Vartijat II

[AgnituS]

Bargash, Gong & Mogas – Bill & Bog

Yleisössä alkoi kova huuto, kun jätti toverukset astuivat tappotantereelle. Billin nimi oli tunnettu jopa Vartijoissakin. Hän otti suosionosoitukset vastaan tyynesti kohottamalla kätensä, kun taas hänen toverinsa innostui helpommin. Bog karjui täyttä päätä ja heilutteli miekkaansa joka suuntaan. Bill katsoi ainoan silmänsä läpi, kuinka vastapäisellä areenan portilla näkyi liikettä. Vastustajat olivat tulossa, ja hän kykeni erottamaan tutun vihreän vivahteen.

Bargash johdatti joukkionsa portin läpi ulos kentälle. Yleisö oli selvästi innoissaan, mutta ei heidän puolestaan. Vastapäisille jäteille hurrattiin ja örkki kolmikkoa taas heiteltiin luilla ja pikkukivillä ja jopa muutama huono onninen gnoblarkin sattuivat löytämään itsensä areenan pinnalta pienen ilmalennon jälkeen. Bargash murahti tälle pilkallisesti ja katsoi, kuinka isompi jätti tarttui kovaäänisempää niskasta ja käänsi tämän poispäin yleisöstä kohtaamaan vastustajat.

Joku jäteistä päästi huudon, joka kantautui muun mölinän yli ja antoi näin merkin taistelun alkamiselle. Gong oli välittömästi liikekannalla ja syöksähti murhanhimoisena eteenpäin, Mogas kannoillaan. Bargashin ja Billin katseet olivat kumminkin lukittautuneet toisiinsa, eikä kumpikaan liikkunut aluksi. Bargashin mielessä oli käväissyt huhut yksisilmäisestä jätistä, jonka kaulassa roikkuu jättiläisen peukalo. Jätistä, joka oli vannoutunut örkkien vihollinen. Järkälemäinen leka kohottautui osoittamaan häntä. Hakatkoon Gong ja Mogas toisen jätin kappaleiksi, hän keräisi suuremman kunnian ottamalla Billin haasteen vastaan. Molemmat lähtivät samaan aikaan liikkeelle, aseet valmiina yhteenottoon.

Gong tömähti kivuliaasti areenan hiekkaan. Bog ei ehkä ollut paljoa pitempi kuin örkki, mutta painoi silti monta kiloa enemmän. Niinpä rynnäköivistä osapuolista Bog oli se, joka jäi pystyyn. Gong pyrki hurjana takasin ylös, mutta jätin suuri jalka laskeutui hänen rintansa päälle ja pakotti takaisin maahan. Örkki turvautui kirveeseensä ja avasi ikävän loven Bogin pohkeeseen. Jätti karjaisi, mutta jalka pysyi edelleen paikallaan. Oli vastaiskun aika. Cathayan pitkämiekka työntyi örkin aataminomenan läpi ja löysi päätepysäkkinsä kaularangasta. Bog vetäisi miekan ulos ja katsoi hetken kuolleen Gongin verta pulppuavaa haavaa, kunnes käänsi katseensa seuraavaan kohteeseen. Mogas oli ilmeisesti laskenut sen varaan, että Gong voittaisi jätin. Nyt hänen kasvoillaan oli sama ilme kuin sodassa orvoksi jääneellä lapsella.

Uusi annos jätin verta läjähti maahan. Bill kirosi ja perääntyi hieman. Hän vuosi jo neljästä kohtaa. Olkapäässä ja rinnassa olevat viillot hän kesti helposti, mutta Bargashin viimeisin isku oli katkaissut peukalon ja etusormen. Örkin moraali oli korkealla ja yhä uudelleen hän jakeli iskujaan sinne tänne. Sitkeästi Bill torjui iskut, mutta katkenneet sormet eivät varsinaisesti auttaneet asiaa. Hermostunut jätti huitaisi villisti lekallaan ja sattui osumaan Bargashia käteen, juuri kun tämä oli viemässä lyöntiään perille. Miekka kirposi nyrkin puristuksesta kesken matkan ja lennähti örkin taakse. Billin mieliala kääntyi nousuun kun vihernahka käänsi hänelle selkänsä hakeakseen aseensa takaisin. Nopeus riitti juuri ja juuri. Bill sai pysäytettyä örkin matkan lekansa varrella, jonka hän ujutti takaapäin vasten örkin kurkkua. Aseeton Bargash oli satimessa. Suurella voimalla jätti rusensi örkin hengitystiet ja toinen häneen sidotuista gnoblareista tökkäsi tätä tikulla silmään. Bill oli helpottunut, kun pystyi päästämään kuolleen ja järkyttävältä haisevan örkin irti otteestaan. Hän ehti vielä parahiksi nähdä, kuinka Bog varrasti kolmikon viimeisen jäsenen ikuisesti terävällä Cathayn pitkämiekallaan.

Bargash iski ensimmäisellä vuorolla neljä haavaa Billiin, joka paranee siis kahteen. Bog kärsi yhden haavan, joten paranee täysille. Bill sai taistelusta 27 pistettä ja Bog 45.

Gargoth & Gorgath - Grungash, Hungash & Tsik

Katsomon jätit hurrasivat poikkeuksellisen aggressiiviselle aloitukselle. Sekä örkit, että Khornen palvojat olivat täydessä vauhdissa heti porttien avauduttua. Kaaos-veljekset huutelivat mielipuolisina hullun jumalansa nimeä ja örkkien sotahuutojen seasta erottui vähäjärkinen karjaisu:

”Hungash lyö!”

Joukon pomona, Grungash tunsi velvollisuudekseen hoidella paksumpaan haarniskaan sulloutunut soturi. Hän vilkaisi sivusilmällä kuinka Hungash rynnäköi toiseen vastustajaan, kuolavanaa perässään vetäen. Loittoneva talismaanien helinä lannetta vasten kertoi hänelle, että myös Tsik oli suuntaamassa sinne päin. Näin lähietäisyydeltä Grungash huomasi oman vihollisensa kultaisen irvistävän naamion ja hän päätti lopettaa moisen ilveilyn heti paikalla. Örkin suuri kaksiteräinen kirves koukkasi yläkautta kohti naamion nenää, mutta tuli torjutuksi samanlaisella sodankäynnin instrumentilla. Kirveet riistäytyivät irti toisistaan ja käyttäjiensä myötävaikutuksen ansiosta yrittivät murskata vastustajansa pään, mutta päätyivät jälleen kolahtaen yhteen. Taistelusta tulisi tasaväkinen.

Gorgath koukisti polviaan ja tunsi pienen ilmavirran, kun Hungashin kirves sujahti hänen päänsä yläpuolelta. Raivo antoi örkille suuren nopeuden, eikä Gorgath ehtinyt puolustautua raskaine aseineen seuraavaan iskuun. Hungashin rystylyönti tuntui selässä, mutta rengashaarniskan ansiosta ei kovin pahasti. Kipu ei ilmennyt muulla kuin parilla paljastetulla hampaalla. Sillä välin Tsik oli huomannut tikarinmentävän kolon Gorgathin panssaroinnissa ja kävi hyökkäykseen. Khornelainen teki aikeen tyhjäksi tarttumalla hiittä ranteesta ja paiskaamalla tämän sitten päin isompaa toveriaan. Näin hän sai muutaman sekunnin edun ja pääsi itse vuodattamaan verta. Khornen merkillä koristeltu kirves pilasi Hungashin sotamaalauksen katkaisemalla päälaessa yhdistyvät kuviot. Vihernahan silmät muljahtivat ylöspäin, ikään kuin katsomaan terää, joka oli uponnut puoliksi kallosta läpi. Gorgath antoi kirveen hilautua irti samalla, kun örkin veltto ruumis mäjähti maahan. Hän katsahti nopeasti violetinpunaisella verellä kastautunutta asettaan. Ei aivan hänen lempi väriään, mutta melkein.

