Willi länsi
Willi länsi
Mitenkäs on porukkaa villin lännen pelejään pelaillut, vai onko moinen ihan kokonaan kadonnutta kansanperinnettä nykyisellään Suomessa?
Entisaikaanhan sitä oli toki länkkäreitä ja inkkareita, jolla sitten hiekkalaatikolla taisteltiin(Pam, toi kuoli! Eipäs kuollu kun se väisti!), mutta mitäpäs sääntösysteemiä suosittelisitte, jos nyt tahtoisi vähän helpommin yhteisymmärryksessä pelattavaa pelata?
Historiallisen Hammerin Legends of the Old Westin nakkasin tilaukseen kun vielä näkyi saatavilla olemaan, mutta esim. Gutshot! -sääntökirjasta on maalimalla kehuttu, mistäpä olette moisen käsiinne hankkineet jos kukaan olette?
Ilmaissääntöjäkin näkyy netissä liikkuvan ihan reilusti, yritys ja erehdys menetelmä ei kuitenkaan kuulosta niin hyvälle, että ilman kelposuosituksia jaksaisin niistä käydä valkkaamaan.
Skirmish mittakaava tosiaan on hakusessa, eikä kampanjatyyliset säännöt olisi pahitteeksi. Mieluusti sellainen 3-6 figua puolellaan mittakaava, mutta ei se nyt niin justiinsa ole, kunhan mahtuvat yhteen sukkaan helposti kaikki.
Bonusta myös olisi, jos aktivointisysteemi olisi "nykyaikainen", eli ei semmoinen perus GW:ltä tuttu,kuten nyt tuossa LotOW:ssa esim. on. Aika monessa säännöstössä kai on ihan perinteistä korttipakaa hyödynnetty tuossa roolissa, kuulostaisi hyvin lännen teemaan sopivalle semmoinen. Eli jotta jokainen hahmo toimisi omalla aloitteellaan.

Re: Willi länsi
Legends of the Old West on aloitusvaiheessa, eli kirjat ja figut on hankittu mutta pelaamaan ei ole vielä ehditty...
Pelisysteemiin olen kyllä jo LotRin aikoina tykästynyt, että siinä en ongelmia näe (ja ne pienet muutokset sopivat genreen hyvin).
S.
Pelisysteemiin olen kyllä jo LotRin aikoina tykästynyt, että siinä en ongelmia näe (ja ne pienet muutokset sopivat genreen hyvin).
S.
Re: Willi länsi
LotOW on myös aloitusvaiheessa itsellä ja kaverilla, pari possea kasattu, testipeliä pelattu ja eka deputy jo maalattu (siis astetta pidemmällä kuin Clavos :) ). Myös ensimmäiset maastot eli boomtownin sheriffinkansliaa/tyrmää on kasattu. Vaikuttaa siis todella hyvältä peliltä.
Tässä kevään aikana olisi tarkoitus aloittaa Helsingin Lohikäärmeen Luolassa tai josain epävirallinen lotowkampanja ihan fiilistelypohjalta. Tarkoitus olisi siis ihan vain pelata pelejä ja antaa possen kasvaa/kehittyä ohjekirjan kampanjasääntöjä käyttäen. Jos jonkun posse alkaa tuntumaan liian ylivoimaiselta, voidaan jonkinlaista ilmaisten hired gunien tms. tasoitussysteemiä käyttää. Kunhan tällekin pelille saadaan tarpeeksi harrastuspohjaa ja naamatuttuja, voidaan tiukemmin rajattua ja tavoitteellista kampanjaa kokeilla. Tämä on siis kutsu kaikille pk-seudulla lotowia pelaaville.
Tarkoitus olisi myöskin avata gallerian puolelle yleinen Lotowketju, jossa kannustettaisiin kaikkien lännenfigujen valokuvien laittamista esille kaikkien harrastajien inspiraatioksi. Näin saadaan sekä bongattua kaikki ne eri valmistajien hienot figut, esiteltyä rakennusprojekteja ja jaettuja rakennusvinkkejä ja tottakai hienoja maalattuja figuja. Yleiseksi huviksi ja hyödyksi siis.
-Ville

