Kuoleman valttikortit (40k)

[Abaddon71]

Jatkan tuota Neljän Komissaarin Tarinaani tässä uudessa osassa. Ajattelin ensin tehdä tästä tarinan tyyliin, että Justinin pojasta olisi tullut komissaari ja hän kohtaisi isänsä Daemonculuksena jossakin vaiheessa, mutta sitten muistin vanhan kunnon Darth Vaderin, ja jätin idean mätänemään jonnekin ullakolle. Yhdistän toki tarinat, mutta aivan eri idealla.

Kuoleman valttikortit

Prologi

" Kuulehan, Matrol", mies sanoi ystävälleen. "Jos sinulla ei ole mitään järkevää syytä siihen, että käsket minut tänne puolenyön aikaan, niin sano se sitten oitis!"
Matroliksi kutsuttu mies sihahti yllättäen ja veti ystävänsä nopeasti eräälle synkälle kujalle, joka näytti olevan autio. Mies katsoi Matrolia hivenen pelokkaasti, mutta kukaan ei olisi huomannut ilmettä pimeyden verhoista.
" Voisitko nyt viimeinkin..."
"SHHH!" Matrol sihahti ja osoitti kujan toiseen päähän. Kaksi miestä näytti kävelevän ohi, mutta he eivät tainneet nähdä kaksikkoa.
"Mistä tässä nyt on kysymys Matrol...Mikset voi kertoa jo..."
Matrol kääntyi hitaasti miehen puoleen ja alkoi puhua:
"Kuulehan Jack", hän aloitti. " Käskin sinut tänne, koska tarvitsen apua, enkä puhu mistään aidan maalaamisesta tai vaimon riitojen selvittämisestä, vaan jostain paljon vakavammasta!"
Jack katsoi Matrolia pimeyden läpi ja kuuli hänen nopean hinkuvan hengityksensä.
" No...kerro pois vanha kamu."
"En tiedä miten aloittaisin..." Matrol vikisi. Tyypillistä, Jack ajatteli. Lakimiehenä hän kuuli tällaisia tunnustuksia ympäri vuorokauden.
"No kerro vaikka aluksi: Mitä olet tehnyt?"
Matrol nielaisi.
"Minä...minä...olen täydellisesti kusessa...ne tappavan minut!"
Nyt Jackin vakavoitui. Tämä oli kuin elokuvasta, joten kuvasta puuttui vielä, että jostain kuuluisi laukaus ja Matrol kaatuisi kuolleena maahan.
"Mitä sinä olet tehnyt, Matrol? Ketkä tappavat? Kerro minulle!"
"Minä...minä...olen tappanut ihmisen!"
Jack naurahti pilkallisesti.
"Me olemme sodassa! Ei siinä mitään ihmeellistä ole!"
"Niin mutta...En puhu tavallisesta rivisotilaasta vaan...Komissaarista!"
Jack jähmettyi paikalleen. Hän tiesi mitä oli tulevan: Komissaarin tappo merkitsi suurta ja pahinta rangaistusta, mitä Imperiumissa voidaan antaa: Kuolemantuomio, sekä perheen, että itsensä kohdalta. Mutta hän myös ihmetteli, miten se voisi olla mahdollista, Matrolin tappo siis. Hän tunsi Remus Matrolin hyvin, ja tiesi, ettei tämä ollut hyvä sotilas, puhumattakaan aseiden käytöstä. Komissaarit olivat huippuunsa koulutettuja sotilaita, Keisarin Kaartin keulahahmoja! Ei yhden sotilaanpuolikkaan pitäisi pystyä komissaaria tappamaan, vaikka totta kai mahdollisuuksia on monia: yllätyshyökkäys, apujoukot, onnettomuudet...
"Et kuuntele minua ollenkaan Jack!" Matrol vinkui! Hänen äänessään pilkahti hätäännys, ja pakokauhu.
"Kyllähän minä..." Jack virkkoi nopeasti. "Kuuntelehan Matrol, tiedäthän asian vakavuuden? Tiedät mahdolliset seuraukset ja..."
"KYLLÄ MINÄ SEURAUKSET HELVETTI VIEKÖÖN TIEDÄN! SIKSI JUURI MINÄ SINUN APUASI PYYSINKIN!"
"Rauhoitu, rauhoitu hyvä mies..."
"MITEN TÄSSÄ VOI RAUHOITTUA!? MITEN SINÄ KUVITTELET ETTÄ MINÄ..."
" PIDÄ NYT SE SUUSI KIINNI!" Jack huudahti lopulta hermostuneena.
Matrol hiljeni samantien. Jack ei halunnut muuta, kuin saada tämän rauhoittumaan, jotta voisi itse alkaa kysellä.
"No niin, Remus", hän aloitti hitaasti ja rauhallisesti. " Sanotaan nyt, että teit mitä teit..."
Hän sihahti nopeasti, sillä aisti, että Matrol olisi pian alkanut väittää vastaan.
"...mutta mitä tarkoitit "heillä"?"
Matrol vinkui ja hikoili. Hän ei nähtävästi kyennyt puhumaan.
"En voi kertoa, he tappavat minut...HE TAPPAVAT..."

*BANG*

Matrol nytkähti taakse päin jäykkänä ja kaatui lopulta maahan liikkumattomana. Jack laittoi pistoolinsa taskuun ja naurahti.
"Olisit vain valinnut toisen asianajajan, poika. "Ne" todella tappoivat sinut."
Hän piilotti ruumiin likariepujen peittoon ja lähti kävelemään pois kujalta.
"Ei voi sanoa, ettet olisi hyvä näyttelijänalku, Rooster", Jack kuuli äänen takanaan.Hän käännähti ja hänen saamansa venyi julmaan hymyyn.
"Kiitos, arvon lordi", hän naurahti ja kumarsi pilkallisesti. Miehet lähtivät kävelemään pois kohti kaupungin keskustaa. He eivät vain huomanneet, että heitä tarkkailtiin. Tapauksella oli yksi todistaja. Todistaja, Matt Jorstel.

Siinä oli ensimmäinen luku. Pieni WTF-olo voi kai tulla, mutta tarinan edetessä totta kai saatte kaiken selville.

[Abaddon71]

