40k: Komissaari Jakobsen
40k: Komissaari Jakobsen
Kylmä tuuli ulvoi lumen peittämän, kraattereiden repimän taistelutantereen yllä. Lunta ei satanut ja edellisyönä satanut pakkaslumi pyyhkiytyi tuulen mukana muodostaen pieniä kinoksia. Pakkasta on 25 celcius astetta. Keisarillinen kaarti värjötteli juoksuhaudoissa.
Odotettavissa oli huhujen mukaan örkkien suurhyökkäys tältä sektorilta. Örkkien maihin kaivetut asemat näkyivät noin kilometrin päässä ja taistelut olivat viime aikoina kaventuneet asemasodaksi. Vaikka huhuja ei kukaan ollut varmistanut, ne kiersivät ja kasvoivat kiertäessään kaartilaisten tarinoissa. Tänään pitäisi olla hyökkäyksen alkamispäivä. Sen piti tosin olla jo eilen ja sitä edeltävänä päivänä. Huhujen leijuessa ilmassa miehet odottivat aseitaan huoltaen, nukkuen ja vartioiden. Muonaa oli niukasti ja huolto oli paikoin poikki tälle rintamalohkolle.
Näitä noin kahtasataa miestä tällä sektorilla johti komissaari Jakobsen, pitkä mies jonka teräksinen mieli ja kylmät silmät loivat uskollisuutta ja pelkoa ympäröiviin miehiin. Aina hyökkäyksen etulinjassa, viimeisenä perääntymässä ja aina johtamassa miehiä rautaisella otteella. Hän odotti täydellistä kuuliaisuutta alaisiltaan.
Tarkkailijat olivat tuoneet outoja viestejä örkkien asemista. Kaikki oli oudon hiljaista ja mitään liikettä ei oltu nähty asemissa koko päivänä. Edes tarkka-ampujat eivät olleet saaneet saalikseen yhtään gretchiniä. Huhut suurhyökkäyksestä saivat tuulta siipiinsä. Valmistelut olivat varmasti menossa. Kun kiertoradan päämaja ilmoitti että örkkien asemiin oli saapunut huomattavia täydennyksiä ja tutkat näyttivät useiden ryhmittymien pakkautuneen vastakkaiselle puolelle oli lähes varmaa että suurhyökkäys olisi odotettavissa. Kaikkia kuristi odottamisen jännitys ja tulevan taistelun pelko.
Yö.
Hiljaisuus vallitsee tällä sektorilla. Heikko lumisade laskeutuu hiljalleen taistelukentälle.
Äkkiä hiljaisuuden rikkoo ulvovien hälytyssireenien varoitusääni sekä valorakettien suhahdukset taivaalle.
Kaikki Keisarillisen kaartin miehet ottavat asemansa juoksuhaudoissa, miehittäen raskaat boltterit, pikatykit sekä kevyet panssarintorjunta aseet. Kaikkien ilmeistä huomaa jännityksen ja odotuksen, monille tämä voi olla tämän sodan viimeinen taisto.
Valoraketit valaisevat taistelukentän. Örkkien asemista alkaa vyörymään pimeä aalto, kuin yksi jättiläismäinen organismi, kohti Kaartin asemia. Raskaiden aseiden jyly peittää muut äänet ja kaikki saatava tulivoima suunnataan lähestyvää aaltoa kohti. Laserit leikkaavat ilmaa, plasmaräjähdykset luovat höyryäviä kraattereita maahan sulattaen samalla kohteensa, joukon ryntääviä olioita, sekä raskaat boltterit kylvävät hirvittävää kuolemaa olioiden joukkoon.
Jokin on kuitenkin pielessä. Aalto liikkuu liian nopeasti, liian päättäväisesti, liian organisoidusti, kuin niillä olisi vain yksi mieli joka niitä johtaa. Hyökkääjät eivät hidasta vauhtia ja kuolleiden tilalle näyttää ryntäävän useita lisää. Pian Kaartin joukot huomaavat että viholliset eivät koostukaan örkeistä vaan geenihirviöistä, termaganteista sekä hormagaunteista. Niitä on tuhansia. Ne kaikki etenevät tulituksesta huolimatta nopeasti ja ovat vain muutamien satojen metrien päässä ensimmäisistä juoksuhaudoista.