Galleriaan pääsee tästä.
Re: Willi länsi
Saa tosiaan nähdä miten tiukassa innostuneet pelikaverit täällä päin ovat. Mortikkaa on aikanaan tullut pelattua ihan kohtuu paljon, joten puolihistoriallinen skirmish kampanja samaan henkeen kuulostaa pirun hyvälle.
Ihan kelvollisen oloiselle tuo systeemi tosiaan pintavilkuilulla ja kuulopuheisiin nojaten vaikuttaa. Saa nähdä josko oma kirja huomenissa sattuisi postiin jo ehtimään, niin pääsisi sitten tarkemmin tutkimaan millainen peli on kyseessä.
Tämmöinen sivusto (http://www.erichotz.com/miniatures1.html) vaikutti ihan kelvolliselle lähteelle figujen etsinnässä,
lisäksi tästä (http://oldwest.witchhunter.net/old_west_scale.html) paikasta vaikutti olevan hyötyä figuja etsiskellessä.
Ihan kohtuullista luettavaa aiheeseen liittyen myös täältä (http://townofimelda.blogspot.com/). Mukavasti taistelu ja kampanja raporttia, historiallista faktaa(?) ja muutenkin mukavaa luettavaa.

Tuossa inspiraatioksi Hamburg Tacticassa ollut Old West pöytä.
Aihepiiri kiinnostaa, samoin Amerikan sisällissota. Perryltä tulee kohta ulos muovisia jenkkejä. 12 puntaa 36 kpl. Halpaa! :)

Gravity is a myth, the Earth sucks too
Re: Willi länsi
Jep, LoTOW:iin väännetään Rejectorin kanssa maastoa. Kun maasto on saanut maalia pintaansa, voin laittaa kuvia.
Tervetuloa pääkaupunkiseudulle pelaamaan. Esim. Ropeconissa olisi tarkoitus saada jotain aikaan...Teräratas kirjoitti:Saa tosiaan nähdä miten tiukassa innostuneet pelikaverit täällä päin ovat...
"Now it's time to choose
Shooting here, or hanging there
And either way, I lose"
- The Buoys: "Give Up Your Guns" -
Shooting here, or hanging there
And either way, I lose"
- The Buoys: "Give Up Your Guns" -
-
Griefbringer
- Viestit: 299
- Liittynyt: To 12.09.2002 14:17
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Willi länsi
Legends of the Old Westiä on tullut pelattua kerran tai pari, ja sääntökirjakin läpi kahlattua. Vaikutti ihan miellyttävältä ja selkeältä peliltä.
Itse poimin myös pari vuotta sitten Fantasiapelien alennuksesta jo lakkautetun Great Rail Wars pelin, joka on enempi kauhu-fantasia-western-linjaa, mutta josta saisi ihan hyvän peruslänkkäripelin tiputtamalla ylimääräiset härpäkkeet pois.
Jotkut kuulemma vannovat The Rules with No Name -pelin nimeen, saatavana ilmaiseksi jostakin. Detaljitasoa on kuulemma kohtuullisesti. Itse olen selannut joskus pintapuolisesti.
Tuo ajatus keväisestä/kesäisestä LotOW kampanjasta pääkaupunkiseudulla kuulostaa hienolta, itse tosin joudun jättämään väliin - aikataulu on tällä hetkellä liian hankala että voisi sitoutua enempiin asioihin.

