Tervehdys saksanmaalta,
Reissuni Hamburger Tacticaan meni hyvin. Heput olivat väsänneet uskomattomia maastoja ja kaksi päiväisessä tapahtumassa ehti hyvin kokea ja nähdä. Lead adventure forumilla on jo paljon kuvia. Omissani taskukameralla otetuissa ei ole paljon lisättävää. http://forum.backofbeyond.de/viewtopic.php?t=4471
Tapahtuma oli ehkä hieman pienempi kuin oletin ja taisin olla ainoa paikalla joka ei asu Saksassa. Mutta oli mukava keskustella uusien ystävien kanssa kaikkeen harrastukseen liittyvästä. Kielikään ei ollut ongelma, kaikki mielellään esittelivät pelejään englanniksi. Tapahtumassa oli lämmin kotoisa tunnelma ja peleihin pääsi kivasti mukaan. Kaikkiin peleihin saattoi osallistua, kunhan vaan sopivassa välissä kysyi että pääsenkö mukaan seuraavaan esittelypeliin. Yhessä pelissä otettiin jopa tavallaan pelaajia kokoajan mukaan.
Sääntöpuolella mielenkiintoinen uusi tuttavuus oli Triumph and Tragedy skirmish säännöt 1900-1939 vuosille. Se perustuu joukkojen iniativeen. Kullekin unitille on oma kortti. Unit kortit järjestetään kuvapuoli alaspäin. Lisäksi on pieni dekki action kortteja kuten move and shoot, fast move. Vuoron alussa jokainen vetää unit kortin ja yhden action kortin. Se jolla on isoin iniative saa toimia ensin. Tuntui toimivan hyvin vaikka pyödyllä oli neljä pelaajaa yhtäaikaa. http://www.triumph-tragedy.de/
Hamburissa on muutakin nähtävää, erityisesti suosittelen Miniatur Wunderlandia, missä oli ihan käsittämättömän kokoinen pienoisrautatie. Lennot Blue1:lla olivat kohtuu edulliset ja liikkuminen paikan päällä julkisilla helppoa.
Suosittelen, matkailu avartaa :)
-Fh
Kuvia Hamburger Tacticasta
Kuvia Hamburger Tacticasta
Gravity is a myth, the Earth sucks too
Re: Kuvia Hamburger Tacticasta
Viimein sain omat kuvani ulos kamerasta. Tuolla on kuva poikineen tapahtumasta.
Gravity is a myth, the Earth sucks too
Re: Kuvia Hamburger Tacticasta
Hienoja maastoja olivat tehneet. Miten sun pelit meni sielä vai pelasikko?
Re: Kuvia Hamburger Tacticasta
Kaikki pelit olivat osallistumispelejä ja siellä ei ollut turnausta. Tapahtuman tarkoitus on esitellä erilaisia historiallisia pelejä, siten että maastot tehdään viimeisen päälle. Toinen pääajatus oli että kaikkiin peleihin pääsee mukaan. Kuvista varmaan huomaa että pelasin tai seurasin alusta loppuun Foreign legion Trimph and Tragedy säännöillä, Maurit vastaan Espanjalaiset (El Cid) ja Lost World .45 seikkailun.Farseer Geratsu kirjoitti:Hienoja maastoja olivat tehneet. Miten sun pelit meni sielä vai pelasikko?
Foreign legionissa oli neljä pelaajaa. Kullakin oli ristiin meneviä tehtäviä. Rosvot yrittivät vallata keitaan ja varastaa ranskalaisilta karavaanin. Berbeerit puolustivat keidasta ja ajoivat takaa orjakauppiaita. Ranskalaiset koettivat saada karavaaninsa turvaan ja tappaa orjakauppiaiden johtajan, joka aiheutti levottomuuksia paikallisten keskuudessa. Tykkäsin tämän pelin mekaniikasta. Tässä kukin sai tehty yhden tehtävistään.
