Tehtävä sininen planeetta (päivitetty 29.62008)

[valontuoja]

Olen työstänyt jonkin aikaa 40k novellia kaverilleni sarjakuva käsikirjoitukseksi. Nyt (kamujen painostuksesta) laitan sen tänne.
Ennenkuin luettete tämän haluan ilmoittaa. Novelli on tosiaan sarjakuva käsikirjoitus (vähän kuvailua) ja tehty totaalisen kieli poskella.



Tehtävä sininen planeetta
osa:1 mahalasku



Konepappi Lusiferius Langlos alkoi olla pahasti huolissaan aluksen reaktorien kunnosta. Hänellä oli valtaisa halu lähteä pois savuavien laitteiden luota, mutta jalkaan pultattu kettinki esti häntä tekemästä niin. Kuului tusahdus yhden hätäisesti hitsatun liitoksen sanoessa sopimuksen irti. Konepappi pisti sormet tyynesti korviinsa yhteysradion alkaessa pauhata.
"Keisarin nimeen! Mitä siellä tapahtuu? Menetämme virtaa varsin hyvää vauhtia! Konepappi hoida työsi ja pistä se rakkine kuntoon tai kuolemme tänne!"
Huuto oli turhaa Lusiferius tiesi että voisi vain pultata liitoksen paikoilleen kohtaan mistä pihisi sinistä plasmakaasua, mutta se irtoaisi uudestaan. Radion alkaessa puhua komissaarista ja teloituksesta hän kuitenkin päätti hoitaa työnsä. Liitokseen käytettävää metalli osaa hakiessaan Lusiferius sattui vilkaisemaan ikkunaan. Hän näki pienen sinisen pisteen kaukana edessä päin.

Komissaari Edvin Altshern viritti laserpistoolinsa. Sitten hän kohotti aseen ja tähtäsi rauhallisesti. Komissaarilla ei ollut mitään kiirettä, sitten hän ampui. Punaiset lasersäteet leikkasivat ilmaa ja seinään piirrettyyn maalitauluun ilmestyi kolme sulaa plänttiä. Edvin oli tekemässä neljättä kun sotilasradio käynnistyi. Viesti ei ollut hänelle, mutta Edvin oli pyytänyt viestinnästä vastaavia servitoreja toistamaan kaikki radion kautta käydyt keskustelut joissa puhuttiin hänestä. Järjestely helpotti työntekoa. Tällä kertaa generaattori huoneen konepappi joutui uhkailun kohteeksi. Edvin tiesi ettei hänen tarvinnut lähteä mihinkään. Kaikki tunsivat hänen työtehokkuutensa ja pelkkä uhkailu usein riitti. Sitten radio alkoi piipittää tasaiseen tahtiin. Tämä viesti oli hänelle.
"Edvin Altshern heti komentohuoneeseen." Hän otti radionsa ja lähti matkaan. "Toivottavasti ei taas mitään tehokkuus saarnoja." Edvin toivoi itsekseen.

Tietokone piippasi tasaiseen tahtiin. Pip, pip ja pip. Sitten satelliitin tutka tavoitti oudon hiukan suorakulmion muotoisen kohteen ja alkoi välittää tietoa Maa aseman tietokoneeseen. Pip, pip, piip, piip ja piip!

Edvin saapui kokoushuoneeseen. Se oli pieni huone komentosillan vieressä täynnä teknologisia laitteita. Muutama servitori ja konepappi hoitivat laitteita. Kaikki johtohenkilöt olivat kokoontuneet strategisen näyttöruudun ääreen. Kenraali Aleksander Hertsegovi, juniori upseeri Richel Mentanius ja pappi joka unohti nimensä vuosia sitten (kutsutaan Palvelijaksi). Aluksi Edvin mietti. missä psyykkeritar Ermac on? Mutta muisti sitten sen traagisen tapauksen, mikä sattui taistelu kentällä seitsemän kuukautta taaksepäin.
"Jos kaikki ovat paikalla. Niin sitten aloitetaan."
Aleksander aloitti viittoen muita näytön ääreen.
"Minulla on huonoja uutisia. Noin kaksi tuntia sitten konepapit totesivat että aluksemme hajoaa kirjaimellisesti käsiimme."
Hänen puhuessa näyttö käynnistyi ja kolmiulotteinen kuva "Tuomion Aamunkoitosta" ilmestyi kuuntelijoiden eteen. Se oli surkeaa katsottavaa. Vasta viisisataa vuotta käytössä ollut ennen niin mahtava diktaattori luokan hyökkäys risteilijä oli kulunut lukuisien taistelujen saatossa. Aluksen keulaan oli palanut lähtemätön kerros tuhkaa lukuisten laskeutumisien jälkeen. Moottoreista vain kaksi oli toiminnassa ja aseistuksesta vain viisitoista automaattista tykkiä toimi. Kaiken huipuksi syväjäädytyslaite hajosi kuusi kuukautta sitten aiheuttaen sotilaille valtaisia ongelmia ja ruuan säännöstelytilan. Mutta pahin ongelma lieni tylsyys. Jotkut olivat alkaneet taistelujen puutteessa tappelemaan keskenään mikä taas tiesi Edvinille töitä.
"Kuten huomaatte. Tilanne on heikko." Aleksander sanoi äänensävyllä kuin olisi pillahtamassa itkuun. Kenraali laittoi kädet korvilleen ja sanoi surullisesti katse maassa.
"Keisarin nimeen. Oli virhe myydä se supernintendo huoltoasemalle maksuksi polttoaineesta. Gameboykin hajosi kaksi päivää sitten." Samassa radio alkoi piippaamaan mutta ennen kuin kukaan teki elettäkään servitori vastasi. Hetken aikaa oli hiljaista sitten servitori rullasi pöydän ääreen ja sanoi metallisella äänellä.
"Viesti generaattori huoneesta. Toistanko sen?" Kenraali nyökkäsi.
"Täällä konepappi Lusiferius. Keisarin nimeen nyt on huono homma! Generaattori vetää viimeisiään enkä ole jumala. En yksinkertaisesti voi tehdä mahdottomasta mahdollista ja korjata sitä! Se ruostuu puhki! Tarvitsisin ensiluokkaisia raaka-aineita sen kokoamiseen eivätkä nämä örkin romut sitä ole! Joten ehdotan että laskeudumme jonnekin ja hankimme raaka-aineet tai jäämme tänne loppu elämäksemme!"
Tuli hiljaista ja Richelillä oli selvästi jotain sanottavaa mutta servitori vielä kajautti. "Ja vielä tämä upseerin lähettämä "korjausteippi" on käyttö kelvotonta alienin paskaa!"
Yllättäin juniori upseeri näytti omituisen pieneltä ja varsin vaivaantuneelta. Hiljaisuuden katkaisi Palvelijan "Aiommeko jatkaa tätä kokousta?" Sävyinen köhiminen.
"No kuten ymmärrätte. Tilanne on varsin heikko. Mutta olen keksinyt ratkaisun." Aleksander ilmoitti. Näytölle ilmestyi avaruuskartta missä näkyi "Tuomion Aamunkoiton" sijainti suhteessa muihin planeettoihin. Tietokone lukkiutui yhteen varsin lähellä leijuvaan siniseen planeettaan ja suurensi sen.
"Servitorit ja konepapit ovat tehneet valtavasti töitä ja selvittäneet että tämä planeetta on laskeutumiskelvollinen." Hän jatkoi juhlallisesti.
"Siis aiommeko yrittää laskeutua tuonne?" Edvin kysyi. "Mistä tiedämme onko se asuttu? Ja jos on mistä tiedämme ovatko alkuasukkaat vihamielisiä?" Komissaari jatkoi epäuskoinen ilme kasvoillaan.
"Keisari on tukenamme ja me olemme Keisarillinen kaarti. Jos joku tulee ryttyileen. Hoidamme sen." Richel ilmoitti muiden nyökytellessä.
"Se on sitten selvä. Laskeudumme huomenna kello 13:20." Kenraali julisti lyöden päätöksen lukkoon, ja päänsä katosta roikkuvaan rautapalkkiin.

Maa aseman tutkimus henkilöstö oli vakavasti huolissaan. Tuntematon esine oli ottanut uuden kurssin suoraan maata kohti. He olivat soittaneet presidentille kello 23:40 paikalliseen aikaan joka oli julistanut kansallisen hätätilan. Tunnistamaton esine osuisi ilmakehään tasan neljäntoista tunnin kuluttua ja tapahtuman seurauksia voitiin vain arvailla.

Kello 13:04 "Tuomion Aamunkoitto" törmäsi planeetan ilmakehään. Jos aluksen konehenki olisi ollut elossa. Se olisi anellut armoa. Kahden kilometrin korkeudessa konepapit totesivat jarrutusjärjestelmän olevan epäkunnossa. Tasan 13:20 alus iskeytyi maanpinnalle. Laskeutumispaikka vaikutti kaupungilta mutta koska jäähdytysjärjestelmäkään ei toiminut. Miehistö pystyi vain odottamaan ja tutkailemaan seutua ikkunoitten lävitse.
Johtohenkilöstö olivat komentosillalla maahan laskun aikana.
"Mikä on tilanne?" Kenraali kysyi konepapeilta.
"Maahanlasku onnistui lähes täydellisesti mutta hississä laskeutumisen aikana olleet sotilaat ja henkilöstö ovat kuolleet." Yksi heistä ilmoitti.
"Eli ei sen vakavampaa. Lähettäkää salamurhaajat tiedustelemaan." Richel komensi.
"Mahdotonta sir. Jäähdytysjärjestelmä ei toimi joten joudumme odottamaan aluksen jäähtymistä." Hänelle vastattiin. Mikä sai upseerin näyttämään halukkaalta ampua jonkun.
"Odotetaan. Pistäkää joukot taistelu valmiiksi." Komento tuli mikä sai kaikki intoilemaan.

Kello 15:00 suomen armeija sai tiedon Turkuun osuneesta avaruusaluksesta. Kaikki siviilit ehdittiin evakuoida ennen kuin sissiyksikkö saapui tutkimaan tilannetta. Hallitus lähetti välittömän valituksen Amerikan hallitukseen joka ei ollut ilmoittanut vaarasta heille.

"Perkeleen jenkit olisivat voineet varoittaa." Sotamies Juho Alamikkelä julisti tovereilleen.
"Hei ellet muista me ollaan sodassa niitä hihhuleita vastaan." Ryhmänkomentaja Rauli Koskela muistutti. Heidän ryhmänsä oli siirretty pois länsi-rintamalta. Syy oli hyvä. Mahdollisesti vihamielinen avaruusalus oli laskeutunut Turkuun ja paikalle lähteneet sissit oltiin tapettu muutamassa minuutissa. Nyt he olivat P.M. Mitsupisin kyydissä matkalla alueelle.
"Enää kymmenen minuuttia!" Pilotti ilmoitti radion kautta.
"Hyvä. Kohta päästään toimintaan."
Joukkioon vasta liittynyt Esko Laitela innoitsi.
"Juu juu! Kohta sinäkin pääset lahtaamaan rumia alieneja."
Koskela murahti tylsistyneesti ja viritti haulikkonsa. Heidän ryhmänsä ei koostunut mistään rivisoltuista vaan kaikki viisitoista miestä olivat joko erityiskoulutettuja tai muuten ansioituneita sotureita Juho esimerkiksi oli yksi "vartijoista" ja erikoistunut ninjitsuun ja muihin taistelulajeihin. Nyt kuitenkin vastassa oli tuntematon vihollinen mutta kunhan jenkit eivät sekaannu niin silloin kaikki onnistuu varmaa hyvin.

Keisarin kaarti oli ryhmittymässä puolustusasemiin tuntemattomalla maaperällä. Vindigare salamurhaaja ryhmä oli törmännyt aseistettuun joukkoon joka oli saapunut kaupunkiin omituisella nelipyöräisellä ajoneuvolla. Muuten kaupunki oli tyhjä.
"Mikä ihme tämä on olevinaan?" Yksi sotilaista kysyi tutkaillessaan yhtä aluksen vieressä olevaa rakennusta. Talon alin kerros oli täynnä pöytiä. Sen lisäksi siellä oli maksutiski ja oven yläpuolella luki McDonald's.
"Varmaan joku täkäläinen baari?" Toinen sotilas arveli mutta menetti kiinnostuksensa yhden tovereistaan huikatessa että vastapäinen rakennus oli täynnä supernintendoja ja muuta elektroniikkaa. Edvin oli vallannut saman rakennuksen ylimmästä kerroksesta toimiston ja piti sieltä käsin radion avulla linnoitus/tutkimus toimia pystyssä. Hän oli juuri tutkimassa mielenkiintoista muovi pakkausta jonka kannessa oli kuva panssaroidusta sotilaasta ja teksti "Halo 3" mutta koputus oveen keskeytti hänet. Hän antoi sisään tulo luvan ja ovesta astui huolestuneen näköinen sotilas, joka tervehti nopeasti ja ilmoitti tuntemattomasta kuljetusaluksesta jonka oltiin nähty kaupungin reunalla. Edvin komensi sotilaan kokoavan ryhmän ja tutkia asiaa mutta samassa huoneeseen tunki toinen sotilas joka ilmoitti tutkassa nähdystä hävittäjästä mikä ylitti kaupungin kolme minuuttia sitten. "Mitä Keisarin nimeen täällä oikein tapahtuu? Muodostetaan puolustusasemat. Kukaan ei saa päästä läpi!"
Edvin komensi joukot toimimaan ja lähti itse ilmoittamaan kenraalille.

Tutkija teki viimeisiä valmisteluja koetta varten. Hän astui taaemmaksi pöytään kiinnitetystä pitkä piippuisesta aseesta ja otti kirjoituslehtiön muistiinpanoja varten. Tämän kasvoja ei näkynyt vallitsevan pimeyden tähden.
"Testi No:43. Tulta." Hän sanoi hiljaa. Näitä sanoja seuraten mekaaninen käsi painoi liipaisinta ja ase laukesi. Kaikki ei mennytkään suunnitelmien mukaan vaan piippu räjähti lennättäen metallin siruja ympäri huonetta. Yksi niistä lensi suoraan tutkijaa kohti mutta pysähtyi muutaman sentin päähän hänestä, kuin näkymättömään seinään törmänneenä. Tutkija katsoi palasta hetken ja kirjoitti sitten muistioonsa.
"Piippua pitää vahvistaa ja kaasun määrää pudotettava kolmannekseen."

P.M. Mitsupisi laskeutui yhdelle kaduista. Ryhmän jalkauduttua alus jäi lentelemään kaupungin ylle paikantamaan vihollisasemia. Koskelan käskystä he valtasivat vanhan Divarin ja jäivät sinne odottamaan ohjeita. Noin viidentoista minuutin odotuksen jälkeen he saivat radion kautta tarkat vihollisasemien sijainnit. Ryhmä siirtyi Divarista läheiselle kujalle ja aloittivat rauhallisen etenemisen. He pysähtyivät vasta päästyään lähelle Turun keskuspuistoa.

Ryhmä päätti pitää pienen tauon ja miehet jäivät tammen alle makaamaan.
"Ei perkele. Liian hiljaista." Jarkko, ryhmän radioamatööri totesi muiden siemaillessa juomaleileistään.
"Muuten oletteko tietoisia pidetäänkö se aseuudistus? Vai vaikuttaako tämä muukalais-jupakka siihen mitenkään?" Yksi ryhmänjäsenistä kysyi.
"Pah. Totta kai pidetään. Nyt varsinkin tarvitaan parempia aseita alienien lahtaamista varten." Rauli murahti vastaukseksi. Esko nousi ylös ja lähti kävelemään muista pois päin sanaakaan sanomatta.
"Hei! Mihin sä meet?!" Koskela huusi hänelle nousten seisomaan.
"Onko nykyään pakko kertoa jopa vessa reissuista?" Tuli vastaus mikä sai aikaan naurun pyrskähdyksiä. Esko käveli roskatynnyrin luokse mutta juuri kun hän sai vetoketjun auki. Kuului laukaus mikä sai kaikki hätkähtämään.
"Perkele!" Esko kirosi suojautuen tynnyrin taakse. Kaikki suojautuivat kuka mihinkin samalla etsien ampujaa. Juho näki sivusilmällä savukiehkuran nousevan yhdeltä katoista. Enempää ajattelematta. Hän otti singon asetoverin kädestä tähtäsi ja laukaisi. Ase oli ladattu jalkaväentorjuntakranaatilla mikä osuessaan seinää aiheutti valtaisan räjähdyksen. Aluksi kuulosti kuin Rauli huutaisi jotain mutta silloin hän erotti katolta tippuvan palavan ihmishahmon. Juho oli osunut.

Tutkija asetti koekappaleen lattiassa olevan punaisen ristin päälle ja siirtyi takanaan olevan metallisen pöydän ääreen. Hänen kasvojaan ei vieläkään näkynyt tämän ottaessa kirjoituslehtiön ja sanoessaan hiljaa.
"Testi No:45. Käynnistys." Kuului pientä huminaa punaisen ristin päällä olevan omenapiirakan palan kadotessa siniseen valoon ja sen ilmestyessä tutkijan eteen pöydälle. Koska se näytti täysin samalta kuin ennen siirtoa tämä otti sen käteensä ja haukkasi palasen.
"Hmm. Pieni sivumaku. kaalia kenties?" Hän ajatteli ja kirjoitti sitten muistioon. "Testi onnistui, mutta tehoa nostettava kymmenellä kilowatilla ja selvitettävä mistä se kaali tuli."

