Askel pimeään, askel kaaokseen

[valontuoja]

No niin sain aloitettua Minä olen novelli sarjani kolmannen luvun. Se ei ole edennyt pitkälle mutta tässä vähän alkupaloja. :)


Minä olen
Luku kolme
Askel pimeään, askel kaaokseen



Tummat pilvet liisivät hiljaa peittäen taivaan tähdet mustaan vaippaansa. Edes Morrslied kuun vihreä hehku ei läpäissyt armotonta muuria. Heikko tuuli puhalsi Keisarikunnan tietä pitkin. Sen varteen leiriytyneiden matkalaisten nuotio osoitti pientä elonkipinää, mutta tukahtui kylmän viiman alle. Tuuli kuljetti myös katkeran hajuista sumua kauempaa tien varresta. Ehkä tämä selitti, miksei yksikään matkaajista ollut hereillä vahdissa rosvoja kuhisevalla tiellä vaan nukkuivat sikeästi. Ilman aavistustakaan vaarasta, joka lähestyi hiljaa. Raskain askelin.

Warthen Väijyjä peitti kytevän nuotionsa mustuneella metalli kannella ja otti liinan pois kasvoiltaan. Yrtit joita hän oli nuotioon kylvänyt muodostivat tyrmäävää sumua, joka ajelehti edemmäksi tietä leiriytyneiden matkalaisten niskaan. Kahdenkymmenen vuoden, jotka väijyjä oli käyttänyt ryöstelyn ja murhaamisen taitojensa hiomiseen eivät olleet mennyt hukkaan. Nukkuvat uhrit eivät heräisi ennen aamua jos he olisivat hengissä. Kaksi päivää hän oli kuluttanut selvittääkseen näiden matkalaisten ryöstökelpoisuutta ja varallisuutta. Tulokset ovat hyvät. Warthen myhäili itsekseen. Varsinkin nuoren pojan kantamat miekat vaikuttivat lupaavilta. Niistä saisi hyvän hinnan. Ryöväri odotti vielä hetken ollakseen täysin varma että uhrit olisivat unessa. Ikävää että heillä ei olet naisia mukanaan. Hän harmitteli ajatuksissaan. Viime kerrasta onkin aikaa. Silloin jokin kahahti pusikossa Warthenin takana. Kahdenkymmenen vuoden selviytymisopettelun aikana hän oli oppinut kuulemaan pienimmänkin äänen ja reagoimaan heti. Hetkessä Väijyjä osoitti kokonaan mustaksi maalatulla pistoolillaan metsään. Suoraan äänen tulo suuntaan. Mitään ei kuulunut ja ryöväri odotti.
"Kuka siellä ikinä onkaan tulkoon esiin." Hän murisi hiljaa. Ainoastaan tuuli vastasi.
Warthen kävi kärsimättömäksi ja kysyi ivalliseen sävyyn.
"No tuletko esiin? Vai pitääkö tulla hakemaan?" Ei vieläkään vastausta. Tuuli vain voin ryöstää rauhassa. Ryöväri ajatteli. Hän oli kääntymässä takaisin kun kuului uusi risahdus, jota seurasi toinen ja kolmas. Warthen kääntyi ääntä kohti nähdäkseen panssaroidun saappaan astuvan metsänvarjosta.
Ryöväri kavahti kauemmaksi ja osoitti pistoolillaan olentoa. Hohtavanpunaiset silmät vastasivat Väijyjän katseeseen. Olento seisoi järkkymättä hohtavanvalkoiset hiukset tuulessa hulmuten kuin pienet siimat saalistaan etsien.
"Mikä helvetti sinä olet?" Warthen kysyi kykenemättä pidättelemään kauhua, joka miehen kurkkua pitkin ylös pyrki. Olento ei vastannut, mutta otti raskaan askeleen suoraan häntä kohti.
"Seis tai ammun pääsi hajalle."
Ryöväri uhkasi osoittaen aseellaan suoraan olennon otsaa, mutta se vain käveli kohti. Peläten ettei kykenisi ampumaan vapisevalla kädellään ryöväri laukaisi aseensa. Kuului kumea jysähdys lyijykuulan repiessä kappaleen olennon päästä. Musta veri virtasi valtoimenaan saaden hirviö pysähtymään ja sulkemaan silmänsä. Tietäen ettei ehtisi ladata asetta ryöväri veti sapellinsa esiin ja asettui taistelu asentoon. Olento kuitenkin vain seisoi laajenevassa verilammikossa tekemättä mitään. Warthen huokaisi helpotuksesta, mutta kalpeni hirviön alkaessa kokeilla reikää päässään sitten se avasi silmänsä ja lausui kolkolla äänellä.
"Jos minä kuolisin tuollaiseen en olisi koskaan tänne päässytkään." Maassa levittäytyvä veri alkoi kuplia ja joistakin paikoin se nousi pieninä lonkeroina, jotka huitoivat ilmaa saalistaan etsien. Väijyjä kavahti taaksepäin olennon kurottaessa vasemmalla kädellään häntä kohti. Kauhusta huutaen ryöväri sivalsi miekallaan ja olennon käsi putosi maahan. Se ei näyttänyt edes huomaavan raajansa irtoamista vaan jatkoi lähestymistään. Kasvot luunvalkoisina Warthen kohotti aseensa ja sivalsi epätoivosta ulvoen.
"Palaa sinne mistä tulitkin! Äläkä vainoa minuaaa!" Miekka leikkasi demonin kaulaan pitkän lähes niskaan asti yltävän viillon. Hirviön silmät leimahtivat kuin tuska ja kipu olisivat viimeinkin vaikuttaneet. Se otti muutaman askeleen taaksepäin ja kaatui maahan, mutta hajosi tuhkaksi. Warthen Väijyjä katsoi näkyä kauhistuneena, mutta ylpeis otti hänestä vallan. Rauhoittaen ryöväriä.
"Hah. E- ei edes demoneista ole minulle vastusta." Hän totesi itselleen. Pyyhkiessään kylmää hikeä otsaltaan. Jokin valui miehen hihaa pitkin ja putosi metallisen kilahduksen saattelemana. Kumartuessaan ottamaan pudonnutta esinettä. Se osoittautui kultaiseksi kaulakoruksi. Ryöväri heitteli korua kädellään muistellen mistä sen oli varastanut. "Voi etkö tosiaan muista?" Vieno naisen ääni kysyi hiljaa. Warthen sävähti ja katsahti ylös käsi miekan kahvalla.

Hän hämmästyi näkemästään. Muutaman jalan päässä seisoi hienoon mekkoon sonnustaitunut nuori neito. Tämä kuitenkin näytti vaalenaharmaalta kuin ikivanhalta kankaalta ja Warthen pystyi näkemään heikosti neidon läpi.
"Kuusi vuotta sitten kuljin tätä tietä seurueeni kanssa." Neito alkoi puhumaan vieno hymy huulillaan.
"Sinä tapoit seurueeni salakavalasti nukkuessamme, ryöstit meidät tuo koru mukaan lukien, raaasti minut raiskasit ja tapoit." Neito lopetti surumielisesti. Nyt Ryöväri muisti neidon. Mutta eihän tämä ole mahdollista. Hänhän on kuollut! Warthen totesi kauhistuneena mielessään. Neidon aave tai henki ryöväri ei ollut varma kumpi. Levitti kätensä kutsuvasti ja lausui aivan kuin olisi lukenut miehen ajatukset.
"Aivan meidän ei pitäisi olla täällä, mutta meille tuli kamalan ikävä sinua ja halusimme että liityt seuraamme." Maailma aaveen ja Väijyjän ympärillä alkoi pimetä ja lisää varjomaisia henkiä ilmestyi pimeästä. Warthen pystyi kauhukseen tunnistamaan jokaisen. Kaikki olivat hänen uhrejaan. Vanha nainen, jolla ei enää hampaita ollut, varakas kauppias, sokea kerjäläinen ja monia muita.
"Ei! Tämä ei ole mahdollista!" Hän karjui kylmien käsien tarttuessa vaattesiinsa ja raajoihinsa. Aaveet eivät vastanneet eivätkä irrottaneet otettaan vaan alkoivat kiskoa. Ryöväri karjui keuhkonsa tyhjiksi kykenemättä riistäytymään kuolleiden otteesta. Juuri tuntiessaan olevan ratkeamis pisteessä. Pimeään muuriin, joka heidät ympäröi alkoi ilmestyä heikkoa valoa näyttäen kuin seinään olisi repeämässä aukko. Warthen uskoi pelastuksensa olevan käsillä, mutta kalpeni nähdessään tappamansa demonin seisovan aukon toisella puolella "todellisuudessa". Pää retkottaen sivulla kuitenkin täysin elossa. Sitten maailma repesi paloiksi.