Jakobsen on käsittänyt asioiden oikean laidan ja käskee miestensä perääntyä seuraavan juoksuhautaan. Hänen henkilökohtaisesti johtamansa kahdenkymmenen miehen ryhmä aloittaa perääntymisen tulittaen valorakettien hehkun valaisemiin massoihin jotka ryntäävät eteenpäin. Ryntäävät eteenpäin huolimatta siitä että voimakkaat plasmaohjukset räjäyttävät ammottavia reikiä niiden rintamaan ja että raskaat konetuliaseet jauhavat niitä veriseksi sotkuksi. Muutamat hirviöt saavat osumia laseraseista, kaatuen maahan nyrkin mentäviä reikiä kehossaan. Jakobsen ja hänen miehensä saavuttavat kauimmaiset asemat.
"Viimeiset asemat on pidettävä kuolemaan asti!" Jakobsen huutaa miehilleen samaan aikaan kun ampuu bolt-pistoolinsa lippaan tyhjäksi eteneviin, groteskeihin hahmoihin noin sadan metrin päässä. Muutkin joukot ovat perääntyneet ja ampuvat kaikilla aseillaan. Raskaiden bolttereiden piiput hohtavat punertavina ja hylsykasat kasvat. Tyhjä lipas sulattaa lunta kun se heitetään pois ja uusi isketään sisälle. Tykistötuli räjäyttää ammottavia aukkoja vihollismassaan ja tuhoaa olioita valtavien räjähdyksien saattelemana. Mutta ryntäys ei lakkaa.
Paniikki iskee miehiin näiden nähdessä vihollisen määrän ja päättäväisyyden. Viholliset eivät ole inhimillisiä, niiltä puuttuu pelko ja kauhun tunteet jotka nyt alkavat vallata Kaartin miesten mieliä. He alkavat paeta ja juosta karkuun mielettöminä, uskoen että heillä olisi paremmat selviytymismahdollisuudet kun he vain juoksisivat pois, karkuun noilta hirvittäviltä pedoilta.
Jakobsenin miehiinkin tarttuu kuolemanpelko kylmällä otteellaan. He ovat vain kymmenien metrien päässä vihollisten päättymättömästä, loputtomasta tuhon aallosta. He näkevät jo kuinka muihin juoksuhautoihin hyökätään pelottavalla tehokkuudella. Kukaan ei jää henkiin.
"Pitäkää asemat!" Jakobsen huutaa ladaten aseensa. Hän näkee silmänurkastaan kuinka kaksi hänen miehistään aikovat jättää juoksuhaudan ja rynnätä karkuun. Jakobsen tähtää heitä ja ampuu heidät yhdellä sarjalla maihin. Räjähtävät ammukset lopettavat heidän elämänsä. "Kukaan ei jätä asemia!" Jakobsen karjuu.
Hän tajuaa itsekin että loppu on lähellä. "Radisti!" Jakobsen huutaa samalla kun juoksee miestä kohti. Mies kääntää pelokkaat kasvonsa hänen puoleensa. "Käske tykistötulen ottaa yhteys kiertoradalle ja ottaa maaleiksi omat asemamme ja ampua vahvimmat lataukset!" Mies tuijottaa kauhuissaan Jakobsenin kylmiä ja kovia kasvoja tekemättä mitään. Sitten hän yrittää pyrähtää pakoon. Jakobsen ampuu miestä takaraivoon räjäyttäen tämän pään punaiseksi töhnäksi kaataen miehen maahan ja ryntää tämän selässä olevan radion luokse. Radio on osittain peittynyt lämpimään vereen kun Jakobsen näppäilee viestikoodit tykistö asemiin. Hän ei kiinnitä huomiota omiin miehiinsä jotka alkavat jättämään asemia.
"Tuliasema Gamma kuuntelen." Särähtää ääni radion kaiuttimesta.
"Komissaari Jakobsen sektori 0134 Beta! Tulikäsky kiertoradalle omiin asemiimme vahvuus Alpha! Tyranid invaasio!" Jakobsen karjuu mikrofooniin ja odottaa vahvistusta.
"Toimikaa!" Jakobsen huutaa kun vahvistusta ei kuulu.