Grungash ja Gargoth taistelivat edelleen raivokkaina. Aina kun toinen oli saanut osuman, oli toinen heti vastannut siihen yhtä ilkeällä kirveen lyönnillä. Hikinen örkki puuskutti raivokkaasti ja suojasi kehoonsa kohdistuneen iskun puisella kilvellään. Osuman aiheuttama tärähdys tuntui ikävältä haavoittuneessa kädessä, mutta siitä välittämättä Grungash löi takaisin ja osui vastustajaansa kylkeen. Kultaisen maskin takaa kuului urahdus, joka kertoi, että isku oli ainakin osittain leikannut Kaaoshaarniskan läpi. Gargoth pakottautui kostamaan ja mottasi nyrkillään Grungashia keskelle otsaa. Kuin yhteisestä sopimuksesta molemmat taistelijat perääntyivät hieman, kerätäkseen voimia vielä yhteen hyökkäykseen. Gargoth sattui vilkaisemaan veljensä taistelua ja huomasi ilokseen, että tämä oli selvinnyt örkistä ja yritti nyt nitistää hiittä, joka sai lyönnit väisteltyä joko taidolla tai hyvällä onnella. Grungash näytti päättäneen, että lepotauko oli jo ohitse ja vyöryi taas päälle. Khornen soturi seurasi katseellaan vastustajansa kirveen liikettä, kuinka se ensin vietiin taakse ja sitten taas voimalla eteen. Väistö sivulle ja sen jälkeinen lyönti tapahtuivat juuri oikeaan aikaan. Gargoth tunsi ilolla, kuinka kirves pureutui ensin vihreän ihon läpi, sitten lihan, sitten luun ja sitten taas lihan, aina vastapäiselle ihokerrokselle asti. Örkin keuhkot eivät pystyneet tuottamaan tarpeeksi suurta ääntä kuvastamaan kipua, jonka käsivarren poikki leikkautuminen aiheutti, niinpä hän tyytyi silmien laajentamiseen ja äänettömään huutoon. Grungashin polvet pettivät alta ja hän tuupertui maahan. Yläpuolella porottava aurinko häikäisi näkökentän melkein kokonaan, mutta hän kykeni erottamaan kuinka jotain punaista ilmestyi hänen viereensä. Kirveen terä laskeutui hitaasti hänen rintansa päälle, merkkaamaan tulevan sisään meno aukon. Grungash vetäisi vielä viimeisen kerran henkeä, jonka jälkeen ilma pakeni hänestä hieman eri kautta kuin normaalisti.

Gargoth nojasi tyytyväisenä kirveeseensä ja katseli tuhotyötään. Gorgath saapui hänen luokseen ja läppäisi isoveljeään olalle. Tämä kohotti katseensa ja näki pikkuveljensä kädessä roikkuvat irtopäät. Hiisi oli siis viimein tehnyt virheliikkeen ja oli saanut maksaa siitä raskaimman mukaan. Gorgath osoitti merkitsevästi Grungashin ruumista ja Gargoth muisti vielä yhden askareen. Vihollisten kallothan kuului säilyttää Khornen miellyttämiseksi. Gargoth paransi otetta kirveestään vielä viimeistä toimenpidettä varten.

Gargoth paranee neljään haavaan ja Gorgath täysille. Gargoth sai 22 pistettä ja Gorgath 37.

[Horde Lover]

Damn, sinne kaatu örkit. No onnee vaan Ookami-Tez, hakkaa ne.

[El Capitan]

Jes. Viimeinkin taas joku areenanvetäjä, joka kirjoittaa sitä fluffia kunnolla eikä mitään kahta pikkukappaletta vain. Tuplajes, Tezi voitti.

Aurinko paistoi korkealla taivaalla ja kylmä yö oli vaihtunut lämpimään, kirkkaaseen päivään. Metsän linnut lentelivät iloisina ympäriinsä laulaen iloisesti. John astui ulos ja veti aamuilmaa syville keuhkoihinsa. Tervehti lintuja, jotka lentelivät hänen ympärillään. Danielkin alkoi heräämään ja nousi vähitellen sängylle istumaan. Ulko-oven vieressä seisoi John, joka pilkkoi eilistä kauriin ruhoa. Itselleen hän otti jalan ja heitti toverinsa pitämät rintapalat kattilaan tulen yllä. Kiitosta ei kuulunut, sillä oli turha sanoa sellaista. Kyllä he molemmat tietävät, koska toinen on kiitollinen toiselle ja koska ei. Vaikka kasvot Johnilla ovat poikkeuksetta sama perusluku, Daniel oli ajan saatossa oppinut lukemaan hänenn mielialansa niistä. Lopulta hän nousi ylös ja meni kypsentämään palansa loppuun. Johnin syödessä sitä raakana.

Ison aamiaisen syötyään oli aika matkustaa kaupunkiin ottelemaan. John oli innoissaan sillä hän ei ole ollut pitkään aikaan metsän ulkopuolella ja koska kyse oli turnajaisista, hän saisi kunnon vastuksia, jotka kohdata. Ainoa asia, joka tuli puheenaiheeksi oli kulkupeli, jolla sinne mennä. John oli siitä enemmän huolissaan, koska kääpiöitä ei ole tehty matkustamiseen. Daniel kuitenkin käyttäytyi niin tyynesti ja iloisesti asiaan, että mitään huolehtimisen arvoista asiaa ei ollut. John siis seurasi ystäväänsä ulos aina luolaan sen vierellä.

Daniel otti muutaman kynttilän mukaansa ennen uloslähtöään. Luolassa kuitenkin oli pimeää kuljeskella, joten valo oli hyödyllinen. Kynttilä ei kuitenkaan päivän ajasta huolimatta valaissut käytäviä tarpeeksi, joten Daniel sytytti soihdun seinältä ja otti sen käteensä. John oli aivan ihmeissään tästä kaikesta sillä Daniel ei ollut koskaan kertonut tästä paikasta. Hän oli kaikki nämä vuodet luullut, että tämä oli vain tavallinen pikku luola, jonne Daniel meni tekemään omia juttujaan haluamatta kenenkään seuraa. Kävellessään eteenpäin Daniel kertoi Johnille kaiken tästä luolasta. Ennen kuin kaikki muut partiosta olivat kuolleet, hän oli tullut tänne metsään toiseksi viimeisen kääpiön kanssa. Hän oli ollut hyvää pataa nuoruudessaan lähellä olevan kääpiölinnoituksen kanssa, josta hän oli sitten matkannut poliittisista syistä Danielin linnoitukseen. Ennen kuolemaansa hän kertoi luolasta, joka oli tie tähän vanhaan linnoitukseen, joka kuitenkin hylättiin tässä lähi vuosina. Kaikki ne aarteet ja esineet, joita ei voinut kantaa oli jätetty sinne ja esine, jota nämä kaksi kääpiötä olivat hakemassa oli tehokas höyrykone nimeltä Kiituri.

