Winterian II - Kapinan jälkeen

[Executioner]

Neljäs laulu


Vylad Iranian ampui pyörähti kesken juoksun ympäri ja ampui lottolaukauksen jonnekin taakseen. Punahehkuinen lasersäde leikkasi irti palan paksun, routaantuneen puun rungosta ja jatkoi matkaansa vielä parinkymmenen metrin ajan, ennen kuin törmäsi suureen kivenlohkareeseen ja sammui porattuaan siihen kapean reiän. Iraniania tämä ei kuitenkaan juuri kiinnostanut: hänen prioriteettilistallaan ensimmäisenä oli paeta yli kaksimetrisiä, voimapanssareihin sonnustautuneita kiihkomielisiä avaruusmariineja. Hän oli juossut jo Kaaos tietää kuinka kauan; Vyladin jalat olivat tunnottomat ja Winterian II:sen jäätävä ilmasto oli jo onnistunut hyydyttämään hänen kasvonsa ja tunkeutumaan jopa paksun talvimanttelin läpi. Entinen kaartilaiskomentaja loikkasi jälleen yhden kaatunen, hiiltyneen puunrungon yli ja oli kaatua laskeutuessaan tykistökeskityksessä menehtyneen kaartilaisen pakastuneen ruumiin päälle. Vylad pysähtyi sekunniksi napatakseen kaartilaisen kranaatin tämän vyöltä ja yritti irrottaa sokkaa, mutta paiskasi räjähteen menemään tajutessaan, että sokka oli jäätynyt kiinni. Hän kompuroi raadon ylitse ja jatkoi juoksuaan kivääri kourassa.

“Vylad! Tänne!” kuului tutunoloinen ääni ryhmänkomentaja Iranianin vasemmalta puolelta. Taidokkaasti kuin koulutettu gorilla, Vylad käänsi juoksusuuntansa kohti ääntä ja huomasi samassa kallionseinämässä miehenmentävän raon, jonka suulla Anquillian Dar’Ann, panssarintorjuntayksikön susimainen nättipoika viittoi häntä luokseen. Vylad kiisi Dar’Annin luo ja hivuttautui tämän perässä kapeaan luolaan. Tänne suuriin ja painaviin panssareihin sonnustautunet supersotilaat eivät pääsisi noin vain.. he luultavasti räjäyttäisivät koko kallion ilmaan.

Kuljettuaan hetken sivuttain kallion sisällä, Dar’Ann johdatti Iranianin aukeamalle, jossa paloi pieni nuotio. Käytävä näytti jatkuvan pidempäänkin, mutta nuotion ääressä istui parikymmentä kovia kokenutta kaartilaista. Vylad tunnisti heti Sarcanin, Marcynin, Nachaarin ja Vychad. Cyarenia, Seireenien kuuluisaa huumoripläjäystä ja päänaukojaa ei näkynyt missään. Iranian olisi mielellään nauttinut tuon hupiveikon seurasta edelleenkin, mutta kyllähän sodassa ihmisiä kuolee.

“Hei, Vylad. Päin vittua meni, kuten aina”, totesi Marcyn karhealla viskiäänellään. Tarkka-ampuja piteli kivääriään tiukasti vasten rintaansa, häijynnäköiset tähtäimet nuotion valossa killuen kuin pedon silmät. Jotkut pitelivät noin naisia, toiset teddykarhuja; Marcynin syliin pääsi vain laittomasti viritetty ja kustomoitu laskivääri. Iranian virnisti muistaessaan, kuinka aikoinaan Cyaren oli vastahakoisen ja mököttävän Marcynin kanssa esittänyt muille ‘Pimp My Rifle’-show’ta, jossa hän oli esitellyt mitä hulluimpia keinoja virittää kivääriä. Yksi kuuluisimmista sketseistä oli ollut kranaatin teippaaminen kiinni kiväärin piippuun, jolloin laserin voiman oli tarkoitus lennättää räjähde vihollisen keskelle. Tyhmempikin tajusi, että moinen vekotin räjähtäisi käsiin, muttei kolmoskomppanian räkänokka, joka oli saanut aikaan komean, punaisen sateen yrittäessään temppua myöhemmin.

“Niin, niin meni. Mistä helvetistä ne Valaistuneet yhtäkkiä tulivat? Niiden piti olla aluksissaan”, Iranian murisi takaisin ja istuutui maahan nuotion ääreen, hieroen käsiään ja lämmitellen valkean ääressä. Dar’Ann teki samoin.

Sarcan raapi kaljua päälakeaan mietteliäänä. “Mitäs nyt tehdään? Ei me helvetti soikoon voida tänne kiven sisään jäädä”, hän huomautti. Anquillian Dar’Ann kohautti olkiaan. “Tuo toinen tunneli vie ulos kallion toiselle puolelle, ja tuota kolmatta, tuota takanasi olevaa, emme ole ehtineet tutkita. Kai se on umpikuja.”

Nachaar pomppasi pystyyn ja veti koteloistaan pistoolinsa, pyöritti niitä hetken taidokkaasti ympäri kuin jokin Necromundan pyssysankari ja suoristi sitten dramaattisesti kätensä sivuilleen. Hurjapää virnisti ovelasti ja tepasteli suoraan tutkimattomaan käytävään. Sarcan murisi jotain käsittämätöntä ja nousi ylös seuratakseen, ja Dar’Ann nappasi meltatykkinsä ja säntäsi kaksikon jälkeen.

***

“Mitä luulet, että täältä Keisarin perseenreiästä löytyy?” Sarcan kysyi Nachaarilta, joka johti joukkiota pitkin kahden miehen levyistä tunnelia. Nachaar kohautti olkiaan välinpitämättömästi. “Ei kaiketi mitään. Korkeintaan joku ikivanha xenospyhättö. Kunhan pääsee vähän tekemään jotain. On niin helvetin tylsää istua ja odotella.”

Kolmikko kulki vielä jonkin aikaa, ennen kuin tunneli päättyi ja he tulivat jonkinlaiselle kielekkeelle. Nachaar kohotti lasersoihtuaan korkeammalle nähdäkseen paremmin. Pelkää mustaa, ja kapeat portaat alaspäin tasanteen sivussa. “No, mitä sitten? Alas portaita?” hän kysyi ja kääntyi ympäri nähdäkseen toverinsa. Seinässä Sarcanin takana oli jonkinlainen metallilaatta, jossa oli outoja kuvioita ja kaksi kytkintä.