El Cid WAB pöydällä yritin puolustaa parin muun hepun kanssa Maurien linnoitusta espanjalaisten ritareiden hyökkäykseltä. Tausta oli että Maurit huomasivat että linnassa ei olla enää turvassa kun espanjalaiset saavat sotakoneensa valmiiksi. Lähdimme yllätyshyökkäykseen aamunkoitteessa, mistä saimme pienen edun kun vastustajien piti pukea ensin haarniskat päälle. Pelillisesti Maurien tehtävä oli tuhota neljä sotakonetta. Tuli tunti. Alkuun meni kohtuullisen hyvin, mutta sitten kaksi isointa joukkoamme pakeni ja tuhoutui. Loppujen lopuksi saimme tuhottua yhden sotakoneen. Ritarit olivat voittoisia kuten oikeastikin :)
Lost worldissä oli kaksi tiimiä ja säännöt olivat roolipelityyliset .45 Adventure. Ensimmäisen tiimin piti kuvata elokuvaan kuusi kohtausta, esim kuinka dinosaurus syö luolamiehen. Mistä seurasi aika hauskoja kohtauksia, kun dinosauruksille toki alettiin syöttämään omia heppuja: "uup, tämä kaveri nyt kompastuu juureen". Toinen teami pelasi luolamiehiä ja heidän tavoite oli löytää blondi maastosta ja viedä luolilleen. Dinosaurukset juoksentelivat kentällä ja ottivat suuntaa kohti lähintä ravintoa eli pelaajia tai muita eläimiä. Kentällä oli myös satunnaisia tapahtumia, jotka tulivat esiin kun pelaaja keräsi pöydältä tietyn esineen tai vaikka dinosauruksen munaa esittävän markerin. Niistä saattoi saada etua, mielenkiintoisia kohtauksia filmattavaksi, kuten Zombie pygmi shamaanin tai sitten kääme yritti purra nilkkaan. Kameratiimi sai kuvattua elokuvan uhrattua pari miestään, luolamiehet löysivät blondin, mutta joutuivat myös uhraamaan useamman miehensä että pääsivat karkuun perässä jahtaavaa T. Rexiä ennekuin löysivät tiensä turvaan kotiluolalle.
Kaiken kaikkiaan hauskoja pelejä :)
Gravity is a myth, the Earth sucks too
Re: Kuvia Hamburger Tacticasta
Erittäin hyvännäköisiä nappeja ja maastoja. Täytyy myöntää, että ihan jo kuvien perusteella vetoaa monet noista peleistä, niin hyvin oli napit maalattu ja niin hienon näköistä maastoa (etenkin miniskaalan antiikkikaupunki laivastopelissä herättää kunnioitusta).
http://napoleon-complex-gaming.blogspot.fi/ - blogi historiallisesta figupelaamisesta
Nopat ja Taktiikka Ry
Pääkaupunkiseudun pelikerho
Nopat ja Taktiikka Ry
Pääkaupunkiseudun pelikerho
- hc_andersen
- Viestit: 492
- Liittynyt: Ke 15.01.2003 22:39
- Paikkakunta: helsinki
Re: Kuvia Hamburger Tacticasta
Huh ja pentele. Olipa kyllä vaikuttavan komeaa jälkeä. Joka saralla erinomaista työtä, etenkin nimenomaa maasto suhteen.
Näyttää siltä, että saksanmaalla osataan siistien vaihtoehtopelien pelaaminen. Etenkin tuo Lost World vaikutti aivan täydelliseltä! (mitenköhän moisen pelin hankkiminen?)
Kiitos reportaasista, joskin rakentavana kritiikkinä mainittakoon että tuota kuvanpaljoutta oli välillä läkähdyttävää selata läpi. :)
Näyttää siltä, että saksanmaalla osataan siistien vaihtoehtopelien pelaaminen. Etenkin tuo Lost World vaikutti aivan täydelliseltä! (mitenköhän moisen pelin hankkiminen?)
Kiitos reportaasista, joskin rakentavana kritiikkinä mainittakoon että tuota kuvanpaljoutta oli välillä läkähdyttävää selata läpi. :)
Re: Kuvia Hamburger Tacticasta
Heh, juuri siitä syystä en jaksanut alkaa valitsemaan kuvia. Tuuppasin lähes kaikki kerralla nettiin, videoiden kanssa en ole vielä ehtinyt säätämään :)hc_andersen kirjoitti:Näyttää siltä, että saksanmaalla osataan siistien vaihtoehtopelien pelaaminen. Etenkin tuo Lost World vaikutti aivan täydelliseltä! (mitenköhän moisen pelin hankkiminen?)
Kiitos reportaasista, joskin rakentavana kritiikkinä mainittakoon että tuota kuvanpaljoutta oli välillä läkähdyttävää selata läpi. :)
Lost worldin säännöt olivat .45 Adventure ja niitä sai ainakin vielä viime kuussa Fantasiapeleistä. Valmistajan kotisivut: http://rattrap-productions.com/.
Jos olet kiinnostunut kuinka Grimm rakensi Lost worldin, tuolta löytyy aiheesta lisää.
- http://forum.backofbeyond.de/viewtopic.php?t=2717
- http://grimm.backofbeyond.de/gallery_lost_world.html
Gravity is a myth, the Earth sucks too