Mikä tekee hammerista pelaamisen arvoisen?

[Silveri]

Yhtä kevyillä ja helposti lähestyttävillä säännöillä kuin 40k on tehty paljon parempiakin pelejä, joissa aloitusnopanheitto ei ratkaise sitä kumpi tappaa ensimmäisellä laakilla 50% vastustajan armeijasta.

Jos 40k:ta lähdettäisiin tekemään järkeväksi peliksi, tulisi pelivuorojärjestys, tasapainotukset ym. asiat miettiä kokonaan uusiksi. Peli itsessäänhän muuttuisi tässä samalla, mutta ehkei sekään niin huono ajatus olisi.

Jos fluffi on se pääsyy, niin epikkikin on oikeasti hyvä peli ja tapahtuu samassa 40k-maailmassa, ja siihen saa oikeastikin niitä titaaneja ottaa mukaan (eikä tule edes yhtä kalliiksi).

Fabaan pätevät pitkälti samat asiat, joskin siinä korostuu 40k:ta enemmän yksittäisten überjuustokimpalecharrujen merkitys.

[Justice]

Noh, mutta itse ainakin pidän enemmän massataisteluista kuin 5 modelin kädenväännöstä pelipöydällä, vaikka mordheimista pidinkin, kun viimmeksi sitä pelasin. Toki nämä muut figupelit ovat ehkä enemmän suunnattu "pro" maalajille/pelaajille, koska modeleita on niin vähän, niin voit kuluttaa figuurien maalaukseen enemmän aikaa. Myös säännöt ovat enemmän ns realistiset ja hauskemmat. Ehkä joskus tulevaisuudessa pitäisi tutustua enemmän muihin figupeleihin, kunhan ensin saan pari valmista hammeri armeijaa.

[Lassek]

No niinpä, siis rykmenttitason fantasiasotapelejä ei Faban lisäksi oikeastaan ole kerta kaikkiaan. Jos jotain toista sellaista kaipaa, niin huono mäihä. Tekee oman ja pelaa sitä 1-2 muun tyypin kanssa.

Jos joku aikoo mainita Rag'Narokin, niin kannattaa muistaa, että siinä armeijanteko maksaa aivan hlevetisti, puhumattakaan siitä miten työlästä ja vaikeaa se on Rackhamin figuilla, ja sääntökirja on taitettu ja ranskasta käännetty aivan järkyttävän huonosti. Kai se olisi parempi peli sinällään, mutta ei siihen pääse kukaan käsiksi, eikä sitä vissiin enää edes tueta...

40k:n kilpailijaksi koettivat Warzonet ja Voidit aikanaan ja luhistuivat käsittääkseni bisnesmokiin. Tai ehkä ne olivat vielä huonompia, mene tiedä. ; ) AT-43 ja nahanluonut Confrontation elelevät puoliksi omassa ekolokerossaan, kun ovat esimaalattuja.

Fabaan pätevät pitkälti samat asiat, joskin siinä korostuu 40k:ta enemmän yksittäisten überjuustokimpalecharrujen merkitys.

Enempää sivuraiteille menemättä toteaisin, ettei se ihan noinkaan ole.

[El Capitan]

Yllättävän hyvä kysymys muuten. Fabaan sen kyllä keksii helpommin kuin 40k:hon. Pari peliä pelanneena alkaa jo vähän miettimään, miksi tätä edes pelaan kun itikkani tippuu matkalla paikallaan seisovien marsujen luokse tuhoon tuomitussa taistelussa.

