Tactica: Korkeahaltiat (High Elves)
Tactica: Korkeahaltiat (High Elves)
Liitytään joukkoon tummaan ja aletaan riehumaan.
Mistä siis aloittaisimme keskustellessamme vanhimman ja ylevimmän rotumme sodankäynnistä ja sen lukuisista tavoista voittaa ala-arvoiset vihollisemme?
Meidän armeijamme koostuu enimmäkseen nopeista ja taitavista haltiasotureista, jotka iskevät kovaa eivätkä vaivaudu kyselemään jälkeenpäin. Armeijoidemme maaginen osaaminen on oiketetusti yksi maailman parhaimpia, kiitos Hoethin Tornin ja sen oppineiden maagikkojen, ja lisäksi Ulthuanin saari on jo monet vuosituhannet omistanut eniten maailman parhaimpia taikaesineitä, joita Vaulin papit ovat taikoneet sankareidemme tueksi. Heidän osaamisensa vuoksi saamme myös muitten rotujen vastaavia esineitä vähemmällä vaivalla kuin he itse. Kaikki joukkomme ovat luontaisen nopeita ja ratsuväkemme ovat nopeudessaan Bretonnian parhaimpien hevosten tasoisia. Aseenkäyttökykymme ylittää suuresti alhaisten rotujen puukonheiluttelun, ja luontaisen nopeutemme ja rautaisen harjoittelumme takia iskemme aina ennemmin muita rotuja. Tämä on asia joka herättää lukuisissa vastustajissamme suurta kateutta ja näinollen he nimittävät meitä "juustoisiksi", "sikaileviksi" tai jopa "epärehellisiksi". Rakkaan Ulthuanin eri provinssit vahvistavat kansamme armeijoita omilla taitavilla erikoissotureillaan, jotka omassa alassaan saavat muiden rotujen soturit näyttämään kömpelöiltä ja taitamattomilta.
Meilläkin, jalot ystävämme, on kuitenkin heikkoutemme. Ikuisesti, muinaisista ajoista lähtien on oikeiden haltioiden lukumäärä ollut vähäinen johtuen monista valloittajista jotka havittelevat rakkaan kotisaaremme rikkauksia. Näinollen emme pysty mitenkään vastamaan alempien rotujen hirveään sikiämisvauhtiin. Olemme myös varreltamme verratain hentoja, ja hyötyäksemme luontaisesta ketteryydestämme melko kevyesti panssaroituja. Meidän on siis vältettävä vihollistemme kömpelöitä iskuja välttääksemme meille niin vahingolliset miestappiot.
Elieli. Korkea-, jalo- tai suurhaltiat, miksi heitä tahdotte ikinä nimittääkkään, saivat nyt oman taktiikkaketjunsa. Heikkouksista ja voimakkuuksista latelin jo tuossa yllä, että ei niistä sen enempää.
Johtokunta koostuu kovista nimistä: Special Characterit ovat kaikki ilmeisen pelikelpoisia ja hyviä, Lordeista löytyy Prince, jolle ilmeisen suosittuna vaihtoehtona on laittaa alle Tähtikärmyles ja heittää se häsyyn. Toinen Lordi on arkkimaagi, joka taikoo näppärän kovaa yhtä pelin parasta lorea isolla T:llä.
Heroissa on kummankin, Princen ja Arkkimaagin kevyemmät ja halvemmat versiot, ja hieman kiistanalaisena pidetty Dragon Mage, joka on tällä hetkellä pelin ainut tapa saada kaksi lohikäärmettä 2000pts armeijaan ilman Asarnilia. Paperista valmistettu maagi/warrioriksi tarkoitettu nappi viskelee loitsuja tulesta ja saa aina mahdollisuuden Flaming Swordiin Fireballin sijaan. Tätä ei tosin uskalla viedä lähikseen millään liekkilekalla, koska "T3 W2 nosaves" tarkoittaa, että se kuolee pelkästä katseestakin. Parasta siis on käyttää hyödyksi loharin terroria ja maagista lähtevää dakkadakkaa.
