Hi-Tec Marine

[Vilkku92]

Ajattelin raapustaa taas jotakin. Koettakaa kestää.

Prologi

Sotapomo Gorbatzov istuskeli raukeana keinutuolissa metsästysmajansa kuistilla. Oli aamu, linnut lauloivat ja aurinko paistoi lämpimästi lempeän tuulenvireen hyväillessä Gorbatzovin kasvoja. Idylli olisi ollut täydellinen, elleivät sotapomon korvat olisi havainneet uhkaavaa nitinää. Äänekkäästi räsähtäen keinutuoli hajosi pudottaen päällikön maahan. Gorbatzov ei tästä kimpaantutunut, vaan nousi rauhallisesti ylös, pudisteli pölyt pois, siirsi tuolinkappaleet sivuun ja haki uuden vajasta, jossa niitä oli kymmeniä. Pieni hinta omasta rauhasta, hän ajatteli. Kaapungissa kaikki vain pokkuroi, pottuilee ja riitelee, minkä räälläämiseltään kerkiivät. Vaikka ohan se ihan mukavoo heitellä keppejä moottorpyörijen pinnojen välliin. Hän asetti tuolin paikalleen ja istuutui uudestaan. Täällä kukaan ei häiritsisi häntä.

Kuvitelma särkyi kahdessa minuutissa turboahdetun moottorin räminään. Sotapomo kirosi itsekseen ja nousi ylös katsomaan, kuka siellä oikein kaasutteli. Muutaman kilometrin päässä näkyi paksun savuvanan päässä jonkinlainen punainen ajoneuvo, joka oli tulossa suoraan kohti taloa. Gorbatzovin kasvoille nousi hymy. Vieraita! hän ajatteli. "Täätyykin toivottoo heijät tervetulleiksi", hän sanoi itselleen. Ja tarttui kirveeseensä.

Ajoneuvon tullessa lähemmäksi se paljastui vanhaksi kuormuriksi. Kuormuri pysähtyi metsästysmajan pihaan ja sen kyydistä hyppäsi kaksi pikkupomoa. Juuri kun Gorbatzov oli toivottamassa nämä kirveensä kanssa tervetulleiksi toinen tulijoista huusi: "Elä huijo, warppi soikoon!". Gorbatzov pysähtyi ällistyksestä tunnistaessaan äänen. "Krutzen?" hän hämmästeli, "Vieläkö sinäkii elät?". "Totta kai!" Krutzen vastasi, "Miks kysyt?". "En minkään vuoksi!" Gorbatzov vastasi. Krutzenia epäilytti hiukan, ja hän kysyi: "Pitäiskö mun tietää jottain?". "Ei!". "Eikö varmasti?". "Ei varmasti!". "Miks sie kiistät kaiken?". "Minä en oo tehny mittään! Enkä mie kiistä mittään! Usko jo!". "Selvä, selvä, ei tarvitse suuttua".

"Myö tultiin kertoo sulle raporttija", sanoi toinen pikkupomo nimeltään Graknak, "Halluutko kuulla?". "Ette työ voi päivee tämän pahemmin pilata, antaa tulla vaa!" Gorbatzov vastasi, vaikka jotenkin tiesi olevansa väärässä. Hän vain ei muistanut miksi. "Urk löi kirveesä kivveen. Ha ha ha ha ha ha ha ha haa, se ol sille aivan oikein!". Gorbatzov painoi mieleensä, että Graknakia ei saisi päästää tekemään raportteja. "Outopoika Rakreg räjjäytti piäsä. Aa ha ha ha ha ha haa, mä repeen!" Gorbatzov muistutti itselleen tappavansa Graknakin heti raportin jälkeen.

Puolen tunnin päästä Gorbatzov oli ehtinyt jo luvata itselleen hakkaavansa ärsyttävän pikkupomon pieneksi silpuksi ja syöttää groteille suolan ja pippurin kera, kun tämä sanoi: "Ja sitten vielä semmosta, että immeisten laevasto-osasto nähtiin liikkumassa Terraa kohti". Sotapomo hätkähti ajatuksistaan. "Terraan?". "Niin, immeiste piäpaikkaan, missä se keisarikkii istuskelloo. Mutta nyt pittää lähtee, että piäsee kottiin ennen pimmeetä. Pistäppä moottori piälle... miten niin se ei käynnisty?".