Edvin heitti käsikranaatin kadun kulmaan. Sieltä kuului hätäisiä huutoja mutta kranaatti räjähti nostaen pölypilven minkä turvin kaartilaiset hyökkäsivät. Laserkiväärien säteet loivat punaisen hehkun ja vihollisen aseiden melu oli särkeä korvat. Tunti sitten taivaalta oli satanut laskuvarjo joukkoja mitkä olivat hyökänneet kaartilaisten kimppuun ja moukaroineet heidän asemiaan. Kaartilaiset olivat olleet liian innoissaan supernintendo varaston löytymisestä ja olivat olleet varomattomia. Pahin isku kuitenkin oli viisi minuuttia sitten tullut uutinen Vindigare salamurhaajien päällikön kuolemasta. Mikä hermostutti Edviniä suunnattomasti. Hän käveli kulman taakse missä kaartilaiset keräsivät vihollisten aseita tutkimusta varten. Yksi vihollissotilas oli saanut osuman oikeaan rintaansa ja hengitti vielä komissaarin kävellessä tyynesti tämän luokse.
"Miksi hyökkäätte kimppuumme?" Hän kysyi rauhallisesti. Vastaus tuli kuitenkin tuntemattoman kielen sanatulvana mistä ainoat selvät sanat olivat asshole ja gay. Edvin siirsi laspistoolinsa haavoittuneen otsalle mikä hiljensi tämän kokonaan. Välittämättä sotilaan vaikerruksesta Edvin painoi liipaisinta lähettäen hänet tovereittensa luo. Radiosta ilmoitettiin uudesta aluksesta mikä lähestyi aluetta. Edvin nousi kujalla olevia portaita talon katolle juuri ajoissa nähdäkseen kuljetus aluksen lentävän kaupungin yli. Ainoa merkki mikä koristi karua laitetta, oli siihen värjätty lippu sininen risti valkoisella pohjalla ja tekstit. P.M. Mitsubisi ja suluissa sen alapuolella perkeleen masiina.

[HampsterC]

niin hyvä kun oot kertonu tosin puolessa välissä menin sekasin kenestä puhutaan yms. mut kuitenkin... toivottaavasti saadaan se sarjis joskus

[SuurAmiraali]

Hyvä tarina on. Ei välttämättä edes mitään sarjakuvaa tarvita, toimii hyvin ilmankin. Mutta jatkoa haluaisin kyllä.

[Wintersun]

Khyl jatkoa ja sassiin!

[valontuoja]

....
Köh. Haluisko joku muu kommentoida?.....

[The Captain]

Käsikirjoitukseksi tuo käy. Varsinaiseksi novelliksi ei, proosan kirjoittaminen ei sinulla näytä olevan vielä hirveän hyvin hallussa, mutta sarjakuvana saattaa toimiakin.

Vieläkö koulussa on sellainen oppiaine kuin äidinkieli, ja mitä niillä tunneilla opetetaan?

[Murskaaja]

Vieläkö koulussa on sellainen oppiaine kuin äidinkieli, ja mitä niillä tunneilla opetetaan?

Kyllä siellä opetetaan mutta opettajat on sitten toista maata (tai no ei läheskään kaikki mutta pari saattaa olla) Esim. Meän koulussa yks äikän ope tunki kynän suuhun tunnilla eikä saanut sitä ulos ja kirjoitti taululle: Välitunnille. Ja monesti se kaivaa pikkurillillä korvaa ja nenää, ja kertoilee miten 50-80 luku oli hyvää aikaa. Tuli vähän off-topiccia, mutta itse tarinasta että suht hyvää tekstiä oli.

[valontuoja]

Joo täytyy myöntää etten mikään äikän pinko ole mutta kuhan yrittelen. Mietin vaan tässä että kannattaisko laittaa kakkoslukua tänne?

[Wintersun]

Joo täytyy myöntää etten mikään äikän pinko ole mutta kuhan yrittelen. Mietin vaan tässä että kannattaisko laittaa kakkoslukua tänne?

Tottakai.

[valontuoja]

Yleisön pyynnöstä lisään kakkosluvun. Mutta se on vielä kesken mutta se ei kai ketään haittaa?



Tehtävä sininen planeetta
Luku:2
Taistelu Turusta




Aluksi oli pimeys sitten tykyttävä päänsärky. Matti Arola nousi baaritiskin alta, minne hän oli illalla sammunut.
Manaten itselleen hän totesi että baari näytti siltä kuin sieltä olisi lähdetty varsin vikkelää. Nurkassa olevasta teeveestäkään ei näkynyt mitään kuin ärsyttävän sininen valo, missä oli jotain tekstiä. Matti tihrusti hetken mutta ei erottanut kuin sanat: ”Tämä on sotilas-tiedote”.
"No ei varmaan koske minua?" Hän kysyi tiiliseinältä, mikä ei luonnollisesti vastannut. Vanha opettaja alkoi hoippua ovea kohti. Katsoen samalla paljonko kello oli.
"Viisi iltapäivällä? No jos niin on. Olen kai ajokunnossa." Matti arveli astuen ulos.

Kirkas auringon valo sai päänsäryn pahenemaan. No Volvossa on aurinko lasit. Hän ajatteli. Punainen Volvo odottikin juuri siinä mihin se oli jätetty ja ryhmysauva kojelaudalla varmisti että kyseinen auto oli Matin. Ovea avatessaan hän sattui vilkaisemaan ympärilleen. Katu oli täysin autio, edes poliiseja tai sammuneita juoppoja ei näkynyt missään. No se ei häntä liikuttanut. Olkiaan kohauttaen Matti nousi autoon ja lähti ajamaan. Kuitenkin parin korttelin jälkeen vanhaa opettajaa alkoi todella mietityttää. Missä kaikki oikein ovat? Normaalisti vilkkailla Turun kaduilla ei liikkunut kissaakaan eikä tyypillistä aamuruuhkaa voinut edes kuvitella autiossa hiljaisuudessa. Vastaus tuli kuitenkin nopeasti. Tie edessä oli tukittu ja plokin luona partioi joukko panssaroituja, aseistautuneita miehiä.
"Ei perkele." Hän kirosi hiljaa muutaman miehen lähtiessä tulemaan Volvoa kohti aseet tanassa. Saavat kohta kuulla kunniansa. Hmm. Muuten koskeekohan tämä näitä parkkisakkoja? Matti ajatteli päättäen samalla siirtää sakot pois kojelaudalta, toisen miehistä viittoillessa häntä pysähtymään.
"No mitäs nyt?" Hän kysyi avatessaan ikkunan. Vastaukseksi molemmat miehistä alkoivat osoitella häntä aseillaan. Toinen kojelaudan yli ja toinen työnsi aseenpiipun ikkunasta suoraan Arolan otsalle.
"Olemme keisarinkaarti ja tämä kaupunki on vallassamme. Astukaa ulos ajoneuvosta niin meidän ei tarvitse ruveta väkivaltaisiksi." Toinen sotilaista lausui kuivasti.
"Jaa-a. Milloin sitä Amerikkaan on keisari julistettu?" Matti kysyi huvittuneesti. Vastaus ei ilmeisesti miellyttänyt, koska pyssyllä sohiva mies viritti aseen ja sanoi närkästyneesti.
"Älä pilaile kustannuksellamme! Meillä on lupa teloittaa kaikki vastaan hangoittelijat." Kuului paukahdus, joka (Arolan harmiksi) tuli toisen sotilaan kiväärinperän lommottaessa Volvon konepeltiä. Suoni tykytti Matin otsassa huligaanin sanoessa hänen uljasta ajokkiaan esihistorialliseksi.
"Mokoma terroristi! Minä sinulle vielä näytän!" Hän karjahti.
Samassa jokin kopsahti Mattia otsaan ikkunan puolelta. Esine, mikä oli hädintuskin tuntunut. Osoittautui ensimmäisenä puhuneen sotilaan aseen peräksi. Nyt tämä osoitti (taas) suoraan Arolan silmienväliin hämmästynyt ilme kasvoillaan. Miehen ilme muuttui vielä hämmentyneemmäksi vanhan opettajan ottaessa vasemmalla kädellään kiinni aseen piipusta ja sanoessaan rauhallisesti.
"Minä olen hyvin rauhallinen tyyppi. Mutta kahta asiaa en siedä. Yksi: Että jotkut saamarin hipit tulevat uhkaileen aseilla ja kaksi: Että ne hipit vielä hajottaa kaunista autoani. Joten voin rehellisesti ehdottaa että painutte perseeseen tai käy huonosti."
Tätä lausuessaan hän väänsi tuskallisen hitaasti uhkaavan piipun ympäri ja teki siihen vielä yksinkertaisen solmun. Molemmat sotilaista katsoivat tyrmistyneenä asetta. Arola (joka ei oikeasti ole rauhallinen persoona) päätti lopettaa tuijottamisen. Ennen kuin kukaan läsnä olija ehti edes silmiään räpäyttää. Hänen oikea nyrkkinsä oli löytänyt tiensä suoraan ikkunan vieressä seisovan miehen leukaan. Tämä lensi iskun voimasta takana olleen näyteikkunan läpi. Konepellin luona seisova sotilas kääntyi ympäri, lähti juoksemaan tovereitaan kohti huutaen joitain kovaan ääneen. Arola heilautti vasenta kättään tarttuen ryhmysauvaansa. Punaiset laser-säteet iskeytyivät ikkunaan, mikä kesti osumat päästämättä yhtään läpi. Sormen napautuksella maailma pyörähti ympäri ja Matti seisoi muutama metri sotilaiden ja heidän parrikaadinsa takana. Vihamieliset sotilaat eivät huomanneet häntä vaan jatkoivat Volvon tulittamista. Arola lähti hiipimään heitä kohti.
"Keisarin puolesta! Tuhotkaa vihollinen!" Ne karjuivat Matin saapuessa heidän taakse. Tämä päätti lopettaa autonsa hajottamisen ja mojautti lähintä kämmenellä selkään. Miehen panssari painui kasaan iskun voimasta ja mies itse parahti tuskissaan. Kaatui ja jäi maahan kieriskelemään. Sotilaan toverit olivat kuitenkin vikkeliä ja kääntyivät ympäri kohdatakseen vanhan opettajan. Uusi nyrkin isku heitti toisen lyhtypylvääseen tämän toverien alkaessa hakata aseillaan. Arola ei pahemmin välittänyt iskuista vaan tarttui kahden sotilaan päistä kiinni ja kolautti nämä yhteen. He kuukahtivat mitään sanomatta. Jokin terävä viilsi Matin selkää saaden hänet karjahtamaan kivusta. Viheliäinen solttu sai nyrkin otsaansa ennen kuin onnistui iskemään uudestaan. Matti pyörähti villisti ympäri paiskaten loput vihollisista pitkin Turun katuja. Ainostaan komeasti asustautunut, miekkaa ja pistoolia kantava onnistui väistämään.
"Ehkä sinun kannattaisi lähteä lipettiin. Muuten voi tulla pipi." Arola ilmoitti ivallisesti virnistäen.
"Hah! On keisarin tahto että kuolet miekkani kautta! Valmistaudu!" Sotilas vastasi uhmakkaasti miekkaansa kieputtaen.
"Ihan miten haluat." Matti Arola vastasi. Ottaen ryhmysauvansa esiin samassa vihollinen lähetti sarjan lasersäteitä pistoolistaan. Vanha opettaja väisti sivulle ottaakseen miekaniskun vastaan. Miekan sähköinenterä kalahti ryhmysauvaa vasten. Hän antoi potkun. Tähdäten vastustajaansa päähän, joka kuitenkin väisti täpärästi ja sivalsi pienen haavan Matin kämmeneen. Hän pottuuntui kovasti vihlovasta naarmusta. Otti ja mojautti sotilasta rintakehään, eikä lyönyt ohi. Tämä murahti tuskissaan, tiputti aseensa maahan ja pyörtyi. Matti katsahti kukistettua vihollista sitten Volvoaan ja totesi.
"No niin. Nyt kun ei ole enään hippejä häiritsemässä, voinkin tästä jatkaa matkaa."
Mutta ottaessaan askeleen kohti autoa ilmassa kajahti laukaus. Tarkkuuskiväärin luoti viuhahti Arolan korvanjuuresta ja lensi suoraan tuulilasiin. Hän katsoi tyrmistyneenä kuinka se pirstoutui tuhansiksi palasiksi ja takaikkunaan ilmestyi kolo. Silloin raivo valtasi Matin ja tämä kääntyi luodin tulosuuntaan. Noin kahdenkymmenen metrin päässä seisoi kolme maastopukuun sonnustautunutta sotilasta. Yhdellä oli tarkkuuskivääri muilla MK-seitsemän neloset, mutta se ei häntä kiinnostanut. Vaan se että yksi oli rikkonut hänen Volvonsa tuulilasin ja Amerikan lippu sotilaiden olkapäissä. Tulipallo syttyi Matin kädessä.
"Perkeleen jenkit! Tämän te maksatte!" Hän huusi lähtien samalla juoksemaan kohti tulittavia Amerikkalaisia.

"Saavumme stratosfääriin kahden minuutin kuluttua." Tiedotti naisääni radiossa. Wraitbone alkemisti vaihtoi asentoa tuolissaan.
"No niin yksi ja puoli minuuttia hyppyyn." Tämä ilmoitti sotilaille, jotka odottivat ilmatiiviin oven takana. P. R. koskenkorvan moottorit hidastivat ja lopulta pysähtyivät jättäen aluksen leijumaan paikoilleen.
"Kaksitoista sekuntia pudotukseen." Radio ilmoitti. Alkemisti nousi tuolistaan ja käveli ikkunan ääreen. Radion laskiessa.
"Kolme. Kaksi. Yksi. Lähtö." Luukku aluksen pohjassa aukesi tiputtaen kuusi panssaroitua sotilasta avaruuteen. Samuli katsoi kuinka he katosivat pikku hiljaa Maapallon ilmakehään. Hetken oli hiljaista. Radio oli hiljaa eikä sotilaiden jorina kuulunut. Muutaman minuutin kuluttua radiosta kuului hiljaista rätinää, sitten lausahdus joka rikkoi hiljaisuuden.
"Täällä Väinö Metsälä. Pudotus onnistui ja olemme kaapanneet kohteen. Odotamme käskyä." Pieni hymy nousi nuorukaisen huulille tämän painaessa radion nappia.
"Noudattakaa kolmosprotokollaa ja poistukaa alueelta." Vastausta ei tullut eli käskyä noudatettaisiin paraaikaa.
"Tehtävä suoritettu. Vie meidät takaisin. On pulla kahvin aika." Samuli ilmoitti pilotille, joka lähti viemään alusta maahan.

Rynnäkkö-kiväärin lähettämä luotisuihku pöllyytti Turun katua. Muutama ammus löysi kohteeseensa (Epäonnisiin kaartilaisiin.) mutta loput vain hajottivat ikkunoita ja naarmuttivat mukulakivikatua. Kuului epämääräisiä komentoja (huudettuna) kadulla kirmaavien sotilaiden suojautuessa ja vastatessa tuleen laser-kivääreillään.
"Tumpelo. Ne olivat siinä kuin tatit paskassa ja sinä ammuit huti." Aleksi motkotti ikkunan takana. Lasersäteiden sarja pyyhki ilmaa kohdassa, missä hän oli hetki sitten seissyt. Myös Akseli oli suojautunut työpöydästä tehdyn parrikaadin taakse. Heidän joukkueensa oli tapettu kymmenisen tuntia sitten.

Ainoat henkiin jääneet tappojoukkue A.J. A (Siksi heitä kutsutaan.) oli linnoittautunut jonkun kerrostalo asuntoon ja pitänyt asemiaan siitä asti.
"Ei voinut mitään kun aivastuttaa." Akseli vastasi nyrpeästi. Kadulta kuului huuto. "Kranaattia sisään ja menoksi! Keisarin nimeen!"
"Kusipää!" Akseli Siira vastasi nyreästi, nousi seisomaan ja ampui sarjan rynkystään. Ennen kuin yksikään luoti oli päässyt ikkunasta. Hänen käsiinsä ilmestynyt vihreä hohde oli hiipunut myös kuoleman välineinä toimivien metallin palojen ympäriltä. Sekuntia myöhemmin käsikranaatti räjähti heittäjänsä kädessä tappaen lukuisia vihollisia. Poika kumartui pöydän alle suojaan. Aleksi liittyi hänen seuraansa. Tarkistettuaan ensi ettei kukaan tullut portaissa seiniin kiinnitettyjen peilien avulla.
"Taisi jätkillä tulla paskat housuun." Akseli lausahti virnistäen. Aleksi hymyili omaa mietteliästä hymyään.
"Niin. Tuskin tulevat hetkeen takaisin." Tämä vastasi virittäen taistelu-haulikkonsa. Kului lyhyt tovi ja koska mitään ei kuulunut. He menivät ikkunalle.
"Ei perkele ensin jenkit nyt tämä. Eikö sodasta tule koskaan loppua?" Aleksi kysyi tympääntyneesti.
"Saattaa tulla varsin pian. Tietääkseni Samuli suorittaa paraaikaa viimeisiä asetestejä, sitten saadaan kunnon tykit jenkkejen lahtaamiseen." Akseli vastasi. "Sen lisäksi hallituksen poppoot harkitsevat para-aikaa operaatio "täysi sota" aloittamista." Hän jatkoi.
"Mmm. Muuten eikö meidän kannattaisi vaihtaa asemapaikkaa?" Aleksi kysyi. Ollaan kykitty täällä tunti jos toinenkin." Hän lisäsi. Akseli pudisti päätään.
"Eihän meillä ole mitään syytä. Pysytään tässä kunnes..."
Telaketjujen jylinä peitti lauseen lopun. Pojat katsoivat toisiaan sitten kadunkulmaa, mistä ääni tuli. Pelottava ajatus hiipi heidän mieliinsä. Voisiko se olla tankki? Kuin vastauksena lausumattomaan kysymykseen panssarivaunun keula ilmestyi kulman takaa hitaasti mutta varmasti.
"Pitäisikö nyt lähteä?" Aleksi kysyi epäilevästi.
"Joo lähetään. Ei me tuota voida haastaa. Nyt kun ne hallituksen hihhulit vahtii voimiemme käyttöä lähes pilkunnussinnan tasolla." Akseli myöntyi.
He siirtyivät pois ikkunalta ja varmistettuaan portaikon he lähtivät viilettämään kohti ulko ovea.

