Varjotanssi, osat 1-5

[Kolmastoista]

Alunperin tämän tarinan oli tarkoitus olla ensimmäinen tarinani, jolla myös osallistuisin tarinakisaan, mutta laiskuuttani en saanut tätä ajoissa valmiiksi. Lisätäkseni kirjoitusintoani laitan tämän nyt luettavaksenne jatkotarinana. Toivottavasti pidätte.

Osa 1

Syksyinen ilta-aurinko paistoi matalalta sisään majatalon pölyisestä ikkunasta värjäten puulattian ja pöydät kauniin punertaviksi. Asiakkaita salissa oli vain muutama, mutta isäntä tiesi, että hetken päästä hänellä olisi kiirettä liiankin kanssa, kun päivän matkalaiset tulisivat etsimään yösijaa pikkukaupungin ainoasta majatalosta. Kaupunki oli pieni, vakinaisia asukkaita hiukan alle tuhat, mutta Vanhan kääpiötien varrella ja siten suosittu pysähdyspaikka kauppiaille ja muille matkalaisille. Kaupungin muurit antoivat suojaa, jollaista pienissä kylissä ei ollut ja olihan kaupunki useimpien mielestä viihtyisämpi kuin jokin maalaiskylä sivistymättömine asukkaineen. Oli alkusyksy, sato oli korjattu muutama viikko sitten, ja talveen valmistauduttiin jo ahkerasti. Kauppiaat ja matkalaiset toivat uutisia muualta maailmasta, useimmiten ikäviä. Petomiehet ja vihernahat olivat hyökkäilleet milloin mihinkin, kulkutaudeista kärsittiin rajaseudulla, säät olivat olleet huonoja ja sadonkorjuu monilla alueilla epäonnistunut. Mikään näistä uutisista ei kuitenkaan tuntunut vaikuttavan tähän pikkukaupunkiin. Päinvastoin, sato oli ollut poikkeuksellisen hyvä, asukkaat elivät mukavaa elämää, ja petomiehet olivat vain jotain, jolla peloteltiin lapset nukkumaan ajoissa.

Näitä ajatuksia majatalon isäntä, pyylevä, ruskeisiin housuihin, valkoiseen paitaan ja esiliinaan pukeutunut Edwardkin mietiskeli pyyhkien samalla pöytiä nuhjuisella rievulla. Majatalon ovi aukeni, ja Edward vilkaisi ovelle päin kääntyen saman tien takaisin pöydän puoleen, mutta nostaen kuitenkin katseensa uudelleen tulijaan silminnähden hämmästyneenä. Ovella seisoi pitkä hahmo pukeutuneena mustavalkoiseen kaapuun, mustaan viittaan, mustiin hopeasolkisiin saappaisiin ja korkeaan mustaan lierihattuun kasvoillaan mustavalkoinen kangasmaski ja vyöllään koristeellinen miekka. Hänen takanaan taas seisoi kymmenkunta eripituista ja –muotoista ihmistä pukeutuneena vielä erikoisempiin asuihin. Jokaisella heistä oli koristeellinen mutta paikkailtu mustavalkoinen puku ja päässään koko pään peittävä mustavalkoinen kangashuppu, johon oli leikattu silmänreiät ja nenän alapuolella oleva sauma oli tikattu ”suuksi”. Ensimmäinen mielikuva toi selkeästi mieleen marionetin.

Ennen kuin hämmentynyt Edward ehti sanoa sanaakaan, muukalainen sanoi rauhallisella ja kohteliaalla äänellä:
”Hyvää iltaa, herra. Minä ja seurueeni etsimme yösijaa tästä viehättävästä pikku kaupungista, ja epäilisin, että teillä majatalonisäntänä olisi sellainen tarjota. Mikäli epäilykseni kuitenkin osui harhaan, kertokaa se toki, niin lähdemme ja etsimme yösijaamme toisaalta. Toivottavasti teillä kuitenkin olisi se tarjota, olemme matkanneet pitkään tänään, ja haluaisimme päästä ansaitulle levolle.”
Hetken Edward vain seisoi riepu kädessään tuijottaen muukalaista hämmästyneenä, sitten lauseen sisältö tunkeutui hänen aivoihinsa, ja hän vastasi nolostuneella äänellä:
”Kyllä, löytyy minulta vapaita huoneita. Montako tarvitsette ja paljonko olette valmiit...”
”Eiköhän viisi huonetta riitä, yksi minulle ja neljä apulaisilleni, ja maksan ne jo nyt koko ajaksi, kahdeksi viikoksi.”, muukalainen keskeytti, käveli Edwardin luokse ja pudotti hänen tukevalle kädelleen pussin, jonka sisältä kuului kolikoiden kilinää.
”Kiitän herra, huoneenne ovat käytävän päässä ylhäällä. Jos tarvitsette…”
”Kiitos, emmeköhän me selviä.”, muukalainen keskeytti jälleen Edwardin viitaten seurueensa seuraamaan ja kävellen portaat ylös ja huoneeseensa. Edward pudisteli päätään kuin uitettu koira ja mietti mielessään, olisiko ollut parempi jos hän olisi vain ajanut muukalaisen tiehensä. Sitten sisään tuli lisää väkeä, ja hän sysäsi asian syrjään tarttuen tuttuihin ja turvallisiin toimiinsa majatalon isäntänä, aivan kuten tavallisena iltanakin.

