Tiburon kirjoitti:...Tosin tätä koko juttua on tavallaan melko vaikea alkaa selittämään ilman että se kuulostaa kovin monimutkaiselta.. :)
Jos johonkin asiaan edes liittyy naiset, voiko sitä edes yksinkertaisesti selittää???
Täälläpäin se olen minä kenen hermot menee ajankäytön kohdistamisesta (liekö tuossa lauseessa järkeä?). Tuntuu ettei ikuna riitä aikaa ukoille, aina kun täytyy jotain kaupassakäyntiä tai muuta pas... vastaavaa. Tosin, ei se perkuleen eukko itse sieltä kaupasta ulos löydä...
Jotenkin on vaikea ajatella että jonkun ukkoiluun menee niin paljon aikaa että toinen hermostuu. Itse en ainakaan jaksa tehdä kuin korkeintaan jokusen tunnin päivässä, sekin selkävaivaisena pätkissä, niin kyllähän sitä aikaa löytyy. Ja kuten edellä mainittua, järkihän siinä lähtee jos viettää kaiken aikansa joko figutellessa tai sitten puoliskon kanssa (etenkin jälkimmäisessä).
Tiburon kirjoitti:...Tosin tätä koko juttua on tavallaan melko vaikea alkaa selittämään ilman että se kuulostaa kovin monimutkaiselta.. :)
Jos johonkin asiaan edes liittyy naiset, voiko sitä edes yksinkertaisesti selittää???
Tottahan se on, että me naiset ollaan kovin monimutkaisia otuksia.. :) mutta senkin kanssa täytyy teidän miesten elää.. :P
--järkihän siinä lähtee jos viettää kaiken aikansa joko figutellessa tai sitten puoliskon kanssa (etenkin jälkimmäisessä).
Myös hyvin paikkansapitävää, ja meillä kummallakin on omat harrastuksemme ja menomme että ei sen siitä pitäisi olla kiinni. Yhteistä aikaa on oikeastaan erittäin vähän.
Pyöveli kirjoitti:Luulen että tässäkin keskustelussa on vastakkain nuorempien harrastajien ihkudaa-asenne, jossa tyttö/poikaystävä on se maailman napa jonka kanssa ratsastetaan auringonlaskuun ja mikään ei saa häiritä harmoniaa. Tällöin pikku-ukkojen kanssa puuhailu joutuu vastatusten laatuajan kanssa jota voidaan viettää vaikka ostarilla käsi kädessä norkkuen tai ihan vaan kahdestaan telkkaria katsellen. Toinen katsantokanta on sitten ne, joilla parisuhde on hieman pidemmälle kehittynyt ja jatkuva yhdessäolo on muuttunut arjeksi. Tällöin se miniatyyrien kanssa puuhailu voi olla se hyväkin harrastus tyyliin "meehän sie vaikka pelaamaan pikku-ukoilla, niin me mennään mimmien kanssa shoppaan/salille/kampaajalle" Myöskään pidemmän aikaa pystytssä pysyneessä parisuhteessa pikku-ukot ovat jo todennäköisesti löytäneet sen oikean paikkansa ja harrastusaikansa, eikä niitä edes tarvitse asettaa asemaan parisuhde vs pikku-ukot.
Tämä tapaus on kyllä tota arkipuolta, ei mitään "pakko viettää kaikki liikenevä aika toisen kyljessä kiehnäten". Tosin tässä on vaan mennyt siihen että sekin (loppujen lopuksi vähäinen) aika mitä yhdessä vietetään menee siihen että tuo yks räpeltää enemmän tai vähemmän figujensa kanssa. Kun olis välillä mukavaa viettää aikaa keskenämme ilman pikku-ukkoja.
Toisaalta tämänhetkisen voinee laittaa sen piikkiin että tuolla yhdellä on melko iso projekti menossa jonka dl lähestyy kovaa vauhtia, mutta kuitenkin.. Ja vielä n:nnen kerran, että harrastusta vastaan EI ole yhtään mitään ja on sitä itsekin tullut opetelleeksi kaikennäköistä asian tiimoilta.. :)
Mutta nuoremmille vanhan naavaparran elämänohje... Muistakaa pitää myös se seurustelukumppani hyvällä tuulella, muutoin voi käydä niinkin, että kohta teillä on loputtomasti aikaa pikku-ukkoilla :)
Kauniimpi osapuoli on tiennyt figuilustani jo ennen kuin aloimme edes seurustelemaan, vaikka kauhisteli jo silloin figujen määrää ja hintaa. Kumppaniani ei haittaa figuiluni, kun ei lukiolaisina vielä yhdessä asuta, ja tuntee sitä paitsi kaikki figukaverini ja on heidänkin hyvä ystävänsä. Täytyy myöntää, että figuilu on vähän jäänyt syrjään, mutta sen taitaa olla syy lukion. Kyllähän tuo parempi puolisko kutsuu kaikkia figuurejani, vaikka kuinka hienosti ne olisin maalannut, ötököiksi.
