Scifi-Entry - Slaanesh auttaa, kultapieni

[IRiaD]

SLANEESH AUTTAA, KULTAPIENI

"Kyllähän sinä tiedät, mitä ne sanovat kaaoksesta - pettureita, murhamiehiä, raiskaajia koko joukko! Ei minusta. Minua Hän auttoi, Hän todella ymmärsi minua. Hänen mukaansa olin hänelle todella tärkeä, galaksin tärkein ihminen. Hän todella välitti minusta, minä tiedän sen. Edes vanhempani eivät rakastaneet minua niin kuin Hän.."

Erebuksen pesämaailma, planeetta Ceferian IV, Segmentum Aurora

Thomas Norrington, mustahiuksinen hintelä nuorukainen, palasi kotiin läimäyttäen kerrostaloasumuksensa rautaoven kiinni. Hänen äitinsä, keski-ikäinen pyylevä nainen, teki parhaillaan ruokaa pienessä keittiönurkkauksessa. Paistinpannu käristi parhaillaan kahta vaaleanpunaista pihviä. Rasva sihisi. Thomas ei jaksanut tervehtiä tietäen että hänen äitinsä tuskin edes huomasi poikaansa nykypäivänä. Isä oli aina poissa, hän oli sotimassa Keisarillisen Kaartin joukoissa jossain kaukaisella planeetalla Imperiumin lukuisia vihollisia vastaan. Äiti oli usein poissaoleva, ja useamman kuin kerran Thomas oli yllättänyt hänet itkemästä isän kuvan perään.

Tympääntyneenä Thomas asteli omaan huoneeseensa. Tumma ovi sulkeutui itsestään pojan takana ilman käydessä yhä tuoksuvammaksi ja kepeämmäksi. Thomas tiesi heti mitä oli tekeillä.

Hän oli täällä.

Poika käännähti vuoteeseensa päin. Sängyllä makasi kyljellään ilmialaston nainen, niin kaunis, niin ihana, niin viaton. Hänen ihonsa oli sekoitus mitä vaaleinta punaista ja nuoren ihmisneidon kirkkainta ihoa, hänen huulensa olivat kosteat ja tummat, silmänsä tuhkanmustat ja viekoittelevat, säärensä pitkät ja sirot. Ei ollut kauniimpaa ilmestystä kuin hän, jokainen ihon neliösentti, jokainen katseen välähdys, jokainen henkäys. Täydellinen.

Thomas ei jaksanut kaikelta ihastukseltaan kiinnittää huomiota naisen huomiotaherättäviin piirteisiin sen kummemmin, hän tahtoi vain ahmia naista katseellaan ja kertoa Hänelle kaiken. Aivan kaiken.

Mutta Thomas ei voinut puhua, näkymätön käsi puristi hänen kuivuuttaan huutavaa kurkkua estäen häntä puhumasta. Nainen tuijotti poikaa unelmoivasti tummilla mantelisilmillään, hitaasti supistaen huulensa kuin odottaen rakastavaa ja tunteellistaa suudelmaa.

"Mary puhui minulle tänään", Thomas kuiskasi yhtäkkiä vapisten, "Hän vihdoinkin huomasi minut. Niinkuin sanoit". Naisen silmät välkähtivät, hän nousi hitaasti ja sievästi ylös tummansinisiltä keinokuitulakanoilta. Olento käveli hitaasti, lähes hiipien, pojan viereen asettaen siron kätensä tämä olalle, kierähtäen leikkisästi pojan taakse. Thomas tunsi pehmeiden rintojen painautuvan lapaluihinsa naisen puristaessa vartaloaan poikaa vasten. "Huomenna", nainen kuiskasi sivellessään Thomasin mustia hiuksia, "huomenna menet puhumaan hänelle uudestaan. Et kerro että välität hänestä, et osoita rakkauttasi, et vielä. Menet ja olet hänelle kuin ystävä, joka pitää hänestä kiinni myrskyävässä tuulessa. Kaikki aikanaan, rakas. Ymmärrätkö?" Thomas henkäisi syvään. Hän tuijotti seinään, tunsi naisen pehmeät huulet kaulallaan, huomasi vapisevansa. Valkeat hampaat pureutuivat hellästi kalpeaan kaulaan. "Ky-kyllä.", hän huokaisi. Hän kuuli naisen leikkisän tirskahduksen takanaan, tunsi kuinka tämä irotti viekoittelevan vartalonsa irti nuoresta pojasta. Sitten oli hiljaista.