“Mikä tuo on?” hän kysyi ja kurkotti Sarcanin ohi kytkimelle. Hän napsautti ylemmän päälle ja laattaan syttyi himmeä, vihreä hehku. Hetkeen mitään ei tapahtunut, mutta sitten kirkas, sokaiseva valo heräsi eloon portaiden alapäässä. Dar’Ann kohotti toista kulmaansa ja katsoi kysyvästi Sarcania ja Nachaaria noilla täydellisillä, metsänvihreillä silmillään. Nachaar virnisti ovelasti.
“Asiaa”, hän totesi ja astui varovasti ensimmäiselle portaalle, sitten toiselle, ja kapusi hitaasti alas valon luo. Sarcan mutisi jotain ja seurasi. Dar’Ann pudisteli päätään, mutta lähti karhunkokoisen miehen perään viimein.

Portaiden alapäässä odotti oudosta, kiiltävästä metallista tehty ovi. Materiaali tuntui elävän, kun Nachaar kosketti kolmionmallista porttia. Se oli kylmää ja tuntui epämiellyttävältä.. mutta silti elävältä. Nachaar etsi oven reunoja jonkinlaisen paneelin tai kytkimen toivossa, löytäenkin lopulta sellaisen. Nachaar henkäisi syvään ja painoi pistoolinpiipulla kolmionmuotoista nappia. Ovi vapisi ja liukui auki, nostattaen ilmaan pölypilven. Kun Nachaar näki kunnolla pilven läpi huoneeseen, hän ei voinut kuin henkäistä järkytyksestä. Dar’Ann ja jopa Sarcan tekivät samoin nähdessään, mikä heitä odotti.

Rivi rivin perään arkkumaisia, läpinäkyviä laitteita, joiden sisällä lepäsi etukumarassa asennossa luurankomaisia robotteja, jokaisen, lasimaisen kapselin vieressä oli massiivinen, oudonnäköinen ase, jota edes Sarcan ei välttämättä olisi jaksanut nostaa. Hämähäkin ja kuoriaisen välimuotoa muistuttavat, kämmenenkokoiset, liitävät metallihyönteiset parveilivat pitkin käytäviä laitteiden, kapseleiden ja muiden muukalaiskoneiden välillä.

Yksi noista pienistä koneista kiisi ilman halki ihmiskolmikon luo ja tarkkaili heitä, päästäen naksahtelevia, sähköisiä ääniä ja elehtien hehkuvalla piikillä. Nachaar suoristi kätensä ja oli juuri ampumassa pikkurobotin tuhannen päreiksi, kun hän kuuli surisevan äänen takaansa. Kaartilaista tervehti katonrajasta esiin laskeutunut vartiotykki, joka päästi epämiellyttävää surinaa.

“Voi *****”, Sarcan totesi, kun tykin energiatangot aktivoituivat ja se valmistautui repimään lihaolentojen molekyylirakenteet kappaleiksi.. kun äkkiä kuului sähköinen räsähdys ja tykki nuokahti kenoon. Kolme pientä skarabia liisi Dar’Annin päänvierestä tykin luo ja ryhtyi kiireisiin korjaustöihin. Samaan aikaan huoneen lasikupolien alareunaan syttyi vihreitä valoja ja luurankomaiset metallihirviöt alkoivat liikkua kankeasti arkuissaan.

“Nachaar, jospa painuttaisiin helvettiin täältä?” Dar’Ann ehdotti. Kerrankin Seireenien huimapää oli sitä mieltä, että tappelu kannatti jättää väliin.


***


“Mikä kiire teillä on?” Yksisilmäinen veteraanitarkka-ampuja kysyi Dar’Annilta, joka huohotti juoksumatkan jäljiltä vasten kallionseinää. Nachaar ja Sarcan istuivat vasten seinämää ja vetivät myös ilmaa keuhkoihinsa pahanpäiväisesti säikähtäneinä.

“Siellä.. siellä oli aivan saakuli muukalaistukikohta. Eikä nyt kuseteta yhtään. Ihan oikeasti, helvetisti metallisia hirviöitä, joilla oli ilkeännäköiset tykit. Ne heräsi tai jotain, kun Nachaar, ***** älypää, meni kopeloimaan”, Dar’Ann puuskutti. Vylad nousi ylös, kivääri kourassa. “Tosissanne?” hän kysyi vakavalla äänellä. Ei Vylad Iranian, kaikkien kaveri-äänellä, vaan ‘olen esimiehenne ja revin teiltä kaikilta kivekset irti jos puhutte paskaa’-äänellä.

“Tosissaan ollaan. Nähtiin kaikki ne. Nyt ois varmaan aika hyvä hetki painua vittuun tästä luolasta”, Sarcan murisi ja nousi ylös, myöskin laskivääri olallaan. Muut nyökkäilivät ja Iranian katseli mietteliäänä kattoon. “Lähdetään siten”, hän sanoi ja lähti kohti kapeaa rakoa, joka johti toiselle puolelle kalliota. Hän toivoi hartaasti, etteivät Valaistuneet olisi vastassa.


Ja muistin virkistykseksi edelliset osat, jotka sensuuri on pahasti raiskannut:

Ensimmäinen laulu

Sotamies Vylad Iranian oli menettää tasapainonsa, kun hänen viereensä iskeytyi jälleen yksi Kaaoksen tykkien ammuksista, heitellen lunta, kiviä ja mutaa ympärilleen. Iranian otti vapaalla vasemmalla kädellään tukea maasta ja kiihdytti epätoivoista juoksuaan kohti poteroita, raahaten haavoittunutta toveri Cardania perässään.

Harvapuinen metsikkö oli viikon tykistökeskitysten jälkeen entistäkin harvempi, ja maa oli täynnä kraattereita pommitusten jäljiltä. Sikin sokin Kaartin rintamaa lojuivat runnellut, silvotut kuolleet, jotka tuijottivat tyhjin silmin Vyladin paniikinomaista kompurointia kohti turvaa, tämän liukastelua suolenpätkien ja sisäelinten keskellä.

Jälleen yksi räjähdys, aivan lähellä. Vyladin korvissa soi, hän oli taas kaatua. Valkoinen univormu oli läpensä märkä mudasta ja verestä, hyytävä ulkoilma alkoi jo jäätää hänen ytimiään. Vaikka puut antoivatkin jonkinlaista tuulensuojaa, oli Winterian II:sen pinnalla silti jäätävän kylmää.

“Vylad! Pojat, Vylad on elossa! Nopeempaa, Iranian! Juokse!”

Iranian kuuli tovereidensa äänet utuisina kauempaa ja kiihdytti vauhtiaan räpiköidessään korkeassa hangessa eteenpäin. Lopulta, ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen, hän heittäytyi maahan ja hänen toverinsa vetivät hänet sisään bunkkeriin.

