Kysyisin, että voiko unit kääntyä, jos sen sivustaan on chargattu, niin että command group pääsisi mukaan taisteluun? Tuntuu jotenkin hassulta, kun unit taistelee vain yhtä vihollis unittia vastaan sivuttain...
Vai onko se sitten sillä lailla, että unit ei voi kääntyä, kun ei voi taistelun aikana muutenkaan liikkua??
Kääntyminen taistelun aikana.
Kääntyminen taistelun aikana.
"Kahvi juodaan useimmiten kahvikupeista." -Wikipedia
Re: Kääntyminen taistelun aikana.
Championin voi siirtää oman vuoron aikana lähistelevään ränkkiin eli vaikka kylkeen, samoin charrut. Muu komento, eli lippu ja torvi toimii jos ne on edessä, eli niitä ei tartte siirrellä. Eli jos ne sinne kylkeen tulee, niin just sillä vuorolla ei eturivin sankarisi pääse mättöön mukaan elleivät ole nurkassa. Sitten jos voitat lähiksen, mutta vihu ei juokse, niin saat suorittaa turn-manööverin mikäli kontaktissa olevien nappien määrä ei tipu, ja silleen saada sen frontin oikeaan suuntaan.
Re: Kääntyminen taistelun aikana.
Missä tämä nyt selitetään? Monen monituista kertaa on ihmiset tuollaisesta puhunut mutta koskaan ei ole itse löytänyt säännöistä vastaavaa.Oberon_ kirjoitti:Championin voi siirtää oman vuoron aikana lähistelevään ränkkiin eli vaikka kylkeen, samoin charrut.
Diogenes kirjoitti:Mutta on ne ajat muuttuneet ... muistan sen ketjun missä IRIAD oli ketjun huonoin vitsi, ja nyt kaikki muut ovat niitä vitsejä IRIADiin verrattuna :P
Re: Kääntyminen taistelun aikana.
sivu 81, kolmanneksi viimeinen kappale. Champions can move within their unit in exactly the same way as characters...I Ride in a Dragon kirjoitti:Missä tämä nyt selitetään? Monen monituista kertaa on ihmiset tuollaisesta puhunut mutta koskaan ei ole itse löytänyt säännöistä vastaavaa.Oberon_ kirjoitti:Championin voi siirtää oman vuoron aikana lähistelevään ränkkiin eli vaikka kylkeen, samoin charrut.
I have a mind for simple things but things are not of mine to simplify
Re: Kääntyminen taistelun aikana.
Ja Charectereiden liikkumisesta kerrotaan s74.halko kirjoitti:sivu 81, kolmanneksi viimeinen kappale. Champions can move within their unit in exactly the same way as characters...I Ride in a Dragon kirjoitti:Missä tämä nyt selitetään? Monen monituista kertaa on ihmiset tuollaisesta puhunut mutta koskaan ei ole itse löytänyt säännöistä vastaavaa.Oberon_ kirjoitti:Championin voi siirtää oman vuoron aikana lähistelevään ränkkiin eli vaikka kylkeen, samoin charrut.