Sotapomo ei kuitenkaan kuullut kuullut Graknakin vastausta, kuten ei myöskään kuormurin korjaamisesta kuuluvia ääniä tai niitä seurannutta räjähdystä. Hän vain katseli taivaalle ja mietti Terraa. Hän oli kuullut tarinoita sen rikkauksista, kultaisesta valtaistuimesta, kuolemattomasta keisarista ja suurista sotureista jotka sitä puolustivat. Miksipä ei, hän ajatteli. Se vaatisi paljon työtä, hyvän suunnitelman ja runsaasti joukkoja, mutta olisi se sen arvoista. Mitä pidempään hän mietti, sitä varmemmaksi hän tuli. Hänestä tulisi maailmankaikkeuden ensimmäinen örkki, joka valtaisi ihmiskunnan kodin. Hän ajaisi ihmisiä edellään, kuuntelisi näiden pappien valitusta ja katsoisi kuinka heidät murskattaisiin hänen jalkojensa juureen. Se on piätetty! Hän tulisi vielä syömään sienimuhennosta keisarin aamiaispöydästä.

"Mm... sienimuhennosta...".

Kommentoikaa vapaasti.

[Kolmastoista]

Heh, ihan hilpeä tarinanpätkä. Onnistuneesti sait aikaan sopivan humoristisen ilmapiirin, joka pysyi suurimman osan ajasta hyvin kasassa.
Itse sisällön osalta ei siis mainittavia puutteita ole, vaikkakin kirjoitusasusta niitä muutamia löytyy. Paikoitellen pisteitä on kylvetty hieman outoihin rakoihin, ja siksi teksti on tökkivän oloista. Esim.

"Täätyykin toivottoo heijät tervetulleiksi", hän sanoi itselleen. Ja tarttui kirveeseensä.

" "Täätyykin toivottoo heijät tervetulleeksi", hän sanoi itselleen ja tarttui kirveeseensä."
Lauseita voisi myös hieman enemmän sitoa toisiinsa sulavammaksi kertomiseksi, jolloin loppukin töksähtelevyys katoaisi.
Älä ymmärrä väärin kuitenkaan siis, oikein hyvä tarina oli. Kaivoin vain nuo pienemmät virheet esiin, niin pystyt halutessasi korjaamaan kirjoittamista vielä parempaan päin.
Kirjoittelehan lisää. Kiinnostaisi kyllä kieltämättä nimittäin lukea, miten Gorbatzovin valloitusretki Keisarin takapihalle sujuisi. : P
~ Kolmastoista

Edit: Ja joo, unohtui mainita. Kannattaa myös yrittää löytää enemmän synonyymeja samalle asialle, jotta pystyisi välttämään esim. hän- tai se-sanan turhaa toistamista. Ei tuota paljoa tarinassa näkynyt, mutta joissain kohdissa hieman ehkä häiritsi.

[Shadow Angel]

Tulee taas erittäin mukavaa 40k-juttua. On erittäin mukavaa lukea jotain tarkoituksella tarkoituksella hauskaakin. Pointsit myös siitä, että ei oltu löytynyt yhtään finengelskaa tekstistä, vaan kaikki sanat olivat rehellistä suomea. Ainoastaan tarinan lyhyys harmitti minua, olisi ollut mukavaa lukea lisää.
Kirjoittelethan pian jatkoa.

[Vilkku92]

Täältä tulee lisää, lukekaa ja kommentoikaa.

1. luku

"Tämä on veli Cartesius! Örkit ovat piirittäneet meidät vanhalle kivikehälle! Tappiot ovat suuria ja ammukset lopussa! Tarvitsemme vahvistuksia välittömästi tai olemme mennyttä!". "Ei onnistu. Örkit hallitsevat ilmatilaa, eivätkä maavoimamme pääse etenemään. Myös evakuointi on mahdotonta. Teidän on vain kestettävä". "Mutta kun heitä on enemmän kuin meillä on ammuksia! Eikä meillä ole mitään mahdollisuuksia murtautua läpi, helvetti soikoon!". "Mitä minä olen sanonut kansanomaisten ilmausten käyttämisestä? Me olemme avaruusjääkäreitä, ihmiskunnan jaloja puolustajia. Me käytämme vain korrekteja ilmaisuja". "No warppi soikoon sitten. Mutta me tarvitsemme tukea välittömästi!". "Rauhoitu, veli. Järjestän tulitukea koordinaatteihinne. Kuuletko, veli. Veli!. Menetimme Osasto Cartesiuksen". "Itse asiassa ette vielä, mutta jos tuo tankki pääsee yhtään lähem-".

