Rakhel (faba tarina) nyt osa2 ja 3

[obelix11]

Monta miestä makasi kuolleena maassa. Heidän vieressään oli maahan painaantuneita toinen toistaan suurempia jälkiä. Tuon kaiken kuoleman keskellä näkyi hahmo. Mies, joka käveli kohti muurinrauniota, joita hänen ja muiden sotilaitten piti puollustaa. Hän oli nähnyt ystäviensä kuolevan. Hänet oli isketty maahan örkien tallottavaksi. Mies kosketti muurinraunioita verisillä käsillään ja tunsi suurta epätoivoa. Hän irrotti otteensa seinästä ja katsoi kuoleisiin tovereihinsa päin ja toivoi näkevänsä elonmerkkejä, mutta ei. Mies lähti kohti muurin vieressä olevaa metsää. Hän katsoi vielä taakseen ja kohautti päätään ikäänkuin hyvästiksi kuolleille ja lähti tallustamaan kohti pimeää metsää.

Mies kuuli joen hentoa solinaa ja alkoi kävellä sitä kohti. Hän oli kävellyt jo tunteja ja oli hyvin janoinen. Juotuaan hän kävi pitkälleen kanervikkoon ja katseli puidenoksien välistä taivasta. Samassa kanervan oksat kiertyivät hänen kaulaansa ja alkoivat hiljalleen kuristaa. Mies repi oksat irti ja huomasi säikähtäen kuinka puut ja pensaat heräsivät eloon ja marssivat häntä päin. Puiden takaa astui esiin hahmoja, jotka osoittivat häntä jousilla. Eräs hahmoista tähtäsi häntä, hän ehti tuntea pistävää kipua olkapäässään ennen kuin hän menetti tajuntansa.

”Miten voit?”, kuului ääni.
”Auh”, mies sanoi. Hän erotti vain puhujan tumman varjon.
” Hei, minä ja muut haltijat ollaan pahoillamme kun hyökättiin kimpuusi. Tryadit luulivat sinun olevan vakooja tai jotain..... No nyt olet turvassa. Minä olen Virend. Mikä on sinun nimesi?” ”Rakhel”, Mies sanoi ja erotti nyt puhujan. Hän oli haltia, joka oli pukeutunut vihreään ja hänellä oli (niin kuin yleensä) suipot korvat. Rakhel katsoi ympärilleen hän makasi puulattialla jonkinlaisella parvekkeella.
”Missä olen?”, Rakhel kysyi.
”Mustienvuorienmetsän sydämessä”, Virend vastasi. ”No, voit kai kertoa miten päädyit tänne?”, Virend sanoi.
Rakhel nyökäsi ja alotti tarinan:
”Minua pyydettiin puollustamaan Mustienvuorien muuria. Koska perheeni oli köyhä, päätin lähteä matkaan. No kuitenkin, matkasimme muurin luokse. Vietin tavallisesti päiväni muurin luona, mutta joskus jouduin vartioon. Saimme tietää, että örkkipäälikkö Gorbat Ironglaw oli tulossa tuhoamaan muurin.....”
Virendin nyyhkintä keskeytti hänet. ”Jatka vain”, Virend sanoi silmiään kuivaten.
Rakhel jatkoi: ”Örkit siis tuhosivat muurin. Tapoivat kaikki paitsi minut ja lähtivät. Lähdin taivaltamaan metsään ja pensaat alkovat kuristaa minua ja lopun tiedätkin.”
Virendin nyyhkintä oli yltynyt entisestään.
”Miksi sinä itket?”, Rakhel kysyi.
Virend nyyhki ja aloitti: ”Asuin kerran vanhassa kylässä. Sama örkkipäälikkön armeija hyökkäsi kylämme. Olin puolustamassa lapsiani, mutta iso örkki heitti minut pois tieltä ja ... Tappoi lapseni” Rakhel taputti häntä selkään ja he istuivat hiljaa vierekkäin.

”Minun kai pitää jatkaa matkaa”, Rakhel sanoi
”Ei, jotkut luulevat sinun olevan vakooja”, Virend sonoi ja jatkoi kun näki Rakhelin hieman kiusaantuneen ilmeen: ”Hei, en minä sitä päättänyt!”