“Cardan! Pelastakaa Cardan! Siihen osui, sirpale tai jotain, se huusi apua, oli pakko pelastaa se, tehkää nyt helvetti jotain!”, Vylad huusi tovereidensa kerääntyessä hänen ympärilleen nähdäkseen oliko hän kunnossa. Iranian puristi edelleen lujasti Cardanin ranteesta noustessaan ylös ja huomasi vasta sitten, että se olikin suurin piirtein kaikki, jota Cardanista oli jäljellä; oikea käsi, olkapää, puolet päästä ja hieman rintakehää. Inhon vallassa sotamies päästi irti ja perääntyi kauemmas.

“Keisarin nimeen, Cardan.. vitut!”, Iranian kirosi ja istuutui vasten seinää, hengittäen raskaasti, pyyhkien saastaa kasvoiltaan. Harker, yksi nuoremmista, tummatukkainen, vakavasilmäinen ja tylykasvoinen mies, istuutui hänen viereensä, laskivääri sylissään.

“Helvetti.. Cardan on poissa..”, mies sanoi hiljaa. Muut istuivat myös seinustoilla pää painuksissa, kiväärit sylissään.

“Kaikki on mennyt päin vittua siitä asti kun se uusi Komissaari tuli. Ei olla saatu muuta kuin ruumiita ja paskoja tilanteita!”, totesi yksi veteraaneista. Sarcan, karskinnäköinen, parrakas kaveri, jolla oli ruumiinrakenne kuin härällä. Iranian muisti, kun Sarcan oli joskus murtanut juovuksissa yhden tyypin kallon paljain käsin. Se oli ennen, kuin heidät värvättiin Kaartiin. Iranian ja Sarcan olivat tunteneet toisensa pitkään, melkein kaksikymmentä vuotta, aina lapsista asti. Iranianilla ei ollut kovin montaa ystävää lapsena, sillä pojalla oli ollut tapana heitellä sarkastisia, näsäviisaita kommentteja kaikille. Sarcan oli kuitenkin vain nauranut ja käskenyt Irania mennä naimaan siskoaan.

“Keisari johdattaa Cardanin sielua”, totesi hurskaasti yksi täydennysmiehistä. Ärsyttävä, näätämäinen ja syvästi uskonnollinen kaveri. Iranian ei oikein muistanut miehen nimeä, Velekan tai Velekin se taisi olla. Hän ei jaksanut vastata, sillä Cardan oli ollut yksi Vyladin parhaita ystäviä ja pelastanut hänen henkensä Cyroxis VI:llä. Kaarti oli joutunut tyranidien väijytykseen, ja Vylad olisi menettänyt henkensä, kuten niin moni muu, ellei Cardan olisi tullut väliin ja nakannut kranaattia suoraan yhden ison limanuljaskan kitaan. Xenos oli räjähtänyt komeasti. Sarcan oli sitten ampunut Komissaarin ja loput rykmentti oli ‘perääntynyt taktisesti parempiin asemiin’, eli toisin sanoen ottaneet jalat alleen ja juosseet minkä ehtivät.

“Vitut johdattaa. Alkaa pikkuhiljaa mennä hermo tuohon paskanjauhantaan. Jos Keisari johdattaisi yhtään mitään, niin me ei helvetti soikoon oltaisi täällä vuodattamassa suoliamme pihalle. Me ei ees tiedetä, ketä meidän viholliset on, koska johtoporras ei kerro meille hevonvittuakaan. Kuollaan vaan koska niin käsketään. Paskat”, murisi Sarcan. Mies oli aina kapinallinen ja puhui suunsa puhtaaksi.

“juma, Sarcan. Puhu tollasia tai se uus Komissaari vetää meidät kaikki kylmäks. Sillä on se kaartinsa mukana, ja se on niin hullu että vois ihan hyvin lahdata meidät kaikki ja jäädä puolustaan tätä rintamaa yksin.” Puhuja oli Marcyn, myös yksi vanhoja jääriä. Miehellä oli tätä nykyä silmälappu vasemman silmänsä päällä ja tämän manteli oli rispaantuneempi kuin kenelläkään muulla. Kiikaritähtäimillä varustettu kivääri nojasi seinää vasten miehen olalla.

“Joo, ihan totta. Se Yarron oli sairas ja täys mielipuoli, mutta tää uus on puolet ilkeämpi ja kaks kertaa hullumpi. Kuuliksä mitä se teki Teronille?” Harker kysyi muilta. Kukaan ei vastannut, vaan höristivät korviaan kuullakseen.

“No”, Harker aloitti. “Muistatteko viimeviikolla kun ensimmäinen keskitys tuli? No, Teron kadotti kiväärinsä silloin. Kun Farcan sai tietää, se pyysi Teronin luokseen. En varma oo, mutta sanovat, että se pilkkoi Teronin molemmat kädet, leikkasi vielä jalat irti ja lähetti sen takaisin kotiin aivokuolleena ja raajattomana. Se jätkä on sairas. Toivottavasti se saa kuulan kalloonsa lähipäivinä”, Harker kertoi. Vyladia kuvotti, Sarcan sylki lattialle ja Marcyn sytytti tupakkaa.

Samassa bunkkerin alempiin kerroksiin johtava ovi aukesi ja itse Komissaari Farcan astui sisään. Miehellä oli musta, tyylikäs takki, jossa oli liuta kunniamerkkejä. Päässään hänellä oli tyypillinen koppalakki ja vyöllä pistooli. Farcan oli noin nelissäkymmenissä, harmaantunut ja viiksekäs mies, jonka silmissä kiehui sula hulluus. Hän puhui hiljaisella äänellä, niin että kaikki paikallaolijat joutuivat nojautumaan lähemmäs ja olemaan hiirenhiljaa kuullakseen.

“Iltaa, herrat. Keskitys on loppunut. Takaisin asemiin.”

Tuo oli kaikki, mitä mies sanoi, kunnes hän käveli bunkkerin ovesta ulos. Kaartilaiset vilkuilivat toisiaan, kiinnittivät kypäränsä ja lähtivät kiväärit kourassa takaisin juoksuhautoihin. Iranian tiesi siitä, miten taivaalle kerääntyi pilviä, että tänään sataisi. Täydellinen loppu täydelliselle päivälle.

