Daïkinee-pelityylistä ja taktiikoista
Daïkinee-pelityylistä ja taktiikoista
Aloittelin tässä Ropeconissa sitten vihdoinkin jo melkein ikuisuusprojektin puolelle valahtaneen Confrontationin pelaamisen. Pelin fluffia tutkittuani toki heti silmiinpistävät viehättävän fb-metsähaltiamaiset Daïkineet.
Koskapa PK-seudulla peliseuraa on ja toinenkin uusi pelaaja paikkakunnalta aloitti, ei ole pelkoa rahan laittamisesta johonkin, jota ei tule pelattua, varsinkin kun pelejä katselleena ymmärrys pelin mekaniikasta oli jo valmiiksi jonkinlaisena päässäni. Hankin siis paikanpäällä conissa kerralla hieman enemmän, jotta ei tarvitse ryhtyä tilailemaan ja ostin noin 200 ap:n jengin, jota sitten on joskus tarkoitus lähteä suurentamaan, kunhan nämä saadaan maaleihin.
Koskapa kukaan Joensuussa ei juurikaan geneerisen haltiainhon takia pelaa suippokorvilla, olen hieman vailla valistusta armeijani alun kanssa. Asiaa ei juurikaan paranna se, että armeija on käsittääkseni kovin uusi ja edes Rachamin omilla foorumeilla ei ollut mainittavasti keskustelua Daïkineen taktiikoista ja pelityylistä, saati sitten armeijalista esimerkkejä. Sotustakaan ei juuri aiheesta keskustelua näytä olevan.
Listaampa tähän tämänhetkiset hankintani, jotta tiedetään, kuinka metsässä sitten olenkaan:
-Maneös, Scarab Warrior
- Daikinee Sylphsx2
- Daikinee Guardiansx3
- Daïkinee Archersx3
- Zephyr of Quithayranx2
Tällainen poppoo olisi tällä hetkellä alusmaaleissa. Peljä on pelattu kaksi ja molemmissa taisteluissa ovat ne asiat toimineet, joiden on suurinpiirtein olettanutkin toimivan, mutta aloittelijana on totuuden nimissä sanottava, että minulla ei juuri ole visiota toimivasta armeijasta tai pelityylistä, joten olisin kovin kiitollinen, jos joku Daïkineeta pelaava, tai tunteva viitsisi hieman avustaa miestä mäessä ja kertoa mihin suuntaan jatkaa tästä? Onko kokoonpanossa jokin pielessä? Mitä seuraavaksi?
Olen ajatellut jossain vaiheessa laajentaa armeijaa hankkimalla Scarab Warrioreita ja Mandigorn Warriorin. Nyypän silmin nämä näyttävät jokseenkin helposti pelattavilta ja monitoimisilta valinnoilta, vai menenkö pahasti metsään?

Viimeksi muokannut Gilaelin, To 23.08.2007 18:17. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Eyes that fire and sword have seen
And horror in the halls of stone
Look at last on meadows green
And trees and hills they long have known.

Re: Daïkinee-pelityylistä ja taktiikoista
Oikein mainio aloituspoppoo näyttää olevan ja pienoisia pelejä noilla varmasti on kiva pelata, vaikkakin kaukotaistelijoita näyttää olevan reilusti. Maneös on aika hintava kaveri artifaktien kanssa noin pieniin peleihin, mutta jatkossa sillä pärjää mainiosti.
Lisähankintoina Scarab Warriorit ovat aika ehdottomia. Daikineeilta ei löydy hirmuisesti kovaa ja kestävää populaa, joten nämä paikkaavat sen puolen. Mandigorn on yksi konfron kolmosedikan pahoista mokista. Liian kova heppu pisteisiinsä nähden, mutta kai se voidaan hyväksyä, kun ei daikineeille ihmeemmin valintoja ole. Pelottava iso möhkäle siis kyseessä ja varmasti toimii listassa.
Charrupuolelta löytyisi halpa maagi sekä pappi joita voisi harkita. Tuovat mukavan aspektin peliin ja toimivat mainiosti tukiessa joukkojasi.