John oli hämillään kuullessaan kaiken tämän. Miksi Daniel ei ollut kertonut hänelle tätä ja koska tämä oli tapahtunut. Saadessaan jälleen suun vuoron Daniel kertoi, että ennen kuin hän oli löytänyt nälkiintyneen vauvan, Johnin, metsän reunassa olevasta joesta, jonka lähtö- ja loppuosasta hänellä ei ollut tietoa. Kääpiö on ylpeä elämän muoto eikä voi sallia, jättämisestä puhumattakaan, toveria ahdinkoon, joten hän oli ottanut hänet ja hoiviinsa ja kasvattanut hyväksi kääpiöksi, vähän villiksi tosin. Syy miksi hän ei ollut kertonut sitä oli suoraan sanottuna villiys. Lähellä oleva kääpiölinnoitus kuitenkin oli ollut sellainen innoituksen synnyttäjä, että Daniel oli pelännyt, että John lähtee sinne eikä koskaan palaa. Hänellä ei ollut mitään tietoa missä kunnossa se linnoitus on ja ketä kaikkia sitä nykyään asuttaa, joten siellä voi hyvinkin menettää henkensä. John oli aluksi hyvin vihainen, mutta leppyi sitten, koska Daniel oli kuitenkin ajatellut hänen parastaan ja olihan hänellä ollut mukavia tappeluita aina rosvoja ja karhuja vastaan kotimetsässä.

Päästyään linnoituksen sisään he aluksi tarkistivat, että mitään uhkaa ei ollut lähettyvillä. Heti sen jälkeen John lähti etsimään kaikkia aarteita ja aseita, joita ottaisi matkaansa. Daniel puolestaan lähti etsimään Kiituria, jonka läytämisessä ei kestänyt kauaa. Olihan se kuitenkin tuolla ylemmässä tornissa selvästi näkyvissä. Mutta mikä kaunotar se olikaan. Hyvästä karhunnhasta tehdyt pehmusteet sisällä ja isot metallikappaleet ylhäällä odottamassa hetkeä, jolloin saisivat kunnian nostaa tämän kaunottaren ilmaan. Ihmeellisin asia kuitenkin oli se, että aluksen nokassa oli jokin kultainen piippu, jonka merkitystä hän ei tiennyt. Istuttuaan kunnolla kyytiin hän ensin haki tuntumaa koneesta ja painoi jotain nappia. Samassa hetkessä koneiston etupuoli lämpeni ja kirkkaan punainen liekki tuli piipusta. Se oli uskomattoman jännittävää ja ihmeellistä. Liekinheitin, jolla oli uskomattoman pitkä kantama. Sillähän voisi tehdä vaikka mitä.

Daniel ei kuitenkaan ollut ainoa, joka oli innostuksesta sokea. Aseita hänellä oli sylissään isoja määriä. Kirveitä, miekkoja, keihäitä ja kaikkea muuta. Omasta rakkaasta kirveestään hän ei kuitenkaan ollut luopunut, mutta ilme hänen kasvoillaan kertoi, että hän käyttäisi ihan ensimmäisenä jotain muuta asetta. Jotain, jonka hän oli tuonut mukanaan tästä paikasta. Saatuaan kaikki aseet hyviin paikkoihin pienestä takana olevasta varastosta he molemmat olivat valmiita ylösnousuun. Metallipalat yllä alkoivat liikkumaan nopeaa vauhtia ja se sai pölyn Kiiturin vierestä nousemaan ilmaan kääpiöiden parrasta lukuunottamatta. Hetken päästä koko komeus oli ilmassa ja matka kohti kaupunkia alkoi. Se oli ihmeellistä ja ikimuistoista. Kääpiö ilmassa, yhtä lintujen ja muiden lenteliöiden kanssa.

Oho, kun sitä innostui vähän kirjoittelemaan. Tapa, jolla väkeni tulee areenalle on varmaan selvä Agni?

[Ookami_Tez]

Bill karjaisi ilmoille lyöden valtavalla lekalla maahan täräyttäen maata. Bog liittyi karjuntaan heiluttaen miekkaansa ilmassa. Bill nosti lekansa nojaamaan olkaansa ja nosti haavoittuneella kädellään örkki johtajan ylös ja puraisten tämän pään murskaksi ja alkaen syödä mokomaa voitokkaasti lähtien raahautumaan poispäin. Bog taas sitoi toisen örkin jalkaansa kiinni raahaten sitä perässään kun söi epäonnista goblinia iloisena. Ogret olivat näyttäneet voimiaan melko hyvin, mutta Bill oli selvästi vahingoittunut jo valmiiksi ja kahden sormen menettäminen ei varmasti auttaisi suuren lekan käyttämisessä. Vielä Ogrejen poistuttuakin areenalta kuului kuinka nämä juhlivat paikallisessa kovaäänisesti olutta juoden ja örkkien ruumiita vielä syöden.

Oho tulipa sieltä voittokin. Billkävi aika lähellä kuolemaakin, mutta onneksi sai kunnon löylytyksen sitten kun pääsi lyömään. ^^ Annetaan kaksikon mennä eteenpäin ja katsoa mitä tapahtuu. Miten muuten jos noille opettaa lisää taitoja niin hoidetaan varmaan YV:llä?

[AgnituS]

Oho, kun sitä innostui vähän kirjoittelemaan. Tapa, jolla väkeni tulee areenalle on varmaan selvä Agni?

Ei ihan viel, mitä jos kirjottaisit pari riviä lisää :) Täytyy kyllä myöntää re-rolleja moisesta panostuksesta.

Oho tulipa sieltä voittokin. Billkävi aika lähellä kuolemaakin, mutta onneksi sai kunnon löylytyksen sitten kun pääsi lyömään. ^^ Annetaan kaksikon mennä eteenpäin ja katsoa mitä tapahtuu. Miten muuten jos noille opettaa lisää taitoja niin hoidetaan varmaan YV:llä?

YV:lläpä hyvinkin.

[Rotten sound]

Veljekset tärisivät jännityksestä, kun katsoivat jättien ja örkkien tappelua. He tunsivat sen selkäytimissään, aivoissaan ja koko kehossaan, jokainen pienen pienikin tuntohermo pystyi aistimaan sen. Lämmin veri tulisi virtamaan tänään Khornen nimeen. He huusivat kuin mielenvikaiset porttien takana odottaen omaa vuoroa päästä nauttimaan verestä ja voitosta. Huutaen rukouksia jumalilleensa ja yrittäen päästä portista lävitse.

Porttit aukenivat areenalle. Kummatkin ryntäsivät raivon vallossa kohti vihollisiaan.

"Verta veri jumalalle!" Huuta kaikui areenalla.

[Terminator Sergeant]

Kolme saurusta seisoivat ottelijoitten alueella katselemassa näytöstä. Vihernahat olivat musertuneet jättien iskujen alle. Noissa jäteissä oli sitä jotain, mikä sauruksia kovasti ärsytti. Jättien rotu ei kuulunut Vanhojen suunnitelmaan, miksi ne voittivat? Arsa Zu tuhahti ja repäisi palan aamiaisestaan, pahaa-aavistamattomasta katsojasta veren valuessa lattialle. Saurukset kääntyivät ja lähtivät marssimaan kohti alakerran ovia. Heidän ottelunsa tulisi Suuren Vihollisen taistelijoitten jälkeen. Toivottavasti viheriäiset ja pohjalaiset tappaisivat toisensa.

