisesti hänen askeltensa kaikuessa pitkin hiljaista eteis- salia, sekoittaen samalla puoli tuntia kestäneen kampaus- operaationsa tulokset. Kansleri ei ollut niitä miehiä, joille eversti tykkäsi näyttäytyä sekalaisessa tilassa, tai tuoda huonoja uutisia. Valitettavasti huonot uutiset kuuluivat hänen toimenkuvaansa.

”Onko kansleri paikalla?” hän huikkasi vastaanottosalin toisessa päässä pöytänsä takana nököttävälle nuorelle tytönhupakolle, osittain kysymyksenä, osittain tervehdyksenä. Krynn tiesi kanslerin olevan huoneessaan, sillä ei hän enää nykyään muualla aikaansa viettänytkään. Turvallisuuskysymys, sanottiin. Krynn ei tajunnut kuinka turvallinen pilvenpiirtäjän ylin kerros pystyi olemaan. Kysymys kuului kuitenkin etikettiin, josta eversti ei olisi luistanut kerjäläistenkään seurassa. ”Se ketku on jälleen hommannut itselleen uuden leikkikalun”, hän mietti hiljaa mielessään, näyttämättä kuitenkaan tunteitaan ilmeisesti kuusitoistavuotiaalle sihteerikölle.

”Juu. Tai siis on, mutta Karo- tai siis herra Gaurilla on menossa taktinen palaveri, ja en saisi päästää ketään sisään. Tai jotain”, tyttö mutisi osittain itselleen pyöritellen samalla etusormellaan itselleen kiharoita.

Krynn pudisti päätään hymyillen isällisesti. ”Tietenkin on. Minut on kutsuttu kyseiseen palaveriin.”

”Ai? Juu, niin taiskin olla. Karo- tai siis- ööh, juu. Olkaa hyvä vaan”, tyttönen änkytti nolostuneena, viitaten kädellään kultaiseen oveen. Sen pinnalle oli käsityönä kaiverrettu suuri, kaksipäinen kotka ja kaksi ristikkäistä miekkaa. Imperiumin ja Taraguan tunnukset. Krynnin silmät näyttivät molemmat imagot veren tahrimina, vaikka ovissa ei ollut pölyhiukkastakaan.

Krynn nyökkäsi sihteerille hyväksyvästi ja alkoi kävellä kohti ovea. Kenraali- kansleri Karoandar Gaur oli omalla tavallaan hellyttävän poikamainen naistenmies, mutta samalla erittäin tiukka johtaja. Kaikki tiesivät, ettei kansleri tarvinnut sihteeriä, ainakaan niihin hommiin mihin sihteeriä yleensä tarvittiin. Gaur oli itsevarma paskiainen, ei ikinä luottanut kehenkään muuhun kuin itseensä. Miehellä oli enemmän selkärankaa kuin muilla upseereilla yhteensä. Ei ollut yksinkertaisesti mahdollista että Karoandar olisi antanut aikataulunsa, tehtävänsä, koko elämänsä tuollaisen tytönhupakon käsiin.

Niinkin tiukka sotilaskuri kuin Taragualla olikin, juorut silti levisivät. Krynn oli kuullut upseeriston kokouksessa Gaurin saavan suunnatonta mielihyvää kellistäessään sänkyynsä nuoria alaisiaan, miehiä tai naisia. Ajatus oli alussa tuntunut absurdilta, mutta nyt hän alkoi uskoa sitä. Jokainen kerta hänen kulkiessaan näiden ovien läpi sihteerin pallilla istui eri henkilö. Moinen toiminta oli väärin, vastoin kaikkia Keisarin opetuksia, mutta silti koko planeetalta ei löytynyt ainuttakaan hullua joka olisi niin päästään sekaisin että ryhtyisi vastustamaan Keisarillisten voimien ylipäällikön tahtoa. Kansleri oli tunnettu teloittaneen alaisiaan vähemmästäkin.