Mutta mutta, faba.... No jaa, en minä ole oikein sitä vuosiin jaksanut paljoa edes kunnolla pelatakkaan. Samat naamat ja samojen yksiköiden käyttö vei lopulta innon koko peliin, jonka seurauksena olen siirtynyt niin kutsuttuun paskahammerriin, jossa otan vain jotain sattuman varaisesti mukaan ja minimoin maksimaalisen hyödyn. Magian unohtaminen, errorien tuominmen, snotlingien tuominen tappeluihin, slayereiden tapattaminen ja kaikkea muuta paskaa jne, joiden peluuttaminen tuo melkein poikkeuksetta häviön kaveria vastaan, joka haluaa voittaa edes jollain tasolla. Ohan se mälsää hävitä koko ajan, mutta sopivan kaverin löytäessä pelistä voi oikeastib nauttiakin. Täällä Porissa on siinä mielessä kivvaa, kun väki on melkein samallaista. Joko pelitavaltaan tai taidoiltaan, että tulee siitä huolimatta tasainen peli. Vähemälle Faba kuitenkin on jäänyt. Koko kesänä ei ole tainnut edes tulla pelattua kun joku 3v sitten olin valmis pelaamaan joka viikonloppu.

40k sitten on paljon paskempi peli joka panee vähän miettimään, miksi tätä edes aloitin pelaamaan? Vastaus kuitenkin on innostus avaruusitikoihin, kiitos Alienssin, Lost Planetin jne, että jaksaa sitä aina välissä mennä ammutuksi vihollislinjan eteen. Tässä pelissä on vielä hauskempi pelata kun tuo kaikkea paskaa vihollisen eteen. Lictori, gargoili, Biovore, Nidzillojen vähyys (tulevassa 1.5k listassa vain kaksi) jne tuo peliin lisämaustetta, joka takaa minulle sentään moraalisen voiton. Jos osaisin maalata yhtään paremmin, niin armeijani olisi hiton tyylikäskin.

On se kyllä niin, että konfro on se #1 peli. Etenkin, kun tuodaan mukaan Lassekin skenut, niin ei ole riemulla rajaa.

[ajappat]

Fabassa tosiaan mielenkiinto tuntuis säilyvän ainoastaa tuomalla kokoajan jotain uutta pelipöydälle. Jo parinkin pelin jälkeen samoilla yksiköillä alkaa peli toistamaan itseään armotta. Se taas tekee sen että rahaa menee kokoajan kun pitää ostaa jotain uutta jännää.

Mordheimin olen todennut aika mukavaksi. Ensinnäkin ukkojen maalaukseen jaksaa panostaa enemmän kun niitä ei ole 100kpl kerralla maalattava. Ukkojen kehittyminen kampanjan edetessä tuo kivan lisän, joka takaa että peli ei ole aina se täsmälleen samanlainen. Mukava lisä on myös että kaikenlaisia lisäsääntöjä yms. löytyy älyttömästi, virallisia ja epävirallisia.

Eli miksi pelaan? Fabasta en osaa sanoa, kai se on sitten kuitenkin kivaa kun on niin paljon lössiä kerralla siinä pöydällä. Mortikka nyt vaan on mukavaa :).

[Silveri]

Enempää sivuraiteille menemättä toteaisin, ettei se ihan noinkaan ole.

Toisaalta mikäs minä olen arvostelemaan, kun ao peliin en ole koskenut sitten 5. edikan vuonna kivi.

[Mer'siles]

Niin... Tätähän on tullut tässä mietittyä jo pidempäänkin. Jostain vaan tuli yhtäkkiä sellainen fiilis, että ei oikeen jaksais. Yhtään turnauskelpoista armeijaa ei ole tässä nelisen vuoden aikana pystynyt saattamaan edustuskelpoiseen kuntoon, vaikka rahaa on pistetty likoon vähän liikaakin. Pelejäkään ei ole niin paljon kertynyt kun voisi luulla. Ehkä se on vaan siitä omasta asenteestakin kiinni, haluan vaan saada mahdollisimman hyvältä näyttävän armeijan, mutta siihen kuluu niin paljon aikaa ja vaivaa, että viimeistään puolivälissä urakkaa loppuu kiinnostus. Olenkin hyväksynyt jo jonkin aikaa sitten sen tosiasian, että olen enemmänkin maalaaja kuin pelaaja. Tästä syystä olen pikkuhiljaa ollut hiipumassa PP:n pelien pariin. Figut ovat hienompia, eikä niitä ole pakko konvertoida, että niihin saisi vähän elämää, eikä niitä tarvitse maalata niin jumalatonta määrää. Oikeastaan confroakin piti yhdessä vaiheessa aloittaa, mutta kuinkas ollakkaan rackhami päätti juuri silloin uudistaa säännöt ja siirtyä esimaalattuihin figuihin.