[El Capitan]

Oho, kun sitä innostui vähän kirjoittelemaan. Tapa, jolla väkeni tulee areenalle on varmaan selvä Agni?

Ei ihan viel, mitä jos kirjottaisit pari riviä lisää :)

No, tehhään sitten niin. Aattelin vaan kun fluffisuoni oli siltä erää tyhjentynyt, että väkeni laskeutuisi koolisti Kiiturilla areenalle ja pitäisi haisemaan :P.

Aurinko porotti taivaalla pilvien yllä. Oli rauhallista sillä tuuli oli aivan tyyni ja pilvet suurina massoina muodostivat tasaisen alustan korkealle taivaalle. Se oli rikkoutumaton ja häikäisevän valkoinen. Lopulta koneen ääni täytti taivaan ja pilvien lävitse alkoi näkymään värejä. Ruskea, valkoinen, metallinväri ja monia muita alkoi näkymään yhä selvemmin kun Kiituri puski pilvimassojen läpi. John huusi innostuksesta ja nosti kätensä ilmaan. Vauhtia oli sen verta paljon, että tuntui, kuin täällä tuulisi ja iho oli melkein kananlihalla sen johdosta. Se oli ihana tunne, jonka takia hän voisi tehdä mitä vain. Puskettuaan pilvien lävitse molemmat heistä karjaisivat tyytyväisinä ja katsoivat maata allaan. Sitä ei näkynyt. Näkyi vain valkoiset pilvet, joiden läpi ei näkynyt mitään. Ilmassa Kiiturin tasolla ei ollut ketään muuta kuin täydessä loistossaan oleva aurinko. Vaikka sää oli mitä lämpimin ilma oli kuitenkin viileä. Kumpikaan heistä ei tiennyt oliko se tuuli vai onko korkeammalla vain kylmempää. Lopulta John päätti painaa jälleen nappia ja lämmittää ilmaa heidän vierellään liekinheittimellä. Liekit olivat lämpimät, mutta niiden kanssa piti olla varovainen. Jos John nyt aivastaisi se voisi olla menoa sillä alas oli pitkä matka. Danielin ei tarvinnut kuitenkaan muistuttaa toveriaan siitä sillä hän tajusi sen itsekkin ja lepuutti sormiaan aina välissä.

Johnin kuullessa omasta menneisyydestään hieman lisää häntä alkoi kiinnostamaan tämä kadonnut kuningas, jota Daniel oli vuosikymmeniä sitten lähtenyt etsimään. Hän ei kuitenkaan ollut vielä halukas kertomaan siitä, koska nyt ei vain ollut sopiva aika. Heidän oli nimittäin huudettava toisille, että toinen kuulisi tämän puheen ja vanhalle kääpiölle se voi olla yllättävän raskasta. Kiiturin ohjaamisessa oli jo tarpeeksi tekemistä vaikka hän olikin oppinut sen jo melkein kokonaan.

Matkattuaan tarpeeksi pitkään pilvien yllä Daniel ojensi kätensä kohti etuosaa ja sai Kiiturin laskeutumaan pilvien alapuolelle. Matka oli yllättävän pitkä, pitempi kuin noustessa, mutta päästyään alle, maisema oli upea. Vihreää oli melkein kaikkialla. Jopa vuorilla. Kukkulat näkyivät selvästi ja harvoissa kohdissa oli vain puutonta aluetta. Vuoristot olivat korkeat ja sirot, täynnä elämää ja kuolemaa. Silmiin kuitenkin pisti kaikista eniten tuo kaupunki tuolla horisontissa. "Voisiko se olla määränpäämme?" he molemmat miettivät ja samassa sekunnissa Daniel kiihdytti Kiituria ja käänsi kurssin kohti sitä.

Päästyään kaupingin luokse he ensiksi kaartelivat sen ympärillä yrittäen varmistaa, että paikka oli oikea. Kaupunki oli melkein samanlainen kuin muut, mutta sieltä kuului outoja ääniä. Aivan kuin taistelun ääni. Daniel vähensi vauhtia ja laskeutui aina alemmas, kunnes he alkoivat kuulemaan ääniä selvästi. Alhaalla olevassa rengasmaisessa kehässä otteli muutama hahmoa, joista kaksi olivat ennen kaikkea villimäisiä petoja, jotka tuntuivat huutelevan Khornen nimeä. Tämä oli selvästi siis oikea paikka ja laskeutumispaikan löydettyään molemmat laskeutuivat Kiiturista jälleen maan pinnalle. Daniel oli maassa ensimmäisenä ja katseli ympärilleen. Hän oli löytänyt todella hyvän paikan otttelupaikan läheisyydestä. Ketään ei näkynyt ja paikka oli tarpeeksi suojaisa, että kukaan ei varastaisi Kiituria. Tuskin hän edes osaisi lentää tällä, mutta aina oli parempi olla varma. Johnin loikattuaan alas asearsenaali mukanaan he alkoivat peittämään Kiituria oksilla ja muilla, että se "katoaisi" luontoon. Kiiturin ollessa turvassa he lähtivät kulkemaan kohti ottelupaikkaa, katsomaan miten Khornepojat pärjäävät. Danielin hämmästykseksi John oli valinnut otteluun aseekseen moukarin, jonka päässä oli teräviä piikkejä.

Rotten. Tällä kertaa tuskin olemme toveruksia if you know what I mean, jos siis molemmat selvitään tästä kierroksesta.

[TheEmu]

Tsik kurkki portin raosta tulevia vastustajia. "Jotain kaaoksenpalvojia ne on. Kummat punaiset haarniskat." hän huudahti Grungashille ja Hungashille. "Häh, mitä ne on, jotain syötävää?" kysyi Hungash ihmeissään. "Doh, syötävääpä hyvinkin, ensin ne täytyy vaan pysäyttää." totesi porukan johtaja Grungash tyynenä, "Punainen sopii hyvin niiden haarniskaan, kohta ne kuitenkin vuotaa verta niin, ettei haarniskaa alta näe".

"Noniin, hyökätkääpä kimppuun, pojat, hoidetaan tää taistelu pikaisesti alta ja lähdetään sitte sienikaljalle tohon lähibaariin." Grungash totesi, aloitti sotahuutonsa "WAAAAAGH!" ja ryntäsi vihollisia kohti, porttien avautuessa. Hungashilla kesti hetki jos toinenkin, ennen kuin ymmärsi, että taistelu alkoi, mutta vihdoinkin tämän tajutessaan hänkin lähti hyökkäämään taisteluraivon vallassa vihollisia kohti "WAAAGH"ia huutaen. Tsik tapansa mukaan lähti verkkaisemmin matkaan, aikomuksenaan antaa isojen toveriensa hoitaa pääasiallisen taistelun, tökkiessään itse tikarilla sopivassa kohtaa.

[Executioner]

Ascaer Alaquinne lausui loitsusanan ja läpimärät ajopuut syttyivät palamaan vahvalla liekillä kuin rutikuiva heinikko kesäpäivänä. Dreanil murahti halveksuen, mutta siirtyi vastahakoisesti lähemmäs hilparinsa kera, kaivaen laukustaan viinileilin. Kaartilainen ei voinut sietää druchiivelhon läsnäoloa, ja ellei olisi henkeään velkaa sille äpärälle, hän hakkaisi Alaquinnen kappaleiksi tässä ja nyt. Ilmeisesti maagi huomasi, mitä Cor'Issil ajatteli.