Kun Kronstel Callisto sai tiedot käsiinsä, hän alkoi heti tutkia tapausta. Kronstel oli palkittu useilla
palkinnoilla ja kunniakirjoilla, eikä hän mikään surkea rikostenratkaisija ollutkaan. Hänet tunnettiin myös nimellä komissaari Callisto, mutta siviilissä hän oli pelkkä Kronstel.
"Sir!" Kronstel kuuli äänen takanaan istuessaan tuolissaan katsoen ikkunasta ulos kaupungin tapahtumia.
Hän kääntyi ympäri ja näki edessään assistenttinsa, Monston Gatherin. Tämä oli nuori sotamies, innokas, mutta vähän liiankin itsevarma. Kunnianhimoa ei puuttunut, mutta taidot olivatkin sitten eri asia. Silti, Kronstel piti Gatherista erittäin paljon. Gather oli pitkä ja hoikka, mutta silti vahvan oloinen, ja hänen ruskeat silmänsä pilkehtivät innostusta. Hänen hauskin ja samalla kummallisin piirteensä olivat hänen hiuksensa. Niiden väriä ei voinut selvittää, sillä se näytti vaihtelevan joka hiuksen kohdalla, vihreä, punainen, violetti, pinkki. Gatherin mukaan ne olivat hänen aidot hiuksensa, mutta sitä Kronstel ei tohtinut uskoa.
" No, Monsty, mitä uutta?" Kronstel kysyi.
" Sir, sain raportin valmiiksi!"
" Tarkoitatko tätä..." hän piti pienen tauon katsoessaan työpöydällä olevaan paperiinsa tarkistaakseen asian. "Herra Matrolin tapausta?"
"Kyllä sir! Remus Matrol! Aivan niin!"
"No kerro uutiset", Kronstel lausui istahtaen tuoliinsa ja asettaessaan sormenpäänsä toisiaan vasten valmiina kuuntelemaan pitkää selostusta.
"No sir, kävi ilmi kuunnellessani todistajaa, siis tätä herra Matt Jorstelia, että eilen, lauantai-iltana klo 00:14 kaksi miestä käveli eräälle syrjäiselle kujalle. Herra Jorstel oli itse menossa kotiin kaverinsa luota, eikä hän ollut humalassa, jos sitä meinaatte. Pian alkoi kuulua huutoa, joista herra Jorstel sai selville sanat: Kyllä minä seuraukset tiedän! ja He tappavat minut!. Vähän ajan kuluttua kuului laukaus, ja toinen miehistä lähti pois kujalta. Hänen takanaan juoksi toinen mies tätä kohti, ja he huomasivat toisensa, ja lähtivät kävelemään pois päin. He ilmeisesti tunsivat toisensa, ja siksi tätä voidaankin epäillä murhaksi. Herra Jorstel odotti, että miehet olivat lähteneet, ja soitti lainvartijat paikalle, jotka löysivät ruumiin kätkettyinä likaisiin riepuihin. Ruumis tunnistettiin sairaalassa, tunnistuksen suoritti herra Matrolin vaimo, Jessica Matrol. "
Kronstel odotti hetken hiljaa odottaen lisää puhetta, ja nousi sitten seisomaan, kun raportti näytti loppuneen.
"Entä onko tästä herra Matrolista mitään tietoja? Ammatti? Aikaisemmat rikkomukset? Suhteet?"
Gather alkoi selailla tuomiaan kansioita ja otti sieltä esille pari paperia. Hän ojensi paperit pomolleen, joka kieltäytyi ottamasta niitä vastaan.
"Sinä voit lukea ne, ajatus ei kulje oikein hyvin tänään."
Gather naurahti, oikoi kurkkuaan ja alkoi lukea innokkaasti:
"No niin. Remus Josh Matrol. Hän on, tai siis oli 35-vuotias sotilas, jolla oli vaimo Jessica Horresten Matrol ja kaksi lasta, Bruce ja Lash, kaksoispojat. Hän oli siviilissä töissä asetehtaalla, ja toimitti myös tärkeitä kirjeita neuvostolle, joskus myös komissaareille. Hän oli..."
"Kiitos, Gather", Kronstel keskeytti. "Kerro vielä, onko hän ollut missään rikoksissa mukana, tai muussa sellaisissa?"
Sotilas alkoi selailla artikkeliaan ja löysi etsimänsä. Hän jähmettyi ja haukkoi ehkä vähän liiankin ylireagoivasti henkeään.
"Sir, häntä epäillään komissaari Jugulf Osmolfin mahdollisesta murhasta! Hän oli ainoa, joka vei komissaari Osmolfille kirjeitä, joten hän oli pääepäilty!"
Kronstel nousi ripeästi seisomaan, ja kävi nappaamassa paperin Gatherin kädestä, joka näytti hitusen loukkaantuneelta. Totta se oli, häntä tosiaan epäiltiin komissaarin murhasta. Kronstel alkoi miettiä mahdollisia ratkaisuja. Hän olisi voinut tappaa komissaarin, koska joku olisi käskenyt, tai maksanut hänelle siitä, ja se joku olisi voinut olla henkilö, joka ampui hänet kujalla, jotta todistajilta vältyttyisiin, ja rahan tuhlaamiselta myös. Toki hän olisi voinut tappaa Osmolfin jostain toisesta syystä, vaikka perheen riidoista, mutta tuo teoria oli nyt ainoa johtolanka, mikä hänellä oli. Olisi hyvin vaikeaa toki napata Matrolin tappajaa, saati sitten mahdotonta. Ainoa vihje, mitä heillä oli, oli todistaja Matt Jorstelin lausunto. Ja mikäli tuuri kävisi, tämä tapaus voisi yhdistyä myös komissaari Justinin katoamiseen, sillä he olivat hyvin läheisiä komissaari Osmolfin kanssa...
Oveen koputus katkaisi Kronstelin ajatukset vähäksi aikaa.
"Sisään!" hän lausui.
Ovi avautui hiljaa naristen (Pitäisi kai öljytä saranat...Kronstel ajatteli) ja pian oviaukossa seisoi tärkeän näköinen herra, jolla oli hyvin siisti puku päällä, kravaatti ja silinterihattu myös. Mies katseli ympärilleen, ja nojasi sauvaansa.
"Herra Callisto, oletan?" mies pamautti ilmoille silmäillen Kronstelin ulkonäköä, jos mahdollista, hivenen halveksivasti.
"Kyllä, minä olen", hän vastasi. "Ja te olette..."
"Ah!" mies huudahti näytelmällisesti. "Minäkö? TE kysyitte kuka MINÄ olen?"
Kronstel katsoi pöllämystyneenä mieheen. Kuka hän luuli olevansa.
"Kyllä hän kysyi!" Gather huudahti loukkaantuneena, että hänen pomolleen puhuttiin tuollaiseen sävyyn. "Joten joko voit kertoa vastauksen herra Calliston kysymykseen, tai painua muualle keikaroimaan!"
Mies alkoi hymyillä ivallisesti.
"Tsk tsk tsk", hän sanoi maireasti heristäen silkkihansikaskädessään olevaa sormeaan. "Vai tuollaisella asenteella lähdetään liikkelle. No, vaikka TE moukat ette nimeäni tiedäkkään, joku muu tietää. Mutta kyllä kai minä voin sen ilon teille suoda."
Hän kumarsi nopeasti töksäyttäen ja katsoi kumpaankin huoneessa olevaan henkilöön.
"Nimeni on Regalis von Karma, aivan ihkaelävänä teidän edessänne!"
"Ja mitä asianne koskee?" Gather pamautti.
"Teidän..."tapaustanne". Juuri sitä." von Karma sanoi kolkosti hymyillen.
"Tarkoittanet herra Matrolin tapausta?" Kronstel kysyi.
"Kyllä, juuri sitä. Ja tulin kertomaan viranomaisena, että todistaja herra Jorstel, on löydetty kuolleena eräältä rakennustyömaalta, kas, juuri oman toimistoni vierestä."

Toinen osa oli siinä. Minun oli pakko laittaa tähän oma pöyhkeilevä, herra Täydellinen. Kommentoikaa vapaasti, mutta muistakaa, lisää on tulossa ja paljon.

[Abaddon71]