400ap listat ovat se yleisimmin käytetty formaatti, joten jos meinaat tunkea kaiken mukaan niin voi tulla tiukkaa pisteissä. Itse lähtisin vähentämällä Archerien määrää/tiputtamalla kokonaan pois, koska Zephyrit hoitavat tuon ampumisen aika tehokaasti. Guardianeista ja Scarabeista muodostuu tukipilari, jota vasten vihollisen hyökkäyksen tulisi kohdistua. Sylphit ja charrut tukevat parhaansa mukaan Mandigornin uhitellessa vastustajan kovimpia kohteita. Kovemman Disciplinen omaavaa vastusta vastaan voi tosin tulla ahdistus, kun joudut helposti alakynteen vastuksen valitessa taistelut sekä halliten korttien aktivaatiota. Tässä nopea esimerkkilista niiden figujen pohjalta mitä sinulla on/suunnittelet ostavasi:
Maneös
3 Guardians
2 Scarab Warriors
2 Sylphs
2 Zephyrs
Mandigorn
---
Yhteensä 334 pistettä. Tuohon voi helposti lisätä vaikka toisen charrun, archereita tai vaikka toisen mandigornin. Itse tekisin tämäntyylisen listan sen pohjalta mitä daikineeista on kokemusta paperilta. Ikävä kyllä Rackham ei taida hirveästi uutuuksia Daikineeille tuoda, koska uusi edikka sekoittaa pakkaa pahasti ja metalleista luovutaan. Saa nähä miten käy.

en tunne kipua
Re: Daïkinee-pelityylistä ja taktiikoista
Daikkarit on kiva ja hyvä rotu, aika helppoja pelata.
Mulla on itselläni vyöllä Maneös, Meäri, sylfit, archerit, scarabit (= oolrait kymmenkunnan figun ~300p lista, vaikka puolet pongoista on charruissa!) ja vähän pelitestausta pasianssina noilla muilla figuilla...
Tuo siun aloitusporukka voi olla vähän vaikea saada rullaamaan, koska siinä on tasan yksi figu joka osaa oikeasti oikeasti tapella (ja archerit ja guardianit ovat pisteteholtaan melko kilttejä), ja discipline hävitään käytännössä kaikille. Toisaalta sylfeillä voi tulla ilmasta sotkemaan frayjakoa ja sitomaan tärkeitä/törkeitä figuja, että ihan onneton tilanne ei ole... Zephyrit tappavat ferocioussilla mitä vaan, mutta ovatkin sitten heiveröisiä. Taitofiguja.
Ehdottomasti suosittelen porukkaa tukemaan Meäriä vai mikä se oli se pappi... se saa sylfeistä täffäpongoja (lisää synergiaa jee) ja sen avulla Maneöksesta tulee todella pisteittensä arvoinen... Blind Rage kirjan miraakkeleista toimii helkatin hyvin. Aktivaatiohämminkiin Winds of Disorder. Lisäksi oma miraakkeli Eternal Champion on tosi tosi karu esimerkiksi zephyriin tai scarabiin, pari sekvenssiä ja kaikki hyökkäykseen AAAARGH! Inspiration-virtuen ostamalla saa heitettyä vaikeampia miraakkeleja hyvin.
Scarab warrioreja suositan yhtä lämpimästi, ovat todella ässiä ja kun jo scarab warrior pomokin jo on... Ne hoitavat kovan lyöjän roolia hyvin. Mandigornia ei oikeastaan tarvitse ottaa kavereiden mieliharmiksi, näillä pärjää. Ne ja zephyrit yhdessä kykenevät laittamaan lihoiksi häijymmätkin mörssärikarjut.
Ehdottaisin noiden lisäksi jatkossa harkittavaksi warstaffia (eli Numaë, muusikeri ja viiri), sillä niin kovia kuin daikineet ovat vihollisten siivuttamisessa (listaan saa aina ängettyä suuren määrän hyviä figuja), ne ovat silti aika pelkurimaisia (vaikka sylfit auttavat siinä) ja todella kurittomia. Pelvoittavien armeijojen ja erityisesti epäkuolleiden kanssa voi tulla muuten todella hikiset oltavat, ja kait sen disin voittaisi mielellään edes joskus.
