Apua aloittelijalle
Apua aloittelijalle
Innostuin näin yhtäkkiä miniatyyreistä, mutta en tiedä niistä juuri mitään. Sori, jos tää ois kuulunut tuohon "mitä ostaisin"-topicciin, mutta koska en ole vielä ostamassa mitään, tein uuden. Ikää on 12, mikä tuskin on este noita aiempia topicceja lueskeltua, englannin hallitsen aika hyvin (omasta mielestäni). Nyt pitäisi tietää paljonko maksaa harrastuksen aloittaminen. Mieluustu hankkisin sen ison sääntökirjan ja jonkin aloitussetin (esim. mines of moria), mutta en tiedä aloitussettien sisällöstä. Onko niissä maalit, vai pitäisiskö ne ostaa erikseen? Niin, ja hintakin olisi kiva tietää. Kiitos jo etukäteen.
Viimeksi muokannut Nazgúl, Ti 07.08.2007 12:35. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Jos on päätä myöten kusessa, kannattaa pitää suu kiinni
Minkä nuorena varastaa, sen vanhana omistaa
Hyvää yritetään, mutta priimaa pukkaa
Minkä nuorena varastaa, sen vanhana omistaa
Hyvää yritetään, mutta priimaa pukkaa
Re: Apua aloittelijalle
Periaatteessa jos lähdet Mines of Moria -setistä liikkeelle et tarvitse ainakaan alkuun sen lisäksi isoa sääntökirjaa, sillä MoM-paketissa tulee mukana sääntökirjan miniversio, missä on kaikki pelaamiseen tarvittavat säännöt. MoM-paketin kaveriksi tarvitset ainoastaan "harrastusvälineet", eli
- sivuleikkurit
- askarteluveitsi
- muoviliimaa
- erikeepperiä
- siveltimiä
- mattamusta spraymaali
- maaleja (GW:n tai Vallejon maalit ovat molemmat hyviä)
Sen lisäksi vaan rutosti aikaa ja kärsivällisyyttä, ja pääsette pelaamaan maalatuilla armeijoilla.

This world is not so vast that it could conceal the bones of my enemies. Instead I will pile them so high even their gods weep at the sight.
- Lord Assassin Morghoul
- Lord Assassin Morghoul
Re: Apua aloittelijalle
En tiedä vielä, aloitanko MoM:stä, sillä rohan ja itäläisetkin vaikuttavat aika mukavilta. Löytyykö nuo "harrastusvälineet" kirjakaupoista, vai pitääkö ne ostaa netistä tai miniatyyrikaupoista? Kotoa kun löytyy vain erikeepperi ja muoviliima. Ja tottakai, paljonko ne maksavat?
Jos on päätä myöten kusessa, kannattaa pitää suu kiinni
Minkä nuorena varastaa, sen vanhana omistaa
Hyvää yritetään, mutta priimaa pukkaa
Minkä nuorena varastaa, sen vanhana omistaa
Hyvää yritetään, mutta priimaa pukkaa
Re: Apua aloittelijalle
Miniatyyrimaalit saat samasta paikasta kuin figutkin. Maksavat 2.5 euroa kappale ja yksi purkki kestää todella pitkään. Kaikki loput tarvikkeet saat hyvin varustetusta rautakaupasta huomattavasti halvemmalla kuin miniatyyrikaupasta. Hintaa harrastusvälineille tulee 30-50 euroa, mutta ne ovat käytännössä kertasijoitus ja niillä nykertää kasaan useammankin armeijan.
This world is not so vast that it could conceal the bones of my enemies. Instead I will pile them so high even their gods weep at the sight.
- Lord Assassin Morghoul
- Lord Assassin Morghoul
Re: Apua aloittelijalle
Kiitti Tomille. Toistaiseksi viimeinen, mutta varmaan tärkein kysymys; missä niitä miniatyyrikauppoja on? Asun Ähtärissä ja täällä sellaisia ei ainakaan ole. Kirjakaupasta ei löytynyt ainakaan. Ähtärihän on Töysän (useat varmaan tuntevat Veljekset keskisestä - suomen suurin kyläkauppa) naapurissa, ja Töysä Alavuden. Keskiseltä en ole katsellut miniatyyrejä, joten sieltä voisi löytyä...
Jos on päätä myöten kusessa, kannattaa pitää suu kiinni
Minkä nuorena varastaa, sen vanhana omistaa
Hyvää yritetään, mutta priimaa pukkaa
Minkä nuorena varastaa, sen vanhana omistaa
Hyvää yritetään, mutta priimaa pukkaa
Re: Apua aloittelijalle
Seinäjoella on ainakin Fantasialinna-niminen firma, joka myy figuja. Keskisestä en osaa sanoa. Ainakaan virallisten edustajien listasta ei löydy.
