Mahdollisesti aloittamassa Flames of Waria

Moi.
Satuin jossain liikkeessä näkemään joidenkin pelaavan tätä kyseistä peliä ja kiinnostuin siitä itsekkin. Kyselin pelaajilta yhtä sun toista ja tulin siihen lopputulokseen, että tässähän olisi toinen figupeli aloitettavaksi WHFB:n rinnalle. Sain sellaisen käsityksen, että figut maksavat huomattavasti vähemmän kuin GW:n figut, mikä on myös hyvä asia.
Pienen pohdinnan jälkeen tulin siihen lopputulokseen, että voisin kerätä ainakin näin aluksi Suomen armeijaa. Kysymykseni kuuluukin, millainen budjetti kannattaisi varata, että saisi sen kokoisen armeijan, joka on kyseisessä pelissä ns. vakio. (vertaa WHFB 2k) Vai tunnetaanko tässä lajissa sellaista käsitettä.
Seuraavana tulee mieleen mistä yksiköistä kannattaisi koota armeija? Lähinnä samaan suuntaan millä olette muiden suomalais-pelaajien nähneet pelaavan.
Älkää vastatko, että osta sääntökirja ja lue yksiköiden säännöt ja ota sitä mikä itsestä tuntuu mukavalta, sillä en millään haluaisi kokea sitä ihanaa tunnetta kun on tullut ostettua monien eurojen edestä pelitehottomia ukkoja.
Lopuksi vielä kysyisin, että mitkä ovat tarvittavat kirjat ja "armybookit" jotka tarvitsen suomalaisilla pelaamiseen.
Kiitos kärsivällisyydestänne!

Re: Mahdollisesti aloittamassa Flames of Waria
Suomalaisilla pelataksesi tarvit perussääntökirjan ja suomalaisten armeijalistat, jotka löydät Ostfront intelligence handbookista.
Lue myös noi aiemmat threadit, kuten:
http://www.sotavasara.net/keskustelu/vi ... 41&t=74180
http://www.sotavasara.net/keskustelu/vi ... 41&t=51074

Gravity is a myth, the Earth sucks too
Re: Mahdollisesti aloittamassa Flames of Waria
Tuossa kattelin noita pakkauksia ja blisuja niin mikä paketti kannattaisi ostaa esim. amerikkalaisia? Tai jos suomalaisilla rupeaa pelaamaan niin mitä kannattaisi ostaa 1500p armeijaan?
Re: Mahdollisesti aloittamassa Flames of Waria
Jaa-a. Viralliset figut ainakin näyttää suhteellisen tyyriiltä. 8e(ulkomuistista) 15mm tankista tuntuu aika tyyriiltä. Tosin omat vertailukohdat on pääosin 6mm-10mm skaaloissa joissa hinnat on maksimissaankin joku kolmasosa tuosta(6mm 1/5 tuosta on kalliista päästä...).Jara- kirjoitti:Sain sellaisen käsityksen, että figut maksavat huomattavasti vähemmän kuin GW:n figut, mikä on myös hyvä asia.
Yksi mitä kannattaa tarkistaa on pelaisiko odotettavat vastustajat esmes pienemmällä skaalalla. Saat figuja selvästi halvemmalla ja massataistelut näyttää paremmilta(tai ainakin uskottavammilta) pienemmillä figuilla ilman että pelipöytää tarvitsee kasvattaa.
Ihan vain vaihtoehtona. Samalla pelikaverien määrä voi laajentua käsittämään kaikki 6mm/10mm pelaajat eikä vain flames of war pelaajat(15mm ei taida muilla valmistajilla ihan yleisimpiä kokoja olla).
Tietty jos he joiden kanssa pelaat pelaavat 15mm figuilla(eli oletettavasti noilla virallisilla) niin sitten on vähän huono muuttaa figukokoa. 6mm vs 15mm armeijat vastakkain näyttäisi "hiukan" hassulta :D
Muutes kannattaa vilkaista virallisen sivun online kauppaa. Se hyvä puoli niissä on(vaikka hidas onkin) että näyttävät pistekoot joten saat ainakin osviittaa mitä kannattaa hankkia. 1500 on lukemani perusteella suhteellisen normaali koko.
Osta vain jonkun tietyn komppanian alta niin voit olla varma että haluamallasi komppaniatyypillä(suomalaisille perustana voisi olla se jalkaväki komppania :D) kaikki on pelattavissa.