Krynn työnsi hansikoidut kätensä oven pinnalle. Ovet liikkuivat yllättävän kevyesti, ne aukenivat sisäänpäin vaivatta, kuin niitä ei olisi ollutkaan vaan eversti olisi työntänyt pelkkää ilmaa. Hänen edessään aukeni suuri puhtaanvalkoisesta marmorista veistetty sali. Ainoa termi, jolla paikkaa pystyi kuvailemaan, oli puhdas. Kanslerin virkatoimisto oli puhdas, täysin valkoinen. Yksikään kauheus ei sitä ollut koskettanut, tippaakaan verta ei oltu näiden pitkien sotavuosien aikana vuodatettu näiden pyhien seinien sisäpuolella. Sillä tämä toimisto oli vuosituhansia vanha, sen rakennusvuosi oli hukkunut historian virrassa. Sanottiin, että itse Keisari olisi palatsin ja salin pystyttänyt, kun tuhansia vuosia sitten kulki maansa pinnalla. Tämä oli tietysti vain propagandaa, jolla Gaurin valtaa oli lujitettu, mutta tarina oli silti mielenkiintoinen.

Keskelle massiivista huonetta oli pystytetty suuri, läpimitaltaan miltei kymmenen metrin kokoinen ympyränmuotoinen holoprojektori, joka paraikaa näytti alla levittyvän kaupungin 3D- muodossa. Strategisen kartan ympärille oli kerääntynyt koko jäljellä oleva Taraguan ylempi upseeristo, ja heidän keskellään seisoi hurjasti käsillään viittova Karoandar Gaur. Siinä oli kaikki, mitä koko Taraguan ylähuoneesta oli jäljellä. Noin puolet armeijan komennosta oli joukkojensa kanssa siirtynyt yllättäen vihollisen puolelle, jättäen planeetan sotilaallisen vahvuuden vakavasti rampautuneeksi.

”Haluan Axelin perääntyvän yksikkönsä kanssa tänne, turvaamaan ilmatorjuntapatteriston ja sen ympäristön. Emme voi menettää sitä jos oletamme pitävämme pääkaupungin hallussamme. Purchon siirtää omat juokkueensa B- sektorille, tukemaan Parselsonin viidettätoista komppaniaa. Sanokaa heille että pitävät asemat siellä, tukien toinen toistansa”, Gaur puhui selkeällä, kirkkaalla äänellään, tökkien kädellään osia kartan heijastamasta maastosta.

Gaur hiljeni hetkeksi, ikään kuin ajatellen seuraavaa kommenttiaan. Lopulta hän nosti katseensa suoraan yhteen vierellään seisovista miehistä. ”Ja Kelso, kaikki kyseiseltä sektorilta paenneet miehet, upseereita tai rivimiehiä, kohtaavat teloitusosaston. B- sektoria ei menetetä vapaaehtoisesti. Ymmärretty?”

”Kyllä herra”, kuului Kelson napakka vastaus. Kenraalimarsalkka Adatraemus Kelso, jäljellä olevan armeijan ylin komentohahmo, ketjussa heti itsensä kanslerin alapuolella. Kelso oli se, joka oli henkilökohtaisesti vastuussa kaasuaseiden käytöstä sodan alkuhetkinä. Hän antoi käskyn. Mies oli kone, todellinen tappaja. Siinä, missä Gaur oli julma ja pelätty johtaja, jo Kelson nimen mainitseminen herätti miehissä pakokauhun sekaisia tunteita. Omat pelkäsivät häntä jopa enemmän kuin vihollista, joka oli itse asiassa melko hyvä juttu. Eivätpähän ainakaan perääntyneet, odottaen lämmintä vastaanottoa. Krynn huomasi jääneensä täysin huomiotta saapuessaan, ja niinpä rykäisikin kovaan ääneen tulonsa merkiksi.

Gaur ei kuitenkaan osoittanut minkäänlaista kiinnostusta everstiä kohtaan, vaan jatkoi selostustaan varmalla äänellään.

”Vihollinen on saanut lisää jalansijaa joen varrelta, haluan jokaisen jäljellä olevan reserviyksikön hyökkäysvalmiiksi huomenna kello 05.00 keisarillista. Otamme heidät tässä joen mutkassa, katkaisemme heidän pakoreittinsä täällä ja murhaamme jokaisen niistä paskiaisista. Tajuatteko? Ei vankeja, jokaista antautuvaa ammutaan vatsaan. Hyvällä säkällä ne eivät kuole heti, vaan saavat maistella hetken sitä tuskaa, jonka ovat itse itselleen aiheuttaneet.”