Avaruusjääkäri heräsi radiosta kuuluvaan keskusteluun. Hän nousi istumaan ja katseli ympärilleen miettien missä oli. Seinät olivat korkeita ja tehty harmaasta kivestä, siellä täällä lojui verisiä ruumiita. Hänen silmiinsä sattui jonkun graffititaiteilijan seinään maalaama pentagrammi. Siis kirkossa, hän ajatteli.

"Planneetta Oidipus, Segmentum solar, parisattoo tuhatta valovuotta Terrasta johonniin suuntaan. Iliman lämpötila noin 20 astetta, vaekka voe se olla enemmännii tai vähemmännii. Säätila jonkinlainen, kesä", ääni sanoi. Avaruusjääkäri säpsähti ja huusi: "Tule esiin, kuka oletkin!". "Raahotu!" ääni vastasi, "Se oon minä, Perin Elävästi Rupatteleva Keinotekoinen Epäelollinen Laite-Eliö. Lyhennettynä P.E.R.K.E.L.E.". "Missä sinä olet?" Jääkäri huusi. "Tiällä voemapanssaris sisällä tietysti! Oonhan sentään sen konehenki", ääni vastasi. "Mahdotonta! Ei siinä mitään konehenkeä aikaisemmin ole ollut", jääkäri vastasi. Vai onko? "Kuules, tämä ei oo se sama panssarj mikä sinulla on aekasemmin ollu. Nuo teknopapit tuolla noen vaihto sinulle uuven, johon hyö olivat laettaneet kaekenlaesta härpäkettä", ääni sanoi, ja jääkärin näkökenttään heijastui nuoli kohti maassa makaavia punakaapuisia miehiä.

"Älä puhu paskaa!" jääkäri naurahti ja osoitti kättään, "Jos minulla olisi eri panssari, tässä kohtaa ei olisi hymynaamaa". Eikä siinä ollutkaan. "Se on voinut kulua pois taistelussa! Mutta itse asentamaani mukinpidikettä ei niin vain tuhotakkaan!" hän sanoi, mutta ei löytänyt sitä. Jääkäri alkoi jo hieman epäillä, mutta tarkisti kuitenkin puhelutietonsa. Niitä ei ollut. Hän kauhistui. Hitaasti hän vei sormensa olkapanssarinsa alle, mutta ei löytänyt sinne piilottamaansa mp3-soittimen ohjauspaneelia. Kovaääninen "Eeeeeiiiiiiii!"-huuto kaikui kiviseinistä.

"Olen siis kirkossa", jääkäri sanoi rauhoituttuaan, "Missä ryhmäni on?". "Ne on kuollunna kaekki, paetsi jos ne on elossa", P.E.R.K.E.L.E. vastasi. "Ja minulle on puettu päälle muokattu voimapanssari, jossa asuu savonialainen konehenki?". "Tismalleen!". "Voisitko kertoa, mitä kaikkea tähän on asennettu". "Voe tokkiisa!". Jääkärin katsellessa verkkokalvolleen heijastettua listaa panssarinsa ominaisuuksista hänen kypärän peittämille kasvoilleen nousi hymy. Ehkä tämä ei ollutkaan huono asia.

Vaikka automaattinen alushousujen asettelija hieman epäilyttikin.

[Drakojan]

Tuli loistavasti mieleen DOW kakosen foorumeiden (off-topic) keskustelu power-haarniskasta, saatte linkkiä jos haluatte. Paitsi että repesin tälle enemmän, ja se on jo paljon. Loistavaa stuffia, lisää vain.

[Shadow Angel]

Nää on vaan parhaita! Tahdon lisää ja äkkiä!

[Vilkku92]

Drakojan, pistä ihmeessä linkki. Minäkin haluan nähdä sen.

Ja jatkoa seuraa.