Aurinko laski laskemistaan, ja kohta majatalossa sytytettiin jo lamput ja takkatuli tuomaan valoa hämärtyvään saliin. Jokainen pöytä oli täynnä, ja puheensorina satunnaisine naurunremahduksineen kuului ulos asti. Edwardkin oli saanut hetken rauhaa juomien ja ruokien tarjoilulta ja ehti vaihtaa muutaman sanan vanhan ystävänsä, paikallisen vartijan ja kovanaaman, Samin kanssa. Edward kertoi ystävälleen oudosta vieraasta, ja mietti ääneen, mitä hänen olisi pitänyt tehdä. Samilla oli heti mielipiteensä valmiina:
”Olisit ajanut hänet ulos. Tuollaiset kummajaiset eivät tänne kuulu, tuovat vain hankaluuksia tullessaan.”
”Enpä tiedä, olisinko uskaltanut. Hänessä on jotain kummallista, hänelle on vaikea käydä sanomaan vastaan. Kaiken lisäksi hänellä on mukanaan niitä palvelijoitaan, ainakin tusina.”, Edward mutisi vilkaisten samalla varovaisesti portaikkoon, ettei muukalainen vain kuulisi hänen sanojaan.
”Ja vielä kahdeksi viikoksi. Sano minun sanoneen, tästä ei hyvää seuraa.”, Sam puuskahti kuin ei olisi edes kuullut Edwardin sanoja ja nosti tuopin huulilleen. Samassa puheensorina salissa vaimeni ja lopulta loppui kokonaan. Muukalainen laskeutui portaita alas yläkerran parvelta, ja pysähtyi puoleenväliin, kuin puhujankorokkeelle.

”Hyvää iltaa, ystävät hyvät. Minun nimeni on Charles Von Sieber ja minä seurueineni olemme tulleet viihdyttämään teitä muutamaksi viikoksi, jonka jälkeen jatkamme matkaamme. Toivon, että pidätte esityksistämme, ja että vierailumme jäisi mieleenne koko talveksi valaisten näitä synkkiä aikoja.” Muukalainen, Charles, piti tauon, jonka aikana kukaan ei sanonut sanaakaan, vaikkakin monet mulkoilivat häntä epäluuloisesti kääntäen kuitenkin katseensa nopeasti pois.
”Siirtäisittekö pöytiä laidemmaksi, jotta saisimme tilaa esittää näytöksemme?” Tämä oli selvästi vain kohtelias pyyntö, mutta silti kukaan ei uskaltanut vastustella ääneen, vaan pöydät siirrettiin hiljaisuuden vallitessa sivummalle. Vain muutamat lapset, jotka olivat vanhempiensa mukana illanvietossa, kuiskailivat jännittyneesti mutta innostuneesti.

”Kiitän. Ja nyt, esitys alkakoon!”, Von Sieber huudahti levittäen kätensä. Parven kaiteen yli hyppäsi viisi muukalaista marionettiasuissaan kepit, joiden kumpikin pää oli tulessa, käsissään. He laskeutuivat sulavasti keskelle lattiaa ja aloittivat monimutkaisen ja nopean tanssin pyörittäen ja heitellen keppejään taidokkaasti. Tanssin jatkuessa tunnelma vapautui, ja ihmiset eivät enää mulkoilleet vieraitaan epäluuloisesti, vaikka varoivatkin yhä hymyilemästä. Lapset olivat innoissaan, he haukkoivat henkeään ja huudahtelivat katsellessaan esitystä. Sitten tanssi loppui, esiintyjät seisoivat rivissä kepit sammuksissa, kumarsivat kumpaankin suuntaan ja nousivat portaita takaisin parven kautta huoneisiinsa.

”Seuraavaksi näemme näytelmän pahuuden ja hyvyyden kohtaamisesta, demonin ja keisarikunnan soturin taistelusta.”, Von Sieber kertoi matalalla mutta kuuluvalla äänellä ja viittasi seuraavat esiintyjät paikalle. Lattialle saapui jälleen kaksi Charlesin palvelijaa, leveäharteinen ja lyhytkaulainen hahmo sekä pitkä, salskea hahmo. Rotevammalla oli aseenaan kaksi pitkää tikaria, pidemmällä miekka ja Keisarikunnan sotilaan kilpi. Sanaakaan sanomatta he asettuivat vastakkain ja aloittivat taistelun. Nyt myös osa aikuisista haukkoi henkeään ja hurrasi vuoroin kummallekin näyttelijälle. Taistelu oli tasainen, vuoroin kumpikin joutui perääntymään toisen iskujen tieltä, eikä kumpikaan päässyt niskan päälle. Näyttelijät eivät päästäneet ääntäkään, ainoastaan vaatteiden kahahdukset ja aseenkalahdukset kuuluivat. Sitten rotevampi, demonia esittävä näyttelijä teki virheen ja sotilas pääsi tönäisemään hänet kilvellään kumoon. Demoni makasi maassa näytellen vakavasti haavoittunutta, ja sotilas syöksyi miekkansa kanssa lopettamaan taistelua. Samassa demoni hyppäsikin pystyyn upottaen kummankin tikarinsa kahvaa myöten sotilaan rintaan niin, että tikarien kärjet törröttivät sotilaan selästä. Sotilas pudotti miekkansa ja lysähti maahan demonin vetäessä tikarinsa pois. Naiset ja lapset kirkuivat ja miehet hyppäsivät pystyyn tavoitellen jotain kättä pidempää. Sitten sotilaan näyttelijä nousikin lattialta vahingoittumattomana, vaikka paidan sekä etu-, että takapuolella oli tikarien jättämät reiät. Helpottunut mutta tyrmistynyt nauru sai vallan, ja näyttelijät poistuivat kumarrellen yleisölle mennessään. Ällistyneet katsojat hurrasivat ja jyskyttivät lattiaa vaatien lisää.