Kronstel katsoi ihmeissään von Karmaa. Oliko tämä joku surkea vitsi? Tapausta ei oltu edes aloitettu tutkimaan kunnolla, kunnes jo todistaja löydetään kuolleena joltain rakennustyömaalta.
"Olitteko te ensimmäinen, joka hänet näki, herra von Karma?" Gather kysyi mietteissään, koitti varmaankin tehdä jonkinlaisen vaikutuksen pomoonsa "nopeasta toiminnasta".
von Karma katsoi Gatheria jälleen kerran halveksivasti vino hymy naamallaan. Mikä tätä miestä oikein vaivasi? Keisarillinen kaarti on sodassa, tämä mies vain keikaroi jossakin puvussa, koittaen ilmeisesti saada jotakin aikaiseksi...
"Kuulehan, herra..." von Karma aloitti.
"Gather, Monston Gather", Gather lausahti urhoollisesti.
"Kuulehan herra Gather", von Karma jatkoi. "Miksi minä menisin jollekkin surkealle rakennustyömaalle? Minä, aatelisten kuningas?"
Gather alkoi tosissaan miettiä, eikä näyttänyt keksivän mitään vastausta kysymykseen.
"No kuka sitten ruumiin löysi?" Kronstel kysäisi pelastaakseen Gatherin.
"No tietysti eräs työmaan työntekijöistä, moukka!" von Karma sylkäisi. " Mtä sitten epäilit? Ghazghkulia? Hah!"
"Oletteko tekin...asianajaja herra von Karma?" Gather päätti kysyä.
"Tietenkään en ole, typerys!" hän huudahti ilkkuvasti. "Minä olen vain tavallinen kansalainen, jonka toimisto on lähellä työmaata."
"Miksi sitten juuri te tulitte kertomaan tästä asiasta?" Kronstel kysyi. Tässä miehessä oli totisesti jotain outoa. Hän ei voi olla pelkkä tavallinen tallaaja.
"Onko se teidän asianne, herra Callisto?" von Karma kysyi hymy suussa. Sen tehtyään hän kaivoi taskustaan pienen kansion ja nakkasi sen Kronstelin työpöydälle. "Siinä tärkein, ja nyt...oh kylläpä aika rientää. Minulla on nääs tärkeä tapaaminen."
"Saanko udella herra von Karma", Gather kysyi nopeasti. "missä te käytte tämän tapaamisenne?"
"Sikäli kuin se edes teille kuuluisi..." von Karma murahti ja lähti kävelemään pois päin.
Gather ryntäsi tämän perään ja Kronstelkin katsoi käytävälle.
"SEIS! PYSÄHDY LAIN NIMESSÄ!" Gather huusi ja nappasi von Karman olkapäästä kiinni.
"Mitä ikinä asianne koskeekin, herra Amatööri..." von Karma aloitti, mutta Gather oli nopeampi.
"Poliisilla ja muilla viranomaisilla on oikeus kysyä kohteiltaan kysymyksiä, ja kohteilla on OIKEUS vastata!"
"Niin...oikeus..."
"Joten vastaa kysymykseeni, pelle! Kenen kanssa teillä on tapaaminen ja missä sen käytte?"
von Karma hiljentyi vähäksi aikaa, varmaankin punniten mahdollisuuksiaan ja oikeuksiaan.
"Paikka on Derto-asevaraston toimisto ja henkilö on varaston ja Derto yhtiöiden varajohtaja Jack Rooster. Miksi tämä ylipäätään teitä kiinnostaa? Minä en ole tappanut saati sitten murhannut ketään, eikä teillä olisi sellaiseen edes yhtään todistetta! Imperiumi kärsii, herra Gather! Mietihän kolmea komissaaria, jotka menettivät henkensä! Kyllä, laskin mukaan myös tämän Justinin. Kaikkien katoaminen, Plargatoksen ja Dark Eldarien hyökkäys, Örkkien joukot...Me emme kestä kauaa enää, ja te kyselette viattomien ihmisten tapaamisia!"
Tämän sanottuaan von Karma lähti kävelemään ripeästi kohti alakertaa ja ulos talosta. Gather oli jäänyt vain suu auki tuijottamaan tämän jälkeen. Hän oli täysin sanaton.
Kronstel odotti hieman ja lähti sitten kävelemään kohti assistanttiaan. Hän laski kätensä tämän olalle rohkaisuksi ja lausahti:
"Älä välitä, Monsty. Olit aivan oikeassa, ja teit aivan oikein. Ja voisimme varmaankin käydä katsomassa tätä Roosteria. En luota tuohon "von Karmaan", sikäli jos se on edes hänen nimensä. Sen verran epäilyttävää...Sitä paitsi, emme voi oikein muuta. Jos olemme väärässä, me vain olemme. Sitten vain unohdamme sen ja sillä siisti. Nyt, Monsty, mene sinä kuuntelemaan heidän keskusteluaan, ja minä menen katsomaan molempien miehien taustat. Ja...annetaan tapauksen nimeksi A-52, salainen koodinimi nääs. Oikea nimi...koodikielellä Kuoleman verkosto."
Gather nyökkäsi ja ryntäsi ulos. Voi poikaa...hyvä apu, mutta joskus menee vähän liiankin pitkälle.

"Rooster. Ah päivää herra von Karma!"
"Ole hiljaa, jopa puheluamme saatetaan kuunnella!"
"Ah, anteeksi sir."
"Unohda, mutta pidä matalaa profiilia. Ja...vaihdetaan tapaamispaikkaa ja -aikaa."
"Miksi?"
"Älä kysy tyhmiä! Tee niin kuin minä sanon, niin selviämme tästä täydellisesti. Sinähän tunnet P:n, NO FAILURES!"
"Kyllä...kyllä."
"No niin...aika keskiyö, paikka...sama kuin 34:n tapauksessa."
"Hyvä on, siellä siis."
"Ja muista...ota se ase, emme voi jäädä kiinni."
*tuuttuuttuut*

(Niin se alkoi, koko Keisarillisen Imperiumin historian suurin katastrofi, jonka koodinimeksi annettiin myöhemmin RD-654, Kuoleman valttikortit...)

[Abaddon71]

En vingu, mutta haluaisin nyt edes kritiikkiä...

[Sikari-Saku]

Go for it!
Anna mennä hyvä oli,jatkoa luvassa???

[Abaddon71]

Go for it!
Anna mennä hyvä oli,jatkoa luvassa???

Kyllä jatkoa tulee, tuo oli vain prologi. Odotan nopeasti että inspiraatio iskee, niin sitten räpellän sitä sinne.

[Abaddon71]

Vau, jo 100 lukijaa ja yksi päälle. No täytyypä sitten laittaa tarinaa, kun ensimmäinen kunnon luku on tullut täyteen(olisko seuraava 1000?). Ja tässä koko tarinassa taidan tehdä komissaareista aikamoisia tappajia.


