Kumpi tuli ensin: IG vai Marsut?
Re: Kumpi tuli ensin: IG vai Marsut?
Nyt oli jo pakko tarttua sanan säilään. Korjatkaa ihmeessä jos olen väärässä.
Kaarti oli olemassa Heresyn aikana. Tämä lienee totta.
Marinet luotiin samoihin aikoihin kun ihmiskuntaa alettiin yhdistämään. (vuosituhansien tarkkuudella).
Nykymuotoiset jaostot (Chapterit) luotiin ettei Heresyn kaltaisia tapahtuisi enää.
Marine legioonat muodostuivat aikojen kuluessa ja kun ne olivat vakiintuneet oli myös vanha Imperial Army muuttunut Imperial Guardiksi. IG oli siis olemassa ennen nykymuotoisia jaostoja.
Pelihistoriassakin Marinet saivat ekat armeijalistansa ennen Imperial Guardia.
Kysymysasettelu on hieman hankala. Vähän kuin: Kumpi oli ensin sotilas vai sota?
Kaarti oli olemassa Heresyn aikana. Tämä lienee totta.
Marinet luotiin samoihin aikoihin kun ihmiskuntaa alettiin yhdistämään. (vuosituhansien tarkkuudella).
Nykymuotoiset jaostot (Chapterit) luotiin ettei Heresyn kaltaisia tapahtuisi enää.
Marine legioonat muodostuivat aikojen kuluessa ja kun ne olivat vakiintuneet oli myös vanha Imperial Army muuttunut Imperial Guardiksi. IG oli siis olemassa ennen nykymuotoisia jaostoja.
Pelihistoriassakin Marinet saivat ekat armeijalistansa ennen Imperial Guardia.
Kysymysasettelu on hieman hankala. Vähän kuin: Kumpi oli ensin sotilas vai sota?
Sytytä miehelle nuotio ja pidät hänet lämpimänä yön yli. Sytytä mies nuotiossa ja lämmität hänet loppuelämäksi.
Re: Kumpi tuli ensin: IG vai Marsut?
kiintins kirjoitti: Kaarti oli olemassa Heresyn aikana. Tämä lienee totta.
Totta, nimella Imperial Army.
Marinet luotiin ydhistamaan ihmiskunta, eli heti terran valloituksen jalkeen.kiintins kirjoitti:Marinet luotiin samoihin aikoihin kun ihmiskuntaa alettiin yhdistämään. (vuosituhansien tarkkuudella).
Ju.kiintins kirjoitti:Nykymuotoiset jaostot (Chapterit) luotiin ettei Heresyn kaltaisia tapahtuisi enää.
Leioonat olivat alkuperaiset mariinijaostot, joita oli kaksikymmenta. Ne saivat nimensa ja johtajansa sita mukaan, kuin primarkit löytyivat. Imperial Army perustettiin sen jalkeen, kun nama mara leioonat olivat vallanneet imperiumiin planeettoja ja naiden planeettojen perus, puolustusjoukot haluttiin liittaa suurempaan, oranisoituun jarjestöön, puolustusmielessa. IG nimi ja asema kylla tuli samoihin aikoihin kuin marojen 2nd foundin.kiintins kirjoitti:Marine legioonat muodostuivat aikojen kuluessa ja kun ne olivat vakiintuneet oli myös vanha Imperial Army muuttunut Imperial Guardiksi. IG oli siis olemassa ennen nykymuotoisia jaostoja.
Miten niin? Imperiaalisen armeijan raaka-aineet olivat olemassa ennen mariineja, mutta imperiaalinen armeija perustettiin vasta mariinien löytymisen jalkeen.kiintins kirjoitti:Kysymysasettelu on hieman hankala. Vähän kuin: Kumpi oli ensin sotilas vai sota?
Re: Kumpi tuli ensin: IG vai Marsut?
Keisari käytti Maan valloituksessa "geneettisesti modifioituja sotureita", joista on kaikesta päätellen suora jatkumo myöhempiin avaruusjääkäreihin.Mysterous kirjoitti:Marinet luotiin ydhistamaan ihmiskunta, eli heti terran valloituksen jalkeen.
