Myrskyn Sola 2 -Helvetin taistelut. Loppuhöpinät

[Nilarakh]

Minä voin kyllä kirjoitella, kun kokeiltani ehdin. Nyt koulu taas tuppaa olemaan liikaa aivoille.

[Nilarakh]

"Olkoon sitten niin, haltia. Ehtosi ovat selvillä, mutta saanen esittää omani?", Elenya huikkasi olkansa yli ääni hienoisesti väristen. Niitty, joka vietti hautausmaan ja katakombien yli kylään, aaltoili tuulessa syksyiseen tapaan. Sadonkorjuun aika alkoi olla jo ohi. "Tietänet erään druchiin, joka menetti henkensä niinkin epäreilussa kamppailussa, kuin myrkytetyn tuomitseminen ylivoimalla. Omistan hänelle sydämeni ja viimeisen säkeeni tässä solassa. Palveluksena siitä tunteesta, mitä minun ja sen olennon välillä oli, joka on ainoana tässä tuomitussa maailmassa sai minut tuntemaan pelkoa ja nöyryyttä, vaadin ja rukoilen kaikella sielullani, että keräät hänen sielunkappaleensa minun mentyä samaan hautaan minun kanssani. Siihen tulkoon päättymään minun kertomukseni, mikäli sinä niin päätät tai mikäli niin minun kohtaloni haluaa tapahtuvan. Nyt suonet anteeksi, en jaksaisi enää jatkaa kohteliaasti ja tekopyhästi puhumisen pakottavaa tapaa.", haltianeito nielaisi ja käänsi siron vartalonsa siveellisen kunnioittavaan niiaukseen näyttäen silti kyyneltensä kaipuun sallien pisaroiden virrata kuumottavia poskiaan vasten. "Minun on nyt mentävä.", Elenya kuiskasi kaiheasti luoden lasittuneen katseen vielä kerran kivellä yhä istuvaan hahmoon.

"Ja anteeksi töykeää aloitustani. En tarkoittanut...ymmärtänyt sinun motiiviasi taistella."

-Nilarakh

[El Capitan]

Noh, Choseni ei ilmeisesti halua fluffitella enään, joten kaippa olisi aika jatkua.....

Tuuli heikkeni. Se katosi taivaalta ja maista, puiden lehdistä ja vesistöjen pinnalta. Mikään ei enään heilunut rauhallisesti ja voimakkaasti sen kulkiessa tielle osuvien lävitse ja muotoillen niitä. Vettäkään ei satanut enään ja myrsky ikään kuin laantui. Pilvet hajosivat ja sinistä taivasta alkoi näkymään paikoin. Auringon säde, valon ja elämän tuoja palasi taivaalle minne se kuului. Pitkään aikaan ei sitä ollut näkynyt ja osa oli saattanut jopa unohtaa sen olemassa olon kaiken myrskyn runtelemana. Linnut palasivat vuorien takaa suurina parveina laulaen pehmeästi ja korkeasti kuin haltianeito nukkuville lapsilleen. Laulu täytti taivaan ja minkään estämänä se levisi kaikkialle solaan, Myrskyn Solaan, jossa myrsky oli ohitse, ehkäpä ikuisesti.

Solan kylässä oli kirkasta kulkea. Värit olivat palanneet entisille paikoilleen ja mikään ei ollut enään tumma kuten eilen. Kirkkaan ruskea vesi lorisi lammissa ja puroissa, vihreät lehdet puissa ja ruskea hiekka maantiellä, jota pitkin alkoi kulkemaan ihmisiä, vaaleita, hämmentyneitä ihmisiä. Demonit, nuo saakuli apurit ja tuhon tuojat, jotka olivat tehneet pahojaan pitkän aikaan eivät näyttäytyneet ja oli hiljaista. Kukaan ei ollut peloissaan.

Puiden tippuneet lehdet alkoivat pyörimään ympyrää ja lopulta nousivat ilmaan tuulen tarttuessa niihin. Se kuitenkin laskeutui takaisin maahan Nikolain ja tämän palvelioiden kulkiessa sen lävitse iloisen näköisinä. saakuli vuosi oli näköjään ohitse ja pitkä myrsky oli hetken aikaa poissa, mutta palaisi taas pian. Olihan tämä Myrskyn Sola, jossa ikuiset sadepilvet vaelsivat vapaina taivaalla kastellen kaiken niiden alapuolella märäksi ja muutti jokaisen montun lammikoksi. Areenan läheisyyteen alkoi keräytymään ihmisiä juttelemaan ja nauramaan. Osa löi kylmän viileän näköisenä vetoja kumpi kaksikosta voittaisi ja olisi kylän puollustaja viimeisessä ottelussa saakuli kätyriä vastaan. Päivä alkoi mitä parhain ja säässäkään ei ollut moittimista. Täydellinen päivä otella ja koska kaksi parhainta oli enään jäljellä olisi ottelu näkemisen arvoinen. Kylän kadut olivat pian tyhjiä ja talot autioita. Koko kylä oli areenassa, odottamassa Berenin ja Elenyan ilmestymistä tutuista ovista, jotka tuovat heidät kohti sankaruutta, jonka jompi kumpi pian lunastaisi itseleen.

Hmm... Näköjään Sotuun on tullut kirosana filtteri, pittääpi keksiä tapa kirjoittaa s.aatana paremmin.

[Half-breed]

Hmm... Näköjään Sotuun on tullut kirosana filtteri, pittääpi keksiä tapa kirjoittaa s.aatana paremmin.

Filtteri on jo ollut kauan täällä. Saat sen kuitenkin pois päältä menemällä Omiin asetuksiin -> Asetukset -> Viestien näyttö ja klikkaat sieltä sensurin pois päältä ja niin ne sanat taas loistavat edessäsi.

Ei tarvitse kiittää.

Halfedit: Täytyi tarkistaa että mitä se sensuri iskee tuon vihtahousun tilalle ja ei saakuli. Päivän naurut.

[El Capitan]

Hohhoijaa, pitkä tauko pitkä fluffi, se mikä taso on onkin sitten toinen juttu. Innostui vähän kirjoittamaan taas vaihteeksi....