"Selvä, viesti välitetty kiertoradalle, pyyntö hyväksytty, laukaisuun 15 sekunttia." Vapiseva ääni vastaa.
Jakobsen jättää radion ja ruumiin makaamaan maahan. Hän nousee ja vetää voimamiekkansa esiin huotrastaan. Hän laittaa sen päälle ja sininen energiakenttä ympäröi terän. Hetkellä millä hyvänsä geenihirviöt ovat juoksuhaudassa.
Jakobsen nousee nopeasti juoksuhaudan reunalle ja näkee että lauma geenihirviöitä on juuri ryntäämässä häntä kohti muutaman metrin päässä. Hän näkee kuinka hänen komentamiaan miehiä revitään kappaleiksi ja kuinka nämä huutavat kauhusta ja kivusta kun näkevät omien sisälmyksien ja luiden lentävän ulos kehoistaan uskomattomien vahvojen kynsien repiminä. Heidät murskataan, katkotaan ja revitään kuoliaiksi. Jakobsen ampuu lippaansa tyhjäksi lähestyvään geenihirviö laumaan. Muutama näistä kuolee kun ammukset läpäisevät niiden luiset panssarilevyt ja räjäyttävät tärkeät sisäelimet. Muut eivät edes hidasta ja ryntäävät häntä kohti.
Jakobsen tarttuu miekkaan kaksin käsin ja ryntää hirviöiden kimppuun. He kohtaavat taistelussa jonka Jakobsen tietää viimeisekseen. Jakobsen iskee laajassa kaaressa kahta keskiruumiisiin leikaten nämä kahtia voimakentän räsähtäessä ja iskiessä valkoisen energian purkauksen kohdatessaan lihaa, luuta tai kynsiä. Hän riehuu leikaten raajoja, päitä ja kehoja peittyen roiskuvaan vereen huutaen samalla mielipuolisesti. Mutta hänen yrityksensä ovat turhia. Voimakkaat kynnet iskeytyvät hänen vatsaansa leikaten läpi ohuiden panssarilevyjen, sisälmyksien ja lihan ottaen otteen selkärangasta ja riuhtaisten osan siitä vatsan kautta ulos. Jakobsen kaatuu. Kipu on enemmän kuin hänen hermonsa voivat kestää ja hänen koko elimistöönsä iskee valtava shokki. Tuska on kauhea.
Veren ja elämän pursutessa ulos Jakobsenista hän tuijottaa pimeälle taivaalle. Savun, pilvien ja lumisateen joukosta hän erottaa yhden tähden. Tämä tähti kasvaa koko ajan. Viimeinen näky mitä komissaari Jakobsen näkee elämässään on valtava, kirkas, valkoinen valo. Hän päästää huuliltaan viimeiseen kuiskauksen: "Keisarin nimeen..."
Kaikki tuhoutuu ja pyyhkiytyy pois. Kirkas, puhdas, valkoinen kuolema poistaa kaiken elämän kilometrien säteeltä.
Odotettavissa oli huhujen mukaan örkkien suurhyökkäys tältä sektorilta. Örkkien maihin kaivetut asemat näkyivät noin kilometrin päässä ja taistelut olivat viime aikoina kaventuneet asemasodaksi. Vaikka huhuja ei kukaan ollut varmistanut, ne kiersivät ja kasvoivat kiertäessään kaartilaisten tarinoissa. Tänään pitäisi olla hyökkäyksen alkamispäivä. Sen piti tosin olla jo eilen ja sitä edeltävänä päivänä. Huhujen leijuessa ilmassa miehet odottivat aseitaan huoltaen, nukkuen ja vartioiden. Muonaa oli niukasti ja huolto oli paikoin poikki tälle rintamalohkolle.
Näitä noin kahtasataa miestä tällä sektorilla johti komissaari Jakobsen, pitkä mies jonka teräksinen mieli ja kylmät silmät loivat uskollisuutta ja pelkoa ympäröiviin miehiin. Aina hyökkäyksen etulinjassa, viimeisenä perääntymässä ja aina johtamassa miehiä rautaisella otteella. Hän odotti täydellistä kuuliaisuutta alaisiltaan.