[obelix11]

arvos telkaa jatkoo tulee joskus. Ai niin, rakentavaa kritiikkiä. (tarina ei liity oiken mihinkään muuhun gw :n porukan kirjoitamaan tarinaan)

[obelix11]

huhuuu...... kommenteja

[hese94]

Ihan hyvää peruskamaa, oma mielipide on se, että kaikki missä on haltioita on hyvää. Mutta kuiten, oli vielä ihan jees kappalejako, jatkoa odottamaan.

[obelix11]

No niin loma alkoi ja pääsin taas kirjoittamaan!


”Sinut on pyydetty kokoukseen”, Virend sanoi Rakhelille, joka istui olkivuoteella. Hän oli yö pynyt Virendin luona puusta tehdyssä majassa, joka oli mahtava yöpymispaikka. ”Selvä, mutta miksi minut pyydettiin sinne?”, Rakhel vastasi. ”Puhumme siitä annetaanko sinun lähteä vai ei”, Virend sanoi. ”Kuka sen pitää?”, Rakhel kysyi Virendiltä, joka oli poistumassa. ”Orion”, Virend sanoi ja poistui. ”Orion?”, Rakhel ja sanoi itsekseen. Hän ei ollut kuulut nimeä koskaan aikaisemmin. Hän nousi ja poistui Virendin talosta.

Kylä, johon Rakhel oli astunut oli hupaisa, siellä käytiin vaihtokauppaa ja tryadit kulkivat haltioiden joukossa, mikä näytti oudolta. Rakhel meni erään naishaltian luokse ja kysyi: ”Kuka on Orion?” Nainen katsoi Rakhelia pitkään, purskahti nauruun ja käveli pois. Rakhel oli hämmästynyt haltian käytöksestä, mutta meni kysymään muilta haltioilta ja sai aina saman vastauksen. Loppujen lopuksi Rakhel päätti kysyä Tryadilta kuka on Orion ihmeeksi hän sai vastauksen: ”Orion, puiden kuningas.” Sen sanottuaan Tryadi käveli Rakhelin ohi sanomatta sanaakaan. ”Puiden kuningas vai”, Rakhel totesi itsekseen ja palasi Virendin talolle.

Illalla Rakhelin oli määrä mennä kokoukseen. Virend astui majaan sisään ja viittoi Rakhelia tulemaan perässä. Sanaakaan sanomatta he kävelivät suuren puun luokse. Hento valonkajo valaisi Rakhelin kasvoja. He saapuivat paikaan, jossa oli monta riviä penkejä, joiden pehmusteina oli sammalta. Virend ja Rakhel istuutuivat penkille ja jäivät odotamaan. Paikalle saapui lisää väkeä ja lopulta Orion astui kaikien eteen. ”Olemme kokoontuneet päätämään mitä teemme tuolle ihmiselle.”, Orion sanoi ja mulkoili Rakheliä. Orion ei nähtävästi pitänyt ihmisistä. Virend nousi seisomaan ja alkoi puhua: ”Mielestäni voimme päästää hänet vapaaksi” Väki joukosta kuului muminaa. ”Ja miksi?”, Orion sanoi ja katsoi Virendiin tuimana. ”Miksi ei, mitä pahaa hän on tehnyt?”, Virend sanoi ja piti katseensa kiinni Orionissa. Orion yritti keksiä jotain, mitä Rakhel oli tehnyt. ”Selvä äänestetään. Ne kaikki nousevat, jotka tahtovat että ihminen lähtee, muut jäävät istumaan”, Orion sanoi. Lähes kaikki nousivat seisomaan ja olivat vakuutuneet, että Rakhel sai lähteä. ”Selvä, Virend lennätä ihminen minne hän haluaa. Kokous päättyy.”