Beren Turmantuoja vs Elenya Tíwele

Oli hiljaista. Kuoleman hiljaista. Kylä oli autio ja vain tuuli kulki sen teitä ja toreja pitkin. Ketään ei näkynyt missään ja osa ovistakin oli jätetty auki. Joidenkin talojen ylemmästä kerroksesta oli tippunut kukkaruukku alas maahan. Jokainen niistä makasi maassa sirpaloituneena, liaten maan mullallaan tummaksi, kosteaksi ja… multaiseksi. Mistään ei kuulunut inahdustakaan lukuun ottamatta satunnaisia ovien narahduksia kun tuulen puuska paiskoi niitä toisiaan vasten ja lehtien huminaa puissa ja puskissa. Kylä oli autio. Kaikkialla oli hiljaista, kaikkialla… paitsi areenan lähettyvillä. Koko kylän kansa oli kerääntynyt sinne katsomaan ottelua, Berenin ja Elenyan ottelua. Nämä kaksi olivat ainoat jäljellä olevat ja nyt ratkaistaisiin kumpi voittaisi turnauksen, kumpi olisi koko kansan suosikki ja kumpi saisi kunnian puolustaa kylää. Kaikki halusivat nähdä tämä tämän ottelun sillä se sen jälkeen ei enää hetkeen aikaan tapeltaisi areenalla kuin ennen. Kaksi ottelua jäljellä ennen taukoa ja nyt oli alkamassa toinen niistä. Kukaan, ei kukaan jäänyt kotiansa istumaan. Areenalla oli kuitenkin tunnelma katossa. Jokaisella oli rahoja pelissä tässä ottelussa, niin Berenin että Elenyan puolesta ja ruokaakin oli tuotu mukaan, että voisi syödä kaiken tämän viihteen aikana. Sääkin oli mitä mainioin. Myrskyisiä pilviä ei näkynyt ja valoakin oli enemmän kuin olisi voinut toivoa. Täydellinen päivä ottelulle.

Ovi, musta ovi alkoi naristen aukenemaan areenan oikealla puolella. Katsomo hiljentyi ja nosti kätensä ilmaan huutaen kannustuksia, buuauksia ja muita ääniä mitä he mahtoivatkaan huudella kun kolme jykevää henkilöä astui sisään. Beren käveli tapansa mukaan pitkillä askelilla kylmän viileästi areenan keskiosia kohti miehet rinnallaan. He kuitenkin pysähtyivät ennen keskustaa sillä hän halusi antaa kaikille katsojille hyvän kuvakulman viimeisestä iskustaan, joka veisi yhdeltä haltialta hengen. Siltä haltialta, joka tulisi tuolta toiselta puolelta kun ovi aukeaa. Berenin kumppanit eivät tuijottaneet hartaasti toiselle puolelle vaan vastasivat katsomon huutoihin omilla huudoillaan heilutellen käsiään kuin viimeistä päivää.

Elenya seisoi jo oven takana. Odotellen sen avautumista ja tappelua, joka voisi olla se viimeinen. Jälleen kerran hän oli selviytynyt näinkin pitkälle ja se hämmästytti häntä hieman. Ottelut ovat olleet yllättävän hankalia ja tuntuu siltä, että onni olisi nyt kulutettu loppuun. Jätti, jolta hän oli saanut tämän riimuilla varustetun kiväärin oli ollut tarpeeksi vaikea vastus ja nyt oli kohdattavana Beren. Ainoa henkilö hänen lisäkseen, joka oli voittanut ottelunsa menestyksekkäästi, mutta häntä inhotti ajatus, että Beren oli itse asiassa pärjännyt paremmin kuin hän itse. Ovi lähti avautumaan ja valon säteet osuivat inhottavasti silmiin. Haltia neito tarttui hupun jäämistä kiinni ja veti ne kasvojensa eteen ettei säteet vain vahingossakaan osuisi ratkaisevalla hetkellä silmiin. Sen tehtyään käsi lähti kivääriä kohti kun toinen vei miekkaa vyön päälle. Sen jälkeen hän lähti ottamaan askelia kohti arvoisaa vastustajaansa, Bereniä kohti.

Nähdessään Elenyan tulevan Beren komensi miehiänsä olemaan kunnolla ja keskittymään. Haltialla oli jälleen kerran mukanaan tuo saakuli kivääri, jolla hän oli ampunut laukauksen häntä kohti. Onneksi silloin selviydyttiin pelästyksellä, mutta nyt ei saisi laskea sen varaan. Näytti siltä, että haltia oli pysähtynyt paikoilleen ja odottaisi, että tulisimme sille kantamalle, josta hän osuisi meihin helposti. ”Heh heh, ei tänään Elenya. Emme mene halpaan.”, Beren naurahti ja nosti kätensä ohimolleen. Pian sen jälkeen hän karjaisi ja osoitti yhtä miehistään, joka samassa hetkessä koki kouristuksia. Hän kaatui maahan ja alkoi huutamaan kivusta. Hänen jokainen lihaksensa venyi maksimilleen ja naama vääntelehti minkä kerkisi. Hetken päästä karvoja alkoi kasvamaan selästä, käsistä ja jaloista repien vaatekerrokseen reikiä, josta tulla esiin. Lihakset, jotka olivat jäykistyneitä, kasvoivat silmissä valtavan kokoisiksi ja muistuttivat enemmän örkin lihaksia kuin ihmisen. Kaiken tämän jälkeen mies nousi pystyyn katsoen käsiään. Hän oli kaiken karvan peitossa ja kätensä olivat paksummat kuin koskaan ennen. Eläimen tapaiset raatelukynnetkin olivat kasvaneet normaalien kynsien tilalle ja hampaat muuttuneet veitsen teräviksi. Hänen pituutensakin oli kasvanut paljon, jopa niin paljon, että Beren näytti pieneltä hänen rinnallaan. Hymyillen leveästi Beren ja miehensä lähtivät liikkeelle, hitaasti, varoen tulevia patruunoita, joita lähtisi lentämään kohti hetkellä minä hyvänsä.

Elenya ei kuitenkaan ollut hämmästynyt tapahtumasta. Kaikkea oli vuosien varrella tullut nähtyä, mutta tämä tosiaan oli jotain aivan uutta. Koskaan ennen kellekään ei ollut tapahtunut mitään tuollaista hänen silmiensä edessä, mutta se ei siltikään säväyttänyt tarpeeksi, että olisi jalat tai muut osat alkaneet tutista pelosta. Loppujen lopuksi, hänhän oli salamurhaaja ja heidät oli koulutettu kohtaamaan jos jonkinlaisia vihollisia. Katsoen hetken kivääriään Elenya varmisti, että se oli ladattu. Sen jälkeen hän nosti sen olalleen ja mietti, josko Beren ja kumppanit olisivat kantamalla. Kiusaus oli kova ampua sillä he olivat hyviä kohteita seisten typerästi edessä ja se lopulta vei voiton. Sormi liikahti kuten liipaisinkin. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Hän painoi uudelleen. Ei vieläkään mitään. Vain kliksahdus kuului kerta toisensa jälkeen ja se sai Elenyan hämilleen. Hämmennys vain kasvoi kun hän huomasi, että Beren oli ajan tasalla ja oli lähtenyt juoksuun häntä kohti, apina- ja tavallinen mies mukanaan. Hetken katsottuaan tarkemmin asetta Elenya hätääntyi ja iski sen voimakkaasti maahan saadakseen mahdollisen jumituksen pois. Kolahdus kuului ja panos lensi voimalla ulos, mutta valitettavasti se ei osunut mihinkään vaan lensi jonnekin ja pysähtyi kovaan maahan. Aikaa ei ollut enää ladata kivääriä ja tähdätä, joten Elenya heitti kiväärinsä maahan ja veti miekkansa esiin ja lähti juoksuun. ”Pitää näköjään hoitaa tämä vanhalla tavalla”, hän mietti lähestyessään Bereniä.