Edit: Pikaisesti heidän kauppaa katsoen melkein 2000:n pisteen lauman suomalaisia saisi 220NZD:llä. Jostain kumman syystä 1NZD=1€ ainakin fantsussa(???) vaikka virallinen kerroin taitaa olla 1€=1.9NZD...Eipä ihme että tuntuu kalliilta kun eurohinnat vähän vinksallaan. Eli jokatapauksessa joku 150e varmaan menee ainakin armeijaan.
Olenkohan katsonut valuuttakurssin päin prinkkalaa vai onko euro hinnat todellakin noin karmeat?
https://middleagedstrategybattlegamers.home.blog/ <- Turun suunnan LOTR pelaajien blogi
Re: Mahdollisesti aloittamassa Flames of Waria
Jaa-a. Verrataampa figujen hintaa fabaan. 2k on siinä semmoinen "vakio". Ja jos FoW:issa se on 1500 ja figut maksavat tuohon pistemäärään 150e niin karkeasti arvioituna tulee lysti puolet halvemmaksi.
Mutta joo. Jalkaväki kompanjaan voin ostaa siis VAIN noita jalkaväkikompanjaksi merkittyjä figuja mitä tuolla fantsun sivuilla nyt on?
Mutta joo. Jalkaväki kompanjaan voin ostaa siis VAIN noita jalkaväkikompanjaksi merkittyjä figuja mitä tuolla fantsun sivuilla nyt on?
Re: Mahdollisesti aloittamassa Flames of Waria
Nojooh mutta vertaa 6mm figuihin joissa 1/5 FoW:in hinnoista pidetään kalliina ;-) 10mm skaalassakin 1/3 on normaalia. Vannoutuneelle 6mm pelaajalle kuten minä nuo hinnat tuntuu kovilta(tosin voisi auttaa jos nuo hinnat olisi edes lähellä sitä mitä niiden pitäisi olla kurssin mukaan...).Jara- kirjoitti:Jaa-a. Verrataampa figujen hintaa fabaan. 2k on siinä semmoinen "vakio". Ja jos FoW:issa se on 1500 ja figut maksavat tuohon pistemäärään 150e niin karkeasti arvioituna tulee lysti puolet halvemmaksi.
Tietty bonuksena figut ovat sitten isompia mistä on hyötynsä ja haittansa. Makunsa kullakin. Valitsisin skaalan ihan sillä perusteella millä vastustajat pelaavat.
Nah. Saat kyllä tankkejakin jalkaväki komppaniaan. Nämä tulevat tietyllä suhteella peruskomppanian joukkoihin nähden. En ole lukenut sääntökirjoja joten tarkkaa systeemiä en osaa sanoa mutta rajoitetuissa määrissä jalkaväki komppania saa kyllä esmes tankki platoonan messiin.Mutta joo. Jalkaväki kompanjaan voin ostaa siis VAIN noita jalkaväkikompanjaksi merkittyjä figuja mitä tuolla fantsun sivuilla nyt on?
Suosittelen vilkaisemaan flames of warin kotisivun verkkokauppaa. Voit siellä katsoa tuotteita maan ja komppanian mukaan joten näet mitä yksiköitä on saatavilla. Joskin käytännössä kaikki suomalainen on käytettävissä, suhde vain muuttuu. Tankeista näytti olevan ainakin T-28, T-34/76 ja KV-1c käytössä(plus joku toinen mutta sivustot näköjään nyt nurin joten ei onnistu tarkistaminen).
https://middleagedstrategybattlegamers.home.blog/ <- Turun suunnan LOTR pelaajien blogi
Re: Mahdollisesti aloittamassa Flames of Waria
Paljonkos yhteen tuollaiseen tankkiplatoonaan tulee noita tankkeja?
Ja edelleenkin kysyn tätä samaa. Voisitteko kertoa ihan suoraan mitkä figut kannattaisi ostaa esim. siihen 1500 listaan? Tai ainakin jos voisitte suuntaa kertoa...
Noista aijemmista topiceista kävi ilmi, että yhdellä jalkaväki platoonalla ja yhdellä tankilla voi jo pelata 300 p pelejä. Jos nyt olen tekemässä tällaisen hankinnan niin kannattaisiko ostaa sitten 1 jalkaväki platoon ja yksi TB-42?
