Hei!
Noin vuosi sitten yritettiin järjestää jonkinlaista WM/H -kampanjaa joka sitten syystä tai toisesta lopahti täysin. Itseäni se jäi hieman vaivaamaan koska ainakin minua motivoi tietynlainen jatkuvuuden tuntu omissa peleissäni.
Siksi kyselisin nyt löytyykö halukkaita kokeilemaan kampanjaa jota ajattelin järjestellä. Pyörittäisin sitä tässä nimenomaisessa ketjussa muokkaamalla tätä nimenomaista viestiä.
Pointtina olisi tuoda hieman väriä peruspeleihin, koska omasta mielestäni tätä peliä voi pelata kovinkin eri tavoin kuin perinteiteisellä casterkillillä. Tarkoituksena olisi siis näyttää kokonaan uusi Warmachine, juuri sellaisia kokemuksia joita ei muuten näe eikä koe :P
Pelisysteemi menisi kutakuinkin niin että jokainen ilmoittautunut kasaa pääasiallisen listan tietyin rajoituksin. Tämä lista sitten elää ja muuttuu kampanjan aikana ja kehityksestä pidetään kohtuu tarkkaa kirjanpitoa (minä pidän että älkää itkekö vaivaa), ja käytössä on bondingit ja jalkaväenkin elitistyminen, mikä viime kampanjaviritelmässä oli mielestäni hyvä idea. Pääasiallisella listalla pelatessa listan käyttäjän pitää nähdä hieman tavanomaista enemmän vaivaa siinä mielessä että postaa pelin lopputuloksen ja henkiinjääneet ja niin paljon ylimääräistäkin infoa kun vain haluaa. Nämä tiedot sitten päivittelen ja teen muunkin kirjanpidon tähän ensimmäiseen viestiin. Bondingien tapahtumisen ja lopputuloksen heitän julmasti MINÄ, ja sitten kyselen +-1 vaihtoehdot pelaajalta yksityisviestillä.
Pääasiallisella listalla pelatessa tulisi käyttää sitten myöskin tältä ensimmäiseltä sivulta löytyvää skenaariota ja muita skenaariosääntöjä jotka vaihtuvat parin viikon välein. Pääasiallisella listalla on suurempi merkitys kampanjapisteisiin, ja sen lopputulos vaikuttaa seuraavaan samalla listalla pelattavaan peliin.
Noh, tuo kaikki olisi kovin rajaavaa ja vaivalloista tuollaisenaan, joten mahdollisuutena olisi myös pelata pelejä ilman mitään skenaariosääntöjä ynnä muita aivan kokonaan erilaisella listallakin niin pitkään kunhan factio on sama. Näitä pelejä ei tarvitse raportoida kovin tarkasti, riittää kunhan vain ilmoitetaan osapuolet ja lopputulos. Nämä pelit eivät merkitse kampanjapisteissä kovinkaan paljoa, mutta yleiset hupipelit ja miksei vaikka turnauspelitkin saadaan näin vaikuttamaan myös kampanjaan.
Koska melko mielivaltaisesti joudun säätämään kampanjan skenaarioiden ja muiden tilanteiden kanssa niin itse en pelaa pääasiallisella listalla ollenkaan (nyyh).
Jos pelaajia ilmoittautuu edes alustavasti neljä-viisi kappaletta, niin heitän yksityiskohtaisemmatkin säännöt. Jotta hommaan saadaan jotain tarinapohjaa niin saatan tarvita IK-fluffiapua guruilta koska, täytyy myöntää, en ole juuri perillä muista kuin ilmiselvistä seikoista.
Eli eli. Olisiko kukaan kiinnostunut hieman järjestäytyneempään kampanjatoimintaan? Jos olet valmis kokeilemaan niin kerrotko myös factiosi. Sekä Warmachine että Hordes sallitaan kumpikin totta kai :)
WM/H kampanja, alustava ilmoittautuminenkin mahdollista?
WM/H kampanja, alustava ilmoittautuminenkin mahdollista?