”Pidittekö? Se on hyvä, sillä paras on vielä edessä. Saitte jo maistaa tulevia ihmeellisiä esityksiä, mutta vain maistaa. Tänään esitämme vielä yhden esityksen ja huomenna näette jälleen lisää.”, Von Sieber sanoi laskeutuen samalla portaat ja asettuen keskelle lattiaa.
”Nyt tarvitsen yhden vapaaehtoisen avustajan. Älkää pelätkö, teille ei käy mitään, lupaan sen kunniani kautta. Kenties te neiti siellä, haluaisitteko tulla avustamaan minua?”, hän sanoi kumartaen nuorelle kauppiaan tyttärelle ja ojentaen kätensä. Ujosti tyttö tarttui käteen ja nousi ylös kävellen Charlesin kanssa lattian keskelle.
”Mikä on nimesi?”, Charles kysyi.
”Melinda, hyvä herra.”
”Hyvä hyvä. Nyt pyydän, että seisoisit siinä, älä liiku tai sano mitään.”, Charles sanoi riisuen viittansa. Sitten hän nosti sen Melindan yli peittäen hänet kokonaan viitan sisään. Sitten hän päästi irti viitasta, joka jäi leijumaan ilmaan tytön ylle kuin näkymättömän käden pitämänä.
”Nyt, älkää kauhistuko tai muutenkaan reagoi hätäisesti, sillä aion kadottaa tämän viehättävän tytön, jonka jälkeen myöskin palauttaa hänet tänne.”, Charles sanoi vetäytyen hiukan kauemmaksi viitasta, jonka sisällä Melinda seisoi. Yleisö mutisi epäilevästi, mutta Charles ei kiinnittänyt siihen mitään huomiota, vaan tarttui viitanliepeestä ja nykäisi. Viitta putosi lattialle kuin näkymätön käsi olisi päästänyt irti siitä, eikä sen alla olisi koskaan ollutkaan ketään. Charles nosti viitan lattialta ja pudisteli pölyt siitä. Melinda oli kadonnut. Säikähtyneitä huudahduksia kuului ympäri salia. Sitten Charles levitti viittansa kuin pyykkinarulle keskelle ilmaa, ja jätti sen siihen.
”Tule tänne Melinda, seuraa ääntäni.”, Charles sanoi, ja Melinda astui ulos viitasta kuin oviaukosta ilmassa. Heti astuttuaan lattialle hän oli kaatua, ja Von Sieber otti häntä käsivarresta kiinni rauhoitellen häntä ja taluttaen hänet takaisin paikalleen. Sitten hän nykäisi viittansa ilmasta ja heitti sen takaisin ylleen, kumarsi useasti riemuitsevalle yleisölle, käveli ylös portaita ja viimeisellä askelmalla kääntyi takaisin yleisöä kohti sanoen:
”Huomenna samaan aikaan näette lisää. Olkaa paikalla, jos haluatte nähdä. Hyvää illanjatkoa teille, ystäväni.” Sitten hän käveli pois parvelta huoneeseensa.

”Olihan tuo melkoinen esitys”, Sam totesi Edwardille hetken kuluttua uuden tuopillisen ääressä. Majatalossa oli meluisaa, asiakkaat puhuivat poikkeuksetta esityksestä, joka ei ollut jättänyt ketään tylsistyneeksi.
”Kyllä tosiaan oli.”, Edward vastasi, ”Mutta nyt varmaan ymmärsit jo mitä tarkoitin puhuessani siitä, että tuolle miehelle on vaikea sanoa vastaan. Hänessä on jotain outoa. Velhokin vielä.”
Keskusteluun tuli pieni keskeytys, kun kaksi karskin oloista metsästäjää turkisvaatteissaan tuli varaamaan huoneita yöksi. Kohta he olivat kuitenkin palanneet pöytäänsä kolmansien tuopillistensa ääreen, ja Sam jatkoi:
”Hänessä on kyllä tosiaan jotain erikoista. Mutta aika näyttää, ystävä hyvä. Jos hän tekee jotain väärin, huolehdin siitä että kaarti hoitaa asian välittömästi.”

Kaksi kuuta, kirkas Mannslieb ja kelmeänvihreä Morrslieb, valaisivat öisen kaupungin kadut valollaan. Yö oli rauhallinen, tuntui kuin koko maailma olisi nukkunut. Kukaan ei osannut aavistaakaan, mitä aamu toisi tullessaan.


Osa 2

Aamuaurinko kipusi hiljalleen kirkkaalle taivaalle sytyttäen sen kultaiseen loistoon. Kaupungin sammaleiset katot kylpivät valossa, mutta likaisilla kaduilla oli yhä hämärää. Kulkukissat penkoivat jätekasoja kadunvarsilla ja jahtasivat rottia. Ensimmäiset asukkaat alkoivat heräillä yöuniltaan. Juopot sivukujilla, tavallinen kansa kodeissaan, rikkaiden palvelijat kartanoissa.

Jälkimmäiseen ihmisryhmään kuului myös Tina, rikkaan Holstin kauppiasperheen palvelijatar, joka oli juuri herännyt ehtiäkseen laittamaan aamiaisen valmiiksi isäntäperheelleen. Hän käveli haukotellen käytävää pitkin keittiölle kun kuuli perheen tyttären huoneesta oudon kolahduksen. Tina pysähtyi, palasi tyttären huoneen ovelle ja raotti sitä varovaisesti. Huone oli tyhjä. Sängyssä oli nukuttu, mutta nyt peitto lojui lattialla. Kolahdus oli kuulunut avoimen ikkunan kolahtaessa seinään tuulen voimasta. Ajatukset aamiaisesta häipyivät Tinan mielestä kun hän ryntäsi herättämään isäntäänsä ja emäntäänsä.

Vajaa tunti myöhemmin tyttären, Melindan huone oli jo täynnä väkeä. Paikalla oli kaupungin vartioston johtaja Alfonse, Sam, kolme muuta vartioston jäsentä, pappi Mikael, tuomari Matteus, Tina ja Melindan vanhemmat. Huone oli tutkittu läpikotaisin ja viiksekäs, roteva tumma mies, Alfonse, kertasi tutkinnan tuloksia valkohiuksiselle tuomarinasuiselle vanhukselle:
”Huoneessa ei ole kamppailun jälkiä. Ikkuna on avattu sisäpuolelta. Aivan selvä tapaus; tyttö on karannut kotoa.”
”Mutta vaatekaapista ei ole otettu yksiäkään vaatteita. Kuka karkaisi kotoaan yöasussa? Tässä on jotain epäilyttävämpää kyseessä.”, Matteus sanoi hitaan mietiskelevästi pyöritellen hiuskiehkuraa sormiensa ympärillä.
”Kuka nyt nuoria ymmärtää. Mikä lie lapsen päähänpisto.”, Alfonse puuskahti ärtyneenä kun hänen teoriaansa ei hyväksyttykään ilman vastaväitteitä. Herra Holst puristi kätensä vihaisena nyrkkiin, muttei alkanut väittelemään. Huoli tyttärestä ylitti vihan vartiopäällikköä kohtaan.
”Edes lapsi ei saa päähänsä tuollaista. Jokin suurempi paha voima vaikuttaa tämän takana. Ettekö muista, kuka on vieraanamme kaupungissa?”, Mikael puuttui keskusteluun. ” ’Von’ Sieber on varmasti tämän kaiken takana. Menkäämme kuulustelemaan häntä, ellei hän ole jo paennut kaupungista. Tiesin koko ajan, että demoniset voimat ovat hänet tänne lähettäneet.”, hän jatkoi painottaen pilkallisesti Von-liitettä.