Alapäässä prioriteetteja ovat Shaenre ja dream warriori, jotka saavat aika hyviä taikoja ja sellaisia aika tärkeitäkin kuten Aura of Authority, ja tappelevat ihan ookoosti.
Pelityylistä mun on sanottava, että nämä ovat yllättävän kestäviä puuhaltioiksi...
Yleensä kannattaa järjestää paljon taisteluja, jotta kaikki ukkelit olisivat enemmän tai vähemmän haavoittuneita ja saisivat viskellä regeneraatiota. Archerit voivat vaikuttaa huonoilta mutta niillä on kuitenkin res 5 ja kaksi noppaa ja assault firellä vielä saavat pahojakin joskus aikaan... ei pidä epäröidä tuoda niitäkin rohkeasti näytille (varoen kuitenkin pursuittiketjujen luomista...). Kiperissä paikoissa Meäri voi viskellä parannusihmettä. Daikkareilla on myös ihmeellistä kyllä todella helpolla lukumääräinen ylivoima (tai sitten siellä on purkuvoimana ja hervottomana torppakivenä Maneös, vetelee minotaureja sileäksi
), joten pari kaveria voi myöhemmin liittyä sopivaan paikkaan tukemaan, ja kuten yllä taisin mainita sylfideillä voi ilmasta ahdistella kaikennäköistä velhonketaletta ja tulla sitomaan pahiksia pikku hetkeksi. Daikineiden liike on keskimääräistä isompi, joten vaikka kuri hävitään niin chargeja saadaan tehtyä kohtuullisen hyvin. Myös korkea initiative sallii disengagement-sodan (ja dream warriorin suomat rerollit ovat siinä kullan arvoisia!).
Varottava on haltioiden alistamista liian kovalle röykytykselle kerralla, regeneraatio ei ehdi toimia jos ne kuolevat... Varsinkin siun nykyinen tiimi on aika hauras. Parhaiten pärjännee ampumalla vihollista ensin, tuomalla Maneöstä piilossa lähemmä ja laskemalla sen pieksämään porukkaa ja estelemällä muilla maneökselle vaarallisia figuja. Ilman mystikkojen tukea se ei ole ihan niin hyvä kuin soisi. Zephyrejä on säästeltävä ja heitettävä johonkin tiukkaan paikkaan jonkun kaverin kanssa, joka sitten imee osan iskuista pois...
Meäria ja scarabeja tosiaan suositan, ainakin mulla ne toimii tosi hyvin. jälkimmäisten päättömän iso attack ykkösvakuutukseen yhdistettynä on aika iloinen masterstrikejen kannalta. Tavalliset regularit ja veteraanit lentelee kuin lapaset. Aika monesti ukkeli menee siitä suoraan kriittiseen ja vieressä on sitten kiva olla joku archeri tökkäämässä vielä yhden puukon korvaan.
Meärillä on reippaasti tf:ää daikkarien suuren pääluvun ja sylfidien vuoksi, ja se voi viskellä monenmoista miraakkelia joka vuoro. Blind Rage (superbuusti maneökselle tai scarabille, ei ne kuitenkaan tahdo torjua), Eternal Champion (superbuusti kelle vain), Blood of the Earth (parannus) ja Cleaver of Destiny (ferocious archerille tai guardianille armoniskuja varten!) on mun kestosuosikkisettejä. Inspirationin avulla nuo saa kaikki mahtumaan.
Mulla on itselläni vyöllä Maneös, Meäri, sylfit, archerit, scarabit (= oolrait kymmenkunnan figun ~300p lista, vaikka puolet pongoista on charruissa!) ja vähän pelitestausta pasianssina noilla muilla figuilla...
