Urcaen's Gate: Megahöttö-09, alustavaa ideointia

Jaahast, aloitetaanpas taas ideoimaan ”aivan jotain muuta” (muutakin kuin kööringillä katsellaan nelosta) megahöttömöttö säätö kokeilua, vaikka hädin tuskin edellisestäkään ollaan selvitty. Elikkä vielä tietämättömänä ajankohtana (vuonna 2009 kumminkin, kevään tienoille varmaankin) tapahtuva ”kutsupohjainen” (eli huudelkaa jos kiinnostaa lähteä leikkiin mukaan, pistelen jossain vaiheessa kiinnostuneita ylöskin) iloinen hullaballooza vielä tietämättömässä paikassa X (jos tapahtumaa ennen järjestäjä ei ole muuttanut nälkälähiöstä, niin jo on kumma krpl!) ja mahdollisen kosteiden olojen merkeissä (merkiten että taas tulee mahdollisesti olemaan sellainen ”K18” viritelmä). Elikkä ensin oli Laellin puolustus, toisena Sulin porttien rymistely ja siten kolmas olkoon Epäpyhä allianssi. Ja mitäs tämä taas tarkoittaakaan…?
Jälleen kootaan se 12 innokasta taistelijaa ja tehdään kaksi vastakkaista puolta (eli 6 vs. 6 jos ei selvinnyt) niillä 750pts. listoilla (eli 9000pts. kentällä tarkoittaen 4500pts. vs. 4500pts.). Tällä kertaa vaan skenaario myös mahdollistaa kahden(2!)! ylimääräisen pelaajankin näin teoriassa. Eli pöydälle tulee …*rummun pärinää*… 7 vs. 7 tarkoittaen 5250pts. vs. 5250pts. tarkoittaen 10500pts. yhteispisteissä (tosin todellinen luku tulee olemaan sellaisen 5+ vähemmän, sillä aina tulee vajoilla pisteillä listoja näin todennäköisesti)! 8 vs. 8 taitaapi olla tällaisessa se absoluuttinen yläraja, jota harkitaan siinä vaiheessa kun ja jos kiinnostuneet nostelee päätään. Nyt muista poiketen tällä kertaa ei tule olemaan sen enempää rajoituksia, niin factioissa kuin niiden sisällössäkään. Ainoa jonka voisin haluta rajoittaa, on pelkästään ’castereissa/’lockeissa, ettei kahta (tahi enempää) samaa tulisi näkemään kentällä (ja kyllä, eeppinen lasketaan normaaliksi ja vice versa). Eli tällä kertaa ei mitään ylimääräistä character säätöä muilta kuin noiden armeijoiden ”kenraalien” osalta. Factiollakaan ei tule olemaan minkäänlaista merkitystä, ottaa sen millä haluaa lähteä riehumaan juuri sellaisena kuin sillä haluaisi pelata, huomioiden jos samaa factiota tulee enemmän, ettei ole sitä samaa ’casteria/’lockia kuin toisella. Ainoathan tietty tulee olemaan Magnus Agenda ja Talion Charter listat, joista sitten pelaajat itse saakoot kiukutella että kuka ottaa (mutta Magnuksen ohjastaminen kumminkin menee ensisijaisesti Magnus Agenda listalle).
Ja mitenkäs tiimit tällä kertaa tullaan päättämään? Yksinkertaisesti noppaa heittämällä. Eli ennen deploymenttia jokainen heittää D6, parittomat on tiimi yhdessä ja parillisella tiimi kahdessa. Eli tämä saattaa viedä pienen tovin kun sen säätää läpi niin pitkään kunnes tietää millainen tulee olemaan tiimien sisällöt. Jos meni yli hilseen, niin sitten tökkikää, niin meikäläinen etsii sen rautalankavyyhdin jostain ja annan jonkinlaisen havainnollistamisen asiasta. Tai sitten jos on sitä mieltä että on liian monimutkainen, niin sitten vaan vedetään arpa hatusta. (noppaa vaan olisi niin mukava aina heittää…)
Ja mikäs on taas skenaario ja vuoro järjestys? Jälleen monien pyynnöstä tällä kertaa aktivoituu koko puoli kerrallaan, eli ”ihan normaalisti” kuten olisi 1 vs. 1 peli. Kierrokselle todennäköisesti. pitää hakea jotain 20min tai vastaavaa ajaksi jollain 5min pika palaveri ajalla ennen vuoron aloittamista. Ja mikäs onkaan skenaario? …*rummun pärinää taas*… Muunneltu Moshpit ( \../, )! Tarkemmin siitä visiosta.
