Kääpiöt tanssitetaan pyörryksiiin
Kääpiöt tanssitetaan pyörryksiiin
Alkaa pikku hiljaa hatuttamaan vastustajien armeija, kun Turpaan tulee kerta toisensa jälkeen tietyiltä armeijoilta tai kokoonpanoilta.
Elikkä weedyiltä, dark elffien ihmelistalta ja skinkki laumoilta.
Pelaan kääpiöllä ja häviöni noudattaa yleensä tiettyä kaavaa.
-sotakoneet hoidellaan nopeilla yksiköillä yleensä minimi kokoisilla jotka hakeutuvat niiden kanssa lähitaisteluun jo yleensä toisella tai kolmannella vuorolla.
-Sotakoneet ehtineet ampua kerran tai kaksi ennenkuin tehdään toimettomiksi no tämähän ei yleensä riitä vastustajan pehmittämiseen että lähitaistelussa niille pärjäisi tai jättien ja lohikäärmeksien tappamiseen jotka tulevat vasta sotakoneitten eliminoinnin jälkeen sieltä metsän takaa.
Sotakoneillahan voisi ampua niitä pikku yksiköitä mutta hittoako tykillä tekee skirmareita vastaan, tunkut ei osu ja stonarikaan ei riitä yksikön tappamiseen bolttiksia unohtamatta.
Ainoa pätevä yksikkö tähän on urku mutta saavat vain kaksi yksikköa pois hyvällä tuurilla niistä seittemästä kun ovatkin jo sotakoneissa seuraavalla vuorolla. Joten parasta on ampua niitä kalliimpia yksiköitä siellä takana kuin tuhlata ampumisen paskaan joka ei kaiken lisäksi hyödyttäisi mitään.
Kun sotakoneet on hoideltu niin vastustaja ottaa tunkut pois lähitaistaistelussa. Viereinen täysränkätty yksikkö kovia kääpiötä kaivaa nenää katsellessaan tunkkujen teurastusta ratsuväen toimesta.
Eivät voine auttaa mitenkään vaikuttaa paitsi reformata uhkaa kohti.
Kun tunkut on hoideltu jäljellä on yleensä kolme yksikköä jalkaväkeä.
No Tässä vaiheessa yksiköt on saarrettu monella pienellä yksiköllä ja vielä edestä tulevilla kovilla yksiköillä ja mahdolliset wild riderit tai lohikäärme kyljessä.
Rankit viedään ja lyödään niin mahdottoman lujaa sillä haltian puntti nelosella tai lohikäärme loordin suurella läjällä noppia.
Hups keikkaa koko armeija pyyhitty kentältä viidenteen tai kuudenteen vuoroon mennessä.
Syy:
-Sotakoneet tehdään äkkiä toimettomiksi.
-Kääpiö jalkaväen staattinen reso ei vaan riitä kun rankit viedään ja yksiköt lyövät nykyään niin mahdottoman lujaa warrut tuskin ikinä saavat 5 plussan seiviä parenpaa kun woundataan kakkosella tai kolmosella kääpiötä.
-vastustajien yksiköitä liian monta ja liian nopeita.
Eli kysympä miten voi pärjätä monille skirmaaville yksiköille rankkaavalla jalkaväellä kun nykyään sitä näkee korkeintaan kaksi yksikköä ampujina toisella puolella pöytää.
Juuri tämän päivän pelissä dark elffeillä oli yksi (1) yksikkö repeater crossbowmenejä pöydällä ja loput
cavalryä, monstereita, lentäviä.
Viereisellä pöydällä toisessa pelissä oli peräti kaksi ykksikköä ampujia jotka rankkas ooohh?
Faballa ja 40k jotain eroa nykyään?

- El Capitan
- Peliporukkavalvoja
- Viestit: 5676
- Liittynyt: Pe 17.12.2004 20:55
- Paikkakunta: Tuuliklaani / Jyväskylä
Re: Kääpiöt tanssitetaan pyörryksiiin
Vähän aluksi luulin, että Spartanin ohje oli vain jotain "miten saan armeijastani voittajan ja tylsän pelattavan", mutta kummasti siitä löytyi perää. Eihän tuollaisia vastaan tosiaan mennä tuollaisella "rehdin miehen" armeijalla.