Ja edelleenkin kysyn tätä samaa. Voisitteko kertoa ihan suoraan mitkä figut kannattaisi ostaa esim. siihen 1500 listaan? Tai ainakin jos voisitte suuntaa kertoa...
Noista aijemmista topiceista kävi ilmi, että yhdellä jalkaväki platoonalla ja yhdellä tankilla voi jo pelata 300 p pelejä. Jos nyt olen tekemässä tällaisen hankinnan niin kannattaisiko ostaa sitten 1 jalkaväki platoon ja yksi TB-42?
Re: Mahdollisesti aloittamassa Flames of Waria
Pelissä on ensinnäkin huomioitava armeijaa rakentaessa, että käytössä on aikakauden mukaan Early, Mid ja Late listoja, joten tämä on ensimmäinen valinta (Suomalaisilla helppoa kun julkastuna vain Mid lista). Listojen välillä jalkaväki pysyy kutakuinkin samoilla linjoilla, mutta jotkut yksiköt poistuvat / tulevat käyttöön / muuttuvat halvemmiksi / saavat lisävalintoja ymmärrettävistä syistä. Tällä on siis suuri merkitys listaa rakentaessa. Ideaali olisi, että pelaisi saman aikakauden listoilla vastakkain (uudemmalla listalla on muuten etu).
Lähes kaikki listat koostuvat seuraavanlaisesti:
Komppanian komentaja, varakomentaja (pakollisia)
+ näille ostettavat tukiryhmät
2-3 "perus" joukkuetta (esim. Kiväärijoukkuetta Suomalaisessa jalkaväkikomppaniassa)
Asejoukkueita n. määrä (esim. Konekivääri, heitin, jääkäri, yms.)
Tukijoukkueita (esim. tykistöä, PST, IT, tankit) yleensä yhtä monta, kuin "perus" joukkueita.
Kannattaa siis kattoa lista huolellisesti läpi ja varmistaa, ettei esim. osta liian monta tukijoukkuetta ja ostaa tarpeeksi "perus" joukkueita.
Suomalaisille voisin alkuun suositella jotain seuraavanlaista:
2 Jalkaväkijoukkuetta (32 e) - saa tehtyä 3 pienempää joukkuetta kuin maksimi 4 ryhmän kokoinen
Konekiväärijoukkue 8e
Heitinjoukkue 8e
Pioneerijoukkue 16e
Joukkueisiin niin paljon kasapanoksia kuin lähtee (tulee blistereissä mukana)
Tämä on noin 1100 pistettä. Tähän voisi lisätä esim. raskasta tykistöä 2 blisua (saksalaisia 10,5 cm haupitseja) tai tankkeja joukkueellinen tai kovin mahdollinen PST valinta mitä löytyy, niin ollaan jo 1500 paikkeilla toimivalla listalla. Hintaa tulee yhteensä noin 100 e 1500 listalle + kirjat (Ostfront ja sääntökirja).
Suomellahan on pelin paras jalkaväki, mutta PST tuottaa suuria murheita etenkin raskaita vaunuja vastaan (kasapanokset + tykistö lähinnä). Tämän takia kannattaa kiinnittää etenkin tämän lohkon täyttymiseen huomiota.

http://napoleon-complex-gaming.blogspot.fi/ - blogi historiallisesta figupelaamisesta
Nopat ja Taktiikka Ry
Pääkaupunkiseudun pelikerho
Nopat ja Taktiikka Ry
Pääkaupunkiseudun pelikerho
Re: Mahdollisesti aloittamassa Flames of Waria
Kiitos. Tämä oli sellainen viesti mitä hain alunperin.
Eli olisi suotavaa ottaa vain yksi tankkijoukkue ja muut support slotit (en nyt keksi parempaa nimikettä tähän hätään) täytetään noilla tykeillä?
Eli olisi suotavaa ottaa vain yksi tankkijoukkue ja muut support slotit (en nyt keksi parempaa nimikettä tähän hätään) täytetään noilla tykeillä?
Re: Mahdollisesti aloittamassa Flames of Waria
Esimerkiks, mutta osta ensin kaksi näitä (tankki + esim. tykistö), ja katso vaikka tämän perusteella mitä tarttet kolmanneksi (itelläni on pioneerijoukkue ollut ihan kiva). Älä myöskään osta enempää kun on jalkaväkijoukkueita äläkä missään nimessä yli kolmea (et pysty käyttämään samassa pelissä, ellet sitten käytä useampaa jalkaväkikomppaniaa). Oma 2K kokoonpanoni näyttää tältä:
KOMENTO
Komppanian komentaja + varakomentaja + näiden lisäksi kolme lähipuolustuspuoliryhmää (= basea kasapanoksilla, jotka voin liittää minne haluan tai pitää omana puolijoukkueena).