En vaan enää oikein pysty näkemään mitään hienoa 'hammereissa ja oikeastaan ainoa syy jonka takia olen näin pitkään jaksanut raahata mukana on se, että en vaan ole pystynyt saamaan kavereita pelaamaan muita pelejä, kunnes yhtäkkiä tuossa muutama viikko sitten eräs ilmoitti että haluaakin alkaa pelaamaan warmachinea. Tämä tuli mulle täydellisenä yllätyksenä, itse kun olin jo melkein myymässä kamani pois ja lopettamassa koko roskan. Kai sitä voisi yhden jättää jotain satunnaisia kaveripelejä varten, loppuun en kumminkaan varmaan jaksa kasata tai maalata.

Jos nyt siis ihan aiheeseenkin liittyen jotain sanoisi, niin suurin syy siihen että porukka pelaa 'hammereita taitaa olla juuri se GW:n valta-asema. Itse systeemihän ei ole mitenkään ihmeellinen enkä kyllä menisi fluffiakaan sanomaan kovin erinomaiseksi. Porukka ei vaan tiedä muista peleistä juuri mitään. Valta-aseman lisäksi varmaan ainoa etu on isompi skaala, joka toisaalta tekee GW:n peleistä kalliita.

[Haddock]

Itse pidän keräilystä, figujen kanssa näpertämisestä ja reilulla hengellä toteutetuista peleistä. Fluffikin on mahtavaa (poislukien uusimmat tyhmyydet kuten piikkieldarit ja tyhjästä ilmestyneet mongoliogret) ja voittaa kattavuudellaan monet kilpailijat kevyesti. Lisäksi eri faktioista löytää lähes taatusti mieleisensä ja figuvalikoima on sopivan asenteellinen. Saatavuuskin on kohdallaan, sekä uutena että käytettynä. Figujen laadussakaan ei ole valittamista, vaikka toki joukkoon kökköjä räpellyksiäkin mahtuu. Monesta figutyypistäkin on vielä 3-4 eri versiota ilmestynyt vuosien mittaan, joten pienellä tonkimisella saattaa löytää hyvinkin mainioita vaihtoehtoja.

Lähinnä hommassa kismittää eri joukkojen epätasapainoisuus sekä yletön kilpailuhenkisyys. Repentia-siskot ovat hyvä esimerkki uskomattomasta töhkästä jota ei oikein viitsi kaveripeliinkään tuoda, ellei halua antaa vastapelaajalle tasoitusta. Pari alitehoista ryhmää tehokkaampien joukossa vielä kestäisi, mutta jos vastapelaaja ilmestyy paikalle tuunatun listan kanssa, ei hommassa ole enää järkeä. Hienot ja fluffikkaat yksiköt täytyy jättää hyllyyn maleksimaan ettei joka peliä häviäisi ja netin foorumit täyttyvät "tuo esine pois ja tuo tilalle, sitten nuo kaksi ryhmää pois ja näitä niiden sijaan"-tyylisistä vinkeistä. Joissa avuliaan Aatun ehdotukset ovat tottakai suoraan Tommi turneejuustoilijan oppikirjasta. Sitten jokainen eldarlista koostuukin tuunatuista falconeista erikoisjoukoilla ja parista minimijetbikeryhmästä troopeissa. Lohikäärmelordeista puhumattakaan. Kuka tahansa Ville 5v voikin nykyään napata näppärästi netistä uusimman kamaluuden iron warrioreidensa korvaajaksi.