Toinen laulu

“Lääkintämies! Lääkintämies, perkele!” karjui Sarcan minkä keuhkoistaan sai irti. Isokokoisen miehen käsissä makasi vapisten, lumen ja mudan keskellä yksi Meridian-planeetan sotilaista, yrittäen pidellä koossa sormiensa välistä luisuvia suoliaan, jotka ohikiitävä sirpale oli repinyt ulos. Miehen silmät olivat kääntyneet nurin ja sormet sätkivät kuin kuolleen hyönteisen raajat. Sarcan kirosi äänekkäästi ja käski kaartilaisen olla kuolematta. Hän veti nuoren miehen lähemmäs itseään pitääkseen tuon lämpimänä Winterian II kylmyydessä ja huusi uudelleen. “Keisarin pyhän kyrvän nimeen, Vychad tai joku perkele tänne nyt helvetti tai hirtän koko ryhmän kiveksistä Leman Russin tykkiin!”

Ilmeisesti uhkaus toimi, sillä lähes välittömästi Vychad, ryhmän lääkintämies, ilmestyi juoksuhaudan kulman takaa hampaissaan lääkeruisku, kivääri toisessa ja lääkintälaukku toisessa kädessä. Ilmeisesti miehen kantolaukun hihna oli hajonnut jossain vaiheessa. Meridialainen nyökkäsi lyhyesti Sarcanille ja polvistui haavoittuneen sotilaan viereen. Lekuri tunnusteli kuolevan pulssia ja pudisti päätään.

“Ei selviä. Parasta lopettaa se”, Vychad totesi viileästi, ja Sarcan nyökkäsi. Molemmat miehet, kuten suurin osa Meridianin veteraaneista, oli tottunut tällaisiin tilanteisiin. Aina välillä oli hyväksyttävä, ettei toveri ollut pelastettavissa, ja vähintä, mitä kuolevan vuoksi voitiin tehdä oli lopettaa kipu nopeasti. Vychad iski veitsensä Sarcanin sylissä makaavan sotilaan kalloon, tappaen hänet välittömästi. Sitten lääkintämies nousi uudelleen ylös, mutta kumartui äkisti kun jälleen yksi kranaatti räjähti jossain lähettyvillä.

“Miten vitusti niillä riittää ammuksia? Tuu, Sarcan, yritetään päästä bunkkereille ennen kuin noi hermostuu tosissaan”, lääkintämies huusi melun yli, ja kersantti nyökkäsi. Molemmat kaartilaiset lähtivät suunnistamaan kohti yhtä monesta rintamalinjaan rakennettua bunkkeria kohti. Sarcan oli johtanut ryhmänsä ulos, kun keskitykset olivat laantuneet. Suunnitelma oli, että Sarcanin miehet livahtaisivat yön pimeydessä ulos juoksuhaudoista ja kävisivät tiedusteluretkellä, mutta koko homma oli levinnyt reisille. Ensin tykistökeskitys oli alkanut uudelleen ja puolet Sarcanin räkänokkaryhmästä oli silpoutunut tuhannen päreiksi, sitten loput olivat lähteneet paniikissa takaisin bunkkereille. Ainoastaan Sarcan ja Vychad, molemmat monen taistelun kokeneita veteraaneja, olivat pitäneet päänsä kylmänä.

Kaksikko pääsi turvallisesti harmaalle betonibunkkerille. Sarcan hakkasi paksua, vahvistettua ovea muutaman kerran nyrkillään ja sytytti sikarin odotellessaan, että joku avaisi. Muutaman tovin kulutta panssariovi aukesikin, ja parivaljakko astui sisälle bunkkerin lämpöön. Winterian II:n pinnalla oli aina pakkasta, ja tänään oli vain tavallista lämpimämpi päivän, vain -5 astetta celsiusta. Vaikka kaikki, mitä Kaartissa joutui tekemään oli paskaa, oli Winterian II kuin helvetillinen rangaistus pahinta laatua.

“Vychad, Sarcan. Oliko rento meininki pihalla? Kolme poikaa teidän ryhmästä tuli jo kymmenen minuuttia sitten, sanoivat että koko yksikkö oli räjähtänyt kappaleiksi. Vaan näyttääpä siltä että keltanokilta meni kusi sukkaan. Vai mitä, pojat? Pettikö sisu, häh?” Puhuja oli Nachaar, Meridian-rykmenttien kovin kovanaama. Sanottiin, ettei tuo mies pelännyt mitään, ja ilmeisesti huhut pitivät paikkaansa. Sarcanin, Vyladin, Vychadin ja Marcynin lisäksi Nachaar oli yksi vanhimpia poikia. Sanottiin, että Nachaar oli aina siellä, missä toiminta oli kuuminta, eivätkä huhut olleet aivan perättömiä päätellen miehen ulkomuodosta. Vyöllä roikkui kolme kutistettua tyranidinkalloa, kaulassa oli örkinhammaskaulaketju.

“Vitut oli. Puolet vihreistä räjähti hilloksi. Loput lähti karkuun. Pitäs ***** kertoa Farcanille teistä ***** nössöistä”, Sarcan uhittelu ja veti kunnon savut. Mies kosketti leukaansa ja murahti itsekseen. Pitäisi ajaa partakin, mutta mistä aika.

Iranian nousi sängyltään ja haroi hiuksiaan. Miehellä oli yllään hihaton, valkoinen paita ja valkoiset maastohousut. Kaartilainen naksautteli niskojaan ja heitti villapaidan ja maastotakin päälleen. Sitten hän tarttui kivääriinsä ja heitti senkin olalleen. Kokeneemmat kaartilaiset olivat jo luopuneet ‘panssareistaan’, eli niistä pahviläpysköistä, jotka eivät antaneet mitään suojaa mutta rajoittivat liikkumista. Useimmat alokkaat kaikkien neuvojen vastaisesti edelleen käyttivät kypäriään ja luotiliivejään kuuliaisesti, uskoen vakaasti että ne pysäyttäisivät vihollisen ammukset. Sarcan ja muut olivat saaneet niin monta todistetta liivien tehosta, että jättivät ne suosiolla pois.

“Minne oot menossa, Vylad?” Uteli Marcyn, plutoonan vanhin tarkka-ampuja. Yksisilmäinen kuoleman enkeli oli saanut Meridianin kaikkien aikojen suurimman tappotilaston jo ensimmäisessä taistelussaan. Lähinnä siksi, että oli myös ainoa, joka oli elänyt muutamaa minuuttia kauemman.

“Tykistökeskitys loppu taas. Mennään asemiin, ei haluta suututtaa Farcania. Kyllä te tiiätte että miten hullu se jätkä on. Ylös, kivesnaamat, menkää juoksuhautoihinne. Hopihopi!”

