Aloittamassa...

[Rod]

Ajattelin aloittaa WH/Hordesia, mutta tuli pari kysymystä mieleen:

1. Voiko hordes joukolla pelata WH joukkoa vastaan nuilla starttisäännöillä? Vai tarviiko tähän nämä core säännöt.

2.Onko hordesin "aloituspakkaukset" tasapainossa WH:n "aloituspakkauksien" kanssa?

3. Onko totta, että tämä peli on parempi kuin warhammerit?

tattista jo etukätteen...

[Pseudok]

1. Kumpikin tarvitsee omat starttisäännöt.

2. Käsittääkseni näissä on jotain eroa pistekoossa, toisessa lähempänä 350 ja toisessa pyörii 300 ympärillä, tai jotain. Joku minua viisaampi valottakoon asiaa jos meni pieleen :)

3. Makuasia, mutta ainakin minulle vaihdos hammereista WM/H:lle oli järisyttävä muutos figupelikokemuksessani. Jännittävämpiä pelejä WM/H ainakin tarjoaa jos ei muuta :)

[Joonatin]

1. Quickstart -säännöt riittävät vastakkain pelaamiseen. Hordesille ja Warmachinelle on kummallekin omansa, mutta ne eroavat lähinnä Fury/Focus -osuudelta, samoin pieniä eroja Warcasterien ja Warlockien välillä, Hordesissa sitten vielä lisäksi Animusten käyttö. Molemmat säännöt kyllä löytyvät battle boxeista ja Privateer Pressin sivuilta.

2. Aloituspakkaukset ovat sinällään tasapainossa. Loitsuja ja ominaisuuksia on muutamia, jotka toimivat vain Warbeasteja tai Warjackeja vastaan, mutta eiköhän millä tahansa laatikolla ole mikä tahansa muu laatikko voitettavissa, kunhan oman laatikkonsa kikat oppii.

3. Tietysti... Mielipiteitä on suuntaan ja toiseen. Erilaisten sääntöjen vuoksi WM/H on monipuolisempi ja miettimistä ja kikkailua vaaditaan vähän enemmän. Figun rintamasuunnalla on väliä, aktivointijärjestyksellä voi ryssiä pelinsä pahasti, lyönnit vain omalla vuorolla jne. Lisäksi jokaisella figuurilla on omat hassut erikoissääntönsä, joiden muistaminen on melko olennaista kun pelit kasvavat. Yleisesti voisi ehkä sanoa, että WM-pelissä tapahtuu huomattavasti enemmän käänteitä ja virheitä, kuin WH-pelissä.

Positiivisena puolena voisi mainita myös sen, että yleensä hävitessäsi pelin, pystyt välittömästi sanomaan miksi hävisit. Casteri saattoi jäädä pari tuumaa liian lähelle vastustajaa, aktivoit figusi väärässä järjestyksessä ja et saanutkaan kuin yhden Warjackin lähitaisteluun, unohdit käyttää featin tms.

[Tom_Gore]

2. Ovat suurimmaksi osaksi tasapainossa, joskin tietyt matchupit voivat tuntua hieman puolueellisilta. Sanoisin kuitenkin, että boksipeleissä kokeneempi voittaa, jollei sitten käy paska noppasäkä puolin tai toisin.

3. WM/H on "vaikeampi" peli siinä mielessä, että erikoissääntöjä on todella paljon, aktivointijärjestys on erittäin tärkeä ja yksikköjen välistä synergiaa enemmän kuin Hammereissa. Kokeneetkin ketut tekevät lähes joka pelissä "virheitä", jotka pahimmassa tapauksessa maksavat heille koko pelin. Hammereissa, varsinkin 40k:ssa vähänkään pidempään pelannut oppii pelaamaan tasolla, jossa armeijalistan koostumus, etäisyyssilmä ja noppakäsi ratkaisevat pelin. Pelit menevät monesti aika rutiinilla läpi ilman, että monestikaan tarvitsee tosissaan pohtia eri vaihtoehtoja. WM/H:ssa todellakin joka pelin jälkeen tuntuu siltä, että olisi voinut pelata monta siirtoa paremminkin.