Ensimmäinen luku
Hautajaiset


Kronstel ei ollut koskaan pitänyt hautajaisista. Hän ei ollut vetistelevää tyyppiä, tai mitenkään herkkä, mutta jokin kirkossa sai hänen selkäpiinsä karmimaan. Hän oli lukenut jostain kirjasta, että kauan kauan sitten Terra-planeetalla kirkoissa oli ollut katossa riippuvia ristejä, joissa oli naulattu mies. Millaisia raakalisia siihen aikaan mahdettiin olla?
Pappi astui korokkeelleen ja laski muistiinpanonsa ja "lunttilappunsa" sille. Hän selaili lappuja hetken ihmisten tuijottaessa pappia kohti valppaina.
Kirkko oli hyvin kaunis. Siinä oli monta riviä pitkiä pehmustettuja, kullanvärisiä penkkejä, jotka takasivat istujalleen täydelliset mukavuudet. Kirkon seinillä oli hienoja taiteilijoiden tekemiä maalauksia, jotka esittivät jotakin Keisarin taistelun yksityiskohtia, tai hänen saavuttamiaan urotekoja. Jokaisessa kuvassa Keisarilla oli yllään suuri, kullattu haarniska, milloin oli rinnuksessa leijonan, milloin kotkan pää. Useimmissa kuvissa hänellä oli suuri hopeanvärinen miekka, joka näytti liekehtivän. Maalaukset olivat erittäin vaikuttavia, mutta ei niin vaikuttavia, kuin kattomaalaus. Ylhäällä kirkon katossa näytti olleen maalattu koko Keisarin elämänkerta. Alkupäässä hän näytti syntyneen johtamaan kansaa. Keskivaiheella näytettiin hänen toteuttamiaan hyökkäyksiä ja hänen saavuttamiaan voittoja, samankaltaisia kuin seinien maalauksissakin. Mutta loppuvaihe oli kaikkein mielenkiintoisin: Siellä näytettiin Hänen ja Horuksen kaksintaistelu, ja sen lopputulos, mutta siinä ei näytetty mitään, mikä olisi viitannut siihen, että Keisari olisi haavoittunut kuolemanvakavasti, tai istuisi valtaistuimellaan tuhansien putkien antaessa hänelle ravintoa ja energiaa hengissä pysymiseen. Kouluissa lapsillekin opetetaan, että Keisari on yhä voimissaan, ja taistelee useissa eri galaxeissa voitokkaasti, mutta suurin osa tietää totuuden, vaikka kukaan ei sitä hirvittelekkään, tekihän Keisari suuren uhrauksen Imperiumille.
Yhtäkkiä kirkon täytti voimakas urkujen säestys. Sävelet tunkeutuivat kirkon ja siellä läsnäolevien läpi kuin tuulenpuuska soiden kauniisti. Kronstel ei tunnistanut kappaletta, mutta hän kuuli, että se oli jokseenkin surullisen kuuloinen. Katsoessaan ympärilleen hän huomasi monen naisen itkevän hiljaa ja pyyhkien silmiään nenäliinoihin.
Pian kirkon pääovet aukesivat ja kuusi tummaan pukuun pukeutunutta miestä ilmestyi oviaukolle kantaen mustaa, samettipäälysteistä ruumisarkkua. Miehet lähtivät hitaasti kävelemään kohti pappia ja alttaria ihmisten noustessa seisomaan kunnioittaen kuolleen muistoa urkujen soidessa taustalla yhä kovempaa.
Lopulta miehet saapuivat alttarilla, ja laskivat arkun varovasti sen eteen. Pappi katsoi miesten perään, ja aloitti puheensa vasta, kun he olivat menneet istumaan penkeille.
"Hyvät omaiset, läheiset ja muut ystävät. Olemme kokoontuneet tänään tänne suuren Keisarin silmän alle kunnioittaaksemme todella hienon ja urhean miehen muistoa. Herra Gather palveli yhdyskuntaamme hyvin, ja auttoi Imperiumia sodissa omilla panoksillaan isänmaamme, ja uusien tulevien isänmaidemme puolesta. Hän oli hieno mies...erittäin. On siksi sääli, että hän kuoli niin nuorena, ja niin ah...hirvittävällä tavalla...Keisari..."
Kronstel ei kuunnellut enää papin puhumisia, vaan hänen huomionsa oli keskittynyt täysin johonkin muualle. Kumma kyllä, itse pappiin. Tuo puhetyyli...se oli yllättävän tuttua, mutta hän ei muista nähneensä noita kasvoja ennen yhtään missään. Papilla oli vanhat, iänpiiskaamat ja vähän ryppyiset kasvot. Hänellä oli koukkunokka ja kaksi pientä tarkkailevaa silmää, joilla hän katseli ympäri kirkkoa. Hänen hiuksensa olivat harmaat, mutta niistä pystyi tarkalla silmällä erottamaan muutaman mustan suortuvan. Outoa...miksi pappi tuntui niin tutulta...
"...kuulisimme mielellämme pienen muistopuheen herra Gatherin työnantajalta ja kollegalta, herra Callistolta. Sallitteko?" Pappi päätti liturgiansa.
Kronstel nyökkäsi samalla kun nousi seisomaan ja lähti kävelemään kohti puhujankoroketta mukanaan oleva kukkapuska kädessään,jossa oli kaksi sievää valkeaa silkkinauhaa. Hän astui korokkeelle, oikoi kurkkuaan ja alkoi puhua mikrofoniin:
"Kun Keisari taisteli Harhaopin aikoihin komentaja Horuksen kanssa, moni uskoi hänen olevan selvä voittaja. Moni oli ennen kohdannut Keisarin kaksintaistelussa, tuloksetta. Hän oli kertakaikkiaan alansa parhaita. Mutta yllätyskäänne, Horus osoittautui myöskin oivalliseksi taistelijaksi, ja, vaikka tuhoutuikin lopullisesti, sai aikaan Keisariin niin kuolettavat haavat, että tämä pysyi enää vain vaivoin hengissä. Ne jotka saivat tietää tästä, kokivat saman surun, kun me koemme tänään. Gather, hän todellakin oli erittäin hieno mies. Hän omistautui ammatilleen intohimoisesti ja täydestä sydämestään. En tiennyt hänen henkilökohtaisesta elämästään yhtään mitään, mutta jos hän oli naimisissa, hän antoi kumppanilleen varmasti suurta rakkauta ja hellyyttä..."
Tässä vaiheessa kirkkoväen joukosta nousi seisomaan nuorehko nainen, joka keskeytti Kronstelin puheen itkuisella äänellä.
"Anteeksi herra Callisto..." hän aloitti." Haluan vain mainita...että...kyllä hän oli naimisissa minun kanssani, ja me saimme kaksi lastakin..."
"No, teoriani pitää varmasti paikkaansa. Kaksi ihanaa lasta, niin isänsä näköisiä. Kahden lapsen isä, kauniin puolison mies, ja maailma riisi hänet näin nuorena...Herra Gather kuoli työnsä yhteydessä, valitettavassa onnettomuudessa. Sääli, todellakin. *sniff*. Puheeni...oli lyhyt, mutta voitte olla varmoja, se tuli suoraan sydämestä."
Lopetettuaan puheen hän laski kukkakimpun arkunkannen päälle hiljaa itsekseen ajatellen: "Hyvää matkaa, ystävä."
"Kiitokset herra Callistolle", pappi mutisi. "Olen varma, että herra Gather arvostaisi tuollaista hyvinkin paljon. Amm...herra Callisto?"
Kronstel kääntyi katsomaan pappia kohti kysyvä ilme kasvoillaan.
"Voisitteko mitenkään mennä tuohon takahuoneeseen, puheiden pitäjät tulevat sinne yksi kerrallaan, ja hautaus suoritetaan, kun kaikki ovat saaneet sanoa omat sanansa."
"Hyvä on", Kronstel vastasi hiljaa ja lähti kävelemään kohti huonetta. Juuri ennen kun hän sulki oven hän saattoi kuulla papin puhuvan vielä Keisarista ja Gatherista.
Sulkiessaan oven hän yhtäkkiä kuuli kliksahduksen ja ovi meni lukkoon. Hän koitti rämpätä ovea, mutta turhaan, lukko oli todella kestävä, vaikka kirkko oli erittäin vanha, jopa kuusisataa vuotta. Pian myös valot sammuivat huoneesta.
Mitä tämä on, Kronstel ajatteli. Mitä tämä on...
"Taisitte epäillä jotain jo alusta asti?" hän kuuli äänen jostain lähettyviltä. Hän katseli villinä ympärilleen yrittäen nähdä jotain pimeyden läpi, mutta hänelle ei oltu luotu tarkkaa näköä.
"Nämä todella ovat hautajaiset. Mutta eivät herra Gatherin, vaan teidän, herra Callisto."
Kronstel tunsi kuinka hänen jalkansa pettivät ja kuinka epätoivo alkoi vallata hänen ruumistaan.

[Abaddon71]

Kommenttia pukkaamaan vaan.

[Sikari-Saku]

Samaa tasoa kuin edelliset,jatka samaan malliin!

[QQ3]

Täähän on niin hyvä ettei sitä oikein kritisoida osaa. Kappalejaot selkeemmiksi, nyt on koko teksti tuollaisessa putkessa jota on rasittavaa lukea.

[Abaddon71]

Jatkoa liukuu näppäimistön kautta...