"Haluaisitko tappaa minut, Dreanil? Anna tulla. Selvitetään välimme heti, kun Tähtivalo on kaupungissa. Vain me kaksi, kuolemaan asti." Alaquinnen ääni oli kuin sulaa hunajaa. Dreanil tuijotti velhoa vihamielisesti, mokoma käärmekielinen petturi. Malekithin nimeen, Dreanil selviäisi mistä tahansa, kulkisi läpi tulen ja tuhannen örkin, mutta hän hakkaisi pään Ascaerin harteilta. Se oli hänen tehtävänsä.

"Olen kunniani velkaa Tähtivalolle. Niin paljon kuin ajatus etookin minua, en voi silpoa raajojasi irti yksi kerrallaan."

Alaquinne purskahti nauruun, joka oli kuin hopeatiukujen kilinää. Dreanil puri huultaan ja joi viinistään. "Mitä naurat, luopio?" Hän kysyi.

"Kunnia! Mitä sinä tiedät kunniasta, Noitakuninkaan koira? Jos ymmärtäisit mistään mitään, tietäisit, että kunnia on vain--"

Druchiivelho onnistui kierähtämään sivuun viime hetkellä, kun mustan kaartilaisen hilpari halkoi ilmaa juuri siitä, missä Alaquinne oli äsken istunut. Maagi yritti nousta, mutta toinen isku seurasi jo, eikä Ascaerin onnistunut kuin kierähtää taaksepäin. Koko ajan hän nauroi kepeästi, kuin pilkaten kaartilaista.

Seuraava isku osui Alaquinnea rintakehään. Haltia päästi korahtavan äänen hilparin murskatessa hänen rintakehänsä ja silpoessaan elimistön veriseksi mössöksi. Dreanil naurahti ja potkaisi murjottua ruumista teräskengällään. "Kuka on kunniaton nyt, petturi? Malekithin nimeen, tuomio on pantu täytäntöön."

Dreanil heilautti hilparin olalleen, mutta omahyväisen virneen hänen kasvoiltaan pyyhki heleä nauru, joka kuului hänen takaansa. Cor'Issilin silmät laajenivat ja tämä kääntyi ympäri, vain nähdäkseen luopiovelhon seisomassa suuren kivenlohkareen päällä kädet puuskassa rinnallaan. Harhakuva.

"Illuusio, petturi? Hyvä on. Hakkaan peilikuvasi kappaleiksi kunnes voimasi ehtyvät ja et pysty enää pakenemaan."

"Harhakuva?" Alaquinne nauroi. "Voi ei, rakas viholliseni Har Ganethin Varjo; minun ei enää tarvitse käyttää illuusioita. Ajattelin nimittäin lopettaa elämäsi tähän. Juokse!"

Dreanil syöksyi sivuun, väistäen ensimmäisen maagisen ammuksen, joka teki maahan savuavan kraaterin. Cor'Issil ei kuitenkaan ehtinyt hengähtää, sillä kolme uutta vasamaa seurasivat nopeasti perässä.

"Sain sinut, Cor'Issil! Kuole! Kuole!" Alaquinne kiljui maanisesti nauraen, loitsien jatkuvasti yhä enemmän mustia taikavasamia. Mustakaartilainen joutui pysymään liikkessä jatkuvasti, yksikin raapaisu noista taikavasamista riittäisi viemään sielun hänen kehostaan. Hän oli nähnyt, kuinka Malekithin noidat olivat usein käyttäneet tätä loitsua, Tuomionvasamaa, taistelukentällä. Hän ei kuitenkaan koskaan ollut nähnyt kenekään loitsivan noin montaa vasmaa näin lyhyessä ajassa.

"Mitä te teette?" Kuului ääni kauempaa. Cor'Issil pysähtyi ja käänsi kasvonsa kohti ääntä. Samassa yksi vasamista iskeytyi haltiaa rintaan, heittäen hänet jaloiltaan. Dreanil ei saanut hetkeen henkeä, mutta vastoin odotuksiaan, ei kuollutkaan. Kaartilainen nousi hitaasti pystyyn, tukien itseään hilpariinsa.

"Sargaran! Kylläpä sinulla kesti. Olimme juuri Varjon kanssa hieman huvittelemassa. Harjoittelemassa siis." Haltiamaagi hymyili ystävällisesti.

"Aivan. Joka tapauksessa, meillä on vastassa kaksi suurhaltiaa. Pitäisi olla helppo taistelu, sillä teille kahdelle likaisten temppujen käyttäminen ei tuota omantunnontuskia. Tai niin minulle on kerrottu. Ja päättellen siitä, mitä olette saaneet aikaan poissaollessani, se pitää paikkansa." Sargaran antoi katseensa kulkea halki puolimetrisiä kraatereita täynnä olevan maiseman.

"Jatkakaa pelleilyänne, jos haluatte. Tämä menee nukkumaan. Huominen voi olla viimeinen päivämme. Paras nukkua siis yö hyvin."

[Rotten sound]

Yleisössä jätit hurrasivat huutaen taistelun kunniaksi. Kirves nousi ilmaan ja leikkasi örkin kaulan katki valuttaen lisää verta areenalle. Hänen veljensä tuli viereen päitten kanssa, joilloin he nostivat päät ilmaan huutaen "Veri on vuodattettu sinun valtakuntasi puolesta Khorne ja kallot otettu sinun nimeen! Te jätit tulette näkemään lisää verta! Lisää kalloja! Lisää kuolemaa Khornen nimeen!"

Gargoth piirsi kalloihin Khornen merkin ja heitti ne yleisön sekaan huutaen samalla "Pitäkää hauskaa örkkiellä!". Näin veljekset lähtivät pois areenalta samalla, kun heidän jumalansa kehräsi nautinnosta kalloistuimella juoden verta ja katsomalla hänen omaa valtakuntaansa, joka täyttyi kalloista ja verestä.

Etsien baaria pitkin jättikaupungista he kulkivat viellä täristen taistelun aiheuttamasta adrenaali vaikutukset. He janosivat lisää taistelua ja varmasti lyötäisivät baarista parikin säälittävää taistelijaa tapettavaksi.

[Terminator Sergeant]

Sauruskolmikko valmistautui taisteluun. Arsa Zu kiinnitti häntäänsä punertavan metallipiikin, sitoi nahkaremmeillä olkasuojuksensa ja puhdisti hilparinsa. Tza haisteli ilmaa; hien seassa leijui pelkoa. Joku odottelevista taistelijoista tuoksui pelolta. Olisiko se voinut olla goblinien jäljillä leijuva löyhkä, vai pelkäsikö joku todellakin? Gweroth ilmestyi hiljaa heidän selkiensä taakse. Molemmat säpsähtivät kunnes tajusivat sen olleen hän, ja kaikki kolme marssivat ulos portista. Vastapäätä heitä seisoi joukko kauniita ja hennonnäköisiä olentoja. Hm, eivätkö haltiat olleetkaan osa Suunnitelmaa. Ilmeisesti nämä eivät. Kuolkoot, turhat pyörät. Saurukset asettuivat riviin kentälle.