Beren hidasti vauhtiaan kun matkaa hänen ja Elenyan välillä oli enää vähän alle kymmenen metriä. Nostaen miekkansa ylös komentaen miehensä hyökkäämään ennen hänen raivokaita iskujaan hän voittaisi varmemmin sillä miehet saisivat heikentää Elenyan ennen hänen iskujansa. Elenyalla ei kuitenkaan ollut mitään ongelmaa aukaista toisen miehen kurkun auki nopealla viillolla, mutta apinamies oli aivan toinen juttu. Karjuen möreästi se loikkasi suden lailla hänen niskaansa ja puraisi tätä olkapäästä. Verta alkoi vuotamaan haavasta, mutta se ei onneksi ollut tarpeeksi syvä, että Elenyan olisi hankala liikuttaa kättään. Aikeet pistää apinamies kuoliaaksi yhdellä iskulla, eivät onnistuneet sillä hänen kätensä heiluivat vikkelästi, että hän onnistui torjumaan jokaisen iskun. Lopulta hän onnistui tarttumaan voimakkaasti Elenyan käsistä ja puristamalla lujasti hän sai miekan tippumaan käsistä. Hän jatkoi koko ajan puremista ja pääsi hetki hetkeltä syvemmälle. Beren lähestyi hampaitaan purevaa Elenyaa, joka ei millään päässyt apinamiehen otteesta irti. Nauraen makoisasti hän lähestyi ja kyykistyi nähdäkseen avuttoman haltian kasvot ennen kuin hän vapauttaisi hänet tästä kaikesta kivusta. Tarttuen neitoa hiuksista hän nosti niitä juuri tarpeeksi, että ne voisi helposti leikata lyhyemmäksi. ”Olkoon nämä hiukset muisto tästä voitostani.”, Beren sanoi ja leikkasi suuren osan hiuksista pois. Elenya itse kaatui maahan mahalleen koskettaen hiuksen rippeitään, jotka tippuivat maahan. Beren ei kuitenkaan enää halunnut häiritä häntä enää tämän enempää, olihan hän saanut nöyryytettyä vastustajansa ja nyt olisi viimeisen iskun aika. Auringon säteet heijastuivat miekan terästä Elenyan kasvoille tuoden lämpöä tämän vetisille kasvoille. Pian veri värjäisi kasvot punaisiksi ja maan hänen allaan. Hänen loppunsa oli tullut. Miekka läpäisi rintakehän hajottaen jokaisen luun pieniksi palasiksi kohdasta johon se osui. Jokainen verisuoni halkesi ja veri nousi pintaan välittömästi miekan lävistämästä kohdasta valtaisalla paineella. Samalla hetkellä Elenyan kaulakoru alkoi hehkumaan kirkkaasti vaaleanvihreänä. Se ei tuonut valoa ympärilleen tai lämpöä, mutta jostain syystä Elenya näytti iloiselta hymyillessään hullunlailla Berenille, joka katsoi kiiltävää korua hämmästyneen näköisenä. Miekka tuntui pysähtyvän ja jumittuvan hänen sisälleen. Se ei liikkunut mihinkään vaikka kuinka Beren yritti työntää sitä Elenyan lävitse vaan se työntäytyi ulos haavastaan. Beren oli ihmeissään eikä ymmärtänyt mitä oli tapahtunut, joten hän katsoi Elenyaa suu ammollaan. Jokainen tämän haava oli kadonnut, niin vatsasta että olkapäästä. Vain veri, joka laskeutui yhä märkänä hänen viittaansa pitkin maahan, oli jäänyt jäljelle niistä kahdesta syvästä haavasta, joidenka oli tarkoitus olla tappavia. Jollain tapaa haltia oli parantunut täyteen kuntoonsa.

”Ihverïse élthaian.”, Elenya sanoi, poimi miekkansa maasta ja puristi sitä lujasti. Apinamies oli aivan tolaltaan edelleen ja hän kaatui maahan pelokkaan näköisenä huutaen: ”Si-sinun pitäisi olla k-k-kuollut!”. Beren kuitenkin palasi takaisin tolkkuihinsa nopeasti ja karjaisi hyvin vihaisesti. ”Hyvä on. Tapan sinut uudelleen.”, hän huusi ja lähti miekka ojossa hyökkäämään. Yksi, kaksi, kolme iskua tuli nopeasti ja erisuunnista, mutta kerta toisensa jälkeen Elenyan miekka torjui ne ja raon löytäessään se löysi tien Berenin luokse. Kolahduksia kuului kun miekka kosketti toista miekkaa, haarniskaa tai maahan ja katsomo oli hullaantua täysin. Ottelu jatkui kiivaasti ja pitkään, mutta lopulta toisen oli väsyttävä sillä tätä tahtia ei voinut millään pitää yllä, ainakaan kauaa. Elenya kuitenkin oli kuin uudestisyntynyt henkilö. Selvästi hänellä oli vielä energiaa paljon, mutta Beren toisaltaan oli vain vihan valtaama ja sai sitä kautta lisää energiaa. Kysymys vain nyt oli, että olisiko sitä tarpeeksi? Karjuen hän iski toisensa jälkeen mihinkään kuitenkaan osumatta, mutta eipä Elenyallakaan ollut kummoisempi menestys. Berenin haarniska oli liian kova pala haltiatekoiselle miekalle ja jokaisella kerralla se pysäytti iskut. Lopulta Beren väsyi ja otti askelia taaksepäin peloissaan olevan miehensä vierelle hengittäen raskaasti. Elenya jäi seisomaan siihen mihin hän oli jäänyt haukkaamaan itsekin vähän happea.