Käsky oli jokaista kaartin protokollaohjetta vastaan, mutta jokin kanslerin kasvoilla sai jokaisen paikalla olevan upseerin nyökyttelemään päätään hyväksyvästi. Hänellä oli todellista auktoriteettia upseeriston yli, ei ihmekään että kukaan ei ollut yrittänyt tapattaa häntä toivoen sodan loppuvan.

Krynn sulki hieman pettyneenä ovet takanaan, ja liittyi muiden upseerien seuraan kuuntelemaan johtajansa selostusta. Muutama komentoketjun alempi jäsen tunnisti Krynnin tutun, kolkon naaman ja nyökkäsi tälle varovasti. Krynn tiesi aina ongelmia. Suurin osa miehistä otti muutaman varovaisen askeleen kohti ovea, mutta Gaurin ääni palautti heidät takaisin paikoilleen.

”… Lisäksi, olen saanut ymmärtää meidän menettäneen teollisuus- sektorin kokonaan, ja kuudennen ja viidennentoista divisioonan tuhoutuneen täydellisesti. Kuulemani mukaan myös kenraalimajuri Stunner sai surmansa kyseisessä yhteenotossa. Koska näen eversti Jerum Krynnin täällä, joudun ilmeisesti uskomaan kyseisiä huhuja.”

Muutaman upseerin naamalle muodostui hymy. Krynn ei ymmärtänyt, oliko kansleri juuri kysynyt häneltä kysymyksen vai todennut asian, mutta päätti joka tapauksessa vastata. ”Kyllä, valitettavasti tiedot ovat oikeita.”

Eversti siirtyi holoprojektorin ohjauspaneelin vierelle ja paineli teollisuusalueen koordinaatit laitteeseen. Värähtäen kuva muuttui, näyttäen yhtäkkiä satojen pitkien savupiippujen rivistön. ”Stunner yritti käskyjenne mukaan läpimurtoa kolmosella, mutta valitettavasti vihollisen ylivoima kyseisellä alueella oli liian suuri. Lisäksi tukijoukkomme jäivät ansaan täällä, täällä, ja lopulta yksikkö tuhottiin näillä alueilla”, hän selosti arasti tökkien kädellään karttaa.

”Ilman lisäjoukkoja me jäimme vihollisen sumppuun. Kestimme kolme päivää kapinallisten pitkän matkan tykistön murjontaa, mutta lopulta rivit murtuivat. Sille ei mahdettu yksinkertaisesti mitään. Stunner otti vapauden lähettää minut ja pienen osaston viemäreiden kautta ulos heidän itsensä tehdessä epätoivoisen rynnäkön kohti vihollisen epäiltyä PM- asemaa. Tiettävästi hyökkäys oli, kuten epäilittekin, täysi fiasko.

”Stunner oli idiootti”, Gaur murahti vihaisesti. ”Hänen käyttämänsä taktiikat olivat poikkeuksetta idioottimaisia. Hänen olisi pitänyt palata tänne, jotta olisin henkilökohtaisesti voinut teloittaa sen paskiaisen.”

Krynn yskäisi hiljaisesti. ”Kaikella kunnioituksella herra, juuri kyseisestä syystä hän jäi.”

Kansleri mulkoili hieman aikaa everstiä, kunnes lopulta palasi käskynjakoonsa. ”Joka tapauksessa, Stunnerin täysin mielipuolinen hyökkäys maksoi meille koko vasemman rintaman. Kelso, lähetät alueelle kokeneimmat sotilaasi. Myrskysotilaat, veteraanit, minua ei kiinnosta. Kunhan vain hoidat ne sinne. Ne on pakko saada pysäytettyä tai ne halkaisevat koko kaupungin kahtia.”

Gaur mittaili katseellaan upseereitaan. ”Kokous on päättynyt. Keisari suojelee”, hän teki käsillään kotkan merkin rintansa päälle.

”Keisari suojelee”, muut toistivat kuorossa ja alkoivat hiljaisesti keskustellen poistua huoneesta.

”Kenraalimajuri? Herra? Luulen että teidän pitäisi olla mukana kuulemassa vielä yksi uutinen”, Krynn totesi ärtyneen näköisen Kelson kulkiessa hänen ohitseen. Kenraalimajuri loi häneen tutkivan, lähes vihaisen katseen, mutta nyökkäsi kuitenkin hyväksyvästi kuulemalleen.