[El Capitan]

Öö-ö, katteleeko Terminaattori ihan omiaan vai luenko minä väärin. Mehän tappelemme keskenään ja täältä tulloo kääppiä, ei haltioita.

Voisiko muuten Agni laittaa seuraavat ottelut ihan omaan viestiin niin näkee paljon helpommin, että koskas se ottelu on tullut.

[AgnituS]

Voisiko muuten Agni laittaa seuraavat ottelut ihan omaan viestiin niin näkee paljon helpommin, että koskas se ottelu on tullut.

Tehdään niin.

Sori muuten kun näissä matseissa vähän kestää. Koeviikko nimittäin menossa, mutta seuraavan pitäisi ilmestyä joko tänään tai huomenna.

[AgnituS]

Daniel & John – Tza, Arsa Zu & Gweroth

Kolme saurusta asettuivat riviin kentälle. Jokainen piteli käsissään samannäköistä hilparia, mutta kaikkien luonteet olivat erilaiset. Arsa ärisi ja tuijotti molempia kääpiöitä verenhimoisesti, piikillä varustettu häntä odottavasti puolelta toiselle heiluen. Gweroth taas oli tapansa mukaan hiljaa ja katseli hieman vastustajiensa ohitse, aivan kuin he eivät olisi kiinnostaneet häntä yhtään. Samalla Tza mietti ja penkoi muistiaan, josko hän olisi joskus kuullut näistä lyhyenpuoleisista olennoista jotakin taktiikan kannalta tärkeää.

”Suuret ja terävät hampaat, kova nahka, reaktiokyvyssä ei ole kehumista ja varo keskimmäisen häntään kiinnitettyä piikkiä”, Daniel sanoi Johnille, joka ei ollut koskaan ennen nähnyt saurusta. Daniel taas oli törmännyt retkillään muutamaan ja koki parhaimmaksi valaista nuorempaa kääpiötä hieman. John virnisti ja tuli samalla näyttäneeksi oman purukalustonsa, joka oli sekin melko terävässä kunnossa.

”Asia ymmärretty, tehdään niistä hakkelusta, Daniel”, John sanoi innostuneesti.

Arsa ei malttanut odottaa jätin antamaa aloitus karjaisua vaan otti varaslähdön ja ryntäsi päin kääpiöitä. Tza katsoi parhaaksi lähteä perään ja Gweroth jäi edelleen paikoilleen, mutta siirsi sentään katseensa jo vastustajiin. Daniel otti Arsan rynnäkön taidokkaasti vastaan, samalla kun John lähti päin toista liskoa. Kääpiön moukari tuli torjutuksi hilparilla ja Tza koetti onneaan kumartumalla alaspäin, aikeenaan vangita kääpiö leukojensa väliin. Nyrkki kolahti liskon silmäkulmaan ja ohjasi hampaat pois oikealta reitiltä.

Gweroth lähti viimein liikkeelle. Hitain askelin hän käveli kohti taisteluparia, jonka muodostivat John ja Tza. Rauhallisen hetken saavuttua Gweroth tarttui kumppaniaan olkapäästä ja sysäsi tämän sivummalle. Tza ymmärsi vihjeen ja kääntyi Danieliin päin, jonka puolustuksen läpi Arsa yritti turhaan päästä. Gweroth odotti vastustajansa aloitetta, jonka kääpiö mielellään tarjosikin liskolle. John löi voimiensa takaa, mutta osui vain hilparin metalliseen varteen. Lisko antoi palautuksena mojovan tällin tökkäämällä hilparinsa tylpällä päällä. Kääpiö kompuroi iskun voimasta taaksepäin ja sylkäisi pari katkennutta hammasta suustaan. Suuttuneena Gwerothille ja itselleen, John kävi uuteen hyökkäykseen. Hän muutti ylhäältä päin tulevan iskunsa yllättäen sivuttaissuuntaiseksi ja sai osuman liskon vatsaan. Moukarin piikit upposivat helposti suomuttomasta nahan kohdasta läpi, saaden Gwerothin rääkäisemään kivusta. John painoi toisen jalkansa vasten liskoa ja vetäisi aseensa irti. Sitten jokin viilsi häntä ohimoon. Kääpiö läpsäytti kätensä epäuskoisena haavalle ja katsoi ympärilleen. Hän huomasi vieressä taistelevan Arsan häntäpiikissä verta ja tajusi sen omakseen. Lisko oli yhdellä hännän heilautuksella pelastanut toverinsa pulasta. Gweroth huomasi kääpiön olevan haavoittuvimmillaan ja iski tätä hilparillaan. John kaatui maahan ja yhtäkkiä ohimossa oleva syvä viilto tuntui maailman mitättömimmältä asialta. Liskon ase oli katkaissut oikean solisluun ja uponnut siitä alaspäin vielä hyvän matkaa. John tarttui toimivalla kädellään hilpariin ja rupesi äristen kampeamaan sitä ylöspäin. Gweroth yllättyi kääpiön sisukkuudesta ja pisti vastaan. Johnin voimat eivät kestäneet aseenvääntö kilpailua kauan ja hyvin pian hän jäi liikkumattomaksi areenan pinnalle makaamaan.

Daniel tiesi ystävänsä kohtalon siitä, että kolmaskin saurus siirtyi hänen kimppuunsa. Sanoinkuvaamaton viha täytti hänet ja hän vannoi kaikkien esi-isiensä nimeen voittavansa taistelun. Kääpiö huitoi hulluna kirveellään, eikä edes yrittänyt torjua häneen kohdistuvia iskuja vaan antoi niiden osua itseensä. Tummanpunainen haarniska kesti lähes jokaisen lyönnin. Daniel keskittyi aina yhteen viholliseen kerrallaan ja ensimmäisenä surmansa sai Gweroth, joka ei enää kestänyt kehossaan olevia lukuisia haavoja. Loput kaksi saurusta taistelivat raivokkaasti, varsinkin Arsa, joka oli tähän mennessä kärsinyt vähiten vammoja. Tzan haavakokoelma sai jälleen uuden tulokkaan kääpiön aseesta, tällä kertaa päähän, ja lisko kaatui kaikkensa antaneena. Daniel jatkoi suoraan viimeisen vihollisensa kimppuun, joka oli kolmikon hankalin. Arsan kaulassa roikkuva puolipallo hohti niin kirkkaana, että se häikäisi kääpiötä. Daniel ratkaisi ongelman pirstomalla valon lähteen pieniksi siruiksi. Arsa oli menettänyt suojelusenkelinsä, eikä hän ollut tottunut käyttämään asettaan torjumiseen. Isku toisensa jälkeen osui häneen, rikkoen luuta ja leikaten lihaa.

Kaikki kolme saurusta lojuivat kääpiön ympärillä hengettöminä. Hieman erillään muista oli hänen ystävänsä ruumis. Nyt kun taistelu oli ohi ja raivo alkoi pikkuhiljaa muuntua suruksi, Daniel tunsi kuinka häntä koski muutamasta kohtaa. Ilmeisesti saurukset olivat saaneet muutaman osuman haarniskan läpi.

Valkopartainen kääpiö nosti kuolleen toverinsa selkäänsä ja poistui areenalta.

Melko pitkä tappelu, kesti 10 vuoroa. Danielin AS pelasti yhteensä 20 kertaa. Kaksi haava tuli kumminkin läpi, joten paranee kahteen. Kolmen liskon nuijimisesta tuli yhteensä 56 pistettä.