COMBAT PLATOONS
3 x Kiväärijoukkuetta, missä 3 ryhmää kussakin ja joukkueen johtajalla SMG ja kasapanokset
WEAPONS PLATOONS
Jääkärijoukkue, missä 3 ryhmää SMG:llä, johtajana LAURI TÖRNI (en ole vielä testannut, onko tästä ylihinnoitetusta rynnäkköryhmästä mihinkään)
2 x Konekiväärijoukkue, missä kummassakin 4 Maximia
Kevyt kranaatinheitinjoukkue (3 x 81mm heitin)
SUPPORT PLATOONS
Panssarijoukkue, jossa 3 x T-26 (varmaan paskin, mutta myös yksi halvimmista tankeista koko pelissä - ollut kuitenkin ihan kiva joukkue).
Raskas patteri, jossa 4 x 105mm Haupitseja
Pioneerijoukkue, jossa 4 ryhmää (kahdella basella liekinheittimet)
Yksi jalkaväkiryhmä on yleisesti siis 2 basea tässä pelissä, joten esim. kiväärijoukkueissa on 6 basea, joissa kussakin 4-5 ukkoa, sekä pienempi komentobase, jossa muutama ukko. T-26 on tosiaankin aika kämäsiä tankkeja, mutta tankkeja kuitenkin. Listaan saisi myös parempia KV-1:siä, T-34:ia ja T-28:ja, mutta nämä ovat myös kalliimpia (pisteissä), enkä kehdannut ottaa näitä harteilleni, koska Suomen armeijalla näitä oli niin kauhean vähän.
KOMENTO
Komppanian komentaja + varakomentaja + näiden lisäksi kolme lähipuolustuspuoliryhmää (= basea kasapanoksilla, jotka voin liittää minne haluan tai pitää omana puolijoukkueena).
COMBAT PLATOONS
3 x Kiväärijoukkuetta, missä 3 ryhmää kussakin ja joukkueen johtajalla SMG ja kasapanokset
WEAPONS PLATOONS
Jääkärijoukkue, missä 3 ryhmää SMG:llä, johtajana LAURI TÖRNI (en ole vielä testannut, onko tästä ylihinnoitetusta rynnäkköryhmästä mihinkään)
2 x Konekiväärijoukkue, missä kummassakin 4 Maximia
Kevyt kranaatinheitinjoukkue (3 x 81mm heitin)
SUPPORT PLATOONS
Panssarijoukkue, jossa 3 x T-26 (varmaan paskin, mutta myös yksi halvimmista tankeista koko pelissä - ollut kuitenkin ihan kiva joukkue).
Raskas patteri, jossa 4 x 105mm Haupitseja
Pioneerijoukkue, jossa 4 ryhmää (kahdella basella liekinheittimet)
Yksi jalkaväkiryhmä on yleisesti siis 2 basea tässä pelissä, joten esim. kiväärijoukkueissa on 6 basea, joissa kussakin 4-5 ukkoa, sekä pienempi komentobase, jossa muutama ukko. T-26 on tosiaankin aika kämäsiä tankkeja, mutta tankkeja kuitenkin. Listaan saisi myös parempia KV-1:siä, T-34:ia ja T-28:ja, mutta nämä ovat myös kalliimpia (pisteissä), enkä kehdannut ottaa näitä harteilleni, koska Suomen armeijalla näitä oli niin kauhean vähän.
http://napoleon-complex-gaming.blogspot.fi/ - blogi historiallisesta figupelaamisesta
Nopat ja Taktiikka Ry
Pääkaupunkiseudun pelikerho
Nopat ja Taktiikka Ry
Pääkaupunkiseudun pelikerho
Re: Mahdollisesti aloittamassa Flames of Waria
Ok. Visio ostettavista figuista selvenee koko ajan.
Olisiko järkevää ottaa tuon pioneerijengin tilalle panssaritorjunta tykkejä? (lähinnä siksi, että näitä saa suoraan fantsun hyllystä ja ovat hienon näkösiä)
En nyt ihan ymmärtänyt. Siis yhdessä kiväärijengissä, jolla on sama komentobase on 2 basea kiväärimiehiä + komentobase?