Pitääpä varmaan tosiaan ensi Helsingin reissulle kopata länkkärit matkaan, kyllähän tuolla enemmän tai vähemmän säännöllisesti kuitenkin tulee käytyä.
LotOW:in kirjan sain tuossa läpi lueskeltua, ja ihan kelvollisen oloinen systeemihän se tosiaan on. Aika nopeasta ja pääpiirteittäin varsin johdonmukaisesta pelistä tuntuisi olevan kyse, eli ihan hyvälle vaikuttaa. Ei kai siinä auta kun pari possea maalata ja pakottaa pelikaverit pelaamaan.
Semmoisen sian ostin piruuttani säkissä myös, kun "Over the Wire: Wanted: Dead or Alive". Figut ovat sellaista perus brittiläistä autotallijälkeä, ei yllätyksiä suuntaan eikä toiseen. Niitä tulee lootassa 8 kappaletta ja kuvia ei saa kai mistään, ennen kuin jaksan noista itse semmoiset ottaa... Säännöt sitten ovatkin se mikä tekee pelistä varsin hauskan. Noppia ei ole, vaan pelataan puhtaasti perus korttipakalla. Ruudut määräävät aloitteen, risteillä liikutaan, padoilla ammutaan ja hertalla suojaudutaan. Joka kierros jaetaan pelaajille 5 korttia kullekin ja niillä sitten pelataan kunnes kaikilla on käsi käytetty tai enempää ei halua pelata. Vaikuttaa peliltä, joka tulee kyllä kulkemaan jatkossa kassissa perus pikaviihdepakettina mukana. Maastoa peli toki vähän kaipaa, mutta sen varmaan hoitaa tulostelemalla laatikkoon sopivat rakennusten kuvat ja vastaavat, niin kulkee vielä helposti matkassa. Pahimmassa pulassa toki ne kahvikupit ja kaljatölkitkin jo tarjoavat ihan hyvän ympäristön sopivan kevyellä hengellä varustettuna. Eli kyllä se aina seiskan ja maijan peluun voittaa... :)

terve karjapoijat.
ilmoitelkaahan aikuiset, kun ennenkuin saatte käyntiin ton LoftOWin stadissa, niin kerkeän mukaan lainsuojattomillani. :)
omaa maastoa on myös tekeillä.
saluuna, tyrmä, hevostalli, asekauppa ym. tekeillä.
voin laittaa myös kuvia kunhan valmistuvat.
joten ilmoa vaan kehiin.
-aNt-

"there is nothin`as sure
in the world as the
beer of Bugmans family
and the treachery of elves"
in the world as the
beer of Bugmans family
and the treachery of elves"
Re: Willi länsi
Tervehdys veli lainsuojaton.
Itselläni on toukokuussa tarkoitus pistää pystyyn muutama talo. Pankki, iso saluuna ja talli aitauksineen nyt ainakin. (Huhtikuu menee "valitettavasti" BB-vampyyrien loppuun maalamiseen.) Nyt on maalausta vaille valmiina vasta sheriffin toimisto / vankila. Myös skenaarioissa vaadittavat karjat, postivaunut ja siviilit ovat hankittuna - mutta eivät koottuina - ja nurkat ovat täynnä työstämistä odottavaa kapalevyä ja balsaa...
Eli eiköhän ekat pelit ja epämääräisen ja epävirallisen kampanjan voisi pyöräyttää käyntiin joskus toukokuun loppupuolella. Mukana voisi olla sitten sinä mukaan lukien ehkä 4 pelaajaa. Eli minä, Rejector ja mahdollisesti Wanha Herra T, kunhan viimeksi mainittu saadaan johdateltua pois Legends of The High Seasin ääreltä kuudestilaukeavien ihmeelliseen maailmaan. Vai mitä mieltä ovat Rejectorin lainvartijat rennon kampanjan pyöräyttämisestä käyntiin toukokuussa?
Alla on vielä teaserinä outlaw listani. On kovin sixgun-painotteinen, mutta minkäs teet, kun katkaistut haulikot ovat niin kalliita ja kivääreillä lainsuojattomat eivät osu edes siihen kuuluisaan ladon seinään.
BART’S BADLANDERS (Outlaw Posse, $197, Fame: 6, Infamy: 57)
HEROES
John Bartholomew alias “Bull’s Eye Bart” ($46)
- Desperado ($30), Repeating Rifle ($16)
Sam Smith alias “Saddlebag Sam” ($21)
- Kid ($16), Sixgun ($5)
Daniel Doolin alias “Dollar Danny” ($21)
- Kid ($16), Sixgun (45)
Sally Shipston alias “Sixgun Sally” ($21)
- Kid ($16), Sixgun ($5)
HENCMEN
Louis Masterson ($16)
- Tough ($10), Sixgun ($6)
Charlie Katz ($16)
- Tough ($10), Sixgun ($6)
William Green ($14)
- Rowdie ($8), Sixgun ($6)
Patrick Moore alias “Postman Pat” ($14)
- Rowdie ($8), Sixgun ($6)
HIRED GUNS
Indian Scout “Running Late” alias “Badland Indy” ($28/$9)
- Knife, Tomahawk, Rifle