Oli ensimmäinen kerta kun Rakhel lensi kotkan selässä. Hän meinasi oksentaa ja oli varma että se kerta jäi viimeiseksi. Hän jankutti itsekseen: ”Miksi, miksi?” Lintua ohjaava Virend kuuli Rakhelin kuiskaukset ja sanoi: ”Itse hän halusit kylästä mahdollisimman nopeasti pois. Ja kaiken lisäksi Fifi lentää oikein hyvin” ”Fifi? Onko se kotkan nimi?”, Rakhel uteli. ”Joo!”, Virend huusi tuulen pauhunan yli. Fifi teki äkki käänöksen ja ystävykset meinasivat lentää sen selästä. ”Fifi mikä on?”, Virend sanoi taputtaen kotkan päähän. Fifi olkoi laskeutua. ”Ei, Fifi meitä ei saa nähdä. Olemme kaupungin yllä, joku Empireläinen voi luulla että me hyökkäämme”, Virend sanoi. Rakhel vilkaisi ensimäisen kerran alas. He todella olivat kaupungin yllä. ”Fifi! Usko jo!”, Virend tolkutti linnulleen. Rahel nosti katseensa ja toivoi vielä enemmän, että olisi mennyt vaikka kävellen.

Valtava tornado siinsi heidän edessään. ”Virend...Virend!”, Rakhel huusi kauhuissaan. Pilvet olivat muuttuneet sysimustiksi. ”Fifi lopeta. Mitä asiaa sinulla oli Rakhel?”, Virend sanoi. ”T-tornaado!”, Rahel sanoi. Nyt Virendkin näki sen. Ukkonen alkoi jylistä ja sade piiskasi ystävyksiä. Fifi kääntyi ja alkoi lentää tornadoa pakoon, mutta oli liian myöhäistä. Tornado veti linnun ja sen matkustajat pimeyteen. Virend ja Rakhel pitivät tiukasti Fifistä kiinni. Välillä heidän paahänsä osui tavaroita, joita tornado oli tempaissut mukaansa. Rakhel ei enää jaksanut pitää kiinni. Hän taisteli tornadoa vastaan, tuloksetta. Tornado vetäisi Rakhelin irti kotkan selästä. Hän jäi kieppumaan tuulessa puiden, kivien ja muiden tavaroiden sekaan. Hän yritti huutaa Virendiä apuun, mutta tornado peitti hänen äänensä. Kieputus tuntui kestävän ikuisuuden. Hän kuolisi varmasti. Sitten Rakhel huomasi, että myrsky alkoi laantua. ”Oi, kumpa olisin mennyt jalan”, Rakhel sanoi ennen kuin myrsky laantui kokonaan ja hän tippui mereen.

Kylmä vesi kirveli Rakhelin selkään. Tornadon mukanaan kuljettama oksa sojotti Rakhelin selässä, se oli repäissyt Rakhelin suuren haavan. Haavasta tulvi valtavasti verta. Rakhel ei yrittänyt tehdä mitään pelastuakseen. ”Miksi? Miksi minun piti lähteä muureille, voisin olla kotona. Enkä täällä kuolemassa.”, Rakhel sanoi. Hän painui meren syvyyteen. Hiljalleen hänen hapensa lopuisi tai hän kuolisi veren hukkaan. ”Oliko tassä hänen kohtalonsa, hukkua mereen? Oliko hänellä ollenkaan mahdollisuutta. Oliko tämä hänen loppunsa?”, Rakhel ajatteli. Kohta hänen silmiensä valo sammuisi. Rakhelin jalan ympärille kietoutui jotain. Se alkoi kiskoa häntä kohti pintaa. Vihdoin hänen keuhkonsa saivat happea. Hän oli hengissä toistaiseksi. Hänen jalkaansa kietoutunut köynnös veti hänet rannalle ja haihtui niin nopeasti kun se oli ilmestynytkin. Rakhel yritti nousta seisomaan mutta haava esti sen. Haava ei enää vuotanut. Hän selviäisi sitenkin. Hän ei voinnut tehdä muuta kuin nukahtaa ja toivoa että hänen selässän oleva haava ei enää aukeaisi.

Aallot kutittivat Rakhelin jalkoja ja herättivät hänet. Päivä oli jo puolessa. Rakhel nousi seisomaan haava oli parantunut yön aikana. Rakhel katsoi ympärilleen. Hän oli hiekkarannalla ja kauempana näkyi ruohikkoa. ”Tuolla jossain varmaan löytyy jokin suoja”, Rakhel ajatteli ja alkoi kävellä ruohikkoa kohti.