Samuli käveli hiekkaisella tiellä mustien vuorten välisessä kanjonissa. Taivas oli verenpunainen ja ukkospilvet leijuivat taivaankannen päällä. Kanjonissa ei ollut mitään elävää vain mustuneita puun käppyröitä, hiekkaa ja kiviä. Kyllä paljon kiviä. Pojalla ei ollut minkäänlaisia aseita mukanaan. Ei edes hänen vaatetuksensa ei ollut normaali. Köysiin sidotut kuluneet kankaanpalaset hoitivat paidan virkaa ja veren tahrimat housut ainoina vaatteinaan hän kulki eteenpäin. Ilman päämäärää katse kaukaisuudessa. Yhtäkkiä poika pysähtyi. Asetelma on sama, paikka on sama ja aika on sama. Samuli totesi mielessään pälyillen taivaalle. Läheisen pilven takaa ilmestyi pieni musta piste. Aluksi se näytti vain irronneelta pilven palaselta mutta sitten se alkoi lähestyiä ja kasvaa uhkaavasti. Hetken kuluttua hirviö liiteli ilmassa aivan Samulin yllä. Mylvien raivokkaasti lähtiessään lasheutumaan kohti uhriaan. Valtavien siipien iskut lennättivät hiekkaa pojan silmiin. Kuitenkin tämä kykeni huomaamaan metallin välähdyksen ja väistämään demonin kirveeniskun. Hän pyörähti vasemman polvensa varaan ja nousi nopeasti pystyyn. Khornen Verenjanoinen repin valtavan kirveensä terän irti maasta. Se alkoi kuopsuttaa maata kavio jaloillaan tuijottaen Samulia vihaa ja raivoa hohtavin silmineen. Kuolevan auringon valo heijastui demonin panssarista levittäen kaoottisia symboleja kanjonin seinille. Mitä tämä on? Poika kysyi itseltään. Vastauksen sijaan Verenjanoinen karjahti ja pisti aseellaan häntä kohti. Samuli onnistui väistämään täpärästi iskun, joka nyt murskasi kraniitti kalliota hänen sijastaan. Vihollinen ei lannistunut vaan iskua seurasi toinen ja kolmas. Pakottaen Samulin pois kallionseinän viereltä yhä väistellen. Poika hyppäsi kirveen tieltä mutta Verenjanoinen potkaisi soraa ja kiviä hänen päälleen. Terävät sirut repivät pieniä haavoja Samulin käsiin ja paljaisiin sääriin saaden tämän voihkaisemaan tuskasta. Tämä kipu. Se on todellista. Poika päätteli väistäen turhautuneen vihollisen uuden iskun. Hän pyörähti taaksepäin käsiensä varassa tarpeeksi kauas että Verenjanoisen olisi tultava lähemmäksi osuakseen, sitten Samuli nousi ja alkoi puhua katse tiukasti demonissa.
"Epäilin heti alusta lähtien että tässä on jotain mätää ja nyt sain vahvistuksen." Verenjanoinen tuijotti poikaa puuskuttaen hiljaa ihmisen puristaessa oikeaa kättään nyrkkiin.
"Olen kokenut tämän aikaisemmin ja jos tämä olisi sama tilanne opettajani Patrick olisi jo täällä nitistämässä sinua. Joten tämä on jotain muuta ja minä otan siitä selvää." Samuli lausui sipaisten vasemmankätensä etu- ja keski sormella likakerroksen pois oikean kätensä kämmenselästä. Siniset liekit syttyivät nyrkin ympärille ja saastainen maa routaantui vapautuneen mahdin vaikutuksesta.
"Voin kuitenkin kiittää sinua. Nyt voin listiä sinut omin käsin!" Hän huusi. Avaten nyrkkinsä samalla vapauttaen sinisen liekki patsaan, joka iskeytyi Verenjanoisen oikeaan rintakehään. Demonin ilme tiukkeni sen yrittäessä vastustella kolmenmerkin vapauttamaa mahtia. Pikku hiljaa maa alkoi pettää demonin alta ja se alkoi liukua taaksepäin. Samuli itse seisoi paikoillaan kasvoillaan leveä hymy. Siitä on aikaa kun viimeksi tapoin Verenjanoisen. Hän ajatteli. Helvetillinen inferno sulatti vihollisen panssaria demonin karjuessa tuskissaan. Se vääntelehti ja kiemurteli kykenemättä vapautua voimasta, mikä sitä haavoitti. Verenjanoinen heilautti päänsä taakse veren syöksähtäessä hirviön suusta mutta sitten se alkoi nauraa. Samuli katsoi hämmästyneenä lopettamatta hyökkäystä. Kuolemaan tuomitun demonin nauraessa ivallisesti. Liha sen rinnassa antoi periksi sulaen muodottomaksi massaksi paljastaen uuden panssarin. Panssarin, joka näytti ryppyiseltä nahalta ja jota koristi kolme pimeää kristallia. "Oletitko menneisyyden tulevan takaisin? Vai oletko vain typerä ihmishoukka?" Demoni kysyi ivallisesti nostaen päänsä kohdaten pojan katseen tulipunaisilla silmillään. Samuli ei vastannut. Kolmenmerkin voima kerääntyi pojan käden ympärille. Valmiina uuteen iskuun.
"En oikeastaan." Hän myönsi. "Uskoin tappaneeni sinut jo ensimmäisellä kerralla." Demoni jatkoi nauramistaan selvästi nauttien tilanteesta. Lopulta se lopetti hieraisten teatriaalisesti silmäänsä.
"Aivan aivan. Sinä et tosiaan ole mikään tavallinen kuolevainen mutta sinulla ei ole nyt miekkaasi, jonka minulta edeltäjäsi varasti. Eli voit vain kuolla!" Se vastasi nostaen kättään valmiina iskuun. Samuli asetti hohtavat kätensä yhteen. Katsoen vihollistaan rauhallisesti hän sanoi.
"Ehkäpä mutta minulla on tämä." Samassa maa pojan ympärillä alkoi hohtaa sinistä valoa tämän haihtuessa nauraen ilmaan. Hirviö seisoi paikoillaan katsoen kohtaa, missä ihminen oli seissyt.
"Jaaha. Hän siis heräsi." Se totesi hiljaisuuteen.

Aurinko oli kiivennyt korkealle pilvettömän taivaan rantaan. Sen valo ei kuitenkaan pysty peittämään yöllä tapahtunutta kauhua vaan helpottamaan sen paljastumista maailmalle.

Jokin kostea siveli pojan poskea. Hän ei epäillyt sen olevan muuta kuin Harmaaturkin kieli. Silmiään avatessaan hän havaitsi arvanneensa oikein. Koira nuoli tarmokkaasti verta Samulin kasvoilta. Verta, joka tuli pienistä kivensirujen tekemistä haavoista. Vaimeasti hymyillen hän työnsi eläimen sivummalle toistellen. "Ettei hänellä ollut hätää." Nuotiota ei oltu sytytetty eikä Snotlinginmetsästäjää näkynyt, joten poika oletti hänen olevan hakemassa vettä tai yrttejä. Samuli nousi ylös ja puki vilkkaasti. Miekkoja kiinnittäessään hän tarkisti myös oliko Sielunsyöjä paikoillaan. Kaikeksi onneksi kirotturiimu lepäsi paikallaan.
"Oletko pukenut?" Snotlingin metsästäjä kysyi saaden Samulin hätkähtämään ja melkein tiputtamaan miekkan. Vaikka poika oli matkannut yksinäisen metsästäjän kanssa jo melkein kuun tämä ei vieläkään tietänyt iäkkäästä-miehestä paljoakaan. Metsästäjän oli kokenut soturi ja keskitasoinen maagi ainakin kokemuksien perusteella arviotuna. Hän onnistui aina säikäyttämään Samulin täysin äänettömällä liikkumisellaan sekä hämmästyttämään tiedoillaan. Poika kääntyi kannoillaan katsoen murhaavasti miestä. Metsästäjä oli täydessä vaatetuksessaan ilme vakaana ja rauhallisena. Kuitenkin jokin oli pahasti pielessä, koska hän piti kivääriään toisessa ja miekkaa toisessa kädessään.
"Tule löysin jotain." Metsästäjä lausui lähtien kävelemään tien viertä suuntaan, mistä he olivat edellisiltana tulleet Samuli ja koira perässään.
Vähän matkaa käveltyään he saapuivat tienvarressa olevan pienen aukion laitaan. Snotlinginsin metsästäjä osoitti epämääräistä myttyä aukion keskellä. Se ei näyttänyt miltään tunnistettavalta mutta heidän mentyään lähemmäksi mytty osoittautui ihmisen jäännöksiksi. Samuli irvisti silkasta inhosta. Ruumis oltiin revitty erisuuruisiksi kappaleiksi mutta tarkempi silmäys kertoi että yhtään raajaa ei puuttunut. Vaatteista pystyi havaitsemaan kuolleen olleen jonkinsortin rosvo. Läjästä erottui myös mustaksi maalattu sapelli ja pistooli. Poika katsoi metsästäjää kysyvästi.
"Hän taisteli jotakin vastaan." Tämä vastasi osoittaen pistoolia ja miekkaa.
"Miekka on vedetty esille ja pistoolia ei ladattu." Hän lisäsi vielä. Pelkkä järki riitti saamaan Samulin yhtymään ajatukseen. Kukaan ryöväri ei kulkisi Keisarikunnan metsissä lataamattoman pistoolin kanssa vaikka ammuksia on vaikka muille jakaa.
"Onko sinulla mitään arvauksia mikä tämän olisi voinut tehdä?" Hän kysyi katsahtaen Snotlingsin metsästäjään. Mies haroi viiksiään mietteliäänä mutta pudisti sitten päätään ilmoittaen.
"En pysty sanomaan mitään varmaa. Kuitenkin mikään peto tätä ei tehnyt eikä muut ryöväritkään. Ehkä mutantit?" Nyt vuorostaan Samuli pudisti päätään.
"Mutantit ovat ryöväreitä ja varkaita. Miekkaa ja pistoolian ei olisi jos ne olisivat olleet asialla." Poika totesi synkkänä.
Samassa Harmaaturkki tepasteli heidän luokseen ottaen kiinni Samulin hihasta ja ryhtyi muristen repimään häntä kohti aukionlaitaa. Kumpikaan ei vastustellut vaan seurasivat eläintä metsästä esiin tuleville jalanjäljille. Jäljet olivat yksiselitteiset. Niiden tekijä kulki kahdella jalalla kuin ihminen. Ne olivat syvät ja syntyneet raskaista rautasaappaista.
"Taisimme löytää murhaajan." Samuli totesi tutkiessaan jälkiä.
"Minua ihmetyttää kuitenkin yksi asia." Snotlingsin metsästäjä totesi. Poika viittoi häntä jatkamaan.
"Nämä jäljet johtavat aukiolle mutta eivät missään kohti takaisin ja maa on niin pehmeää että vaikka tappaja olisi ottanut kenkänsä pois pystyisin siltikin löytämään paluu jäljet." Tämä oli totta. Missään kohtaa ei todellakaan näkynyt takaisin vieviä jälkiä aivan kuin tappaja olisi haihtunut savuna ilmaan. Näin Samuli tosiaan pelkäsi käyneen.

