40k:n rotuja Fb:n aikaan?
40k:n rotuja Fb:n aikaan?
Mitä luulette, onko rotuja, esimerkiksi Eldareita, tahi Necroneita, ollut noihin aikoihin, kun Empiren miehet, ja Skavenit taistelivat keskenään? Eldarit ja Necronit ovat kummatkin ikivanhoja rotuja, joten ei olisi yllätys, vaikka kyseisen rodun edustajia (Tosin, esimerkiksi Eldarin suhteessa, paljon primitiivisemmin varusteltuna, kenties)asustelisi jossain universumin nurkilla.
Paljon auttaisi myös se tieto, milloin tämä "Fb:n" aikakausi on ollut? 500 vuotta, vai kenties tuhat vuotta ennen Emperorin nousua? Jos katsotaan ihmisen näkökulmasta, voisi Fb viitata keski-aikaan, ja 40k.. Niin, noh, jos nimeä katsotaan, niin 40,000 vuotta nykypäivästä tulevaisuuteen. Mutta jos katsotaan Imperial Guardia, niin luulisi, että meillä ihmisillä saattaisi olla samantyyppisiä varusteita jo viimeistään 10,000 vuoden kuluttua. Jos katsotaan tästä näkökulmasta, ei muutama vuosikymmen-tuhat luulisi olevan mitään, esimerkiksi Necron-rodun elämänkaaren kannalta katsottuna.
Paljon auttaisi myös se tieto, milloin tämä "Fb:n" aikakausi on ollut? 500 vuotta, vai kenties tuhat vuotta ennen Emperorin nousua? Jos katsotaan ihmisen näkökulmasta, voisi Fb viitata keski-aikaan, ja 40k.. Niin, noh, jos nimeä katsotaan, niin 40,000 vuotta nykypäivästä tulevaisuuteen. Mutta jos katsotaan Imperial Guardia, niin luulisi, että meillä ihmisillä saattaisi olla samantyyppisiä varusteita jo viimeistään 10,000 vuoden kuluttua. Jos katsotaan tästä näkökulmasta, ei muutama vuosikymmen-tuhat luulisi olevan mitään, esimerkiksi Necron-rodun elämänkaaren kannalta katsottuna.
Mukana Sotavasaran foorumeilla jo kymmenen vuoden ajan.
Re: 40k:n rotuja Fb:n aikaan?
http://www.sotavasara.net/keskustelu/vi ... 21&t=78210
tuolla puhuttii jotain mutta meni äkkiä abloylla kiinni..
tuolla puhuttii jotain mutta meni äkkiä abloylla kiinni..
Re: 40k:n rotuja Fb:n aikaan?
FB ja 40k maailmat eivät liity toisiinsa mitenkään.
- Morhgoz
- Peliporukkavalvoja
- Viestit: 3306
- Liittynyt: Ma 16.09.2002 14:01
- Paikkakunta: Hiidensalmi (Iisalmi)
Re: 40k:n rotuja Fb:n aikaan?
Liittyvätpäs. Faban maailma on yksi Eye of Terrorin demonimaailmoista. Yhdessä wanhassa WD:ssä mariinit laskeutuvat keskelle fantasyn taistelua. Lisäksi Liber Chaotica: Slaanesh varmisti sen että kummankin pelin maailmat ovat linkkattuja toisiinsa, samoin kuin liskomiesten ja necroneitten fluffi ja viimeisempänä niittinä kummatkin uudet demonikirjat vahvistavat yhteyden.Nazreg kirjoitti:FB ja 40k maailmat eivät liity toisiinsa mitenkään.
Warbands of Wastelands
Tärkeintä ei ole voitto, vaan kasa verisiä kalloja,
omia jos ei vihollisen....
I used to take an arrow to the knee, till I took an arrow to the knee....
Tärkeintä ei ole voitto, vaan kasa verisiä kalloja,
omia jos ei vihollisen....
I used to take an arrow to the knee, till I took an arrow to the knee....
- The Captain
- Valvoja
- Viestit: 12979
- Liittynyt: Ke 07.08.2002 15:07
- Paikkakunta: Kouvola
Re: 40k:n rotuja Fb:n aikaan?