Ja olisiko varteen otettava vaihtoehto korvata tuo halpistankki ryhmä TB 42:lla? (tämäkin siksi, koska näitä saan suoraan hyllystä)
Pitääkö tuo HQ jengi ostaa erikseen?

TB 42? Viittaat varmaankin vaunuun nimeltä BT 42?
"Concrete is heavy ; iron is hard - but the grass will prevail."
-Edward Abbey
-Edward Abbey
Re: Mahdollisesti aloittamassa Flames of Waria
BT 42 on hyvä tankki kanssa, koska voi ampua epäsuoraa, mutta on suorasuuntaukseltaan huonompi & yksikkönä kalliimpi. En ole kylläkään kokeillu ja vähän epäilyttää, ettei näillä ole omaa tulenjohtajaa (ts. jonkun vaunun pitää nähdä kohde, tai komppanian päälikön johtaa tulta miinuksilla).
Kun puhuin baseista, tarkoitin että joukkuessa on yleisesti armeijasta riippuen 2-4 ryhmää ja tässä pelissä homma toimii siten, että joukkueen komentaja on pienemmällä basella muutaman ukon kanssa ja jokainen ryhmä on 2 basea, jossa kussakin 4-5 nappia. Esim omissa 3 ryhmän joukkueissa on siis yhteensä 7 basea (pienempi komento, jossa kaksi nappia, sekä 3x2=6 basea, jossa kussakin 4-5 miestä).
Kannattaa plärätä armeijalista läpi ennen kuin ostat ukkoja, niin ei tuu tehtyä virheitä.
Kun puhuin baseista, tarkoitin että joukkuessa on yleisesti armeijasta riippuen 2-4 ryhmää ja tässä pelissä homma toimii siten, että joukkueen komentaja on pienemmällä basella muutaman ukon kanssa ja jokainen ryhmä on 2 basea, jossa kussakin 4-5 nappia. Esim omissa 3 ryhmän joukkueissa on siis yhteensä 7 basea (pienempi komento, jossa kaksi nappia, sekä 3x2=6 basea, jossa kussakin 4-5 miestä).
Kannattaa plärätä armeijalista läpi ennen kuin ostat ukkoja, niin ei tuu tehtyä virheitä.
http://napoleon-complex-gaming.blogspot.fi/ - blogi historiallisesta figupelaamisesta
Nopat ja Taktiikka Ry
Pääkaupunkiseudun pelikerho
Nopat ja Taktiikka Ry
Pääkaupunkiseudun pelikerho
Re: Mahdollisesti aloittamassa Flames of Waria
Noniin,
Nyt on ensimmäinen jalkaväki platoon blister ostettu. Miten kannattaisi liimata ukot baseihin? Sen tiedän, että kumpaankin komentobaseen laitetaan kasapanokset. Joten kysymys koskeekin lähinnä kannattaako noita SMG ukkoja laittaa mihinkään.

Mites noi kasapanokset toimii kun en muistaakseni lukenut mitään sellaista luettuani rulebookin ja ostfrontin. Onko se toi tank assault 4?
-
Lohikäärmeen Luola
- Viestit: 59
- Liittynyt: To 08.09.2005 17:04
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Re: Mahdollisesti aloittamassa Flames of Waria
Kasapanokset tosiaan toimivat sen Tank Assault 4 tekijänä.Jara- kirjoitti:Mites noi kasapanokset toimii kun en muistaakseni lukenut mitään sellaista luettuani rulebookin ja ostfrontin. Onko se toi tank assault 4?
Jos sinulla on jo kirja (Ostfront) katsot vain ryhmien siluettien kohdalta että montako miestä ja mitä varusteita per base laitetaan.Jara- kirjoitti: Nyt on ensimmäinen jalkaväki platoon blister ostettu. Miten kannattaisi liimata ukot baseihin? Sen tiedän, että kumpaankin komentobaseen laitetaan kasapanokset. Joten kysymys koskeekin lähinnä kannattaako noita SMG ukkoja laittaa mihinkään.
SMG't esim kannattaa laittaa ryhmiin jotka luetaan SMG-ryhmiksi eikä esim Rifle-ryhmiksi. SMG kavereista saa myös luontevan oloisia ryhmänjohtajia baselle.