Toinen luku

Kasvokkain

"Tulkaa mestari, pöytä on katettu", tummaihoinen mies sanoi Kronstelille. Miehen selkään kasvoivat suuret sulkaiset siivet ja hän lensi horisontin taakse. Konstel tutkaili ympärilleen ja huomasi olevansa suuressa ruokailusalissa. Todellakin, suuri, mahonkipuusta valmistettu pöytä oli pullollaan ruokaa, mutta ruoka ei näyttänyt oikealta. Se oli kaksiulotteista, vain pituutta ja korkeutta ja lainehti kaikenlisäksi oudosti. Hänen päänsä päällä tanssahteli kolme alastonta, kaunista naista, jotka heittelivät hänen päälleen ruusun terälehtiä ja kehottelivat häntä maistavan ruokaa.
Ei...en tahdo
Syö poika...kasvat isoksi ja vahvaksi...syö vain.
Ei...minä en...
Yhtäkkiä naiset hyökkäsivät hänen kimppuunsa läpsien häntä kivuliaasti kasvoille kikattaen tyttömäisesti. Heidän silmänsä liekehtivät ja lopulta sulivat pois. Sitten hän heräsi.
"Tulitte siis vihdoin tajuihinne, herra Callisto?" hän kuuli äänen yläpuoleltaan. Huomattuaan, että oli kaatunut lattialle, Kronstel nousi ripeästi jaloilleen ja huomasi olevansa kasvotusten saman papin kanssa, joka oli ollut Gatheria siunaamassa viimeiselle matkalle. Pappi tuijotti häntä ilkeä virne naamallaan.
Kronstelin katse lipui kasvoista alaspäin, ja huomasi, että papin käsissä ei ollut raamattua tai pergamentteja, vaan pistooli. Sen pää osoitti suoraan kohti hänen rintaansa ja papin liipaisin sormi nyki lupaavasti.
"Saanen kysyä", Kronstel aloitti hieman hermoillen katse porautuneena miehen aseeseen. "Mitä nyt on tekeillä?"
Pappi ei sanonut mitään, vaan vittasi pyssynkärjellään Kronstelia siirtymään kohti tuoleja. Hän käveli niitä kohti ja istahti. Pappi vain tuijotti häntä vilkuillen vähän väliä digitalirista rannekelloaan.
"Odotammeko ehkä jotain tiettyä henkilöä?" Kronstel päätti kysyä keventääkseen tunnelmaa.
"Ei meidän tarvitse odottaa, Callisto", pappi vastasi hymyillen salaperäisesti. "Kaikki tarvittavat ovat jo täällä."
"Mitä...?"
Äkkiä Kronstelin takaa alkoi kuulua ripeitä askelia ja hän kääntyi katsomaan. Pimennosta astui esiin räikein mies mitä hän oli ikinä ennen nähnyt. Miehellä oli yllään liila puku ja vaaleanpunainen solmio. Hänellä oli housut samaa liilaa kuin hänen pukunsa, ja kengät hehkuivat vihreää. Hänellä oli haalean punaiset, lakostehiukset ja kaikenlaisia koruja ja sormuksia ympäri kehoa. Hän oli pitkä, ja hän piti naamallaan ärsyttävän näköistä Pepsodent-hymyä; tämä tyyppi oli nuoleskelija, sen huomasi sadan kilometrin päästä.
"Kas, Callisto! Saavuittekin sitten vähän aikaisemmin, mitä luulin! Hoh!" Hän hirnahti maireasti ja astui Kronstelia vastapäätä olevaan tuoliin istumaan.
Tuon äänen hän tunnisti! Samalla hetkellä, kun hän astui huoneeseen, juuri ennen äkillistä tajuntansa menetystä hän muisti jonkinlaisen äänen puhuvan hänen omista hautajaisistaan. Tuon miehen se oli pakko olla!
"Mitä sinä haluat minusta, pelle?" Kronstel ärjähti. Hän päätti ottaa koviksen roolin, mikä oli hänelle tuttua armeijasta, eikä se oikeastikkaan hänelle mitään täysin outoa kielenkäyttöä ollut, vaikka sivistynyt olikin.
Mies naurahti huvittuneesti. Hän silitti tuuheita hiuksiaan ja väläytti ilmoille omahyväisen hymyn paljastaen samalla kalliit sormissaan olevat sormukset.
"Pelle...ei ei ei! Nyt olette kyllä ilkeä!" hän sanoi ja hymyili yhä ärsyttävämmin. " En suinkaan ole pelle, vaan liikemies. Liikemies, joka tekee mitä vain ansaitakseen voittonsa ja nostaakseen firmansa maailmankartalle!"
"Oletteko te sattumoisin Jack Rooster?" Kronstel kysyi mielessään von Karman tunnustus kuukausia sitten:
"Paikka on Derto-asevaraston toimisto ja henkilö on varaston ja Derto yhtiöiden varajohtaja Jack Rooster. Miksi tämä ylipäätään teitä kiinnostaa? Minä en ole tappanut saati sitten murhannut ketään, eikä teillä olisi sellaiseen edes yhtään todistetta! Imperiumi kärsii, herra Gather! Mietihän kolmea komissaaria, jotka menettivät henkensä! Kyllä, laskin mukaan myös tämän Justinin. Kaikkien katoaminen, Plargatoksen ja Dark Eldarien hyökkäys, Örkkien joukot...Me emme kestä kauaa enää, ja te kyselette viattomien ihmisten tapaamisia!".
"Ja mahdatte olla vielä Derto yhtiöistä?" hän jatkoi uteluaan..
Mies ei muuta tehnyt kuin heristi ärsyttävästi sormeaan Kronstelin nenän edessä. Ah kuinka mukavaa olisi repiä se irti ja syöttää se tuolle kirjavalle klovnille!
"Nyt herra Kronstel on aivan väärillä jäljillä", mies lopulta lausahti juhlallisesti. Hän väläytti taas hymynsä ja nousi seisomaan. "Minä olen kuuluisa Carbon Operation-yhtiön johtajahahmo. Ai niin nimeni. Carbon, James Carbon."
Uskomaton äijä!
"Olemme jutelleetkin ennen, suunnittelimme teidän tulevia hautajaisianne, eikö niin, herra Callisto?"
Kronstel ei puhunut mitään, hän vain tuijotti miestä murhaavasti vilkuillen aina välillä asetta pitelevää pappia.
"Ah, Regalis, älä ole tylsä!" Carbon huudahti naurahtaen. "Ota tuo naamari pois, mehän tunnemme jo toisemme!"
Jokin Kronstelin päässä naksahti paikalleen. Regalis...Regalis...REGALIS VON KARMA!

"Minäkö? TE kysyitte kuka MINÄ olen?"
"Vai tuollaisella asenteella lähdetään liikkelle. No, vaikka TE moukat ette nimeäni tiedäkkään, joku muu tietää. Mutta kyllä kai minä voin sen ilon teille suoda."
"Onko se teidän asianne, herra Callisto?"
"Siinä tärkein, ja nyt...oh kylläpä aika rientää. Minulla on nääs tärkeä tapaaminen."...