Leman Russ taistelutankki eteni hitaasti kadulla kohti rakennusta jossa vihollisia epäiltiin olevan.
"Vielä viitisenkymmentä metriä! Kone lämpenee jo!" Tankin päällä istuva Keisarinkaartin komentaja Elnard Lyshdren ilmoitti. Tankkia työntävät kaksikymmentä sotilasta jotka oli pistetty "tukemaan" ajoneuvoa nurisivat vastaukseksi.
"Helppo sinun on sanoa. Tulisit itse työntämään. Tai. Aiii! Varpaani jäi telaketjun alle!"
Koska Leman Russ oli epäkunnossa se pitää työntää käyntiin. Eikä se ole helppo homma. (Leman Russ taistelutankki painaa 50 tonnia.) Suurilla ponnistuksilla Joukkio onnistui työntämään sotakoneen vihollisten hallussa pitämän rakennuksen eteen. Kaartilaiset ottivat vanhasta tottumuksesta suojaa ja Leman Russin päätykki käännettiin (käsivoimin) Rakennusta kohti.
"Vihollisten täytyy olla sisällä. Panssari komentaja ammu ikkunasta sisään! Sitten viisitoista miestä tutkii talon ja tuhoaa vihollisen. Toimikaa!”
Komentaja jakeli käskyjä ja jäi odottamaan rynnäkön aloittavaa laukausta. Kului tovi. Kului toinen eikä tankki ampunut.
"Mikä maksaa? Ei meillä ole koko päivää!" El kysyi närkästyneenä.
"Öh sir. Tankin päätykki on hajonnut. Eikä muilla aseilla voi ampua ellei moottori ole päällä."
Leman Russin sisuksista kuului vastaus. Komentajan silmät levisivät.
"Täh? Keisarin nimeen! Miksi meille annettiin tankki joka ei toimi?" Hän kysyi. Läheisen roskiksen taakse suojautunut kaartilainen nosti päätään.
"Varmaan pelotteeksi. Eikö se ole ilmiselvää?" Tämä ilmoitti ivallisesti virnistäen. Parin sekunnin päästä hän kuitenkin kieriskeli maassa valitellen polveaan. Elnard seisoi savuava laser-pistooli kädessään ja ilmoitti sotilaille.
"Tässä esimerkki mitä viisastelusta seuraa. Onko kellään vastaansanomista?" Hän vielä kysyi. Vastaukseksi tuli epämääräistä mutinaa.
"Ok. Kaartilaiset vaikka meillä ei ole tankin tukea ei anneta sen estää pyhää tehtäväämme! Hyökätään vihollisen kimppuun keisarin nimeen!" Komentaja julisti lähtien samalla juoksemaan taloa kohti innokkaat soturit perässään.

Muutaman minuutin kuluttua yhdeksäntoista masentunutta keisarinkaartin sotilasta nojaili Leman Russ tankkia vasten. Elnard Lyshdren oli heidän kanssaan.
"Ei sitten siellä mitään vihollista ollutkaan." Yksi heistä totesi.
"Niin. Harmi on kulunut liian pitkään siitä kun viimeksi pääsin käyttämään asettani johonkuhun."
Taistelu-kiväärillä aseistautunut kaartilainen tämän vieressä jupisi.
"No nyt ei varmaan auta muu kuin palata tukikohtaan ja odottaa lisäohjeita." El totesi tylysti. Kuului harmistunutta jupinaa sotilaiden alkaessa valmistautua Leman Russin työntöön. Kun yllättäin vahdissa ollut Jubal Kenerinar juoksi paikalle. Tämä tervehti komentajaa nopeasti ja ilmoitti sitten asiansa.
"Servo-kallo saapui hetki sitten ja kertoi että kaksi vihollista on havaittu muutama katu tuonnempana. Ne olivat samat jotka meidän piti ottaa tuhota." Hän kertoi hätäisesti. Kaartilaisten kasvot kirkastuivat. Pääsisivätkö he sittenkin ampumaan jotakin?
"No niin. Tämähän muuttaa asian." Elnard totesi piristyneenä.
"No niin. Ketkä kaikki ovat valmiina seuraamaan minua taisteluun?" Hän vielä kysyi. Pelkästään sotilaiden kasvot kertoivat myöntymyksen. Kyllä. He seuraavat. Komentaja ajatteli. Sitten hän kääntyi Jubalin puoleen ja sanoi juhlallisesti. "Näytä tietä."

Samuli Siira käveli pitkässä tunnelissa maan alla. Wraitbone alkemisti ei vieläkään ymmärtänyt koko Helsingin alittavan tunneli-verkoston ideaa. Arkkitehti oli päästään vialla. Hän ajatteli. Koko tunneli kompleksi oli rakennettu toisen maailman-sodan aikana. Nyt sitä käytettiin suojelemaan Suomen pyhintä ja arvokkainta Amerikkalaisilta. Sinne ei koskaan tullut ketään sotilashenkilökuntaa lukuun ottamatta. Hyvästä syystä. Aikaisemmin tunnelilla oli työllistetty lampun vaihtajia ja putkimiehiä, mutta he eksyivät aina loputtomiin sokkeloihin. Kerrotaan että heidän haamunsa vieläkin kulkevat pitkin näitä käytäviä. Mikä selittäisi, miksi valot palavat aina ja putkisto on moitteettomassa kunnossa. Samuli silmäili karttaa. Tätä suoraan ja sitten vasemmalle kas olen perillä. Hän ajatteli. Käytävän päässä lepäsi suljettu paksu puuovi jota vartioi kaksi mustiin Matrix maisiin nahka asuihin ja aurinko laseihin pukeutunutta miestä. Kummallakaan ei ollut aseita, mutta Samuli tiesi että demoninmetsästäjät pystyivät helposti voittamaan vaikka tusinan hampaisiin asti aseistautunutta jääkäriä. Pojan saapuessa puolen-metrin päähän ovesta toinen miehistä nosti kätensä torjuvasti. "Seis. Kerro nimesi ja aikomuksesi." Tämä sanoi rauhallisesti.
"Olen Samuli Siira. Tulin tänne ilmoittamaan vanhimmille kokeen onnistumisesta." Samuli vastasi. Demoninmetsästäjä antoi kätensä pudota vyötärölleen ja otti askeleen taaksepäin.
"Selvä päästämme sinut läpi." Tämä sanoi.
"Mutta ensin. Pahoittelen." Hän jatkoi. Samuli katsahti miestä epäluuloisesti ja kysyi. "Mitä?"
"Tätä." Metsästäjä sanoi heilauttaessaan kätensä poikaa kohti. Siihen oli ilmestynyt kuppi sysimustaa, höyryävää kahvia. Toinen metsästäjä kaivoi hihastaan paksun rautakangen ja laittoi sen kupin yläpuolelle. Kohdasta johon kahvinhöyry osui. Metalli alkoi punoittaa. Sitten kanki taipui ja katkesi kuin ruohonkorsi.
"Tämä kahvi keitettiin samana päivänä kun neuvostoliitto ampui Sputnikin ensimmäisen satelliitin avaruuteen ja sitä on pidetty pannussa siitä asti." Kuppia pitelevä mies lausui.
"Jos olet Samuli Siira Wraitbone alkemisti pystyt juomaan tämän kuolematta." Toinen demoninmetsästäjä lisäsi. Mitään sanomatta alkemisti otti kahvin, kaatoi siihen maitoa ja lisäsi vähän sokeria. Hän katsahti metsästäjiä, jotka seisoivat paikoillaan poikaan katsomatta. (He vahtasivat tätä suurin silmin, mutta aurinkolasit peittivät heidän silmänsä.) Samuli kumosi juoman kurkkuunsa eikä ilmekään värähtänyt. Demoninmetsästäjät astelivat takaisin paikoilleen ja tekivät kunniaa. Hän tosiaan on mahtava. He ajattelivat Samulin astellessa ovesta sisään. Olisipa närästys-pilleri. Vatsaansa pitelevä alkemisti toivoi astellessaan ovesta sisään.

Oven takana odotti pitkä korkea kattoinen sali, jonka keskellä lepäsi lähes huoneen pituinen ikivanha tammi pöytä. Seiniä koristi luontoa esittäviä tauluja ja takaseinän peitti valtaisa Suomen kartta. Pöydän ympärillä oli tuoleja isollekin ihmis-joukolle, mutta niissä istui (varsin harvakseltaan) seitsemän henkilöä Tarja Halonen pöydän kauimmaisessa päässä, Paavo Lipponen toisessa. Muita istujia olivat Matti Vanhanen, Sauli Niinistö, Erkki Tuomioja, Seppo Kääriäinen ja Mauri Pekkarinen. Samuli lähti astelemaan omalle istuma paikalleen. Huoneen hiljaisuuden rikkoi hänen märkien kenkiensä aiheuttama vinkuna, mikä sai muut kääntämään katseensa ärtyneenä. Poika istahti paikalleensa ja tervehti muita nopealla nyökkäyksellä.
"No!? Miten testi onnistui!?" Presidentti Halonen kysyi kovalla äänellä paikaltaan. "Hyvin!" Samuli vastasi yhtä kovalla äänellä.
"Pohjoisenritarit alkavat olla valmiita raskaamman luokan operaatioihin!" Hän jatkoi.
"Raskaamman luokan operaatioihin? Eikö hyökkäys Ruotsin rannikolla olevaan amerikkalais-tukikohtaan sen valloittaminen ja sieltä yhden maailman viimeisimmistä ydin-aseista varastaminen. Ilman mies-menetyksiä. Ole raskas operaatio?" Seppo kysyi paikaltaan muutaman tuolin päästä.
"Puhu kovempaa! Ei kuulu!" Tuomioja ilmoitti toiselta puolelta pöytää.
"Mi- miksi miksi meidän pitää yleensäkään istua näin kaukana toisistamme?" Matti Vanhanen kysyi vuorostaan.
"O- olisi paljon helpompaa kuulla jos istuisimme lähempänä toisiamme." Pääministeri vielä ehdotti. Lipponen kääntyi katsomaan häntä.
"Sinä pökkelö hiljaa!" Ex-puhemies jyrisi.
"Me olemme kuluttaneet valtavasti veronmaksajien rahoja tähän pöytään ja te valitatte istumapaikoista! Hävetkää!"
Lähempänä Tarjaa istuva Niinistö oli tapansa mukaan nostanut jalat pöydälle ja sytytteli sätkää rullaluistimiensa laakereissa. Tupakan syttyessä Samuli iloitsi mielessään että istui kaukana hänestä. (Samuli ei voi sietää tupakkaa missään muodossa.)
Sauli veti muutaman henkäyksen ja lausui hiljaa.
"Jep jep. Ettekö tiedä? Tämä pöytä kuului ennen itse Stalinille. Se on vieläkin sen ryssän ansoittama."
Tämän kuullessaan Vanhanen vilkaisi antiikki pöydän alareunaa. Siellä oli pieni vetolaatikko jonka hän avasi. Laatikossa oli lukuisia punaisia nappeja venäjänkielisten nimien alapuolella. Hän oli painamassa yhtä, mutta huomasi pienen kuvasarjan niiden vierellä. Ensimmäisessä kuvassa oli tuoli jossa istui tikku-ukko. Seuraavassa näkyi nappia painava sormi ja kuinka tuoli kallistui maasta nouseviin liekkeihin tikku-ukko mukanaan. Viimeisessä kuvassa näkyi hiukan tummunut tuoli pystyssä ja sen takana kasa tuhkaa. Vanhasen ilme kiristyi.
"No Matti mikä on? Näytät kalpealta." Halonen kysyi.
"E- ei, ei tässä mitään. Sa- savu vain häiritsee." Matti vastasi nyhtäessään johtoja irti näppäinten alta.
"Mitä jos palattaisiin aiheeseen?" Jyrki Katainen, joka oli ilmestynyt muutaman tuolin päähän, Vanhasesta kysyi.
"Niin tosiaan." Halonen totesi ilme vakavana.
"Nyt meillä on edessä tiukka tilanne." Kaikki huoneessa olijat kääntyivät presidenttiä päin.
"Amerikka puskee kimppuumme täydellä voimalla ja vimmallaan, sekä avaruus-olennot pistävät ranttaliksi ihan naapuri kaupungissa. Meillä ei ole kohta mitään muuta vaihtoehtoa kuin aloittaa operaatio "Täysi sota"." Hän julisti. Ben Szykskoviz joka oli myös ilmestynyt Jyrkin eteen. Rykäisi ja kysyi hiljaa.
"Niin muuten. Mikä se meidän joukkojen tilanne siellä Turussa on? En ole pysynyt ihan kärryillä." Kaikki kääntyivät nyt hänen puoleensa silmät suurina.
"Mistä perkeleestä teitä hippejä oikein sikiää?" Lipponen kysyi.
"Ette te siinä vielä hetki sitten olleet." Hän vielä lisäsi heristäen nuijaansa.
"Kuules nyt me olisimme tulleet aikaisemmin, mutta turvatarkastus vei aikaa." Katainen puolustautui käsi rinnallaan.
"Niin. Testit olivat hankalia osasin ne itsekin hädin tuskin." Ben lisäsi. Lipponen kohautti olkiaan.
"No hippi. Mitäs ne sitten kysyi?" Ex puhemies tiedusteli pöydän yli.
"Minun piti keittää heille tuplatripla expersso. Lisä sokerilla. Jyrki kertoi.
"Siis täh! Sinulla oli eri testi kuin minulla." Szykskoviz totesi hämmästyneenä. "Mitä ihmettä? Mitä sinun piti tehdä?" Nyt vuorostaan Jyrki kysyi.
"Minun piti tehdä valtion tulo arvio seuraavalle kolmelle vuodelle." Ben kertoi. Samuli nojasi pöydän yli ja ilmoitti hämmästeleville poliitikoille. "Kuulkaas jos kuka tahansa suomalainen yrittää päästä tänne. Demoninmetsästäjillä olisi keino hänen tunnistamiseen."
Pöydän päästä alkoi kuulua pauketta. Tarja Halonen hakkasi nyrkillään pöytää. "Keskitytään asiaan!" Presidentti karjui. Pöytää rystyset valkoisina puristaen presidentti naukkasi pienen tabletin, joka näytti helpottavan tämän oloa.
"Jos yksikään enää keskeyttää minut. Hän tulee kärsimään." Halonen lausui vaivalloisesti puuskuttaen. Salissa oli aivan hiljaista.
"Muuten. Miten se joku tulee kärsimään?" Seppo Kääriäinen joka ei, näyttänyt olevan perillä tilanteen vakavuudesta kysyi.
"Miska! Rontti! Etsi ja tapa!" Halonen huusi. Salaman nopeasti kaksi kissaa ilmestyi äimistelevän puolustus-ministerin sivuille ilmasta kynnet ojossa. Seppo ja katit alkoivat ottaa mittaa toisistaan yhtenä pölypilvenä ja Sepon huudoista päätellen hän ei pärjännyt kovin hyvin.
"Ta- Tarja. Miksi usutit Miskan ja Rontin hänen kimppuunsa kun olisit voinut painaa yhtä pöydän ansa-nappia?" Vanhanen kysäisi hermostuneena.
"Siksi koska en tiedä mistä napista saan kupin höyryävää kahvia ja mistä räjäytän Pohjois-Amerikan." Presidentti vastasi punaisia nappeja täynnä olevaa kojetaulua silmäillessään.
"Mutta eikö Pohjois-Amerikan räjäytys olisi hyvä juttu?" Sauli Niinistö kysyi ihmeissään. Vanhanen läimäytti käden otsalleen.
"Pö- pö pöljä. Etkö sinä tajua että siinä menisi ka- ka Kanadakin." Hän äyskäisi ja läimäytti kätensä pöytään.
Puu rusahti ja Matin nostaessa kätensä sileään tammi pintaan oli ilmestynyt halkeama. Kaikki katsoivat pääministeriä silmät selällään, sitten Ben sanoi hiljaa. "Sinä rikoit Stalinin pöydän." Vanhanen löi toisenkin kätensä pöytään.
"Ja niin totta vie rikoinkin. Meillä on sota hoidettavana ja jos me jäämme kiistelemään kommarien kanssa. Voimme jo julistaa itsemme hävinneiksi!" Pääministeri huusi nousten tuolistaan.
"Teillä kepuilla ei ole mitään sanomista tässä asiassa." Szykskoviz julisti nousten itsekin. Nyrkkiään heristellen.
"Vai otetaanko mittaa?" Hän vielä kysyi.
"Nyt sinä kommari sen sanoit tule tapelleen vaan!" Vanhanen vastasi. Ministerien käsiin syttyivät pienet puolueittensa väriset liekit. Samuli heilautti kättään jos nuo alkavat tappelemaan täällä tapahtuu kauheita. Vartija ajatteli. Riitapukarit olivat juuri vapauttamassa käsiinsä koonneet energiansa, mutta Samulin loitsu ehti väliin. Vanhasen ja Szykskovitsin välillä leimahti kirkas valo. Molemmat lensivät iskun voimasta seinää vasten tuoliensa kohdalle. Ministerien kootessa itseään vartija loi silmäyksen Halosen suuntaan. Presidentti nyökkäsi ilme vakavana. Nyt vuorostaan Samuli nousi pöydälle.
"Hyvät hallitusmiehet." Hän julisti. "Vihollinen kolkuttelee oviamme ja pyyhkii jalkansa ovimattoomme. Paskaiset kenkänsä!" Vartija otti pari askelta pöydän päällä. Pitäen tauon sitten tämä jatkoi.
"Meillä ei ole aikaa keskinäisten kiistojemme selvittämiseen. Kohta ei ole Suomea mitä hallita ei Suomen kansaa mitä verottaa. Minä sen teille sanon. Meidän on yhdessä puolustettava tätä maata. Tehtävä kaikkemme sen eteen muuten me olemme tuomitut." Tämän sanottuaan hän palasi tuolilleen ja istuutui.
Kaikki paikalla olijat katsoivat Samulia myös Vanhanen ja Szykskoviz.
"Ja perkele sinä olet oikeassa!" Paavo Lipponen totesi. Kaikkialta kuului hyväksyvää mutinaa. Tarja Halonen näytti rauhoittuneen.
"Hyvä pojat. Tuo on se oikea asenne. Nyt keskitytään sotimiseen ja jätetään politiikka vähäksi aikaa." Presidentti totesi. Seppo nosti kättään. Hänen vaatteensa ja ihonsa oli täynnä kynsimisjälkiä.
"Mikä muuten on niiden sotilaiden tilanne jotka lähetimme Turkuun. Olisi kiva tietää." Kaikki kääntyivät katsomaan puhujaa. Puolustusministeri vilkuili ympärilleen ja sanoi sitten.
"Täh? En vain ole sanonut hetkeen mitään." Presidentti painoi nappi ranne korussaan. Takaseinällä roikkuva Suomenkartta siirtyi pois jättäen tilaa digitaaliselle kartalle, joka esitti Turkua. Karttaan oli lisätty avaruusalus, mutta kaikkein mielenkiintoisinta siinä oli pienet punaiset ja siniset pisteet jotka vipelsivät pitkin karttaa. Sinisiä kuitenkin oli huomattavasti vähemmän. Halonen osoitti karttaa.
"Tämä on digitaalinen Turun kartta. Punaiset pisteet ovat vihollisia ja siniset omia yksiköitämme." Hän selitti näyttäen pisteitä sormellaan.
"Ok. Eli tuo sininen röykkiö on Juhon ryhmä?" Erkki Tuomioja kysyi osoittaen sinistä läjää kartalla. Halonen nyökkäsi. Erkki siirsi sormeaan.
"Entä sitten nuo kolme?" Ulkoministeri vielä kysyi. Kartalla huomattavasti kauempana Juhon ryhmästä hillui yksittäinen sininen piste ja kauempana siitäkin oli kaksi. Tarjan alaleuka oli iskeytyä lattiaan.
"Mitä helvettiä? Ei meillä pitäisi olla muita Turussa." Halonen totesi äimistyneenä. Paikalla olijat alkoivat pähkäilemään tilannetta kun Mauri tajusi ketkä Turussa olivat.
"Heidän täytyy olla sen sissiyksikön viimeiset eloonjääneet." Hän totesi.
"Hah. En usko että siitä ryhmästä olisi ketään hengissä." Lipponen protestoi naurahtaen. "Mu- mu mutta tappojoukkue A.J.A:han oli sen ryhmän mukana." Vanhanen totesi. Paavon silmät levisivät ja hän purskautti ulos juuri juomansa kahvin.
"Että mitä? Ovatko ne kaksi hullua siellä?" Ex-puhemies kysyi järkyttyneenä. Samuli nyökkäsi. Lipponen asetti kahvi kuppinsa pyöreälle alustalle pöydällään ja jatkoi. "Jos tuo on totta voimme sanoa hyvästi Turulle." Paavo kaiveli pöytälaatikkoa kuin etsien jotain.
"Te tiedätte millaisia tunareja he ovat. He tekevät enemmän tuhoa kuin yksikään alieni armeija. Ahaa siellä sinä olitkin."
Ex-puhemies sanoi nostaessaan pientä puunuijaa pöydän laatikosta. Hän nosti nuijan iskuun ja julisti.
"Entisen puhemiehen nuijan avulla. Määrään että heidät haetaan sieltä pois tai olemme pulassa." Sitten Lipponen iski. Kuului helähdys puolitäyden kahvikupin hajotessa nuijan alle. Dementoitunut Paavo oli unohtanut, ettei istunut eduskunnassa puhemiehen paikalla ja nuijanalusta tilalla oli kahvikuppi. Lipponen katsahti murskaantunutta mukiaan, sitten hallitusta (Tai ainakin sitä mitä siitä oli läsnä.) ja pillahti itkuun.
"Miksi? Miksi en voi olla enää puhemies?" Hän parkui.
"Nooh noh. Teidäthän sinä Paavo että kuusikymmentäkahdeksan vuotta on ehdoton eläke raja." Seppo rauhoitteli. "Tässä ota pulla." Puolustusministeri lisäsi nakaten pullan niiskuttavalle Lipposelle.
"Oli miten oli. Meidän on lähetettävä apua Juhon yksikölle." Seppo lisäsi.
"Miten olisi aseapu?" Mauri ehdotti.
"Mi- mitä sinä tarkoitat?" Vanhanen kysyi lasejaan puhdistaen.
"Hän tarkoittaa tietenkin sitä aseuudistusta." Erkki tuomioja vastasi osoittaen kattoa etusormellaan.
"Jos he saisivat uudenaikaisia aseita. He voisivat helpommin pärjätä taistelussa." Huoneeseen lankesi hämmästynyt hiljaisuus. Tuomioja vilkuili ympärilleen, rykäisi ja lausui vielä.
"En ole sanonut mitään minäkään vähään aikaan."
"Ei se mitään. Tuohan on aivan loistava idea." Halonen julisti. Kuului hyväksyvää mutinaa. Silloin presidentti nosti kätensä aivan kuin aikoisi läimäyttää pöytää ja sanoi.
"Se on sitten lyöty lukkoon. Lähetämme aseapua Juholle ja hänen miehilleen." ”Kuule Tarja. Älä lyö pöytää siinä voi olla räjäh..." Mauri oli sanomassa Halosen läimäyttäessään kätensä pöydän pintaan. Kuului rusahdus sitten kirkas valo välähti Stalinin pöydän räjähtäessä tuhannen pirstaleiksi. Vanhimmat lentelivät pitkin huonetta paiskautuen seiniin ja kattoon.
Kului hetken aikaa. Savun hälvettyä pöydästä oli jäljellä vain iso musta läiskä lattiassa. Hallituksen jäsenet makasivat ympäri huonetta pökertyneinä. Jyrki Katainen nosti kättään ja ehdotti.
"Vastaisuudessa. Ei osteta enää huonekaluja Venäjältä." Kuului hyväksyvää mutinaa.
"Selvä nyt jos sallitte. Otan pienet torkut." Vastausta ei tullut joten Jyrki antoi kätensä pudota ja nukahti. Ainoa liikkuva asia huoneessa oli pienet pisteet Turun kartassa.