Toukokuun loppupuoli on hyvä aika saada järjestystä kaupunkiin, lainsuojattomathan suorastaan hyppivät puskista. Lawmenini ovat nyt n. 55% maalaattuja, eilen illalla sain James Edgar Hooverin ja Samuel Gibsonin maalattua. Tätä ennenhän Obediah Cooley, Alan Norman ja Patrick O´Toole olivat maaleissa. Loppupossen jälkeen alkaa armoitettu talojen rakentelu, maastoskillzit voivat tosin olla vähän ruosteessa, viimeksi taisin rakentaa WH mökin joskus vuonna yksi tai kaksi (siis kaksituhatluvulla kuitenkin). Valokuvia maalatuista voisin pistää ketjuuni heti kun saan taas kuvia aikaiseksi.
Lopuksi vielä toinen teaser puoliksi maaleissa olevastani Cooley´s Coolies -possestani. Eivät ne katkaistut haulikot nyt niin kalliita ole...
Cooley´s Coolies (Lawmen posse, $197, Infamy 53)
Heroes
Sheriff Obediah Cooley ($41)
-Shotgun
Deputy Alan Norman ($34)
-Repeating rifle
Deputy Patrick O´Toole ($34)
-Repeating Rifle
Henchmen
Upstanding citizen James Edgar Hoover, bartender ($22)
-Sawed-off shotgun
Upstanding citizen "Old" Geezer Ward, preacher ($22)
-Sawed-off shotgun
Upstanding citizen Samuel Gibson, clerk ($12)
-Sixgun
Upstanding citizen Abraham Piper, fur-trader ($12)
-Sixgun
Upstanding citizen Joseph Finn, pig farmer ($12)
-Sixgun
Upstanding citizen "Crooked" Leslie Whelan, gambler ($12)
-Bowie knife

no laitetaan nyt sitten silmukan jatkoksi lisää lainsuojattomia:
DOUBLERAYS DESPERADOS
Judge Raymond "doubleray" Slaughter 42$
+heavy pistol
KIDS:
Sonny "Weasel" Wesley 21$
+sixgun
Johnny "Rotten" Black 21$
+sixgun
PokerMary 32$
+repeating rifle
ROWDIES:
Joe "the Ace" Horton 24$
+sawed-off shotgun
Billy "River" Hickman 14$
+sixgun
Lucky Lucy 14$
+sixgun
"slim" Jim Reeves 14$
+sixgun
ROUGH:
Jack "the Bucklehead" Black (Johnnys older brother)16$
+sixgun
197$ stack 3$ infamy 53