In the heat of the blight/
you lose your heart and sell your soul/
I lose control in the heat of the blight
you lose your heart and sell your soul/
I lose control in the heat of the blight
-
Der Dexter
- Viestit: 3734
- Liittynyt: To 22.08.2002 22:54
- Paikkakunta: Leppävaara
Re: WM/H kampanja, alustava ilmoittautuminenkin mahdollista?
minulle ongelmana on varmaan sama kuin viime kerrallakin, että peruspelejä tulee pelattua liian harvoin.
oma aikatauluni on usein samaa mieltä muiden wm-pelaajien kanssa, etenkin kun meitä on täällä kovin vähän etelässä.
mutta kyllä mukana olisin, jos tällaista tulee, tiedä sitten aktiivisuudesta, kun olisi vielä Kääpiöiden maalaus kevään aikana Italian reissua varten.
Ja 4 faktiosta onkin sitten jo valittavaa, että kuka pääsee bileisiin...

Aliquando Insanire Iucundum Est
Re: WM/H kampanja, alustava ilmoittautuminenkin mahdollista?
Noh, eipä tämä näytä ottavan ilmaa siipiensä alle, te senkin mielikuvituksettomat aikuiset :P
Kenties ajankohta ei vain ollut otollinen... vielä jonain päivänä...!
Kenties ajankohta ei vain ollut otollinen... vielä jonain päivänä...!
In the heat of the blight/
you lose your heart and sell your soul/
I lose control in the heat of the blight
you lose your heart and sell your soul/
I lose control in the heat of the blight
Re: WM/H kampanja, alustava ilmoittautuminenkin mahdollista?
Kiinnostaisihan tuo tosiaan, mutta tämmöiset 70-80 työtuntiset viikot vähän pilaavat kaiken hauskan... :P
Kirjaan tosin muutenkin kaikki pelini ylös, eli eipä minulla ole ongelmia niitä aina tarvittaessa lähetellä sinullekin, niitä vain ei tosiaan kerry kovin nopeaan tahtiin täälläkään päin nykyään.
Kirjaan tosin muutenkin kaikki pelini ylös, eli eipä minulla ole ongelmia niitä aina tarvittaessa lähetellä sinullekin, niitä vain ei tosiaan kerry kovin nopeaan tahtiin täälläkään päin nykyään.
Re: WM/H kampanja, alustava ilmoittautuminenkin mahdollista?
Ei tämä huono idea ole, mutta itse ainakin tykkään pelailla eri lokeilla ja armeijakokoonpanoilla. Saman päälistan käyttäminen useamman kerran peräkkäin käytännössä samoja muutamaa vastustajaa vastaan voi alkaa jossain vaiheessa puuduttamaan.
This world is not so vast that it could conceal the bones of my enemies. Instead I will pile them so high even their gods weep at the sight.
- Lord Assassin Morghoul
- Lord Assassin Morghoul
Re: WM/H kampanja, alustava ilmoittautuminenkin mahdollista?
Tom_Gore kirjoitti:Ei tämä huono idea ole, mutta itse ainakin tykkään pelailla eri lokeilla ja armeijakokoonpanoilla. Saman päälistan käyttäminen useamman kerran peräkkäin käytännössä samoja muutamaa vastustajaa vastaan voi alkaa jossain vaiheessa puuduttamaan.
Jaa, hätäilinköhän sittenkin luovutusaikeideni kanssa... no, mutta vastata tuohon ainakin voin että päälistalla pelatessa vaihtelua olisi tarkoitus olla tuomassa erilaisemmat skenaariot kuin mitä normaalisti tulee kokeiltua, ja lisäksi mahdollisuuksia muokata omaa listaa tulee pitkin kampanjaa.
Ja ihan mitä tahansa kokoonpanoa pystyisi kokeilemaan ja pelailemaan ns. "kampanjan ulkopuolella", vaikka näilläkin olisi pientä vaikutusta lopputulokseen.
In the heat of the blight/
you lose your heart and sell your soul/
I lose control in the heat of the blight
you lose your heart and sell your soul/
I lose control in the heat of the blight