Thomas kääntyi ja kohtasi harmikseen seinän, jota peitti "Keisarille!"- tekstillä ja valkohiuksisen, hopeiseen panssariin varustautuneen jättimäisen "taivasenkelin" kuvalla varustettu juliste. Nainen oli poissa. Poissa. Mennyt, lähtenyt, niinkuin jokaisella edelliselläkin kerralla. Simppeliä, no problem. Hän kyllä tulisi takaisin. Niin Thomas ainakin toivoi.

Thomas huomasi vapisevansa. Huoneessa ei ollut kylmä, mutta lämpö ja suitsukemainen tuoksu olivat kadonneet samalla hetkellä, kun nainen oli kadonnut.

**

"Kuinka tapasin Hänet? Minä karjuin, itkin ja rukoilin, mutta Kultainen Istuin ei vastannut. Minä mietin, ihmettelin ja päättelin, ja Kultainen Istuin ei huomannut. Mutta hän huomasi. Kaiken saisin ja enemmänkin, kunhan antaisin hänen auttaa. Hän ei ole paha, hän vain tahtoo että olen... onnellinen. Miksi?? Koska hän itsekin on."

"Avatkaa oppikirjanne sivulta 243, kohdasta `Binomit ja miten ne lasketaan`. Aloitatte tehtävästä 57 ja teette loppuun kappaleen tehtävät, aikaa on 30 minuuttia", metallinen ääni sanoi seinään upotetusta kovaäänisestä. Thomas avasi kirjansa "Peruskansalaisten matematiikka"- ja katsoi tehtäviä. Loistavaa...

Sivu oli täynnä vaikealta näyttäviä laskutehtäviä. Thomas katsoi aukeaman alussa olevaa tummennettua laatikkoa. Laatikossa oli rautalankamallilla selitetty laskukaava, jonka ansiosta laskijan tarvitsisi suorittaa vain yksinkertaisimpia laskutehtäviä. Niinhän koko Imperiumi toimi, niin heille Imperiumissa opetettiin. Tiettyä kaavaa ja ohjeita noudattamalla kaikki pysyisi helppona ja yksinkertaisena.

Thomas pamautti harmaakantisen vihkonsa auki, otti lyijytäytekynänsä napsauttaen sitä kolme kertaa ja alkoi kirjoittamaan. (a+3b) potenssiin kaksi...

Pah! Koulutehtävien sijasta kynä alkoi piirtää ruutupaperille Kaartilaisen kypärää. Sen malli oli Thomasille tuttu; kotonaan hänellä oli kuva itsestään pikkupoikana isänsä sylissä ja tämän Kaartinkypärä päässään. Kuva oli Thomasille rakas: se oli hänen ainut linkki isäänsä, josta ei ollut kuulunut mitään palvelukseenastumismääräyksen jälkeen.

Kodin ajattelu toi pojan mieleen edellisen illan tapaamisen.

Thomasin katse hakeutui eilen aiheena olleeseen tyttöön. Mary Andarton istui vastakkaisessa nurkassa ja puhui parhaillaan eräällen ystävälleen. Silmälasipäinen, kiharahiuksinen tyttö oli ulkonäöllisesti kaikkea, mitä hän elämältä toivoi. Pojan sisu ja uskallus vain ei riittänyt mihinkään tervehtimistä suurempaan. Tässä tapauksessa poika oli turvautunut ulkopuoliseen apuun: Häneen.