Toisaalta kun kumppani sattui olemaan Apocalypse-pelissä, jossa pelasin yksin yli 9000 pisteen liittolaisarmeijoillani, oli kyllä naurussa pitelemistä, kun tyttöystävä katsoi kuinka figuja vaan tuli ja tuli pikku laatikoistaan. Sääliksi kyllä kävi tyttöystävää, kun joutui katsomaan käytännössä koko pelin, eikä hänelle jäänyt paljoa huomiota. Paitsi että yksi kavereistani onneksi piti hänelle seuraa.
Mutta meni juttu jo alusta ihan sivuraiteille, itse pistän tyttöystävän etusijalle. Tietty jos peli on sovittu, niin silloin pelaan kavereiden kanssa. Eikä tämä järjestely kauheasti päänvaivaa ole aiheuttanut.
Miehet: Älkää tehkö sitä virhettä, että asetatte pikku-ukot puolisoidenne/tyttöystävienne edelle! Pelatkaa ja näprätkää rauhassa, mutta kyllä ne leffaillat kullan kanssa kannattaa kokea.
Itselläni on myös useimmiten käynyt hyvä tuuri sinänsä, että vaikka tyttöystävä tms. ei ole ymmärtänyt pätkääkään harrastuksesta ja lähinnä ihmetellyt, että mitä ihmettä 30v äijä leikkii pikku-ukoilla, niin loppujen lopuksi he ovat itse päätyneet istumaan pöydän ääreen suti kädessään. Nyt avovaimoni lähinnä hyväntahtoisesti hymyilee harrastukselle josta on myös tullut ammattikin jossain määrin. Onhan se varmaan hauska sanoa tuttavapariskunnille heidän kysyessään mitä mies tekee niin "joo se myy netissä pikku-ukkoja" :D.
Sen olen kuitenkin huomannut, että harrastuksiaan ei pidä hävetä. Tuntuu, että moni ystävä on naisen ilmaannuttua kuvioihin luopunut harrastuksestaan peläten, että nainen lähtee kävelemään. Tästähän on jossain topicissa puhuttu mutta asiahan on niin, että suhteessa jos ei hyväksytä sellaisenaan on parempi jatkaa eri polkuja. Vielä, kun saisin avokin pelaamaan lautapelejä....
Relic kirjoitti:Vielä, kun saisin avokin pelaamaan lautapelejä....
Omani on em. syistä traumatisoitunut figupelejä kohtaan, mutta lautapeliaddikti se kyllä on. Settlers of Catanista se yleensä lähtee, pari ekaa peliä ilmaiseksi... sitten vähän kokeilua Carcassonen kanssa, ehkä pari lisäosaakin silloin tällöin ja kohta se sitten valloittaa Illuminatissa Ufoilla maailmaa kauniisti hymyillen muitten pelaajien pelatessa hampaat irvessä takkiinsa ottaen...
Mun kokemuksella naiset ja figuilu on ollut hieman hankala tasapainotettava.
Aluksi se tietysti ihmetteli että mitä kumma touhuan. Sitten meni pari vuotta ilman mitään ihmeellistä kun ei vielä asuttu yhdessä, lähinnä satunnaista ihmettelyä pikku-ukkojen määrän ja rahankäytön suhteen. Ei siinä vaiheessa pahemmin ottanut kantaa käytettyyn aikaan, vaikka tuli harrastettua paljon nykyistä runsaammin pelaamista, maalaamista, jne.
Sitten muutettiin yhteen ja harrastus alkoi tulla enemmän tapetille keskusteluissa, kun verkkokellari ja useimmat kaapit pursui lähinnä mun harrastuskamaa, maalauspöytä yhteisessä makkarissa ja joskus tuli tietysti käytettyä kokonaisia päiviä peleille (siinä kohtaa osasin jo vältää kokonaisten viikonloppujen uhraamista harrastukselle).
Okei, taas pari vuotta meni silleen, sitten kihloihin, parisuhde syveni, enemmän yhteisiä tuttuja ja yhdessä sovittuja menoja, talousasiat onneksi pidettiin erillään. Mutta harrastuskaman määrä lisääntyi, tosin harrastusaika alkoi vähenemään. Harrastus alkoi välillä vähän hiertämään. Ehkä suurimmat peitsenkäännöt tuli olkkarin vitriinien täyttämisestä (lasit vs pikku-ukot; päätyi 50/50 pattitilanteeseen) sekä maalauspaikasta (jonka piilotin suljettuun kaappiin).