Aika hiljaista. Se, että GW vetää puolivitsillä ristiviittauksia pelien väliin (muistakaa Albion-kampanjan taikaesineet), ei tarkoita maailmojen olevan toisiinsa yhteydessä. Demonikirjojen fluffeissakin on melkoisesti eroavaisuuksia, jotka minusta osoittavat, että tiettyä pesäeroa pelien välille on haluttu tehdä, vaikka perusrakenne onkin sama.Morhgoz kirjoitti:Liittyvätpäs. Faban maailma on yksi Eye of Terrorin demonimaailmoista. Yhdessä wanhassa WD:ssä mariinit laskeutuvat keskelle fantasyn taistelua. Lisäksi Liber Chaotica: Slaanesh varmisti sen että kummankin pelin maailmat ovat linkkattuja toisiinsa, samoin kuin liskomiesten ja necroneitten fluffi ja viimeisempänä niittinä kummatkin uudet demonikirjat vahvistavat yhteyden.Nazreg kirjoitti:FB ja 40k maailmat eivät liity toisiinsa mitenkään.
Asiaa ei toki helpota se, että GW muuttaa virallista kantaansa aina riittävän kosteiden baari-iltojen jälkeen.
Kannattaa muistaa "aikakautta" pohtiessa, että 40K-universumissa on paljon planeettoja, joissa eletään kivikaudella, ja Imperiumin alueella planeettojen kehitystaso vaihtelee helposti pronssikaudesta hi-techiin. FB-maailma ei olisi edes mitenkään poikkeuksellisen takapajuinen laajassa 40K-universumissa.
Hauskaahan noita yhtäläisyyksiä pelien välillä on bongailla, mutta varmana faktana ei kannata mitään tulla lausumaan.
-Miksi Jeesuksen ja Marian päät loistavat valoa?
-Niillä on suvussa halogeenejä.
-Niillä on suvussa halogeenejä.
- Ogre_dude
- Sotavasaran Maalaajakisälli 2008
- Viestit: 862
- Liittynyt: To 10.03.2005 17:12
- Paikkakunta: lohja
Re: 40k:n rotuja Fb:n aikaan?
En tiiä liityykö tämä topikkiin mutta tuli mieleen, että olisikohan mahdollista sekoittaa fabaa ja 40k:ta tyyliin, että vaikka marsut tulis jollain portaalilla, tai jollain sellasella, tonne fabaa ja rupeis tuhoomaan kaamoseita kun ne ovat valtaamassa koko universumia ja marsut aatelee et jos se menee ajassa taakse päin ja tuhoo kaaosin sillon ku niiltä puutuu nyky tekno logia ja niin ne vois muutaa tulevai suuden ja pelastaa koko universumin.
Menisköhän se turhan sekavaks vai saiskohan sitä jotenki pelattuu?
Menisköhän se turhan sekavaks vai saiskohan sitä jotenki pelattuu?
vanhat "plogit"
Soulhungerin & O_D:n Tale of Two Gamers (kaartit ja treitöreitä)
O_D 40k blogi
seko blogi
Soulhungerin & O_D:n Tale of Two Gamers (kaartit ja treitöreitä)
O_D 40k blogi
seko blogi
Re: 40k:n rotuja Fb:n aikaan?
Muuten ihan kiva paitsi imperiumi ei ole kehittänyt aikakonetta ja tuskin tulevat kehittämään AM:n haluttomuuden taika.
Ja kuten yllä, nuo maailmat erotettiin joskus, mutta niistä on jäänyt silti yhtäläisyyksiä(warp, kaaosjumalatyms.)
Bedit: Ryhmä GK termiksiä kurmottaisivat kaiken mikä näyttää vähäänkään kerettiläiseltä. Mikään rotu ei keksisi edes asetta joka lävistäisi tuon panssarin.
Ja kuten yllä, nuo maailmat erotettiin joskus, mutta niistä on jäänyt silti yhtäläisyyksiä(warp, kaaosjumalatyms.)
Bedit: Ryhmä GK termiksiä kurmottaisivat kaiken mikä näyttää vähäänkään kerettiläiseltä. Mikään rotu ei keksisi edes asetta joka lävistäisi tuon panssarin.