[obelix11]

Tämä on siten tarinan loppu


Sekasorto. Tornado oli jättänyt jälkensä myös täällä. Pelto talon edessä oli aivan sekaisin ja talosta oli jäljellä vain pari seinää ja hieman kattoa. Rakhel käveli pellon poikki talon raunioiten luokse. Maassa makasi talonpoika ja hänen lähellään oli isäntä kasvot tulessa. Rakhel juoksi pellolle ja otti sadevettä täynnä olevasta montusta vettä. Rakhel juoksi sisälle ja kaatoi vedet kuoleen isännän naamalle. Tuli sammui heti ja Rakhel alkoi etsiä lapiota. Jos hän yöpyisi täällä niin vastapalvelukseksi hän hautaisi talonväen. Lapio lojui pellolla, ilmeisesti joku oli hylännyt sen nähdessään tornadon ja juossut sisälle. Rakhel alkoi kaivaa.

Auringon viimeiset valon säteet loistivat Rakhelin kasvolle, kun hän seisoi talonväen haudalla. Rakhel oli raapustanut kiveen: tässä lepää kaksi rohkeaa miestä, jotka elävät läheistensä sydämissä. Rakhel oli keksinyt sanat kiireellä ja ihmetteli niitä hieman. Rakhel käveli raunioille. Hänellä oli nälkä. Hän ei ollut syönyt mitään koko päivänä. ”Huomenna pitää hankia ruokaa”, Rakhel sanoi väsyneenä. Hän talusti raunioille ja nukahti melkein heti makuulleen päästyään.

”Nuuh...nuuh”, kuului ääni pimeydessä.
Rakhel säpsähti hereille.
”Nuuh...nuuh”, Kuului toistamiseen. Rakhel katsoi ympärilleen ja huomasi hakun. Hän otti sen ja käveli hiljaa ääntä kohti.
”Tornado vei kaiken”, kuului ääni. ”No, pääsemme hyökkäämään seuraavaan kaupunkiin”, kuului toinen ääni. Rakhel erotti puhujat. Ne olivat kaksi Skaveniä jotka keskustelivat hyökkäyksestä. ”Liikumatta!”, Rakhel huusi ja osoitti Skaveneita hakullaan. Skavenit nyrpistivät nenäänsä ja ottivat puukot esiin. Rakhel piti hakkua valmiina.
”Hyökkää!”, huusivat Skavenit ja hyökkäsivät puukot ojossa.
Rakhel väisti iskut ja kolautti toista Skaveniä hakulla päähän. Skaven kaatui ja pudotti puukon. Rakhel kääntyi toisen Skavenin puoleen. Skaven veti puukolla Rakhelin paitaan aukon. Rakhel yritti osua päähän, mutta Skaven väisti. Vihdoin Rakhel sai osuman Skavenin mahaan. Skaven kiljahti ja vaipui kuolleeksi mytyksi maahan. Hakku oli verestä tahrainen.
”Kirotut Skavenit!”, Rakhel kirosi.

Rakhel ei yksinkertaisesti pystynyt olemaan samassa talossa kahden Skavenin raadon kanssa, joten hän päätti lähteä. Hän otti hakun mukaan varmuuden vuoksi. Vähän matkaa käveltyään hän saapui tornadon tuhoamaan kaupunkiin. Rakhel kuuli askeleita.
”Kaikki kuolleita. Hyvä, että on edes luut jäljellä!”, kuului ääni, jonka Rakhel tunisti skavenin ääneksi. Äkkiä talonraunion takaa astui toista kymmentä Skavenia. Rakhel sukelsi kivi murskan ja lautojen alle. Skavenit kävelivät Rakhelin ohi kuono väpättäen. Rakhel puristi hakkuaan yhä tiukemmin.
”Täältä täytyy päästä pois”, Rakhel ajatteli. Kulman takana kuului hirnuntaa. Skaveni talutti lumi-valkoista hevosta.
”Jes!”, Rakhel huusi. Skaveni pysähtyi ja katsoi ympärilleen. Rakhel tarkisti, ettei lähellä ollut muita Skaveneita. Rakhel hyppäsi salamannopeasti kivimurskan alta, kolautti hakulla Skavenia päähän ja nousi hevosen selkään. Hevonen lähti laukkaamaan. Rakhel otti hevosen harjasta kiinni ja ohjasi hevosta pois kaupungista. Rakhel huitaisi jokaista vastaan tulevaa Skavenia hakulla. Hevonen juoksi ulos kaupungista ja sitä seuranneet Skavenit jäivät katsomaan, kuinka Rakhel hevosineen katosi horisonttiin.