Tuo siun aloitusporukka voi olla vähän vaikea saada rullaamaan, koska siinä on tasan yksi figu joka osaa oikeasti oikeasti tapella (ja archerit ja guardianit ovat pisteteholtaan melko kilttejä), ja discipline hävitään käytännössä kaikille. Toisaalta sylfeillä voi tulla ilmasta sotkemaan frayjakoa ja sitomaan tärkeitä/törkeitä figuja, että ihan onneton tilanne ei ole... Zephyrit tappavat ferocioussilla mitä vaan, mutta ovatkin sitten heiveröisiä. Taitofiguja.
Ehdottomasti suosittelen porukkaa tukemaan Meäriä vai mikä se oli se pappi... se saa sylfeistä täffäpongoja (lisää synergiaa jee) ja sen avulla Maneöksesta tulee todella pisteittensä arvoinen... Blind Rage kirjan miraakkeleista toimii helkatin hyvin. Aktivaatiohämminkiin Winds of Disorder. Lisäksi oma miraakkeli Eternal Champion on tosi tosi karu esimerkiksi zephyriin tai scarabiin, pari sekvenssiä ja kaikki hyökkäykseen AAAARGH! Inspiration-virtuen ostamalla saa heitettyä vaikeampia miraakkeleja hyvin.
Scarab warrioreja suositan yhtä lämpimästi, ovat todella ässiä ja kun jo scarab warrior pomokin jo on... Ne hoitavat kovan lyöjän roolia hyvin. Mandigornia ei oikeastaan tarvitse ottaa kavereiden mieliharmiksi, näillä pärjää. Ne ja zephyrit yhdessä kykenevät laittamaan lihoiksi häijymmätkin mörssärikarjut.
Ehdottaisin noiden lisäksi jatkossa harkittavaksi warstaffia (eli Numaë, muusikeri ja viiri), sillä niin kovia kuin daikineet ovat vihollisten siivuttamisessa (listaan saa aina ängettyä suuren määrän hyviä figuja), ne ovat silti aika pelkurimaisia (vaikka sylfit auttavat siinä) ja todella kurittomia. Pelvoittavien armeijojen ja erityisesti epäkuolleiden kanssa voi tulla muuten todella hikiset oltavat, ja kait sen disin voittaisi mielellään edes joskus.
Alapäässä prioriteetteja ovat Shaenre ja dream warriori, jotka saavat aika hyviä taikoja ja sellaisia aika tärkeitäkin kuten Aura of Authority, ja tappelevat ihan ookoosti.
Pelityylistä mun on sanottava, että nämä ovat yllättävän kestäviä puuhaltioiksi...
Varottava on haltioiden alistamista liian kovalle röykytykselle kerralla, regeneraatio ei ehdi toimia jos ne kuolevat... Varsinkin siun nykyinen tiimi on aika hauras. Parhaiten pärjännee ampumalla vihollista ensin, tuomalla Maneöstä piilossa lähemmä ja laskemalla sen pieksämään porukkaa ja estelemällä muilla maneökselle vaarallisia figuja. Ilman mystikkojen tukea se ei ole ihan niin hyvä kuin soisi. Zephyrejä on säästeltävä ja heitettävä johonkin tiukkaan paikkaan jonkun kaverin kanssa, joka sitten imee osan iskuista pois...
Meäria ja scarabeja tosiaan suositan, ainakin mulla ne toimii tosi hyvin. jälkimmäisten päättömän iso attack ykkösvakuutukseen yhdistettynä on aika iloinen masterstrikejen kannalta. Tavalliset regularit ja veteraanit lentelee kuin lapaset. Aika monesti ukkeli menee siitä suoraan kriittiseen ja vieressä on sitten kiva olla joku archeri tökkäämässä vielä yhden puukon korvaan.
Meärillä on reippaasti tf:ää daikkarien suuren pääluvun ja sylfidien vuoksi, ja se voi viskellä monenmoista miraakkelia joka vuoro. Blind Rage (superbuusti maneökselle tai scarabille, ei ne kuitenkaan tahdo torjua), Eternal Champion (superbuusti kelle vain), Blood of the Earth (parannus) ja Cleaver of Destiny (ferocious archerille tai guardianille armoniskuja varten!) on mun kestosuosikkisettejä. Inspirationin avulla nuo saa kaikki mahtumaan.