Mutta eihän tämä ole missään nimessä vain GWn pääpeleihin liittyvä asia, ei nyt oikeasti tule heti mieleen mitään figupeliä jossa ei pystyisi tekemään jotain epätasapainoista roskaa mitä vastaan kukaan ei halua pelata, tahi jotain niin huonoa että voittaminen olisi kiven takana. Konfrontaation puolella varsinkin tulee usein vastaan "kolme identtistä juustonappia ja kova pomo, onx tää hyvä lista?" - tyylisiä ketjuja.

Porukka ei vaan tiedä muista peleistä juuri mitään.

Tai sitten eivät halua investoida niihin. 40€:llä voi päästä hyvään alkuun monessa pikkupelissä, mutta kuinka monta oikeasti kiinnostaa investoida säännöstöltään erinomaiseen massataistelupeliin jota ei pelaa kukaan sadan kilometrin säteellä ja johon järkevänkokoinen armeija kustantaa noin 300€ plus hirveästi työtunteja?

[Kolmastoista]

Itse pidän keräilystä, figujen kanssa näpertämisestä ja reilulla hengellä toteutetuista peleistä.

Ovatko GW:n pelit ainoita jotka antavat mahdollisuuden tähän?

Mutta eihän tämä ole missään nimessä vain GWn pääpeleihin liittyvä asia, ei nyt oikeasti tule heti mieleen mitään figupeliä jossa ei pystyisi tekemään jotain epätasapainoista roskaa mitä vastaan kukaan ei halua pelata

WM&Hordes vaikkapa? Tässä pelissä suurin osa figuista on tasaisesti kovia pelikentällä, erilaisia toimivia kokoonpanoja saa samalla factiollakin aikaan lähes loputtomasti.

Porukka ei vaan tiedä muista peleistä juuri mitään.

Tai sitten eivät halua investoida niihin. 40€:llä voi päästä hyvään alkuun monessa pikkupelissä, mutta kuinka monta oikeasti kiinnostaa investoida säännöstöltään erinomaiseen massataistelupeliin jota ei pelaa kukaan sadan kilometrin säteellä ja johon järkevänkokoinen armeija kustantaa noin 300€ plus hirveästi työtunteja?

Löytyyhän sitä GW:n pelien rinnalle samassa hintaluokassakin monia erittäin hyviä pelejä.
- Mestari

[Justice]

Moni hammerikerääjä täälä näyttää lähinnä vihaavan, itse hammereita. Mutta eikös hammerit ollut yksi ensinmäisiä figupelejä? sitten tuli nämä hordesit sun muut, joiden oli helppo siitä väsätä omanlainen figuharrastaus? sanokaa jos olen väärässä. Joten tästä vähän respectiä hammereita kohtaan.

[Dolmot]

No niinpä, siis rykmenttitason fantasiasotapelejä ei Faban lisäksi oikeastaan ole kerta kaikkiaan.

Jos tarkoitat että muuta aktiivisesti markkinoitua, yhden ja saman firman tarjoamaa 28 millin figu-sääntöyhdistelmää ei ole niin saatat olla oikeassa. Ehtoja karsimalla noitakin löytyy jo pari tai pari tusinaa, riippuen mistä ehdoista tinkii.

Ei, ei niitä kukaan Suomessa pelaa.

Minusta sekä säännöt että nappulat paranevat sillä että ne eriytetään toisistaan. Silloin kummankin pitää pärjätä omilla meriiteillään, eikä törkyä voi pakkomyydä synergian sanelemana.

[Kolmastoista]

Moni hammerikerääjä täälä näyttää lähinnä vihaavan, itse hammereita. Mutta eikös hammerit ollut yksi ensinmäisiä figupelejä? sitten tuli nämä hordesit sun muut, joiden oli helppo siitä väsätä omanlainen figuharrastaus? sanokaa jos olen väärässä. Joten tästä vähän respectiä hammereita kohtaan.