**

Kello soi. Thomas ei ollut saanut tehtyä tehtäviä melkein ollenkaan; ajatukset olivat olleet tulevassa tyttöystävässä. Poika puki vanhan, kulahtaneen takkinsa päälleen ja valmistautui puhumaan oletetulle onnelleen. Niin hän ainakin toivoi.

Thomas yritti kulkea ankealla käytävällä huolettoman näköisesti. Pojalla ei ollut ystäviä, ja aika-ajoin hän kuuli juuri ohitetusta ihmismassasta pilkallisia lausuntoja, milloin vaatteista, milloin perheestä, milloin ajatuksista. Poika ei välittänyt.

Mary. Yksin. Mene. Jotenkin hänen aivot eivät pystyneet suorittamaan edes tätä yksinkertaista prosessia. Poika pelkäsi hylkäämistä niin paljon, ettei uskaltanut lähestyä ihastustaan yhtään enempää. Silmäkulmastaan nuori Norrington näki kuitenkin jotain paljon kiinnostavampaa.

Väkijoukossa. Hän?

Thomas siristi silmiään.

Kyllä. Vaaleanpunaisesta ihosta ei voinut erehtyä. Nainen supisti huuliaan, lipsautti kieltään kuin maistellen pojan epäröintiä. Thomas rekisteröi pienen nyökkäyksen ja säälivän, surumielisen katseen.

Mikä oli vialla?

Thomas katsoi takaisin Maryyn päin. Mahdotonta. Pojan ihastus roikkui toisen miehen kainalossa. Miehen, jonka Thomas tunnisti yhdeksi kiusaajakseen.

Pettymys iski Thomasiin 7,6 sekunnin päästä asian tajuamisesta. Hän kääntyi kannoillaan, heilautti repun selkäänsä ja lähti kävelemään. Koulupäivää oli jäljellä vielä kolme oppituntia, mutta hän ei jaksanut välittää. Asia oli liian murskaava.

**

"Kyllä minä tiedän, että hän tahtoi vain auttaa. En voi sille mitään, että Mary rakastaa toista, vaikkakin mieleni ei yhäkään suostu uskomaan asiaa todeksi. Miksi muiden pitäisi saada olla onnellisia, kun en minäkään ole?"

Thomas Norrington makasi sängyllään tuijotelleen kattoonsa kiinnittämiä pimeässä hohtavia muovitähtiä. Hän ei itkenyt, vaikka tahtoi. Hän ei pystynyt.

Nainen ei ollut ilmaantunut lohduttamaan. Thomas uskoi olennon paenneen mahdollista ja odottavaa surunvalittelua, jonka Thomas oli hänelle varannut. Thomas pystyi vain kuvittelemaan, että nainen ei ollut alunperinkään ollut aikeissa auttaa. Tarkoitus oli vain ollut saada Thomas surulliseksi.

Kuitenkin, tuo tuoksu...

Norringtonin esikoinen kääntyi kyljellään ja tuijotti "auttajaansa" suoraan mustiin, pupillittomiin silmiin.

Thomas yritti avata suutaan, mutta nainen painoi pitkän, hoikan sormensa hänen huulilleen estäen häntä puhumasta. Olento avasi omat, ruusunpunaiset huulensa ja kuiskasi omalla samettisella hunajaäänellään: "Maryn miesystävä löydettiin hengettömänä... alkoholimyrkytys. Voisit yrittää lohduttaa tuoretta surevaa." Thomas ällistyi. Ei voi olla... ei hän ollut näin onnekas. "Mitä sinä te...", hän yritti sanoa, mutta nainen arvasi kysymyksen lopun etuajassa: "Minä en ole vaikuttanut asiaan mitenkään, poika kuoli omasta toimestaan liikaan alkoholiin. Raukka."