Armeijoiden keskus koostuu useimmiten tavallisista aseistetuista kansalaisista: Keihäsmiehistä ja jousiampujista. Olen yhäkin sitä mieltä, että HE Spearman on pistehintaansa nähden paras rivimies mitä kaiken maailman coreista löytyy. Kevyttä massaa vastaan 16 S3 isolla WS:llä ja ASF:llä tekee natsaa jälkeä. Archereita on hyvä peluuttaa maagien piilopaikkana, ja hyvällä osumatarkkuudella niitä voi käyttää tappamaan lähestyvää Fast Cavarlyä. ASF:n ansiosta ne voivat myös itse piestä kaikkein kevyintä niitä hakevaa tavaraa, ja aina voi munkittaa. Coresta löytyy myös Lothern Sea Guard, jotka ovat käytännössä Spearmeneja Bowilla ja isommalla hinnalla. Näitä en ole itse koskaan käyttänyt, koska jos tahdon mennä lähikseen tarvitsen rankkeja jolloin ammun naurettavat viisi kutia vuorossa. Kai näilläkin joku funktio on, mutta...
Specialista löytyy Korkeitten parhaimmat yksiköt. Swordmasterit lyövät aivan jumalattoman kovaa, mutta eivät kestä yhtään mitään. White Lionit lyövät hieman hiljempaa, kestävät ammuntaa paremmit, ovat Stubborneja ja juoksentelevat metsässä ilman miinuksia. Phoenix Guardit kestävät eniten, lyövät vähiten ja aiheuttavat pelkoa. Kaikki kolme yksikköä ovat ikävän kalliita, joten reson hakeminen niillä on itsensä jalkaan ampumista.
Ratsuväkispesiaalia löytyy kolmen moista: Silver Helmejä, Dragon Princejä ja Ellyrianeja. Ellyriaanit ovat ehkä kätevin tapa hakea viholliselta rankit, kiitos M9:n ja Fast Cav- statuksen. Niille saa myös tarvittaessa jouset. Lohikäärmeprinssit ovat yksi pelin kovimpaa lyövästä ratsuväestä (Blood Knightit, Grail Knightit ja Kaaosritarit voittavat... vielä) ja omaavat immuniteetin tulelle ja erittäin ihastuttavan stattirivin. Silver Helmit ovat hieman huonompi vaihtoehto, sillä vaikka pistehinta on 7pts halvempi kuin prinsseillä, prinssit ovat vain niin paljon parempia joka suhteessa.
Kärryjä on kahdenlaista: Tavallista tiranocia ja Chracen jellonaversiota. Tiranoc on tavallinen chariot kohtalaisella liikkellä ja hieman heikommalla kestolla. Chracen Leijonavaunu iskee rynnäköidessään aivan jumalattomasti mutta karkea hintalappu (saat kaksi Tiranocia yhdellä tälläisellä) ja samanveroinen kesto Tiranocciin verrattuna tekee tästä ison maalitaulun. Vähän ampuvaa armeijaa vastaan kuiteski oikein bueno, ja Fear on aina bonusta.
Spesialissa on vielä scouttivia Shadow Warrioreita, jotka ovat oikein käteviä skirmish/scout- yksiköitä. Nappeja hakemaan sotakoneet. Näitä peluutan aina vähintään yhtä kuuden napin yksikköä.
Raressa löytyy Repeater Bolt Thrower, joka on yksi pelin parhaista sotakoneista (iso kuti isojen tappoon tai monta pientä massan kaatoon). On myös varma, koska ei voi Bolt Throwerina misfirettää.
Viimeinen rare on sitten Great eagle: Oiva ja halpa marssiblokkeri ja syötti. Kannattaa näitäkin pelata.
Entäs sitten magia? Ykkösloitsu Shield of Saphery on muovautunut korvaamattomaksi omassa Footslogga-armeijassani, jossa kesto on vähän niin ja näin. Flames of Phoenix on yhäkin pelin paras massankaataja-loitsu, ja hupaisaksi sen tekee se fakta että ellei se ole dispellattuna vastustajan vuorolla niin omalla vuorollasi vihu ottaa magiaphasessa S4 hitit ja voit sen jälkeen castata sen uudestaan johonkin toiseen ryhmään.
Fury of Khaine on jokapaikanhöylä, ja Courage of Aenarion on listassani aika bueno, koska Stubborn LD10 re-rolleilla pitää linjat melko varmasti kasassa.
Taikaesineistä Armour of Caledor ja CoG ovat hauskoja. Maagiset iskut antava nappula toimii varmasti jossain, mutta itse en ole ikinä pelannut demoneita tai FS:iä vastaan niin...