[Rod]

Tässä heräsi lisää kysymyksiä:

1. Minkä kokoisia nuo kentät on hordesissa yleensä. kuulemma pienempiä kuin WH:ssa
2. Mistä materiaalista nuo figut on?

Kiitos kaikille vastanneille ja tuleville vastauksille.

[Sopuli]

Tässä heräsi lisää kysymyksiä:

1. Minkä kokoisia nuo kentät on hordesissa yleensä. kuulemma pienempiä kuin WH:ssa
2. Mistä materiaalista nuo figut on?

Kiitos kaikille vastanneille ja tuleville vastauksille.

1. Kenttien koko on 48"x48", eli pienempiä kuin warhammerin

2. Kaikki figut ovat metallisia. Mitä metallia, en tiedä...

-Sopuli

[Murhe]

Jokaisella firmalla on enemmän tai vähemmän oma metalliseoksensa, jota käyttävät. Toisinaan eroa huomaa metallin kovuudessa. Muistaakseni Reaperin figut tuntuivat alkuun kovinkin pehmeiltä. GWn metalli taitaa olla hiukan kovempaa kuin PPllä, sillä en muista keihäiden kanssa aivan yhtä pahaa taipumisongelmaa kuin Khadorin Iron Fangeilla.

Warmachine ja Hordes ovat mielestäni aivan selvästi parempia ja laadukkaampia pelejä kuin Warhammerit. Merkittävämmät edut ovat mielestäni seuraavia:
- Pienempi mittakaava tekee peleistä helpommin lähestyttäviä.
- Peleissä ei ole turhia ja merkityksettömiä modeleita rivimiehinä. Jokainen yksikkö tekee työnsä yleensä varsin hyvin riippumatta hinnastaan. Edullinen modeli tekee työnsä kustannustehokkaasti, kun kallis on yleensä sitten todella pätevä.
- Yleisesti pelissä liki kaikki on juustoa. Suurin osa tarjolla olevista napeista on siis oikeasti hyviä. Tyylivalinnoista siis harvoin rangaistaan. Ei ainakaan niin pahasti kuin Warhammereissa.
- 2D6 antaa paljon laajemman jakauman satunnaisuuden suhteen, jota tarvittaessa laajentaa ylimääräiset nopat. D6 antaa vain tietyn määrän mahdollisia vaihtoehtoja. Tällöin hyvä ja huono tuuri todella yllättävät, vaikka keskiarvo painottuu mukavasti.
- Peli tarjoaa runsaasti valinnan mahdollisuuksia, joilla on taktista merkitystä. Pedot ja Warjackit osaavat ottaa ja heittää vastustajan, tönäistä toisen pedon/jackin vihollisen omien modelien päälle, puskea vastustajan nurin, tarttua asekäteen kiinni, polkea jalkaväen jalkoihinsa jne. Tämä siis omien erikoiskykyjen lisäksi. Mielikuvitus on siis vain rajana. Jos et saa vihollista tuhottua, tämän voi tarvittaessa siirtää pois vallattavalta kukkulalta.
- Warjackien hajoavat systeemit ja petojen haavoittuvat haarat ovat todellakin paljon jännittävämpiä kuin lohikäärmeen kuusi haavaa. Vastustajan voi siis rutata kunnolla ja katsoa miten se yrittää tehdä vastarintaa. Focuksella pumpattu warjack osaa todella yllättää vaikka siltä olisi runnottu aseet irti.
- Yksitäisten figujen perättäinen aktivoiminen antaa mahdollisuuden erilaisiin yhdistelmiin ja kikkoihin, jotka ovat pelin suola.
- Sinulla on mahdollisuus likaisiin temppuihin. Warmachinen ja Hordesin kenraalit ovat sen verran häikäilemättömiä tyyppejä, että voivat ampua omaa modelia selkään niin, että räjähdyksen alle jää iso tukku vihollisia.
- Sääntöjen ongelmakohtiin otetaan paljon aktiivisemmin kantaa. Ensimmäisen kirjan aikaan ei juuri tarvittu sääntöjä setviä, mutta nykyään ongelmia paikataan hyvin aktiivisesti. Vielä ei myöskään ole ollut rahastuksen makua tuomalla vanhaa kalustoa selvästi parempia yksiköitä pöydälle. Vaikka erikoissääntöjen määrä on ollut kasvussa. Vanhassa Primen kirjassa löytyy yhä osa kaikkein kovimmista kikoista.
- Focuksen ja Furyn hallinta on vain niin pahuksen hienoja keksintöjä.