This world is not so vast that it could conceal the bones of my enemies. Instead I will pile them so high even their gods weep at the sight.
- Lord Assassin Morghoul
- Lord Assassin Morghoul
Re: Apua aloittelijalle
Mistä nuo virallisten edustajien listan näkee, jos näkee?
Jos on päätä myöten kusessa, kannattaa pitää suu kiinni
Minkä nuorena varastaa, sen vanhana omistaa
Hyvää yritetään, mutta priimaa pukkaa
Minkä nuorena varastaa, sen vanhana omistaa
Hyvää yritetään, mutta priimaa pukkaa
Re: Apua aloittelijalle
White dwarffista.
Re: Apua aloittelijalle
Kiitos. Täällähän saa nopeasti tietoa. Löytyykö muuten muita Mines of Morian tapaisia aloitussettejä? Fantasialinnan verkkokaupasta ei ainakaan löytynyt. Ja jos joku tietäisi hyviä LOTR miniatyyreihin liittyviä linkkejä, olisin kiitollinen.
Viimeksi muokannut Nazgúl, Ti 07.08.2007 12:40. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Jos on päätä myöten kusessa, kannattaa pitää suu kiinni
Minkä nuorena varastaa, sen vanhana omistaa
Hyvää yritetään, mutta priimaa pukkaa
Minkä nuorena varastaa, sen vanhana omistaa
Hyvää yritetään, mutta priimaa pukkaa
Re: Apua aloittelijalle
Omasta mielestäni Mines of Moria on huono tapa aloittaa, jos haluaa alkaa keräämään jotain armeijaa. Itse asiassa nykyään on aika paljon erilaisia aloitussettejä, joista tosin sitten löytyy vain figut, mutta ovat todella kattavia.
http://www.puolenkuunpelit.com/kauppa/d ... Path=30_62
Tässä hyvä esimerkki Rohanin aloitussetistä: http://www.puolenkuunpelit.com/kauppa/p ... s_id=15153
http://www.puolenkuunpelit.com/kauppa/d ... Path=30_62
Tässä hyvä esimerkki Rohanin aloitussetistä: http://www.puolenkuunpelit.com/kauppa/p ... s_id=15153
Re: Apua aloittelijalle
No huh huh, mikä hinta. En taida ihan rohania hommata näin alkuun. MoM:ista saisin ainakin kaiken tarvittavan, paitsi maalit ja sellaiset. En tietenkään väitä, että tuo Mines of Moria olisi sopivin setti mulle, mutta hinta-tarve-laatusuhde olisi hyvä...
Jos on päätä myöten kusessa, kannattaa pitää suu kiinni
Minkä nuorena varastaa, sen vanhana omistaa
Hyvää yritetään, mutta priimaa pukkaa
Minkä nuorena varastaa, sen vanhana omistaa
Hyvää yritetään, mutta priimaa pukkaa
- Eöl the Dark Elf
- Viestit: 1106
- Liittynyt: Ti 18.07.2006 20:38
- Paikkakunta: Tampere
Re: Apua aloittelijalle
Rohanin (tai melkein minkä vaan joukkueen) aloituspaketti:
Boksi perussotureita, Commandiblisteri ja maalit yms. tarvikkeet.
Ei paljoa porukkaa, mutta jos ei "joukkue" miellytäkkään niin ei haaskannut liikaa rahaa. Sitä paitsi Boksi+Blisteri paketissakin on maalattavaa yli 20 figua.
Toinen nettikauppa:
http://www.peliarkku.fi/catalog/index.p ... ce41ad8131

Minäkin suosittelen tuota, että ostat ison sääntökirjan erikseen ja sitten boksin käveleviä rohanilaisia (warriors of Rohan -niminen) sitten siihen kaveriksi juuri se Command -blisteri, jossa tulee lipunkantaja ja Rohanin kapteeni. Tähän päälle vielä maalaus - ja muita tarvikkeita. Kalliiksi kyllä tulee, mutta tässä harrastuksessa ei ole suurta varaa katsella hirveästi hintoja, jos haluaa pelata.
Loppiainen hyvin, kaikki hyvin
Re: Apua aloittelijalle
Juu, kalliiksi tulee ja kuten sanoin, olen 12 v, eikä rahatilanteessa ole kehumista. Näin alkuun haen halvinta aloitustapaa, mikä lienee tuo MoM. Ohjekirjaahan mä tartten ja sen saa käytännössä halviten Moriasta, enkä aivan heti ala pelaamaan (kai).