Re: Kumpi tuli ensin: IG vai Marsut?
Juu ja ei. Mariineissa ja ensimmäisissa keneettisesti muokatuissa sotureissa erona olivat varusteiden laadut ja se, että marat ollaan luotu primarkkiohjelman perusteella, näin ollen maroihin sisältyy osa keisaria ja paljon lisäelimiä, keneettisen muokkaamisen lisäksi.asaura kirjoitti:Keisari käytti Maan valloituksessa "geneettisesti modifioituja sotureita", joista on kaikesta päätellen suora jatkumo myöhempiin avaruusjääkäreihin.Mysterous kirjoitti:Marinet luotiin ydhistamaan ihmiskunta, eli heti terran valloituksen jalkeen.
-
Commissar Kosti
- Viestit: 228
- Liittynyt: Ma 11.10.2004 14:04
- Paikkakunta: Lahti Space City
Re: Kumpi tuli ensin: IG vai Marsut?
Mysterous kirjoitti:Umm... Kaarti on epayhtakuin ihmisrotu. Siis vakavissaan, en minakaan kutsu suomen puolustusvoimia imperiaaliseksi kaartiksi vain sen vuoksi etta se on nyt tassa muodossa ja kolmenkymmenentuhannen vuoden paasta liitetty imperiaaliseen kaartiin. Taustatarinasta ei tassa tapauksessa turinoida mitenkaan ja kirjoiteta mita hyvansa, silla siina selvasti ilmoitetaan etta space mariinit luotiin ennen imperiaalisen armeijan oranisointia ja imperiaalinen kaarti kehitettiin imperiaalisesta armeijasta vasta horus heresyn jalkeen, nimenvaihdolla ja vallanvahentamisella.Commissar Kosti kirjoitti:
Sinänsä ei ole mitään merkitystä sillä kumpi oli ensin Kaarti vai marsut. Mutta kun nyt kerran otit tämän esille, niin voidaan olettaa että marsujen kehittämiseen on vaadittu jonkinlainen ihminen, eli Kaarti oli ensin jossain muodossa ja vasta sitten, myöhemmin luotiin marsut. Tämän luulisi jokaisen käsittävän, taustatarinoissa nyt voidaan halutessa kirjoittaa(ja kirjoitetaankin) lähes mitä hyvänsä, ei niitä tarvitse lukea kuin kaikenmaailman raamattuja. Kumminkin olisi hyvä ehkä toisinaan muistaa että ne ovat fantasiaa, josta jokainen voi poimia oman 40-K-harrastuksensa puitteisiin sen minkä haluaa ja unohtaa minkä haluaa, ilman että se loukkaa muita 40-K-harrastajia.
No, marsut tulevat aina kumminkin kakkosena Keisarin parhaiden poikien eli IG:n jälkeen. Ei se ole ihan yksi tai kaksi kertaa kun IG on pyyhkinyt marsuilla lattiaa. Tietysti GW:ltä tulee marsujen ylistystä niin paljon koska marsu-fanit tarvitsevat enemmän henkistä tukea.![]()
On suoraan sanoen lapsellista vaittaa etta mariinit olisivat kakkosena imperiaalisen kaartin jalkeen, ilman mitaan kunnollisia perusteluja. Imperiaalinen kaarti on nykyaan se, joka pitaa imperiumin kasassa ja sen vuoksi, se on arvokkaampi kuin space mariinit. Silti, Space Mariinit ovat Keisarin Lapsia ja Keisarin jaloimpia, toisin kuin kaarti. Ei se ole myöskaan ihan yksi tai kaksi kertaa kun space mariinit ovat osoittautuneet tarkeiksi taisteluiden ratkaisijoiksi tai se, kun kaarti on ottanut turpiinsa Maroilta. En nae mitaan henkisen tuen tarvetta marapelaajille, mutta jos puhut pilttipelaajista, niin sitten olen samaa mielta, tosin asia patee itse pelaajaan, ei armeijaan.