2 urkua on varmaan must noita armeijoita vastaan. Saadaan vähennettyä niitä saamarin skinkkejä ja shadeja tehokkaasti ja dryadeja jotenkuten saamarin wardin ansiosta. Muista sotakoneista sitten en oikein tiedä, mitä ottaisi. Tavallisesta tykistä itse en pidä lainkaan, koska se hoitaa vain kärryt pois. Saman voi tehdä bolttiksella. Mutta mutta, koska vihollinen käyttää cavarlyä ja monsuja, voisi kaksi neljä boltteria olla ihan tarpeen. Eivät maksa paljoa, mutta saavat jotain aikaiseksi, kunhan saavat sitä LOSia niihin. Linkoa en missään nimessä ottaisi mukaan, aika turha tuollaisia vastaan.
Mitä sitten jää jäljelle? Monsuja, cavarlya, skirmareita jne on aika turha mennä ampumaan varsijousella tai kiväärillä. Saahan kivääri sen +1 osumiseen, jolloin osuvat pitkällä matkalla skirmareihin 5+:lla. Mutta tekeekö niillä niin paljoa? En tiedä. Sotakoneita, jos viedään nopeasti pois, niin olisi hyvä olla sitä staattista resoa blokkaamassa tilaa kulkea kentällä, ainakin ketterästi. Warruja ja kenties longeja mie ottaisin coren täyteen. Specialista tuskin mitään eliittiä hintansa vuoksi. Tai noh, voisihan yhden yksikön ottaa, kun kerran on tilaakin.
Heroina sitten jättäisin anvilin kotia, kenties. Ei se ole kovin kiva kapistus (ihan kuin lohari olisi), mutta eiköhän ilman sitäkin voiteta pelejä. Tai ainakin hävitään muullakin kuin massacrella. Bsb, teini ja miksei vaikka toinenkin. Riippuen sitten vastaan tulevan magian määrästä, yksi kaksi seppää riittää. Ehkä jopa yksikin.
Miten sitten pelata? Uruilla en ehkä menisi tykittämään niitä isompia yksiköitä. Kuten sanoit, ongelmana on se, että kaikki nopea tulee ottamaan sotakoneet pois. 2:lla urulla voit saada sotakoneet pidettyä hengissä vähän kauemmin, jos vain viitsit ampua ensimmäisenä kaikki M9 ja vastaavat fast cavarlyt. Jos nämä ovat LOSista poissa, eivät ainakaan seuraavalla vuorolla ole hyökkäämässä urun kimppuun. Jalkaväellä sitten mennään pareittain kulkemaan eteenpäin tietenkin. Onpa sentään jotain tulossa apuun seuraavalla vuorolla, jos vaikka joku jää klosikseen kauemmaksi aikaa kuin chargevuoroksi. Teinit kun on yksikössä, ainakin yksi pääsee iskemään ja se sitten iskeekin sillä S6:lla väkeä matalaksi. Toivottavasti.
Koska kaikki monsut ja etenkin lohikset ovat siellä pusikon takana, tulevat nämä 2-4 bolttista hyvään tarkoitukseen. Urut jakavat tulivoimaa keskellä, bolttikset sivuilla hakien flänkkishottia ja näkevät niiden pusikoiden taakse --> vähemmän piilopaikkoja lohiksilla.
Jos nuo ei auta, niin sitten juustotatuointi otsaan ja menoksi. Tai sitten vain depotat itsesi 2"*2" kokoiselle alueelle johonkin pöydännurkkaan ja puollustat asemiasi.

Soturin ei tarvitse vuodattaa verta voittaakseen taistelun.
- Sinitähti
- Sinitähti
- Machine_Spirit
- Viestit: 695
- Liittynyt: La 10.11.2007 16:14
- Paikkakunta: Kts. Barnabas.
Re: Kääpiöt tanssitetaan pyörryksiiin
Käpsät taikoo hyvin.Spartan kirjoitti:Koetas peluuttaa Anvil of doomia, 3x10 ampujat, 2x gyrocopter ja 2xgrudge thower + vaikka ironbreakereita spessuun..
Gyroilla käyt jumittamassa vastustajan nopesti päälle tulevien yksiköiden marssia, gyron fleikka tempalate peittänee ihan siedettävästi alleen. Ammut ja taiot. Pitäisi toimia..
Helppoa rakastavaisilla ei ole syystä että muinaisessa Ruotsissa kuningas vaihtui aina kun 3-10 partaista hevimetalliäijää kerääntyi yhteen. Asiat ovat monimutkaisia...
Re: Kääpiöt tanssitetaan pyörryksiiin
Mitään tavallista anvilia, Thorek käyttöön ja heti. Sitten kun ammutaan boltilla sitä fast cavalryä ja marchblockataan niin ne liikkuvat kokonaista 4.5 tuumaa vuorossa. Pitäisi olla aikaa ampua mokomat tohjoksi, eikös?