Viimeksi muokannut Barnabas, To 12.06.2008 18:05. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Re: 40k:n rotuja Fb:n aikaan?
Tuossa kusee ainoastaan se että Warhammer maailma ei ole Kytkoon menneisyyttä. Ja Kaamos on tullut FaBa maailmaan napa-alueilla olevista porteista ja saaneet pohjoisen ihmiset puolelleen. Kytkoossa taas osa ihmisistä liittyi kaamokseen vasta 30.000 jKr. Eli Kytkoon kaamos on eri asia kuin Faban kaamos, siis kuolevaisten osalta. Se varmaan olisi ihan mielenkiintoinen tarina jos ryhmä marineeja syöksyisi warppiiin ja laskeutuisivat Old Worldiin.Ogre_dude kirjoitti:En tiiä liityykö tämä topikkiin mutta tuli mieleen, että olisikohan mahdollista sekoittaa fabaa ja 40k:ta tyyliin, että vaikka marsut tulis jollain portaalilla, tai jollain sellasella, tonne fabaa ja rupeis tuhoomaan kaamoseita kun ne ovat valtaamassa koko universumia ja marsut aatelee et jos se menee ajassa taakse päin ja tuhoo kaaosin sillon ku niiltä puutuu nyky tekno logia ja niin ne vois muutaa tulevai suuden ja pelastaa koko universumin.
Menisköhän se turhan sekavaks vai saiskohan sitä jotenki pelattuu?
Mitä todennäköisemmin nopista pyörii mitä epätodennäköisempiä lukuja.
Re: 40k:n rotuja Fb:n aikaan?
No heitetään vähän maagista valopalloa niin kai se oli siinä. Pit of shades näyttää ihan kivalta, Spirit of forgekin kelpaa :PBarnabas kirjoitti: Bedit: Ryhmä GK termiksiä kurmottaisivat kaiken mikä näyttää vähäänkään kerettiläiseltä. Mikään rotu ei keksisi edes asetta joka lävistäisi tuon panssarin.
"Internet on paikka, jossa miehet ovat miehiä, naiset ovat miehiä ja lapset ovat FBIn agentteja"
- Lord Mikke
- Viestit: 2556
- Liittynyt: Ma 16.01.2006 18:33
- Paikkakunta: Helsinki
Re: 40k:n rotuja Fb:n aikaan?
Sitten se ikuinen kysymys: Heitettäisiinkö savet kytkoon vai faban säännöillä?flagu kirjoitti:No heitetään vähän maagista valopalloa niin kai se oli siinä. Pit of shades näyttää ihan kivalta, Spirit of forgekin kelpaa :PBarnabas kirjoitti: Bedit: Ryhmä GK termiksiä kurmottaisivat kaiken mikä näyttää vähäänkään kerettiläiseltä. Mikään rotu ei keksisi edes asetta joka lävistäisi tuon panssarin.
Sepä se, ei siis kannata yhdistellä.
Peril of Warp
- Morhgoz
- Peliporukkavalvoja
- Viestit: 3306
- Liittynyt: Ma 16.09.2002 14:01
- Paikkakunta: Hiidensalmi (Iisalmi)
Re: 40k:n rotuja Fb:n aikaan?
Eikös grey knightit saa bonuksia psyykkisiä voimia vastaan eli loitsuja, eli eipä loitsut tekisi juuri mitään noille...flagu kirjoitti:No heitetään vähän maagista valopalloa niin kai se oli siinä. Pit of shades näyttää ihan kivalta, Spirit of forgekin kelpaa :PBarnabas kirjoitti: Bedit: Ryhmä GK termiksiä kurmottaisivat kaiken mikä näyttää vähäänkään kerettiläiseltä. Mikään rotu ei keksisi edes asetta joka lävistäisi tuon panssarin.
Warbands of Wastelands
Tärkeintä ei ole voitto, vaan kasa verisiä kalloja,
omia jos ei vihollisen....
I used to take an arrow to the knee, till I took an arrow to the knee....
Tärkeintä ei ole voitto, vaan kasa verisiä kalloja,
omia jos ei vihollisen....