Koko joukko uskoi papin selityksen ilman vastaväitteitä, ja pian majatalon oveen kolkutti vihainen joukko aseistautuneena ja kaartin suojaamana. Aamuaurinko loi valonsa pääkadulle heittäen pitkiä varjoja.


Osa 3

Puheensorina kadulla kiinnitti tulojaan laskevan Edwardin huomion ja hän ehti kävellä jo ovelle ihmetellen joukkokokouksen syytä, kun oven takaa kuului ensin koputus ja sitten Alfonsen määräävä ääni:
”Keisarin nimessä, päästä meidät sisään. Meillä on syytä epäillä Charles Von Sieberiä Keisarikunnan lakien rikkomisesta.”

Hieman hermostuneena Edward avasi lukon, liu’utti salvan paikoiltaan ja työnsi raskaan tammioven auki. Saman tien sisään marssi Alfonse käsi miekkansa kahvalla pappi, tuomari ja Holstin pariskunta perässään. Viimeisenä ovesta tulivat kolme vartioston jäsentä, Sam virnistäen Edwardille ilmeellä, joka selkeästi kertoi vartijan ajatukset: ”Mitäs minä sanoin.”

Vartiopäällikön johdolla joukko käveli Edwardin lupaa kysymättä portaita yläkerran parvelle ja sieltä hämärälle käytävälle, jossa huoneet sijaitsivat.
”Missä huoneessa hän on?”, kuului Alfonsen huuto alakertaan Edwardille.
”Seitsemännessä.”, hän vastasi ääni värähtäen. Tämä ei tulisi olemaan hyvää mainetta majatalolle, Edward ajatteli.

Ennen kuin Alfonse ehti koputtaa huone numero seitsemän ovea nyrkillään, se aukesi ja sisäpuolella seisoi Charles puolipukeissa, tällä kertaa ilman kangasnaamiotaan. Hänellä oli kalpea iho, vahvat tummat kulmakarvat, pieni suippo parta ja viikset. Silmät olivat kirkkaan harmaat, lähestulkoon hopeiset, ja niiden katse pureutui tiiviisti vartiopäällikköön.
”Mistä tämä varhainen kunnia?”, Charles kysyi jäätävällä äänellä. Oli selvää, että hän oli kuullut äänet alakerrasta.
”Charles Von Sieber, teidät on pidätetty epäiltynä rikoksista itse keisarin säätämiä lakeja vastaan.”, Matteus puuttui puheeseen vartiopäällikön rotevan selän takaa.
”Minut? Pidätetty? Mistäköhän syystä? En ole poistunut majatalosta koko sinä aikana jonka olen kauniissa kaupungissanne viettänyt. Voisitteko perustella hieman tarkemmin?”, Von Sieber vastasi hämmästynyt sävy äänessään.

Epäilys hiipi hiljalleen Matteuksen mieleen, mutta hän jatkoi kuitenkin:
”Melinda Holstin tytär katosi viime yönä. Meillä on syytä epäillä, että hän toimi jonkinlaisen lumouksen alaisena, ja te olette mitä ilmeisin epäilty eilisiltaisen esityksenne jälkeen.”
Charles puhkesi ivalliseen nauruun.
”Miksi minä olisin halunnut Melindan karkaavan? Mitä minä olisin hyötynyt siitä? En ole kaapannut häntä, tutkikaa vaikka huoneeni. Sitä paitsi isäntä voi varmasti todistaa, ettei kukaan ole poistunut majatalosta tai saapunut tänne viime yönä.”, hän sanoi lakattuaan nauramasta.

Väkijoukko hiljeni hämmentyneenä vilkuillen toinen toisiaan. Oliko tässä nyt kuitenkin syytetty väärää henkilöä, he miettivät. Sitten Alfonse katkaisi hiljaisuuden karjaisemalla:
”Edward, tänne ja heti!”
Kuullessaan huudon Edward kiiruhti hermostuneena yläkertaan.
”Mitä nyt? Mihin te minua tarvitsette?”, hän kysyi. Alfonse vilkaisi kyllästyneen oloisesti kattoon ja kysyi sitten:
”Poistuiko kukaan majatalosta viime yönä tai tuliko kukaan sisään tänne?”
”Ei, ei minun tietääkseni. Valvoin koko yön laskeskellen majatalon kirjanpitoa alakerrassa, eikä kukaan kulkenut ohitseni.”
”Entäs ikkunat?”, vartiopäällikkö kysyi tiukasti.
”Ikkunat? Kuvitteletteko tosiaan, että olisin kulkenut ikkunasta huoneessa, jossa ei ole ikkunaa?”, Charles kysyi pilkallisesti. Alfonse vilkaisi huoneeseen ja kääntyi poispäin naama tulipunaisena. Charlesin huoneessa ei ollut ikkunaa.
”Hyvä on, hyvä on. Olimme väärässä. Ja tiedämme kyllä, kenelle kiitos kuuluu.”, Alfonse mutisi mulkaisten Mikaelia vihaisesti.
Väkijoukon poistuessa majatalosta parvelta katseleva Charles nosti heille hattuaan ivallisesti.


Osa 4

Oli keskipäivä. Aurinko paistoi kuumasti ja sää oli painostava. Tummia pilviä kerääntyi taivaanrantaan korkeiksi vuoriksi.