Vai vielä raukka! Thomas olisi halunnut hyppiä onnesta, laulaa sielunsa pohjasta ja lähteä kouluun samantien. Valitettavasti hänen oli pakko odottaa huomiseen.

**

"En usko onneani! Typerä kiusaajani sai todellakin maksaa typerästä elämästään! Tällä kertaa en epäonnistu, minä saan Maryn vaikka joutuisin maksamaan verelläni!"

Seuraavana päivänä koulussa Thomas tiesi onnistuvansa. Mary oli pysytellyt erossa ystävästään ja ollut itkuinen koko päivän. Poika oli odottanut tilaisuuttaan koko päivän, mutta sai sen vasta koulun lopettavista kelloista.

Mary oli jättänyt ystävänsä yksin ja kiiruhtanut etuovelle. Ulkoportailla Thomas oli saanut hänet kiinni ja yrittänyt onneaan.

"Hei, voitko hyvin?? Et näytä kauhean... iloiselta." Läheltä poika näki selvästi tytön punertavat, kyyneleiset silmät, ja hetken ajan, vain hetken ajan hän tunsi myötätuntoa kuollutta kohtaan. Mary katsoi Thomasiin henkäisten: "Et sinä tiedä tästä mitään, mene vain..." Thomas päätti turhan salailun olevan pahasta ja jatkoi: "Luulen tietäväni... ja otan osaa."

Tyttö katsoi Thomasia suoraan silmiin. Poika yritti tuoda kasvoilleen kaiken sisällään olevan myötätunnon ja ystävällisyyden, ja pian Mary laski katseensa pieni onnellinen pilkahdus silmissään.

"Kuules, pidätkö keitosta? Tiedän yhden paikan tässä lähellä", Thomas sanoi toiveikkaana. Tyttö naurahti. "Pyydätkö sinä minua ulos?"

Thomas tiesi onnistuneensa. "No, ajattelin että jos tahdot puhua sen läpi ja unohtaa koko asian..."

Mary kulki hiljaa eteenpäin. Kymmenen sekunnin kuluttua hän sanoi: "No, sinä maksat."

Pitkästä aikaa Thomas oli onnellinen.

**

Slaneesh seurasi tilannetta nurkan takaa. Taas ujo pariskunta oli saanut toisensa, Hekuman jumalan pienellä avustuksella. Kiusaajan kiduttaminen ja tappaminen pakottaen tämän juomaan yhä enemmän ja enemmän alkoholia oli ollut ihanaa, mutta niin oli myös tämä.

Jumalattaren vaaleanpunaiselle poskelle vierähti kyynel. Hän niin rakasti onnellisia ja tunteellisia loppuja.

[Muutoksen tuoja]

Mielenkiintoinen kuvaus slaaneshsista. Pidin todella tarinasta vaikka se olikin välillä hieman yli-ampuva. Tuo oli aika lähellä omia ajatuksiani slaanesh:sta mutta hieman liian hyvä sydämminen. Kirjoitus virheitä en nähnyt nopealla lukaisulla mutta loppu puolella tuo jako häiritsi

"Kuules, pidätkö keitosta? Tiedän yhden paikan tässä lähellä", Thomas sanoi toiveikkaana. Tyttö naurahti. "Pyydätkö sinä minua ulos?"

Thomas tiesi onnistuneensa. "No, ajattelin että jos tahdot puhua sen läpi ja unohtaa koko asian..."

Mary kulki hiljaa eteenpäin. Kymmenen sekunnin kuluttua hän sanoi: "No, sinä maksat."