Ruumislöydön takia matkalaisten lähtö viivästyi kun he viimein pääsivät tienpäälle oli jo melkein keskipäivä. Kaikeksi onneksi matkaa seuraavaan kylään ei olisi pitkälti.

Pöllöt huhuilivat pimenevässä yössä eikä pilvien takia tähtiä näkynyt. Jostain syystä myöskään lähestyvän kylän valaistus ei ollut huomattavissa ja kuolettavan hyvästä syystä.

"Täällä on toinen." Snotlingsin metsästäjä totesi hiljaa. Osoittaen sisäänpäin murskautuneen portin vieressä lojuvaa ruumista. Kylää lähestyessään he olivat saaneet ihmeteltäväkseen valojen puutteen. Nyt heillä oli vastaus. Tien varresta oli löytynyt useita palaneita ruumiita ja itse kylän portilla lisää.
"Taasko? Näitähän on jo paljon." Samuli totesi tukiessaan muurin jalkaväki piikkeihin lävistynyttä naissen ruumista. Metsästäjä siirtyi portin aukon kohdalle pojan tullessa viereen.
"Onkohan tämän tehnyt sama otus?" Tämä kysyi. "Ei. Jäljet ovat erillaiset." Metsästäjä vastasi päätään pudistaen. Molemmat veitivät miekat esille lähtien astelemaan pitkin pääkatua. Kaikkialla levittäytyi palaneen puun ja lihan haju sekä siellä täällä lojui lisää ruumiita. Enimmäkseen naisia ja vanhuksia. Yllättäin Harmaaturkki pysähtyi alkaen murista tuijottaen suoraan edessä levittäytyvään pimeyteen.
"Mitä nyt?" Samuli kysyi pysähtyen. Samassa edestäpäin alkoi erottua epämääräisiä ihmis-hahmoja. Snotlingsin metsästäjä kurtisti kulmiaa.
"Selviytyjiä? En usko että noin suuri joukkio olisi päässyt piiloutumaan." Hän totesi joukkion lähestyessä. Nyt Samuliakin alkoi epäilyttää mutta hän kieltäytyi uskomasta mahdollisuuteen että koko kylällinen ihmisiä oltaisiin tapettu.
"Kuka siellä? Oletteko tämän kylän asukkaita?" Hän kysyi kovalla äänellä huutaen. Ruostunut keihäs suhahti lähestyvien henkilöiden suunnalta mutta putosi kaukana pojasta.
"Teillä ei ole mitään hätää. Emme me tahdo teille pahaa!" Samuli huusi vielä mutta kovia kokenut metsästäjä nosti kätensä tämän suun eteen. "Me emme tahdo heille pahaa mutta he tahtovat meille. Katso." Snotlinsin metsästäjä sanoi tyynesti. Nyt poikakin näki ne.

Henkilöt jotka heitä lähestyivät olivat selvästi joskus olleet ihmisiä mutta eivät enää. Ne olivat sekalaisesti pukeutuneita miesten ja naisten ruumiita sekä luurankoja. Aseinaan ruostuneita miekkoja, kirveitä, puukkoja, veitsiä mitä vain satui kädessään kantamaan. Tyhjissä silmäkuopissa paloi myrkynvihreät liekit ja ruumiit olivat sivottuja sekä raadeltuja, joku kantoi ylimääräistä kättä mukanaan ja se näytti järsityltä. Samulia kylmäsi. Hän oli vain kerran aikaisemmin taistellut epäkuolleita vastaan eikä se ollut miellyttävä kokemus. Kuitenkaan nyt hän ei ollut yksin ja pahainen oppipoika.
"Samuli. Muista epäkuolleet ovat tyhmiä ja hitaita mutta eivät tunnepelkoa tai kipua. Taistellessasi niitä vastaan käytä aivojasi yhtälailla kuin miekkaasi." Opettaja oli neuvonut.

Yksi luuranko heitti kiven suoraan poikaa kohti joka torjui sen vaivattomasti miekallaan.
"No. Eivät ole mitään vahvoja tapauksia." Hän totesi metsästäjälle. Vanhamies hymähti hiljaisesti ja kaivoi pistoolin vyöltään. Epäkuolleet lähtivät juoksemaan kädet ojossa heitä kohti. Pistoolin ammus iskeytyi lähintä zombia otsaan kaataen tämän mutta sen toverit eivät välittäneet vaan jatkoivat tuloaan. Sapellilla aseistautunut luuranko yritti iskeä Samulia mutta sai nyrkin iskun joka mursi sen kallon. Seuraava halkesi kahteen osaan taikamiekan iskusta. Snotlingsin metsästäjä pärjäsi yhtä hyvin. Vastustaja toisensa jälkeen kaatui vanhuksen miekkoihin epämääräisen mantran saattelemana. Siinä he taistelivat kunnes hyökkääjät lepäsivät pieninä palasina pitkin kylän raittia. Huohottaen, hikisenä ja yltäpäältä epäkuolleiden veressä oleva Samuli istahti poltetun talon seinää vasten hengähtämään. Harmaaturkki piti veristä kirvestä hampaissaan tullessaan isäntänsä vierelle. Metsästäjä otti kulauksen leilistään. Hän ei näyttänyt hengästyneeltä saatika huolestuneelta kasvoillaan normaali tyyni ilme.
"Etkö sinä ikinä väsy?" Samuli kysäisi saatuaan hengityksensä tasattua. Vanha mies virnisti pudistaen päätään. "Muutamaa epäkuollutta vastaan? En." Tämä vastasi istahtaen pojan vierelle.
"Kuinka oikein olet harjoitellut? Minulla kesti vuosia ennen kuin kykenin edes käyttämään haarniskaa." Samuli kysäisi.
"Olet varmaan huomannut että olen entinen noidan metsästäjä." Snotlingsin metsästäjä lausui antaen vesileilinsä. Poika nyökkäsi.
"Noidan metsästäjä ei saa olla heikko. Kerettiläiset noidat ja velhot ovat ikävää porukkaa jos et ole tarpeeksi vahva ja kykenevä et pärjää heitä vastaan." Metsästäjä kertoi.
"Olet vielä nuori ja vahvistut kyllä jos saat hyvän opettajan." Hän jatkoi. Levähdettyään he lähtivät tutkimaan kylää. Enenpää epäkuolleita ei tullut vastaan mutta kun sieltä ei löytynyt selviytyjiä eikä tarvikkeita. Poistuessaan Snotlingsin metsästäjä langetti loitsun, jokan synnyttämä tuli levisi hiljaa kylän raunioihin puhdistaen paikan pahuuden tahroista.

Nousevan aamu auringon säteet siivilöityivät huurteisista puun oksista. Valon ja varjojen sävyt heijastuivat myös raskaaseen panssariin pukeutuneessa miehessä, joka katseli kauempana edessä kohoavaa savu patsasta. Lintu lehahti läheisen puun oksalle laulelemaan. Kulkija katsahti sitä hymyillen ennen kuin lähti jatkamaan kulkuaan kohti kylää, josta savu kohosi.

Ilma täyttyi voimallisesta tuuleen huudetusta laulusta. Sen päättyessä kymmenkunta pystyyn mätänevää epäkuollutta iskeytyi paloiksi voimallisen tuulenpuuskan tieltä. Niiden selviytyneet toverit jatkoivat hyökkäystään kahta matkalaista ja koiraa kohti täysin välittämättä menetyksistä punaiset lieskat palaen silmissään.

Kolme keihästä käyttelevää luurankoa menettivät päänsä toistuvasti ampuvan kiväärin edessä. Muutaman jalan päässä Samuli hakkasi vihollisia miekallaan tasaista tahtia. Tämä oli jo kolmas epäkuolleiden joukkio, johon he olivat törmänneet kylästä lähtemisen jälkeen ja kenties suurin. Jatkuvan taistelun jäljiltä luut ja lihan palaset peittivät tietä sekä matkalaiset vielä kuukausienkin päästä tulisivat telomaan jalkansa kuluneisiin aseisiin, joita epäkuolleiden jäänteistä pilkisti. Luuranko soturi yritti iskeä Samulia miekallaan mutta tämä otti iskun vastaan kädellään, taittoi miekkakäden nopealla ranneliikkeellä ja iski vihollisen pään hajalle kyynärpäällään. Samassa toinen epäkuollut pisti poikaa käsivarteen tikarilla saaden hänet parahtamaan kivusta. Hampaat irvessä hän paiskasi haavoittuneesta kädestä salaman polttaen epäkuolleen sekä muutaman sen kaverin.
"Jos tätä menoa jatkuu emme kestä enää pitkään!" Snotlingsin metsästäjä huusi asettuen Samulin vasemmalle puolelle. Samalla pilkkoen päällekäyviä luurankoja. Miehen kasvot olivat yltäpäältä veressä ja hiessä sekä hän puuskutti hengästyneesti. Kuitenkin kasvottomalle vihollismassalle ei näkynyt loppua. Yhtäkkiä viitisen epäkuollutta paiskautui ilmaan kuin näkymättömän voiman iskusta.
"Sigmarin nimeen kadotkaa tästä maailmasta!" Kuului huuto raskaasti panssaroidun miehen rynnätessä tietä pitkin vihollisten selustaan massiivinen sotavasara tanassa.