Kullatut ovet sulkeutuivat kovaäänisesti kolahtaen, jättäen kolmikon tuijottelemaan toisiaan ihmeissään. ”Niin?” kanslerin vaativa ääni lopulta aloitti. ”Ymmärtääkseni sinulla oli jotain asiaakin?”

Krynnin sydän takoi. Hän todella oli peloissaan. Koko planeetalta ei löytynyt pelottavampia miehiä kuin nämä kaksi, jotka paraikaa loivat häneen läpitunkevan katseensa. Tuntui, kuin kaikki hänen salaisuutensa, syvimmät ajatuksensa olivat näiden kahden paholaisen vapaata riistaa, ja he paraikaa lukisivat niitä. Kohta he löytäisivät sen ainoan ajatuksen, jota hän ei halunnut paljastaa.

”Jos suusi ei kohta aukene tukin sen lopullisesti”, Gaur ärähti. Eversti nosti katseensa häneen. He eivät lukeneet häntä. He olivat vain ihmisiä, siinä missä hänkin.

”Herrat kenraalit”, Krynn aloitti hitaasti. ”Valitettavasti Stunnerin kuolema ei ollut sellainen miksi sen kuvailin. Tilanteeseen liittyy toinen, eri totuus.”

”Eri totuus?” Gaur kysyi ihmetellen. Hän otti paikkansa suuren, kultapintaisen pöydän takaa. Marmorisalin takaseinämää halkova massiivinen panoraamaikkuna näytti paljastavan koko planeetan takanaan.

”Kenraalimajuri todellakin yritti läpimurtoa kyseisellä sektorilla, mutta hänen elämänsä päättyi ennen kuin hän ehti saada yksikköjään liikkeelle. Valitettavasti, hyvät herrat, joukossamme oli vakooja.”

Kelso siirsi kätensä vyöllään riippuvan koristellun plasmapistoolin kahvalle. ”Vakooja?”

”Kyllä herra”, Krynn vastasi liikehtien hermostuneesti poispäin ikkunasta. ”Salamurhaaja, siis. Kyseinen mies teurasti koko divisioonan komennon heidän pitäessään kokousta.”

Gaur veti kätensä nopeasti pöydän alle, ikään kuin miettien mitä eversti oli juuri sanonut. Lopulta hän avasi suunsa. ”Te kuulutte kuudenteen divisioonaan. Kuinka te olette hengissä?”

Kysymys oli vain harhautusta, Gaur ymmärsi täydellisesti miksi eversti Krynn ei ollut kuollut kyseisessä kokouksessa. Kanslerin sormet puristuivat hänen pöytänsä alapuolelle asetetun myrskypultterin liipaisimelle. Kanslerin viimeinen turva vihollista vastaan. Ei kai Krynn oikeasti olisi niin tyhmä että yrittäisi jotakin?

Krynn nosti kätensä ilmaan, perääntyen vielä muutaman askeleen. ”Ei ei, en minä ole se murhaaja!” hän parkaisi kovaan ääneen. Hänen huudahduksensa kaikui hiljentyneessä huoneessa, kunnes lopulta vain sana ”murhaaja” toistui hiljaisesti. Everstin kasvoille muodostui hikipisara. ”En edes ollut kyseisessä kokouksessa!”

”Olette kuitenkin täällä, joten oletan että osaat antaa edes jotain tiedonmurusia. Kuka se murhaaja oli?”

”En.. en tiedä. Tombry sanoi lähettävänsä jonkun, mutta en tiedä kenet. En.. en oikeasti..”

”Tombry?” Kelson ote pistoolista heltyi. Kenraaliluutnantti Tombry oli kuulunut ylähuoneeseen sen vielä ollessa yhtenäinen. Sen murtuessa hän oli valitettavasti siirtynyt kapinallisten puolelle, ilmeisesti ottaen komennon vihollisen joukoista. Menetys oli ollut valtava. Mikä vielä tärkeämpää, Richter Tombry oli ollut Kelson hyvä ystävä. ”Sanoit puhuneesi Tombryn kanssa?”

Krynn hiljeni. Hän pyöritti mielessään mitä oli juuri suustaan päästänyt. Pirulainen.