Pieni tuulenvire puhalsi kaupungin muurien yli viilentäen hieman muurinharjalla vartiossa seisovan Samin oloa. Sam kirosi itsekseen kuumuutta pyyhkien samalla hikeä otsaltaan paidanhihaansa. Nahkahaarniska narahti hänen siirtäessään painoa jalalta toiselle. Hyönteisten surina ja sepänpajan metallinkalke täyttivät ilman.

Seuraava tuulenvire herätti Samin horroksestaan. Hän kumartui eteenpäin nojaten käsillään muurinharjaan katse kiinnittyneenä metsänlaitaan. Varmasti puunoksien välissä oli vilahtanut jotain valkoista tuulen puhaltaessa niitä sivuun. Hetken tuijotettuaan Sam kuitenkin pudisteli päätään.
”Ei siellä ole mitään”, hän mutisi itsekseen ja vajosi takaisin ajatuksiinsa.

Tuuli yltyi ja tummat pilvet vyöryivät lähemmäksi. Ukkonen jyrisi jossain kaukana. Samin huomio kiinnittyi taas valkoiseen häivähdykseen tuulen repimien oksien takana. Ehkä on parempi käydä tarkistamassa mitä siellä on, hän ajatteli ja laskeutui tikkaita alas muurilta.

Alhaalla kadulla Sam tapasi perheenäidin, joka juuri hoputti lapsiaan sisälle ennen kuin ukkonen saapuisi kohdalle. Vartiomies heilautti kättään äidille. Tämä nyökkäsi ja hymyili vastaukseksi kääntyen takaisin lastensa puoleen juuri sopivasti tarttuakseen kiinni pienimmästä, jota kiinnosti kovasti jokin kadun toisella puolella. Sam virnisti itsekseen ja jatkoi matkaa portille.

Tamminen, raskas portti oli auki, ja kaksi vartiomiestä pelasi noppaa nurmella sen vieressä. Samin nähdessään he heilauttivat kättään ja toinen, roteva ja tumma mies huusi:
”Joko vuorosi loppui? Tule mukaan pelaamaan, häviäjä maksaa tänä iltana oluet.”
”Ehkä myöhemmin. Ulkopuolella on jotain, käyn vilkaisemassa.”, Sam vastasi.
Vartijat vilkaisivat toisiinsa hämmästyneinä, ja hieman peloissaankin. Viime aikoina oli kuultu huhuja Kaaosta palvovista kultisteista, jotka kaappasivat nuoria naisia uhratakseen heidät pimeille jumalilleen.
”Olisiko parempi, jos tulisimme mukaan?”, aikaisemmin puhunut mies kysyi Samin ollessa heidän kohdallaan.
”Tuskin siellä mitään on, mutta tulkaa vain. Ei sitä koskaan tiedä, ja onpahan ainakin seuraa.”, Sam vastasi virnistäen.

Myrskyisäksi kasvanut tuuli puhalsi pölyä ja roskaa ilmaan, ja vartiomiesten oli pakko siristää silmiään ja suojata kasvoja käsivarrellaan pahimpien puuskien aikana.
”Miten sää voikin muuttua näin äkkiä, Sigmarin nimeen.”, Sam kirosi, mutta tuuli vei sanat mennessään.
Kolmikko saapui metsänlaitaan, jossa tuuli repi lehtiä puuskissa taipuvista oksista. Tummat pilvet peittivät jo suuren osan taivaasta ja ukkonen jyrisi taas kerran, paljon voimakkaampana ja kumeampana kuin aikaisemmin.
”Tuonne päin!”, Sam huusi tuulen yli ja osoitti suuntaan, jossa oli nähnyt valkoisen jonkin. Miehet kiirehtivät osoitettuun suuntaan kumartuen tuulta vasten.

He saapuivat pienen aukion laitaan, ja Sam pysähtyi järkyttyneenä. Kaksi muuta miestä törmäsivät häneen kulkiessaan kumarassa tuulen vuoksi.
”Kautta Tzeentchin”, toinen miehistä puuskahti.
Aukion keskellä oli siirtolohkare, joka kasvoi sammalta ja jäkälää. Lohkareeseen oli seivästetty rautakangella ruumis valkoisessa, hienosta kankaasta tehdyssä naisten yöpuvussa, jota tuuli piiskasi. Kanki oli halkaissut kiven iskun voimasta. Hätkähdyttävän kirkkaanpunainen veri tahrasi valkoisen vaatteen ja kiven pinnan. Kasvot olivat verisenä murskana, oli mahdotonta tietää kuka epäonninen nainen oli ollut. Kuitenkin Sam vaistomaisesti tiesi sen.
”Melinda.” Nimi tuli hiljaa Samin järkytyksen turruttamilta huulilta.
Punainen veripisara putosi kiven juurella kasvavan päivänkakkaran valkoiselle lehdelle. Ukkosen kumea jyrähdys räjähti soimaan aivan lähellä, ja taivas pimeni kaatosateen langetessa puiden lehdille. Vesi pyyhki veren mukanaan kiveltä, ja pian punertavat purot valuivat viettävää metsänpohjaa pitkin.


Osa 5

Sydän jyskytti rintakehän sisällä kuin viimeistä päivää. Edward kuuli jyskeen korvissaan kuin joku olisi takonut valtavaa rumpua. Hän haukkoi henkeä ja nojasi käsillä polviinsa. Rautainen verenmaku suussa oksetti häntä. Jalat olivat maitohapoilla epätoivoisesta juoksusta. Majatalonisäntä voihkaisi tuskaisesti. ”En jaksa enää”, hän ajatteli. ”En pysty juoksemaan enää metriäkään.”

Nurkan takaa lähestyivät raskaat askeleet. Edward nosti epätoivoisena päänsä ja katsoi taaksensa. Majatalon puuseinäinen käytävä oli pimeä, ja alkukantainen, painostava pelko kuristi miehen kurkkua. Askeleet tulivat yhä lähemmäs, ja nyt kuului myös rahiseva, epätasainen hengitys. Päästäen pienen pelon äännähdyksen Edward lähti juoksemaan poispäin äänen lähteestä. Hän tunsi väsyneiden jalkojensa pettävän altaan ja kaatui paksulle, mustalle pölyiselle matolle.