Punaiset laser-säteet pyyhkivät kerrostalon nurkkaa. Heti tulituksen tauotessa (Tai no vähän heikentyessä.) Juho joka seisoi kyseisen nurkan takana. Kääntyi ympäri ampuen sarjan rynnäkkö-kivääristään. Vihollinen suojautui eikä osumia tullut.
"Voi pyhä sonni!" Juho manasi ladaten asettaan. Läheisen roskakorin takana kyykistelevä Jarkko ampui toisen seinän taakse omalla haulikollaan. Muu ryhmä oli suojautuneena pienen kujan risteykseen, missä he pitivät asemiaan tulittaen kiivaasti.
"Kuule Juho! Nyt ei ole hyvä aika puhua uskostasi!" Rauli kommentoi.
"En ole Hindu!" Alamikkelä vastasi.
"Sitä paitsi Hindut palvovat lehmiä eivät sonneja." Yksi ryhmän jäsenistä ilmoitti suoja paikastaan. "Ole hiljaa ja ammu!" Koskela komensi. Hän kääntyi takaisin Juhon puoleen ja kysyi.
"No? Miten aiomme päästä täältä hengissä pois?" Alamikkelä olisi vastannut mutta yksi ryhmänjäsen sai suoran laakin rintapanssariinsa. Tämä karjaisi tuskasta ja vaikka vaatteensa olivat tulessa. Mies paiskasi kranaatin ampujaa kohti räjäyttäen hänet ja pari muuta mukanaan. Lääkintämiehen virkaa hoitava Johannes Karilahti alkoi sammutella liekkejä tämän paidasta. Juho kääntyi takaisin Ryhmänjohtajan puoleen.
"En minä vaan tiedä?" Hän vastasi jatkaen tulittamista. Joukkueen johtaja näytti hetken siltä kuin olisi halunnut ampua jotakin.
"No käytä vaikka niitä ihmeellisiä ninja-temppujasi!" Hän vastasi losauttaen varomatonta vihollista haulikollaan.
"Hei! Minä en saa käyttää voimiani kuin yliluonnollisia vihollisia vastaan muulloin vain erityis-luvalla." Alamikkelä protestoi.
"Minulta saat luvan. Ala toimia!!" Rauli karjui "Nyt perkele jos et tottele niin olet tosi kusessa" äänen sävyllä. Juho heitti kiväärinsä haavoittuneelle ja asetti toisen jalkansa seinää vasten jupisten.
”Sinun pitäisi olla pressa että lupa pätisi mutta nyt kun noin kauniisti pyydät." Jarkko nakkasi hänelle vielä pienen radion, sitten Juho alkoi kävellä seinää pitkin ylös. Katolle päästessään hän kaivoi takkinsa selkämyksestä esiin paperi käärön, jossa oli japanilaisia kirjaimia. Välttääkseen nähdyksi tulemista Alamikkelä siirtyi keskelle kattoa ja avasi käärön koko mitaltaan. Hän teki puukollaan pienen haavan sormeensa ja valutti verta kirjainmerkkien päälle.
"Hoh nyt alkaa vaikein osuus." Juho mutisi hiljaa alkaessaan tehdä käsillään omituisia merkkejä. Härkä, tiikeri, tiikeri, härkä, lintu, öö? Koira, koira, hevonen, rotta ja tiikeri. Hän muisteli merkkien järjestystä mielessään. Samassa kirjaimet alkoivat hohtaa ja Juho tajusi onnekseen muistaneen järjestyksen oikein.

Valkoinen savupilvi pöllähti ilmoille talon katolta.
"No niin. Katsotaan mitä Juho meille toimitti." Rauli ilmoitti muille. Yhtäkkiä tulitus lakkasi ja kadulta alkoi kuulua hätääntyneitä huutoja. Rauli nosti sormensa pystyyn odotuksen merkiksi. "Nyt!" Hän komensi, jolloin ryhmä lähti juoksemaan seinän viertä kohti katua kahta suojatulta antamaan jäänyttä sotilasta lukuun ottamatta. Joukko ryntäsi tielle alkaen tulittaa hämmentyneitä vihollisia. Kaikkialla hyppeli Juhoja, joilla oli aseenaan vain heittoveitsiä ja ne hajosivat savuksi saadessaan osuman. Kuitenkin niiden aseet tappoivat yhtä tehokkaasti kuin oikean, joka seisoi katon reunalla pistooli laulaen.
Kesti vain pieni hetki että ryhmä sai vihollisen tuhottua. Esko tarkasteli kuollutta vihulaista mietteliäänä.
"Nämä tyypithän näyttävät ihan ihmisiltä. Miksihän ne meitä vastaan taistelee?" Hän kysyi Raulilta, joka tuhahti happamasti.
"Mistä minä tietäisin? Kysy heiltä." Sitten tämä kääntyi Juho joukkion puoleen ja karjaisi.
"No niin Alamikkelä! Voit lopettaa tämän vihollinen on jo tuhottu!" Juhot pudistelivat päitään ja katolta laskeutunut vastasi.
"Se tässä tempussa onkin ongelma. Kopiot eivät katoa tuntikausiin." Raulin leuka oli pudota hämmästyksestä.
"Siis joudummeko kestämään kaikkia teitä monta tuntia?" Hän kysyi. Juhot nyökkäsivät virnuillen. Siinä samassa Koskela oli jo vetänyt haulikkonsa esiin. Ampuen lähintä Alamikkelää, joka hajosi savupilveksi.
Kaikki katsoivat tyrmistyneenä ryhmänjohtajaa.
"Helvetti Rauli. Miksi sinä noin teit?" Esko sai kysyttyä.
"Kunhan testasin." Tämä vastasi olkiaan kohauttaen. Juhot tuijottivat komentajaa suut ammollaan tämän astellessa eteenpäin. Samassa Rauli kuitenkin pysähtyi ja viittoili Juhoja lähemmäksi.
"Eikö olekin näin että vaikka klooni kuolee. Se ei vaikuta sinuun?" Hän kysyi pienoinen virne huulillaan. Juho nyökkäsi. Rauli käännähti ympäri ilahtuneena ja julisti.
"Asia on sitten selvä. Juhot alkuperäistä lukuun ottamatta toimivat tiedustelijoina ja lihamuurina." Ryhmän jäsenet vilkuilivat toisiaan ja nyökyttelivät.
"Muuten jos kerta lihamuurina toimitaan. Tuolta suunnasta tulee jotain vihollis-sotakoneita ja lujaa." Läheisen kadunkulmalle ehtinyt Alamikkelä ilmoitti. Esko kohautti olkiaan.
"Hyvä nähdään viimein millaista kalustoa niillä on. Miltä ne näyttävät?" Hän kysyi. Nurkalla seisova Juho kääntyi katsomaan ja totesi sitten.
"Ne näyttävät vähän star-wars:sin kävelijöiltä ja niillä näyttäisi olevan isot tykit!" Tämä vastasi. Samassa suunnasta mistä viholliset lähestyivät. Lensi voimakkaan näköinen laser-säde suoraan Juhoa vatsaan hajottaen tämän savuksi. Nyt ryhmä näytti aidosti tyrmistyneeltä ja he kykenivät kuulemaan lähestyvien koneiden äänet, jotka olivat kuin metalliset jalat iskeytyisivät juoksutahdissa maahan. Ennen kuin kukaan ehti sanoa sanaakaan. Rauli juoksi jo toista sivukujaa kohti huutaen muita (klooni Juhoja lukuun ottamatta) seuraamaan. Jarkko lähti Raulin perään huikaten muille.
"Ei tänne kannata jäädä vanhenemaan. Otetaan selvää vihollisten kalustosta joskus toiste!" Ryhmä jäsenet pääsivät juuri kulman taakse kun kahdella jalalla kulkevat mekaaniset laitteet saapuivat. Alkaen tulittaa lasereillaan klooni Juhoja, jotka olivat kykenemättömiä panemaan hanttiin heittotikareillaan.

Linnoitustyöt olivat täydessä vauhdissa Tuomion aamunkoiton lähiympäristössä. Kaksi ryhmää kaartilaisia kokosivat suojavalleja sotilaille ja sotakoneille. Itse aluksen katolle oli ajettu komppania Basiliski-tykistö vaunuja sekä yksi aluksen pelottavimmista aseista. Tykistö käyttöön tuunattu Super-panssarivaunu Kivunmiekka. Edvin itse vahti Hydra ilmatorjunta tykkien asettelua aluksen viereen. "No niin miehet vauhtia. Vauhtia! Ei tässä ole koko päivää aikaa!"
Hän karjui.
Kaartilaiset eivät panneet hanttiin vaan jatkoivat nyrpein ilmein tykin osien kantelua servitorien koottavaksi. Koko aluksen lähiympäristö oli jaettu eri joukko-osastojen rintama osuuksiksi, joista kukin piti itsenäisesti huolta. Tuomion aamunkoiton kaartilaisilla oli sanaton sopimus näistä asioista. Jos taistelun aikana toisen joukko-osaston sotilas pakeni toisen alueelle, tämä siirtyi automaattisesti sen komentajan yksikköön. Järjestelmä ei ollut muuten kovin kummoinen mutta kukaan Edvinin johtaman seitsemännen-joukkueen jäsen ei halunnut vapaaehtoisesti siirtyä viereisen alueen osastoon. Tuomiontuojien osastoon. Tuomiontuojat ovat fanaattisen kenraali Dern Cryelin johtama sotilas-osasto, joka koostuu sotilaista jotka fanaattisen uskonsa takia ovat pelottomia. Ennemminkin he etsivät kuolemaansa. Koska kun mies kuolee että toinen voisi elää. Tämä syö kuolinpäivänsä lopussa samasta pöydästä keisarin kanssa. Tuomiontuojista kaikki (jotka hengissä olijat) ovat melkein kuolleet toisen puolesta niin usein että he eivät vain söisi keisarin kanssa vaan katsoisivat leffoja hänen yksityisessä teatterissaan ja nauttisivat popcornia hänen astiastaan. Tuomiontuojat käyttävät sekalaista aseistusta mutta ovat kenties parhaita sotureita koko imperiumissa sitten mahtavien space mariinien. Dern Cryel itse oli melkein kuolla pelastaessaan alaisensa hengen ensimmäisessä taistelussaan. Kuitenkin hän selvisi menettäen vain vasemman kätensä ja osan ruumiistaan. Muutenkin kaikki heistä ovat haavoittuneet useammin kuin kerran taistelussa ja korjattu biomekaanisilla ruumiin-osilla. Esimerkiksi Cryelin vieressä seisova veteraani korpraali on parsittu niin monesti kokoon että kukaan ei enää muista minkä värinen nahka hänellä alun perin oli. Edes fanaattiset papit eivät suostu seisomaan tuomiontuojien riveissä.