"SINÄ!" hän huusi kohti pappia. Pappi virnisti ja otti tekonaamionsa pois toisella kädellään. Hän siis OLI kuullut tuon äänen ennen. Vain naamari esti häntä pääsemästä sen sumuisen petoksen verhon läpi. He olivat olleen oikeassa, hän ja Gather; tässä miehessä oli jotain mätää alusta alkaen!
"Onnittelen teitä, herra Callisto!" Carbon päätti vaihtaa huomion taas itseensä ja onnistui siinä vain hieman. Kronstel ei todellakaan saanut mielestään tuota tärkeilevää von Karmaa. "Olette eläneet tässä huoneessa näinkin pitkään vain minun armollisuuteni ansiosta. Mutta silti, kyllä teidän aikannekin joskus koittaa, ellei jopa nyt!"
Tämä herätti Kronstelin huomion totaalisesti ja hän huomasi löysi itsensä tuijottamassa kauhuissaan tuota liikemiehen irvikuvaa. "...ellei jopa nyt"
"Mutta, mitä minä olen teille tehnyt?" hän kysyi valmiina onkimaan jokaisen sanan, mitä he päästäisivät suustaan.
Molemmat rupesivat hänen kummastuksekseen nauramaan. Heidän naurunsa kaikui huoneessa, ja se kiersi Kronstelia kuin ympyrää, ja hänen hermonsa alkoivat pikkuhiljaa pettää.
"Te teidätte...hehheh...liikaa" Carbon sanoi hekottaen. Hänellä näytti olevan pari naurunkyyneltä silmäkulmassaan. "Ja me emme voi jättää todistajia", jonka hän sanoi jo julmetun vakavalla äänellä. "Joten..."
James Carbon lähti kävelemään kohti huonetta, mistä oli tullutkin. Vielä Kronstelin "huoneen" oviaukolla hän lausui viimeiset sanat hymyillen yhä ärsyttävämmin kuin koskaan:
"Kun sinulla on yksi ässä, et voita peliä, kahdella se voi onnistua, kolmella voitto on varma ja neljällä voit jo ottaa potin vaikka et olisi nähnytkään muiden kortteja. Sellaista se on, myös liike-elämä. Siksi minä teen tätä, tapan ihmisiä. Saadakseni lisää ässiä pelipakkaani. Eikä minua haittaa, jos on samanlaisia pakassa, kuoleman valttikorttejahan minulta löytyy. Hahahahha!"
Hän napsautti sormiaan ja katosi pimeään.
"Vihdoin kahden, herra Callisto. Vain sinä, ja minä. Ai niin, ja toki vanha kunnon Flawert." Hän hinkkasi pysyyään rätillä kiillottaen asettaan. Saatuaan urakkansa valmiiksi hän asetti sinne kolme panosta ja tähtäsi sillä kohti Kronstelin sydäntä.
"Hyvää yötä, kaunokainen!"

[Sikari-Saku]

Nut jäi kyllä jännään kohtaan... :O apua ei kai Callisto kuole...

[Merrywinds]

Jasso.

Oletko ajatellut kaiken kirjoittamasi aivan tarkalleen läpi ennen kuin sen kirjoitat? Minusta ei todellakaan vaikuta siltä. Suurin osa tekstistäsion pikakirjoituksen oloista; hataraa ja laihaa. Käytä kirjoittamiseen aikaa.

Hahmojen nimet ovat tekaistun oloisia. Von Karma? Anna mun kaikki kestää. Koeta saada jostain hieman järkevämmän kuuloisia nimi(tyksi)ä hahmoillesi. Tarinasi kaatuvat jo näihin ensiaskeliinsa.

Kieliasussa on myös tarkistamisen paikkaa. Ei suuria kirjoitusvirheitä(esim. Derto-yhtiöistä), mutta kummallisia lausemuotoja, genetiiviongelmankin taisin jostain löytää ja pilkun käyttöä kannattaa opetella. EI sinänsä mikään suuri handicappi, mutta häiritsee hieman lukemistani. Tiedä sitten mitä mieltä muut ovat.

Seuraavaksi suurennulasin alle otettakoon itse kirjoitus, eli se miten olet sanoja laittanut näytölle. Dialogisi ovat pinnallisia ja tökkiviä, tähän vaikuttaa myös osaltaan pilkun käyttö, josta jo mainitsinkin. Myöskään erinäisten "hahahahha" ja "hehheh" äännähdysten kirjoittaminen ei välttämättä ole hyvä juttu. Vaikuttavat minusta aivan sarjakuvakirjoituksilta.

Itse juoni li minusta surkea ja siinä oli liikaa "yllättäviä"(lue: kyllästyttäviä) käänteitä vailla päätä ja häntää. Koeta nyt tosissasi miettiä, mitä sinne foorumile syljet.

Parempaa kuin sotun keskitaso(joka tuntuu vajonneen viime aikoina surkean alas), mutta ei mikään hirveä hurraa.

[Abaddon71]

Hahmojen nimet ovat tekaistun oloisia. Von Karma? Anna mun kaikki kestää. Koeta saada jostain hieman järkevämmän kuuloisia nimi(tyksi)ä hahmoillesi. Tarinasi kaatuvat jo näihin ensiaskeliinsa.

No millainen olisi sinulle kunnon nimi? Muun kritiikin nielin, ihan rakentavaa oli, oikeassakun olit, mutta millaisia nimiä sitten pitäisi olla...

[Abaddon71]

Kolmas luku

Regalis von Karma

"Ei helvetti...Ei helvetin helvetin helvetti..."
Kronstelilla ei ollut mitään parempaa sanottavaa, no hänen tilanteensa ei toki ollut kehuttava. Hän istuu tavallisella pehmustetulla nojatuolilla, ja häntä vastapäätä seisoo hullu psykopaatti, jolla on ase kädessä, ja aikomus tappaa hänet...
" Tsk, tiedän..." von Karma hekotti pitäen tiukan katsekontaktin Kronsteliin. " Tilanteenne ei ole kehuttava, mutta ajatelkaa sitä positiivisesti: Teidän ei tarvitse enää ajatella maallisia murheita. Nyt voitte vaan lähteä tästä synnin ja rappion valtakunnasta ja lähteä liitämään kohti suojaisaa Turvapaikkaa."
Kronstelia ei kiinnostanut. Hän yritti vain nopeasti etsiä jotain viimeisiä oljenkorsia päästäkseen pois tilanteesta, vaikka mahdollisuudet olivat mitättömät.
"Ah...kuka viitsii pitää tällaisia riepuja yllä kolme tuntia päivässä..." von Karma voivotteli ja repäisi papin asun yltään, jonka alta paljastui hienostunut musta frakki, jonka hihoissa loistivat kultaiset kalvosinnapit.
"Mutta asiaan..." hän jatkoi. "En ajatellut tappaa teitä ihan vielä, herra Callisto, sillä kaipaan pari vastausta."

Vastausta...?