Elikkäs jos pelikenttä tulee olemaan sellainen 48”x108”(/96”/120”) niin vaihtoehdoiksi nousee seuraavat: joko yksi iso ovaalin muotoinen alue tai 2-3+ pientä rinkiä. Enpä oikeastaan nähnyt mitään muutettavaa itse skenaariossa, muuta kuin jos päättäisi peli kierrokselle 5-6 viimeistään, siis jos ei perusobjektiivia saa. Seuraavaksi ajatelmia itse skenaariosta.
Jos yksi iso ovaali, niin se on melkoisen selkeä, jos ei vastustajaa ole ringin sisällä kierroksesta 2 eteenpäin, niin se puoli voittaa jos ainoana omistaa väkeä pitin sisällä kierroksen päättyessä. Kaikki normaalit säännöt luonnollisesti on käytössä. Jos peli pitkittyy, siten että kierrokset loppuu kesken, niin puoli jolla on enemmän VP:tä pitissä on voittaja.
Kahdella tai enemmällä jo pitääkin pohtia. Jos kahdella, niin sen voi vielä vetää tuossa yllä olevalla tavalla, mutta kolmella (tahi enemmällä) tulee lisä optioita. Eli jos on kolme rinkiä, niin tuossa voi soveltaa sitä, että saa vaan Objektiivi Pisteen (OP) ja siten peli jatkuu niin pitkään kunnes voittaja on selkeä. Ymmärrystä vailla? Elikkä ajatellaan että on ne kolme pittiä tarjolla. Puoli A saa pidettyä yhden pitin kierroksen loppuun saakka, siten saa yhden OP:n (1/3). Nyt siis pit on toisen puolen hallussa ja siten voi unohtaa sen ja lähteä avittamaan lähimpään pittiin kavereita tahi sitten vaan aiheuttaa yleistä kaaosta vastustajan linjoissa. Jos samainen puoli A saa vielä toisenkin pitin haltuunsa samalla tavalla, niin pelihän sillä selvä, sillä puoli B:llä ei ole enää mitään mahdollisuutta voittaa peliä. Näkisin että parittomalla määrällä pittejä tämä olisi helpompi ja selkeämpi toteuttaa kuin parillisella. Jos kierrokset loppuu kesken ja pittejä olisi molemmalla puolella se yksi, niin viimeisen Pitin hallitsija on se jolla on enemmän VP:tä sisällä. Kun tuossa jo ennätin paljastaa herra Terärattaalle meikäläisen hulluja visioita, niin ehdottikin ”that extra twist” itse skenaarioon josta hän saakoon kertoa.
Tietysti viimeinen optio olisi vaan unohtaa skenaario ideat ja pelata ’caster/’lock killiä isommassa mittakaavassa, joka nyt oikeasti ei kuulostaisi yhtään pahalle idealle myöskään.
Taas jonkin verran kuullut etten jaksane ilmoittaa ihmisille ajoissa tapahtumista, niinpä päätin nyt oikein kunnolla vetää ennakkoon millaista ideaa olisi tarjolla lupsakkaassa menossa. Elikkä nyt vaan ilmoittamaan jospa sitä mielenkiintoa heräsi ja toki voi myös hihkaista onko skenaario millään tavalla edes sellainen jota lähtisi kokeilemaan.
Ja mahdolliset kiinnostuneet osallistujat*:
Charad
Celebdae
Teräratas
Der Dexter
Tuska
Chukie
The Captain
tneva82
*Eli viestistä nyt oikeastaan ei tullut selville että olisiko ollut kiinnostusta vai ei. Immeisten kannattaa muistaa että olen jotain kehitysvammaisen tason alapuolella, siten tarvitsen suorannaista tietoa kiinnostuksesta, sillä ulkopuolistenkin immeisten ideointiahan myöskin otetaan vastaan.