Hammeria on ilmestynyt jo monta, monta editiota, joiden aikana peliä oltaisiin voitu ohjata parempaan suuntaan.
Olisiko sinulla heittää jotain todistetta tuon tueksi, että warhammer olisi ensimmäisiä figupelejä? Vanha pelihän se on, mutta tuntuu oudolta ajatukselta, että se olisi ihka ensimmäinen ollut.
Itse lopetin hammerit käytännössä kokonaan juuri sen takia, että peli on mitä on. En siis lukisi itseäni ainakaan noiden "hammerikerääjien" kastiin, kuten myös on todennäköisesti tilanne myös monien muiden "vihaajien" kesken. Vaikken kyllä itse peliä suoranaisesti vihaakaan.

[Haddock]

Ovatko GW:n pelit ainoita jotka antavat mahdollisuuden tähän?

Ei tietenkään, kunhan pohjustin viestiäni mainitsemalla miksi figupelit näin yleensä ottaen kiinnostavat. Olen itseasiassa ihan yhtä kiinnostunut specialist gamesin ja muiden valmistajien peleistä kuin GWn päälinjoista. Ellen enemmänkin.

WM&Hordes vaikkapa? Tässä pelissä suurin osa figuista on tasaisesti kovia pelikentällä, erilaisia toimivia kokoonpanoja saa samalla factiollakin aikaan lähes loputtomasti.

Warmachinea kerran harkitsin, mutta kuulemma lempparifiguni olivat suunnilleen kaikki ne alitehoiset figut. Necrosurgeon listalla ainakin oli, mitä vähän satun muistamaan. Hommaahan ei yhtään helpota se, että suurin osa firman skulpteista jättää ainakin minut kylmäksi. Vaikka on siellä pari sangen komeaakin nappia.

Hordes-kiinnostukseen riitti se kun huomasin että faktioina on druidit, GWn hobgoblineita muistuttavat haltiat kumihirviöineen, vaaleanpunaiset klingonit peltipurkeissa sekä sarjakuvahahmot. Herrejösses.

Löytyyhän sitä GW:n pelien rinnalle samassa hintaluokassakin monia erittäin hyviä pelejä.

Mahdollisesti, mutta GWn pelit eivät ole ihan sieltä halvimmasta päästä, jolloin voi pistää mietityttämään haluaako törsätä niinkin paljon johonkin jota kukaan ei pelaa. Itse suosin vaihtoehtoina noin kymmenen figun pikkupelejä, yli sadan figun massataistelupelissä ei vaan viitsi ottaa sitä riskiä että kukaan ei halua sittenkään pelata sitä, kun sellaisiin jo figujen maalauskin on aikamoinen urakka.

[Hammerheart]

Tässä pelissä suurin osa figuista on tasaisesti kovia pelikentällä

Vaikka tuo nimenomainen peli onkin jäänytkin kokeilematta, niin seuraamistani keskusteluista päätellen tämä ei kyllä taida pitää paikkaansa mitenkään enemmässä määrin kuin GW:nkään peleissä.

[Silveri]

Hammeria on ilmestynyt jo monta, monta editiota, joiden aikana peliä oltaisiin voitu ohjata parempaan suuntaan.
Olisiko sinulla heittää jotain todistetta tuon tueksi, että warhammer olisi ensimmäisiä figupelejä? Vanha pelihän se on, mutta tuntuu oudolta ajatukselta, että se olisi ihka ensimmäinen ollut.

Miniatyyripelejä on ollut olemassa hieman pitempään kuin GW on ollut olemassa: http://www.hmgs.org/history.htm

Asiasta kiinnostuneet voivat lukea tuon artikkelin.

GW taisi käytännössä olla ensimmäinen firma, joka alkoi tehdä tuota fantasiamaailmassa.