Jos tosiaan olet sita mielta etta 40K:sta voidaan tiputtaa mita tahansa pois loukkaamatta ketaan ja sitten heilutella turskaa toisen nenaa vasten, niin korjaa tuo viimeinen kappaleesi pois viestistasi.
(pahoittelen tekstini hoonosoomi kuuloisuutta, nappaimistosta kolme kirjainta ovat toimintakelvottomia, muunmuassa ä.)
Viestisi on niin typerä ja lapsellinen, ettei sitä viitsi kommentoida kuin säälistä. Vedit sitten hernettä nenään aikaisemmasta viestistäni oikein kunnolla, vai? Täällä Sotun foorumilla ei siis saisi keskustelussa esittää mitään omia mielipiteitä muita loukkaamatta? Ilmeisesti se onkin lähes mahdotonta ilman, että joku besserwisseri, tai sellaisena mieluusti esiinyvä saa koneen ääressä raivokohtauksen, valitettavasti.
Ensimmäinen kappaleesi on lähinnä saivartelua. Toisessa kappaleessasi syytät minua lapsellisuudesta, mutta miksi sitten sorrut itse siihen alkaessasi kinata vanhaan kunnon juupas-eipäs-hiekkalaatikko-tyyliin kenen iskä on kovin?
Lähinnä sinun oma viestisi sitä turskan heiluttelua on, mitä sillä sitten mahtanet tarkoittaakaan. Sinä et ole mikään tulemaan kertomaan minulle mitä minä saan tehdä ja mitä en.Et yleensä, etkä nettifoorumeilla. Jos todella olet sitä mieltä, ota yhteyttä terapeuttiisi.
Mitä siihen tulee kumpi oli ensin IG vai marsut, myönnät itsekin sen että IG pitää galaksit läjässä. Marineitahan ei edes ole kovin paljon lukumääräisesti, eivätkä nämä siis ehdi joka taisteluun. Varmasti niin Kaartia kuin marineitakin on eri muodostelmissa monenlaista ja monentasoista. Mutta turha on Kaartia väheksyä. Kyllä se ylimielisyys omasta paremmuudesta on marineillekin monet oppirahat maksanut.
Lisäys: Siis oikeasti: joku jaksaa tosissaan alkaa kinaamaan tällaisesta topicista. Onko tämä joku vitsi?
.
Imperial Guard tulee ja rankaisee Keisarin vihollisia!
Re: Kumpi tuli ensin: IG vai Marsut?
Isot miehet kiistelee muovi-ukkojen maailmasta, onko tämä joku vitsi?Commissar Kosti kirjoitti:...Siis oikeasti: joku jaksaa tosissaan alkaa kinaamaan tällaisesta topicista. Onko tämä joku vitsi?
Kysymyksenä oli, että kumpi oli ensin; Space Marinet vai Kaarti. Space marinet kehtitettiin kauan ennen kaartin perustamista. GW:n mukaan se on näin, eikä siihen sinun mielipiteesi vaikuta.
Tämä on totta siihen asti, kunnes tulet kertomaan omia juttujasi faktoina. Nyt kysyttiin faktoja.fantasiaa, josta jokainen voi poimia oman 40-K-harrastuksensa puitteisiin sen minkä haluaa ja unohtaa minkä haluaa, ilman että se loukkaa muita 40-K-harrastajia.
By the way, ainut joka alistui solvaamaan muita, olit sinä. Esitettiin argumentti ja sinä päätit mennä henkilökohtaisuuksiin. Bravo.
What's going on here? Back from the grave and crap.
-
LaGas
- Viestit: 566
- Liittynyt: Ke 06.06.2007 17:43
- Paikkakunta: Siellä minne valo ei tule paistamaan.....
Re: Kumpi tuli ensin: IG vai Marsut?