***

“Kunpa oisin päässyt avaruusmariiniksi. Tai edes myrskyjääkäriksi. Mutta ei. juma, kaartilaisten homma on niin ***** perseestä”, valitti Harker vieressään istuvalle Marcynille, joka jäyti jo aikoja sitten sammunutta sikaria. Nuorukainen piti valittamisesta, ja tekikin sitä aina kun vain mahdollista. Suoraan sanottuna pojan asenne sai kenet tahansa rykmentistä siihen tilaan, että kohta joltakulta irtoaisi hampaita. Marcyn oli kuitenkin rauhallinen ja huolsi asettaan, täysin sulkeutuneena muulle maailmalle. Harkerin valitusvirsi meni toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos tarkka-ampujan tarkistaessa kuudennesnadan kuudennenkymmenennen kuudennen kerran tähtäinjärjestelmänsä. Varmistuttuaan siitä, että kivääri oli täysin moitteeton, Marcyn kääntyi Harkerin puoleen ja odotti, että tämä lopetti. Tarkka-ampuja tuijotti poikaa jäätävästi yhdellä hyvällä silmällään. “Turpa kiinni, saakuli”, mies totesi hetken hiljaisuuden jälkeen ja jatkoi aseensa kunnostamista. Harker tuhahti ja sulki silmänsä. Olisi ehkä parasta yrittää saada hieman unta ennen kuin tykistökeskitykset alkaisivat jälleen.

“Otatko ensimmäisen vahtivuoron, jos min--” samassa kuului suunnattoman korkea, raivostunut huuto. Se ei kuulunut Kaartin juoksuhaudoista, vaan heitä tykittäneiden petturilegioonalaisten leiristä. Marcyn ponnahti pystyyn välittömästi kuin kaniini, Harker hänen jäljessään kömpelösti ja kankeasti. Tarkka-ampuja uskaltautui katselemaan juoksuhaudan reunan yli kiväärinsä tähtäimen lävitse.

Marcyn oli nähnyt vaikka mitä palvelusaikansa kuluessa. Tyranideja, örkkejä, eldareita, petturilegioonalaisia.. mutta tämä.. Marcynin silmä laajeni kauhusta, hämmästyksestä ja epäuskosta, ennen kuin mies huusi hälytyksen ja vapisevin käsin takertui vox-lähettimeensä. Oli saatava yhteys kapteeni Iranianille välittömästi, mies ajatteli hakatessaan jäätynyttä laitettan juoksuhaudan hirsivahvisteisiin.

“saakuli sekunda, perkeleenvittu.. kun kerrankin pitäisi jonkun tosissaan toimia VOI juma! Toimi saakuli paska”, Marcyn huusi ja paiskasi lopulta lähettimen maahan ja potki sen jaloissaan kasaksi virtapiirejä ja johtoja. Karkeakasvoinen viiksiniekka kääntyi Harkerin puoleen ja tarttui poikaa olkapäästä.

“Kuuntele nyt niin saakuli tarkkaan, poika. Juokset bunkkerille kolme, kaivaudut sisään vaikka hampaillasi jos on pakko, ja kerrot Vyladille, että meidän kimppuumme hyökätään. Aivan, täysi rynnäkkö. Ja niillä on mukanaan.. jotain. Jokin, kuin painajaisesta. Nyt mene!”

Harker nielaisi, tarttui kivääriinsä ja rynnisti kohti bunkkeria kolme. Marcyn toivoi hartaasti, että poika ehtisi ajoissa. Sitten tarkka-ampuja latasi ja varmisti kiväärinsä, asetti sen olalleen ja tähtäsi. Ensimmäinen laukaus, ja kulttilainen kaatui. Pisara meressä. Yksi kuolema ei vaikuttanut mitään, vaan mielipuolinen “Verta verijumalalle!”-huuto jatkui yhtä voimakkaana kuin äskenkin.

***

“Tulta!” Vylad Iranian karjaisi ja koko plutoona lähetti kuin yhtenä miehenä punaisen sateen kuolemaa kohti rynnäköivien kulttilaisten niskaan. Enää muutama hetki ja khornelaiset olisivat Kaartin kimpussa, hakaten, silpoen ja viiltäen. Ja sitten se..

‘Se’ oli talonkorkuinen, siivekäs hirviö, jonka kaikissa neljässä kädessä oli eri ase. Pelkkää lihasta ja voimaa, tuo olento kuin painajaisesta. Demoni. Ja pian se olisi heidän kimpussaan, eikä meridialaisilla ollut mitään, millä kaataa sitä. Koko panssaridivisioona oli jäänyt jumiin monta mailia idemmäs, eikä päässyt etenemään.

Vylad hylkäsi kiväärinsä, veti esiin pistoolin ja toiseen käteen hän otti vyöltään kevyen lyömämiekkansa. Muut miehistä tekivät samoin tai kiinnittivät pistimet kivääreihinsä. Osa jatkoi tulittamista, mutta kaikki valmistautuivat omalla tavallaan käsikähmään.

Sitten se tapahtui. Kulttilaiset, kiljuen mielipuolisen kiihkon vallassa, olivat Kaartin yllä. Vylad itse ampui heti kaksi, sivalsi yhdeltä irti käden ja pisti neljättä kaulaan. Verta oli kaikkialla, ahdas juoksuhauta alkoi muuttua vaikeaksi liikkua, kun ruumiit täyttivät sen pohjan. Sarcan mursi yhden kulttilaisen kallon kiväärinperällään äänekkäästi huutaen, tarttui valtavilla kourillaan yhtä niskasta ja hakkasi päätä vasten juoksuhaudan seinämiä kunnes se oli vain veristä mössöä.

Nachaar potkaisi yhtä kulttilaista nivusiin ja rei’itti tämän täyteen kahdella laspistoolillaan, levitti sitten kätensä molempiin suuntiin ja tykitti kaksi khornelaista. Kaartin hurjapää väisti ketterästi kulttilaisen kömpelön iskun ja räjäytti miehen kallon lähietäisyydeltä pistoolillaan. Hän näki kuinka alokkaita hakattiin maahan tusinoittain, mutta huomasi ilokseen, kuinka veteraanit keräsivät kulttilaisten raatoja ympärilleen. Nachaar kääntyi kohdatakseen uuden vihollisen, mutta kulttilaisen sijasta hänen edessään virnuili massiivinen, punanahkainen demoni, joka virnuili sahalaita-hampaillaan ja puristi käsissään suurta kirvestä. Nachaar kaatui selälleen pistoolit laulaen demonin rintakehään, ja sarjan päätteeksi otus kaatui kun kaatuikin. Meridialainen hengitti syvään, huohottaen. Nachaarin sydän oli melkein pysähtynyt. Mikä pirua se oli ollut? Otus muistutti isoa örkkiä, mutta oli kauheampi, pelottava.. eikä Nachaar ollut tottunut pelkäämään.