[Kolmastoista]

Voisinpa tässä muutaman asian mainita, kun oma siirtymiseni WH:sta Masiinaan on vielä hyvässä muistissa.

- Ensimmäisenä ainakin itselleni tuli esiin pelien keveys. Ei enää tuntikausia kestäviä pelejä kymmenien ja kymmenien miniatyyrien kanssa paksua sääntökirjaa selaten ja pikkuongelmia tulkiten. Sulavaa peliä, jossa tapahtuu tarpeeksi paljon ja tarpeeksi nopeasti, eikä sääntöjen hallinta vie juurikaan aikaa.
- Pelin monipuolisuus oli (ja on yhä) mahtavaa, pelit samoilla listoilla uudelleen ja uudelleen eivät toista itseään.
- Muutaman pelin pelattuani myös taktiikan vaativuus ja monipuolisuus, joka aikaisemmin onkin jo mainittu, tuli esiin. Pelit vaativat keskittymistä, toisenlaista kuin warhammer: ei keskittymistä sääntöjen tulkitsemiseen ja pikkuasioiden muistamiseen, vaan oikeasti pelaamiseen ja järkeviin siirtoihin. Ja joka pelin jälkeen tosiaan pystyi kertomaan, miksi oli hävinnyt tai voittanut.

Siinä oli joitain ajatuksia, jotka ensimmäisenä tulivat esiin peliä vaihtaessa.

[The Captain]

Minusta on lisäksi hyvä mainita, että monipuolisuudessa on voimaa. Siinä, missä GW:n peleissä paras tapa on ottaa lista täyteen kaksoiskappaleita sitä parasta nappia (obliterator/LS tornado/mikä kulloinkin), WM/H:ssa eri yksiköt antavat toisilleen boostia tavalla, joka tekee armeijasta paljon voimakkaamman kuin pelkän osiensa summan. Esim. melko vaatimattoman oloinen porukka, Kharodin Winter guard, muuttuu parhaimmillaan erinomaisen kestäväksi ja tuhovoimaiseksi, jos armeijaa johtaa Kommandant Irusk ja vierellä jolkottaa Kovnik Josef.

Lisäksi kullakin armeijalla on kyky paikkailla synnynnäisiä heikkouksiaan, eli Khadorin yksiköt ovat luonnostaan hitaita, mutta eri loistuilla ym. efekteillä niihin saa kummasti vauhtia. Vastaavasti Cygnarin 'jackit ovat vähän hauraamman puoleisia, mutta panssaria saa buffattua yhdellä jos toisellakin tavalla. Eli omaa armeijaa voi rakentaa maksimoimalla armeijansa parhaan puolen ja hyväksyä samalla heikkoutensa, tai vaihtoehtoisesti käyttää osa armeijan pisteistä kompensoimaan heikkouksia ja pelata tasapainoisella armeijalla. Yleensä jälkimmäisellä tavalla ampuu itseään jalkaan vähän vähemmän.

Minua viehättää erityisesti tapa, jolla eri yksiköt toimivat keskenään. Jokaisesta ameijasta löytyy niin paljon vaihtelua, että kyllästyminen ei ole vaarana pitkään aikaan.

[Der Dexter]

jokainan casteri tai warlock pelaavat pmankaltaista ja tyyppistä peliään, ja jokainen voi pelailla aina hieman tai kokonaan erilaisella listatyypill (ampuva, hyökkävä puolustava jne) ja peli on aina erilainen.
sitten kun castereita on aikas monta, ei pelin kyllästymispiste useiden pelien jälkeen ole lähelläkänn Warhammerin vastaavaa, sillä vastustajankin ollessa sama ovat pelit aina erilaisia, takuulla.