Tarkkailijat olivat tuoneet outoja viestejä örkkien asemista. Kaikki oli oudon hiljaista ja mitään liikettä ei oltu nähty asemissa koko päivänä. Edes tarkka-ampujat eivät olleet saaneet saalikseen yhtään gretchiniä. Huhut suurhyökkäyksestä saivat tuulta siipiinsä. Valmistelut olivat varmasti menossa. Kun kiertoradan päämaja ilmoitti että örkkien asemiin oli saapunut huomattavia täydennyksiä ja tutkat näyttivät useiden ryhmittymien pakkautuneen vastakkaiselle puolelle oli lähes varmaa että suurhyökkäys olisi odotettavissa. Kaikkia kuristi odottamisen jännitys ja tulevan taistelun pelko.
Yö.
Hiljaisuus vallitsee tällä sektorilla. Heikko lumisade laskeutuu hiljalleen taistelukentälle.
Äkkiä hiljaisuuden rikkoo ulvovien hälytyssireenien varoitusääni sekä valorakettien suhahdukset taivaalle.
Kaikki Keisarillisen kaartin miehet ottavat asemansa juoksuhaudoissa, miehittäen raskaat boltterit, pikatykit sekä kevyet panssarintorjunta aseet. Kaikkien ilmeistä huomaa jännityksen ja odotuksen, monille tämä voi olla tämän sodan viimeinen taisto.
Valoraketit valaisevat taistelukentän. Örkkien asemista alkaa vyörymään pimeä aalto, kuin yksi jättiläismäinen organismi, kohti Kaartin asemia. Raskaiden aseiden jyly peittää muut äänet ja kaikki saatava tulivoima suunnataan lähestyvää aaltoa kohti. Laserit leikkaavat ilmaa, plasmaräjähdykset luovat höyryäviä kraattereita maahan sulattaen samalla kohteensa, joukon ryntääviä olioita, sekä raskaat boltterit kylvävät hirvittävää kuolemaa olioiden joukkoon.
Jokin on kuitenkin pielessä. Aalto liikkuu liian nopeasti, liian päättäväisesti, liian organisoidusti, kuin niillä olisi vain yksi mieli joka niitä johtaa. Hyökkääjät eivät hidasta vauhtia ja kuolleiden tilalle näyttää ryntäävän useita lisää. Pian Kaartin joukot huomaavat että viholliset eivät koostukaan örkeistä vaan geenihirviöistä, termaganteista sekä hormagaunteista. Niitä on tuhansia. Ne kaikki etenevät tulituksesta huolimatta nopeasti ja ovat vain muutamien satojen metrien päässä ensimmäisistä juoksuhaudoista.
Jakobsen on käsittänyt asioiden oikean laidan ja käskee miestensä perääntyä seuraavan juoksuhautaan. Hänen henkilökohtaisesti johtamansa kahdenkymmenen miehen ryhmä aloittaa perääntymisen tulittaen valorakettien hehkun valaisemiin massoihin jotka ryntäävät eteenpäin. Ryntäävät eteenpäin huolimatta siitä että voimakkaat plasmaohjukset räjäyttävät ammottavia reikiä niiden rintamaan ja että raskaat konetuliaseet jauhavat niitä veriseksi sotkuksi. Muutamat hirviöt saavat osumia laseraseista, kaatuen maahan nyrkin mentäviä reikiä kehossaan. Jakobsen ja hänen miehensä saavuttavat kauimmaiset asemat.
"Viimeiset asemat on pidettävä kuolemaan asti!" Jakobsen huutaa miehilleen samaan aikaan kun ampuu bolt-pistoolinsa lippaan tyhjäksi eteneviin, groteskeihin hahmoihin noin sadan metrin päässä. Muutkin joukot ovat perääntyneet ja ampuvat kaikilla aseillaan. Raskaiden bolttereiden piiput hohtavat punertavina ja hylsykasat kasvat. Tyhjä lipas sulattaa lunta kun se heitetään pois ja uusi isketään sisälle. Tykistötuli räjäyttää ammottavia aukkoja vihollismassaan ja tuhoaa olioita valtavien räjähdyksien saattelemana. Mutta ryntäys ei lakkaa.
Paniikki iskee miehiin näiden nähdessä vihollisen määrän ja päättäväisyyden. Viholliset eivät ole inhimillisiä, niiltä puuttuu pelko ja kauhun tunteet jotka nyt alkavat vallata Kaartin miesten mieliä. He alkavat paeta ja juosta karkuun mielettöminä, uskoen että heillä olisi paremmat selviytymismahdollisuudet kun he vain juoksisivat pois, karkuun noilta hirvittäviltä pedoilta.