Viimeksi muokannut Aasimar, To 04.12.2008 19:38. Yhteensä muokattu 5 kertaa.
Siinä vaiheessa kun the Captain lopettaa asian puhumisen, tiedän lähteväni varhaiseläkkeelle.
Re: Urcaen's Gate: Megahöttö-09, alustavaa ideointia
Kivaltahan tuo kuulostaisi. Eikä Vilmoneita voi koskaan olla liikaa.=) Pitin kaltainen skenu kuulostaa hyvältä, kannatan.
Helpoimmaksi tavaksi puolien jakoon on vuosien varrella osoittautunut se, että kaikki heittää noppaa ja pienimmät samalla puolella ja isoimmat toisella, eikä tarvitse yleensä montaa heittoa, että kaikki on ratkottu.

Rats keep running!
Re: Urcaen's Gate: Megahöttö-09, alustavaa ideointia
Toki kiinnostaa!
Itse skenaariosta muutama ajatus. Ensinnäkin luultavasti on fiksua, että noita mosh pittejä tehdään useampi kuin yksi. Muuten pöydän reunoilla olevat pelaajat eivät käytännössä pysty vaikuttamaan peliin juuri mitenkään, kun ei sinne keskelle yksinkertaisesti vaan mahdu kaikki. Ellei sitten kaikki ota listaa mallia caster + 5 centurionia =)
Kolme pittiä vois olla aika hyvä idea. Pisteytyksessä voi harkita useampaakin ajatusta. Noiden aikaisempien lisäksi esimerkiksi niin, että jokaisen pitin hallinnasta saa aina voittopisteen oman rundin lopussa. Sitten kuitenkin jos jompi kumpi puoli onnistuu pitämään kaikkia kolmea samaan aikaan, voittaa se pelin suoraan. Näin koko ajan peliin löytyy panosta, mutta myös häviöllä olevalla puolella on ainakin jonkinlainen mahdollisuus pelin loppuun asti.

Nothing is forgotten. Nothing is forgiven.
Ja älkää pliis lähettäkö mulle yksityisviestejä, jos tiedätte jonkun muun yhteystiedon. Me hates 'em.
Ja älkää pliis lähettäkö mulle yksityisviestejä, jos tiedätte jonkun muun yhteystiedon. Me hates 'em.
Re: Urcaen's Gate: Megahöttö-09, alustavaa ideointia
Odotas vaan kun herra Teräratas jaksaa kirjoittaa ideansa jonka minulle paljasti, niin jo alkaa jopa kovimmankin hc-pelaajan housuissa jöpöttämään.Celebdae kirjoitti:Kolme pittiä vois olla aika hyvä idea. Pisteytyksessä voi harkita useampaakin ajatusta. Noiden aikaisempien lisäksi esimerkiksi niin, että jokaisen pitin hallinnasta saa aina voittopisteen oman rundin lopussa. Sitten kuitenkin jos jompi kumpi puoli onnistuu pitämään kaikkia kolmea samaan aikaan, voittaa se pelin suoraan. Näin koko ajan peliin löytyy panosta, mutta myös häviöllä olevalla puolella on ainakin jonkinlainen mahdollisuus pelin loppuun asti.
Siinä vaiheessa kun the Captain lopettaa asian puhumisen, tiedän lähteväni varhaiseläkkeelle.
Re: Urcaen's Gate: Megahöttö-09, alustavaa ideointia
Noh, semmoisia visioita oli, jotta joko niin että se pelaaja, joka ei päätä omaa vuoroaan olemalla montussa (1 modeli/unit/50% armeijasta, miten häijyä tahdotaan?) putoaa pelistä suoraan pois. Alkaa montut kiinnostaa?
Toinen visio sitten oli, jotta jokaista monttua kohden nimitetään pari pelaajaa kummaltakin puolelta ja kun montun herruus selviää, pakkaa montun menettänyt kamansa pöydältä ja montun herra aloittaa invaasion kohti naapurimonttua auttelemaan omia siellä. (Jokaisen montun keskellä ollen siis maailmanmullistustaikaloota, jota hipeltämällä montun laidalta 15" joka suuntaan kaikki räjähtää palasiksi, tai jotain. Olisikin ihan hauskaa, räjäyttää myös omat tukiukot, jos eivät ole montun sisällä... Lootaa voi kuitenkin hipeltää vain, jos yhtään vihollista ei montussa ole, taikaloota kun on.)