Pitkästä aikaa Thomas oli onnellinen.

propsit tarinasta ja olisi upeaa nähdä samanlainen Tzeenzth:stä sillä näen nämä jumalat joissain asioissa lähimpänä toisiaan

[IRiaD]

Mielenkiintoinen kuvaus slaaneshsista. Pidin todella tarinasta vaikka se olikin välillä hieman yli-ampuva. Tuo oli aika lähellä omia ajatuksiani slaanesh:sta mutta hieman liian hyvä sydämminen. Kirjoitus virheitä en nähnyt nopealla lukaisulla mutta loppu puolella tuo jako häiritsi

"Kuules, pidätkö keitosta? Tiedän yhden paikan tässä lähellä", Thomas sanoi toiveikkaana. Tyttö naurahti. "Pyydätkö sinä minua ulos?"

Thomas tiesi onnistuneensa. "No, ajattelin että jos tahdot puhua sen läpi ja unohtaa koko asian..."

Mary kulki hiljaa eteenpäin. Kymmenen sekunnin kuluttua hän sanoi: "No, sinä maksat."

Pitkästä aikaa Thomas oli onnellinen.

propsit tarinasta ja olisi upeaa nähdä samanlainen Tzeenzth:stä sillä näen nämä jumalat joissain asioissa lähimpänä toisiaan

Jesh, mukava kun tykättiin. Ideahan oli pistää ihmiset ajattelemaan miksi kaaosjumalat kuvataan aina pahoina massamurhaajina riipumatta siitä mitä asioita kys. jumala edes edustaa. Shees, Khornehan taitaa olla myös jonkinasteisesti urheudun ja kunnian jumala. Tzeencht voisi... tai enpä sanokkaan, teenpäs siitä tarinan ;)

Näin jälkikäteen ajatellen oli aika suuri moka sijoittaa tarina teiniympäristöön, mutta kirjoitin tämän kolme tuntia ennen deadlineä. Näppis tilttaili, kädet hikoili ja ajatus ei kulkenut. Olisi ollut parempi sijoittaa tämä vaikka konttoriin. Tai jtn.

[Muutoksen tuoja]

näin jälkikäteen ajatellen oli aika suuri moka sijoittaa tarina teiniympäristöön

miksi näin? Eivätkös juuri teinit ole aina kaikkein epätoivoisimpia ja äärimmäisyyksiinsä meneviä rakkauden/rakkaansa tähden. Ja juuri teinin voisi hyvin kuvitella turvaavaan siihen apuun mitä on saatavilla.

Aivan! miksi kaaos jumalat jumalat luokitellaan pahoiksi. En khornesta aivan urheilun jumalaa saa mutta taistelun jumalan kyllä. siunaa sen kättä taistelussa joka taistelelussa häntä kutsuu tuokseen pelastaakseen kotinsa ja lyödäkseen vihollisensa. Ehkä nurglekin vain antaa myötä tuntonsa sairaille ja auttaa heitä välttämään kipua ja kuolemaa? kaikella vain on hintansa :(

Jesh tzeenzth tarinaa jään innolla odottamaan. muista sitten kilpailu tilanne. kilpailu tilanne ^^

[IRiaD]

näin jälkikäteen ajatellen oli aika suuri moka sijoittaa tarina teiniympäristöön

miksi näin? Eivätkös juuri teinit ole aina kaikkein epätoivoisimpia ja äärimmäisyyksiinsä meneviä rakkauden/rakkaansa tähden. Ja juuri teinin voisi hyvin kuvitella turvaavaan siihen apuun mitä on saatavilla.

Juu onhan se noinkin, mutta tarinakisassa tämä valinta herätti aikamoista paheksuntaa juurikin teiniaiheella. Helpollahan tuo meni, lisää syvyyttä ja juonta vain olisi saatu sijoittamalla tarina esmes. edellämainittuun konttoriin, jossa nurkkaloosissa työskentelevä nuorukainen on epätoivoisesti iskenyt silmänsä siihen haluttuimpaan naiseen jota iso lihava pomo vikittelee. Rukoillaan apua keisarilta, mutta ei auta niin sitten millään.