Jakobsenin miehiinkin tarttuu kuolemanpelko kylmällä otteellaan. He ovat vain kymmenien metrien päässä vihollisten päättymättömästä, loputtomasta tuhon aallosta. He näkevät jo kuinka muihin juoksuhautoihin hyökätään pelottavalla tehokkuudella. Kukaan ei jää henkiin.
"Pitäkää asemat!" Jakobsen huutaa ladaten aseensa. Hän näkee silmänurkastaan kuinka kaksi hänen miehistään aikovat jättää juoksuhaudan ja rynnätä karkuun. Jakobsen tähtää heitä ja ampuu heidät yhdellä sarjalla maihin. Räjähtävät ammukset lopettavat heidän elämänsä. "Kukaan ei jätä asemia!" Jakobsen karjuu.
Hän tajuaa itsekin että loppu on lähellä. "Radisti!" Jakobsen huutaa samalla kun juoksee miestä kohti. Mies kääntää pelokkaat kasvonsa hänen puoleensa. "Käske tykistötulen ottaa yhteys kiertoradalle ja ottaa maaleiksi omat asemamme ja ampua vahvimmat lataukset!" Mies tuijottaa kauhuissaan Jakobsenin kylmiä ja kovia kasvoja tekemättä mitään. Sitten hän yrittää pyrähtää pakoon. Jakobsen ampuu miestä takaraivoon räjäyttäen tämän pään punaiseksi töhnäksi kaataen miehen maahan ja ryntää tämän selässä olevan radion luokse. Radio on osittain peittynyt lämpimään vereen kun Jakobsen näppäilee viestikoodit tykistö asemiin. Hän ei kiinnitä huomiota omiin miehiinsä jotka alkavat jättämään asemia.
"Tuliasema Gamma kuuntelen." Särähtää ääni radion kaiuttimesta.
"Komissaari Jakobsen sektori 0134 Beta! Tulikäsky kiertoradalle omiin asemiimme vahvuus Alpha! Tyranid invaasio!" Jakobsen karjuu mikrofooniin ja odottaa vahvistusta.
"Toimikaa!" Jakobsen huutaa kun vahvistusta ei kuulu.
"Selvä, viesti välitetty kiertoradalle, pyyntö hyväksytty, laukaisuun 15 sekunttia." Vapiseva ääni vastaa.
Jakobsen jättää radion ja ruumiin makaamaan maahan. Hän nousee ja vetää voimamiekkansa esiin huotrastaan. Hän laittaa sen päälle ja sininen energiakenttä ympäröi terän. Hetkellä millä hyvänsä geenihirviöt ovat juoksuhaudassa.
Jakobsen nousee nopeasti juoksuhaudan reunalle ja näkee että lauma geenihirviöitä on juuri ryntäämässä häntä kohti muutaman metrin päässä. Hän näkee kuinka hänen komentamiaan miehiä revitään kappaleiksi ja kuinka nämä huutavat kauhusta ja kivusta kun näkevät omien sisälmyksien ja luiden lentävän ulos kehoistaan uskomattomien vahvojen kynsien repiminä. Heidät murskataan, katkotaan ja revitään kuoliaiksi. Jakobsen ampuu lippaansa tyhjäksi lähestyvään geenihirviö laumaan. Muutama näistä kuolee kun ammukset läpäisevät niiden luiset panssarilevyt ja räjäyttävät tärkeät sisäelimet. Muut eivät edes hidasta ja ryntäävät häntä kohti.
Jakobsen tarttuu miekkaan kaksin käsin ja ryntää hirviöiden kimppuun. He kohtaavat taistelussa jonka Jakobsen tietää viimeisekseen. Jakobsen iskee laajassa kaaressa kahta keskiruumiisiin leikaten nämä kahtia voimakentän räsähtäessä ja iskiessä valkoisen energian purkauksen kohdatessaan lihaa, luuta tai kynsiä. Hän riehuu leikaten raajoja, päitä ja kehoja peittyen roiskuvaan vereen huutaen samalla mielipuolisesti. Mutta hänen yrityksensä ovat turhia. Voimakkaat kynnet iskeytyvät hänen vatsaansa leikaten läpi ohuiden panssarilevyjen, sisälmyksien ja lihan ottaen otteen selkärangasta ja riuhtaisten osan siitä vatsan kautta ulos. Jakobsen kaatuu. Kipu on enemmän kuin hänen hermonsa voivat kestää ja hänen koko elimistöönsä iskee valtava shokki. Tuska on kauhea.