Kaartilainen kampesi itsensä ylös ja pinkoi ruumiskasojen yli kohti riehuvaa demonia, katsellen juostessaan kuinka jättimäinen hirviö levitti tuhoa ja kuolemaa, muttei välittänyt. Jos hän halusi selvitä tästä, niin täytyi pitää pää kylmänä kuin Kaartin lämpimät ateriat. Nachaar oli raahannut bunkkerista kolme mukanaan painavaa rinkkaa, jonka sisällä oli plutoonan edesmenneen pioneerin rakentama pommi. Nachaar toivoi, että laite toimisi, ja että siinä olisi tarpeeksi potkua..

“Dar’Ann! Missä ***** viipyy panssarintorjunta? Tietääkö joku missä meidän panssarintorjunta on?” Iranian karjui taistelun melskeen yli ja päätti jälleen yhden mielipuolen elämän nopealla sarjalla lähietäisyydeltä. “Iranian! Dar’Ann otti iskua eikä pääse! Cyaren poimi sen aseen!” joku huusi takaisin kauempaa. Kuolonhuudot, räjähdykset ja taistelun melu saivat kaikki ihmisäänet kuulostamaan oudoilta, tänne kuulumattomilta. Kapteeni Vylad Iranian raivasi tietään läpi kohti asemia, jonne oli sijoittanut Dar’Annin. Cyarenin olisi päästävä panssarintorjunnan kanssa mahdollisimman nopeasti ammuskelemaan demonia. Olento oli tappanut jo kymmeniä Iranianin miehistä, eikä kapteeni halunnut enää yhtään menetystä lisää. Nämä olivat hänen poikiaan, hänen vastuullaan.

“Cyaren! Onko sulla raketinheitin? Cyaren, oletko täällä?” Hän huuteli. Vastaus kuului aivan läheltä ja Iranian kiihdytti vauhtiaan iskettyään leukaluun sijoiltaan eräältä uskonnollisia näkökantojaan esittämään tulleelta kulttilaiselta.

Muutaman käännöksen jälkeen ja tapasi kolme Kaartilaista, joista yhdellä oli kömpelösti käsissään meltatykki. Mies ei selvästi osannut käyttää asetta tehokkaasti, se oli selvää. Se ei haittaisi, jos Cyaren vain edes osuisi demoniin. Toinen miehistä oli Marcyn, ja kolmatta Iranian ei tuntenut. “Cyaren, onko meillä raketinheitintä?” Vylad kysyi heti. Mies pudisti päätään ja vastasi, että kaikista muista paitsi meltoista olivat ammukset loppuneet.

Nelikko oli juuri lähdössä jatkamaan matkaansa kohti paikkaa, jossa demoni riehui, kun korviavihlova räjähdys ja paineaalto ravisteli juoksuhautoja. Iranian kaatui maahan ja Marcyn tarttui juoksuhaudan seinämiin. Kun Iranian pääsi takaisin ylös, hän ei enää kuullut punanahkaisen, monikätisen hirviön naurua ja karjuntaa, vaan kulttilaisten kauhunhuutoja ja paniikinomaista kiljuntaa.

Vylad kääntyi vilkaisemaan Marcynia, joka oli kerrankin kalpea ja järkyttyneen näköinen. Molemmat veteraaneista kampesivat itsensä pois juoksuhaudasta ja jäivät tuijottamaan edessään avautuvaa hävitystä. Marcyn pudotti sikarinpätkän suustaan ja kuiskasi:

“Adeptus Astartes..”

Kolmas laulu

Yksisilmäinen, risupartainen tarkka-ampuja Marcyn maleksi kolmosbunkkerin kapeilla käytävillä, polttaen tupakkia törkeästi komissaari Farcanin huoneen ulkopuolella. Veteraani painoi korvansa vasten huoneen ovea ja yritti saada selvää, mitä sisällä sanottiin.

Sarcan ja Marcyn olivat tuumineet aiemmin päivällä, että olisi kiva tietää, minne meridianlaiset seuraavaksi lähetettäisiin taistelemaan. Sarcan oli ehdottanut, että olisi hyvä idea salakuunnella komissaarin ja inkvisiittori Horathion keskusteluja. Tähän mennessä mitään ei ollut selvinnyt, mutta toivottavasti nyt selviäisi jotain kuulemisen arvoista. Marcyn pudotti tupakantumpin maahan ja astui raskaalla maihinnousukengällään sen päälle. Ovi oli ikävän äänieristetty, eikä tarkka-ampujan kuulo ollut enää vuosiin ollut entisen veroinen. Lähellä räjähtäneet kymmenet kranaatit eivät olleet auttaneet asiaa.

Mies katseli arvioiden ympärilleen ja huomasi katonrajassa ilmastointiputken huoltoluukun. Hetkessä hän oli noutanut paikalle muutaman tyhjän ammuslaatikon, noussut niiden avulla ylös ja ruuvannut huoltoluukun ruuvit irti tunnistuslaatoillaan. Sisään pääseminen oli kokonaan toinen juttu, sillä leveäharteiselle sotilaalle ahtaaseen ilmastointiputkeen tunkeutuminen oli suoritus sinänsä.

Lopulta veteraani onnistui ahtautumaan sisään ja ryömimään niin paljon eteenpäin, että kuuli, mitä huoneessa puhuttiin.

“.. En usko. Luultavasti ne perääntyvät ja yrittävät kutsua lisää demoneita ennen kuin palaavat, Farcan. Nämä lahkolaiset eivät ole tavallisia, vaahtosuisia raivohulluja. Näillä on johtaja, joka vetelee naruja. Joka tapauksessa, Valaistuneet tuhoavat nämä vääräuskoiset kädenkäänteessä.” Ääni kuului selvästi sille kuvottavalle inkvisiittorinperkeleelle, joka oli laskeutunut tänne avaruusmariininiensa kera ja kääntänyt taistelun kulun.

“Sitä en epäile, hyvä mestari Horathio, mutta mitä teemme Seireeneille?”

“No mitä luulet, imbesilli? Menettelemme kuten aina, kun kaartilaiset ovat kosketuksissa demoneihin. Jaamme kaikille kunniamitalit, jonka jälkeen teloitamme jokaisen. Emme ota riskejä. Jos yksikin näistä heikkotahtoisista selviäisi elossa palvelusaikansa ja palaisi levittämään tarinoitaan Merdianille, olisi se suuri onnettomuus Keisarilliselle kirkolle. Kokoa joukot ylihuomiseksi, Farcan, niin hoidamme sen alta.”

Seuraavaksi kuului askelia ja oven avaus. Muutaman askeleen jälkeen Horathio puhui taas. “Farcan, mitä nämä ammuslaatikot tekevät käytävällä?”