Sääli GW:lle sinänsä, ettei pojilla ole tarpeeksi kanttia tehdä edes specialist game -puolelle ihan uusista lähtökohdista mietittyä fabaa tai 40k:ta, vaan yritetään tuunata sitä samaa vanhaa. Vertauskuvallisesti: Lada on Lada vaikka sitä kuinka maalaisi liekkiväreillä ja pimppaisi pleikkakolmosilla. Mieluimmin minä tuoreella bemarilla ajaisin vaikka sitä ei sen kummemmin olisi tuunattu.

[Hena]

Itse voisin liittyä kastiin, että eipä oikein mikään. Kun kerran 40k:sta ja Fantasy Battlestä puhutaan. Epäilen suurimman syyn suomessa noiden pelaamiseen olevan helppo saatavuus. Fantasiapelit tms kun kauppaa noita isoimmissa kaupungeissa ja postin kautta useampi lafka. Sekä että kun tarpeeksi pelaajia on, niin uusien saaminen on huomattavasti helpompaa. 40k:ta tekisi mieli periaattessa pelata, mutta kun se säännöt on täyttä kuraa (oma mielipide) niin ei sitä jaksa.

Itse pelailen nykyään muita kuin noita kahta. Pääasiassa Epicciä.

[Gilaelin]

Enempää sivuraiteille menemättä toteaisin, ettei se ihan noinkaan ole.

Toisaalta mikäs minä olen arvostelemaan, kun ao peliin en ole koskenut sitten 5. edikan vuonna kivi.

No tämä selittää edellisen kommenttisi juustosankareista. Sen verran täytyy sanoa, että kyllä FB on edikoiden vaihtuessa ottanut isoja askelia eteenpäin. Suurin osa näistä askelista on menty jopa oikeaan suuntaan. Neljää eri hammerlaitosta pelanneena voin melko hyvällä omatunnolla todeta, että kyllä sitä muutosta on todellakin tapahtunut. Vitoslaitoksen käytännössä kompittomista maailmantuhoojasankareista ja tasapainottomuudesta on päästy irti aikoja sitten ja kutoslaitokseen peli uudistettiin jokseenkin radikaalisti vanhoihin laitoksiin nähden, jolloin peliin tuli lisää strategista silmääkin. Nykyinen seiskalaitos on sitten lähinnä minun silmissäni päivitys kutosesta ja suurempi muutos onkin tapahtunut armeijakirjojen taholla, jossa jokaista kirjaa on tuunattu ylöspäin, jota en itse näe oikeastaan huonona asiana. Tämä kun on tuonut peliin takaisin käyttökelpoiseski monia ennen täysin käsiä yksiköitä, jolloin vaihteluakin voi harrastaa armeijakokoonpanojen kesken, jos ei aivan turnausarmeijalinjalle lähdetä.

Se kyllä pitää häpeäkseni myöntää, että oma miniatyyripeli kokemus rajoittuu aivan liian pahasti GW:n pelien ympärille. Aktiivisesti tullee pelattua lempipeliä Mordheimia, fb:tä, nyt bloodbowlia ja satunnaisesti nelkytkoota eldareilla. Rakhamin puolelta omistan confrojengin, mutta se peli on jäänyt enemmän tai vähemmän taka-alalle kyseisen firman vessanpönttötason pelinkehittämisen takia.

Jos yleisesti miniatyyripeleistä pitäisi löytää jokin asia, mikä tekee niisä pelaamisen arvoisia, toteaisin vain, että syitä on monia. Varmaan tärkein on sama, kuin roolipeleissä, eli maailman, varsinkin fb:n hieno taustatarina ja sen herääminen henkiin pelipöydällä. Samalla oman armeijan luonti alusta asti aina maalaamisesta taustatarinoiden kirjoitttamiseen ja armeijan tai warbandin kehittyminen vuosien mittaan tarinoissa ja pelipöydällä antaa paitsi fiilistä jonkin konkreettisen toteuttamisesta, myös mahdollisuuden tietynlaiseen eskapismiin häärätessä jonkin projektin kanssa, kun miettii, millaisen lipun lipunkantajalle tekisi, tai millaisen johtajan morttisjengilleen bitsiboksin jämistä rakentaisi.