Edward yritti vielä nousta käsiensä varaan, muttei jaksanut. Sydän hakkasi kuin pakoon pyrkivä lintu. Hengitys oli katkonaista ja köhivää. Verenmaku suussa maistui yhä sietämättömämmältä. Veren? Edward käänsi päätään nähdäkseen oikean kätensä. Kämmenen alla matto tuntui lämpimältä ja märältä. Peloissaan Edward nosti tärisevää kättään ja näki, että se oli veressä. Kirkkaanpunaisessa, lämpimässä, tuoreessa veressä. Edward käänsi katsettaan vielä vähän, ja kiljaisi kauhusta. Matolla hänen vieressään lojui useita irtileikattuja päitä. Melinda. Tuntematon mies. Paikallinen sekatavarakauppias. Kerjäläinen kaupungin laidalta. Useita muita.

Uhkaavat askeleet lähestyivät edelleen, niiden aiheuttaja oli enää metrien päässä. Rahiseva hengitys kiihtyi ja sen seasta kuului myös nälkäistä läähätystä. Edward yritti päästä vielä kerran pystyyn, muttei onnistunut. Tukeva mies räpiköi epätoivoisesti verilammikossa. Hän tunsi tärisevänsä kuin horkassa, ja sydän tuntui hyppäävän rinnasta ulos. Askeleet pysähtyivät ja rahiseva hengitys toi kammottavan mätänemisen hajun Edwardin ympärille. Kaikki pimeni punamustaksi hämäräksi. Sydän ei enää hakannut rintakehän sisällä.

Edward heräsi tukahduttavaan pimeyteen. Hän tempoi käsillään ja jaloillaan, ja samassa pimeys hellitti. Hetkeen isäntä ei tajunnut missä oli, mutta sitten järki voitti. Hän makasi omassa sängyssään sotkeutuneena peittoonsa ja yltä päältä kylmässä hiessä. Sydän hakkasi rinnassa ja kädet tärisivät. Aamuauringon valo loi kiilan huoneen poikki verhojen raosta. Edward kiitti mielessään luojaa siitä, että se olikin ollut vain painajaista. Hän ei ollutkaan kaupunkilaisia vainoavan kauhun seuraava uhri.

Edward nousi sängystä, veti housut jalkaansa ja käveli ikkunaan vetäen raskaat verhot sivuun. Ilmassa leijaileva pöly kimalteli aamuauringossa. Kaupungin katot loistivat jälleen kerran kauniin kultaisina, vaikka kadut olivatkin vielä varjossa. Kaikki näytti olevan hyvin.

Silti viime päivien tapahtumia ei voinut kiistää. Yhdentoista päivän aikana yksitoista ihmistä oli kadonnut. Ainoastaan Melindan ruumis oli löydetty, mutta näytti siltä, että muut kadonneet olivat kärsineet saman kohtalon. Elämä kaupungissa oli hetkessä muuttunut onnellisesta unesta painajaiseksi. Kukaan ei uskaltanut liikkua enää yksin. Perheet nukkuivat samassa huoneessa, jotta heitä ei kaapattaisi myös. Ainoa valopilkku pimeydessä oli illat Edwardin majatalon kotoisassa salissa. Charlesin näytökset ja Edwardin tumma olut toivat edes hiukan lohtua synkkiin aikoihin. Charlesiin suhtauduttiin nykyisin aivan eri tavalla kuin ennen. Hänen rauhoittavat puheensa ja viisaat neuvonsa olivat voittaneet viimein kaupunkilaiset puolellensa. Useimpia ihmisiä hävetti heidän vanhat syytöksensä.

Edward heitti paidan ylleen ja poistui huoneestaan. Hän ei voinut olla värähtämättä käytävällä, jonka loputtomaksi kauhuksi venynyttä versiota hän oli hetki sitten juossut painajaisessaan. Mies kuitenkin pudisti päätään yrittäen karkottaa painajaisen mielestään, ja laskeutui portaita majatalon saliin. Uusi päivä odotti taas, muutaman tunnin kuluttua ensimmäiset vakioasiakkaat saapuisivat jo paikalle. Ei kunnollinen mies voinut antaa yhden painajaisen häiritä työtään.


Nyt sitten viideskin osa on tässä. Pieni teaser tulevaa ajatellen vain, mutta välttämätön tarinan jatkumiselle.

- Kolmentoista Mestari

[Nilarakh]

Öh.

Kisan deadline ei ole vieläkään ohi. :) Tarinan tempo oli mukava ja tunnelma rattoisa. Helppoa luettavaa ja kuvailukin toimi. Tykkäsin kokonaisuutena ja itse olisin varmaan äänestellytkin pisteitä tälle, jos nyt eivät yllätä nuo muut tarinat. Juonellisesti pätkä ei ollut erikoinen, mutta sitäkin kivempi lukea. Lempeä alku todennäköisesti tulee sopimaan pidempää juttua ajatellessa tällaiseen ilmapiiriin.

[IRiaD]

Alunperin tämän tarinan oli tarkoitus olla ensimmäinen tarinani, jolla myös osallistuisin tarinakisaan, mutta laiskuuttani en saanut tätä ajoissa valmiiksi. Lisätäkseni kirjoitusintoani laitan tämän nyt luettavaksenne jatkotarinana. Toivottavasti pidätte.

- Kolmentoista Mestari

Jep, tosiaankiin siirretiin 5.3 (eli tänään) tuo deadline...

[Kolmastoista]

Jep, tosiaankiin siirretiin 5.3 (eli tänään) tuo deadline...

Tiesinkin tuon, mutta kun tarinasta on noin viidesosa kirjoitettu, niin olisi tullut hiukan kiirus 8(

Mukava kuulla, että pidettiin. Yritän tuon toisen osan saada kirjoiteltua lähipäivinä loppuun, niin saisin senkin tänne luettavaksi.