[El Capitan]

Hemmetti, mikä loppu Johnille. Vähän, jos olisi saanut kuvailua lissää niin olisi ollut peukalo pystyssä. Menneehän se näinkin, en uskonutkaan pojun pitkälle pötkivän vaikka onkin ihq-talismaani. Sellanen kysymys vaan, että olikos muuten tappojärjestys kaikista ihanteellisin vai joku ihan paska, kun lähin tappamaan aluksi sitä, jolla on 4+ wardi >S5 vastaan?

Danielin AS pelasti yhteensä 20 kertaa.

Siihen se on suunniteltukin. S5 T5:sta vastaan, 3+ as minimissään ja 4+ wardi ei paljoa päästä läpi. Tehään pojusta kuolematon Die hardilla. Aaah, 1- save viimeistä viedessä.

Katotaan, jos jaksan kirjoittaa tänään jo jotakin. Taitaa mennä kuitenkin huomiseen.

[El Capitan]

Danielin riehutessa liskojen keskellä aika oli ikään kuin pysähtynyt. Veritipat pysähtyivät ilmaan ja Danielin kasvojen raivokkuus jäi ikimuistoiseksi kuin taidemaalaajan teos maailmalle. Kolmen liskon läheisyydessä hän heilutteli jykevää kirvestään, vihaisena maailmalle, hänelle itselleen, liskoille ja Johnin kuolemalle. Hän polttaisi itsensä nyt kokonaan loppuun ja hyväksyisi kohtalon, jonka hänelle on nyt annettu. Yksin kolmea vastaan ei ole reilua, mutta koska elämä on ollut reilu. Ei koskaan. Reilua olisi ollut, jos kuningas olisi löydetty tai hän olisi saanut kunnian kuolla matkallaan muiden ystäviensä vieressä kuin täällä kaupungissa, hyvän ystävänsä, Johnin, viereen. Se kuolema ei tehnyt tästä huonoa vaan se, että se oli häviö ensimmäisille vastuksille, jotka selvästi voittivat meidät yhteispelillä, hyökäten yhdessä useasta eri suunnasta. Taktinen stradegia, mutta pelkurimainen. Kääpiö ei ikinä tekisi niin vaan kunniakkaasti mies miestä vastaan ilman kenenkään apua. Danielin silmät alkoivat hehkua punaisina, tulen punaisina.

Silmissä olevat liekit toivat valoa ja lämpöä kaikkialle ympärille. Katsomo sai uusia värejä, maisemasta tuli lämpimämmän värinen ja liskoista, noista kurjista liskoista tuli murhaajan kylmiä olentoja, joiden raajojen suuret kynnet olivat märkinä verestä. Eikä kenentahansa verestä, vaan kääpiön pyhästä verestä, jota he eivät märkyyden he eivät ansainneet kokea. Johnin ruumiista alkoi veret kuivumaan kylmälle iholle, joka pian alkoi säteilemään kirkkaasta valosta. Se oli häikäisevän kirkas, mutta onneksi kukaan ei sitä huomannut. Kaikki pysyivät paikoillaan. Täyttyen uudesta energiasta Johnin kylkiluut nousivat ilmaan jalkojen ja käsien roikkuessa vapaina sivuilla. Huulet alkoivat pikku hiljaa nykimään ja valkuainen pilkahti silmäluomien alta aina välissä näkyviin. Pian hän aukaisi molemmat silmänsä auki ja katsoi ympärilleen. Niin hiljaista, rauhallista ja ajatonta. John alkoi tuntemaan jälleen raajansa ja hän lähti kävelemään ympäriinsä. Tylysti kävellen suoraan eteenpäin, välittämättä veripisaroista ilmassa ne tarttuivat hänen ihostaan kiinni ja jättivät veritahran tatuoituun ruumiseen. John käveli ystävänsä, Danielin viereen ja katsoi häntä. Hän ei ollut koskaan nähnyt häntä näin hurjistuneena, ikään kuin katsoisi peiliin. Tämä kääpiö ei ollut Daniel vaan John. Vain John kykeni olemaan niin hurja, että lähtisi alivoimaisessa tilanteessa taistelemaan. Daniel ei tekisi sitä koskaan. Vielä kerran katsoen olkansa yli liskoihin John tarttui Danielista kädestä tiukasti. Astui hänen varpailleen ja työnsi ruumistaan Danielin ruumista vasten. He eivät törmänneet vaan pikemminkin sulautuivat yhdeksi kääpiöksi. Johnin raajat heiluivat vielä hetken, mutta löydettyään oikein asennon Danielin ruumis alkoi hohtamaan tuota samaa valoa kuin mitä Johnin ruumis oli ennen seisaalleen nousuaan. Punainen tuli hänen silmissään paloi nyt kirkkaammin tuota samaa tulta, joka tulisi palamaan ikuisesti. Minne tahansa hän menisi, aina kirveeseen tarttuessaan tai nyrkkinsä kohottaessa liekki syttyisi palamaan samalla tapaa kuin se paloi nyt vapauttaen saman hurjuuden ja mielipuolisen taistelun vimman, joka päättyisi vasta sitten, kun hänet iskettäisiin kuoliaaksi. Samassa hetkessä yleisö alkoi huutamaan jälleen ja pian liskot olivatkin maassa elottomina yksi kerrallaan.

Katsomo hurrasi voittoisalle Danielille, joka ei ollut uskoa voittoaan. Hän oli ollut melkein varma siitä, että kuolisi pian, mutta niin ei käynytkään. Ei tänään. Ei hänelle. Tänään oli jonkun muun vuoro kaatua, mutta hän jatkaisi matkaansa jälleen ainakin päivän verran. Jälleen yksin, ilman ketään. John oli kaatunut. Daniel käveli tämän ruumiin luokse ja katsoi sitä kyyneleet silmissä. Hän ei voinut uskoa, että tämä oli poissa. Niin ei voinut olla, eikä siltä tuntunutkaan. Aivan kuin hän olisi täällä vielä mukana. Jossain, missä häntä ei voinut nähdä, mutta sitäkin paremmin tuntea. Kyyneleet alkoivat pian löytää maan, joka oli verestä punaisena. Niin liskojen kuin Johninkin. Daniel lopulta otti toveristaan kunnon otteen ja kantoi kädet eteenpäin ojennettuna hänet pois areenalta, sylissään pitäen, itkien verta tämän ruumiin päälle.

Että sellasta.

[Ookami_Tez]

Kääpiön raahautuessa ulos kantaen ystävänsä veristä ruumista mukanaan oli Bill areenan uloskäynnillä. "Turhaa sie tuommoist teet soturi kuoltuu. Taisteli hyvi tuo kaveris. Ansaitsee kierroksen kapakas tuommoitteet poijat, vaikka pieniä ootteki." Bill sanoi kääpiölle nousten nojaamasta seinää ja tarjoten suurta kouraansa kääpiölle. Kädessä oleva gnoblar näytti siltä että se yritti veistää puukolla katki sidos nauhaa päästäkseen irti. Tosin Gnoblar ei ollut järin fiksu ja käytti puukon tylsää puolta. "Min tarjoon siul oluet kapakassa. Sin olla tosi soturi." Bill sanoi virnistäen leveästi näyttäen harvahampaisen suunsa. Bog asteli myös lähemmäs maan tunten hieman vapisevan raskaan jätin askelista. "Myö ollaan Bill ja Bog. Toivottii nähdää kehäs ja saaraan kunnon tappelu pystyhi teitin kans." Bill sanoi päättäen sitten että tarjoisi koko kapakalle kierroksen kääpiöiden hienosti taistelu kyvykkyydestä. "Ons aika juhlii soturi kuolemaa. Suru saa jäädäppi odottaa myöhempää, eikös joo pikkunen mies." Bill sanoi röhnöhtäen ilmoille ja lähtien Bog perässään jo kohti kapakkaa. Sisällä kapakassa kuului kova ääninen huuto Billin suusta. "Myö tarjoo kierrokse piente parta suiden voitoks!" Bill oli huutanut ja raahautunut Bogin kanssa takaisin ruuan ja juoman luokse aikoen juhlia taisteluita iloisissa merkeissä jäämättä sen ihmeemmin asioita miettimään.