Tämmöisiä. Pelaajaeliminaatio on toki kovaa peliä, mutta toisaalta jos pelaajia jokatapauksessa tippuu parillinen määrä kerralla, niin pääseehän sitä pelailemaan sivupöydälle vaikka perus matseja pääpelin päättymistä odotellessa.
Jos haluaa niin voi toki rajoittaa vielä sitä, että ainoastaan vastuussa olevat voivat monttuun mennä, joten naapurista ei muutakuin tulitukea voi antaa, ennen kuin oma monttu on putsattu.

Ladies and gentlemen, mr. Teräratas. Hittolainen, en edes laske itseäni hc-pelaajaksi ja silti nuo säädöt alkaa jöpöttämään valmiiksi. Tosissaan alkaa olemaan jo sellaista säätöä joka pistää harkitsemaan että onko ollenkaa paria olemassa vai ei.Teräratas kirjoitti:höpötihöö
Siinä vaiheessa kun the Captain lopettaa asian puhumisen, tiedän lähteväni varhaiseläkkeelle.
-
Der Dexter
- Viestit: 3734
- Liittynyt: To 22.08.2002 22:54
- Paikkakunta: Leppävaara
Re: Urcaen's Gate: Megahöttö-09, alustavaa ideointia
alkaa tämä tällainen hc-core sumppu monttu suosia ihan jäätävästi hulluja mättö-ja atritiolistoja, ja jokunen featti kuten kreoss ovat uskomattoman liian kovia suorastaan, sillä kun voi sellaiset 3 naapurin armeijaa tappaa melkein suoraan, sorscha sentään vaatii losin.
enpä kyllä osaa sanoa, että miten moista helpottaisi, ilman että naputtelisi nerffinappulaa, joka on vain huono ja tylsä optio.
mutta joka tapauksessahan montussa oleminen on elinajanodotteelle jotakin melko haitallista, että minkäs teet. joku tuollainen nuke-em-all nappula siellä keskellä voisi olla kovin hauska, vaikka sellaisena että voi heitää holy hand grenadan naapuria nassuun jollain hullulla efektillä, kunhan hiplailee laatikkoa ilman häiriötä montun keskellä vuoron tahi puolitoista, jonka jälkeen voidaan naapureiden metallia poistaa pöytää kuluttamasta.
ja ehdottomasti useampi monttu, tai miksei vaikka osa kukkula tai temppelin rappuset yms. ja voihan tuho/voitto-efekti olla hieman varioitu per paikka, ihan vain fiiliksen mukaan. itse ainakin tykkäisin heitellä/slämmäillä naapureita alas objektiivilta vaikka veteen tai johonkin.

Aliquando Insanire Iucundum Est
Re: Urcaen's Gate: Megahöttö-09, alustavaa ideointia
kuulostaa hyvältä, en tiedä olisiko jo liian hc ja olisivat taika kuoppia ja Featit eivät niiden alueela toimisi, koska muuten muutama tappo fiitti helposti pilaa (ehkä) pelin.
Pseudok kirjoitti:Dogmaattiset raamatullisenkuuloiset kärjistetyt mielipiteet ovat aika lol.
Re: Urcaen's Gate: Megahöttö-09, alustavaa ideointia
No nih, sitten katsellaanpas mitä kaikkea sitä immeiset alkoikin tuohon suosittelemaan. Moshpit ideaa ei suoriltaan hylätty, niinpä se on kyseinen skenaario sitten. Elikkäs seuraavanlaista olisi tarjolla näin sääntöteknillisesti:
-Kolme (3) monttua.
-Pisteytys aina vuoron loputtua. Kaikki kolme hallinnassa puolella vuoron loppuessa voittaa automaagisesti. Kaippa se sitten pitäneen tässä tilanteessa pistää tavoite pistemäärä (jotain 3-6 tai vastaavaa)
tai
-SP (SkenaarioPiste) Jos vuoron lopussa hallitsee monttua. Monttu katoaa ja siten voi siirtyä eteenpäin.