Diogenes kirjoitti:Mutta on ne ajat muuttuneet ... muistan sen ketjun missä IRIAD oli ketjun huonoin vitsi, ja nyt kaikki muut ovat niitä vitsejä IRIADiin verrattuna :P
Re: Tactica: Korkeahaltiat (High Elves)
Olen huomannut, että korkeilla haltioilla on kaksi varteen otettavaa tapaa voittaa taistelu. Nämä ovat lähitaistelu tai magia.
Sanon tai, koska ollakseen varteen otettavia, haltiakenraali voi panostaa vain toiseen kunnolla normi kahdentuhanteen pisteen pelissä figujen kalliin pistehinnan takia. Avain haltioilla voittoon onkin siis erikoistuminen, sillä jos yrittää saada armeijansa tekemään kaikkea vähän, ei se lopulta tee kunnolla mitään.
Ensin magia.
Korkea haltioiden magia ei ole maineensa veroista siksi, että se saisi kentälle ämpärillisen noppia, tai että sillä olisi hihassaan sellaisia ässiä kuin invocation. Se on tehokasta kahdesta syystä:
a) Haltioilla on käytössään yhteensä yhdeksän lorea, joista valita täsmätaiat oikeita vihollisia vastaan.
b) Heillä on Teclis (tai tämän pikkuserkku, book of hoeth).
Nämä kaksi yhdistettynä tekevät siitä niin vaarallista. Rassaako Thorek? Tiputa se pit of shadesilla. Kyllästyttääkö lohari? Kokeile beastia.
Melkein jokaiselle tällaiselle haltioiden päänvaivalle löytyy ratkaisu tällä tavalla. Ja parasta on, ettei vastustajasi voi tehdä elettäkään estääkseen taikojasi, jos pelaat korttisi oikein.
Tässä oli nyt jokunen idea. Kijoittelen lisää sitten, kun keksin jotain uutta.
Sitten lähiksestä muutama sana. (27. 6.)
Magia ja ampuminen ovat hyviä elementtejä tukemaan muuta armeijaa, mutta haltioiden tapauksessa ne harvoin voittavat taisteluja yksinään. Siksi myös lähitaisteluun on panostettava, itse käytän yleensä puolet kokonaispisteistä siihen.
Korkeilla haltioilla on kaksi tapaa jakaa taistelevat yksiköt. Ensiksikin kenraali voi joko ottaa neljä tai viisi noin kahdensadan pisteen arvoista yksikköä, jotka hakkaavat samankokoiset vihollisen yksiköt ja rökittävät isommat yhdessä.
Tai sitten voi koittaa ottaa alla ehdotettujen kaltaisia jyriä, jotka viilettävät kentän yli ja murtavat vihollisen linjan mahdollisimman nopeasti.
Molemmilla taktiikoilla on hyvät ja heikot puolensa.
1) Ensimmäisenä mainittu nojaa pienten yksiköiden yhteistyöhön tuhotakseen vihollisen. Tällaisesta armeijasta voisi olla esimerkkinä vaikka 2x10 Swordmasteria, 10 White lionia, 5 Dragon princeä ja muutama kärry/lisää prinssejä. Heroina voisi olla bsb, Noble kotkalla, rullakuski ja prinssi.
Tällainen armeija ei voi yrittääkään hallita koko taistelukentää, vaan se voi keskittyä enintään kahteen kolmas osaan siitä tehokkaasti, jättäen keskustan tai toisen laidan käytännössä tyhjäksi.
Tällainen taktiikka toimii parhaiten taistelevaa vihollista vastaan, mutta ampuva sellainen on todellinen uhka: useimmat pelkästään ampumiseen nojaavat listat tuhoavat pienet yksiköt tai rampauttavat ne suhteellisen helposti, jollet saa niitä hiljenetyksi ajoissa. Keskitäkin siis kaikki lentäjäsi ja ampujasi tuhoamaan vihollisen vaarallisimmat koneet/yksiköt.
2) Toisena mainittu armeija toimii jo paremmin ampuviakin vihollisia vastaan, mutta helpolla se niistä ei kuitenkaan selviä. Paras jyrä, joka haltioilta löytyy, on lohikäärme. Toisena tulevat prinssit ja lopuksi jalkaväki, joka hitautensa puolesta ammutaan/taiotaan maanrakoon.
Näitä jyriä kannattaa kahteentuhanteen pisteeseen ottaa vähintään kaksi, jottei armeija olisi liikaa yhden yksikön varassa. Kunhan muistat varustaa nämä riittävän tehokkaiksi, niillä pelaaminen on melko helppoa. Valitset vain vihollisen armeijasta sopivan kohteen ja tuhoat tämän. Yleensä se onnistuu. Varo kuitenkin taas sotakoneita.