Viimeksi muokannut MinerMe, Su 20.04.2008 11:42. Yhteensä muokattu 5 kertaa.
"there is nothin`as sure
in the world as the
beer of Bugmans family
and the treachery of elves"
in the world as the
beer of Bugmans family
and the treachery of elves"
Re: Willi länsi
Ovat ne, jos haluaa pitää mukana hired gun -inkkarin. Sen hinnalla saisi 2 Rowdieta sixshootereilla ja jos pudottaisi yhden Toughin vielä Rowdieksi ja ottaisi $3 stashistä, niin saisi vielä 2:lle Kidille sahatun haulikkonkin, mutta olen jo niin kiintynyt ajatukseen suojasta napsivasta tarkk'ampuja Indystä. (Oho, nyt alkaa mennä jo hieman armeijalistakeskusteluksi.)Rejector kirjoitti:Eivät ne katkaistut haulikot nyt niin kalliita ole...
Doubleray's Desperadoesilla on näköjään yksi hevonenkin. Bloody show offs!
Wanha Herra T:kin aikoo tilata näillä näppäimillä Foundryltä tasankointiaaneja, joten 4:n possen kampanja näyttää nyt siis toteutuvan. Loistavaa...
"Now it's time to choose
Shooting here, or hanging there
And either way, I lose"
- The Buoys: "Give Up Your Guns" -
Shooting here, or hanging there
And either way, I lose"
- The Buoys: "Give Up Your Guns" -
Re: Willi länsi
JIIHAAA!
"there is nothin`as sure
in the world as the
beer of Bugmans family
and the treachery of elves"
in the world as the
beer of Bugmans family
and the treachery of elves"
Re: Willi länsi
Hevoset....PTRuuuuuuu. juu juu. kyllähän näitä löytyy lisääkin, kunhan vain saadaan ryöstettyä lisää dollareita.Dru Perim kirjoitti:Doubleray's Desperadoesilla on näköjään yksi hevonenkin. Bloody show offs!
Wanha Herra T:kin aikoo tilata näillä näppäimillä Foundryltä tasankointiaaneja.
Mister T vois vaikka pistää viestiä jos aikoo saada piraattipelikaverin.... :)
-Doubleray-
"there is nothin`as sure
in the world as the
beer of Bugmans family
and the treachery of elves"
in the world as the
beer of Bugmans family
and the treachery of elves"
-
Wanha Herra T
- Viestit: 129
- Liittynyt: Ke 29.01.2003 15:23
- Paikkakunta: Stadi
Re: Willi länsi
Messissä ollaan arvon konnat ja muut kelvottomat. Inkkari-fanina valinta on selvä. Tänään / viikonloppuna taidan naputella tilauksen Foundryyn - Markon kanssa tilataan kimpassa. Tuutko Ant messiin - jaetaan postimaksut.
Niin ja piraatteja ois tarkoitus pelata myös. Multa taitaa löytyä melkein kaikki Foundryn piraatti-figut ja hyvä määrä jo maaleissa. Laivaa tässä varustetaan.

en kyllä ikäväksenne pysty heikohkon rahatilanteen takia osallistumaan tilaukseen tällä kertaa, kun on muutamia nappeja tulossa jo toisesta suunnasta... :(
-aNt-
-aNt-
"there is nothin`as sure
in the world as the
beer of Bugmans family
and the treachery of elves"
in the world as the
beer of Bugmans family
and the treachery of elves"
Re: Willi länsi
no... joutu muokkaamaan sen hepan nyt vielä lähtöön pois vaikka kelpais kyllä slimJimin sillä ratsastellakin kohti kuoloa.Dru Perim kirjoitti:Doubleray's Desperadoesilla on näköjään yksi hevonenkin. Bloody show offs!
otetaan ne mukaan vasta ensimmäisen pelin jälkeen.
saa tota tulivoimaa hiukan enemmän mukaan.
-aNt-
"there is nothin`as sure
in the world as the
beer of Bugmans family
and the treachery of elves"
in the world as the
beer of Bugmans family
and the treachery of elves"
Re: Willi länsi
Heh, lakimiesten haulikkokatras oli selvästikin liian intimidoiva... ;) Ei se mitään, köyden jatkoksi koko hevosvarasporukka on vielä menossa.
-Ville
-Ville
Galleriaan pääsee tästä.
Re: Willi länsi
...pitäiskös tehdä paperitalo-kimppa-tilaus täältä, jotta säästäis aikaa ja hermoja....sekä sais aikaan kunnon kaupungin kampanjaa varten?
tää vois olla hyvä setti...alle 8euroa per osallistuja.
tulostais paperit ja rakentais kapasta hökkelit sinne alle, niin tulis kunnon tukevat talot.
tekstuureita ja muuta vois sitten lisäillä tarpeen mukaan.
miten sopis?
-aNt-
...ja kaiken hyvän lisäksi JOKAINEN vois tehdä omat kaupungit kotiinsa :P