-Montun menettäneen puolen "luotetut" pelaajat pakkaa kamansa, voittajat voi alkaa mennä tukemaan kavereita.
-Ensimmäinen 2SP:ttä saanut voittaa.
molempiin sovellettavia:
-Jos pelaaja ei ole 2. kierroksesta lähtien montussa niin joukkoja häviää sitä mukaan. Joko kaikki nappulat jotka ei ole montussa tahi sitten jotain aivan muuta (vaikkapa nelosen pakko pulla katsomista).
-Maailmojamullistavataikamustalaatikko (TM) montun keskellä jota tökkimällä montun laidasta 15" räjähtää (aiheuttaen automaattisen POW16 hitin ja Fire continuous efektin tjs.). Ei saanut olla vastustajaa sisällä sitä ronkkiessa.
-Määrittää puolellaan omat vastuu pelaajat montuille ja siten muilla ei ole heidän monttuun menemistä. Tuli-/taikatukea toki voi antaa montun laidalta.
-Featti nerffausta. Montussa tahi ihan yleisesti. Henkilökohtaisesti dissaan tätä ideaa.
-Shallow Wateria koko monttu, erikoisella entangle säännöllä, tarkoittaen että Warbeastit hukkuu jos könilleen siellä menee.
Elikkä tähän nyt vaan listasin ne mitä noista viesteistä tähän mennessä poimin ylös. Eli ei välttämättä tarkoita että näillä mennään, vaan noista sitten sopivat valitaan (jos siis valitaan yhtään mitään niistä). Samoin laitoin tuohon aloitus viestiin heitä joita nyt selkeästi on kiinnostunut tulemaan sillä varauksella että miten omat aikataulut sitten osuu kohdalleen. Tällä kertaa en taida jaksaa pahemmin kutsua erikseen ihmisiä, vaan saavat ilmoittaa mielenkiintoansa tässä ketjussa.

Muutoin vaikuttaa varsin mukavalta, mutta kannatan todellakin feat nerffausta, vaikkakin se kirpaisee luultavasti itseänikin.
-
Der Dexter
- Viestit: 3734
- Liittynyt: To 22.08.2002 22:54
- Paikkakunta: Leppävaara
Re: Urcaen's Gate: Megahöttö-09, alustavaa ideointia
tokihan aina osallistun, jahka työt antavat periksi, niitä lähinnä aina viikonloppuisin on esteenä
Aliquando Insanire Iucundum Est
- The Captain
- Valvoja
- Viestit: 12979
- Liittynyt: Ke 07.08.2002 15:07
- Paikkakunta: Kouvola
Re: Urcaen's Gate: Megahöttö-09, alustavaa ideointia
Olen kiinnostunut.
Koko kuoppa shallow wateria kuulostaisi pahasti siltä, että homma menee liikaa listojen säädöksi, jotta veden + rough terrainin vaikutus saadaan minimoitua. Sopivasti vesiesteitä kuoppiin (vähän syvempiä pikku kuoppia, joihin sadevesi on kerääntynyt) sen sijaan voisi lisätä houkutusta paiskoa väkeä jorpakkoon.
Fiittinerffaus kuulostaa epäilyttävältä, mutta toisaalta lienee jokaisen oma valinta, ottaako nerffatun casterin vai sellaisen, joka saa mellastaa koko rahan edestä. Ilmeisesti ainakin Noidan kasvillisuusvyöhykettä ja Kreossin soittamaa Katarina Hännisen "Polvistukaa" -piisiä oltaisiin rajoittamassa? Jos nyt taas pelaajia on tulossa ympäri Suomea, niin kivahan se olisi, jos kaikki pääsevät pelaamaankin eikä peli lopu siihen, että paremman casterin valinnut pelaaja feattaa ja voittaa vuorolla 2.

-Miksi Jeesuksen ja Marian päät loistavat valoa?
-Niillä on suvussa halogeenejä.
-Niillä on suvussa halogeenejä.