Viimeksi muokannut kanitsia, Pe 27.06.2008 13:52. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Re: Tactica: Korkeahaltiat (High Elves)
Pieniin peleihin kohtuullisen iso loota miekkamestareita kaikella jännällä, amulet of light, ellyrion banner, lion standard tai se kolmen nopan itemi(ei jaksa kaivaa kirjaa) ja noble kaveriks. Arsut totta kai ja jos pisteet riittää niin vielä prinssejä mukaan. Taktiikkana juostaan niin kovaa kuin lähtee.
Re: Tactica: Korkeahaltiat (High Elves)
Jos lähitaistelua haetaan niin eräs riskaapeli ja kallis kombo ois:
Yksi (iso) yksikkö DPtä joilla FC(+sälää) ja yksikköön mukaan bsb jolla Battle Banner. Itte olen myös Tyrionia ulkoiluttanut nuiden kanssa...
Kaksi kertaa olen tätä tolkuttoman kallista komboa käyttänyt ja aina on mennyt läpi ilkeimmistäkin vihuista ja maksanut ittensä takasin. Ei oo kyl tykkihordea ollu vastassa.
[Ei vaihto eikä palautus oikeutta tälle Combolle]
Muuten, kyllä sillä DM voi Kombattiin mennä jos tilaisuus sallii (Flaming sword of Rhun päällä 3 kroksikorin kylkeen ni johan humahti. Tapoin kaikki!)

"Katso sääntiksestä, lol. Oot muuten myös ruma."
Re: Tactica: Korkeahaltiat (High Elves)
Lyhyesti. Ota ampumista ja magiaa. Ota jotain lentävää/nopeaa hidastamaan vihollisen marssimista. Tapa ampumalla ja magia nopeasti ne jotka uhkaavat noita marssimisen estäviä yksiköitä jottaa voivat estää sitä marssimista kauemmin. Odota oman alueen takareunalla kun vihollinen matelee kohti ja ammut sen kovimpia yksiköitä ja syljet magiaa. Perille pääsee vain core jonka annat chargettaa koska lyöt kuitenkin ensin ja saat vuoron lisää ampumistaa ja magiaa. Chariotit on hyviä armeijan flankissä kun voivat torjua nopeat kohtitulevat yksiköt ja pienet cavalary yksiköt taikka tarvittaissa auttaa omia ryhmiäsi tavoitellen vihun kylkiä. Tuolleen voittaa monet peruslistat melko helposti.
Mikä tahansa väri on hyvä väri kunhan se on musta*
Re: Tactica: Korkeahaltiat (High Elves)
Vähän offtopiccia: Saako nuita special charactereja käyttää turnauksissa?
- Tulivasara
- Viestit: 49
- Liittynyt: Ti 14.08.2007 20:58
- Paikkakunta: Haukipudas
Re: Tactica: Korkeahaltiat (High Elves)
Veikkaisin, että riippuu järjestäjästä.
- Machine_Spirit
- Viestit: 695
- Liittynyt: La 10.11.2007 16:14
- Paikkakunta: Kts. Barnabas.
Re: Tactica: Korkeahaltiat (High Elves)
Kyllä, koska ne eivät ole special charecterejä, vann heroja, ja lordeja.Rascal91 kirjoitti:Vähän offtopiccia: Saako nuita special charactereja käyttää turnauksissa?
Helppoa rakastavaisilla ei ole syystä että muinaisessa Ruotsissa kuningas vaihtui aina kun 3-10 partaista hevimetalliäijää kerääntyi yhteen. Asiat ovat monimutkaisia...
Re: Tactica: Korkeahaltiat (High Elves)
Kiitos mycket av paljon!Hands_on_blood kirjoitti:Kyllä, koska ne eivät ole special charecterejä, vann heroja, ja lordeja.Rascal91 kirjoitti:Vähän offtopiccia: Saako nuita special charactereja käyttää turnauksissa?
Re: Tactica: Korkeahaltiat (High Elves)
Riippuu turnauksesta. Jossain sallitaan kaikki mitä netistä löytyy, joissain ei sallita edes niitä "virallisia" spessuja.Hands_on_blood kirjoitti:Kyllä, koska ne eivät ole special charecterejä, vann heroja, ja lordeja.Rascal91 kirjoitti:Vähän offtopiccia: Saako nuita special charactereja käyttää turnauksissa?