Jos on päätä myöten kusessa, kannattaa pitää suu kiinni
Minkä nuorena varastaa, sen vanhana omistaa
Hyvää yritetään, mutta priimaa pukkaa
Minkä nuorena varastaa, sen vanhana omistaa
Hyvää yritetään, mutta priimaa pukkaa
Re: Apua aloittelijalle
Eli tietysti jos sinulla on kaveri, jolla jo on sääntis, ei sinun välttämättä tarvitse sitä itse ostaa (ainakaan heti). Alkuun pääsee vaikkapa MoM:illa ja muoviukoilla, tietysti kun pelaamaan aiot, tarvitset peliseuraa. Kavereiden kanssa kotipelailua tai fantsuihin peli-iltana vaan...Nazgúl kirjoitti:Juu, kalliiksi tulee ja kuten sanoin, olen 12 v, eikä rahatilanteessa ole kehumista. Näin alkuun haen halvinta aloitustapaa, mikä lienee tuo MoM. Ohjekirjaahan mä tartten ja sen saa käytännössä halviten Moriasta, enkä aivan heti ala pelaamaan (kai).
Opinions are like assholes: everyone has one and they usually stink.
Re: Apua aloittelijalle
Peliseuraa ei varsinaisesti vielä ole, mutta pikkuveli sanoi aloittavansa myös miniatyyrit. Pari kaveriakin uskoisin saamaan mukaan. Aloitan kuitenkin ihan vain kevyellä keräyksellä ja sääntöjen opettelulla, näin niinkuin pelien varalle.
Jos on päätä myöten kusessa, kannattaa pitää suu kiinni
Minkä nuorena varastaa, sen vanhana omistaa
Hyvää yritetään, mutta priimaa pukkaa
Minkä nuorena varastaa, sen vanhana omistaa
Hyvää yritetään, mutta priimaa pukkaa
Re: Apua aloittelijalle
Mitkä maalit olisi tärkeimmät hankkia alkuun? Esim. valkoinen, musta, sininen, vihreä ja keltainen, tai silleen.
Jos on päätä myöten kusessa, kannattaa pitää suu kiinni
Minkä nuorena varastaa, sen vanhana omistaa
Hyvää yritetään, mutta priimaa pukkaa
Minkä nuorena varastaa, sen vanhana omistaa
Hyvää yritetään, mutta priimaa pukkaa
Re: Apua aloittelijalle
Tämähän riippuu paljon siitä minkä armeijan olit ajatellut ensimmäiseksi maalata. Valkoinen ja musta nyt ovat ne pakolliset lähes kaikkia armeijoita maalatessa. Sen lisäksi erilaiset ruskean sävyt ovat aina hyödyllisiä eikä harmaitakaan kannata ylenkatsoa. Metallimaaleista ainakin joku "hopeanvärinen" on näppärä, esim. boltgun metal. Maalausta nopeuttaa myös, jos sijoitat joihinkin inkkeihin. Näistä yleiskäyttöisin lienee musta ja joku ruskea väri (chestnut, brown, flesh).Nazgúl kirjoitti:Mitkä maalit olisi tärkeimmät hankkia alkuun? Esim. valkoinen, musta, sininen, vihreä ja keltainen, tai silleen.
Näiden päälle sitten tosiaan ne värit mitä ajattelit armeijasi maalaamiseen käyttää.
This world is not so vast that it could conceal the bones of my enemies. Instead I will pile them so high even their gods weep at the sight.
- Lord Assassin Morghoul
- Lord Assassin Morghoul
Re: Apua aloittelijalle
Musta kannattaa varmaan olla eli se chaos black, sitten metalliksi käy chainmail. Jos nyt Rohanilla meinaat aloittaa niin kannattaa varmaan hankkia vihreitä värejä sekä ruskeita. Ihonvärisiä maaleja kasvoihin, eli dwarf fleshiä ja elf fleshiä kannattaa hankkia. Suosittelen myös musteiden hankkimista eli black inkiä ja brown inkiä. Nämä ovat erittäin vesipitoisija maaleja joiden avulla on helppo tehdä varjostuksia.
Loppiainen hyvin, kaikki hyvin
Re: Apua aloittelijalle
Mines of Morian ostan, joten goblinit nyt aivan ensiksi maalaisin. Saattueeseen en koske ennen kuin olen maastot, peikon ja hiidet maalannut.