Beren loi vihaisen katseen mieheensä, joka ei ollut auttamassa häntä. Hän oli aivan naatti sillä iskeminen tiuhaan tahtiin oli väsyttävää ja haarniska oli raskas toisin kuin pikku ystävällämme, joka kulki vain silvotussa kaavun tapaisessa vaatekerroksessa. ”Jatketaanko siitä mihin jäätiin vai haluatko vielä pitää taukoa?” Elenya kysyi yrittäen nostattaa Berenin vihaa hänen sisällään. Hän ei kuitenkaan saanut vastausta vaan näytti siltä, että hänen kimppuun usutettaisiin tuo apinamies vain ajantapoksi, että Beren itse saisi vielä hetken hengähtää. Nopeasti tarttuen pienestä tikaristaan vyöllään Elenya heitti sen valtaisalla voimalla apinamiestä kohti. Ilmaa halkaisten se lensi ja osui suoraan kurkkuun lävistäen sen ja katkaisten kaulaluun tehden yllä olevasta päästä velton. Mies kaatui maahan selälleen pää luonnottomassa asennossa. ”Tämä on meidän ottelu, ei kenenkään muun Beren.”, Elenya jatkoi ja lähti kävelemään kohti häntä.

Elenyan ei tarvinnut ottaa montaakaan askelta ennen kuin hän pääsi Berenin lähettyville. Hän oli vielä väsyneen näköinen asennostansa päätellen, mutta siitä huolimatta hän nosti miekkaansa hieman ylemmäs suojatakseen yläruumistaan iskuilta. Iskua ei kuitenkaan tullut vaan Elenya lähti kulkemaan vinosti Berenin ympärillä., aina välillä yrittäen iskeä. Iskut eivät kuitenkaan löytäneet perille kovinkaan usein sillä Beren oli kaikesta huolimatta vielä kunnossa ja sai torjuttua iskut kerta toisensa jälkeen. Selvästi hän ei olisi luovuttamassa, mutta ei itsevarmuuttakaan ollut paljoa enää jäljellä. Elenya alkoi itsekin vähitellen väsymään tähän piirissä juoksenteluun, joten hän päätti ratkaista pelin yhdellä nopealla, kuolettavalla ja voimakkaalla rynnäköllä. Askelet pysähtyivät ja pöly nousi maasta ylös. Pian jalat alkoivat kulkemaan eteenpäin kohti Bereniä nopeudella, jota ei voinut huomata heti. Hetki kului kun Elenya oli jo Berenin vieressä ja pian hän loikkasikin ja potkaisi Berenin kumoon yhdellä voimakkaalla hyppypotkullansa. Berenin ote miekasta heikkeni ja se lensi iskun voimasta maahan. Aseettomana ja maassa makaavana Beren yritti tarttua päällänsä olevan Elenyan käsiä, jotta tämä ei vain saisi tilaisuutta iskeä. Hän ei kuitenkaan osannut odottaa, että Elenya vetäisisi toisen tikarin kengästään ja iskisi yhtä aikaa molemmilla aseillansa. Tikari ei pitkälle kuitenkaan päässyt sillä kaulaa suojasi suuri ja paksu rengashaarniska, mutta miekka läpäisi viimein rintakehää suojaavan mustan haarniskan. Beren ei sortunut tuomaan hänelle sitä iloa huudollansa vaan yritti pelastautua puskun avulla. Kypärä oli päätä kovempi ja se sai Elenyan kaatumaan selälleen Berenin eteen. Miekka kuitenkin jäi törröttämään rinnasta. Molemmat nousivat yhtä aikaa, mutta Elenya näytti olevan enemmän pelokkaana. Hänellä ei ollut enää aseita, koska tikarit olivat nyt loppu ja miekkakin oli Berenin rinnassa. Sylkien verta Beren tarttui Elenyan miekasta ja veti sen ulos. Purren hampaitaan hän veti miekan ulos karjuen hyvin, hyvin vihaisesti. Miekan haavasta alkoi tulemaan verta hyvin lujaa tahtia ulos, kuin hanasta ja Berenin askeleet alkoivat muistuttamaan juopon kävelyä. Muutaman askeleen otettuaan hän kaatui maahan mahalleen ja lopetti liikkumisen. Veren hukka ja väsymys otti voiton hänestä niin kuin Elenyakin näytti ottavan. Yleisön hurratessa voittajaa Elenyan käveli Berenin ruumiin luokse ja otti miekkansa tämän kädestä. Hän käänsi myös Berenin ruumiin ympäri ja nosti tämän kypärän hänen päästään. Silmät olivat aivan valkoiset ja pupillit olivat kadonneet jonnekin. Kasvot kalpeita suupieltä lukuun ottamatta, joka oli veren vallassa. ”Westhrimin Iiliam”, Elenya sanoi ja sulki Berenin silmät.

Tämä oli jännä ottelu, jossa nopat eivät pyörineet oikein ollenkaan. Aluksi Beren ja kumppanit tulevat valtaisalla raivolla hyökkäämään, mutta Elenyan jäljelle jäänyt suoja pelasti kuin ihmeen kaupalla jokaisen haavan. Kiitos dodgen, Elenyan monet iskut menivät ohitse ja se mikä osui, osui mieheen, joka sitten kupsahtikin. Tämän jälkeen Beren oikein timmasee kovaa ja Elenya yhtä'äkkiä onkin puolikuollut, mutta kiitos nimeltä mainitsemattoman esineen se ei riitä. Elenya on vihainen ja tappaa apinamiehen ja haavoittaa Berenin puolestaan puolikuolleeksi. Beren antaa samalla mitalla ja pian molemmat ovat yhdessä haavassa. Valitettavasti on Elen vuki ja siihen se sitten päättyikin. Yksi isku osui ja sitten piti mennä heittämään ykkösen seiviin.

Perkele, Nila voitti tämänkin areenan. Ei kun eipäs vielä, yksi ottelu jäljellä.

[Nilarakh]

Kjieh, olin miltei unohtanut tarkistaa tämänkin osan, kun tuo choseni meni horrokseen. Fluffaan myöhemmin huomenna aiheesta sitten.

[Nilarakh]

Myrtynyt viha kuohahti hetken aikaa täysin haavattoman haltian sisällä tämän sulkiessa viimeisen vastustajansa silmät elämän valolta. Hän venytteli raukeasti ja sivalsi ilmaa miekallaan irrottaen veren sen tummasta pinnasta. Pisara punaista lennähti Elenya Tïwelen huulille vietellen makealla värillään maistamaan. Raudan teräksinen maku täytti hetkeksi suun. Se kirpaisi mieltä hieman. Zarielin sisäinen peto olisi nauttinut varmaan verestä ja kaikista niistä aromeista, jotka muistuttaisivat taistelua. Suolainen pisara sivalsi astetta tummemman viillon neidon poskelle. Hän poimi verestävästä maasta tummanpunaisen terälehden ja silitteli sen samettista pintaa hetken. Sitä kutitti varmasti. Ruusu, ruusu.