Re: Kääpiöt tanssitetaan pyörryksiiin
Joo urut on oikeastaan ainoa millä saa skirmareita alas, mutta pääsevät sen kerran ampumaan n. kuutta yksikköä jonka jälkeen lennellään klosikseen sotakoneisiin. Tunkut toimii harpyjä ja furyjä vastaan kun niillä on toughness vain 3 mutta dryadit joilla on nelosen toughness ja vitosen wardi niin on jo aika hikistä. Tosin weedyillä on sitten vähemmän sitä cannonfodderia.
Lohista vastaan sitten lääke pitäisi löytyä kun viime pelissä tosiaan sain siihen matoon vain 4 woundia aikaiseksi ampumalla ja vielä yritin kopata mro challengella ironbreikereitten eteen mutta puuttui muutama tuuma ja pystyi menemään tunkkujen kautta breikkereitten flankkiin. Muutama vuoro kesti kunnes tuli hydrakin eteen ja se oli menoa. Hammerereita ens pelissä kun ovat aiemminkin toimineet.
Bolttikset kuulostaa hyvältä kun osuisivat helpommin large targettiin ja ovat halpoja joten menetys ei haittaa niin paljon.
Thorekilla/anvililla on aikas synkkää ollu mun peleissä tainnu n.5 pelissä nähny kai kerran neljännen vuoron. Monta ykköstä putkeen tai killing blow.
Gyrojakin voisi kokeilla kunhan ne vempeleet saisi jotenkin liimattua fiksusti, tosin vaatii aika paljon nöyrtymistä että lähden kääpiöllä lentämään.
yleensä kentällä on warru-, longi- ja hammerer blokki, pari yksikköä tunkkuja ja loput sotakoneita.
Ikinä ei kyllä pääse noilla blokeilla kuin jonkun jyrän kylki chargen kohteeksi.

Vähän kiinnostaa, että miten deployaat joukkosi ja mikä ne koneet käy aina hakemassa. Oletan että joku joka lyö tarpeeksi tai fear-outnumberoi?
Re: Kääpiöt tanssitetaan pyörryksiiin
Harpyt, fast cavalry, pegasukset, ei niiden tarvitse siitä vuorossa mennä läpi kuha vain pitävät jumissa siihen asti kunnes sieltä tulee loput lähikseen.
Joku kova yksikkö flankin suojaksi ja armeijan toinen puoli reunassa kiinni sotakoneet yksiköiden väliin. Tunkut mihin sopii kukkulalle jos saa tai sitten flankkiin ampumaan vastustajan flankkäys yksiköitä.
Joku kova yksikkö flankin suojaksi ja armeijan toinen puoli reunassa kiinni sotakoneet yksiköiden väliin. Tunkut mihin sopii kukkulalle jos saa tai sitten flankkiin ampumaan vastustajan flankkäys yksiköitä.
Re: Kääpiöt tanssitetaan pyörryksiiin
No tiivistäpä niitä unitteja niin paljon, ettei välissä olevaan koneeseen mahdu fyysisesti kiinni, mutta kuitenkin niin, että koneella näkee vielä ampua.
Havaintoja kääpiöitä vastaan pelatuista peleistä:
- Perusampujille kilvet
- Anvil + minerit on huijausta
- Challenge-rune on kova
- Deployment yleensä suht tiivis, joko kentän toisella laidalla tai oman deployment zonen takareunalla. (hieman pelikohtaista)

- The Captain
- Valvoja
- Viestit: 12979
- Liittynyt: Ke 07.08.2002 15:07
- Paikkakunta: Kouvola
Re: Kääpiöt tanssitetaan pyörryksiiin
Kyllä, ja ehkä jopa lippu. Thundererit pitävät hyvin puolensa fast cavalrya vastaan, rivi + lippu + high ground yksiköllä, jolla on T4 ja 4+ save, on jo sellainen pähkinä, että moni hippiäinen kiertää.Finet kirjoitti: - Perusampujille kilvet
Jep. Ankkuroi sivustasi joko laitaan tai kiinteään maastonkappaleeseen niin, että sieltä ei päästä kylkeen. Toista kylkeä vahtimaan esim. thane+oathstone-blokki tarpeellisilla lipuilla (tupla-US, immuuni fearille, +1CR, jne. vähän sen mukaan, mitä tarvitsee). Taktisesti sijoitettu bolttis rune of immolationilla vie yhden flankkaajayksikön mukanaan. Boltterit ovat halpoja ja uhrattavissa. Insinörtillä niihin saa kelvollisen BS:n, ja lähiksessäkin tuppaavat stoppaamaan pienemmät yksiköt. Urut tekevät pahoja skirmaajiin.- Deployment yleensä suht tiivis, joko kentän toisella laidalla tai oman deployment zonen takareunalla. (hieman pelikohtaista)
Toinen vaihtoehto, jos sotakoneet ovat jatkuvasti heikko kohtasi, on vähentää sotakoneita ja ottaa lisää blokkeja. Jos vastustajan armeija koostuu skirmaajista ja fast cavalrysta, ne vain kimpoilevat pois kääpiöblokeista. Lohikäärmeitä yms. isoja kohteita vastaan voi pitää pari sotakonetta vaikka omien laatikoiden takana turvassa - iso kohde näkyy blokkien yli, mutta skirmisherit eivät pääse käsiksi, ja oikein deployatut laatikot eivät näytä kylkiään viholliselle, paitsi sellaiselle, joka ei vie rankkeja (kuten skirmaajat ja liian pieniksi päässeet ratsuyksiköt).