- Mestari

[Kolmastoista]

Lähipäivä saapui puolentoista kuukauden kuluttua, ja on aika julkaista seuraava osa tarinaa. Päivitetty alkuperäiseen viestiin.
Tiedän, lyhyt osa tällä kertaa. En oikein tiennyt tässä kohtaa miten veisin juonta oikealla tavalla eteenpäin, joten kirjoittamiseen meni moninkertainen aika pituuteen verrattuna. Mutta kommenttia, kiitos.
- Mestari

[Pummi]

Harvinaisen tunnelmallista juttua tulee, jatka ihmeessä. Mukaansatempaavimpia FB-tarinoita, joita olen lukenut. Siinä sen kunnollisen suunnittelun merkityksen näkee, aivan toista luokkaa tämä on valtaosa novelleista, jotka ovat nopeasti hutaistuja ja joiden kohokohta on jonkun örkin kallon halkaiseminen.

[Kolmastoista]

Harvinaisen tunnelmallista juttua tulee, jatka ihmeessä. Mukaansatempaavimpia FB-tarinoita, joita olen lukenut. Siinä sen kunnollisen suunnittelun merkityksen näkee, aivan toista luokkaa tämä on valtaosa novelleista, jotka ovat nopeasti hutaistuja ja joiden kohokohta on jonkun örkin kallon halkaiseminen.

Kiitoksia mukavasta palautteesta. Kirjoittelen tässä parhaillaan kolmatta osaa, ja nyt tekstiä syntyy taas jouhevammin. Huomenna, tai ehkä jopa tänä iltana saadaan kuulla, miten käy Von Sieberille syytösten alla.
- XIII

[Kolmastoista]

No niin, kolmaskin osa on nyt luettavananne. Kritiikki, varsinkin rakentava sellainen on tervetullutta.

[Pummi]

Ei aivan yhtä tunnelmallinen kuin aiemmat osat, olisin kaivannut enemmän hahmojen tunnetilojen yms. kuvaamista, mutta sangen oivallista tarinaa kuitenkin, joka soljuu eteenpäin juuri oikeanlaisella tempolla. Neljättä osaa innolla odottaen!

[Weedeeo]

Mukavaa luettavaa, odotan innolla jatkoa tälle.

[Kolmastoista]

Pitkän tauon jälkeen neljäs osa on viimein luettavananne.

@Pummi, kiitos rakentavasta palautteesta, toivottavasti onnistuin tällä kertaa taas paremmin.

- XIII

[Pummi]

Mielestäni paljon parempi kuin osa 3, mukava teaseri jatkoa varten. Juoni kehittyy kiintoisasti eteenpäin, ja uutta osaa innolla jo kaipailen. Novellin julkaisu pienissä pätkissä on pirullisen ovelaa, niin hyvin kirjoitettuna kuin tämä pidät ihmiset otteessasi ja kiinnostuneina.

Sää kyllä muuttui hämmästyttävän nopeasti. =)

Keep up the good work! Uutta osaa jälleen odotellessa, Pummi

ps. Tässä muuten huomaa sen, kuinka suuri vaikutus tarinan toimivuudelle on se, että juoni on suunniteltu tarkasti etukäteen ja sitten vasta lähdetty kirjoittamaan, usein tätä tekemättä lopputuloksena on aivotonta mättöä, jota ei jaksa lukea. Innostat muuten itseänikin taas tarttumaan kirjoittamisen harrastuksen pariin pitkästä aikaa!

[Kolmastoista]

Mielestäni paljon parempi kuin osa 3, mukava teaseri jatkoa varten. Juoni kehittyy kiintoisasti eteenpäin, ja uutta osaa innolla jo kaipailen. Novellin julkaisu pienissä pätkissä on pirullisen ovelaa, niin hyvin kirjoitettuna kuin tämä pidät ihmiset otteessasi ja kiinnostuneina.

Sää kyllä muuttui hämmästyttävän nopeasti. =)

Keep up the good work! Uutta osaa jälleen odotellessa, Pummi

ps. Tässä muuten huomaa sen, kuinka suuri vaikutus tarinan toimivuudelle on se, että juoni on suunniteltu tarkasti etukäteen ja sitten vasta lähdetty kirjoittamaan, usein tätä tekemättä lopputuloksena on aivotonta mättöä, jota ei jaksa lukea. Innostat muuten itseänikin taas tarttumaan kirjoittamisen harrastuksen pariin pitkästä aikaa!

Kiitos paljon taas kerran hyvästä palautteesta. Mukavaa lukea palautetta, joka sisältää asiaakin, eikä ole vain kehumista tai lyttyyn haukkumista. Sää tosiaan muuttui melko nopeasti, pienen ajatuskatkon takia en saanut tarinaan näkymään sitä, että Samin kahden havaintokerran välillä oli tosiaan kulunut jo jonkin aikaa. Mutta mistäpä sitä Wanhan maailman sääilmiöistä tietää. Jos joku on käynyt sielläpäin, voi kertoa ihmeessä tarkemmin, minua ainakin kiinnostaisi ^^.

Katson tässä, jos saisin viidennen osan kirjoitettua lähiaikoina. Riippuu ihan säästä (sade=jatkoa, aurinko=piiitkä tauko). Hauska nähdä, että ainakin joku seuraa tarinan etenemistä ja pitää kirjoitustyylistäni :)

- Mestari taasen

13Edit: Ja niin, kiva kuulla että sain jotakuta innostettua kirjoittamaan turinoillani.

[Pummi]

Sadetta ja myrskyä siis toivotaan =)

Saa nyt nähdä kuinka paljon ehtii kirjoittaa kun maalatakin pitäisi, mutta kun koko kesä menee remonttihommissa niin todennäköisesti kumpaakaan ei ehdi tekemään lähes yhtään...

[Poistuja]

Viimeisin chapteri iski tajuntaan niin voimakkaita mielikuvia, että (kautta Tzeentchin) näin koko tapahtuman silmieni edessä. Loistavaa, loistavaa. Jatka nyt ihmeessä.