Pah! Tosimies tarttuu perintökalleutuena saatuun autopistoliin! Muuuurhaaa...

Tai sitten ei. Emt. Kai siitäkin jotain olisi tullut.

Mutta joo, Tzeenchistä tulee melkovarmasti kirjoitettua vielä yksi. Khornesta varmaan samaten. Nurglesta ei, ellen saa huimaa inspistä.

[Poistuja]

Noh, teinimaailma minua häiritsi, mutta vielä enemmän se miten sinun 40:s vuosituhantesi muistuttaa liikaa tätä tämänhetkistä. Keisarilliset koulut ja konttorit tuskin olisivat lähellekään samankaltaisia kuin nykyään. Askeettisuus, mekaanisuus, kuri, työ, kunnia, säännöt. Teinejä tietysti on silloinkin, mutta kurinpito on varmaankin lähinnä keskiaikaista, sellaista jota vanha kurttuinen pappi pitää kepin kanssa nöyrinä selkä suorassa istuville oppilaille. Ei konttorinurkkausta- satoja siisteihin riveihin järjestettyjä kopperoita joissa työntekijät on yhdistetty neuraalijohdoilla työkoneisiinsa. Ei lihavaa pomoa- tehtävään ohjelmoitu keskustietokone joka pitää kuria. Sci-fiähän tässä kirjoitetaan.

No, tarinankirjoittajana minulla ei ole mitään sinua vastaan ole, siistiä, virheetöntä tekstiä, mutta jotenkin ajatusmaailmat eivät oikein käy yksiin.

Toivotan silti onnea Tzeentch-tarinan kanssa. On mielenkiintoista nähdä, miten kaiken juonimisen, oveluuden, älyn ja tiedonjanon takapiru ilmentyy.

[IRiaD]

Toivotan silti onnea Tzeentch-tarinan kanssa. On mielenkiintoista nähdä, miten kaiken juonimisen, oveluuden, älyn ja tiedonjanon takapiru ilmentyy.

Jesh. Taitaa olla aika yrittää kaivaa jostain Liber Chaotica taas esiin jos vaikka saisi inspistä.

[Viikate]

Samaa mieltä yllä kommentoineiden kanssa. (Ja teiniaiheesta saa hyvän vain teurastamalla kaikki henkilöt lopussa, mutta sehän ei ole kovin omaperäinen ratkaisu.) Lisätä voisin, että Slaaneshista olisi tosiaan saanut tehdä vähän kaoottisemman, tai voimakkaamman oloisen. Nyt siitä ei ihan välittynyt neljänneksi kovimman kaaosjumalan mahti, vaikutti aika tavalliselta henkiolennolta, mikä teki tarinasta vähän vaisun. Jos muista jumalista kirjoitat, yritä saada niihin mukaan lisää tunnetta (raivoa, pelkoa, mikä nyt sattuu sopimaan), niin hyvä tulee. Tämä tarina oli nimittäin todella sujuvasti kirjoitettu, teknisellä puolella sitä ei voi haukkua, pienellä virityksellä olisi saanut minulta täydet pisteet.

[Seraphi]

Nerokkas näkemys slaaneshista. Bravo!

[Rebs]

Melkoisne hyvä, Slaaneshsista olisi saanut kertoa enemmän ja tuo kuulosti liian nykyaikaiselta tuo koulu mutta muuten melko mainio

[Kolmastoista]

Melkoisne hyvä, Slaaneshsista olisi saanut kertoa enemmän ja tuo kuulosti liian nykyaikaiselta tuo koulu mutta muuten melko mainio

Liian nykyaikaiselta 41. vuosituhannelle? Pikemminkin vähän jälkeenjääneen oloista jo.

Tarinasta ei ole enempää sanottavaa, kuin että tykkäsin ja paljon. Parempaa kommenttia en osaa antaa, siksi en olekaan mitään kirjoitellut tähän vaikka ajat sitten jo luinkin.