I used to take an arrow to the knee, till I took an arrow to the knee....
Re: 40k:n rotuja Fb:n aikaan?
Juuri tuota ajattelin valitessani imperiumista sopivaa yksikköä :DMorhgoz kirjoitti:Eikös grey knightit saa bonuksia psyykkisiä voimia vastaan eli loitsuja, eli eipä loitsut tekisi juuri mitään noille...flagu kirjoitti:No heitetään vähän maagista valopalloa niin kai se oli siinä. Pit of shades näyttää ihan kivalta, Spirit of forgekin kelpaa :PBarnabas kirjoitti: Bedit: Ryhmä GK termiksiä kurmottaisivat kaiken mikä näyttää vähäänkään kerettiläiseltä. Mikään rotu ei keksisi edes asetta joka lävistäisi tuon panssarin.
- Half-breed
- Viestit: 10351
- Liittynyt: Ma 01.03.2004 11:11
- Paikkakunta: Turku
Re: 40k:n rotuja Fb:n aikaan?
Kyseistä tulevaisuus vs menneisyys asetelmaa on jo koetettu. Ei toiminut ->
2014 bänniä jo yhteensä ~3,5 kuukautta. Yrittäkää pistää paremmaksi.
Re: 40k:n rotuja Fb:n aikaan?
Retconned.Morhgoz kirjoitti:Liittyvätpäs.Nazreg kirjoitti:FB ja 40k maailmat eivät liity toisiinsa mitenkään.
- Morhgoz
- Peliporukkavalvoja
- Viestit: 3306
- Liittynyt: Ma 16.09.2002 14:01
- Paikkakunta: Hiidensalmi (Iisalmi)
Re: 40k:n rotuja Fb:n aikaan?
3 edikassa saattoi kaaoksen championille saada powerarmourin ja käteen plasma pistoolin tai powerfistin. Saman ajan figuissa osalla sankareista on power armour ja yhdellä fistiRóbó-Tónó kirjoitti:Tuossa kusee ainoastaan se että Warhammer maailma ei ole Kytkoon menneisyyttä. Ja Kaamos on tullut FaBa maailmaan napa-alueilla olevista porteista ja saaneet pohjoisen ihmiset puolelleen. Kytkoossa taas osa ihmisistä liittyi kaamokseen vasta 30.000 jKr. Eli Kytkoon kaamos on eri asia kuin Faban kaamos, siis kuolevaisten osalta. Se varmaan olisi ihan mielenkiintoinen tarina jos ryhmä marineeja syöksyisi warppiiin ja laskeutuisivat Old Worldiin.Ogre_dude kirjoitti:En tiiä liityykö tämä topikkiin mutta tuli mieleen, että olisikohan mahdollista sekoittaa fabaa ja 40k:ta tyyliin, että vaikka marsut tulis jollain portaalilla, tai jollain sellasella, tonne fabaa ja rupeis tuhoomaan kaamoseita kun ne ovat valtaamassa koko universumia ja marsut aatelee et jos se menee ajassa taakse päin ja tuhoo kaaosin sillon ku niiltä puutuu nyky tekno logia ja niin ne vois muutaa tulevai suuden ja pelastaa koko universumin.
Menisköhän se turhan sekavaks vai saiskohan sitä jotenki pelattuu?
Warbands of Wastelands
Tärkeintä ei ole voitto, vaan kasa verisiä kalloja,
omia jos ei vihollisen....
I used to take an arrow to the knee, till I took an arrow to the knee....
Tärkeintä ei ole voitto, vaan kasa verisiä kalloja,
omia jos ei vihollisen....
I used to take an arrow to the knee, till I took an arrow to the knee....
Re: 40k:n rotuja Fb:n aikaan?
Juu, ja myöhemmin GW on tosissaan kiistänyt kaikki yhteydet 40k ja FB maailman välillä. Fluffia on siis muutettu, että et nyt aivan väärässä ole, mutta muutaman vuoden myöhässä vain. =PMorhgoz kirjoitti: 3 edikassa saattoi kaaoksen championille saada powerarmourin ja käteen plasma pistoolin tai powerfistin. Saman ajan figuissa osalla sankareista on power armour ja yhdellä fisti