Kun kaartilaiset seitsemännessä-osastossa kaivelivat juoksuhautoja sekä pystyttivät bunkkereita suoja-paikoiksi. Tuomiontuojat tallasivat oman maa plänttinsä niin tasaiseksi että edes kirppu ei pystyisi sieltä suojaa löytämään. Aleksander oli määrännyt salamander-komentoajoneuvon johtamaan tuomiontuojien selustaan asetettua Leman Russ osastoa vaikka tankit eivät kyenneet ampumaan kuin epätarkasti päätykeillään. (Multilaserilla aseistetusta salamanterista puhumattakaan.) Kenraali oletti tuomiontuojien hyökkäävän lähitaisteluun jolloin Leman Russit täyttäisivät tyhjentyneen aukon. Edvin tiesi kokemuksesta taktiikan toimivaksi. Taistellessaan Kaen järjestelmässä tyraniitti armeijaa vastaan tarkoituksenaan pidätellä lukumäärältään ylivoimaista vihollista kunnes laivasto saapuisi pommittamaan planeetan. Tuomiontuojat hylkäsivät juoksuhautansa heti taistelun alussa hyökäten lähitaisteluun tyraniittejä vastaan. Aluksi näytti siltä kuin fanaatikot olisivat jääneet superorganismi armeijan jalkoihin. Mutta nämä pysäyttivät rintaman ennen kuin yksikään vihollinen ehti keisarinkaartin asemiin ja lopulta Dern itse haastoi näitä alieneita johtaneen Hive tyraniitin, jonka kukistuttua kenraalin biomekaaniseen käteen kiinnitetyn plasma-aseen osumaan. Vihollinen lamaantui tarpeeksi pitkäksi aikaa että laivasto saapui puhdistaen planeetan niiden saastasta.
Edviniä kylmäsi muistellessaan Dernin palatessa pommituksen alussa asemiinsa Hive tyraniitin pää kainalossaan fanaattisesti virnuillen.

”Edvin!” Huuto havahdutti komissaarin mietteistään. Aleksander ilmestyi kunniaa tekevien sotilaiden joukosta ja toisti. ”Edvin.”
Komissaari murahti happamasti ja nosti kätensä tervehdykseksi.
”Näyttää siltä että täällä aletaan olla valmiina mutta entäs muualla?”
Kenraali kysyi. Edvin arveli hänen vihjailevan lähellä sijaitsevan voimalan valloitusta. Suuri joukko vihollisia oli ottanut kaupungin voimalan haltuunsa eikä taipunut kaartin hyökkäyksen alle.
”Vihollinen sinnittelee mutta tappojoukkue Alfa on jo liikkeellä.” Hän vastasi kuivasti. Kenraali nyökkäsi ja kääntyi lähteäkseen otettuaan pari askelta tämä kuitenkin pysähtyi ja kysyi vielä.
”Muuten olemme lähettämässä yksikköä tutkimaan lähiseutuja sekä kaappaamaan heidän viestejään. Voin kai lähettää osastosi rynnäkkö joukkueen heidän mukaansa?”
Edvinin oli mietittävä enne kuin vastaisi. Rynnäkkö joukkuetta tarvittaisiin vastahyökkäysten torjumiseen. Kuitenkin vihollisosastot oli jo melkein kokonaan tuhottu joten vastahyökkäyksiä ei varmaan tulisi.
”Kyllä. Saat heidät käyttöösi.” Hän lopulta vastasi. Ilahtunut hymy nousi kenraalin huulille.
”Päätöksesi palvelee keisaria.” Tämä vastasi ja jatkoi matkaansa.
Edvin katseli kenraalin menoa kunnes huomasi että kaksi kaartilaista oli alkanut kiistellä lapion omistusoikeudesta heidän puhuessaan. Taas lisää töitä. Komissaari ajatteli lähtien astelemaan riitapukareja kohti laserpistooli kourassaan.

Samuli ihmetteli miten hän ja vanhimmat onnistuttiin ahtamaan niin pieneen henkilöstö hissiin joka laskeutui täyttä vauhtia komento keskusta kohti.
”Kuule Matti. Jos, siirtäisit sitä jalkaasi hiukan.” Seppo tiedusteli.
”Mi- mi minä en siirry. Täällä on tarpeeksi ahdasta kuitenkin.” Äkäinen pääministeri vastasi.
”Jep jep. Nämä nykyajan henkilöstö hissit ovat liian ahtaita.” Niinistö totesi asettaen tupakan huulilleen ja kaivaen tulitikut esiin. Hänen vieressä seisova Mauri nosti etusormensa ja komensi.
”Uskallakin sytyttää se niin minä en vastaa seurauksista.”
Puhemies murahti harmistuneena, laittoi tulitikun pois mutta jatkoi tupakan imeskelyä. Hiljaisuus kesti hetken aikaa lukuun ottamatta hissin synnyttämää hiljaista huminaa.
”Mitenköhän tämä hissi oikein toimii?” Joku kysyi kun vastausta ei tullut, tämä jatkoi. ”Siksi vaan ihmettelen kun ei näy mitään vaijereita joiden varassa hissit yleensä kulkee.”
Samuli käänsi päätään ja totesi puhujan Sepoksi.
”Tässä hississä on uudenaikainen painovoimankumoava laite jonka avulla se toimii.” Maanvartija selitti kääntyen sitten takaisin.
”Ahaa. Nyt ymmärrän.” Hän kuuli Sepon sanovan takanaan. ”Painovoimaakumoava laite. Onpa meillä kehittynyttä tekniikkaa. Kuka sellaisenkin on onnistunut keksimään?” Takimmaiseen nurkkaan survoutunut Ben Szykskoviz kysyi kurotellen puolue toveriensa olkien yli. Muiden hississä olijoiden alkaessa pohtia kysymykseen vastausta Samuli myhäili itsekseen. Patentti no:32864442 mutta sitähän en noille kerro. Hän ajatteli. Sininen merkkivalo hissin oven yläreunassa alkoi välkkyä.
”Hei! Kohta ollaan perillä!” Seppo ilmoitti osoittaen merkkivaloa.
”Hyvä. En olisi jaksanut seisoa enää minuuttiakaan.” Presidentti Halonen ilmoitti turhautuneesti. ”Kyllä korkokengät eivät ole salaisissa tukikohdissa ramppaamista varten.” Hän lisäsi vielä.

Hetken kuluttua hissi alkoi hidastaa ja lopulta pysähtyen pohjakerroksen lattiaan. Dinitriumista tehdyt ovet liukuivat auki jolloin Wraitbone alkemisti sekä vanhimmat tulivat ulos. He olivat laskeutuneet kokoushuoneesta viisikymmentä metriä syvemmälle sijaitsevan sotilastukikohdan komentohuoneeseen. Huone oli noin viitisentoista metriä korkea pituudeltaan ja leveydeltään puolet vanhimpien kokoushuoneesta. Sen seinät ovat kymmensenttistä dinitriumia. Hissin vastapäinen seinä oli valtava taktinen näyttö tietokoneineen jonka ääressä uurasti lukuisia sotilaita. Keskellä huonetta lepäsi rautainen pöytä ja tuoleja. Siellä oli myös kaksi muuta ovea jotka johtivat ties minne.
Vanhimpien astuessa hissistä huoneessa olevat sotilaat tekivät pikaisesti kunniaa mutta palasivat sitten töidensä pariin. Vanhimmat istuutuivat pöydän ääreen paikoille joita jokaisen nimet koristivat. Muutama tuoli jäi tyhjäksi mutta sitä ei ihmetelty koska Samuli oli jo aikaisemmin maininnut paikkojen olevan vieraita varten. Toinen ovi aukesi ja sieltä asteli sotilas kahvipannun kanssa.
”Oi. Onko täällä oikein kahvi tarjoilu?”
Lipponen kysyi hymyillen kun sotilas kaatoi kuumaa kahvia hänen edessä odottavaan mukiin. Muutkin saivat nopeasti kahvinsa alkaen hörppäillä niitä. Sitten Halonen heilautti kättään jolloin valot himmenivät ja taktiselle näytölle ilmestyi pohjoismaiden kartta.
”Kuten kaikki meistä tietävät. Turku on joutunut muukalaisten invaasion uhriksi.” Presidentti aloitti. ”Nyt erikoisjoukkue on riehumassa siellä mutta eivät he oikein saa mitään aikaan. Joten olen antanut maanvartija Wraitbone alkemistille alias Samuli Siiran tehtäväksi koota puolustukset Turun ympäristöön jatko toimenpiteitä varten.”
Halosen lopetettua Samuli nousi seisomaan ja asteli pöydän kartan puoleiseen päätyyn.
”Kiitoksia arvon presidentti. Ok. Olen koonnut 38,39 ja seitsemännentoista komppanian jotka ovat tälläkin hetkellä siirtymässä asemiin Turun ympäristöön.” Kartta heräsi eloon ja kuva siirtyi Turun läheisyyteen. Siinä näkyi selvästi neljäs symbolein merkittyä komppaniaa etenemässä ennalta valittuihin sektoreihin. Puolustusministeri Seppo tutkaili karttaa mietteliään näköisenä ja alkoi sitten viittoilla puheenvuoroa.
Samuli huomasi tämän ja kysyi. ”Niin Seppo. Onko sinulla jotain kysyttävää?”
”Ei kun sitä vaan että sinähän sanoit koonneesi kolme komppaniaa?” Samuli nyökkäsi jolloin puolustusministeri jatkoi.
”Kun tuossa kartalla näkyy olevan neljä komppaniaa. Niin mikä se viimeinen on?” Samuli käänsi päätään ja nyökkäsi näytön edessä operoivalle sotilaalle.
Sotilas sääti hetkenaikaa jotakin, sitten kuva siirtyi yhden komppanian päälle ja suureni. Sen sijaan että moottori tiellä (mitä pitkin kyseinen komppania kulki) käveli Suomen sotilaita tai ajoi kotimaisia panssari/kuljetus ajoneuvoja. Sitä pitkin etenevät joukot eivät edes ihmisiä olleet. Lauma mielikuvituksellisia olentoja sekä sotakoneita marssi siistissä rivistössä kohti Turkua yhdelle kaupunkia lähintä sektoria. Kaikki pöydässä olijat Halosta ja Lipposta lukuun ottamatta haukkoivat henkeään sekä poimivat leukojaan metalliselta lattialta.
”Ensimmäinen asia. Mitä hittoja nuo ovat?” Ben Szykskoviz kysyi hämmentyneenä.
”He ovat ulkopaikkakuntalaisia.” Samuli selitti tehden sormillaan heittomerkkejä sanan ulkopaikkakuntalaisia kohdalla.
”Ulkopaikkakuntalaisia? Eiväthän nuo ole edes ihmisiä ollenkaan.” Nyt vuorostaan Niinistö totesi. Halonen läimäisi kätensä kasvoilleen ja vastasi myrtyneenä. ”Eivät he tietenkään mitään ihmisiä ole. He ovat Marsin-susien ensimmäinen armeija osasto ja Drakenien vapaaehtoiskomppania.”
”Marsin susia ja Drakeneja meidän puolellamme? Miten se on mahdollista?” Matti äimisteli suureen ääneen. Erkki Tuomioja nosti vasemmankätensä etusormen ja kysäisi.
”Niin ja eikös Marsin susien kuningatar Irel julistanut sodan ihmisrotua vastaan?” Kaikki huoneessa olijat pudistelivat päitään.
”Erkki.” Samuli aloitti. ”Irel julisti sodan Amerikalle siis heti kun meikäläiset olivat pelastaneet sen tutkimusryhmän viimeisen jäsenen. Ja sehän ei helppoa ollut olin itse sillä taistelu laivalla menetimme kolme alkuperäistä pohjoisenritaria! Ja Drakenit tulivat sitten vapaaehtoisina sotimaan.”
Erkki oikaisi lasejaan ja totesi hiljaa. ”Olin saunassa uutisten aikaan ette voi minua syyttää.”
”No niin pojat. Nyt kun asia on selvitetty niin voimme jatkaa.” Tarja Halonen ilmoitti.
Samuli viittoili näytön ääressä työskentelevää sotilasta joka sai kartan tilalle ilmestymään pitkä lista erilaisia nimiä. Sitten Ensimmäinen nimi alkoi välkkyä ja kuva suureni. Hetken aikaa näytöllä pyöri minitykin kaltainen ase sekä sen tekniset tiedot. Sitten kuva vaihtui toiseen aseeseen ja alkoi edetä nimi nimeltä uusi tykki jokaisen nimen kohdalla. Samuli alkoi harppoa edestakaisin näytön edessä samalla selittäen.
”Kuten näette, tässä on lista armeijamme käytössä olevista uudensukupolven aseista. Nyt aseuudistus on saatu päätökseen ja koko armeija on varustettu näillä tuomionpäivän välineillä. Olemme myös aikeissa lähettää näitä aseita erikoisvarustellussa säiliössä Turkuun Juholle ja A.J.A:lle.”
Hänen mainitessaan A.J.A.:N Kaksi sotilasta toivat metallisen laatikon jonka yhdelle sivulle oli liimattu karhu six backin tunnus. Lipponen osoitti laatikkoa ja totesi. ”Heh. Heh hyvä naamiointi totta vie.”
Sotilaat veivät laatikon pois ja Samuli pääsi jatkamaan.
”Niin kuten olin sanomassa, pohjoisensydän kykenee tuottamaan näitä aseita meille ja vapaaehtoisille sekä satelliitti projekti Otava on melkein valmis. Sen lisäksi Kuningatar Irel on aikeissa koota laivaston hyökkäämään Amerikan sydämeen ja luonnollisesti Drakenit menevät perässä. Marsin susien ensimmäisen armeija osaston komentaja Daler ja Drakenien prinssi Eor Gunrig (lukujoille tiedoksi nimen rig loppuosa tarkoittaa Drakenien kielessä miekkaa ja gun isoa) ovat tulossa tänne sopimaan sodan jatkosta.”
Kun maanvartija oli lopettanut ja palannut paikalleen. Vanhimmat taputtivat käsiään kahvi hörppyjen lomassa.
”Oli kyllä helkkarin moinen puhe. Ei voi muuta sanoa.” Vanhanen totesi käsiään taputtaen. Muut huoneessa olijat mutisivat myöntyvästi.
”No niin. Sitten kuten olin sanomassa…” Samuli ei ehtinyt päättää lausettaan kun merkkivalo syttyi taululle ja ”Nokia Tune” alkoi soida huoneessa. Yksi tietokoneen äärellä työskentelevä sotilas otti luurin käteensä jolloin soitto lakkasi. Seurasi hyytävä hiljaisuus kun sotilas mutisi hiljaa puhelimeen.
”Hei! Se on sinulle.” Tämä huikkasi Samulille joka kiirehti vastaamaan.
”Kytke kaiutin päälle!” Lipponen komensi maanvartijan ottaessa luurin käteensä.
”Täällä Ruotsintiedustelu vastaava Heiskanen.” Metallinen ääni radiosta kuulutti. ”Iltaa Heiskanen, mitä uutta Ruotsin maalla?” Samuli kysyi.
”Täällä on sellainen tilanne että huhhuh. Amerikkalaiset kokoavat valtavasti kommando- ja ilmajoukkoja. Ja todennäköisesti ne ovat tulossa Turkuun.” Läsnä olijoiden ilmeet kiristyivät. Myös henkiluun alkemisti hiljeni mutta Tarja Halonen viittoili häntä jatkamaan.
”Selvä kiitos ilmoituksestanne ja kuulemiin.” Hän lausui ja sulki puhelimen. Kiristyneet ilmeet vaihtuivat tyrmistykseksi.
”Kiitos ilmoituksestanne ja kuulemiin. Ei huippusalaista sotilaspuhelua voi lopettaa tuolla tavalla.” Vanhanen mongersi istuimeltaan.
”Hei! Pitää olla kohtelias.” Samuli näpäytti istuutuessaan paikalleen.
”Kuulkaas mitä me teemme niille Amerikkalaisille?” Seppo kysyi.
”Niin. Mitä me teemme? Ilman tarkempaa tietoa ne voi tulla vaikka tälläkin hetkellä.” Ben kyseli naputtaen pöytää. Syntyi hyytävä hiljaisuus kun jokainen pöydässä olija (paitsi Lipponen joka syö pullaa). Alkoivat pohtia tilannetta. Hetkenaikaa tietokoneiden piipitys oli ainoa ääni hiljaisuudessa. Taas kerran Samuli pudisti päätään ja alkoi puhua.
”Voimme kai käyttää kahden vihollisemme voimia toisiaan vastaan.”
Halonen nosti päätään ja kysyi. ”Mitä tarkoitat?”
”Jos heikennämme Amerikkalaisia saattaa olla että Turussa odottavat muukalaiset tekevät niistä selvää jolloin ne itse ehkä heikentyvät tarpeeksi jotta voisimme kukistaa ne.” Maanvartija selitti ruskeaa tukkaansa haroen. Matti Vanhanen ponkaisi pystyyn.
”Tuo kuulostaa hyvältä suunnitelmalta. Eikö teidänkin mielestä?” Pääministerin kysymys sai aikaan myönteistä mutinaa.
”Henkiluun alkemisti. Kerro vain mitä tarvitset, tämän suunnitelmasi toteuttamiseen niin hoidamme asian.” Seppo totesi kahvihörpyn lomasta.
”Selvä tarvitsen kaikki tiedot vihollistukikohdasta jossa hyökkäystä valmistellaan, kaksi osastoa A.K.Y. S-joukkoja sekä pohjoisenritarit. Lähden itse johtamaan tehtävää.” (Lukijalle tiedoksi: A.K.Y. S-joukot ovat Suomen armeijan osasto jotka pystyvät taistelemaan asumiskelvottomassa ympäristössä erikoisten panssariensa takia.) Henkiluun alkemisti selitti. Seppo kirjasi tarpeet lapulle jonka ojensi yhdelle sotilaista.
”Eiköhän se sitten ole sovittu.” Halonen ilmoitti.
”Me jäämme tänne odottamaan Marsin-susien ja Drakenien vieraita. Lähde sinä suorittamaan tehtäväsi mutta älä huoli. Pistämme itikat valmiuteen jos jokunen vihollisista pääsee läpi.” Seppo ilmoitti.
”Olkaa huoleti. Tehtävä tulee onnistumaan.” Samuli vastasi lähtien sitten hakemaan panssariaan ja pohjoisenritareita.