Veren ja elämän pursutessa ulos Jakobsenista hän tuijottaa pimeälle taivaalle. Savun, pilvien ja lumisateen joukosta hän erottaa yhden tähden. Tämä tähti kasvaa koko ajan. Viimeinen näky mitä komissaari Jakobsen näkee elämässään on valtava, kirkas, valkoinen valo. Hän päästää huuliltaan viimeiseen kuiskauksen: "Keisarin nimeen..."
Kaikki tuhoutuu ja pyyhkiytyy pois. Kirkas, puhdas, valkoinen kuolema poistaa kaiken elämän kilometrien säteeltä.
- Egi
Siis tämä oli todella hyvä. Olet todella onnistuneesti vanginnut kauhun tunnelman joka miehiin iskee. Mahtava tarina ja erinomainen lopetus.
Nopat ja Taktiikka Ry
Pääkaupunkiseudun pelikerho
http://www.nopat.fi
Pääkaupunkiseudun pelikerho
http://www.nopat.fi
Hyvä että kelpaa. Lisää tarinaa tulossa toivottavasti lähiaikoina.
Lopusta... taisin keksiä tuon lopun ensin ja siitä mielikuvasta sitten kehitin tarinan. Silloin kun tarina herättää selkeitä mielikuvia, ei tarvita kuin inspiraation isku.
Komissaarista yritin tehdä sellaisen millaisen hänen pitäisi olla. Karu, ankara, tunteeton ja keisarin asialla. Hyvä että muillakin on samantapaisia näkemyksiä.
Tyranidit sopi hyvin "viholliseksi", pelottomia, massaa ja armottomia. Pelottomuus ja hive mind control olivat asioita jotka oli hyvä pistää kontrastiksi ihmisten pelolle ja taistelupaineelle. Örkit, vaikka ovatkin massaa ja armottomia, pelkäävät ja ovat demi-inhimillisiä.
Mutta omien töiden analysointi jää nyt tähän...
Lopusta... taisin keksiä tuon lopun ensin ja siitä mielikuvasta sitten kehitin tarinan. Silloin kun tarina herättää selkeitä mielikuvia, ei tarvita kuin inspiraation isku.
Komissaarista yritin tehdä sellaisen millaisen hänen pitäisi olla. Karu, ankara, tunteeton ja keisarin asialla. Hyvä että muillakin on samantapaisia näkemyksiä.
Tyranidit sopi hyvin "viholliseksi", pelottomia, massaa ja armottomia. Pelottomuus ja hive mind control olivat asioita jotka oli hyvä pistää kontrastiksi ihmisten pelolle ja taistelupaineelle. Örkit, vaikka ovatkin massaa ja armottomia, pelkäävät ja ovat demi-inhimillisiä.
Mutta omien töiden analysointi jää nyt tähän...
- Egi
-
pronssikivi
- Viestit: 36
- Liittynyt: La 01.06.2002 19:16
Mielestäni oikein hyvin kirjoitettu. Eikä Jakobsen mikään hullu ollut, mitä muuta tuossakaan enää voisi tehdä. Miksi kuolla juosten? Parissa kohdassa oli ehkä hieman liikaa revitystä verimössöllä, esim. tuo radistin ampuminen. "Punainen töhnä" -ilmaisu rikkoi hieman hyvin saavutettua painostavaa tunnelmaa. Mutta tämä on ihan mielipidekysymys, tietty.
There is no saint
Without the sinner
Without the sinner
-
Andromedus
- Viestit: 1968
- Liittynyt: Su 06.10.2002 19:57
- Paikkakunta: Savonlinna, Itäisten arojen linnake
-
Andromedus
- Viestit: 1968
- Liittynyt: Su 06.10.2002 19:57
- Paikkakunta: Savonlinna, Itäisten arojen linnake