"Internet on paikka, jossa miehet ovat miehiä, naiset ovat miehiä ja lapset ovat FBIn agentteja"
Re: Tactica: Korkeahaltiat (High Elves)
Kyllä sitä pärjää agressiivisemmallakin taktiikalla. Voisin vaikka selostaa omaa pelityyliäni.Argonath kirjoitti:Lyhyesti. Ota ampumista ja magiaa. Ota jotain lentävää/nopeaa hidastamaan vihollisen marssimista. Tapa ampumalla ja magia nopeasti ne jotka uhkaavat noita marssimisen estäviä yksiköitä jottaa voivat estää sitä marssimista kauemmin. Odota oman alueen takareunalla kun vihollinen matelee kohti ja ammut sen kovimpia yksiköitä ja syljet magiaa. Perille pääsee vain core jonka annat chargettaa koska lyöt kuitenkin ensin ja saat vuoron lisää ampumistaa ja magiaa. Chariotit on hyviä armeijan flankissä kun voivat torjua nopeat kohtitulevat yksiköt ja pienet cavalary yksiköt taikka tarvittaissa auttaa omia ryhmiäsi tavoitellen vihun kylkiä. Tuolleen voittaa monet peruslistat melko helposti.
Taktiikkaa pitää harkita koska helffien perusyksiköt eivät iske niin kovaa että pärjäisivät tapoilla vihollisten kovilla lähisyksiköille. Tietenkin voi uhrata Asuryanille ja toivoa noppaonnea mutta...
Spearmenit kannattaa ennen kaikkea valmistaa kestämään. Ei siis ihan sananmukaisesti kestämään, vaan pysymään taistelussa kun tarve vaatii. Eli staattista resoa, iso liippa ja re-rolli battle standardista. 20 blokki full compalla on hyvä tähän, mukaan sitten yksi blokki jossa bösbi. Kolme speariblokkia muodostaa armeijassani vahvan keskustan (silloin kun en pelaa munakkaalla all-foot hupilistalla, jolloin niitä on 4-5 :D). Mukaan tarvitaan sitten jotain kovaa iskeviä alasimia (jotka ikävä kyllä ovat liian kalliita staattiseen resoon): Prinssit, kärryt ja lohnari toimii buenosti. Tarvittaessa Swordmasterit tai leijonat. Ideana kuitenkin, että vasaroita olisi saman verran kuin speareita (tällöin vastustajalla on hiki hatussa joka speariloodan kanssa). Spearien reso ja monet attackit ja lekojen lyömävoima yleensä tekevät tarpeeksi jälkeä, että vihu häviää sen 4-5 resoa jolloin ne juoksevat melko varmasti.
Perusideanahan on se, että Spearit toivottavasti kestävät chargen ja vuoron kunnes tappavat elementit pääsevät häsyyn. Tässä tilanteessa Auttaa kummasti jos armeijassa on se kaksi maagia vahtimassa magiapuolustusta ja muutama ryhmä shadow warrioreita hoitelemassa sotakoneita.
Varmaan yksi alkeellisimmista taktiikoista, mutta toimii, ja on taktiikka, mitä tässä haetaankin.
Diogenes kirjoitti:Mutta on ne ajat muuttuneet ... muistan sen ketjun missä IRIAD oli ketjun huonoin vitsi, ja nyt kaikki muut ovat niitä vitsejä IRIADiin verrattuna :P
- Half-breed
- Viestit: 10351
- Liittynyt: Ma 01.03.2004 11:11
- Paikkakunta: Turku
Re: Tactica: Korkeahaltiat (High Elves)
Hyvin harvoin sillä lähikseen kannattaa mennä, sillä kaikki jotka jää henkiin ovat myrkkyä sille maagille päällä. Mainitsemassasi tapauksessa eli jossa DM:llä on hyvät mahikset tappaa kaikki vastassa olevat jantterit, niin ettei tätä isketä, eikä pelkoa klosikseen jämähtämisestä, niin DM:llä voi tilanteesta riippuen käydä hakemassa ne pisteet.HE-man kirjoitti:Muuten, kyllä sillä DM voi Kombattiin mennä jos tilaisuus sallii (Flaming sword of Rhun päällä 3 kroksikorin kylkeen ni johan humahti. Tapoin kaikki!)
2014 bänniä jo yhteensä ~3,5 kuukautta. Yrittäkää pistää paremmaksi.