Sitten kunnolla lisää painetta peliin: lapsia, avioliitto ja yhteinen asuntohankinta. Ok, neliöitä tuli karvan verran lisää, mutta vapaa-aika putosi nollaan, elämä muuttui paljon raskaammaksi ja talous yhdistyi osittain (yhteisten lainanlyhennysten muodossa; lue: mun rahankäytöllä alkoi olla merkitystä). Siinä tilanteessa kun yrität selventää kumppanille että nyt pitäis lähteä johonkin parin päivän turnaukseen ja sitä ennen pitäis maalata kuukauden päivät viikonloppuisin pikku-ukkoja, niin turpaan tulee että heilahtaa. Katsoo nyt jo kieroon jos vietän liian pitkiä sessioita maalauskaapilla, tai postilaatikkoon kolahtaa kerralla useampi pakettien noutolappu. Varoitan vaan, tuossa kohtaa harrastus on veitsenterällä.
Alas, valoa pilkottaa kuitenkin tunnelin päässä. Mun pikkujäbät (3v ja 5v) alkaa olla tosi innostuineita maalaamisesta ja pienestä pelaamisesta, ja sitä myötä kumppanikin on alkanut sulattaa hommaa paremmin. Ehkä tästä tulee joku päivä vielä koko perheen yhteinen harrastus. Niin ainakin toivon. :)
Olipa pitkä tilitys. Yritin vaan sanoa, että omalta osaltani pahin harrastukseen liittyvä ongelma on ollut juuri tuo ajankäyttö ja muu sille omistautuminen (joka luonnostaan aiheuttanut vastareaktiota kumppanissa). Toisaalta hän on koko ajan hyväksynyt sen kun on huomannut että, se on mun henkireikä ja saan siitä paljon vastapainoa työlle ja muuhun. Ja nyt harrastuksen sovittaminen parisuhteeseen on menossa parempaan suuntaan. Ei ollut vaan mikään nopea prosessi...
Tilankäytön suhteen muuten helpottaa, kun vaihtaa skirmish-peleihin ja 6 mm skaalaan (pelitkin järkevöityvät). Tilantarve vähenee kummasti (joskaan ei missään nimessä poistu).
[quote="mv40k2"]Mun kokemuksella naiset ja figuilu on ollut hieman hankala tasapainotettava.
Alas, valoa pilkottaa kuitenkin tunnelin päässä. Mun pikkujäbät (3v ja 5v) alkaa olla tosi innostuineita maalaamisesta ja pienestä pelaamisesta, ja sitä myötä kumppanikin on alkanut sulattaa hommaa paremmin. Ehkä tästä tulee joku päivä vielä koko perheen yhteinen harrastus. Niin ainakin toivon. :)
-mv40k2[/quote]
Omasta kokemuksesta voin sanoa vielä, ettei se autuus täydelliseksi muutu vaikka on jälkikasvukin messissä. Itsellä on omat pojat 6/9/12 täysillä mukana harrastuksessa, ja rouva toisinaan tuntee itsensä 'hiukan' ulkopuoliseksi... Välillä ei kuulemma jaksaisi kuunnella analyysiä jonkun loordin iskujen määrästä, chargematkoista, tms ruokapöydässä (no yritetään sitä toki yleensä hillitäkin). Toki turnauksiin meno on helpommin perusteltu kun vie pari/kolme pikkujätkää niiden pikku-ukkojen lisäksi mennessään. Vaan kun ihminen ei elä pelkällä kaurapuurolla, niin pakkohan sitä on elämänkumppaniensa jossain rajoissa pysyviä omituisuuksia itse kunkin oppia ymmärtämään. Minäkin olen antanut sitten pitää niitä tupperware, Lingon&bloobäri -kutsuja yms meillä. Ja kyllä niihin rouvankin muoviesineisiin on euroja uponnut, vaan eipä niitä centtejä kukaan vie manan maille mennessään.
Jälkikasvusta puheenollen, se on todella hämmentävää miten pitkäjänteisiä ja eteviä maalaajia tuollaisesta seitsemän ikävuoden paikkeilta alkaen nuo pikkupojatkin voi olla. Ei varmasti ole huono harrastus keskittymiskyvyn ja kädentaitojen kannalta tuo figumaalailu. Ja säännötkin alkavat mennä aika hyvin perille tuossa 8-9, osin jo 7 ikävuoden paikkeilla, tietysti kaverista riippuen.
@smaxx:
Jep, tutulta kuullostaa. Oma muija alkanut myös tosiaan tuntea itsensä vähän ulkopuoliseksi kaikkien niiden pelihöpötysten kanssa, kun pikkuvesselit on super-uteliaita kyselemään kaikkea. Täytyy yrittää saada sekin mukaan peleihin jollain tavalla että voi edes yrittää osallistua. Tai ainakin askartelemaan/maalaamaan. Siitä se tykkää satunnaisesti poikien kanssa. Ja toi varmaan pitää ihan paikkaansa, että jatkossa se on vaan tyytyväinen kun vien vesselit mukaan viikonloppuisin pelitapahtumiin ja se saa omaa aikaa jolloin voi pitää omia kutsuja, ym.