Taistelu alkoi kääntyä matkalaisten ja uuden tulokkaan eduksi. Miehen vasara tappoi, joka iskulla enemmän vihollisia kuin Samuli ja Snotlingsin metsästäjä yhteensä. Poika ei voinut olla kuulematta soturin huutamia mantroja eikä huomaamatta vasaran riimuja sekä siitä hehkuvaa pyhää voimaa. Voisiko hän olla soturipappi? Samuli mietti jatkaen päättymätöntä lahtaamistaan. Soturipapit ovat keisarikunnan pappeja, jotka levittävät Sigmarin uskoaan väkivaltaisella taistelulla jumalansa vihollisia esimerkiksi kaaosta vastaan. Useimmiten he toimivat noidanmetsästäjien apuna tai suuremmissa taisteluissa hengellisinä johtajina. Tämä ainakin vaikutti soturipapilta mitä vasarariipus kaulalla, paljaaksi ajeltu pää sekä jatkuva "Sigmarin nimeen" hokeminen antoivat ilmi. Samassa ilma täyttyi huudosta jonka myötä suurijoukko epäkuolleita hajosi tomuksi. Soturipappi seisoi keskellä tietä vasara ilmassa rukoillen kovaan ääneen. Vain muutaman metrin päässä miehestä leijui epämääräinen hahmo.
"Banshee!" Kuului Snotlingsin metsästäjän huuto jostain kauempaa. Nyt Samulikin kykeni erottamaan sen. Irvokkaasti virnistävän naisen aaveen. Snotlingsin metsästäjä ampui pistoolillaan mutta kuula vain lävisti harmittomasti vihollisen. Bansheen virne levisi sen hyökätessä luonnottoman pitkät kynnet ojossa soturipappia kohti. Samuli oli valmiina toimimaan. Pitkän opetuksen perusteella hän tiesi ettei bansheeta pystytä tappamaan kuin taikuudella tai oikeanlaisella aseella. Poika paiskasi vasemmasta kädestään salaman suoraan henkeä kohti. Kuitenkin yksi maassa lojuvista luukasoista kohosi järjestäytyen uudeksi jo kuolleeksi soturiksi. Mutta hajosi jälleen salaman räjähtäessä keskeneräistä rintaakehää vasten. Kaikkialla heidän ympärillä ruumiinosat alkoivat järjestäytyä uudelleen. Samuli murahti lävistäen vieressä nauravan pääkallon miekallaan.
"Helvetti! Eikö näistä tule ikinä loppua?"

Lähes pystyyn noussut epäkuollut halkesi Ulrickinriimuilla varustetun kirveen alle. Harmaaturkki pyörähti ympäri tarjoten lisää kuolemaa tiukasti hampaissaan lepäävälle aseelle. Yksi kuolleista sivalsi miekallaan mutta koira väisti leikaten samalla vihollisen luisevat jalat. Ilta alkoi jo hämärtyä mutta epäkuolleet nousivat aina uudelleen pystyyn kuoltuaan. Isäntä ja Snotlingsin metsästäjä taistelivat näitä raatoja vastaan uuden tulokkaan haastaessa pahan naisen aaveen. Banshee hyökkäili ja väisteli nopeilla liikkeillä mutta miestä ympäröi hohtava suoja, joka ei antanut myöten elävää ja kuollutta surmanneiden kynsien tieltä. Kalju mies itse huitoi massiivisella sotavasarallaan silkalla taidolla ilman merkkiäkään epätoivosta, pelosta tai heikkoudesta. Kasvot synkkään tulkitsemattomaan ilmeeseen lukittuneena mies iski aseellaan kerta toisensa jälkeen lähmemmäksi väistelevää henkeä. Verinen kirves leikkasi jälleen yhden epäkuolleen maahan. Harmaaturkin leuvat alkoivat väsyä aseen painosta mutta eläin tiesi kuoleman saapuvan jos se luopuisi kirveestä. Se kääntyi katsomaan isännän suuntaan nähdäkseen tämän vihollisten piirittämänä. Nuoren pojan kasvot olivat yltäpäältä veressä, jota norui pienestä haavasta otsassa sekä tämä huohotti raskaasti. Harmaaturkki yritti lähteä häntä auttamaan mutta kaksi luurankoa ilmestyi tukkimaan tien. Epätoivon vimmalla koira lähti hyökkäämään vihollisia kohti. Toinen luurangoista nosti miekkansa valmiina iskuun Harmaaturkin rynniessä eteenpäin. Valkoinen pallo ilmestyi metsästä lentäen suoraan epäkuollutta kohti. Tavallinen ihminen ei olisi sitä huomannut mutta koska Harmaaturkki ei ollut ihminen ensinkään sen onnistui havaita pallo näkökenttänsä reunassa ja hidastaa. Eläin kaatui äkkinäisestä jarrutuksesta, pyörähti selälteen nähdäkseen valopallon iskeytyvän luurankoon. Ammus välähti kirkkaasti muuttaen samalla irvistävän epäkuolleen tuhkaksi. Samassa lisää samanlaisia alkoi lentää metsästä surmaten pystyyn nousevia ruumiita. Tällä kertaa lopullisesti.

Varsijousen vasama lävisti zombin takaraivon purskauttaen verta Samulin kasvoille. Enempää ajattelematta tämä iski tulipallon sätkivään ruumiiseen ja sivalsi sen takana odottaneen luurangon poikki. Kaikkialta alkoi kuulua huutoja sekä voimistuvaa aseiden kalsketta mustiin vaatteisiin sonnustautuneiden miesten rynniessä metsän varjoista. Samulin onnistui huomata keisarikunnan lippua kantava sotilas näin tunnistaen tulokkaat keisarikunnan sotilaiksi. Maaginen ammus tappoi jälleen epäkuolleen pojan silmien edestä. Ei vienyt kuin hetki ja sotilaiden onnistui tuhota jäljellä jääneet epäkuolleet. Samuli asetti miekan vyölleen huokaisten helpotuksesta. Enää pitää etsiä Harmaaturkki ja metsästäjä. Hän ajatteli. Samassa nuori sotilas yritti iskeä tätä hilparillaan mutta hän otti aseen terästä kiinni kääntyen sotilaan puoleen. Tämä oli tosiaan nuori. Lapsekkaat kasvot eikä edes kunnolla parransänkeä. Sotilas pyristeli hetken kykenemättä irrottaa hilparia ennenkuin Samuli irrotti otteensa. Nuorukaisen toverit kohottivat aseensa mutta soturipappi asteli heidän luokseen vasen käsi pystyssä.
"Keitä ovat noidanmetsästäjä, soturi ja kirveenkanssa huitova koira, jotka kulkevat keisarikunnassa polttaen kyliä ja surmaten epäkuolleita?" Tämä kysyi ilme tyynenä läpitunkeva katse naulittuna Samuliin.
"Kylä oli menetetty kauan ennenkuin saavuimme ja sen asukkaat herätetty kuolleista palvomaan pahuutta. Emme nähneet muuta mahdollisuutta." Poika vastasi naksutellen rystysiään. Sotilaiden joukossa alkoi kuulua hiljaista muminaa joka sammui papin nopeaan mulkaisuun.
"Kelnthon oli hyvä naapurimme ja osa näistäkin miehistä on sieltä kotoisin. En uskonut mahdollisuutta sen menetykseen. Sigmar varjelkoon kuolleita." Pappi julisti hiljaisuuteen laskien päätään. Hetken aikaa kaikki pysyivät vaiti. Tuullen puuska vavisutti puiden lehtiä ja kaukaisuudessa raakkui korppi .
"Emme ole pahantahtoisia mutta tulette mukaan kyläämme kunnes näitä maita ravisuttava pahuus on pois pyyhitty. Teitä ei vahingoiteta mutta jos yritätte pakoon tai vastustaa kohtaatte saman kohtalon kuin epäkuolleet edeltämme. Nimeni on Jean." Soturipappi jatkoi tarjoten panssaroitua kättään Samulille. Snotlingsin metsästäjä joka seisoi vähän kauempana heistä nyökkäsi hiljaa. Poika ja Jean kättelivät todeten sanattomasti toisensa etäisesti soturiveljiksi. "Ja minä olen Samuli." Samuli vastasi heidän lähtiessä kulkemaan tietä pitkin.

Yön pimetessä sotilaat sytyttivät soihtuja valonlähteekseen. Samuli, Snotlingsin metsästäjä ja Harmaaturkki kulkivat joukkion keskellä yrittäen olla välittämättä kiusaantuneesta hiljaisuudesta mikä leijui ilmassa kuin aamusumu tiheänä ja raskaana. Jean ei ollut paljastanut heille kuinka pitkään matka kylään oli tai mikä kylän nimi on. Mutta lupasi kertoa lisää perillä. Kylmä viima puhalsi tietä pitkin sammuttaen muutaman soihdun saaden miehet vilkuilemaan hermostuneesti ympäristöön. Mitään vaarallista ei ilmestynyt metsän pimennoista ja joukkio jatkoi matkaa. Kukaan ei myöskään huomannut takanaan muutaman sadan jalan päässä seisovaa hahmoa, ei kuullut raskaita askelia eikä varsinkaan menehtyneiden epäkuolleiden ruumiskasaa, jota ei hetki sitten tiellä ollut.