[Kolmastoista]

Viides osa on täällä. Muutamana päivänä jo yritin kirjoittaa tätä osaa, mutten tiennyt miten sen toteuttaisin. Tänään kuitenkin inspiraatio iski, ja nyt tulos on luettavanne. Ruusut, ja risutkin, ovat tervetulleita. Sana on vapaa.
- Mestari

[Pummi]

Lyhythän se oli, mutta taattua XII-tasoa. Tarina kehittyy mukavalla tempolla, päivitystempo toki voisi olla tiheämpi, mutta jos se johtaa tason laskuun niin ei kannata. Jatka vaan, jälki on kuitenkin parasta mitä sotussa on vähään aikaan näkynyt!

Pahoittelen myöhästynyttä palautettani, olen viettänyt kesää kaukana sivilisaatiosta.

[Kolmastoista]

Lyhythän se oli, mutta taattua XII-tasoa. Tarina kehittyy mukavalla tempolla, päivitystempo toki voisi olla tiheämpi, mutta jos se johtaa tason laskuun niin ei kannata. Jatka vaan, jälki on kuitenkin parasta mitä sotussa on vähään aikaan näkynyt!

Kiitosta taas kerran kommentista, joka pelastaa päivän ; ). Tosiaan, päivitystä ei ole vähään aikaan näkynyt, kun käynnissä on oman foorumiroolipelin kirjoittaminen ja ropecon-ropejen valmistelu. Lupaan kuitenkin, että päivitystä kyllä tulee lähiaikoina.

[Pummi]

Kiitosta taas kerran kommentista, joka pelastaa päivän ; ). Tosiaan, päivitystä ei ole vähään aikaan näkynyt, kun käynnissä on oman foorumiroolipelin kirjoittaminen ja ropecon-ropejen valmistelu. Lupaan kuitenkin, että päivitystä kyllä tulee lähiaikoina.

Kerroppa lisää tästä!

[Kolmastoista]

Kiitosta taas kerran kommentista, joka pelastaa päivän ; ). Tosiaan, päivitystä ei ole vähään aikaan näkynyt, kun käynnissä on oman foorumiroolipelin kirjoittaminen ja ropecon-ropejen valmistelu. Lupaan kuitenkin, että päivitystä kyllä tulee lähiaikoina.

Kerroppa lisää tästä!

No minäpäs kerron, vaikkei ihan aiheesta olekaan. Jos enemmänkin puhuttavaa syntyy, pitää kyllä oma aihe tälle aloittaa ettei ihan offiksi mene.

Tässä jokin aika sitten tuli erään ystäväni kanssa puheeksi foorumiroolipelit, ja nykyisten suomalaisten pelien keskimäärin surkea laatu. Siinä sitten heitettiin ilmaan ajatus omasta pelistä, aluksi puoliksi vitsillä, mutta tarkemmin mietittyämme huomasimmekin, että ideassa oli järkeä. Nyt olemme peliä joitakin viikkoja työstäneet, ja tuo alkaa jo lähestymään pelikuntoa.

Peli sijoittuu 2080-luvulle Suur-Saksan ja Yhdistyneiden Neuvostovaltojen rajalla sijaitsevaan itsenäiseen kaupunkivaltioon. Näiden kahden valtion välillä on jatkuva kylmä sota, eivätkä kansojen välit ole siksi kovinkaan lämpimät. Tämä näkyy myös pienessä kaupunkivaltiossa, jossa asuu kummankin kansan edustajia.
Kaupunkia hallitsee valtava, monimutkainen, keskivertoihmisen käsityskyvyn ylittävä Yhtiö. Se on kaupunkivaltion, "Kaupungin", ainoa hallintoelin, joka itsevaltiaan tavoin päättää kaikesta kaupungissa tapahtuvasta. Yhtiön jäsenet saavat hyvän, mutta valvotun ja rajoitetun elämän kaupungissa, Yhtiön ympärivuorokautisessa valvotussa sylissä. Yhtiön ulkopuoliset elävät surkeaa elämää "alakaupungissa", kaupungin perustuksien alla sijaitsevassa pimeässä pienoismaailmassaan. Mitkään Yhtiön lait eivät suojaa heitä, vaikkakin lakien rikkomisesta heitä yhä rangaistaan, koska Yhtiö ei vaivaudu huolehtimaan asioista, jotka eivät vaikuta sen suunnitelmiin. Rikollisuus kukoistaa, ja vahvimman laki on voimissaan.
Pelin rinnakkaistodellisuudessa kyberpunk-peleistä tuttu "kova" teknologia (elektroniikka, kyberosat yms.) on kehittynyttä ja toimivaa, mutta geenimuuntelu ja bioteknologia epäluotettavaa ja vaarallista. Yhtiö edustaa juurikin geenimuuntelun edelläkävijöitä, ja siitä johtuen itäinen kaupunki on täynnä Yhtiön epäonnistuneiden kokeiden tuloksia. Mutantit ja uudet, vaaralliset elämänmuodot hallitsevat itäistä kaupunkia pitäen ihmisiä pelon vallassa. Kaikesta tekee entistä kammottavampaa se, miten Yhtiö hankkii raaka-aineen kokeilleen. Harva Yhtiön vankilaan joutunut palaa sieltä, ainakaan samanlaisena kuin mitä oli sinne vietäessä.

Tuossa siis lyhyesti pelimaailmasta, tiivistelmä tärkeimmistä asioista. Pelin teema on siis synkkä selviytymistaistelu Kaupungin asukkaana. Pois et pääse, toivoa pelastumisesta ei ole. Yrität pysyä elossa, ja sen takia todennäköisesti joudut tuhoamaan jonkun muun elämän. Yrität tekeytyä pieneksi ja huomaamattomaksi, jotta Yhtiö ei kiinnittäisi sinuun huomiota, mutta tehdessäsi mitä tahansa elämäsi eteen rikot samalla Yhtiön lakeja vastaan. Elämä on syvältä, mutta kuolema vielä pahempaa.
Kunhan peli etenee vielä, laitan linkkiä foorumeille, joilta voi lueskella maailmatietoa ja muuta peliin liittyvää.

Ja niille, jotka eivät ole varmoja, millaisesta ropesta tässä puhuttiin, tässä pieni tietopaketti tarinankerrontaroolipeleistä, asialla ystävämme wikipedia.