Kun Rakhel ei enää nähnyt kaupunkia, hän pysäytti hevosen ja katsoi hakkuaan sen varsi oli katkennut keskeltä. Rakhel heitti hakun pois ja katsoi hevosta.
”Minkä nimen sinulle antaisin?”, Rakhel sanoi hevoselle.
”Misty!”, Rakhel keksi. Hevonen hirnahti hyväksymisen merkiksi. Rakhel oli iloinen. Hän oli aina mankunut äidiltään omaa hevosta, mutta aina oli tullut kielteinen vastaus.
”Skavenit suunnittelivat hyökkäystä seuraavaan kaupunkiin. Mutta enhän minä tiedä edes missä minä olen. Minun pitäisi varoittaa sitä kaupunkia hyökkäyksestä”, Rakhel sanoi.
”Hei, tiedätkö sinä missä se kaupunki on?”, Rakhel kusyi Mistyltä.
Hevonen hirnahti. Rakhel nousi hevosen selkään. Misty rupesi laukkaamaan ja Rakhel oli varma, että hevonen tiesi missä kaupunki on.

Tuuli hulmusi Rakhelin kasvoilla. He olivat ylitämässä pientä kukkulaa. Misty oli todellakin tiennyt missä kaupunki oli. Kukkulan takaa tuli esiin suuri kaupunki. Sitä ympyroivät kymmen metriset muurit. Muurin harjalla oli katapultteja ja varsijousimiehiä. Misty laukasi kaupungin porteille, jotka olivat auki. Rakhel ratsasti kaupunkiin sisään. ihmisiä oli kokoontunut tien viereen odottamaan jotakuta. Rakhel ratsasti väkijoukoon, koska tahtoi nähdä ketä he odottivat. Yht´äkkiä kuului torvensoittoa ja punaisiin pukeutunut aatelismies käveli heidän ohitseen torvensoitajat takana seuraten. Rakhel kysyi vieressä olevalta mieheltä kuka aatelismies oli. ”Hänhän on kuninkaan poika”, mies sanoi. Rakhel ratsasti aatelimiehen perään ja pysäytti hänet. ”Kuka uskaltaa häiritä minua?”, aatelimies sanoi ylpeästi. ”Uskon, että vastaat kaupungin turvallisuudesta”, Rakhel sanoi. ”Niin?”, aatelismies sanoi. ”Skavenit aikovat hyökätä tänne”, Rakhel sanoi. Aatelismies tuhahti ja marssi ylevästi pois.