Servitorit rullasivat pois vulture-tykkialuksen luota. Hävittäjän käynnistellessä moottoreitaan hangaarin ilmatorjunta tykit poistuivat toiminnasta ja siellä hääräilevät pilotit, sotilaat ja muu henkilöstö siirtyvät kauemmaksi laukaisu paikasta. Sitten moottorit jyrähtivät käyntiin ja vulture sinkoutui ulos avoimista hangaarin luukuista siniselle taivaalle. Se lensi pois kaupungista pilvien suojassa kohti maaseutua. Pilotti ei halunnut riskeerata tehtävää vaan aktivoi hävittäjään lisätyn häivekentän. Niin Aleksander oli määrännyt hänet lähtemään maaseudulle sieppaamaan vihollisen viestejä ja jos hänet havaittaisiin. Se olisi menoa se. Tutkan piipitys kertoi lähestyvästä asuin-alueesta joten pilotti pysähtyi ja sääti hävittäjän leijumistilaan. Sitten varmistuttuaan ettei häntä ammuttu hän antoi konehengelle käskyn alkaa etsiä vihollisen signaaleja, otti mukavan asennon tuolissaan ja jäi odottamaan. Kesti muutaman minuutin ennen kuin radio alkoi rätistä saaden pilotin kumartumaan sen puoleen.
”Suojattuyhteys? Ihmeellistä mutta tämä hoituu.” Hän ihmetteli alkaen säätää taajuutta saadakseen viestin kuulumaan. Aluksi rätinä ei hellittänyt, sitten se vaihtui puheeseen ja nauhoitus kääntyi päälle.
”Ruotsintiedustelu vastaava Heiskanen. Iltaa Heiskanen, mitä uutta Ruotsin maalla? Täällä on sellainen tilanne että huhhuh. Amerikkalaiset kokoavat valtavasti kommando- ja ilmajoukkoja. Ja todennäköisesti ne ovat tulossa Turkuun. Selvä kiitos ilmoituksestanne ja kuulemiin.” Kaksi puhujaa keskusteli näillä sanoilla ja sitten viesti loppui. Pilotti mietti jäisikö odottamaan uuden viestin tulemista vai palaisiko näiden kanssa.
”Varmaan parempi jäädä tai kenraali haukkuu minut pystyyn.” Hän tuumaili mutta enne kuin kerkesi ottaa mukavaa asentoa, tutka alkoi hälyttää ja ohjaamon punainen varoitusvalo syttyi elämään. Lähistöllä oli laukaistu ohjus.
”Keisarin veri!” Pilotti kirosi tarttuen ohjaimiin. Hänen yläpuoleltaan lensi neljä tuntematonta alusta kolme hävittäjää ja yksi koostaan päätellen kuljetusalus.
Sillä sekunnilla kun vulture lähti lentämään eteenpäin pilvien lomassa, yksi hävittäjistä räjähti tuhannen kappaleiksi. Kaksi muuta kääntyivät ympäri ja lähtivät kääntymään kohti vulturea.
”Keisarin veri! En minä sitä ohjusta ampunut!” Pilotti manasi uudelleen kun jonkinsortin konetuliaseen luoteja alkoi sataa hänen hävittäjäänsä kohti. Vulture sukelsi kohti alhaalla odottavaa asuinaluetta todetakseen kohtaavansa lisää tulitusta. Mutta tämä tuli maahan asetetuista yksittäisistä konekivääripesäkkeistä. Ennen väistöliikettään pilotti huomasi niitä operoivat kaksimetriset liskomaiset olennot. Vulture kaarsi takaisin taivaalle saadakseen paremman kulman vastaiskuun. Kuitenkin vain toinen vihollishävittäjä ilmestyi pilvien lomasta sekin tulituksen saattelemana. Sen toinen siipi oli tulessa ja panssari lommoilla. Enempää ajattelematta Vulturen pilotti lähetti sarjan automaattitykistään räjäyttäen vihollisen kappaleiksi sitten hävittäjä käänsi nokkansa kohti Turkua ja moottorit ujeltaen lähti matkaan välttäen peräänsä satavan tulituksen.
”Täällä vakoilu-hävittäjä 0078. Olen kaapannut vihollisen viestin mutta vihamielisten toimien takia pyydän lupaa palaamaan tukikohtaan.”
Pilotti ilmoitti radioon. Hetkeä myöhemmin konehenki vastasi metallisella äänellään.
”Lupa myönnetty. Palatkaa alkuperäis-hangaariin niin ilmatorjuntamme välttävät ystävällisen-tulituksen vaaran.”
Pilotti huokaisi helpotuksesta mutta keskittyi lentämiseen uusien vihollisten varalta. Niin keskittyneesti hän lensi, ettei huomannut matkansa varrella lojuvaa tuhoutunutta Amerikkalaisten kuljetusalusta. Samaa johon oli törmännyt tehtävänsä alussa.

Ryhmä kaartilaisia siirsi tiesulkuna toimivan metallisen putken syrjään lähestyvän saattueen tieltä. Saattuetta johti kaksi Leman Russ panssarivaunua ja siihen kuului vielä kolme Chimera kuljetusajoneuvoa. Muutama sotilaista ei voinut olla naureskelematta nähdessään että viimeisen vaunun perässä juoksi joukkueellinen Catachanin viidakkotaistelijoita. Kaikesta päätellen kuljetusvaunuissa ei ollut tilaa joten nämä viidakko sodankäyntiin erikoistuneet Rambot joutuisivat juoksemaan. Koko matkan. Kuitenkaan kukaan kaartilaisista ei sanonut sitä ääneen turpiinsa saamisen pelossa vaan peittelivät hymyjään kun saattue ajoi heidän ohitseen pois Turusta kohti maaseutua.

Viidakkotaistelija Renler manasi kovaan ääneen ja huitaisi puolihuolimattomasti vertaansa imevän pikkuötökän littanaksi massiivista hauistaan vasten. Tämä oli oikeastaan aika turhaa koska ötököitä oli pilvin pimein eikä hihaton liivi suojannut niiltä.
”Keisarin veri! Emmekö voisi käräyttää näitä liekinheittimellä? Alkaa pikkuhiljaa mennä hermot!” Hän kysyi ärtyneesti.
Ryhmän johtaja Guerlan nosti muhkean sikarinsa huuliltaan ja murahti vastaukseksi. ”Hiljaa sotilas! Nämä eivät sentään syö suoliasi veren mukana! Ole iloinen siitä!”
Toinen sotilas harppoi Renler viereen ja kuiskasi hänelle.
”Helppohan hänen on sanoa. Huomaatko hänen kimpussaan ei pyöri yhtään kirotun ötökkää.” Renler nopea vilkaisu todisti tämän väitteen. Ryhmänjohtajan ympärillä ei todellakaan ollut edes pienintä lentiäistä vaikka muiden kimpussa niitä oli pilvin pimein.
”Se varmaan johtuu tuosta sikarista. Meinaan niin pahan makuista ja hajuista. Ihme että hän pystyy itse polttamaan tuollaista.” Yksi sotilaista ehdotti, saaden muuta nauramaan kevyesti kuivalle vitsille mutta sitten heidän naamansa palautuivat peruslukemiin. Ihan vaan pitkän juoksemisen rasituksen takia eikä muita keskusteluja enää käyty. Jos ei mainita muutamia ötököiden aiheuttamia manauksia ja kirouksia.

Sarja jyrähdyksiä täytti taivaan Turun kaupungissa lähellä pudonnutta avaruusalusta. Niitä seurasi sarja voimakkaita metallin kilahduksia ja kaartilaisten huutoja. Ei vienyt kuin hetki että kuudes basiliski-tykistö patteri oli ladannut aseensa ja tulittivat uudestaan kohti kaupungin laitaa.

Aleksander Hertsegov viritti kiikarinsa ja suuntasi sen kohti kaupungin laidalla sijaitsevaa vesivoimalaa. Maa-alueet betonisen rakennuksen edustalla useiden kortteleiden säteellä olivat muuttuneet suuriksi rauniokasoiksi ja tuhkakuopiksi. Kaiken lisäksi maahan iskeytyvät Basiliskien ammukset heittelivät maa-ainesta ja asfalttia pitkin ja poikin tehden näkemisen äärimmäisen vaikeaksi.
”Sir. Onkohan tämä varmasti hyvä idea?”
Yksi kenraalin henkivartijoista kysyi ohimennen. Aleksander laski kiikarinsa samalla kumartuen ikkunan alapuolelle. Muiden kaartilaisten tapaan he olivat rintamalohkolle saapuessaan puikkelehtineet suorinta tietä väliaikaiseen komento keskukseen tuhoutuneeseen kuppilaan, välttääkseen vihollisen monilukuisia tarkka-ampujia ja raketin heittimiä, jotka olivat verottaneet paljon heidän miehiään ja kalustoaan.
Kenraali kääntyi henkivartijansa puoleen ja kysyi painostavalla äänensävyllä.
”Mitä tarkoitat sotilas?” Kaartilainen kiemurteli hänen biomekaanisen silmän katseen alla mutta onnistui vastaamaan.
”Ta- tarkoitan kun eikö tämä ole miehien haaskaamista?” Kenraali antoi kaartilaiselle hetken aikaa valita sanansa ennen kuin viittoi tätä jatkamaan.
”Kun tuo tykistö keskitys. Eikö se vaaranna tappojoukkue Alfan miehet? Vai odottavatko he että keskitys laantuu ja hyökkäävät sitten?”
Aleksander kääntyi takaisin ikkunaan.
”Ei. He eivät odota.” Hän murahti sotilaalle. Aleksander tiesi sen. Tappojoukkue Alfan oli tarkoitus valloittaa voimalaitos Keisarinkaartille ja he itse olivat pyytäneet keskityksen sen tehdäkseen.
Kyllä. Siellä he ovat. Biomekaanisen silmänsä avulla Aleksanderin onnistui havaita kymmenen valkoista laikkua etenemässä suoraan pahimman keskityksen läpi kohti voimalaitoksen ovia. Hän katseli kuinka oven luokse päästessään yksi laikuista potkaisi sen komeasti auki muiden alkaessa tulittaa hell-guneillaan sisälle.
”Radisti Rolf. Ilmoittakaa kuudennelle basiliski-tykistö patterille että he voivat lopettaa keskityksen.”
Kenraali ilmoitti nousten ylös ja kääntyen ovea kohti. Huoneessa olevat kaartilaiset katsoivat komentajansa itsevarmaa menoa ällistyksestä sanattomana mutta sitten junioriupseeri nousi pystyyn ja kysyi.
”Kenraali. Miksi lopetamme keskityksen ja mitä käskyjä annatte?”
Aleksander pysähtyi oviaukkoon ja kääntyi upseerin puoleen vaimeasti hymyillen.
”Kysymykseenne on vain yksi vastaus. Lopettakaa keskitys ja odottakaa että saatte ilmoituksen kun voimalassa piilevä vihollinen on tuhottu. He ovat jo sisällä.”
Tämän sanottuaan kenraali viittoi henkivartijoilleen ja lähti astelemaan kohti ulkona odottavaa kuljetus-vaunua jättäen junioriupseerin suorittamaan käskyjään.

Leman Russ panssari vaunu tulitti päätykillään kohti muutaman sadan metrin päässä olevaa vihollisten tiesulkua. Kuitenkin etäisyyden määritys oli kirjaimellisesti kussut ja ammus räjähti vaarattomasti tiesulun takana lennättäen multaa ja kaataen muutaman puun. Tankin viereen suojautunut Catachanin viidakko taistelija joutui keskeyttämään oman tulittamisensa suojatakseen korvansa tankin ampuessa sarjan raskaalla boltterillaan.
”Kirotun ääliö! Minulta oli lähteä kuulo!” Viidakko taistelija manasi nostaen laserkiväärinsä ja jatkaen ampumista kuitenkaan saamatta vastausta Leman Russin ohjaajalta.

Heidän takanaan Chimerat olivat pysähtyneet ja päästäneet kyyditsemänsä rynnäkkö joukot ja komento ryhmän hakemaan tulitusasemia.
”Joka mies hakekaa asemanne ja tuhotkaa vihollinen! Chimerat siirtykää optimaalisiin asemiin ja tulittakaa vapaasti!” Joukkoa johtava upseeri Demran jakoi käskyjää samalla asettuen Leman Russin taakse suojaan muun komentoryhmän kanssa ja viritti laserpistoolinsa. Kului lyhyt hetki mutta telaketjujen ääniä ei kuulunut ainoastaan kaartilaisten huudot, laserkiväärien vingahdukset ja vihollisen konetuliaseiden rätinä. Demran kääntyi ympäri todetakseen, etteivät Chimerat ja niiden taakse jäänyt Leman Russ olleet edes yrittäneet liikkua.
”Mitä helvettiä tämän on?” Hän huusi etummaisen Chimeran ohjaamon ikkunasta pilkistävälle kuskille. ”Tiedätte varsin hyvin mitä niskuroinnista seuraa! Siirtykää asemiin!”
Kuski kohautti harteitaan ja vinkkasi sormellaan tien reunaa. Heitä ympäröi tiheä kuusi metsikkö ja maastossa oli valtavia epätasaisuuksia jotka tekivät johtavan Leman Russin ohittamisen tai sivuille ajamisen mahdottomaksi. Puhumattakaan lehmän kokoisista kivenjärkäleistä joiden takaa muutamat rynnäkköjoukkojen sotilaat ottivat suojaa.
Upseeri hautasi kasvonsa käsiinsä ja mutisi itselleen. ”Niin tyypillistä. Luontokin on minua vastaan.”
Voimakas pamaus havahdutti hänet mielentilastaan.
”Tarkka-ampuja! Suojautukaa!” Hän kuuli jonkun huutavan.
Vain muutaman metrin päässä heistä yksi rynnäkköjoukkojen sotilas rojahti maahan tarttuen kiinni päähänsä ilmestyneestä kolosta, inahti hieman eikä sitten enään noussut. Kaartilaiset alkoivat säntäillä päättömästi etsien suojaa näkymättömältä uhalta. Kohta uusi laukaus kajahti ja sen myötä Chimeran luota suojaa hakenut viidakko taistelija heitti henkensä.
”Upseeri! Anna käskynne tai se pirulainen suolaa meidät!” Rynnäkköjoukkojen kersantti huusi suoja paikastaan.
Demran mietti jo vastausta. Heillä ei ollut omia tarkka-ampujia eikä oikeanlaista välineistöä sellaisen tuhoamiseen mutta yksi tarkka-ampuja ei saisi pysäyttää heidän etenemistään. Sitten hänellä välähti. Heillähän on sinko!
”Joku käykää hakemassa sinko Chimerasta! Catachanilaiset tulittakaa vihollisen pää joukkoa! Rynnäkkö sotilaat etsikää se pirulainen!” Demran käski osoitellen sormellaan ryhmiä käskyjen mukaan. Radisti hänen vieressään kääntyi ja katsoi upseeriaan epäuskoisena.
”Aiommeko uhrata singon panoksia yhtä tarkka-ampujaa varten? Eikö se ole tuhlausta?” Tämä kysyi. Ennen kuin Demran ehti, vastata puuskuttava viidakkotaistelija rojahti heidän viereensä kantaen mukanaan sinkoa ja ammuslaatikkoa.
”Pitäkää hyvänänne mutta minä en tuolla ammu.” Sotilas ilmoitti välittömästi. Upseeri viittoi peukalollaan radistia ja vastasi.
”Ei sinun tarvitsekaan. Hän ampuu.” Laukaus kajahti ja sitä seurasi vihainen huuto. ”Keisarin veri! Se osui käsivarteeni! Tappakaa se paskiainen!”
Demran tyrkkäsi singon äimistyneelle radistille.
”Siinä kuulit. Tapa se paska. Tietääkö kukaan sen sijaintia?” Hän kysyi rynnäkkösotilailta.
”Kyllä sir! Tuolla kuusessa etäisyys 152 metriä!” Kiven taakse suojautunut rynnäkkösotilas ilmoitti osoittaen Kuusistoon vihollis-aseman vieressä. Demran tyrkkäsi radistia joka oli juuri saanut singon ladattua.
”No niin. Ammu pian, pian! Muuten se ehtii vaihtaa asemaansa!” Hän karjui.
Enempää ajattelematta radisti kääntyi tankin kulman ympäri ja tähtäsi. Hän ei nähnyt vihollista mutta lähellä latvustoa puun oksia oli leikattu miehen kokoiselta alueelta. Laukaus kajahti ilmassa eikä radisti ehtinyt tähdätä kunnolla. Kaartilainen vain painoi liipaisinta ja rukoili ennen kuin tunsi pistävän kivun, jonka jälkeen maailma katosi.