Kiväärin kuula iskeytyi maahan vain muutaman metrin päässä Jeanin jaloista. Kylän portinpäällä seisova sotilas otti ladatun aseen juuri käyttämänsä tilalle.
"Sigmarin nimessä! Nimetkää itsenne tai pyssy puhuu! Ja varoitan pappi siunasi ammukseni hyvin, kukaan saastainen epäkuollut ei kestä niitä!" Tämä haastoi kovalla äänellä.
"Tiedän kyllä! Itse kun ammuksesi siunasin! Päästä meidät sisään!" Soturipappi vastasi jatkaen itsevarmasti kävelyään kylän porttia kohti. Sotilas laski kiväärin ja huusi jotain muurien sisäpuolelle. Porttien auvetessa hiljalteen Samuli silmäili kylää. Sitä ympäröi paksu kivimuuri ja kylä itse oli huomattavasti suurempi kuin Senterholm. Maasto ympärillä rajoittui pitkiin soihin, takana levittäytyvään metsään ja kumpuilevaan viljely kelpoiseen maakaistaleeseen. Joukkion astellessa porteista. Ne suljettiin ja lukittiin paksuilla rautasalvoilla. Sisällä kyläläiset odottivat epävarmat ilmeet kasvoillaan aseet kättensä ulottuvilla millaisia uutisia soturipappi toisi tullessaan. He tuntuivat kiinnittävän erityishuomiota kolmeen uuteen tulijaan.
"Kelnthon on kaatunut!" Jean julisti hiljaisuuteen. Tätä seurasi välitön hiljainen kohahdus väkijoukon keskuudessa. Osa vanhimmista naisista alkoi itkeä ja miehensä heitä lohdutella. Samuli pudisti päätään. Jos yhden kylän menetys saisi meikäläiset murtumaan näin pahasti kuin täällä. Pohjoisenmiehiä ei enää olisikaan. Hän ajatteli.
"Entä keitä sitten ovat nämä uudet tulokkaat?" Joku kysyi huutaen heidän selkänsä takana. Samuli huomasi Jeanin pudistavan nyt itsekkin päätään kääntyessään äänen suuntaan. Muurinharjalla seisoi kaksi nuorta miestä. Ensimmäinen oli länkisäärinen, köyryselkäinen, lättä naamainen ja lähes kalju. Pukeutunena suttuiseen panssariin, huosuihin ja tunikkaan kun taas toinen noidanmetsästäjän asuun sonnustautunut jonka kasvot venyneenä ylimieliseen hymyyn kuin pelkästä huomatuksi tulemisen nautinnosta. Aatelisuus paistoi nuorukaisen ryhdistä, hoidetuista ohrankeltaisista hiuksista sekä vyöllä roikkuvasta sinertävästä hohdosta päätellen maagisesta miekasta. "Aivan keitä ovat nämä kolme tulijaa?" Tämä kysyi astellen leveillä harppauksilla kehää muurinharjalla.
"Jospa heillä olisi tietoa näistä epäkuolleista? Ehkä he ovat vampyyrin palvelijoita aikeinaan tiedustella puollustustemme heikkouksia hyökkäystään varten?!" Samuli ei välittänyt kyläläisten keskeisestä mutinasta jonka muurilla seisova pelle sai aikaan vaan töksäytti.
"Tule ensin alas toteamaan olemmeko vampyyrejä kuin syyttelet sieltä korkeuksista! Aatelispelle!" Viha leimahti aatelisnuorukaisen silmissä ja salaman nopeasti tämän hihaan kätketty pistooli laukesi. Kuula lensi vain muutaman sentin Samulin pään ohi mutta hän vain seisoi järkkymättä paikoillaan. Tämä näytti ärsyttävän ampujaa.
"Kuinka julkeat?" Nuorukainen kysyi. "Saastainen mato kuinka julkeat solvata minua? Etkö tiedä kuka olen?" Samuli kohautti olkiaan.
"Ärsyttävä suunpieksäjä oletan." Aatelisnuorukainen suoristi takkiaan murahti jotain ja harppoi sitten pois köyryselkäinen seuralainen perässään. Kyläläiset kuiskailivat keskenään ja kesti tovin ennen kuin Jean sai heidät hiljenemään.
"Nämä miehet eivät ole vampyyrien kätyreitä vaikka Derek näin julkeaa väittää!" Soturipappi messusi levittäen kätensä ilmaan. "Päin vastoin! Nämä miehet pelastivat Kentholmin asukkaat ikuiselta orjuudelta vampyyrin alaisuudessa!" Eturivissä seisonut tukevahko mies nojasi eteenpäin kysyen kantavalla äänellä.
"Entä miten he sitten naapurimme pelastivat?" Ennen kuin Jean ehti avata suutaan Snotlingsin metsästäjä astui pois sotilaiden seläntakaa Von Meinkopt'sinin "toistuvasti ampuva kivääri" kädessään. Samassa tämä käänsi aseen taivasta kohti painaen liipaisinta. Sotilaat ja kyläläiset suojautuivat ammuksien sarjan sinkoutuessa vaarattomasti taivaalle. Kun kivääri oli lopulta tyhjä metsästäjä laittoi sen takaisin selkäänsä.
"Pelastimme heidät ainoalla mahdollisella tavalla. Polttamalla heidän jo herätetyt ruumiinsa puhdistuksen tulessa." Snotlingsin metsästäjä selitti katse kiertäen väkijoukossa. Kyläläiset katsoivat miestä suut ällistyksestä ammollaan mutta kukaan ei väittänyt vastaan sanojen merkityksen jäädessä riippumaan hiljaisuuteen.

Kahden mahtisanan jälkeen luurankojen täyttämä kammio Samulin ympärillä muuttui kotoisan pikkumökin eteiseksi. Poika ei jäänyt seisomaan paikoilleen vaan lähti astelemaan kohti työhuonetta. Puisten lattialankkujen narahtelun olisi riittänyt kertomaan hänen saapumisestaan opettajalle. Saapuessaan työhuoneeseen Samuli kavahti nähdessään Indicalin makoilevan tammisen vierassängyn päällä eikä Patrickia näkynyt missään. Ennen kuin poika ehti kääntyä kannoillaan liskomainen demoni sähähti ilmoittaakseen huomanneensa tulijan.
"Mihin on moinen hoppu?" Se kysyi huuliaan lipoen.
Samuli nielaisi. "Tulin tapaamaan Patrickia." Hän vastasi demonille. "Mi- missä hän mahtaa olla?" Indical ei vastannut vaan nousi hitaasti istumaan. Venytellen samalla suomujen peittämää ruumistan. Sitten se käänsi katseensa poikaan nauliten hänet viiruksi kaventuneiden silmiensä katseeseen.
"Joukko demoneja hyökkäsi kylään. Hän meni luonnollisesti tuhoamaan ne ennen kuin asukkaat villiintyvät liikaa." Indical vastasi hellittämättä katsettaan. Samuli pyyhkäisi kylmää hikeä otsaltaan.
"No siinä tapauksessa minun on varmaan parasta lähteä kun Patrick ei ole täällä." Hän vastasi ja kääntyi lähteäkseen. "Voit kertoa asiasi minulle." Indical totesi lipaisten huuliaan. Demonin äänensävystä huomasi lausahduksessa piilevän "Jää tänne." Kehotuksen, jota tämä ei tuntunut peittelevän.
"En nyt tiedä. Sinulla on varmasti hirveä kiire ja ei se ollut tär..." Poika ei ehtinyt päättää lausettaan demonin alkaessa murista hänet keskeyttääkseen. Kun Samuli osoitti ettei aikonut jatkaa Indical lopetti murisemisen ja totesi kireällä äänen sävyllä.
"Nyt raijaat sen ahterisi tänne tai sinusta tulee lounaani. Oppilas tai ei." Samuli tiesi uhkauksessa olevan perää, joten hän kääntyi vastentahtoisesti kohtaamaan Indicalin katseen ja vielä vastahakoisemmin asteli ja istahti tämän viereen.

Indical oli omituinen demoni. Hän on keskiverto ihmistä puolet pidempi ja muutenkin oudoksuttavan näköinen. Indical on kuin ihminen jolle on annettu liskon piirteet torahampaita, selkäpiikkejä, häntää sekä sinertäviä suomuja myöten. Keskikokoiset rinnat paljastivat hänet armotta naiseksi mutta kultaisiin metalli koruhin ja linnunsulista tehtyyn lannevaateeseen pukeutunut demoni ei sitä peitellyt. Vuosikymmeniä aiemmin Patrick oli löytänyt Indicalin kaukaisesta maasta meren takaa pienen retkikuntansa kanssa ja ennen verisenlaakson taistelua. He olivat palanneet demoni mukanaan kotiin taistelemaan kaaosta vastaan. Naisdemonista oli paljon apua koska hän on ihmistä voimakkaampi ja kestävämpi. Samulin asetuttua Patrickin oppiin hänen joutui tottua Indicalin seuraan (mikä ei helppoa ollut) varsinkin kun tämä huolehti pojan fyysisistä harjoituksista. Nyt demoni, jonka seurasta hänen ei ollut tarvinnut kärsiä kuukausiin. Istui hänen vieressään eikä näyttänyt olevan aikeissa päästää poikaa lähtemään.

Samulin katse osui edestakaisin viipottavasta hännästä suomuihin ja niissä oleviin riimuihin ja rukouslappuihin, joita ihmiset piirsivät sekä asettivat Indicaliin estääkseen häntä hyökkäämästä kimppuunsa. Samuli kaivoi taskustaan liidun olkiaan kohauttaen. Miksen minäkin suojaisi itseäni?" Hän ajatteli. Samuli painoi liidun demonin selkään lähelle luisia piikkejä. Lihas liidun alla nytkähti vaistomaisesti mutta muuten Indical ei estänyt häntä piirtämästä kääpiöiden käyttämään voimallista suojariimua. Kun merkki oli valmis demoni tuhahti harmistuneesti.
"Kyllä sinun pitäisi tietää. Demonin torjumiseen tarkoitetut riimut eivät tehoa meihin liskomiehiin."
Liskomiehiin. Hän käyttää aina tuota veruketta. Samuli totesi ajatuksissaan. Niin Indicalissa oli myös toinen omituisuus. Hän nimittäin väitti ettei ole demoni vaan jokin otus rotunimeltään liskomies. Samuli pudisti päätään. Hän ei ollut koskaan kuullut puhuttavan liskomiesten rodusta eikä nähnyt yhtään sellaista kuten ei kukaan muukaan, joten Indicalin väite ei voinut pitää paikkaansa.
"En ole varma kuulinko?" Samuli vastasi. Indical räpsäyttyi silmiään ja kääntyi penkomaan pientä nahkalaukkua mikä roikkui sängyn reunassa hänen vierellään.
"Ihan miten haluat. Muuten maistuisiko välipala? Minulla jäi hiukan eilisen taistelun jälkeen." Indical kysyi vuorostaan kohottaen samalla laukkua. Samulin irvisti ajatukselle mutta huomatessaan demonin vieläkin katselevan. Hän nosti tyynesti kättään ja totesi vasta syöneensä.
"Voi harmi. No näyttää siltä että joudun syömään nämä itse." Indical totesi pettyneenä mutta alkoi syömään laukusta ottamaansa järsityn näköistä ihmisenpäätä jonka otsaan oli poltettu kahdeksansakarainen kaaoksen tähti. Päätään kääntäen Samulin onnistui välttää oksentamasta mutta hän ei voinut Indicalin tavoille mitään. Heti Patrickin oppilaaksi tullessaan hänen piti todistaa melkein päivittäin demonin tapaa syödä vihollistensa päät. Pojan oli myös itse varottava koska monta kertaa Indical oli häntäkin uhkaillut. Muutama vuosi taaksepäin Samuli kirosi liian kovaa rankoista harjoituksista jolloin vain Patrick onnistui estämään Indicalia paistamasta häntä hiljaisella tulella.