Sotureille kunniaa eikä kyyneleitä!

[AgnituS]

Hemmetti, mikä loppu Johnille. Vähän, jos olisi saanut kuvailua lissää niin olisi ollut peukalo pystyssä. Menneehän se näinkin, en uskonutkaan pojun pitkälle pötkivän vaikka onkin ihq-talismaani. Sellanen kysymys vaan, että olikos muuten tappojärjestys kaikista ihanteellisin vai joku ihan paska, kun lähin tappamaan aluksi sitä, jolla on 4+ wardi >S5 vastaan?

Kuvailua olisi tosiaan voinut olla lisää, onneksi onnistuit paikkamaan melko hyvin :D Fluffitteluni on ollut hieman kankeaa, johtuen osittain kiireistä. Tappojärjestyksessä se wardilla varustettu lisko komeili kylläkin viimeisenä, että siinä mielessä oli ihan fiksu järjestys.

[Terminator Sergeant]

Samperi, olisi sittenkin ehkä pitänyt pistää enemmän kuin yksi magic item koko porukkaan :D

Sauruskolmikko raahattiin kaatuneitten kasaan. Jonkin ajan kuluttua Arsan toinen silmä aukesi. Quetzlin suojelus oli sittenkin pelastanut hänet; hän oli elossa. Vammautunut pahasti, mutta elossa.
Hän aloitti hitaan ja tuskallisen ryöminnän pois kasasta. Tuuma tuumalta hän raahautui kohti kiviseinää, jota vasten hän rojahti puuskuttaen. Arsa kankesi itsensä pystyyn, purren hammasta niin kovaa että yksi terävistä kulmahampaista lohkesi ja putosi paikaltaan.

Raskastekoinen saurus huohotti paikallaan tutkien kehoaan. Vasen käsi: käyttökelvoton. Oikea: toimii. Jalat: lähes käyttökelpoinen. Kyljet tosin olivat sangen hajalla. Arsa yskäisi verta ja taipui kaksinkerroin kivusta. Katsoessaan alas hän huomasi toverinsa. Mokomat olivat menneet kuolemaan.
Arsa repäisi Gwerothin hännä irti tämän hajonneesta ruumiista. Se saisi kelvata aseena kunnes hän pääsisi pois kaupungista.

Areenalta kuului myövintää. Kaikkien huomio oli siis siellä. Arsa Zu lähti kävelemään, voimakkaasti seinään nojaten, kohti uloskäyntiä. Yhtäkkiä satunnainen katsoja sattui tulemaan samasta ovesta sisään. Molemmat hämmästyivät, mutta Arsan sodan koulimat refleksit olivat nopeammat ja onneton katsoja halkesi kauniisti kahtia olkapään korkeudelta. Arsa säntäsi avautuneesta ovesta ulos viileähköön ulkoilmaan.

Aurinko oli yhä taivaalla, mikä hankaloittaisi hänen pakoaan. Kuka tahansa saattaisi huomata hänen seinään jättämänsä verivanan ja hälyttää areenan vartijat. Nämä ajatukset päässään Arsa Zu eteni vaivalloisesti kohti areenan sivuporttia. Siitä läpimennäkseen pitäisi tappaa kaksi vartijaa. Tässä kunnossa siinä onkin tekemistä. Luonnollinen saalistaja ei kuitenkaan jäänyt neuvottomaksi tällaisessa tilanteessa, vaan asettui porottavan auringon heittämään varjoon pitkäkseen odottamaan iltaa.

Illan tultua Arsa kohottautui seisomaan ja katseli kuinka vartijajätit ryyppäsivät kopissaan autuaan tietämättöminä hänen läsnäolostaan. Urahtaen kivusta raajoissaan hän heitti seinällä roikkuvan soihdun sisälle vartijoiden koppiin, saaden kännissä olevat jätit uskomaan olevansa palavassa rakennuksessa, varsinkin kun kankainen seinävaate otti liekistä kiinni ja leimahti. Suunnitelma toimi kuin unelma. Kun jätit ryntäsivät ovesta, nappasi Arsa molemmilta kurkut auki. Verta pursuvat jätit kakoivat ja kuolivat pihamaalle.
Arsa käveli koppiin ja ähisten ja puhisten väänsi kohtuu kookkaan "pikkuportin" rautaisen olemuksen auki, ja lukitsi vivun tuolinkappaleilla. Sitten hän kääntyi lähteäkseen, mutta huomasikin vartijakapteenin oven suussa. Tämä näytti vihaiselta, ja Arsa Zu tiesi ettei tämä olisi menossa minnekään niin pitkään kuin hän eläisi. Ainoa vaihtoehto olisi siis taistella tie ulos. Jätti heilautti kookasta miekkaansa siinä missä Arsan pää olisi ollut ellei hän olisi kumartunut ja kierähtänyt lattialle. Raskas tammipöytä rasahti miekan iskeytyessä sen pintaan. Jättikapteeni kiskaisi miekan nopeasti irti, valmistautuen uuteen iskuun, torjuen samalla toisessa kädessään olevalla pistoolilla Arsa Zun vastaiskun. Seuraava isku tuhosi tyystin kaikki rommipullot, kun raskas miekka suhisi ilmassa etsien maaliaan, joka verta vuotavanakin tuntui olevan liian liukas jäädäkseen tielle. Pistoolin laukaus kumahti viilenevässä illassa ja sai karmiininpunaisen vanan leijumaan ilmassa, kun luoti kaivoi tietään liskomiehen reiteen. Jätti hymähti, olettaen vastustajansa rampautuneen ja avasi puolustuksensa ladaten lopetusiskua. Tuo aukko jätti tilaa saurukselle, joka toisella jalallaan hurjasti ponnistaen loikkasi ilman halki, suuri suu ammollaan, laskeutuen jätin kaulaan ja repäisten sen silmänräpäyksessä veriseksi räjähdykseksi, joka vaihtui kammottavaan ulvontaan kun jätti yritti epätoivoisesti pitää elämännesteensä sisällään, mutta haava oli liian vakava ja kapteeni kaatui kouristellen maahan kurkku revittynä.
Arsa Zu seisahti verinen lihakimpale suussaan katselemaan työtään. Hän nielaisi kaulapalan ja sylkäisi raadon päälle. Heikko.
Hän käänsi selkänsä vartijahuoneelle ja laahasi ruhonsa ulos portista, josta hän lähti kulkemaan kohti karua vuoristomaisemaa, jossa hän hoitaisi itsensä ja vaeltaisi Albioniin. Hänen tehtävänsä pohjoisessa ei ollut vielä täytetty.