von Karma istui häntä vastapäätä olevalle tuolille, juuri sille, josta Carbon oli pyyhältänyt pois. Hän katsoi Kronstelia herpaantumattomana osoittaen häntä tiiviisti käsiaseellaan.
Hmm...nyt tarvittaisiin tarkka suunnitelma...Kronstel ajatteli ja tunsi hien valuvan hänen otsaltaan.
"No niin, aloitetaanpa. Ensin pieni kysymys, mitä te tiedätte minusta?"
Kronstel tuijotti ihmeissään häntä vastapäätä istuvaa miestä. Hänellä ei ollut aavistustakaan tuosta friikistä, paitsi tietenkin se kuvaus, jonka hän oli itsestään antanut pari kuukautta takaperin Kronstelin omassa toimistossa...silloin kuin Gather oli vielä elossa...Hänestä näkyikin jo hänen oma kuvauksensa: "Minä olen täydellinen, muut ovat roskasakkia!"
"No..." hän aloitti. Ensin hän meinasi sanoa toden, eli 'En mitään', mutta sitten hänen mieleensä juolahti, että tämähän voisi olla hänen avaimensa päästä elävänä ulos tästä kirkosta! Mieti tarkkaan Kronstel, bluffaa bluffaa! hän mietti itsekseen.
"Kaiken tarpeellisen, sekä *krhm* sen."
Se oli suuri riski. Jos tuolla miehellä ei ollut mitään suurta salaisuutta, se olisi tervemenoa vapaus, tai ainakin mahdollisuudet pienenesivät nollalukemiin. Kuitenkin Kronstelin suureksi hämmästykseksi von Karma nousi yhtäkkiä seisomaan kasvoillaan totinen, kuolemanvakava ilme.
"Mitä sinä...? Ahaa!" hän huudahti nopeasti ja hänen uurteisille kasvoilleen ilmestyi ilkeä hymy. " Taidankin arvata. Herra Callisto yrittää bluffata!"
von Karma ei todellakaan ollut tavallinen mies. Hänen kasvonsa kuvastivat todellista inhoa tätä yhteiskuntaa kohtaan, halveksuntaa kanssaeläjiä ja muita ihmisiä kohti. Hän näytti nuorelta, varmaankin siinä kolmenkympin kohdilla. Hänellä oli kaksi haukankatsetta omaavaa sinistä silmää, ja jokseenkin lyhyt ja terävä nenä. Hänen mustat hiuksensa laskeutuivat tyylikkäästi hänen vasemman silmänsä eteen, mutta joskus, kun hän heilauttaa päätään, pystyi huomaamaan molemmat silmät, ja myös suuret raapaleet hiusten peittämän silmän päällä. Hän näytti hyväksyvän vain parasta, vaatteet, kampaus, kaikkea karismaa kohottavaa.
"Bluffatakko? Uskallatko luottaa siihen?" Kronstel vastasi rohkeasti. Hänen piti edetä, jos halusi päästä tästä liemestä. Mitä tahansa, hän oli jopa valmis tappaamaan edessään olevan miehen paljain käsin.
Temppu näytti tepsivän. von Karma katsoi Kronstelia hetken hymy huulillaan, mutta kun huomasi, että tämän kasvoille ei ilmestynyt huijauksen merkkejä, tai muutenkaan mitään uutta, hänen hymynsä vaihtui virnistykseen, joka ei kylläkään ollut kovinkaan itsevarma. Hän näytti olevan kahden vaiheilla.
"Pari muutakin tietää sen, sikäli kun se sinua kiinnostaa."
Tuskallinen virne jatkui yhä, mutta se vaihtui pian hymähdykseen ja taas siihen ärsyttävään hymyyn.
"No, voit kai sitten kertoa tämän 'salaisuuteni', jos sen kerran tiedät, eikö?"
Perhana!
Tämä olikin liian hyvää ollakseen totta. Ei kukaan oikeasti olisi voinut edes langeta tuollaiseen lankaan, se oli esikoululaisten tapaista väittää tuollaista, ja sitten vaikka vastata kysymykseen: "Tiedän, mutten kerro.". Nyt oli keksittävä jotain ja pian.
"Hm, kuten epäilinkin", von Karma hymähti ja istuutui jälleen. Hänen aseensa piippu ei ollut liikkunut ollenkaan pois kohteestaan, ja sormi vain odotti liipasimella saadessaan ampua kohteensa tuhanneksi palaseksi. "Pelkkä surkimus, houkka!"
"Entä se toinen kysymys?" Kronstel aloitti uuden puheenaiheen. Ajan pelaamiseksi totta kai, hänellä saattoi olla jo pienoinen idea.
"Mit...MITEN KEHTAAT KESKEYTTÄÄ MINUT!?"
von Karma oli noussut jälleen seisomaan, tällä kertaa raivoissaan. Kronstel oli saanut selville tämän henkilön suurimman heikkouden, hänen omahyvyytensä! Ehkä sitä voisi käyttää hyödyksi...
" Kyllähän minä kehtaan, joten turpa kiinni kun minä puhun!"
Yhtäkkiä huoneeseen iski syvä hiljaisuus. Se oli jollakin tavalla ahdistavaa, mutta taas jollain toisella tavalla helpotus. Nyt saatin mies hiljaiseksi, mutta hänen aseensa ei sen sijaan ollut vielä pois pelistä.
"Kuulehan, moukka", von Karma lausui hiljaisella, pahaa enteilevällä äänellä. "Minä arvostan monia henkilöitä, ja annan heille ylemmät oikeudet kuin itselleni, mutta jos eteeni tulee joku täysin hyödytön yksilö, joka kehtaa vielä alkaa haastamaan riitaa minun kanssani...en kauaa enää kanna vastuuta teoistani. Itse asiassa ihmettelen, miksen ole jo sinua ampunut."
"Entä, teidän omahyväisyytenne, kuka oli todella tuo henkilö, joka äsken huoneesta lähti?"
Hetken Kronstel luuli, että hänen rinnassaan komeilisi pian luodinreikä, mutta huomasi helpotuksekseen, ettei ollut vielä ylittänyt rajaa.
"Hän oli, kuka hän sanoi olevan: James Carbon."
"Entä...minne tuo ovi tuolla johtaa, oi arvoisa hra. von Karma?"
Se yllätti odotukset. Vaivainen kohteliaisuus. von Karma näytti saaneen suurta mielihyvää, kun hän sai kuulla sanan 'arvoisa' alempiarvoiseltaan. Varmaan luuli olevansa nyt vallankahvassa (vaikka toisaalta...niinhän hän olikin, ainakin eräänlaisessa kahvassa).
"Se ei ole sinun asiasi, toki. Ja nyt lopetan kyselyni, vaikka toista kysymystä en edes ehtinyt kysyäkkään. Ja nyt, hyvästi, herra Callisto!"

Kolmas luku oli siinä, loppu oli vähän tuttu juttu...

[Abaddon71]