“Mitkä hemmetin ammuslaatikot? Ei siinä pitäisi mitään ammuslaatikoita olla.”

“No, on kuitenkin. Käske miestesi viedä ne pois lojumasta keskellä käytävää.”

Marcyn sadatteli itsekseen ja lähti ryömimään takaperin, vain huomatakseen, että oli jumissa.


***


“”Hei! Tietääkö kukaan missä ***** Marcyn on? Sitä ei oo näkyny koko päivänä. Onkse menny ulos tai saanu Farcanilta kuulan kalloonsa?” Puhuja oli ’Tohtori’ Vychad, yksikön harvahampainen lääkintämies. Vychad oli saanut lempinimensä ‘Tohtori’, kun oli suorittanu leikkauksen haavoittuneelle kaartilaiselle kuulakärkikynällä, sahamiekalla ja kahdella syömäpuikolla, vieläpä niin, että mies oli kävellyt operaation jälkeen. Vychadista oli sen jälkeen tullut Meridian-joukkojen elävä legenda.

“Ei voi tietää. Kai se on jossain kävelyllä tai runkkaamassa kiväärinsä kanssa jossain”, vastasi Anquillian Dar’Ann, susimainen, pitkätukkainen ja uskomattoman hyvän tuurin omaava panssarintorjuntayksikön kaveri.

“No helvetti. Mä lähen ainakin etsimään sitä. Meillä on kokoontuminen pihalla viiden tunnin kuluttua, eikä sitä näy missään. Farcan nylkee sen elävältä jossei se tuu”, Vychad sanoi ja nousi ylös lähteäkseen. Vylad Iranian, kapteeni, nousi myös ja totesi tulevansa mukaan, kun ei ollut muutakaan tekemistä. He päättivät käydä ensi töikseen katsomassa, olisiko Farcanilla mitään tietoa Marcynistä.

“Mitähän se kokoontuminen on?” Iranian tuumi ääneen parivaljakon kävellessä hiilenharmaita käytäviä pitkin. Vychad kohautti olkapäitään.

“Kai se inkvisiittori pitää jonkun ***** puheen jostain urhoollisuudesta ja antaa meille seuraavan paskahomman. Luultavasti käskee kävelemään alasti sinne kulttilaisten tukikohtaan, jotta Keisarin pikku kultapojut voi tulla perässä ja lakaista voiton kotiin.”

“Niin varmaankin. Vituttaa, kun joudutaan tekemään kaikki työ ja hinaamaan jossain hikisessä bunkkerissa monta kuukautta, ja sitten jotkut Valaistuneet tulee ja..”

“saakuli! Auttakaa mut vittuun täältä!”

Vychad pysähtyi ja tuijotti suu auki Iraniania, joka oli lähes yhtä hölmistynyt. Kaksikko pyörähteli ympyrää, yrittäen paikantaa äänen.

“Täällä ilmastointiputkessa, juma. Auttakaa vittuun täältä!”

“Marcyn? Mitä persettä? Mitä sä teet ilmastointiputkessa?” Vychad tiedusteli kiivetessään parin käytävällä lojuvan ammuslaatikon päälle nähdäkseen ilmastointiputkeen. Marcynin mutaiset kengänpohjat olivat iloisesti tervehtimässä meridianlaista.

“No kerron kun pääsen pois. Auttakaa nyt helvetti älkääkä udelko typeriä.”

Pikaisen Farcan-tarkistuksen jälkeen Vychad ja Iranian kapusivat ammuslaatikoiden päälle ja ryhtyivät vetämään Marcynia ulos. Strategia ei oikein toiminut, ja aiheutti suunnatonta valitusta ja kiroilua tarkka-ampujan osalta. Kymmenisen minuutin kuluttua kolmikko antoi periksi ja ryhtyi miettimään uudenlaista lähestymistapaa.

“Jos irrotetaan pala putkea ja leikataan Marcyn irti?”, Iranian ehdotti. Vychad pudisti päätään. “Sitten pitäisi tuhota koko komissaarin toimisto. Ei onnistu. Pitää saada Marcyn ulos niin, ettei ulospäin näy, että jotain on tapahtunut. Jos vaikka..”

“Jos vaikka mitä?”

Kaikki kolme sotilasta valahtivat kalmankalpeiksi, vaikkei sitä Marcynistä voinut nähdä, hän kun oli edelleen ilmastointiputkessa.

Iranian katsoi suu auki paikalle tullutta Farcania ja teki hätäisesti kunniaa, Vychad seurasi perässä. Komissaari katseli kaksikkoa epäilevästi ja hänen toinen kätensä alkoi liukua kohti käsiasetta.

“Me.. tuota.. ööh..” Vychad änkytti. Farcan kohotti toista kulmaansa tavalla, jonka Seireenien veteraanit tunsivat liiankin hyvin. Komissaari Farcan kohotti kulmiaan tuolla tavalla vain ollessaan erityisen tyytymätön. Ja kun Keisarikunnassa ylempi upseeri oli tyytymätön, niin kaartilaisiin alkoi sattua.

“Oltiin huoltamassa ilmastointia! Joo, huomattiin että ilma ei kulje ja että siellä on jokin tukos. Jos vaikka vihollinen käyttää kaasukranaatteja niin ilmastoinnin pitää toimia, eiksnii, komissaari, sir?” Iranian puuttui. Komissaari ei näyttänyt vakuuttuneelta.

“.. Ja koska Marcyn on niin läski..” “No saakuli, ite oot!” “.. niin se jumittui tonne putkeen. Nyt yritetään saada se pois”, Vychad jatkoi. Komissaari Farcan tarkkaili kaksikkoa vielä hetken haukankatseellaan, kääntyi sitten ympäri ja laahusti tiehensä sanomatta sanaakaan. Kaartilaiset henkäisivät helpotuksesta.

***


“Noniin, Marcyn. Saatiin sut ulos, niin kerropa nyt miten oikein jouduit sinne?” Iranian kysyi. Saatuaan Kaartin tarkka-ampujan ulos, kolmikko oli vetäytynyt bunkkerin syrjäisimpään koloon puhumaan yksisilmäisen sotilaan löydöstä.

“No, tilanne on nyt tällainen. Ette sitten panikoi. Noniin.. Eli siinä viime tappelussa niillä hulluilla oli jotain niitä hirviöitä mukana.. no ne oli ilmeisesti demoneita tai jotain, tai niin toi inkvisiittori väittää.. Siitä seuraa se, että koko taisteluun osallistunut Kaarti teloitetaan tänään, joskus kolmenaikaan illalla.”