Panssarin torjuntakranaatti räjähti puuston latvassa. Sen seurauksena Suomenarmeijan tarkka-ampuja menetti tasapainonsa ja putosi kohtalokkaasti haavoittuneena sammalikkoon. Kuitenkin hän oli vaatinut usean vihollisen mukaan lukien tappajansa hengen.

Välittämättä vihollisen tulituksesta Guerlan juoksi metsän laidasta tien poikki upseerin luokse Leman Russ panssarivaunun taakse. Upseerin seurana oli neljä kaartilaista, viidakkotaistelija ja nähtävästi kuollut radisti jonka ruumiin upseerin henkivartijat olivat vetäneet luokseen.
”Ei tämä vetele päällikkö! Vihollisia on vain muutama mutta niillä on liian raskasta tulivoimaa että pääsisimme rynnäköinään! Tämä tulee viemään aikaa ja he saattavat hankkia vahvistuksia!” Catachanilainen julisti suojautuen muiden luokse. Upseeri kääntyi hänen puoleensa ja vastasi ärtyneesti.
”Minä tiedän sen! Keisarin tähden älä huuda!” Toinen viidakkotaistelijoista kääntyi Leman Russin reunan ympäri ja vastasi vihollistulitukseen laserkiväärillään.
”Rehellisesti. Olen avoin ehdotuksille.” Demran mutisi vielä ja nousi ylös kyetäkseen ampumaan pistoolillaan. Heillä tosiaan oli ongelmia kun Demran kääntyi katsomaan eteenpäin, hän ei kyennyt havaitsemaan vihollista. Ei. Jos jatkuva tulitus, kuolevien kaartilaisten ja rynnäkköjoukkojen huuto ei olisi ollut muistuttamassa. Hän olisi voinut vannoa, ettei mitään vihollista ollutkaan.
”Keisarin veri tällä tavalla tämä ei kyllä edisty.”
Upseeri murahti ja istuutui takaisin suojapaikkaansa. Hänen vieressään kyykistelevä Guerlan siveli viidakkoveistään ja näytti vaipuneen mietteisiinsä. Sitten viidakko soturi nosti katseensa ja teki ehdotuksen. ”Jos koettaisimme koukata niiden taakse. Voisimme polttaa heidät suojiinsa ei väliä, näemmekö niitä vai emme.”
Demran kääntyi hänen puoleensa ja väsynein ilmein kysyi. ”Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta. Montako miestä tarvitset?”
Guerlan kohautti hartioitaan. ”Kaksi ryhmää ja otan vain viidakkotaistelijoita. Rynnäkkösotilaiden panssarit hidastavat menoa ja joudumme kiertämään kauempaa, ettemme jää tulisulkuun.” Upseeri nyökkäsi.
”Ota miehet me pidämme ne kiireisenä.”

Kaksikymmentä viidakkotaistelijaa juoksi läpi kuusikon. Viidakkosodankäyntiin erikoistuneina heillä ei ollut vaikeuksia liikkua hiljaa tiheässä metsässä. Tosin viidakossa ei ollut havupuita täynnä neulasia eikä pieniä vertakuppaavia ötököitä joten kaartilaisten manauksilta ei vältytty.
Renler kiihdytti vauhtia ja juoksi Guerlan rinnalle.
”Päällikkö. Miksi me kierrämme näin kaukaa eikö vihollinen ole tuossa suunnassa?” Hän kysyi ryhmänjohtajalta osoittaen sormellaan oikealle kohti vihollisen asemia. Guerlan siirsi sikaria huulillaan ja murahti vastauksen.
”Etkö ole opetellut taktiikkaa? Kierrämme vihollisen selustaan niin etteivät he voi ampua meitä kun menemme heistä ohi!”
Heidän takaansa kuului rysähdys ja Renler kääntäessä katsettaan hän näki liekinheitintä kantavan kaartilaisen kompuroivan ilmeisesti astuttuaan lahon juurakon päälle. Mutta kuitenkin tämä saavutti pian toverinsa eikä vauhti juuri hidastunut. Renler puristi laserpistooliaan ja silmäili ympärilleen. Metsä oli edelleen samanlaista kuin tien varressa mutta heidän edetessään sivusta kuuluva ammuskelun ääni vaimeni vaimenemistaan. Kuitenkin häntä huoletti yksi asia. Metsän eläimet eivät pitäneet, ääntäkään siellä täällä yksittäiset pikkulinnut lensivät poispäin suunnasta mihin he olivat menossa ja tämä huolestutti Renlerniä suunnattomasti.
”Guerlan Meidän pitäisi olla varovaisia.” Hän ilmoitti ryhmänjohtajalleen.
Guerlan kääntyi viidakkotaistelijan puoleen. ”Miksi niin sotilas?”
Renler nyökkäsi eteenpäin ja jatkoi. ”Jokin tässä mättää metsän eläimet tuntuvat pakenevan suunnasta mihin menemme. Vihollinen on saattanut lähettää sotilaita meitä vastaan.” Ryhmänjohtaja naurahti kuivasti ja siirsi sikariaan.
”Meitä vastaan? Hah! He eivät edes tiedä että olemme tulossa ja vaikka tietäisivät, niitä ei ole tarpeeksi vastaiskuun. Älä huoli ei siellä ketään ole.” Viidakkotaistelija ei sanonut mitään mutta toivoi että Guerlan olisi oikeassa ja toisaalta pakko hänen oli. Ei vihollinen voinut tietää ei kaiketi.

Valkoharmaaseen panssariin sonnustautunut sotilas katseli kiikareillaan lähestyviä viidakkotaistelijoita. Toinen samanlainen sotilas asteli hänen viereensä. ”He tulevat komentaja. Mitkä ovat käskynne?” Ensimmäinen laski kiikarinsa ja otti taistelu haulikon selästään.
”Odotamme suojissa kunnes ne ovat tulitusetäisyydellä, sitten opetamme niille mitä Suomenrajojen rikkomisesta seuraa.”

Guerlan murahti ja siirsi sikaria huulillaan. Vihollinen tietäisi heidän tulostaan ja olisi lähettänyt joukkoja vastaan? Hah! Ei ikinä! Hän ajatteli. Kokeneena sotilaana Guerlan tiesi vihollisen taktiikan heti ensisilmäyksellä. Ja nämä paikalliset heidän taktiikkansa oli selvästi piilotella metsänsuojissa lisä joukkoja odottaen. Kokenut kaartilainen piti heitä keltanokkina kehittymättömine teknologioineen. Heidät olisi helppo voittaa. Sitten hänen ajatuksensa katkesivat. Suoraan heidän edessään seisoi kymmenkunta sotilasta. Heillä oli yllään kestävännäköiset valkoharmaat panssarit ja nämä sotilaat seisoivat siistissä rivissä aseettanassa odottamassa heitä! Guerlan ponnisti hyppyyn ja huusi varoituksen.
”Keisarin veri! Kaikki matalaksi se on ansa!” Sitten Suomalaiset jääkärit painoivat liipaisinta.

Edvin Altshern asteli sisään voimalaitoksen ovesta. Hänen perässään seurasi kolmisenkymmentä kaartilaista. Aseet viritettyinä sotilaat jakautuivat kolmeksi ryhmäksi ja erosivat ensimmäisessä käytävien risteyksessä. Komissaari itse lähti suoraan käytävää pitkin jatkavan ryhmän mukaan pääasiassa siksi että kahdella muulla ryhmällä oli suurempi vaara kohdata hengissä selviytyjiä.
”Pahuksen tappojoukkue. Eivätkö he voi tehdä työtään yhtään siistimmin?” Yksi kaartilaisista kysyi inhoten kävellessään epämääräisen läjän (joka todennäköisesti oli ennen vihollissotilas) lävitse. Ryhmä pysähtyi saapuessaan kohtaan jossa käytävä kääntyi. Kun kaksi kaartilaisista varmisti, ettei vihollinen odottanut nurkan takana. Edvin oli kuulevinaan hiljaista ääntä putkistosta heidän yläpuoleltaan. Ääntä joka kuulosti kuin jokin olisi ryöminyt putkessa kohti heidän tulosuuntaansa. Hän kääntyi katsomaan isokokoista metalliputkea. Se oli todennäköisesti jonkin sortin ilmanvaihto kanava ja niin suuri että komissaari olisi voinut ryömiä sitä pitkin. Hän kohotti laserpistoolinsa tarkoituksenaan varmistaa asia mutta silloin viimeinen kaartilaisista ilmoitti.
”Herra komissaari ei vihollisia näkyvissä voimme jatkaa. Edvin mulkaisi sotilasta happamasti mutta huomatessaan äänen lakanneen hän laski pistoolinsa ja lähti sotilaidensa perään.

Voimakas potku lennätti heppoisen puu oven saranoiltaan. Ennen kuin se edes ehti rysähtää betonilattialle, kolme kaartilaista syöksyi sisään laserkiväärit ojossa. Kaksi heistä meni varmistamaan siivouskomeroa huoneen nurkassa, viimeinen viittoi lopulle ryhmälle. Loput kaartilaisista ja Edvin asteli tilavaan valvonta huoneeseen.
”Varmistettu!” Sotilas ilmoitti.
”Huomaan sen.” Edvin tuhahti. He olivat saapuneet päämääräänsä voimalaitoksen valvonta huoneeseen. Aleksander oli antanut komissaarille tehtäväksi turvata voimala lopullisesti ja ottaa se heidän käyttöönsä. Tätä miettiessään komissaari nosti lattialla lojuvan tuolin pystyyn ja istuutui sille. Se oli kehno puinen jakkara mutta parempaakaan ei ollut.
”No niin. Vihdoinkin täällä.” Joku kaartilaisista ilmoitti innostuneesti.
”Niin siihen päättyivät tämän päivän paskahommat. Pidetään vain nämä asemat ja homma on pulkassa.” Toinen lisäsi. Sotilaiden alkaessa käydä kevyttä keskustelua Edvin kaivoi taskustaan pienen yhteysradion ja asetti sen korvalleen. Toisella kädellään hän sääti taajuutta. Lyhyen hetken kuulokkeesta kuului vain suhinaa, sitten nopea kysymys kajahti taajuuden läpi.
”Kuka siellä?”
Komissaari vastasi tyynellä äänellä. ”Komissaari Edvin Altshern. Oletteko vielä voimalaitoksessa?”
Tappojoukkue Alfan radisti vastasi nopeasti.
”Emme. Poistuimme laitoksesta hieman saapumisenne jälkeen. Oikeastaan ohitimme arvon komissaarin käytävässä hieman ennen ulko-ovea.” Eliittisotilaan ivallinen äänensävy sai Edvinin kurtistamaan kulmiaan. Komissaari sulki yhteysradion ja nousi tuolistaan. Kaartilaiset hänen ympärillään huomasivat johtajansa suuttumuksen eivätkä sanoneet sanaakaan välttääkseen joutumasta hänen vihansa kohteeksi. Joukkuetta toissijaisesti johtava kersantti Minar rykäisi merkitsevästi.
”Mitä nyt kersantti?” Edvin kysyi kääntyen hänen puoleensa. Minar napautti etu-sormellaan omaa yhteysradiotaan ja vastasi. ”Kakkos- ja kolmosryhmä raportoivat juuri. Kaikki hengissä säilyneet viholliset on hävitetty. Siirrymmekö seuraavaan vaiheeseen?”
Komissaari kääntyi huoneen seinustalla olevaa ohjauspöytää kohti. Hän laski kätensä sen näppäimistölle, tutkaili sen monimutkaisia mittareita ja taulukoita. Hänellä ei ollut hajuakaan miten ne toimivat tai mikä tarkoitus milläkin näppäimellä oli.
”Herra komissaari. Jatkammeko seuraavaan vaiheeseen?” Kersantti kysyi uudestaan. Edvin Altshern nosti katseensa ja huomasi tuijottavansa peilikuvaansa yhdestä pimeästä monitorin ruudusta.
”Kyllä.” Hän lausui virnistäen peilikuvalleen. ”Kutsukaa konepapit. Tässä on heille työsarkaa.”

Suomalainen lyijy ja lasersäteet halkoivat ilmaa Catachanilaisten ja Suomenarmeijan jääkärien ottaessa yhteen metsän siimeksessä.
Jääkärien yhteislaukaus oli verottanut heti kahdeksan kaartilaista mukaan lukien liekinheitintä operoivan sotilaan mutta viidakkotaistelijat olivat vuosien kokemusten pohjalta ottaneet nopeasti suojaa välttäen välittömät lisätappiot.
Nyt heidän keskitetty tulivoimansa pakotti jääkärit tekemään samoin.

Guerlan kohottautui suojaavan mättään takaa ampuen sarjan laserkivääristään. Vaikka vihollisen maastovärjäys oli ala-arvoista, heidän panssarinsa kestivät osumia paremmin kuin viidakkotaistelijoiden flank-liivit.
”Kirottua!” Lähin sotilaista manasi ja nousi pystyyn puun taakse saadakseen paremman ampumakulman mutta silloin vihollisen ammus lävisti puun ja hänet siinä samassa.
Guerlan kääntyi selälleen ja ilmoitti asetta ladatessaan.
”Älkää nousko! Vihollinen kykenee sarjatulen lisäksi käyttämään jonkinsortin raskaampaa ammusta!”
Kauempana makaava kaartilainen huusi vastauksen tulituksen lomassa. ”Häh niinkö? Älä ihmeessä, ei olla huomattu!”
Guerlan murahti, kääntyi ympäri ja tulitti rynnäkköön pyrkivään viholliseen.
Punaiset lasersäteet leikkasivat tämän panssaria ja rintaan osunut laukaus viimeisteli työn. Sotilaan kaatuessa koristen maahan Catachanilainen kuuli vihollisen huutavan: ”Pena! Eiii!”
”Saimme sen. Täytyi olla jonkin sortin johtaja tai muu!” Yksi viidakkotaistelija julisti suojapaikastaan. Samassa viholliset nousivat suojistaan ja heittivät jotain Catachanilaisia kohti. Kaikeksi kauhukseen Guerlan tunnisti nyrkinkokoiset metalli esineet.
”Kultainen valtaistuin! Kranaatteja kaikki suojaan!” Mutta hänen huutonsa oli turhaa käsikranaattien räjähtäessä kaartilaisten keskellä. Paine aallot heittivät maata ja sirpaleita ympäriinsä ja tuntiessaan piston kyljessään. Catachan kersantti tiesi saaneensa osuman.

Kranaattien räjähdettyä vihollistulitus lakkasi. Kaikkialla Renlern ympärillä lojui räjähdyksen repimiä ruumiita sekalaisen turvemassan sotkemana. Hän ja muutama muu olivat selvinneet osumitta ainoastaan koska olivat jääneet kauemmaksi taistelun alettua.
”Keisarin veri. He kuolivat kaikki.” Renlern vieressä makaava viidakkotaistelija lausui järkyttyneenä.
”Ja kaikeksi harmiksi nuo ovat vielä elossa.” Toinen sotilas lisäsi osoittaen vihollisia.
Ne olivat nousseet suojapaikoistaan ja lähteneet astelemaan hengissä selviytyjiä kohti. Toiseksi korkea arvoisena Renlern vastuulla oli nyt kun Guerlan oli kuollut. Käskyn jako kuului hänelle. Hän silmäili lähestyvää vihollista miettien antaisiko tulituskäskyn, sitten vihollisia lähin kuolleeksi luultu viidakkotaistelija kääntyi ympäri. Se oli Guerlan. Kersantti piti vasemmalla kädellään vertavuotavaa kylkeään ja toisella hän huitoi Renlerre.
”Se on kersantti. Mitä hän oikein tahtoo?” Viidakkotaistelija Renlern vieressä kysyi. Hän ei tiennyt itsekkään. Mitä kersantti hautoo haluaako hän että pelastamme hänet? Renler mietti. Guerlan irvisti kuopassaan, läimäytti vapaan kätensä kasvoilleen ja nosti sitten esiin käsikranaatin.
Silloin Renler tajusi. ”Hän haluaa meidän pakenevan.”
”Mitä?” Viidakkotaistelijat kysyivät yhteen ääneen. Renler nousi pystyyn ja toisti.
”Kersantti haluaa meidän vetäytyvän. Nuo viholliset iskevät vaunujen sivustaan jos emme varoita niitä.” Viidakkotaistelijat nousivat itsekin pystyyn.
”Kuulostaa järkevältä. Annetaan kessun olla viimeinen sankari.” Yksi heistä lausui juhlallisesti.
”Keisari varjelkoon sieluasi.” Viidakkotaistelijat julistivat hiljaa ennen kuin poistuivat takavasemmalle.