”Katapultit valmiina...TULTA!”, huusi kensarti katapultin miehistölle.
”Hah”, Rakhel sanoi itsekseen. ”Tämäkin taistelu voisi olla helpompaa, jos minua olisi uskottu”, Rakhel sanoi. Skavenit olivat tulleet ja olivat parasta-aikaa tuhoamassa muuria. Valtava räjähdys ja tuskanhuutoja.
”Ei kai vaan...”, Rakhel sanoi. Portti oli tuhoutunut ja kolme isoa rottaa marssi ovesta sisään. ”Misty! portille!”, Rakhel huusi hevoselleen, joka alkoi laukata muuria kohti. Rakhel otti miekan, jonka oli saanut rivisotilaalta. Jättiläisrotat huitelivat aseillaan kaikkialle missä näkyi liikettä. Rakhel ratsasti jättiläisrotan jalkojen väliin ja sai tapettua sen. Kaupungin joukot alkoivat loppua. Rottia oli liikaa. Rakhel alkoi vetäytyä kohti kaupungin keskellä olevaa palatsia. Misty kääntyi ja laukasi palatsin sisälle. Aatelismies oli sisällä ja ihmetteli kuinka, joku kehtasi astua sisään.
”Näetkö nyt, olisit kuunnellut minua!”, Rakhel huusi aatelismiehelle.
Seinä rikkoutui ja toiset kolme jätiläisrottaa marssi sisään. Rakhel kirosi ja ratsasta rottia päin. Jättiläisrotta katsoi Rakhelia. Rakhel käytti tilaisuuden hyväkseen ja tökkäsi miekan rotan kurkun läpi. Rotta kaatui maahan liiskaten skaveneita, joita kulki ohi muiden soturien perässä. Kaksi muuta jättiläisrottaa kävivät Rakhelin kimppuun. Rakhel hypäsi Mistyn selästä toisen rotan selkään. Hän tökkäsi miekan rotan päähän. Jättiläisrotta ulvahti ja kaatui kuoleena maahan. Viimeinen jättiläisrotta juoksi Rakhelia karkuun. Aatelismies katsoi Rakhelia silmät pyöreänä kuinka hän teurasti Skaveneita. Rakhel juoksi ulos ja näki kuinka taivaalla lentävät jättiläiskotkat tulittivat alakynteen jääneitä Skaveneita. Yksi kotkista laskeutui Rakhelin viereen.
”Hyppää kyytiin!”, sanoi Virendin tuttu ääni. Rakhel hyppäsi Fifi-kotkan kyytiin, joka nousi korkealle taivaalle.
”Sinä siis selvisit siitä tornadosta”, Rakhel totesi.
”Joo”, Virend sanoi ja ampui Skaveneita. Hengissä olevat Skavenit juoksivat pakoon niin kovaan kuin pääsivät. Virend laskeutui muiden sotureiden joukkoon.

”Ja kiitokseksi avustasi ja henkeni pelastamisesta annan sinulle vaunullisen kultaa”, aatelismies julisti. Hän oli ollut Rakhelille todella kiitollinen.
”Kiitos”, Rakhel sanoi.
”Vaunut ja kulta odottavat portilla lähtöäsi”, aatelismies sanoi.
Rakhel meni Virendin luokse: ”Mistä tiesit tulla apuun?”
”Se Skaveni, jonka luulit tapaneesi siellä raunioilla kertoi kaiken ja päätelin että tulisit tänne varoittamaan.
”Minun pitää lähteä ”, Virend sanoi ja nousi Fifin selkään, joka lähti lentoon.
Rakhelkin päätti lähteä kotiin.

”Katso, poika tulee takaisin!”, Rakhelin äiti huusi miehelleen, joka kiiruhti ulos. Rakhel ratsasti Mistyn selässä. Misty veti kultaa täynnä olevaa vaunua. Rakhelin vanhemmat olivat äimän käkenä. ”Minähän sanoin, että tulen kotiin vauraana”, Rakhel sanoi.

[obelix11]

onko liikaa pyydetty edes pari kommentia??

[welfi]

hyvä, lopputaistelua olisi voinut kuitenkin hieman hioa.

[obelix11]

saisko sitä kommentia?

hyvä, lopputaistelua olisi voinut kuitenkin hieman hioa.

joo se menikin pieleen

[Druzhina Captain]

saisko sitä kommentia?

No jos kerran pyydät, niin minusta tuntui, että käänsit tuon tekstin jostain toisesta kielestä. Ja se ei johdu siitä, että tekstisi muistuttaisi jotain toista teosta, vaan siitä, että kielisi jotenkin tuntuu omituiselta. Kannattaisi tutustua joihinkin suomenkielisiin fantasian tai historiallisiin teoksiin, ei siis suomennettuihin, vaan alkuperäisesti suomeksi kirjoitettuihin. En nyt muuta tulee mieleen kuin vain Kaari Utrion teoksia.

[obelix11]

okei (tarina on kyllä ihan itse keksimä)

[Druzhina Captain]

okei (tarina on kyllä ihan itse keksimä)

En minä sitä epäile. En tarkoittanut sitä. Minusta vaan tuntuu, että olet ehkä lukenut liikaa käännettyä kirjallisuutta ja se näkyy tarinasi kielessä.

[obelix11]

okei (tarina on kyllä ihan itse keksimä)

En minä sitä epäile. En tarkoittanut sitä. Minusta vaan tuntuu, että olet ehkä lukenut liikaa käännettyä kirjallisuutta ja se näkyy tarinasi kielessä.

joo, onhan sitä käämettyö tullut luotua (taru sormusten herrasta ja pottereita)