Kaaoslaisen pääkallon jäänteet rusahtelivat Indicalin leukojen välissä kadoten nopeasti naarasdemonin nieluun. Tyytyväisenä seurasta ja ateriasta hän nuoli suolaisen veren sormistaan tuhahtaen tyytyväisenä. Auringon punertava kajo valaisi kivisen aukean missä Indical ja hänen nuori oppilaansa seisoivat. Niin muutaman jalan päässä demonista seisoi vaivaantuneen näköinen poika. Tämä koetti pitää katsettaan tiukasti maassa ja potkiskella hiekkaa mutta demonin läsnäolo vaivasi häntä. Indicalin rakastettu Patrick mystinen valontuoja oli ottanut pojan oppilaakseen suuren taistelun jälkeen. Indical itse ei nähnyt päätöstä järkevänä mutta koska tämä Samuli pystyi kantamaan Saku Rautanyrkin miekkaa Durgaelia tappamatta kaikkia satojenkilometrien säteellä. Hänestä voisi tulla kelpo oppilas. Myös omituinen, äärimmäisen maaginen merkki Samulin oikeassa kädessä kiinnosti Patrickia vaikka shamaani ei sen merkitystä vielä tuntenutkaan. Indical sihahti harmistuneena huomateessaan pojan vilkaisevan sivusilmällä rintojaan mutta kääntäen sitten nopeasti katseensa.
"Kyllä rintani ovat isommat kuin niiden luonnollisesti kuuluisi olla. Ei niitä silti tarvitse koko aikaa tuijotella." Hän murahti ottaen askeleen Samulia kohti. Poika hätkähti yrittäen samalla tavoitella miekkaa mitä hänellä ei ollut. Indical otti nopealla liikkeellä kiinni tämän rinnuksista ja nosti pelosta kangistuneen ihmisen toisella kädellään ilmaan. Hetken he tuijottivat toisiaan naarasdemoni keskittyneesti punniten, nuorukainen peläten sitten Indical irrotti otteensa. Pudottaen Samulin takalistolleen kovaan soramaahan.
"Miksi sinä noin teit?" Poika kysyi kipeää takamustaan pidellen. Indical ei vastannut. Hän kääntyi niin nopeasti ympäri että Samulin oli väistettävä hänen häntäänsä.
"Tiedätkö mikä tämä paikka ennen oli?" Demoni kysyi katse suunnattuna kaukaisuuteen. Demoni napautti maata hännällään vaientaen pojan ennen kuin tämä ehti vastaamaan.
"Tämä oli alttari. Kaaoksen alttari." Indical jatkoi. "Sitä käytti voimallinen kaaostietäjä, joka uhrasi päivittäin ihmisiä jumalilleen saadakseen itselleen voimia."
"Mitä hänelle tapahtui?" Samuli kysyi seuraten tarkasti opettajansa häntää. Indicalin suomuisille kasvoille nousi leveä hymy.
"Tapoin hänet. Omin kynsin tällä samalla paikalla teurastin." Tämä vastasi pidätellen sihisevää nauruaan. Tarkkaavaisella silmäyksellä Samuli tosiaan pystyi huomaamaan, kuinka kivet oltiin siirretty muodostamaan kaaoksen kahdeksansakaraisen tähden. Poika hätkähti Indicalin yllättäin alkaessa nauraa kuin hyvälle vitsille silmät suljettuna koko ruumis täristen. Saaden Samulin vetäytyvän pelokkaasti lähemmäksi takanaan olevaa kiveä.
Kesti muutaman hetken ennen kuin Indical lopetti nauramisen sitten hän kääntyi pojan puoleen kysyen ivallisesti.
"No olenko minä noin pelottava? Etkö sanonut tappaneesi verenjanoista?"
Samulin ylpeys ei kestänyt loukkausta johon hän vastasi hampaitaan purren. "Verenjanoiset eivät naura."
Demoni näytti vakavoituvan.
"Aivan niin se on." Se totesi ilme synkkänä. "Tiedätkö mitä vihaan maageissa ja velhoissa?" Samuli ei vastannut koska oletti ettei opettaja antaisi hänen tehdä sitä. Pojan arvaus osui oikeaan Indicalin jatkaessa.
"Se että he saavat suunnattomasti valtaa ja mahtia muutamalla ilmaan höpystyllä sanalla mutta sitten kun joutuvat reilusti mies miestä vastaan. Heistä ei ole mihinkään!" Halveksiva viha leiskui demonin kasvoilla tämän puhuessa ja Samuli vetäytyi aavistuksen verran kauemmaksi raivokohtausta varoen. Raivo kohtausta ei tullut vaan opettaja alkoi myhäillä itsekseen.
"Siksi olemme tänään täällä. Opetan sinulle taistelutaitoja että kykenet puollustamaan itseäsi kuin Patrick. Omin käsin ilman loitsuja." Indical selitti.
Taistelu taistoja! Samuli ajatteli. Kun Patrick mystinenvalontuoja oli ottanut hänet ensimmäiseksi oppilaakseen. Samuli oli ajatellut koulutukseen sisältyvän vain taikuuden opiskelua. Kuitenkin veri hänen sisällään veti taisteluun vihollista vastaan miekoin ja kirvein eli pieni kunnon kohotus ei olisi pahaksi. Ensimmäisen kerran Indicalin läsnäollessa pojan onnistui hymyillä.
"No. Jos kerta olen tänne tullut taistelutaitoja harjoittelemaan niin anna minulle ase niin aloitetaan." Hän tokaisi nousten pystyyn. Tämä näytti huvittavan Indicalia, joka hykerteli itsekseen kääntyessään Samulia kohti.
"Ei. En opeta sinulle taistelu taitoja vastakun peruskuntosi riittää." Indical vastasi.
Samuli tyrmistyi aluksi mutta totesi ettei vastaan hangoittelu auttaisi joten hän kysyi kuinka kuinka ja miten he aloittaisivat harjoittelun.
"Aloitamme heti." Opettaja vastasi tyytyväisenä. "Elikkä ensimmäiseksi riisu vaatteesi." Hän vielä jatkoi ojentaen kätensä poikaa kohti.
"Mitä?" Poika kysyi nyt oikeasti tyrmistyneenä. "Pitäisikö minun alasti harjoitella?"
Demoni pudisti päätään. "Ei tietenkään pöljä. Saat harjoitus-asun. No riisutko sinä? Jos noin ujostuttaa niin riisu vaikka kiventakana mutta sen sanon ettei sinussa ole mitään kiinnostavaa."
Samuli asteli hiljaa sadatellen läheisen kiventaakse. Kun hän oli riisuutunut ilkosilteen ja nakannut vaatteensa opettajalle. Hän sai harjoitus asunsa. Tyrmistyneenä hän totesi pitelevänsä lannevaatetta joka hädintuskin riitti peittämään hänen sukukalleutensa.
"Mitä tämä oikein on? Miksi hitossa tällainen asu? Jos tätä asuksi voi edes sanoa." Samuli sadatteli tullessaan kiven takaa.
"Älä nyt. Sehän pukee sinua. Meikäläiset käyttävät samanlaisia minäkin." Indical vastasi lievästi huvittuneena. Samuli ei huvittanut vaan hän vaati saada tietää vaateparren tarkoituksen.
"Hyvä on." Indical totesi. "Lannevaate ei suojaa sinua sään ja lämpötilan vaihteluilta joten harjoituksen aikana totut erillaisiin olosuhteisiin." Opettaja selitti. Samuli ei nurissut enää.
"No kuten huomaat on tulossa ilta eli voimmeko aloittaa?" Hän kysyi.
"Niin tosiaan ettei mene koko ilta höpöttäessä eli tässä harjoituksesi. Siirrät kaikki kivet tältä aukoalta tuon mäen juurelle ja sitten takaisin. Huomaa myös en anna tehtävään minkään laista aikarajaa." Demoni selitti.
Samulin oli vaikeuksia pitää leukansa paikoillaan. Suuri osa kivistä olivat lehmänkokoisia sekä mäelle noin puoli peninkulmaa matkaa.
"Hyvä. Olet siis ymmärtänyt. Minäpä tästä lähdenkin." Indical totesi kääntyen lähteäkseen.
"Hetkinen hetkinen. Et kai sinä aio jättää minua tänne?" Hätääntyvä poika kysyi.
"Kyllä." Indical vastasi kylmästi. "Ja jos näen sinut talolla ennen aamunkoittoa paistan sinut hiljaisella tulella."
"Mu-mutta entä jos kimppuuni hyökätään?" Samuli kysyi vielä.
"Sinulla on lupa käyttää vihollisten aseita jos niin käy. Mutta hyvää yötä. Nähdään aamulla." Opettaja totesi ennen kuin lähti jättäen oppilaansa seisomaan typertyneenä aukiolle entisen kaaoksenalttarin päälle.