Kenraalimarsalkka Kelso veti pistoolin ja osoitti sillä suoraan eversti Krynnin otsaan. Gaurin suulle piirtyi hymy. ”Aah, vanha kunnon Tombs on vielä hengissä? Oletin että saimme sen paskiaisen jo pommituksen aikana, ilmeisesti hänkin onnistui välttämään sitä.”

”Tietenkin hän onnistui”, Krynn sylkäisi ulos. Hän oli jo sanonut liian paljon, mitä väliä sillä olisi jos hän paljastaisi loputkin? Kelson katse tiukkeni.

”Tombry selvisi pommituksesta sisäpiirin avustuksella. Hänellä oli tieto kaikkien ohjusten määränpäästä, ja niinpä hän pystyi välttelemään niitä.”

Kansleri Gaur vihelsi. ”Hyvin tehty, eversti Krynn, hyvin tehty. Olette todellakin palvelleet Tombsia hyvin. Olette lähettäneet hänelle tiedon jokaisesta liikkeestämme. Ihmettelinkin, mistä kapinalliset olivat saaneet itselleen minun veroiseni taktikon. Mutta nähtävästi minun veroistani taktikkoa ei ole olemassakaan. Harmi sinänsä.” Gaur huokaisi.

”Kenraalimarsalkka Kelso, teloittakaa tämä mies. Hän on epäiltynä maan-, ja Keisarinsa petoksesta, josta rangaistuksena on luonnollisestikin kuolema.”

Kelson sormi puristui liipaisimelle, vetäen sitä hitaasti pohjaan. Lämmittimessä oleva plasma alkoi kuumeta, valmiina purkautumaan piipusta, sulattaen Krynnin sekunnin sadasosissa pelkäksi liejuksi.

”Valitettavasti, hyvä Kansleri, minä en ole kyseisiä tietoja luovuttanut. Minulla ei ole vaadittavia koodeja ja tunnussanoja.”

Kenraali- kanslerin kasvot kurtistuivat. Kuka sitten?

Kelso ei jäänyt odottamaan johtajansa käskyä. Annos sulaa plasmaa tunkeutui ulos piipusta. osuma oli täydellinen. Se räjäytti miehen pään, roiskuttaen aivomateriaa joka puolelle. Silmänräpäyksessä hän päätti miehen elämän, epäröimättä, vaivautumatta tuntemaan sääliä. Ne tunteet voisi käydä läpi myöhemmin. Päätön ruumis valui hitaasti lattialle, näky oli sanoinkuvaamattoman karmea. Kelso laski aseensa.

Eversti Jerum Krynn nousi hitaasti lattialta, johon oli syöksynyt välittömästi ammuskelun alettua. Hän suoristi käsillään valkoisen, tahrattoman pukunsa, katsahtaen samalla Kelson tummia kasvoja. Niissä häivähti hiukkanen katumusta, kenties jonkin verran menetyksen tunnetta. ”Minä luulin että minä saisin ampua hänet!”

[Heretic]

Siisti loppu. Asialista tekstiä. Ihmettelen vain miksei tuonne lähetetty muita kaartin rykmenttejä tukehduttamaan kapinaa kuten on tapana, jos sota kesti vielä 8v..

[Rogue]

Siisti loppu. Asialista tekstiä. Ihmettelen vain miksei tuonne lähetetty muita kaartin rykmenttejä tukehduttamaan kapinaa kuten on tapana, jos sota kesti vielä 8v..

Jees, hyvä huomio, johon voinkin saman tien antaa selvityksen. Kenraali Kelso oli novellin ensimmäisessä versiossa todellakin lisäjoukkojen mukana tullut strateginen johtaja, mutta lopulta päätin vaihtaa tämänkin valinnan ihan vain sen takia että halusin kyseisen herran painamaan liipaisinta.

Puolustelen päätöstäni sillä, että Taragua todellakin sijaitsee sektorin reuna- alueilla eikä sillä ole nopeaa yhteyttä kovinkaan moneen Imperiaaliseen maailmaan. Saavat melko paljon pärjäillä omillaan. Eikä nyt kahdeksan vuotta Imperiumin mittakaavassa niin hirveän pitkä aika ole, että kannattaisi kovin suurta armeijakuntaa lähettää tukahduttamaan jokaista alueella sattunutta kapinaa.