Re: Urcaen's Gate: Megahöttö-09, alustavaa ideointia
Shallow water ei myöskään minun korvaani kuulosta hyvältä, sillä vesikirput ovat kuitenkin harvassa. Muutenkin maaston kanssa saa olla aika maltillinen, ettei se suosi jotain kokoonpanoja aivan liikaa. Feat nerffaus kuulostaa ihan hyvältä, kunhan se vaan vaikuttaa kaikkiin tasaisesti. Mutta pääasiahan on että pääsee pelaamaan, joten minua ei haittaa vaikka kokeillaankin jotain erikoista.=)
Rats keep running!
-
Hollo
- Sotavasaran WHFB-tarinamestari
- Viestit: 1154
- Liittynyt: Su 29.09.2002 23:39
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Urcaen's Gate: Megahöttö-09, alustavaa ideointia
Fiittinerffaus kuulostaa sinänsä aika ikävältä, ja olisi ihan pelin hengen takia mukava asia voida kiertää se jotenkin ihan skenaarion järjestelyillä. Tosiaankin, jos montut ovat vetisiä, niin yksi vaivainen Kreossi tuhoaa fiitillään ainakin parin montun pedot ja jakkelit ihan suoriltaan (vai oliko ne noin lähellä toisiaan?). Ja onpa tuo fiitti kyllä muutenkin melkoisen ilkeä tässä skenaariossa. Myös Harbingerin fiitti tekee inhaa jälkeä.
Re: Urcaen's Gate: Megahöttö-09, alustavaa ideointia
Niin taisi se Dexterin alkuperäinen vesi-idea olla, että "montut" (tai ehkäpä vaikka vain esim. keskimmäinen niistä) ovatkin kukkuloita, joiden ympärillä on matalaa vettä - vaikkapa siis joku parin tuuman "vallihauta". Tuo ei kuulostaisi mitenkään älyttömän rikkinäiseltä, varsinkin jos vesi sattuu olemaan terästetty pedot tuutumaan saavalla aineella.
Tässä on nyt siis ehkäpä noin kaksi vaihtoehtoa. Joko mennään tuolla Terärattaan "monttuihin tai täystuho" -ajatuksella ja nerffataan pahimmat fiitit tai sitten pelataan sen mun idean mukaan periaatteessa vaan kolmella tavallisella montulla. Jälkimmäisessä tapauksessa fiittejä tuskin tarvitsee muuttaa.
Jälkimmäinen vaihtoehto muutenkin kyllä suosii erilaisia listoja, koska silloin ei ole pakko käytännössä iskeä vain kovimpia mättäjiä kasaan ja juosta monttuun. Lähitaistelua nyt kuitenkin joka tapauksessa tulee ja paljon, kun kyse on mosh pitistä, mutta ensimmäinen vaihtoehto johtaa kyllä aikamoiseen extremeen. En toki suoralta kädeltä väitä etteikö sitäkin voisi kokeilla.
Tässä on nyt siis ehkäpä noin kaksi vaihtoehtoa. Joko mennään tuolla Terärattaan "monttuihin tai täystuho" -ajatuksella ja nerffataan pahimmat fiitit tai sitten pelataan sen mun idean mukaan periaatteessa vaan kolmella tavallisella montulla. Jälkimmäisessä tapauksessa fiittejä tuskin tarvitsee muuttaa.
Jälkimmäinen vaihtoehto muutenkin kyllä suosii erilaisia listoja, koska silloin ei ole pakko käytännössä iskeä vain kovimpia mättäjiä kasaan ja juosta monttuun. Lähitaistelua nyt kuitenkin joka tapauksessa tulee ja paljon, kun kyse on mosh pitistä, mutta ensimmäinen vaihtoehto johtaa kyllä aikamoiseen extremeen. En toki suoralta kädeltä väitä etteikö sitäkin voisi kokeilla.
Nothing is forgotten. Nothing is forgiven.
Ja älkää pliis lähettäkö mulle yksityisviestejä, jos tiedätte jonkun muun yhteystiedon. Me hates 'em.
Ja älkää pliis lähettäkö mulle yksityisviestejä, jos tiedätte jonkun muun yhteystiedon. Me hates 'em.
Re: Urcaen's Gate: Megahöttö-09, alustavaa ideointia
Itse olen tuota "warbeast hukuu" ideaa vastaan koska sen Jackin voi aina aktivoida uudeleen ja Casterit eivät ole riipuvaisia jackeista. Peto voisi vaikka jäätyä kaatuessaan tai saada korrosion ollesaan moisessa vedessä.