Varmaan juuri näistä syistä Mordheim on lempipelini. Miniatyyrien maalaus on tärkeä osa harrastusta, mutta minun laiskuustasollani isompien armeijoiden maalaus vie aikaa ja persoonallisia, käytännössä itse sekä pelimekaniikan, kokoamisen, sekä fluffin puolesta rakennettuja miniatyyrejä on huomattavasti mukavampi maalata, kuin suoraan rykmenttiboksista kasattuja kahtakymmentä aneemista luurankoa. Lisäksi mordheimissa olen aivan täpinöissäni aina kirjoittamassa tarinaa jokaiselle jengin hahmolle ja pelaan peliä ensisijaisesti kehittääkseni hahmoille tarinaa ja viettääkseni aikaa ystävieni kanssa, enkä niinkään vain voittaakseni. Oikeastaan, en minä pelaa mitään miniatyyripeliä voittaakseni. Se sosiaalinen puoli on huomattavasti tärkeämpi aspekti. Aina.

Massapeleissä, kuten hammerissa viehättää edellämainittujen lisäksi myös pitempien projektien tekeminen. Esimerkkinä tärkein armeijani, eli Mäntymannun metsähaltiat, jonka kokosin kokonaan metallisista klassikkohaltioista. Nopeasti armeijan olisi koonnut ostamalla uusia muovifiguja, mutta halusin tehdä armeijasta jotenkin persoonallisen ja pelipöydällä erottuvan niistä muista n+1 metsähaltia-armeijasta muunkin kuin väriteeman osalta.

[Justice]

En viestissäni maininnut suoraan, että hammerit olivat ihka ensinmäinen figupeli koskaan, vaan lähinnä vertasin sitä näihin uusinpiin figupeleihin, kuten hordes ja racham ja mitä muuta niitä sitten onkaan.

[Hammerheart]

En viestissäni maininnut suoraan, että hammerit olivat ihka ensinmäinen figupeli koskaan, vaan lähinnä vertasin sitä näihin uusinpiin figupeleihin, kuten hordes ja racham ja mitä muuta niitä sitten onkaan.

Muistaakseni vanhin fantasiafigupeli oli nimeltään Middle Earth, mutta se oli joku tosi pieni juttu. Sen sijaan ymmärtääkseni ensimmäinen kaupallisesti isompi fantasiafigupeli oli D&D:n edeltäjä Chainmail (joka siis ei ollut roolipeli, kuten D&D, vaan ihan figupeli). Vuosi taisi olla 1971. Warhammer Fantasy Battlen ensimmäinen edikka ilmestyi 1983, eli aika paljon uudempi peli on kyseessä, mutta silti yksi ensimmäisistä. Rogue Traderhan on puolestaan vuodelta 1987.

[Slaughter Master]

Warhammerit ovat niin läheisesti luovuuden ja itsensä ilmaisemisen kanssa tekemisissä, että se jaksaa aina pitää mielenkiintoa yllä. Ja kun on päässyt niin sanotusti keräilyn makuun, niin warhammereiden virta vie helposti mennessään. Ja mielenkiintoa pitää tietenkin yllä myös mahdollisuus valita oma armeija ja tehdä siitä juuri sellainen kuin haluaa. Mahdollisuus tehdä omia valintoja on muutenkin sellainen asia joka on näiden kanssa hyvin läheisesti tekemisissä.

Huolellisesti suunnitellut ja toimivat säännöt, harrastuksen konteksti ja siihen liittyvät tarinat, sekä hienot pelinappulat ovat myös niitä asioita jotka tekevät warhammerista pelaamisen arvoisen.