- Mestari

[IRiaD]

Melkoisne hyvä, Slaaneshsista olisi saanut kertoa enemmän ja tuo kuulosti liian nykyaikaiselta tuo koulu mutta muuten melko mainio

Liian nykyaikaiselta 41. vuosituhannelle? Pikemminkin vähän jälkeenjääneen oloista jo.

Tarinasta ei ole enempää sanottavaa, kuin että tykkäsin ja paljon. Parempaa kommenttia en osaa antaa, siksi en olekaan mitään kirjoitellut tähän vaikka ajat sitten jo luinkin.

- Mestari

Kiva että pidit. Tosiaankin tein tämän kolme tuntia ennen deadlineä niin en pahemmin ehtinyt ajattelamaan koulun yms. jälkeenjääneisyyttä jne. mutta kelpasihan se näköjään näinkin :D

Tzeencth-stoori sitten alkoi muotutumaan tänään päässä. Paperille alkaa valua pian jotain räkää jonka poistan ja kirjoitan huonomman tilalle. Odottakaas siis kiltisti.

[Ruispöllö]

Olipas tosi nerokkaasti kerrottu tarina. Päättyikin onnellisesti, mutta olisin tosin odottanut että pinkki Slaaneshnainen olis käyttäny vaikka combat drugseja huumaamaan Tomasin puolelleen. Semmonen epäkohta ehkä vaivasi mua kun kerrottiin niistä pannulla tirisevistä pihveistä, että 41:lle vuosituhannelle sopisi ehkä paremmin nestemäinen tai tabletin muodossa oleva ravinto. Jään silti innolla odottelemaan jatko-osaa. Jos vaikka Slaaneshjumalatar houkuttelisi Tomasin ja tyttöystävän pahalle puolelle.

[Shadow Angel]

AAAargh! Huomasin vakavan virheen tarinassa! Nimittäin Slaaneshan on miespuolinen jumala.

[Vilkku92]

Slaanesh voi omaksua mies- tai naispuolisen hahmon tai molemmat yhtä aikaa tai ei kumpaakaan, riippuen tilanteesta.

Eli ei tässä mitään virhettä ole. Slaaneshin tosin olisi voinut laittaa vähän julmemmaksi ja itsekkäämmäksi, nyt vaikutti turhan hyväsydämmiseltä ollakseen se Eldarien sieluja syövä hedonisti (mitä se sitten tarkoittaakin).

[Huuhkaja]

Erittäin hieno tarina mielestäni. Ja kaiken nillityksen liiasta jälkeenjääneisyydestähän voi suosiolla jättää pois, koska universumihan on täynnä planeettoja jotka ovat enemmän tai vähemmän jäljessä toisistaan kehitykseltään (herrajumala, onhan niitä keskiajallekkin jumiutuneita palloja siellä, ainakin muistelisin pörröstä näin lukeneeni). Myös kurinpidossa on eri planeetoilla eri asteita.

Slaneeshin kuvaus oli omaperäinen ja erittäin mukava! Tästä pointsit! Varsinkin ensimmäinen kuvaus jumalan naishahmosta sai minut kananlihalle! Aivan loistavaa tekstiä!

Kirjoitusvirheet myös loistivat poissaolollaan, eli tästä lisää pisteitä! Kappalejakokin oli erittäin hyvää, joten en oikeastaan osaa muutakuin ylistää koko tarinaa!

Lisää odotellaan!

-Huuhkaja

[IRiaD]

Nyt kun tätäkin taas on ylistetty, niin voin paljastaa, että tekeillä on neliosainen sarja eri kaaosjumalista (myös Slaneeshista, kertauksen vuoksi) ja tulen heittelemään niitä Sotuun sitä mukaa kun saan niitä valmiiksi. Osien ilmestymisjärjestys on jo päätetty, mutta en kyllä ole kertomassa teille, jännityksen vuoksi :D