”No. Mitä asiaa sinulla oikein oli?”
Indicalin kysymys palautti Samulin muisteluista takaisin nykyhetkeen. Päätään ravistellen hän kokosi ajatuksensa ja totesi sitten.
”Voisin sanoa että minulla on pienoinen ongelma.”
”Millainen ongelma?” Indical kysyi samalla verisiä huuliaan lipoen.
”Patrick käski minun kulkea Sylvaniaan ja etsiä sieltä kylä jossa on muita pohjoisenmiehiä. Kuitenkin olen nyt jumissa seuralaisteni kanssa epäkuolleiden piirittämässä kylässä emmekä saa lähteä sieltä. Kun taas edellinen kylä jossa olimme. On nyt pelkkä kasa tuhkaa niiden epäkuolleiden jäljiltä.” Samuli selitti.
Demoni päästi naurahtavan äänen.
”Sinä pöljä ihminen.” Hän totesi päätään pudistellen. ”Muutama epäkuollut ei riitä pohjoistenmiesten voittamiseen. Kyllä sinä sen tiedät. Et ole vain etsinyt oikeasta paikasta.”
Pojan ilme muuttui kysyväksi. ”Mitä tarkoitat?”
Indical nousi tuolista ja käveli kirjoitus pöydän ääreen.
”Mainitse kaksi asiaa jota meikäläiset eivät voi vastustaa.” Demoni pyysi alkaen tonkia jotain pöydällä lojuvien pergamenttien seasta. Hetken mietittyään Samuli oli varma vastauksestaan ja totesi asioiden olevan taistelu sekä sauna.
Indical pudisti päätään.
”Muuten oikein mutta sauna ei ollut se mitä hain. No. Helpotetaan vähän. Toinen asia on paikka mistä saa tiettyä juomaa.”
Kun poika ei keksinyt vieläkään vastausta. Demoni kääntyi ja näytti pienen pullon mitä oli etsinyt. Sen nähdessään Samuli tajusi mitä opettaja yritti selittää. Vastauksen yksinkertaisuus sai hänet nauramaan. Myös Indical hymyili.
”Tiedätkö nyt mistä etsiä?” Hän kysyi.

Samuli avasi silmänsä. Hän oli palannut takaisin kylään. Jean oli aikaisemmin järjestänyt heille nukkumapaikat kylän majatalosta. Samuli oli saanut pienen huoneen kapealla olki sängyllä ja jakkaralla joka kannatteli kasvojenpesua varten vedellä täytettyä vatia. Reppunsa hän oli nakannut sänkyä lähimpään nurkkaan puoli huolimattomasti mutta miekkojaan Samuli piti nukkuessaankin. Poika nousi sängystä ja virkistyäkseen hän valeli kasvonsa kylmällä vedellä. Nyt ei olisi aikaa nukkumiseen. Indicalin neuvon innostamana hän lähti huoneestaan. Toisin kuin Senterholmissa tässä majatalossa ei ollut yläkertaa vaan makuuhuoneet olivat alakerrassa. Samuli kulki läpi pimeän ruokasalin ja astui ulos kylän raitille.

Sysimustat pilvet varjostivat taivasta. Maanpinnan läheisyydessä leijuva sumu loi aavemaisuutta Samulin kulkiessa pitkin mutaisia katuja. Kaikkialla oli hiljaista eikä vastaan tullut kuin muutamia sotilaita ja katulyhtyjen sytyttäjiä, jotka kiireisinä eivät ehtineet puhumaan. Pojan oli myönnettävä itselleen, ettei löytäisi etsimäänsä ilman neuvoja.
”Liikenisikö lanttia vaivaiselle?” Joku kysyi. Puhuja oli raihnainen, luunlaiha ja äärimmäisen vanha mies joka makoili viereisentalon portaiden juuressa. Käpertyneenä kuluneeseen liinaan. Mies ojensi kätensä Samulia kohti anova katse juurtuneena tämän kasvoihin.
”Perheeni on kuollut tulipalossa eikä minulla ole paikkaa mihin mennä.” Tämä sanoi.
”En mielelläni jakaisi rahojani turhaan.” Samuli vastasi saaden vanhuksen näyttämään vielä onnettomammalta ennen kuin jatkoi. ”Mutta voin maksaa sinulle jos kerrot missä kylänne kievari sijaitsee?”
Miehen ilme kirkastui hänen alkaessa kertoa. ”Joo. Juopunut lohikäärme. Kävelet vain tätä katua pitkin kaivolle ja käännyt vasemmalle. Niin löydät sen helposti.”
Kiitollisena tiedosta Samuli antoi miehelle muutamia kuparilantteja ja jatkoi sitten kulkuaan. Jättäen tyytyväisen kerjäläisen kiittelemään hiljaa Sigmaria tästä lahjasta.

Kerjäläisen neuvoja seuraten Samulin ei vienyt kuin hetki löytää kievaria. Hän pysähtyi silmäilemään rakennusta. Kievari oli yksikerroksinen hirsitalo jonka ympäristö näytti unohtaneen epäkuolleiden vaaran ja leijui pienoisessa hiprakassa. Jykeväkin tamminen ovi ei pitänyt sisältään kantautuvaa naurua ja ilon pitoa. Ikkunat oli lyöty tiukasti säppiin sekä ovesta hoiperteli muutama jo tarpeeksi juonut itsekseen lauleskeleva kyläläinen.
”Jos heitä ei löydy täältä niin ei sitten mistään.” Samuli totesi itselleen ja asteli sisään.

Kievari oli paljon kotoisampi kuin Samuli olisi osannut odottaa. Lattiat oltiin peitetty oljilla keskellä tilavaa huonetta roihusi takka ja siinä käristyi lammaspaisti. Jok’ikinen pöytä tupaten täynnä ruokailevia tai juovia kyläläisiä aiheutti luonnostaan korkean melutason joka ei edes hiljennyt pojan astuessa sisään. Toisin kuin Senterholmissa kukaan ei kiinnittänyt tulijaan huomiota.

Samuli jäi seisomaan ovenpieleen tiiraillen samalla pöytiin. Olisiko Ulric tällä kertaa poikkeuksellisen suosiollinen vai oliko se silkkaa onnea? Hänen silmänsä saavuttivat nurkkapöydän omituisen seurueen. Pöydän äärellä istui viisi varsin erikoista henkilöä. Ensimmäisenä silmään pisti mustaan kaapuun ja huppuun pukeutunut nainen. Vaatteet paljastivat ainoastaan hänen sukupuolensa. Eivät mitään muuta. Kasvot hupun varjoihin piilotettuna tämä hörppi kolpakollisia olutta vähän väliä mutisten jotain seuralaisilleen jotka kovaan ääneen puhelivat. Naisen vasemmalla puolella istui nahkavaatteisiin pukeutunut aavistuksen Snotlingsin metsästäjää vanhempi mies. Miehen kasvot olivat taisteluista saatujen arpien peitossa eikä hänellä toista silmää ollut ja hänen likaisen keltainen risuparta sekä takkuinen hiuspehko kertoivat jo paljon. Selässään tämä kantoi kulunutta keihästä muutamaa heittokirvestä ja miekkoja. Kaksi istujista oli pukeutunut keskiraskaisiin panssareihin. Kumpikin heistä näytti kokemuksen kovettamilta sotureilta vaikka suhteellisen nuoria olivatkin. Toisella on aseistuksena isoliuta erikokoisia ja näköisiä miekkoja. Toisella kirveitä ja varsijousi. Miekkamiehen kalju päälaki näkyi kauas mustahiuksisen toverinsa rinnalta. Viimeinen heistä oli pukeutunut sudennahka viittaan, ruskeaan tunikkaan ja repaleisiin polvihousuihin. Mies lähes yhtä nuori kuin muut pöytäläiset kantoi selässään täyteläistä reppua josta pilkotti erilaisia kirjoja sekä muita tarvikkeita. Samulin huomion kiinnitti tämän polvilla lepäävä puinen sauva ja ranteeseen kiinnitetty paperiliuska. Koska molemmat esineet hohtivat heikkoa sinistä valoa. Samuli arvasi miehen olevan velho tai shamaani. Vaikka seurue vaikutti kieltämättä omituiselta. Ei voisi olla täysin varma olisivatko he pohjoisenmiehiä. Kuitenkin oli yksi seikka mikä vahvisti Samulille että he olivat kuitenkin samaa kansaa. Nimittäin kun muissa pöydissä asiakkailla oli muutamia oluttuoppeja tai siinä samassa ruokaakin. Tämän pöydän yksinkertaisesti täyttivät oluttuopit niin tyhjät kuin täydetkin eivätkä niitä hörppivät osoittaneet mitään humaltumisen merkkejä. No syteen tai saveen. Hän ajatteli lähtien astelemaan pöytää kohti.

”Sitä ollaan kaukaa pohjoisesta.”
Normaalissa tilanteessa Samulin toteamus täpötäydessä kapakassa olisi saanut vastaansa kasan herjoja, nyrkiniskuja tai vähintään oudoksuvia katseita. Toisin kävi. Kaikki pöytäläiset kääntyivät katsomaan poikaa joka seisoi naama tuttavallisessa virneessä vasenkäsi tervehdykseen kohotettuna pöydän vieressä.
”Pohjoisesta?” Vanhin seuralaisista kysyi toimiva silmä yllätyksestä pyöreänä.
”Pohjoisesta.” Samuli vastasi automaattisesti.
Siinä samassa jokainen istuja mustiin pukeutunutta naista lukuun ottamatta nousi pystyyn katse tiukasti pojassa. Kapakka hiljeni ja tuntui kuin aika hidastuisi noiden kokemuksen kovettamien katseiden alla. Muutkin asiakkaat katsoivat tilannetta odottaen joutuisiko tulokas tappeluun.
”Samuli Durgaelinkantaja.” Vanha mies totesi hiljaisuuteen. Nimi sai pöydässä istujat vilkuilemaan toisiaan mutta tavalliset asiakkaat vain katsoivat ymmällään.
”Durgaelinkantaja.” Tämä toisti alkaen osoittaa Samulia etusormellaan. Poika kohautti olkiaan.
”Durgaelinkantaja, Viimeinen mies pystyssä, Verenjanoisensurma. Miksi muut minua kutsuvatkaan? Muuten olen vain Samuli.” Hän totesi.
Vastoin kaikkia odotuksia. Vanhus repesi sydämelliseen nauruun.
”Vai vaatimaton? Senkin paska vaatimattomuus on akoille ja aatelisille.” Tämä totesi läimäyttäen kätensä pojan olkapäälle.
Muut asiakkaat menettivät mielenkiintonsa ja keskittyivät omiin tekemisiinsä.
”Nimeni on Erik. Erik eränkävijäksi haukkuvat.” Vanhamies kertoi kätellen Samulia tuttavallisen kovakouraisesti. Sitten hän käänsi katseensa ja alkoi esitellä tovereitaan.
”Tässä on muutama tuttuni. Shamaani Rien Ulvovasusi, veljekset Aarni tuo jolla on kirveitä joka paikassa en itsekkään erota heitä muuten sekä Jan.” Jokainen nimetyistä nosti kättään tervehdykseen mutta eivät vanhan tavan mukaan mitään virkkoneet.
”Ja viimeisenä muttei todellakaan vähäisimpänä oma hiljainen naisemme Kuunkynsi.” Erik jatkoi. Toisinkuin muut mustiin pukeutunut nainen ei edes noussut seisomaan. Samuli tiesi tämän vakavaksi käytös rikkeeksi mutta arveli että mystisellä naisella olisi syynsä.
”Kiitoksia.” Samuli vastasi iloisesti. ”Kuitenkin vaikka olen ollut kauan poissa kotoa pohjoisesta. Vanhat tavat eivät ole unohtuneet.”
Hän vielä huomautti. Perinteiden mukaan kun esiteltiin vieraalle ystäviään, perhettään tai sukuaan. Nämä eivät saisi puhua ennen kuin oltaisiin varmoja, ettei vieras hämmentyisi. Sanattomat tervehdykset ovat kuitenkin pakollisia. Nyt koska tämä Kuunkynsi oli tervehtimättä jättänyt. Perinteiden mukaan hänen ei pitäisi puhua kahteen päivään. Siis jos nämä perinteet häntä koskivat. Eivätkä ne näyttäneet sitä tekevän.

