Saarnaaja (FB)

[Society Dweller]

Tällaisen tarinan kirjoitin tuossa yhtenä päivänä hetken mielijohteesta. Hain tuollaista western-meininkiä. Palautetta saa antaa! Toivottavasti edes joku tykkää, etten ihan pelleä itestäni
tee :)
E: Tässä ei ehkä mikään ihmeellinen juoni ole, vaan ehkä enemmänkin keskitytty tuon tunnelman luomiseen.

Saarnaaja

Keskipäivän aurinko porotti pilvettömällä taivaalla. Ilma väreili ja aavikon hiekka näytti hehkuvan punaisena kuumuudesta. Yksinäinen hahmo ratsasti silmänkantamattomiin ulottuvassa laakeudessa ruskealla hevosella jonka karva kiilteli hiestä. Nahkainen vesileili roikkui tyhjänä satulasta.

Ratsastajalla oli päässään pölyn ja hien ruskistama lierihattu, jonka alkuperäistä väriä ei voinut varmasti päätellä. Hatun alta näkyivät ahavoituneet kasvot joita reunustivat mustat sotkuiset hiukset. Tumman parransängen peittämiltä kasvoilta ei voinut lukea ainuttakaan ilmettä. Pitkä, tumma nahkatakki suojasi parkkiintunutta ihoa auringon säälimättömältä poltteelta ja takin alta pilkotti likaisenvalkoinen paita sekä repaleiset mustat housut.

Mies tunnettiin eri paikoissa eri nimillä, mutta hänen oikeaa nimeään ei tiennyt kukaan muu kuin hän itse ja Sigmar. Kutsukaamme häntä vaikka Saarnaajaksi. Saarnaaja oli ratsastanut useita päiviä säässä, jota useimmat ihmiset eivät olisi kestäneet montaakaan tuntia. Tämä mies ei ollut kuin useimmat ihmiset. Hänellä oli päämäärä; päämäärä, jota ei koskaan voisi saavuttaa yhden elämän aikana. Seuraavan "parannuksen" jälkeen hän olisi kuitenkin lähempänä tavoitetta.

Saarnaaja tiesi olevansa melkein perillä. Reittiä ei ollut millään kartalla, mutta hän vaistosi tällaiset asiat. Tuttu tunne sai hänen kätensä siirtymään oikealla lonkalla roikkuvan pistoolin kahvalle. Tuo ase, sekä selässä olkahihnan varassa roikkuva kaksiteräinen miekka huotrassaan olivat vuodattaneet paljon verta.

Hevonen ohitti vinon puisen kyltin, jossa luki kulunein punaisin kirjaimin "Sandman's Crossroads". Sillä nimellä kylä oli joskus tunnettu. Nimi oli ainakin nyt osuva. Koko kylä oli aavemaisen autio, mutta kuitenkin siellä tuntui jonkin yliluonnollisen läsnäolo. Pölyisen kadun molemmin puolin kohosi puisia tasakattoisia taloja. Keskellä raittia Saarnaaja näki kaivon. Normaalisti hän olisi täyttänyt tyhjän leilinsä, mutta sairaanvihreä hohde kaivon kivien raoissa puhui karua kieltä: vesi oli saastakiven pilaamaa. Sillä ei ollut merkitystä. Sigmar pitäisi huolen palvelijastaan.

Mies pysäytti hevosensa kaksikerroksisen rakennuksen eteen, joka oli joskus ollut majatalo. Päälle päin se näytti aivan tavalliselta. Siitä huolimatta Saarnaaja tiesi, että noiden seinien sisällä odotti varsinainen saastan ja synnin pesä. Hän laskeutui ratsunsa selästä, latasi aseeseensa pyhässä vedessä kastetut luodit, veti miekkansa huotrastaan ja astui heiluriovista sisään.

Lattialankut narisivat ja paksuun pölykerrokseen syntyi jälkiä joka askeleella. Toisesta kerroksesta kaikui hypnoottisen rituaalinen hymni. Saarnaaja tunnisti yhden sanan toistuvan laulun seasta: "Slaanesh". Miehen suupielet kääntyivät kieroon hymyyn. Hän oli saanut vahvistuksen aavistuksilleen, vaikkei olisi sitä tarvinnutkaan ja suuntasi askeleensa yläkertaan johaville portaille.

Rappusten yläpäästä alkoi pitkä käytävä, jonka varrella oli monia huoneita. Saarnaajan ei tarvinnut arvailla, tai edes kuulostella sairasta laulua tietääkseen mihin huoneeseen mennä. Hän vain tiesi. Miekkaa pitelevän käden ote tiukentui ja pistoolin iskuri päästi naksahtavan äänen, kun mies viritti sen. Ovi lensi saranoiltaan Saarnaajan potkun voimasta. Tummien silmien edessä aukeni näky, jota moni muu olisi kavahtanut. Groteskit, mutatoituneet paljaat vartalot olivat kietoutuneet yhteen suorittaessaan jotain perverssiä rituaalia herransa kunniaksi. Saarnaaja kiitti mielessään jumalaansa ja hänen suustaan pääsi hiljainen, tyytyväinen nauru. Metsästäjä oli löytänyt saalistettavansa. Hullun kiilto silmissään ja vino hymy edelleen huulillaan Saarnaaja lähti hyökkäykseen.

[Häkä-Ässä]

Jotta Saarnaaja, Sigmarin sana siis leviää raudalla ja verellä. Mutta sitä se oli mitä väititkin, tunnelmallista westerniä. Tunnelmasta on hyvä lähteä liikkeelle, ja tämähän on lähes lupaavaa.

[Pummi]

Hyvin mukaansatempaavaa, lisäälisäälisää! Tunnelma ne tarinat tekee, ei toiminta.