Sirpale rikottua kukkaa leijaili hiljalleen alaspäin ja laskeutui sitten haltianeidon jalkojen juureen kevyesti hipaisten nilkkaa. Zariel puhalsi hetken ajan Elenyan vaaleaa ihoa saaden sen väreilemään jännityksestä. Neito nosti päätään ja pyyhki kasvonsa verestä luoden katseen ympärillä vellovaan ihmismassaan ja sen monimuotoisiin kasvoihin.

"Minä haastan saakuli."

-Nilarakh

[El Capitan]

Ottelun loputtua Nikolai ja tämän avustajat tulivat katsomosta itse veriselle areenalle, jossa Elenya vielä seisoi. Heistä suurin osa ei ollut oikein tyytyväinen sillä he olivat lyöneet vetoa Berenin puolesta eikä tämän hintelän haltian, mutta siitä huolimatta pitivät tunteensa piilossa ja hymyilivät aina välissä. Itse Nikolai oli iloinen lopputuloksesta. Se tosin saattoi johtua siitä, että hänelle oli pitkälti se ja sama kumpi voittaisi, kunhan he eivät vain tappaisi toisiaan. "Hyvä hyvä hyvä.", Nikolai sanoi kun hän saavutti Elenyan. Neito ei reagoinut sanoihin mitenkään, nousi vain kunnolla seisomaan, laski aseensa vyölle ja katsoi joukkoa, joka oli tullut onnitelemaan.

"Onnitelut voitosta Elenya. Ottelu oli viihdyttävä ja jännitävä kaikin tavoin ja toivottavasti hyvä onnesi jatkuu. Seuraavaksi kohtaat ehkä kovimman vastuksen mitä olet kohdannut. Vakoojani ovat kertoneet kauheita tarinoita siitä, että saakuli ei käskisi jotakuta vain tulemaan tappelemaan kanssasi vaan kokoaisi sen pala palalta. Jokainen ottelia, joka täällä on kuollut on vain yksi palanen sitä pahuuden henkilöä.... paitsi Zariel, jonka nimeä saakuli kiroaa vähän väliä.", Nikolai sanoi ja sai kummasti Elenyan hämmistymään. Nähdessään hymyn kaltaisen alun huulessa Nikolai hämmästyi itsekkin hieman. Oliko hän tosiaankin iloinen siitä, että kohtaisi epämuodostuneen, kuolleiden henkilöiden raajoista kootun henkilön, joka pitäisi kohdata? "Oli miten oli, oli kuitenkin hyvä, että näinkin kylmäpäinen henkilö oli jäänyt viimeiseksi", Nikolai ajatteli ja jatkoi taas puhettaan: "Me kaikki toivomme koko sydämmestämme, että voitat huomenna kuten tänäänkin ja suurin osa kyläläisistä haluaisi auttaa sinua siinä. Tässä sinulle 30kk käytettäväksi. Toivottavasti siitä on apua.". Elenya ojensi kätensä ja laski omatoimisesti rahat. Sen jälkeen hän kiitti ja sujautti rahat pieneen pussukkaan ja lähti kävelemään pois areenalta.

Ai että kun olen tylsimys ja kerron asioita, jotka voisi pitää omana tietonani. Kiitos nimettömälle henkilölle kuitenkin sen vaivan mitä hän koki tehdessään juuston "loppiksen" areenaani, mutta kun keksin paremman idean niin käytetään sitä. Yksi ottelu jäljellä ja sitten....... tapahtuu jotain jännää.

[Nilarakh]

Rahat kilisivät kalskahtavan metallisesti mustan viitan povitaskussa. Hän polvistui kylmähkölle nurmikolle areenan jylhän siluetin varjoon toisen jalkansa varaan ja kiri tummalla peigellä pinnoitettuja nauhoja, jotka kiristivät hänen korsettiaan että jalkineita. Mitään ei tulisi jättää sattuman varaan, kuolevaisen henki on nauhan katkaisua vaille valmis kuolemaan. Sakset eivät tulisi tekemään sitä nopeasti.

Elenya venytteli vielä raukeasti saaden itsensä tuntemaan olonsa miltei rentoutuneeksi, mutta rakastunut druchii-neito hänen sisällään muistutti suolaisilla pisaroillaan siitä, miksi hänen tulisi voittaa ottelu. Haltia niiskaisi ja paineli silmiään hetken silkkihelmaan. Kurkussa tuntui sitä tuttua painetta, mikä syntyy, kun välittää liikaa. Aikataulu ei sisältänyt tälle illalle itkua. Lämmin ja kevyt lounaistuuli silitteli niitä ihon alueita, jotka eivät olleet verhoutuneet mustaan. Se käski neitoa olemaan valmis. Se muistutti Zarielia.

Häntä hymyilytti.

Huomaa, että on lukenut Tervoa nyt. Meinaa kirjoittaessa tulla nuita kahen sanan lauseita liikaakin.

[El Capitan]

Jotenkin on kadonnut innostus kirjoittamiseen...

Taivaalla alkoi tapahtua muutoksia. Pilvet muodostivat yhtenäisen pilvimuodostelman taivaalle estäen auringon säteiden pääsyn maahan, mutta jätti joihinkin kohtiin ohuen pilvirykelmän, jonka läpi kykeni näkemään valoa. Se valo kuitenkin oli vain taivaalla eikä solaan kantautunut yhtäkään sädettä. Pimeys oli jälleen yllämme eikä mikään ihmekään. Olihan tänään se päivä, päivä jolloin saakuli tulisi maan päälle demoneineen ihmisten kiusaksi. Kuolleet sielut lentäisivät ilmassa huudellen tuskaisia huutojaan eläville saakuli nauraessa pirullista nauruaan. Jokainen kuollut saisi kävellä jälleen maan päällä ja sen jälkeen saisi vapauden tai iänikuisen kadotuksen Helvettiin. Maa tärähteli, puut heiluivat ja lehdet tippuivat oksista. Talojen katoista tippui heinää maahan kuten seinään nojaavat lankutkin. Hevoset hirnuivat talleissaan kyläläisten yrittäessä rauhoitella heitä turhaan. Portti oli aukeamaisillaan.