Re: Tactica: Korkeahaltiat (High Elves)
Kauheita selostuksia taktiikoista, itse luulin että helffien taktiikkana toimii:
1)Ammu kaikilla mitä löytyy, tähän lasketaan myös magia.
2)Fleeaa kaikilla joihimn hyökätään. Tämän jälkeen ammutaan sitten lisää.
En sano että ratsuväki tai kärry tulee fleeamisen jälkeen kylkeen koska se on ehkä kornein taktiikka mitä aina käytetään, tämän takia kaikki osaa varautua siihen. Kuitenki uhkan että prinsessat voi tulla kylkeen aiheuttaa jo sen että kaveri ei ehkä hyökkääkään niihin flee trappehin. Tällöin saat ampua vähän lisää ja saada pisteitä. Tilanne milloin ei voi ottaa fleetä selvitään pistämällä se kotka vihollisen ja blokin väliin redirectaamaan.
Omista kokemuksista päätelleen ei ne helffi lyö kovaa milloin, mutta niiden saaminen lähikseen on aika vaikeata. Keskustassa linjaa pitää joku 20-30 arsua, toisella sivustalla on kaikki blokit takalinjassa takana reunan ja jonkun maaston välissä. Ja nämähän blokit siis menee sinne minne ei laiteta kovia yksiköitä. Toisella sivulla on boltterit ja yks/kaks kärryä ja ritareita. Sitten boltterit, jouset ja Teclis magioivat kaiken paskaksi. Ainoa heikkopuoli tässä on, nimittäin shooting. Itse ei voida ottaa mitään takaisin, ja sillä saadaan helposti toinen sivusta rampautettua kun mennään hakemaan toista sivustaa. Arsutkaan ei voi ottaa kauheesti paniikkia jos kenraali ei ole lähellä, perälinjalle deploaminen tuo sen ongelman että paeta ei voi kuin nimeksikään kunnes ollaan pihalla.

Mitä todennäköisemmin nopista pyörii mitä epätodennäköisempiä lukuja.
Re: Tactica: Korkeahaltiat (High Elves)
Ehkä viime edikassa, kun peruslistana oli neljä maagia + 3x5 silverit + 4 repsua + DP:t Sorcerylla + sääliblokki arsuja. Olihan siellä myös shadow warrioreita joskus. Nyt pärjätään jo agressiivisemmallakin lähestymistyylillä.Róbó-Tónó kirjoitti:Höpöhöpöä
Diogenes kirjoitti:Mutta on ne ajat muuttuneet ... muistan sen ketjun missä IRIAD oli ketjun huonoin vitsi, ja nyt kaikki muut ovat niitä vitsejä IRIADiin verrattuna :P
Re: Tactica: Korkeahaltiat (High Elves)
Ainakin itse olen pelannut tälläistä vastaan uudellakin kirjalla. Ei 4 maagia tartte, 6lvl sorceryllä, fyryllä ja silver wand & seerstaff (arkkimaagia osaa 5 spelliä ja pienempi valitsee kaksi muuta) riittää ihan hyvin, eikä heroihin ole kuitenkaa panostettu liikaa. Silvereitä ei tartte kun on parit prinsessat ja kärryt, linjana kaksi spearia. kuitenki kumpikin speari vartioi toista, kumpaakin vartioi loppu armeija. Kuitenki helffi blokit on kalliita verrattuna kestävyyteen (okei, itse pelaan yhtä kalliita saurus blokkeja, mutta niillä on sentään kestoa :D). Kolmea enempään en itse pelaisi, mutta en sano että ilman niitä pitäisi pelatakkaan. 2-3 tuo riittävästi staattista resoa kentälle. Kuitenki kolmella vie enemmän tilaa deplolla ja vaatii sitä että pistetään keskelle linjaa. Kahdella voi pakoilla kovia yksiköitä pistämällä ne sinne sivuille piiloon, kaksi blokkia jopa mahtuu sinne.I Ride in a Dragon kirjoitti:Ehkä viime edikassa, kun peruslistana oli neljä maagia + 3x5 silverit + 4 repsua + DP:t Sorcerylla + sääliblokki arsuja. Olihan siellä myös shadow warrioreita joskus. Nyt pärjätään jo agressiivisemmallakin lähestymistyylillä.Róbó-Tónó kirjoitti:Höpöhöpöä
4 boltteria on ihan liikaa, aina pitää olla halpoja kotkia tekemässä likaiset työt.