Ja ennen kaikkea luota blokkeihisi. Sano niille, että vastustajat ovat rimpuloita eivätkä osaa lyödä. Tämä on tärkeää.
-Miksi Jeesuksen ja Marian päät loistavat valoa?
-Niillä on suvussa halogeenejä.
-Niillä on suvussa halogeenejä.
Re: Kääpiöt tanssitetaan pyörryksiiin
Fast cavalryn saa tosiaan blokattua sillä että laittaa yksiköt kummallekin puolelle mutta skirmarit menee sujuvasti siittä raostakin.
Hammererit on havaittu kestäviksi thanella oathstone, challenge ja lipussa determination, fear terror immuuni.
Tunkuilla on käytössäni aina kilvet ja musikatti 12-10 kokoisina, lipusta saa vastustaja jo liikaa pisteitä kun sitten siihen vain laitetaan kovemmat yksiköt hyökkäämään kun se on vajaan 300 pisteen arvoinen vastustajalle. Kukkulaa ei ikävä kyllä saa kovin monessa pelissa alle.
Anvil menee vähän kalliiksi reilu 400pts ja ite en ainakaan uskalla ancientilla heittää loitsua. Mieluummin thorek mutta vastustajat kaikkoo aika nopeasti( Tai huono noppatuuri takaa sen tuhoutumisen omasta toimestani).
Niin neljä tai enemmän feilattua terror, fear tai panic chekkiä ei ole harvinaista kääpiö peleissäni.

Ei mene jos laittaa tarpeeksi lähelle toisiansa. Alle 1" ei saa mennä ellei chargeta joten kunhan yksiköiden gappi on alle 1"+1"+skirmisherin basen koko ei skirmisheri mene ohi.Akseli kirjoitti:Fast cavalryn saa tosiaan blokattua sillä että laittaa yksiköt kummallekin puolelle mutta skirmarit menee sujuvasti siittä raostakin.
Ainakaan en nyt pikaisella tarkistuksella nähny liike tai skirmisher osiosta mitään mikä oikeuttaisi niitä luikahtamaan pienestä raosta.
https://middleagedstrategybattlegamers.home.blog/ <- Turun suunnan LOTR pelaajien blogi
-
iron dwarf
- Viestit: 56
- Liittynyt: Su 13.07.2008 11:25
- Paikkakunta: Esbo
Re: Kääpiöt tanssitetaan pyörryksiiin
Dragonia ja muuta lentävää vastaan löytyy riimukaupasta Flaksonin näkemisen riimu.
(Flakson's rune of seeking) Lisää peneratin ja insinööri = lentajien tappaja bolttis.

For Kentacky Fried Chicken!
Re: Kääpiöt tanssitetaan pyörryksiiin
Mutta saako silloin tulla alle tuuman päähän toisista yksiköistä jos hyökkää siihen sotakoneeseen vai onko pakko hyökätä siihen lähempään yksikköön jonka voi saavuttaa ilman että menee alle tuuman päähän toisista yksiköistä?Ei mene jos laittaa tarpeeksi lähelle toisiansa. Alle 1" ei saa mennä ellei chargeta joten kunhan yksiköiden gappi on alle 1"+1"+skirmisherin basen koko ei skirmisheri mene ohi.
Ainakaan en nyt pikaisella tarkistuksella nähny liike tai skirmisher osiosta mitään mikä oikeuttaisi niitä luikahtamaan pienestä raosta.
Re: Kääpiöt tanssitetaan pyörryksiiin
[nillitys]seek on etsiä tai hakea, see on nähdä [/nillitys]iron dwarf kirjoitti:....Flaksonin näkemisen riimu...
(Flakson's rune of seeking)...
Dolmot kirjoitti:Tällä kertaa se on Bloodthirstor, Lordor of Mordor.