“Mitä vittua?! Marcyn, ootko tosissas, vai onko tää joku sairas pila?” Iranian kysyi kiihtyneenä, nousten ylös istuimena toimineelta pesusangolta ja lähti kiertämään huonetta ympäri.

“Totta se on. Kuulin mitä ne puhui toimistossaan.. ööh, kun menin sinne saakuli putkeen. Joka tapauksessa, mä en ainakaan mee ammuttavaks suosiolla, perkele.”

Vychad napsautti sormiaan. “Hei! Tiiättekö, se yks kaveri, jolla on niitä ‘nidinkalloja, oli siviilissä lentäjä. Tai pilotti, tai joku vastaava. Jos me hiivittäisi sen inkvisiittorin yksityisalukselle, tapettaisi miehistö ja kaapattaisi se, niin päästäisiin pakoon.”

Iranian pysähtyi ja katsoi Vychadia tuimasti. “Siihen alukseen mahtuu korkeintaan kaksikymmentä. Mitä tehdään muulle Kaartille, jotka ammutaan kuin.. no, kaartilaiset, kun me paetaan, häh?”

Marcyn sytytti tupakan, tai olisi sytyttänyt, jos hänen sytkässään olisi ollut jäljellä kaasua. Kiroillen asiankuuluvasti hän paiskasi sytyttimen lattialle ja alkoi penkoa siivouskomeron (jossa kolmikko siis oli. Siivouskomero oli bunkkerin tarkimmin varjeltuja salaisuuksia eikä kukaan koskaan käynyt siellä) hyllyjä maanisesti. Iranian henkäisi syvään katsellessaan Marcynia, jota Seireenien kohtalo ei näyttänyt kiinnostavan.

“No, mitäs sitten tehdään? Mä en ainakaan halua kuolla. Voi saakuli ***** *****! Ensin värvätään pakolla kaartiin ja laitetaan taistelemaan kaikkea mahdollista vastaan jossain helvetin viidakoissa, ja kun on just hankkinut rusketuksen ja tottunut nyrkinkokoisiin mäkäräisiin, niin viedään jonnekin aavikolle jossa hiekan alla elää lihansyöjämatoja. Sitten päästään värisemään ***** jääplaneetalla jossa pihalla ei selviä mikään muu kuin karhukainen tai kaartilainen yli kymmentä minuuttia. saakuli saakuli! Tää Keisarikunta on ihan perseestä. Haistakoon Keisari ja kaikki muutkin *****, mä en rupee tälläseen”, Vychad tilitti ja repi Kaartin tunnusmerkit irti asetakistaan.

“Ootsä ihan varma tosta?” kysyi Vylad Iranian toveriltaan, joka nyökkäsi päättäväisesti. Marcyn sytytti tupakkaa hitsipillillä.

“Mä oon mukana kaikessa paitsi kuolemisessa”, yksisilmäinen tarkka-ampuja vastasi.

“Selvä. Tehdään sitten näin..”

***

Komissaari Farcan oli toimistossaan kirjoittamassa raporttiaan, kun huoneen ovelle koputettiin päättäväisesti. Hän kohotti kulmiaan tyytymättömästi, selvästikin häiriöstä ärsyyntyneenä. Komissaarin kasvot olivat pitkät ja leveät kuin tiiliskivi, ja hänellä oli paksu, harottava parta. Farcan järjesti paperinsa pois tieltä ja nojautui pöydän päälle odottamaan.

Ovi aukesi, ja kun Farcan oli avaamassa suunsa sanoakseen jotain, ei hän saanut ääntä ulos. Sisään toimistoon tuli neljä kaartilaista, kaikkien asetakeista oli revitty irti ja kivääreistä viilattu Keisarikunnan tunnukset. Ensimmäinen tulija oli Vylad Iranian, Seireenien komentaja. Hänen vierellään oli luutnantti Sarcan ja kaksi sotamiestä, joita Farcan ei tunnistanut.

“Mitä te luulette tekevänne? Tästä hyvästä teloitan sinut, Iranian, ja koko ryhmäsi. Palatkaa asemiinne, ennen..” ryöppy laseria hiljensi uhmakkaan komissaarin, ravisuttaen hänen ruumistaan ja jättäen joukon höyryäviä haavoja miehen ruumiiseen. Vylad Iranian kiersi komissaarin pöydän taakse ja tarttui mikkiin, jota käytettiin kuulutuksiin. Hän napsautti sen päälle.

“Huomio, kaikki kaartilaiset! Me olemme taistelleet Keisarin ja ihmiskunnan puolesta monella eri planeetalla, olemme haavoittuneet ja nähneet toveriemme kuolevan. Ja mikä on palkkiomme? Rautanyrkkinen hallintoketju, joka käyttää valtaa omaksi ilokseen. Kaiken tämän olemme kestäneet mutisematta.. mutta nyt, suurimman voittomme jälkeen, suunnittelee ylempi taho jotain anteeksiantamatonta.. Keisarin nimessä toimivat Valaistuneet ja inkvisiittori Horathio ovat määränneet koko Winterian II:sen kaartin teloitettavaksi kerettiläisyydestä. Tätä emme voi sallia, toverit. Tarttukaa aseisiin ja taistelkaa tienne vapauteen!”

[Nazgúl]

Hienoa tekstiä, mutta turhan ylenpaattinen kiroilu vei osan lukunautinnosta. Puuttuukos tästä kolmas laulu, (mikä se muuten on) ja miten tämä systeemi toimii ylipänsä. Aika hämmentävästi nuo tarinat olet sijoitellut viestiisi... Kuitenkin, toisessa luvussa oli aivan (sinua, Executioneria lainatakseni) ***** mainiota huumoria. Repesin ties kuinka monessa kohtaa. Hienoa.

[Executioner]

Hienoa tekstiä, mutta turhan ylenpaattinen kiroilu vei osan lukunautinnosta. Puuttuukos tästä kolmas laulu, (mikä se muuten on) ja miten tämä systeemi toimii ylipänsä. Aika hämmentävästi nuo tarinat olet sijoitellut viestiisi... Kuitenkin, toisessa luvussa oli aivan (sinua, Executioneria lainatakseni) ***** mainiota huumoria. Repesin ties kuinka monessa kohtaa. Hienoa.

Kyllä se kolmas laulu tuolla on. Nuo on tuossa järjestyksesssä, koska kolme ensimmäistä on aiemmin postattu tänne ja ovat messissä vain muistinvirkistyksenä.

[Nazgúl]

Ai kato joo! Tarkoitin sitä parasta huumoria sisältävän laulun olevan tämä kolmas. Aivan mainiota :D