Kaikki tapahtui hetkessä. Niin Samuli kuin kukaan muukaan ei ehtinyt reagoida kun lievästi loukattu nainen nousi tuolistaan, hyppäsi pöydän yli pojan selän taakse, koppasi hänet vasemmalla kädellään kuristus otteeseen ja painoi oikeankäden kyntensä hänen kurkulleen. Samuli ei pyristellyt vastaan jolloin hänen onnistui nähdä naisen koiramaiset raatelu kynnet ja hopeanharmaan turkin peittämän käden.
”Vaikka aavistankin herjasi perimmän tarkoituksen. En silti siedä loukkauksia.” Nainen totesi hiljaa. Tämän äänensävy oli yksinkertaisesti murhaava sekä sanat kuulostivat enemmän eläimen murinalta kuin ihmiseltä. Samuli rykäisi selvittääkseen kurkkuaan.
”Siinä tapauksessa pyydän anteeksi. Tarkoitukseni ei ollut loukata vaan ottaa selvää oletko uudelleen syntynyt. Nähtävästi osuin oikeaan.” Hän mumisi vastaukseksi.
Nähtävästi tyytyväisenä saamaansa anteeksi pyyntöön Kuunkynsi irrotti otteensa ja palasi paikalleen. Muut pohjoisenmiehet olivat myös istuutuneet ja Aarni kehotti Samuliakin istumaan.
”Noin nyt kun olemme tutustuneet. Voinemme keskittyä itse asiaan?” Rien kysyi viitaten vasemmalla kädellään pöytää kohti.
”Kautta Ulricin! Sinähän olet oikeassa. Ottakaahan tuoppinne nyt kilistellään.” Erik Lausui kasvot levinneenä ilahtuneeseen virneeseen. Jokainen heistä otti kolpakon täytenäisen tai ei niin täyden, kilistelivät ja joivat. Sitten he ottivat toiset, kilistelivät uudestaan ja joivat nekin. Vaikka Samuli ei yleensä paljoa juonut. Nyt muiden kaltaistensa seurassa hän ei välittänyt kuinka pahasti juopuisi. Siinä he kilistelivät ja joivat ties kuinka monta tuopillista ja kun kaikki tuopit pöydästä tyhjenivät joku heistä tilasi uudet. Kun jokainen heistä osoitti suhteellista hiprakkaa. Aarni tai Jan (Samuli ei ollut varma kumpi.) kääntyi Samulin puoleen ja kysyi päätään keinutellen.
”No mitäs verenlaakson taistelun veteraani tekee täällä keisarikunnassa?” Samuli otti hörpyn kolpakostaan ennen kuin vastasi.
”Opettajani Patrick Mystinen valontuoja lähetti minut tänne ristiretkelle. Miksi itse olette täällä?” Hän vielä kysyi.
Muut istujat katsahtivat toisiinsa sitten Rien viittasi kädellään Kuunkynttä.
”Lähdimme jokainen omista syistämme. Kuunkynsi etsii kaksoistikareja jotka hän edellisessä elämässään omisti, minä tulin tänne opiskelemaan taikuutta. Aarni, Jan sekä Erik keräämään kunniaa ja omaisuutta. Me yksinkertaisesti lyöttäydyimme yhteen.” Shamaani selitti. Samuli nyökkäsi. Kaikkien syyt olivat ymmärrettäviä varsinkin Kuunkynnen jonka on käytännössä pakko etsiä entinen aseensa uudelleen syntynyt kun oli. Erik otti ison hörpyn kolpakostaan ja alkoi kertoa.
”Kyllä sitä taistelua täälläkin on mutta ette olekaan tavanneet kotikyläni krouvin pitäjää. Hänen nimensä on Jaakko Mutantin surma ja voin valehtelematta sanoa ettei olisi voinut osuvampaa nimeä saada. Muistan kuin eilisen sen päivän kun kaaoksen perkeleet hyökkäsivät kylään mukanaan viisi kaaoksen ritaria. Heikompia miehiä jakosi kuin heinää niiden paskiaisten edeltä mutta Jaakko ei sortunut vaan tappoi kaikki viisi, vaikka jalkapuolikin on.”
Lyhyen tarinansa päätteeksi Erik nosti tuoppiaan ja kajautti jotain sekavaa ilmoille. Tämän tarinan innostamana Aarni kumartui edemmäksi ja alkoi itsekin kertoa.
”Niin mutta eihän tuo mitään. Odottakaas kun kerron…”
Samuli otti siemauksen kolpakostaan ja hetken häntä painaneen väsymyksen unohtaneena poika otti mukavan asennon alkaen kuunnella kun vanhat veteraanit kertoivat sotatarinoitaan yksi toisensa perään vähän väliä oluttaan naukkaillen.

[Sir_Jarkko]

Alku kuulostaa melko lupaavalta. Tosin kappalejako olisi ihan mukava, näin lukijaa ajatellen.

[Nilarakh]

Korjaa otsikko, niin jaksan lukeakin tämän.

[Rotten sound]

Myöskin kappalejakoa voisi parantaa, niin luettavuus paranee paljon.

[Isompi Arska]

sitten kun korjaat tota ulkoasua, niin luen tän, otsikkoa ja kappalejakoa. toivottavasti ei kuulostanu liian tylyltä (pakollinen hymiö)

[valontuoja]

Joo neuvoisitteko miten pitäisi (Ainakin otsikkoa muusta selviän.) korjata niin saansen jo tänään kuntoon?

[Isompi Arska]

no voisit laittaa pilkun tohon yhteen kohtaan otsikoa, tulee mahtavamman näkönen nimi kun siihen tulee pieni tauko pilkusta.
sitten voisit eotella tota sun tekstiä jostain sopivista kohdista, koska yt se on aika hankalasti luettavaa tekstipalkkia. kyllä sielttä sopivia kohtia löytyy varmasti

[valontuoja]

No niin. Kiitti vinkistä nyt se tosiaan näyttää paremmalta. Koetin myös jaotella tekstiä paremmin. Toivottavasti lukeminen on nyt helpompaa.

[valontuoja]

Tässä ny on vähän lisää purtavaa. Kommentoikaa vapaasti.

[Abaddon71]

Jaa tota missä nääs siis hä?

[valontuoja]

Mitä tuo tarkoitti?

[Abaddon71]

Tässä ny on vähän lisää purtavaa. Kommentoikaa vapaasti.

Että missä olisi purtavaa?

[valontuoja]

Tarkoitatko että se on pitkä? No oletko lukenut sarjan kahta ensimmäistä osaa? (Jos et suosittelen lämpimästi niin pysyt juonessa mukana. Molemmat löytyvät Tarinat ja novellit osiosta viestistä Minä olen (2 luku lisätty).

[valontuoja]

No niin. Tuli taas kirjoitettua vähän lisää ja korjattua muutamia kirjoitus virheitä. Kommentoikaa vapaasti.

[Merrywinds]

Nyt pyydän hieman anteeksi, en lukenut tarinaasi ihan kokonaan. Syynä epäselvyys, siispä:

Selkeä kappalejako, pyydän. Muuten tästä ei tule mitään. Dialogit omille riveilleen; esim. jokainen uusi puheenvuoro(tai henkilön puheenvuoro) aloittaa uuden kappelen. Tämä selkeyttää huomattavasti. Nykyinen teksti on tuskallista luettavaa, kun puheet ovat kaiken mun sekamelskan keskellä. Tee nämä, niin varmaankin saat enemmän arviointia tarinaasi. Minulta myös.

[valontuoja]

Kiitti kritiikistä. (Siis ihan oikeasti rakentava kritiikki on aina tervetullutta.) Koetan selventää tekstiä heti kun aikaa riittää. Ehkä jo tulevana viikon loppuna. :)

[valontuoja]

No niin. Olen taas pitkän tauon jälkeen kirjoittanut lisää ja pistän sen nyt tänne. Kysyn kuitenkin teiltä. Olen yrittänyt parantaa kirjoitus asua. Olenko onnistunut siinä vai onko suunta huononemaan päin?

[valontuoja]

No niin. On taas tultu kirjoiteltua. Kuten aina kommentteja toivotaan. :)

[Weedeeo]

Ihan kiinnostava tarina. Joihinkin kohtiin voisi lisätä pari pilkkua, kun nyt on vähän vaikeata luettavaa jotkin kohdat.

[valontuoja]

Joo. Sain just Wordin ettei tarvitse enää kattoa sanakirjasta oikeita kirjoitus tapoja (ennen minun piti). Kirjaan virheet sitten kun laitan seuraavan kerran lisää jatkoa. Kiitti kommentista.