Imo Featti nerffinä voisi toimia seuraa fluffi pätkä
"Taistelu on jatkunut jo montapäivää"
Pelin alussa kakki casterit ovat jo popanneet feattinsä.
Onkos päivämäärää tiedossa, niin voisi sanoa varmuudella onko sitä tulossa vai ei.
Imo Featti nerffinä voisi toimia seuraa fluffi pätkä
"Taistelu on jatkunut jo montapäivää"
Pelin alussa kakki casterit ovat jo popanneet feattinsä.
Onkos päivämäärää tiedossa, niin voisi sanoa varmuudella onko sitä tulossa vai ei.
Pseudok kirjoitti:Dogmaattiset raamatullisenkuuloiset kärjistetyt mielipiteet ovat aika lol.
Re: Urcaen's Gate: Megahöttö-09, alustavaa ideointia
Mahdollisesti kevät/kesä/syksy/talvi 2009.Tuska kirjoitti:Onkos päivämäärää tiedossa, niin voisi sanoa varmuudella onko sitä tulossa vai ei.
Siinä vaiheessa kun the Captain lopettaa asian puhumisen, tiedän lähteväni varhaiseläkkeelle.
Re: Urcaen's Gate: Megahöttö-09, alustavaa ideointia
Tietystihän jos tuosta Kreossista taas se samainen lamentation on, että olisi ylitehokas ja siten on automaaginen voitto sille puolelle joka sitä ohjastaa. Siten tietty voisin järjestäjän valtuuttamin oikeuksin sen itselleni ottamaan (ja kaikkihan nyt tietää että minä en yleensä sitä 2.kierrosta pitempään muutenkaan pöydällä pysy). Ja jos ei vielä riitä, niin pamautetaan siitä vielä eeppinen versio, niin loppuu sekin vähäinen lamentation asiasta.
Mutta kerran jos fiittiä mennään nerffaamaan, niin sitten näkisin tuon Tuskan tuoman idean olevan paras. Eli montussa ei pysty käyttämään feattia tai taikoja (eikä myöskään pysty 'nodaamaan), kerran sellainen taika monttu on :)
Mutta kerran jos fiittiä mennään nerffaamaan, niin sitten näkisin tuon Tuskan tuoman idean olevan paras. Eli montussa ei pysty käyttämään feattia tai taikoja (eikä myöskään pysty 'nodaamaan), kerran sellainen taika monttu on :)
Siinä vaiheessa kun the Captain lopettaa asian puhumisen, tiedän lähteväni varhaiseläkkeelle.
Re: Urcaen's Gate: Megahöttö-09, alustavaa ideointia
Jaa-a. Riippuen ajankohdasta ja tilanteesta(eli onko minulla sopiva jengi kasassa ja maalattuna ja mielellään pelikokemustakin kasassa :D Ynnä tietty onko aikaa tuohonaikaan) voisi minuakin tämä kiinnostaa.
Tosin jos paikoista alkaa olla tungosta voin väistyä kokeneempien tieltä. Mutta jos paikkoja on vapaana ja tilanne vaikuttaa sopivalta niin mukaan tullaan jos saa tulla.

https://middleagedstrategybattlegamers.home.blog/ <- Turun suunnan LOTR pelaajien blogi
Re: Urcaen's Gate: Megahöttö-09, alustavaa ideointia
Tuo "Ei-taikoja montussa" kuulostaa jo kohtuutoman pahalta, ja suosii varsinkin korkean Defin omaavia ja myös *action "maageja" IMO parenpi kuin vain Featit pois tai ne ei toimi montuissa.Aasimar kirjoitti:Tietystihän jos tuosta Kreossista taas se samainen lamentation on, että olisi ylitehokas ja siten on automaaginen voitto sille puolelle joka sitä ohjastaa. Siten tietty voisin järjestäjän valtuuttamin oikeuksin sen itselleni ottamaan (ja kaikkihan nyt tietää että minä en yleensä sitä 2.kierrosta pitempään muutenkaan pöydällä pysy). Ja jos ei vielä riitä, niin pamautetaan siitä vielä eeppinen versio, niin loppuu sekin vähäinen lamentation asiasta.