Re: Kääpiöt tanssitetaan pyörryksiiin
Jaa hyvä pointti. Mutta pakkoko sotakoneiden on olla niin lähellä? 5 syvä kääpiö blokki. Se on 4". Jos ny oletetaan että skirmisherit eivät jää 6" päähän sinusta(jos jäävät niin rynni päälle) niin se on 10" vähintäänkin skirmishereistä blokin takaosaan. Jos siis laitat sotakoneet 4" taaemmas pitää skirmishereillä olla vähintään M8 jotta pystyvät rynnimään kimppuun jos ne oli piirun päälle 6" jalkaväki blokistasi. Aika harvassa taitaa olla ei-lentäjä skirmisherit jotka omaa moisen liikkeen.Akseli kirjoitti:Mutta saako silloin tulla alle tuuman päähän toisista yksiköistä jos hyökkää siihen sotakoneeseen vai onko pakko hyökätä siihen lähempään yksikköön jonka voi saavuttaa ilman että menee alle tuuman päähän toisista yksiköistä?
Lentäjät on tietty oma ongelmansa.
https://middleagedstrategybattlegamers.home.blog/ <- Turun suunnan LOTR pelaajien blogi
Re: Kääpiöt tanssitetaan pyörryksiiin
Tykit ja boltterit sinne pöydän laitaan kiinni, ei tulla ihan heti haettua. Omat blokit sitten screenaa antaen kuitenki suoran linjan sinne minne ammutaan. Lohikset ja hydra on sitten eri asia kun näkee suoraan.
Yksi hyvä vaihtoehto olisi Kapun ehdottamaa blokki keskeisempää armeijaa, kuitenki anvililla varustettuna, mukaan vaikka vielä vähän isompi yksikkö minereitä. Hydran ja lohiksen saa sitten hätyyteltyä vaikka cannonilla + mestarinörtillä. Koska helffejä vastaan et näemmä pelaa niin jokaiseen laitteeseen on hyvä pistää tulet, saa puumies ja hydra kuonoonsa. Mukaan vielä mahtuu kai 1-2 boltteri ihan tukemaan jos tykki ei teekkään mitään. Tykki sen takia että sillä haetaan ainoastaan niitä 5+ woundisia largeja, ei muuta. Gyroja sitten rareen marssi blokkailemaan ja häröilemään yleensä, niiden fleeailu on kyllä aika hyvä.

Mitä todennäköisemmin nopista pyörii mitä epätodennäköisempiä lukuja.
- lintti the warboss
- Viestit: 84
- Liittynyt: Ke 20.08.2008 16:52
Re: Kääpiöt tanssitetaan pyörryksiiin
jos voitosi on paljon sotakoneiten varassa niin hommaa halpa yksikkö suojelemaan
slayerit toimii hyvin 5-8 porukoissa ku ne ovat takana niin ei niitä ammuta.tietenkin pisteitä menee mut sotakoneet saavat tarpeeksi lisä aikaa.mut mulla ei yleensä oo paljoo sota koneita joten en oikein osaa neuvoa.

saatan olla pieni, mutta älä kiusaa tai pistän tän yli ison hammastikun sun nenästä sisään!
Re: Kääpiöt tanssitetaan pyörryksiiin
Siis mitä ne slayerit tekee?lintti the warboss kirjoitti:jos voitosi on paljon sotakoneiten varassa niin hommaa halpa yksikkö suojelemaan
slayerit toimii hyvin 5-8 porukoissa ku ne ovat takana niin ei niitä ammuta.tietenkin pisteitä menee mut sotakoneet saavat tarpeeksi lisä aikaa.mut mulla ei yleensä oo paljoo sota koneita joten en oikein osaa neuvoa.
Re: Kääpiöt tanssitetaan pyörryksiiin
Tosta päätellen ottaa hyökkäyksiä vastaan ? No, eipä tuolta lintiltä ennenkään mitään järkevää ole tullut...Finet kirjoitti:Siis mitä ne slayerit tekee?lintti the warboss kirjoitti:jos voitosi on paljon sotakoneiten varassa niin hommaa halpa yksikkö suojelemaan
slayerit toimii hyvin 5-8 porukoissa ku ne ovat takana niin ei niitä ammuta.tietenkin pisteitä menee mut sotakoneet saavat tarpeeksi lisä aikaa.mut mulla ei yleensä oo paljoo sota koneita joten en oikein osaa neuvoa.
"I Speak Spanish to God, Italian to Women, French to Men, and German to My Horse"
- Charles V
http://fi4.gloryoffellowland.com/?ref_a=asdius