Neljäs luku

Turpiin ja onnea


Aika oli tullut!
Kronstel syöksähti yhtäkkiä von Karman jalkojen juureen kaataen miehen lattialle. Hypätessään hän kuuli laukauksen, ja oli varma, että tuolissa ammottaisi piskuinen luodinreikä. Ase tippui kolisten lattialle ja Kronstel potkaisi sen voimakkaasti toiselle puolelle huonetta. von Karma ei välittänyt, vaan antoi nyrkiniskuja kohti Kronstelia, useiden osuessa kivuliaasti naamalle.
"Miksi...halusit...tämän päättyvän näin..." von Karma ähki estäessään nyrkkiä osumasta omaan silmäänsä.
Kronstel ei kuitenkaan välittänyt, vaan alkoi mielessään kehitellä taktiikkaa taistelun nopeaksi päätökseksi, mutta se oli vaikeaa, varsinkin kun vihollinen oli aivan hänen yläpuolellaan nyrkit ojossa. Hän potkaisi von Karmaa vatsaan salpauttaessaan samalla tämän hengityksen hetkeksi. Kronstel käytti tilanteen hyväksi, nousi ylös seisomaan ja potkaisi maassa makaavaa vihollistaan.
Se oli raukka teko, mutta raukkojen tekojen välttö ei kuulunut Kronstelin periaatteisiin: Sai lyödä naisia, jos tilanne niin vaati. Sai ampua vihollista selkään, jos halutti. Sai vahingoittaa maassamakaavaa vastustajaa, jos sitä mieltä oli. Ja kaikenlisäksi, tuo paskianen ansaitsi tämän kaiken.
"Ei...et sinä vain tajua..." Regalis sylki. Hän kierähti kauemmas Kronstelista ja nousi myös seisomaan. "Minä en ole kuin muut! Minä olen TÄYDELLINEN! Minä en koskaan häviä!"
von Karma näytti kovin kärsineeltä. Hänen nenästään ja suustaan valui verta, hänen naamansa oli ruhjottu ja hänen komea kampauksensa oli enää vain takkuinen tukkapehko. Veri valui vuolaana hänen puvulleen, mutta Kronstel oli tästä kaikesta vain ja ainoastaan hyvillään.
"Ja nyt annan sinulle siitä pikkuruisen esimerkin!" von Karma karjaisi. Hän veti taskustaan esiin pitkän ja erityisen terävän puukon. "Kuten huomaat, varaudun kaikkeen! Voittoprosenttisi on nyt pakkasen puolella, parahin Callisto!"
Puukko ei pelottanut Kronstelia. Hän oli taistellut ennenkin paljain käsin monia aseistettuja vihollisia vastaan, eikä tämäkään kerta olisi suuri poikkeus. Vaan että vihollinen oli tässä tapauksessa hieman urpompi.
Hän lähti kävelemään hitaasti taaksepäin ja otti pienen jakkaran käsiinsä.
von Karma lähti etenemään puukko ojossa kohti Kronstelia leveä virne naamallaan. Kronstel teki samoin, paitsi että virneen tilalle hänelle jäi vain keskittynyt ilme.
Miehet alkoivat kiertää kehää pitäen parin metrin välimatkan toisiinsa. Kumpikin odotti toisen ottavan ensiaskeleen. Perääntymistä ei ollut, mutta tuskin kumpikaan ajatteli sitä tässä vaiheessa, niin suuri heidän välinen vihansa oli.
"Eikö Callisto uskalla hyökätä?" von Karma ilkkui.
"Uskaltaa, mutta etkös sinä tässä se Mr. Täydellinen ollut. Sinun olisi siis parasta näyttää se."
"Hah!"
Ärsytys ei näyttänyt enää tehoavan, ehkä se olikin liian ilmeinen yritys.
Lopulta Kronstel kyllästyi odotukseen ja ryntäsi kohti toista von Karmaa. Mies väisti tuolin iskun, mikä kostautui Kronstelille välittömästi tuskallisena veitsenviillolla. Hän ei viitsinyt jäädä potemaan haavojaan, vaan hyökkäsi raivokkaasti antaen jakkaraniskuja kohti vihollistaan. Hän ei osunut, mutta ei myöskään antanut von Karmalle tilaisuutta lyödä takaisin. Pattitilanne, joka ei johtaisi mihinkään. Helvetti!
von Karma näytti ajattelevan samoin, ja syöksähti nopeasti lattian poikki Kronstelin taakse. Kronstel ei odotellut, vaan huitaisi voimakkaasti tuolilla taakseen, ja äänestä päätellen sai osuman. Kääntyessään katsomaan hän huomasi von Karman maassa makaamassa. Puukko oli pudonnut hänen jalkojensa juureen.
Kronstel potkaisi maassa makaavaa ruumista, mutta se ei reagoinut mitenkään. Samalla kun hän poimi puukon maasta, oli hänen vuoronsa saada päähän jomottava isku.
von Karma oli sittenkin elossa. Perkeleen näyttelijä!
"Minähän sanoin, Callisto, minähän sanoin", hän naureskeli ja nousi seisomaan. Kronstel huomasi puukon rintansa alla, joka onneksi ei ollut lävistänyt häntä. Hän piilotti sen hihaansa ja kääntyi kasvokkain von Karman kanssa huohottaen raskaasti.
"Olemme taas lähtötilanteessa. Minulla on ase, sinä lojut siinä kuin roskasäkki. Sinulla oli valta valita, minulla on nyt valta päättää! Ja tuomioni on...sinut hakataan kuoliaaksi...ah tällä jakkaralla tässä! Tuomio laitetaan täytäntöön välittömästi!"
Ikkunasta näkyi, kuinka kuu alkoi jo nousta taivaalle, ja tähdet vapautua sumuverhostaan. Kuun valo loi aavemmaisen tunnelman huoneeseen, jossa pian tapahtuisi surma.
Samalla kun von Karma kohottautui antamaan tuolilla tarvittavan iskun, Kronstel potkaisi hältä jalat alta. von Karma kaatui jakkara yhä kädessään. Käyttäen tilaisuutta hyväkseen Kronstel loikkasi ylös ja potkaisi tuolin pois tuon maassa makaavan niljakkeen käsistä. Tuoli lennähti suoraan kristallinkirkkaasta ikkunasta läpi ulos.
von Karma katsoi kauhistuneena särkynyttä ikkunaa ja heti sen jälkeen Kronstelia.
"Osat vaihtuivat...kö?"
Mutta von Karmaa ei oltu vielä lyöty. Hän nappasi piskuruisen lipaston päältä olevan suitsukepullon ja viskaisi sen päin Callistoa. Kronstelin yskiessä ja hieroessa silmiään von Karma nousi ylös ja ryntäsi kädet vihollisensa kurkulle. Kronstel alkoi rimpuilla irti von Karma otteesta, mutta tämä ei antanut periksi tuumaakaan. Otteesta päätellen hän oli kuristanut enemmänkin elävältä porukkaa kuin Kronstel itse.
Sitten Kronstel muisti veitsen hihassaan. Miten se saattoi olla huomaamatta sitä?
Hän otti sen hihastaan ja huitaisi sillä suoraan kohti von Karman kasvoja. Verta alkoi valua yhä vuolaampana korviariipivän karjaisun kaikuessa huoneessa. Kronstel pyristeli vaivattomasti irti ja kääntyi von Karman puoleen. Tämän kädet olivat kasvoillaan; hän oli ilmeisesti huitaissut tätä silmään.
Hän ei aikaillut vaan otti vauhtia ja taklasi von Karman ulos rikkinäisestä ikkunasta kadulle. Hän ryntäsi ikkunalle ja katsahti alas. Pudotusta oli noin kuutisen-seitsemisen metriä, ja hän erotti selvästi mustan mötikän kadulla, liikkumattomana kuin kivi.
Kronstel sylkäisi alas ikkunasta ja lähti ulos huoneesta kirkon salin puolelle. Valot oli sammutettu ja arkku viety pois.
Anteeksi, kaveri. Anna anteeksi, hän ajatteli ja lähti kävelemään ulos kirkosta. Lähtiessään kävelemään katua pitkin hän ei enää nähnyt von Karmaa, kukaties jotkut olivat kantaneet hänet jonnekkin toipumaan. Vaikka...no jaa. Kuolleena on varmaankin aika paha toipua, Kronstel ajatteli ja katosi kaupungin pimeille kujille.

[Abaddon71]

Niin niitä kommentteja...

[Abaddon71]

Give me comments!

[Merrywinds]

Sanoisin, että parempi kuin edellinen, mutta eri ongelmilla.

Toiminnan kuvailu oli hieman töksähtelevää ja hyppivää, eivätkä tapahtumat oikein asettuneet järkevästi kohdalleen. Dialogeissa oli yhä jotain lapsellista. Niitä minä koettaisin hioa eniten. Hahmosi kaatuvat niihin aika pahasti. Hahmoissa oli myös jotain hieman pakotetun oloista, aivan kuin olisit joutunut oikein vääntämällä vääntämään ne nykyiseen muotoonsa. Nicht gut. Huutomerkit ovat myös yleensä kerronnassa aika kankeita, saavat tekstin tason (mielstäni) vajoamaan alaspin ja kohti sarjakuvia. Nicht gut.

Kommentteja tulee kun tulee. Omakin tarinani on nollilla ja toisella sivulla, ollut täällä jo aika kauan. Sitä sattuu.

[Abaddon71]

Sanoisin, että parempi kuin edellinen, mutta eri ongelmilla.

Toiminnan kuvailu oli hieman töksähtelevää ja hyppivää, eivätkä tapahtumat oikein asettuneet järkevästi kohdalleen. Dialogeissa oli yhä jotain lapsellista. Niitä minä koettaisin hioa eniten. Hahmosi kaatuvat niihin aika pahasti. Hahmoissa oli myös jotain hieman pakotetun oloista, aivan kuin olisit joutunut oikein vääntämällä vääntämään ne nykyiseen muotoonsa. Nicht gut. Huutomerkit ovat myös yleensä kerronnassa aika kankeita, saavat tekstin tason (mielstäni) vajoamaan alaspin ja kohti sarjakuvia. Nicht gut.

Kommentteja tulee kun tulee. Omakin tarinani on nollilla ja toisella sivulla, ollut täällä jo aika kauan. Sitä sattuu.

Aiai! Sattui, mutta kiitos kumminkin. Voitko selventää tuota dialogi juttua, mitä meinaat? (olen tyhmä, tiedän)