Portin auettua sieltä pimeyden lonkerot kävelivät maata pitkin tehden jo tummasta maasta vielä tummemman. Se ei kuitenkaan levinnyt kuten tulva tai vihollismassat taistelutantereella. Se levisi hallitusti ja muodosti mustanvärisen tien, jota pitkin kulkivat Ne ja muut demonit. Loputtua alkoi kuulumaan hevosen hirnuntaa ja askelia. Portista tuli esiin vihreänkeltaiseen viittaan varustautunut henkilö valkoisella hevosella ratsastaen. Hevosen hirnuessa vihaisesti sen sieraimista tuli tumman punaista tulta, silmissä ei ollut katsetta tai pupillejakaan. Aivan kuin se olisi sokea. Ratsastajasta ei kuitenkaan paljoa erottanut mitään olennaista. Elenyan tapaan se kulki huppu kasvojen edessä, jotta sitä ei tunnistettaisi ja viitta peitti muun ruumiin täydellisesti. Vain ruskeat, paksut nahkahansikkaat erottuivat tuosta henkilöstä. Se ja selkään kiinnitetty varsijousi. Itse saakuli ei näkynyt missään.

Demonit eivät kauaa kulkeneet tietä pitkin vaan lähtivät pian tekemään pahojaan kylään, mutta Ne saattoivat mysteerisen henkilön matkaa areenalle, jossa oli suurin osa kylän väestä. Areenan ovensuu oli autio. Kukaan ei nähtävästi halunnut olla ottamassa vastaan paholaisen kätyrin tai edes nähdä sitä läheltä. Elenya itsekin oli varmaan odottamassa jo areenan keskiosissa, kyllästyneenä ainaiseen odottamiseen. Kätyri jatkoi matkaansa areenan sisäosiin Niiden jäädessä ulkopuolelle odottamaan lisäkäskyjä mitä tehdä. Ne kuitenkin katosivat kuin tuhkatuuleen hetken päästä. Ennen areenalle astuttuaan hän laskeutui ratsunsa päältä ja halasi tätä. Silitti hieman harjasta hevosen hirnuessa tyytyväisenä. Oven avauduttua hän kulki ratsunsa rinnalla areenalle ottamaan buuakset vastaan, mutta pettyi kuitenkin kun ei nähnyt Elenyaa toisella puolella. Missä hän on? Varjossa piilossa vai matkalla tänne? Hän ei kuitenkaan jäänyt odottamaan vastausta vaan käveli rauhallisesti keskemmälle areenaa tarttuen jousestaan kiinni. Hän oli valmis.

... joka sitten taitaa näkyä tasossakin. Huoh, onneksi taistelun jälkeen tämä on ohitse. Toivottasti muuten kuvailin Hänet tarpeeksi hyvin, että edes joku arvaa kuka tämä on. Noh, viimeistään tappelussa tämä tulee selville+kamat, jotka hän toi mukanaan.

Niin, että kun et ole vielä törsännyt rahojasi niin en viitsinit taistelua aloittaa. Tule jostain varjosta esiin tai vähän myöhässä areenalle ihan sama, tai älä tule ollenkaan ja anna minun fluffitella sinut jollain jännällä tavalla areenalle niin, että tappelu voi alkaa.

[Nilarakh]

Haltia puisteli helmojaan hetken käyden läpi mahdolliset likatahrat mustassa. Niitä ei juurikaan ollut. Ristipistokudonta viitassa heijasti soihtujen kajoa leikitellen niiden kirjolla askelten tahtiin. Ne tanssivat pyörien. Musta yhtyi varjoon, Elenya astui areenalle upottaen sandaalinsa hiekkaan. Pimeys kehräsi ympäri katsomoa. Kukaan ei hurrannut. Hän niiasi ja pahoitteli vielä myöhästymistään kohteliaasti kumartamalla. Salamurhaajalle luotuihin mittoihin leikatut suortuvat taittuivat valkean päälle Elenyan painaessa päänsä alas. Hopeinen riipus heilahti ilmassa ketjunsa ympäri kerran ja pyörähti sitten takaisin vielä hieman keinuen. Neito sujautti sydämensä takaisin kaula-aukostaan ja hymyili vienosti pitäen kuitenkin silmänsä vakavina sametin suojassa.

Moips.

[El Capitan]

Olisinhan minä voinut odottaa iltaan asti tai edes oikeaan joulupäivään asti, mutta kun en jaksa. Olkoon tämä huono joululahjani teille arvoisat osallistujat sillä nyt saatte tietää mitä rakkaalle hahmollenne käy. Pelastuuko sielu jne.

Luodaan pelkoa kertomalla saakuli kätyrin kamat ensin:

M5 Ws7 S5 T4 W3 I6 A4 Ld9 = Kaikkien kuolleiden hahmojen keskiarvo

Kamat:
Plague Shield (Orginal: Bane Shield. As shield. For each succesful Armour save in close combat, the shield inflicts a strenght 4 hit on the modet that struck the blow.) = Nosferatulta
Triksy' Trinket (Vastustaja ei saa käyttää Ward savejaan) = Ribbitiltä
Chaos armour 4+ save = Aika monelta
Barded koni 5+ save = Monelta kanssa
Bear's Tooth 5+ Ward = Tapanilta
Rock body : immune to poison&killing blow = Monelta kanssa
Mark of Nurgle: fear = Hynkeliltä
Lucky lucky : eka woundi veks = Quekzolilta
gw + killing blow = Bereniltä
Dodge = Bereniltä

juma kun menit tuhoamaan Zarkun täysin Exe. Olisin halunnut sinun miekkasi kätyrille, perkele.

Joo, sitten itse fluffinkuvatus.....

Elenya Tîwele vs saakuli kätyri

Elenyan ilmestyttyä näkösille areenaan yleisö alkoi karjua. Ei suinkaan tuntemattomalle henkilölle hevosen vieressä vaan Elenyalle. Hän oli menettänyt joskus kauan sitten kyläläisten suosion, mutta nyt oli tilaisuus saada se edes osittain takaisin. Berenin tappaminen kuitenkin oli niin kova puheennostattaja, että huomattavan suuri osa kyläläisistä hurrasi hänen liikkeisiinsä kun taas toinen puoli rukoili, että molemmat heistä kaatuisivat elottomina maahan. Itse Nikolai ei mennyt katsomoon katsomaan vaan ihaili ottelua muutaman apulaisensa kanssa melkein maantasolta. Ennen kuin Elenya tai arvoisa vastustaja ehti tehdä mitään kummempia askelia toisiaan kohti, ilmassa tuntui kylmä tuuli. Se tuli areenan yläpuolelta ja täytti nopeasti katsomon ja areenan keskiosan. Pian tämän jälkeen areenan hiekka syttyi tuleen, joka nousi korkealle ja alkoi levitä yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Loikaten käsien avulla ympäri Elenya ehti liekkien tieltä pois ja huomasi pian olevansa liekkien ympäröimä, edessään tuo muukalainen, joka edelleen oli viittansa peitossa. Liekit tuntuivat kuumilta ja lämmittivät Elenyan kalpeaa ihoa. Hetken päästä liekit laskeutuivat vähän alemmas, mutta pysyivät edelleen tarpeeksi korkealla, että olisi vaarallista yrittää hypätä yli.