Guerlan tuijotti silmät raivosta pullistuneena eteensä kun loput viidakkotaistelijat lähtivät käpälämäkeen.
He huomasivat minut. Ihan varmasti ja silti pakenevat! Mokomat pelkurit! Hän manasi mielessään. Guerlanin ajatus oli että he olisivat maksaneet viholliselle samalla mitalla, käyttäen omia käsikranaattejaan. Ilmeisesti nämä aivokääpiöt käsittivät hänen eleensä väärin.
”Siinä menivät pomo. Kaikesta päätellen ei selviytyjiä.” Joku vihollisista lausui katkaisten hiljaisuuden. Guerlan painautui tiukemmin maata vasten. Hän oli unohtanut lähestyvät sotilaat kokonaan kivun ja vihan yltyessä.
”Mitä seuraavaksi? Lähdemmekö hyökkäämään sen saattueen kimppuun?” Toinen ääni kysyi. Tämä tuli edellistä lähempää haavoittuneen viidakkotaistelijan asemaa.
”Emme.” Kuului vastaus. ”Sain ilmoituksen että vihollissaattue on edennyt mutta meikäläiset saavat apuvoimia hyvin pian.” Sama puhuja jatkoi. Nyt Guerlan kykeni kuulemaan kuinka aluskasvillisuus rahisi sotilaiden saappaiden alla. Hyvä on. Se on kunnia tai kuolema. Keisari varjelkoon sieluani. Hän ajatteli vilkaisten taskustaan kaivamaansa panssarin torjuntaan suunniteltua krak-käsikranaattia. Jos hän räjäyttäisi sen, ainakin muutama vihollisista kuolisi. Catachanilainen irrotti sokan ja tarttui kahvasta rystyset valkeina. Hiki pisarat valuivat hänen kasvojaan pitkin. Enää muutama metri sitten kaikki on ohi. Hän ajatteli. Yllättäin viholliset pysähtyivät ja Guerlan kuuli jonkun toteavan.
”Hetkinen pysähtykää. Jokin ei nyt ole oikein.”
”Mikä on vialla?” Toinen ääni kysyi johon edellinen vastasi. ”Täällä haisee sätkä ja mikä tuo savukiehkura on?”
Guerlan tajusi mitä sotilas tarkoitti. He haistoivat hänen sikarinsa!
”Kuolema viholliselle eläköön keisari!” Hän huusi mitään ajattelematta ja käännähti heittääkseen. Samassa lähin sotilaista (vain puolen metrin päässä) kääntyi ympäri.
”Perkele! Se on ansa!” Tämä huusi ja potkaisi suoraan viidakkotaistelijat käteen. Iskun voima sai Guerlan parahtamaan jolloin kranaatti kirposi ja lensi potkun voimasta hänen kädestään. Hetkeä myöhemmin se räjähti Kuusistossa mutta tarpeeksi kaukana ettei kukaan läsnäolijoista vahingoittunut.
Guerlan tarttui kipeään käteensä ja voihkaisi turhautuneisuudesta, vihollisten alkaessa kerääntyä hänen ympärilleen.
”Keisari maan päällä. Tuo ei ole mahdollista.”
”Se on haavoittunut. Lääkintämiehelle töitä.” Kranaatin potkaissut sotilas julisti.
”Taisimme saada vangin.”

Tarja Halonen sormeili vyöhönsä kiinnitettyä Perkelettä. Hän olisi jättänyt taskukokoisen tuomionpäivänaseen kokonaan pois asustuksestaan mutta muut vanhimmat kannattivat ajatusta raskaammasta tulivoimasta.
”Ota se ihan vaan kaiken varalta.”
Presidentti muisti Vanhasen sanoneen.
He istuivat yhä komento huoneen pöydän äärellä ja odottivat ulko-avaruudesta saapuvia vieraitaan. Kokouksesta oli tulossa harvinaislaatuinen sillä koko sodan aikana liittoutuneet osapuolet eivät olleet kokoontuneet yhteen ilman että joku heistä olisi loistanut poissaolollaan. Kuitenkin läsnäolijat tiesivät, etteivät olisi tekemisissä kaltaistensa kanssa joten periaatteiden sekä turvallisuuden vuoksi jopa poliitikot olivat aseistautuneet. Pääasiassa vain sillä mitä olivat kaapeistaan sattuneet ikinä löytämään. Nyt tarvitsi vain toivoa, ettei aseita jouduttaisi käyttämään.

Tuomioja kiristi solmiotaan ja totesi hiljaisuuden katkaistakseen.
”Kirottua kun Samuli ei ole täällä. Ei muuten mutta hän tietää Drakenien käyttäytymisnormit kaikista parhaiten.”
Lipponen nielaisi ties kuinka monennen pullan ja murahti vastaukseksi.
”Se on hyvin yksinkertaista. Puhu vain suoraan. Jos vieraamme näyttää mielestäsi lehmänläjältä sano se vain ihan suoraan, täysin kiertelemättä. Sellainen on heille kohteliasta.”
Tämän kuullessaan Ben ei voinut olla kommentoimatta.
”Jos he tosiaan puhuvat noin suoraan niin miten heidän yhteiskuntansa voi olla pystyssä? Jos siellä kaikki puhuvat aina suoraan niin miettikääpä sitä ristiriitojen määrää.”
Halonen pudisti päätään.
”Toisin kuin me he ratkovat ongelmansa ja ristiriitansa suoraan ”nyrkki silmään” periaatteella. Eivätkä he näin ollen ole mitään pitkävihaisia selkään puukottajia.”
Ben naurahti ja kääntyi presidentin puoleen.
”Ai jaa. Onko sinulla mitään varmuutta väitteellesi?” Hän kysyi pöydän ylitse.
”Kuules sinä pikku ministeri! Minä olin neuvottelemassa Drakeneita puolellemme. Heidän kotiplaneetallaan! Se reissu yksin riittää todistamaan väitteeni.”
Tarja Halonen jyrisi istuimeltaan.
Kaikkien paikallaolijoiden silmissä hän näytti suuremmalta kuin oikeasti oli. Tämä sai Szykskovizin vaikenemaan.
Yksi tietokonetta operoivista sotilaista huikkasi varoituksen.
”En haluaisi häiritä mutta vieraamme ovat saapuneet.”
Presidentti heilautti kättään sovituksi merkiksi, jonka nähdessään poliitikot nousivat seisomaan ja sotilaat tekivät kunniaa. Lipponen koetti napata vielä pullan mutta Vanhanen survaisi häntä kyynärpäällään ja kuiskasi.
”Paavo. Älä älä nyt pilaa tätä ajattelemalla vatsaasi.”
Ex puhemies murahti happamasti mutta protestoimisen sijaan hän nosti katseensa kohti sivu-ovea ja nyökkäsi kevyesti hymyillen tervehtijäkseen juuri ovesta astuvaa tulijaa.

Ensimmäisenä ovesta saapui Daler Marsin-susien ensimmäisenarmeijakunnan ylipäällikkö. Hän oli pukeutunut paksuun hohtavan valkoiseen henkiluu-panssariin ja valkoreunuksiseen ja erittäin koristeelliseen punaiseen viittaan. Vyöllään Marsin-susi kantoi pitkää kaarevateräistä miekkaa ja Marsin-susienrynnäkkö pistoolia. Haarniskan vuoksi Daleria olisi saattanut luulla ihmiseksi mutta kun kypärää ei ollut. Heikkonäköisempikin pystyi toteamaan hartioiden välissä keikkuvasta sudenpäästä, ettei hän todellakaan sellainen ollut.
Tarkkasilmäinen Ben huomasi ohimennen kahden epämääräisen hahmon pujahtavan pöytää lähestyvän Dalerin ohitse ja katoavan huoneen perimmäisiin nurkkiin.
Hän kuitenkin tajusi näiden hahmojen olevan varjovartioita. Marsin-susien näkymättömyysteknologiaa hyödyntäviä sotilaita, ja nämä kaksi olivat mitä ilmeisimmin ylipäällikön henkivartijoita joten hän ei vaivannut itseään enempää ajatuksella.
Marsin-susi asteli pöydän ääreen vapaan tuolin kohdalle ja sipaisi kädellään otsaansa piirrettyä merkkiä. Mauri Pekkarinen poliitikoista lähin tunnisti eleen tervehdykseksi ja vastasi siihen painamalla merkkiä omalla kädellään ja Daler päätti riitin irrottamalla muutaman karvan hopeanharmaasta turkistaan ja pudottaen ne pöydälle.
Sitten hän huokaisi syvään ja totesi sointuisalla joskin hieman murisevalla äänellä. ”Huhhuh. Joskus nämä perinteet ottavat sitten koville.”
Halonen hymähti ja nosti kättään vastatakseen mutta toisesta ovesta saapunut henkilö ehti ensin.
”Jos ne ottavat koville niin miksi ette luovu niistä?”
Huoneessa olijat käänsivät katseensa kohti toista ovea ja huomasivat Drakenien saapuneen. Kaksi näistä liskomaisista olennoista seisoi varmoina oven sisäpuolella kolmannen (ja kaikista rotevimman) kamppaillessa päästäkseen siitä läpi. Kun tämä ei kaikesta yrittämisestä ja Drakenien kielellä lausutuista kirouksista huolimatta onnistunut, toinen niistä tuhahti turhautuneesti ja meni auttamaan toveriaan.
Kaikki kolme olentoa olivat vähintään kaksimetrisiä ja lajin-omaisesti äärimmäisiä lihaskimppuja. Valkoisia siipikalvoja lukuun heidän ottamatta ihoaan peittivät kirkkaanpunaiset suomut.
Vanhimmat eivät voineet myöskään olla kiinnittämättä huomiota teräviin hampaisiin ja kynsiin, sekä siihen tosiseikkaan että jokainen Drakeneista oli aseistautunut suunnattoman kokoisilla ampuma- ja lyömäaseilla. Varsinkin niistä pisimmän selässä roikkuva miekka hermostutti monia.
Ase oli nimittäin vähintään yhtä pitkä kuin Ben Szykskoviz ja sen terän leveys oli jotakuinkin viisikymmentä senttimetriä. Myös Drakenien paksut ja koristeelliset metallihaarniskat huolestuttivat monia Suomalaisista.
Kuin välittämättä loukkaavasta toteamuksesta, Daler laski kätensä miekan kahvalle ja virkkoi pisimmälle Drakenille:
”Rituaalimme ovat yhtä turhia kuin miekkasi levossa.” Sitten hän viittasi toisella kädellään yhä ovensuussa hääräävää kaksikkoa ja lisäsi:
”Nykyään on niin vaikea löytää pätevää työvoimaa. Eikö vain Eor?”
Pisin Drakeneista heilautti päätään ja leyhytti kevyesti siipiään.
”Kyllä on.” Se vastasi suorasukaisesti.
”Mutta voin huomata että tulit itse henkivartiotta ja huomaan myös sen että isännillämme on näitä vartijoita turhankin paljon.” Tämä lisäsi nostaen kätensä ja viitaten sillä Suomenarmeijan henkilöstöön ja sotilaisiin joita oli paikalla varsin runsaasti. Drakenin silmät kaventuivat viiruiksi.
”Meilläpäin tämä on suuri loukkaus ja vaaranmerkki.” Se ilmoitti murisevalla äänellä.
Silloin Paavo Lipponen nousi istuimeltaan ja kasvot raivoisaan virneeseen vääntyneenä löi nyrkillään pöytään. Siitä syntynyt voimakas pamaus sai kaikki hätkähtämään ja kääntämään katseensa entistä puhemiestä kohti. Kaksi muuta Drakenia olivat jo tarttumassa aseisiinsa mutta Eoriksi kutsuttu nosti rauhallisesti kättään rauhoittavana eleenä.
”Ensinnäkin: Dalernilla on kaksi henkivartijaa. Olet vain niin sokea ettet näe heitä ja toiseksi meillä on useampi ”henkivartija” koska he vain sattuivat olemaan työvuorossa kun tulit tänne. Sitä paitsi heistä ei ole apua jos te satutte käymään kimppuumme.”
Lipponen ilmoitti tuijottaen tiukasti Eoria. Ex-puhemies vielä tehosti sanojaan mojauttamalla pöytää toisen kerran jolloin viimeinen tarjoilussa olleista munkeista lensi näppärässä kaaressa ilmaan, pudoten sitten vanhuksen eteen.
Tätä seurasi kiusaantunut hiljaisuus, jonka aikana kaikki huoneessa olijat alkoivat vilkuilla toisiaan. Varsinkin vanhimmat huolestuneena siitä miten äkkipikaisiksi ja väkivaltaisiksi tunnetut Drakenit vastaisivat. Kun hiljaisuus näytti venyvän, Paavo murahti itsekseen ja alkoi mutustella eteensä tippunutta pullaa täysin välinpitämättömän näköisenä.
”Vanha mies, tulinen temperamentti ja syö aina pullaa. Sinun täytyy olla se Lipponen.”
Eor totesi ottaen askeleen kohti pöytää omalaatuinen virne kasvoillaan. Ennen kuin kukaan ehti edes hengähtää, Lipponen nousi seisomaan ja ilmoitti.
”Ex-puhemies Paavo Lipponen ettäs tiedät liskomies!”
Nyt viimeistään huoneessa olijat järkyttyivät. Paavo loukkasi korkea-arvoista vierasta! Halonen nousi istuimeltaan valmistautuakseen rauhoittamaan tilanteen vaikka pahimmassa tapauksessa joutuisi ampumalla jonkun, mutta silloin Drakenien prinssi avasi suunsa ja alkoi nauraa. Se ei edes ollut mitään vähättelevää tai pilkkaavaa hohotusta vaan puhtaan iloista naurua.
Kun Eor vain jatkoi välittämättä leuat lattiassa tuijottavia läsnäolijoita, toinen hänen henkivartijoistaan koetti kysyä Drakeniksi mistä oli kysymys mutta prinssi vain läimäytti tätä selkään saaden isokokoisen sotilaan rojahtamaan lattiaan varsin kuuluvasti.
Halonen vilkuili muita vanhimpia mutta kukaan heistä ei näyttänyt tietävän miten suhtautua tilanteeseen sitten presidentti vilkaisi Daleria. Marsin-susi haroi leukaansa mietteliäästi mutta näytti olevan muita läsnäolijoita paremmin perillä tilanteesta. Tarja koetti kysyä tältä mistä oli kysymys mutta silloin Eor oli jo rauhoittunut kylliksi puhuakseen.
”Älä käsitä iloani väärin. Olet vain juuri sellainen kuin minulle on kerrottu.” Hän ilmoitti sivellen ilon kyyneliä silmäkulmistaan.
”Vanha mies joka ei muistuta pätkääkään soturia mutta joka kykenee pysäyttämään Amerikkalaisten lentotukialuksen yhdellä kädellä. Kyllä minun on suuri kunnia osallistua tähän kokoukseen legendaarisen Paavo Lipposen läsnä ollessa.” Drakenien prinssi jatkoi nyökäten kevyesti Lipposelle joka vastasi periaatteellisesti.
”Ilo on minun puolellani mutta älkää nyt herran jestas kuluttako juuri vahattua lattiaa! Istukaa olkaa hyvät.”
Suora kommentti kirvoitti nyt naurahduksia kaikilta kolmelta Drakenilta heidän istuutuessa pöydän ääreen niin että Eorin molemmilla puolilla oli yksi henkivartija sekä vähintään yksi vapaa istumapaikka. Lipponen istuutui heti heidän jälkeensä, ei kunnianosoituksesta tai hyvästä tavasta, vaan koska hän vinkkasi ovensuussa odottavalle sotilaalle joka poistui huoneesta heti eleen nähtyään. Dalerin, Drakenien ja muiden vanhimpien kääntyessä katsomaan kysyvästi ex-puhemiestä tämä ilmoitti yksinkertaisesti.
”Älkää nyt verovapauden nimessä katsoko minua noin. Päivä on pitkällä ja vieraamme ovat varmasti nälkäisiä. Niinpä sovin vanhan Heikin kanssa että vinkkaan hänelle milloin ruoka voidaan tarjoilla ja ajattelimme että kokouksen alku on paras hetki siihen hommaan.” Tuomioja suoristi lasejaan oikeankätensä keskisormellaan ja mutisi.
”Paavo Paavo. Tämä on tärkeä kokous. Emme voi antaa sen häiriinty…”
”Onko tarjolla niitä kärpässieniä?” Lipposta lähimpänä istuva Eorin henkivartijoista kysyi innokkaasti, keskeyttäen Tuomiojan. Paavon vastatessa nyökkäämällä se kääntyi toverinsa puoleen ja lausahti jotain drakeniksi. Mitä se lausahdus ikinä tarkoittikaan, se sai toisen henkivartijan roikottamaan kieltään ja kuolaamaan kuin makupalaa odottava koiranpentu.

[valontuoja]

Ainiin ja tosiaan kommentoikaa vapaasti. :)

[Abaddon71]

Hyvä tarina, ei voi muuta väittää. Mutta yksi juttu vain häiritsee. IMO suomalaiset nimet ovat vähän outoja tällaisissa tarinoissa, mutta se nyt onkin vain mielipidekysymys...

[valontuoja]

Aivan oletin että ihmettelette. Kun tämän kirjoitelman tarkoitus on olla (enemmän tai vähemmän) humoristinen yhdistelmä muokattua tosi maailmaa ja 40k:ta. Eli suomalaiset nimet kuuluvat asiaan.

[valontuoja]

No onko kellään muulla mitään kommenttia? Jos on kertokaa vapaasti. :)

[Abaddon71]

Aivan oletin että ihmettelette. Kun tämän kirjoitelman tarkoitus on olla (enemmän tai vähemmän) humoristinen yhdistelmä muokattua tosi maailmaa ja 40k:ta. Eli suomalaiset nimet kuuluvat asiaan.

Tarkoitat tyyliin Demoniprinssi Koskinen ja Warboss Reinikainen?

[valontuoja]

Öö en ihan. Vaan kun tässä esiintyy suomalaisia niin niille suomalaiset nimet ja kaartille kaartilaiset nimet. Mutta tosiaan olen aika huono keksimään nimiä joten jotkut saattavat vähän kalsahtaa suomalaisilta.

[Sikari-Saku]

Ihas mukava lukea tälläistä humoristisempaa tavaraa once in a while... jatkoa odotellessa...

[Abaddon71]

Szykskovis

Se on muuten Zyskowicz.

[valontuoja]

Niinpäs muuten on. Kiitti kun kerroit muuten olisi varmaan tullut myöhemmin sanomista.Korjaan sen ensitilassa.

[Abaddon71]

Niinpäs muuten on. Kiitti kun kerroit muuten olisi varmaan tullut myöhemmin sanomista.Korjaan sen ensitilassa.

No, sun puolustukseksi se on vaikee nimi. (Riemurasiassakin on se kilpailu :D)