Asetelma on kieltämättä aika kutkuttava ja melko kyberpunk-vaikutteinen, sanoisin. Tälläisiä "Yhtiöitä" on kohtalaisen usein kylläkin nähty (tosin luultavasti siitä syystä, että se on melko toimiva, mielenkiintoinen ja tietyssä mielessä yhteiskuntakriittinenkin asetelma.Kolmastoista kirjoitti:Peli sijoittuu 2080-luvulle Suur-Saksan ja Yhdistyneiden Neuvostovaltojen rajalla sijaitsevaan itsenäiseen kaupunkivaltioon. Näiden kahden valtion välillä on jatkuva kylmä sota, eivätkä kansojen välit ole siksi kovinkaan lämpimät. Tämä näkyy myös pienessä kaupunkivaltiossa, jossa asuu kummankin kansan edustajia.
Kaupunkia hallitsee valtava, monimutkainen, keskivertoihmisen käsityskyvyn ylittävä Yhtiö. Se on kaupunkivaltion, "Kaupungin", ainoa hallintoelin, joka itsevaltiaan tavoin päättää kaikesta kaupungissa tapahtuvasta. Yhtiön jäsenet saavat hyvän, mutta valvotun ja rajoitetun elämän kaupungissa, Yhtiön ympärivuorokautisessa valvotussa sylissä. Yhtiön ulkopuoliset elävät surkeaa elämää "alakaupungissa", kaupungin perustuksien alla sijaitsevassa pimeässä pienoismaailmassaan. Mitkään Yhtiön lait eivät suojaa heitä, vaikkakin lakien rikkomisesta heitä yhä rangaistaan, koska Yhtiö ei vaivaudu huolehtimaan asioista, jotka eivät vaikuta sen suunnitelmiin. Rikollisuus kukoistaa, ja vahvimman laki on voimissaan.
Ilmoittele vaikka YV:llä kun peli valmistuu! Tuleeko tänne sotuun vai jollekin muulle foorumille?