Liekit toimivat myös yllättävän hyvänä äänen eristeenä. Mikään ääni katsomosta ei kantautunut niiden yli, mutta niiden sisällä olevat äänet paljon paremmin. Matkaa toisiinsa oli hyvin paljon, mutta siitä huolimatta Elenya pystyi erottamaan selvästi haltiakielen. ”Elenya, jälleen kohtaamme. Viimeksi potkaisit kaularankani rikki, mutta tällä kertaa olen saanut uusia voimia ystävältäni. Isfinite estaija Liverti”. Samalla hetkellä silmiään siristellen hän huomasi käden liikkeen toisella puolella. Silkin pehmeät, kellertävät hiuksen tulivat esiin ja nahkanarussa roikkuva karhunhammas kiilteli liekkien valossa. Kasvot olivat pienet ja sirot, naisen kasvot. Hymyillen iloisesti katsoen terävästi kohti Elenyaa hän nousi hevosensa selkään ja lähti laukkaamaan nopeaa vauhtia eteenpäin.

Elenya veti miekkansa esiin viittansa alta ja lähti kaartaen nopeaa kävelyvauhtia eteenpäin. Valkoinen hevonen kiihdytti vauhtiaan ja laski päänsä alas. ”Näköjään se yrittää juosta ylini.”, Elenya tuumi ja laski polvensa maahan, valmiina ponnistamaan korkealle ilmaan. Hirnunnan kuuluessa voimakkaammin neito sen päällä veti pitkän keihään viitan alta, kuin tyhjästä, ja ojensi sen iskuasentoon. Hieman säikähtäen keihäästä Elenya kuitenkin kykeni loikkaamaan hevosen ylitse ja iskemään nopealla miekan sivalluksella sitä kaulaan, aukaisten verisuonet, jotka vuotivat verta kuin vettä tulisi hanasta. Keihään teränkin kosketuksen onneksi hän kykeni välttämään. Hengittäen raskaasti hevonen luhistui muutaman askeleen jälkeen maahan, valkoisempana kuin koskaan. Verta oli vuotanut niin paljon pois ruumiista, että tämän toinen puoli oli melkein puoliksi värjäytynyt vaaleanpunaiseksi iholle. Neito kuitenkin ennen rajua kaatumista iski keihäänsä maahan ja akrobaattisesti laski itsensä maahan liukumalla sen puuosaa pitkin alas. Kulmakarvat laskeutuivat vihaisesti silmien yläpuolelle kun hän näki ratsunsa kuoleman. ”Tämän hän saa maksaa!”, hän ajatteli vihaisesti ja kääntyi rauhallisesti seisovaa Elenyaa kohti. Viitan rippeet heiluivat tyynesti viileän tuulen osuessa niihin, muotoilen sen kosketuksista. Muutaman askeleen otettuaan eteenpäin neito nosti keihäänsä toisen kätensä päälle ja levitti jalkansa levälleen. Tuosta asennosta häntä ei helposti kaadettaisi eikä Elenya edes yrittänytkään sitä. Ottamalla askelia muutaman keihäs viilsi ilmaa ja hän sai hyvän arvion se pituudesta. Potkien hiekkaa neidon päälle Elenya yritti ärsyttää häntä, jotta hän lakkaisi puolustamassa yhtä ahkerasti ja iskeminen olisi paljon helpompaa, mutta jokainen yritys oli yhtä epäonnistunut kuin edellinen. Neidon pinna ei tahtonut kireytyä sitten millään.

Neito pysyi asennossaan tiiviisti ja aina tilanteen tullen otti askelia eteenpäin saaden Elenyan perääntymään. Kuumat liekit alkoivat jo tuntumaa selässä lämpiminä virtoina, joka sai Elenyan hieman hätäiseksi. Selän takana liekit ja edessä keihäs, jonka takana on vihainen haltianeito. Keihäs läheni vaarallisesti Elenyaa paikka paikoin, mutta pienillä sivuttaisaskelilla se ei kertaakaan osunut. Välissä aina hän iski voimalla miekkansa siihen yrittäen löysätä otetta. Tajutessaan, että tämä ei tästä enää etenisi ollenkaan, hän otti askeleen lähemmäs neitoa, joka iski nopeasti. Elenya laski miekkansa nopeasti alas ja nosti sen kaartaen sivulta saaden keihään vaihtamaan suuntaansa hitusen vasemmalle. Hänen ja neidon välissä oli nyt tyhjää tilaa, vaaratonta sellaista. Kumartuen maahan ja hyppäämällä eteenpäin neidon epätoivoinen yritys iskeä poikittain Elenyaa kylkeen epäonnistui, jonka takia hän pääsi turvallisesti lähelle häntä. Ottaen hyvän otteen neidon kauluksesta Elenya nosti hänet ilmaan ja iski miekkansa vatsaan niin kovalla voimalla, että se oli tulla toiselta puolelta ulos. Pysähdyttyään johonkin kovaan se alkoi viiltää luuhun viiltoja ja liikuttamalla terää hänen sisällään maksa, ohutsuoli ja kaikki muut vaurioituivat vakavasti. Neito katsoi vihaisena voittoisaa Elenyaa sylkien tämän päälle niin paljon kuin ikinä pystyikään. Purren hampaitaan yhteen hän ei päästänyt inahdustakaan. Lopulta keihäs tippui maahan nostaen hiekkapölyä ilmaan ja pää, kädet ja jalat roikkuivat alaspäin, liikkumatta. Elenya kuitenkin jatkoi hieman miekan heiluttamista varmistaakseen kuoleman ja vasta sen jälkeen veti sen ulos. Liekit laskeutuivat maahan ja sammuivat tuulen ansioista ja puhdistaessaan teräänsä verestä katsomo huusi niin kovaa, että jokaiselta menisi varmasti ääni. Kylä oli pelastettu. Ennen kuin Nikolai ehti tulla onnittelemaan Elenyaa, hän katsoi viimeisen kerran neitoa ja sanoi: ”Urfos Paslofous, Laura.”, ja siinä samassa neito muuttui tuhkaksi ja katosi ilmaan.