Samoja huomioita olen tehnyt pojista. Jo alle 5-vuotiaina sujuu 40k paljon yksinkertaistetuilla säännöillä ja noin 5-10 ukolla per puoli. Noppien myötä numerot ja laskeminen kehittyy. Ja hämmästyttää myös tuollaisen 5-vuotiaan keskittymiskyky yhden ukon maalaamisen kanssa, verrattuna normaaliin leikkimiseen. Kaipa pikkumuksut on samanlaisia kun aikuiset, jos jokin oikein kiinnostaa niin siihen malttaa panostaa. :)
Toimivaksi todettu umutus on on laittaa maalaus/näverrys piste olkkariin, missä daami kuitenkin
väijyy telsua silmät kiiluen harvaseilta. Näin tulee täydellisistä naisista ja night goblineista yllättäen yhteistä aikaa. Ikeasta saa 40 eurolla kuusilaatikkoisen pyörillä liikkuvan laatikoston johon kokenutkin tinasotahamsteri saa tungettua tarpeistonsa. Pöydän kun jaksaa siivota kerran viikkossa niin on nastempi
itse puuhata ja ylipapitar on tyytis.
Ja jos sattuu olemaan pieni vauva niin kantsii harrastaa vain kun se nukkuu tai saa oppia mitä armageddon oikeasti tarkoittaa.
Anselmi kirjoitti:Ja jos sattuu olemaan pieni vauva niin kantsii harrastaa vain kun se nukkuu tai saa oppia mitä armageddon oikeasti tarkoittaa.
Hyvinhän sitä voi maalata sillä aikaa kun emäntä imettää vauvaa, kunhan on sekunnissa valmiina singahtamaan vauvaa röyhtäyttämään jos on siihen tarvetta...
Oma esikoinen on reilun viiden viikon ikäinen, kyllä hereilläoloaikanakin on jokunen nappi ja maastonkappale valmistunut.
Mukavan topic, tosiaan :).
Täytynee myöntää, että itselle ei koskaan ole tullut mieleenkään, että nuo kaksi niin erilaista asiaa voisivat mennä päällekkäin. En edes luokittele figuja samanlaiseksi kimmantappajaksi kuten esim. tietokonepeliriippuvuus tuppaa olemaan. Tämä tosin selittyy sillä, että tietokonenörttejä on enemmän kuin figuilu"nörttejä".
Kullakin on omanlaisensa harrastukset. Se on selvä. Hyvänä esimerkkinä sanottakoon, että jos yhdessä asuvat niin jos asiat muuten toimivat, mutta pari harrastusta puolin tai toisin on sellaisia, ettei oikein vastapuolelle natsaa, niin mikäs silloin estää kunkin tehdä jotain muuta.
Hyvä esimerkki: Siskoni ei hirveästi mitään pelaile (paitsi guitar heroa), kun taas hänen miesystävällä on kattava valikoima pelejä. Silloin, kun miesystävä pelaa, hän ymmärtää että se on hänelle mieluinen harrastus, ja toisinaan hän saattaa katsellakin mielenkiintoisan aiheen vuoksi, millaista meno on, mutta tarpeen tullessa, etenkin jos on tarkka nettipelisessio menossa, ei muun asian tekeminen (kuten vaikka lukeminen viereisessä huoneessa) ole ollenkaan ongelma, kumpikin voi hyvin paneutua omaan tekemiseensä, mutta kuitenkaan homma ei käänny ongelmalliseksi, sillä yhdistäviä tekijöitä on paljon, ja aikaa kuluu muutenkin suureksi osaksi mukavasti yhdessä. Se, että on parisuhde, ei tarkoita sitä, että käsi kädessä pitäisi jatkuvasti olla. Sopivissa määrin, kylläkin :).
Oikeastaan omalla kontilla on sama asia, mutta juurikin figuilun kohdalla: Kumppanini on kyllä sanonut, ettei harrastaisi figuja, koska ei ole oikein ikinä pärjännyt pikkutarkassa näpertämisessä, mutta ei se tarkoita että hän mitenkään syrjisi harrastusta, vaan suhtautuu hyvin positiivisesti siihen, että näpertelen niiden kanssa. Hän puolestaan tykkää lukea enemmän, ja itse pidän sitä todella rentouttavana ja erittäin kehittävänä harrastuksena. Harrastuksina nämä ovat erilaiset, mutta meitä yhdistää se, että aiheet ovat tekemisissämme ihan luontaisesti se, mistä tykkäämme yli kaiken, eli fantasia :).