Viimeksi muokannut Lassek, To 23.08.2007 22:30. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Re: Daïkinee-pelityylistä ja taktiikoista
Kiitoksia vastauksista, ne olivat tyhjentävämpiä, kuin uskalsin toivoa.
Kunhan saan guardianit maaleihin, voisi ajatella noiden lisämiehitysten tilaamista ja sijoittamista taas Sotataidon suunnalle.
Mutta kuinka on siis Rachamin politiikka kyseisen armeijan suhteen? Eikö siis uutta tavaraa enää julkaista kolmanteen editioon, vai ollaanko näidenkin kanssa siirtymässä tosiaan sille surulliselle pre-paint-linjalle, josta on huhuttu?
Kunhan saan guardianit maaleihin, voisi ajatella noiden lisämiehitysten tilaamista ja sijoittamista taas Sotataidon suunnalle.
Mutta kuinka on siis Rachamin politiikka kyseisen armeijan suhteen? Eikö siis uutta tavaraa enää julkaista kolmanteen editioon, vai ollaanko näidenkin kanssa siirtymässä tosiaan sille surulliselle pre-paint-linjalle, josta on huhuttu?
Eyes that fire and sword have seen
And horror in the halls of stone
Look at last on meadows green
And trees and hills they long have known.
And horror in the halls of stone
Look at last on meadows green
And trees and hills they long have known.
Re: Daïkinee-pelityylistä ja taktiikoista
Esimaalatut muovit eivät ole huhua, vaan silkkaa todellisuutta. Tämä tarkoittaa aika pitkälti sitä, etteivät Daikkarit saa enää (ainakaan kovin monia) uusia metallifigujulkaisuja. Mutta hienon (ja hyvän) armeijan niistä saa nykyisilläkin napeilla, eli ei sinäänsä ole mitään hätää. Ja eipähän ole tulevaisuudessa kovia paineita ostaa uutta R-kamaa. :PGilaelin kirjoitti:Mutta kuinka on siis Rachamin politiikka kyseisen armeijan suhteen? Eikö siis uutta tavaraa enää julkaista kolmanteen editioon, vai ollaanko näidenkin kanssa siirtymässä tosiaan sille surulliselle pre-paint-linjalle, josta on huhuttu?
Half-breed kirjoitti:Is answer question?
Re: Daïkinee-pelityylistä ja taktiikoista
Metallifigujen julkaisu tulee keskittymään armeijoihin, joilla ei figuja juuri vielä ole, eli daikkarit, cadwallon (lähinnä tsiljoonan kiltansa vuoksi) ja devot noin äkkiseltään todennäköisesti tulevat saamaan tavaraa.
Minä olen kalamies, minä olen kalamies, minä olen tursas! Ïa, ïa, fhtagn!
Tosimiehet käyttää pitsiä ja sukkahousuja!
Tosimiehet käyttää pitsiä ja sukkahousuja!
Re: Daïkinee-pelityylistä ja taktiikoista
Ehkä. Jos saavat. Kyllähän AT-43eenkin lupailtiin tärkeitä charruja metallisina. Mutta jokatapauksessa, tuli metallifiguja tai ei tullut, niille ei enää tule kortteja tai sääntöjä nykykonfroon, vaan Age of Ragnarokin säännöstöllä mennään.
Re: Daïkinee-pelityylistä ja taktiikoista
http://www.rackham-store.com/boutique_u ... g=1&num=39Haddock kirjoitti:Kyllähän AT-43eenkin lupailtiin tärkeitä charruja metallisina.
Minä olen kalamies, minä olen kalamies, minä olen tursas! Ïa, ïa, fhtagn!
Tosimiehet käyttää pitsiä ja sukkahousuja!
Tosimiehet käyttää pitsiä ja sukkahousuja!
Re: Daïkinee-pelityylistä ja taktiikoista
Yksi pääsky ja kesä ja silleen.
Muovikersantin vaihtoehtosculpti vielä.