No jopas oli ottelu. Jännää kanssa etten jaksanut kirjoittaa enempää. Noh, kai nyt on sen verran hyvä fluffi, että ei haittaa. Ele tartti 5+ osutakseen ja sen jälkeen piti läpäistä 4+ save ja 5+ wardi. Neito taas piti vain osua 5+:lla, haavoittaakseen 2+ ja sen jälkeen Ele turvautui 5+ saveensa, joka tosin re-rollataan. Noh, mitä siitä, Ele kun saa 4-6 lukuja kun neito tyytyy 1-2, yli nelosta ei tainnut kertaakaan tulla. Siinä olkoon joululahjani Nilalle vaikka olisin halunnut nähdä sinun kaatuvan.

Jösses kun oli pitkä areena, jossain maaliskuussa taisi alkaa ja vasta nyt päättyi. Nyt sitten turhat höpinät kehiin. Mitä mieltä te muuten olette tuosta Helvetistä? Tehdäänkö comeback 3:ssa? Toiveitakin saa esittää sitten vapaasti mitä seuraavassa areenassa haluaisi olevan, jonka sitten teen joskus kaukana tulevaisuudessa.

Kiitos kuitenkin osallistujille ja hyvvöö jouluu kaikil……… paitsi Rottenille.

[Rotten sound]

Kiitos kuitenkin osallistujille ja hyvvöö jouluu kaikil……… paitsi Rottenille.

Kiitos kun muistit että vihaan joulua.

Itse haluansin, että hahmosi teot heijastuvat enemän kylään ja kylä "eläisi" hahmon ympärillä.

Haluan myös voittaa seuraavalla kerralla

[El Capitan]

Itse haluansin, että hahmosi teot heijastuvat enemän kylään ja kylä "eläisi" hahmon ympärillä.

Samaan tapaan kuin Exen areenassa oli se joku suosio, joka halvensi kamojen hintoja ja mitäs muuta se tekikään?

Haluan myös voittaa seuraavalla kerralla

Anna 5e niin etköhän voita .

[Nilarakh]

Hieno juttu taas kuulla voittaneensa. :D Vähän odottelin Elenyan kuolevan, jottei tulisi niin kovaa pulmaa sen elämisen kanssa. Fluffaan tässä tänään tai huomenna, kunhan muilta jutuiltani liikenen.

Kiitokset ahkeralle kirjuripelinjärjestäjällemme tasokkaasta areenasta.

Editti//: Noen sitten jaksanutkaan. :) Yritän ehtiä tässä kuitenkin tällä viikolla jopa.

[The Chosen of Waagh]

Noh, pääsinpä lopulta taas koneellekkin... anteeksipyyntöni kaikille, mutta koneeni oli sökönä pari kuukautta ja ehdin jo manata pahasti ennen kuin nyt pääsin taas tänne... Onnittelut nilalle, voitit sitten elämäänsä kyllästyneen haltianraunioni ... toivottavasti ensi kerralla käy paremmin. Noh, parasta on hankala voittaa. Fluffittelen Berenin kohtalosta parin päivän kuluessa.

[Ookami_Tez]

Tuli taas tänne eksyttyä (vanhana Nickinä oli Tez) tosin tälle puolelle ei tullut kauheasti huomiota kun Nosferatu kaatui jo ennen aikojaan, mutta halusin kuitenkin nytten kun löysin tänne taas kiittää El Capua hyvästä areensta ja siitä vaan kolmatta areenaa vääntämään. Minä olen ainakin tulossa mukaan jos vain huomaan ajoissa.

[El Capitan]

halusin kiittää El Capua hyvästä areensta

Kiitosta kiitosta. Mukavasti melkein kokonainen vuosi meni tätä hommaa pyörittäessä. Vielä mukavemman tästä teki hyvät ja mielenkiintoiset hahmot, joiden fluffia jaksoi lukea ja kirjoittaa itsekin (vaikka tulikin vähän takkuilua muutamassa kohtaan).

siitä vaan kolmatta areenaa vääntämään. Minä olen ainakin tulossa mukaan jos vain huomaan ajoissa.

Kolmosen säännöt ja kujeet on Wordissa tallennettuna. Fluffia ehkä kirjoitan vielä parisen sivua lisää :P. Koska ne ilmestyy tänne riippuu ihan siitä, koska saan Nilan kiinni mesessä ja keskusteltua yhdestä asiasta hänen ja Exen kanssa. Yhden innokkaan osallistujan hahmon olenkin saanut jo. Siitä vain arvaamaan kenen. Ei pitäisi olla vaikeaa.

Saadaanko muuten tietää kohta puolin tietää Berenin viimeiset sanat ja Elenyan kujeet voitettuaan jälleen kerran?

[Nilarakh]

Hän asteli raunioista selkä suorana, kädet sivuilla ja maailma takana. Pöly silitteli hänen siroja linjojaan ja korosti tummanpuhuvaa kangasväriä, joka tuntui kuin kapealta varjolta samettisen vaalean ihon rinnalla. Jostain pilviverhon yläpuolelta alkoi tippumaan vettä. Pisara toisensa jälkeen syöksyi alas maahan ja räjähti sitten yhä pienemmiksi kristallia muistuttaviksi sirpaleiksi.

Se oli sade. Elenya nosti kasvonsa kohti taivasta ja antoi kehonsa rentoutua. Kylmän tuulen aiheuttamat väreet loittonivat nopeasti ja vesi sekoittui lämpimän veren virtaan valuen pitkin reisiä tuhkan harmaaseen mereen. Kuuma aalto hyväili hänen jalkojaan ja nousi kiemurrellen koko ruumiiseen. Hän hengitti syvään ja pyöri hetken paikallaan kädet levitettynä sivuilleen. Kyyneleet tulvahtivat haltian silmiin ja nainen purskahti itkuun nauraen samalla kevyesti. Mustat hiukset valuivat kasvojen sivuille ja silkki liimautui ihoa vasten. Se tuntui hyvältä. Se tuntui vapaudelta.

Siinä se. Ensimmäinen lause omistettu Stam1nalle. Kiitokset toistamiseen El Capitanille areenasta. :)

[The Chosen of Waagh]

Berenin sanat viivästyvät huomiseksi koska teen parhaillaan pariakin hahmoa eri areenoita varten, mutta huomenna ne ovat jo nähtävissä, Chosenin kunniasanalla ^^