Jne...JakeZuku kirjoitti:Isot miehet kiistelee muovi-ukkojen maailmasta, onko tämä joku vitsi?Commissar Kosti kirjoitti:...Siis oikeasti: joku jaksaa tosissaan alkaa kinaamaan tällaisesta topicista. Onko tämä joku vitsi?
Pliis, pojat/tytöt/aikuiset! Älkää antako turhaan syytä lukolle, pidetään topicki auki!
Jos nyt vaan unohdetaan tää "välikohtaus" ja jatketaan aiheessa.
O'Snobba kirjoitti:Älkää liittykö avatarvastarintaan!Se aiheuttaa vain kaaosta ja sekasortoa: Olemme oppineet tuntemaan toisemme vain kuvien perusteella.Kun ne vaihdetaan, emme tiedä kuka helkkari on Drakojan tai DBB!
Re: Kumpi tuli ensin: IG vai Marsut?
Eiköhän se ole jo aika selvästi todettu että GW:n mukaan marsut oli ensin.LaGas kirjoitti:Jne...JakeZuku kirjoitti:Isot miehet kiistelee muovi-ukkojen maailmasta, onko tämä joku vitsi?Commissar Kosti kirjoitti:...Siis oikeasti: joku jaksaa tosissaan alkaa kinaamaan tällaisesta topicista. Onko tämä joku vitsi?
Pliis, pojat/tytöt/aikuiset! Älkää antako turhaan syytä lukolle, pidetään topicki auki!
Jos nyt vaan unohdetaan tää "välikohtaus" ja jatketaan aiheessa.
venäläinen paita kirjoitti: VODKA: connecting people
-
Commissar Kosti
- Viestit: 228
- Liittynyt: Ma 11.10.2004 14:04
- Paikkakunta: Lahti Space City
Re: Kumpi tuli ensin: IG vai Marsut?
.
GW on toki Jumala täällä. Sitä vastaan ei kenenkään pitäisi nousta. Milloinkahan minua vedetään sota-vaunun perässä...
.
GW on toki Jumala täällä. Sitä vastaan ei kenenkään pitäisi nousta. Milloinkahan minua vedetään sota-vaunun perässä...
.
Imperial Guard tulee ja rankaisee Keisarin vihollisia!
Re: Kumpi tuli ensin: IG vai Marsut?
Mitä se höpöttää? Nyt puhutaan GW:n fluffista, GW:n pelissä, joten miksi suutut kun joku korjaa väittämäsi? Tuonne tarinat ja novellit osioon voit kirjoittaa omia tarinoita.Commissar Kosti kirjoitti:.
GW on toki Jumala täällä. Sitä vastaan ei kenenkään pitäisi nousta. Milloinkahan minua vedetään sota-vaunun perässä...
![]()
What's going on here? Back from the grave and crap.
-
Commissar Kosti
- Viestit: 228
- Liittynyt: Ma 11.10.2004 14:04
- Paikkakunta: Lahti Space City
Re: Kumpi tuli ensin: IG vai Marsut?
Asiasta kinaamatta mutta aiempaa kirjoitustani täsmentäen totean, että GW:n tietäen en mitenkään yllättyisi, jos jostain valtavasta taustatarinoiden määrän joukosta löytyisi viittaus siihen, että IG luotiin ennen marsuja, ja joka siis olisi riistiriitaista päinvastaisen väittämän kanssa. Kirjoitetaanhan noissa eri armeijoiden codexienkin taustatarinoissa toisinaan lähes mitä sylki suuhun tuo... GW on valtava pulju, eikä semmoisen ohjastaminen aina ole täysin ongelmatonta, kuten on havaittu.
Imperial Guard tulee ja rankaisee Keisarin vihollisia!
Re: Kumpi tuli ensin: IG vai Marsut?
Niin, saattaahan sieltä jostain vaikka minkälaisia aivopieruja löytyä, mutta sehän ei muuta tätä asiaa mitenkään. Sen verran monesta kirjasta (mukaan lukien nykyinen codex) asiasta mainitaan, niin eiköhän enemmistö ole oikeassa.Commissar Kosti kirjoitti:...
What's going on here? Back from the grave and crap.