2. luku

Jääkäri avasi kirkon oven varovasti. Ulkona ei ollut ketään. Hän astui ulos räjähdysten runtelemalle kadulle pultteri kädessään. Selkärepun vieressä oli sahamiekka ja reiden sivulla olevaan pidikkeeseen oli laitettu pistooli. Siellä täällä panssarissa roikkui kranaatteja. Kaukaa kuului tykkien jylyä ja aseiden pauketta. Jääkäri eteni varovasti katua pitkin, juosten suojasta suojaan ja pysähtyen välillä tarkkailemaan ympäristöään uhkien varalta. Mutta siellä ei ollut ketään. Yksikään sotilas ei juossut taistelua kohti, yksikään siviili ei etsinyt perhettään raunioiden keskeltä. Oli vain tyhjiä raunioita ja autio katu, hiljaisuuden rikkoivat vain yksinäisen avaruusjääkärin askeleet ja kaukaiset taistelun äänet. Kunnes erään seinän takaa kuuluvat riemunkiljahdukset paljastivat jalkapallon alasektorinmestaruusottelun voittajan.

"Kuuleppa, poju!" P.E.R.K.E.L.E. sanoi, "Minä kun oon jo esittäytynä nii se olis ny sinun vuoro!". "Kuules nyt!" jääkäri vastasi, "Sinä olet vain pieni ääni panssarini sisällä. Minun ei tarvitse kertoa sinulle mitään". "Tämä pieni iänipä pystyy antamaan voemakkaita sähkösokkeja!". "Hyvä pointti! Olen veli Pippel,...". "Ha ha ha ha ha haa! On sinulla naarettava nimi!". "Ei se nyt niin paha ole!". "Eihän itekseen niin paha oo, mutta jos joku kyssyy vaekka että "kenenkä pultteri tuo on" niin siihehän vastataan että "Pippelin". Kyllä se on minusta aeka paha!". "Eipä oma nimesikään ole kovin hieno, Perkele!". "Mutta eehän jiäkärlöiset sua kirroilla, sehän ei tie hyvvee supersotilaan imagolle... ei ku sinä puhuttelittii minnuu nimeltä".

Keskustelu katkesi kuin veitsellä leikaten teräskärkisten saappaiden äänen kantautuessa kypärän automaattiaisteihin. Nopeasti jääkäri hyppäsi tien sivuun ja ryömi raunioiden suojaan. Joukko örkkejä marssi heidän ohitseen aivan lähietäisyydeltä. Kaksi näistä keskusteli määränpäästään. "Missähän se Panttimäki oikein on?" toinen kysyi toiselta. "Se on semmonen kukkula, jonne myö saarrettiin immeisten rykmentti! Ne on puollustanu sitä paikkaa kohta kolome viikkoa, ja me männään tukemaan hyökkäästä!" toinen vastasi. "Minä tiijän jo! Minä kysyin että missä se on!". "Tarun mukkaan se sai nimesä, ku eräs kuvernööri jäi velkaa korttipelissä...".

Pippel katseli örkkien marssirivistöjä, rivistön ollessa vertauskuvallinen käsite. Jos hänellä olisi ollut mukanaan kymmenen taistelutoveria hän olisi välittömästi avannut tulen örkkejä kohti, mutta tässä tilanteessa oli parasta vain odottaa ja toivoa, että kukaan ei huomaisi. Kulkue marssi hitaasti eteenpäin Pippelin tallentaessa kaiken näkemänsä panssarinsa muistiin, jotta sitä voitaisiin käyttää myöhemmin. Lopulta jonon pää alkoi näkyä. Enää muutama metri, hän ajatteli. Älkää vaan huomatko... "Eihän nuo iäliöt huomais ies tittaania, vaikka se näätettääsiin niille käestä pittäin!" konehenki huudahti, ja vihernahkojen reaktio kertoi äänen kantautuvan myös kypärän ulkopuolelle.

"Minkä warpin takia sinä paljastit meidän asemat niille?" jääkäri kysyi paetessaan, "Me oltaisiin voitu selvitä siitä huomaamatta!". "Elähän nyt suutu, tekevälle sattuu", henki vastasi. "Mutta olisit sinä siitä huolimatta voinut pitää suusi... siis, öh, kaiuttimesi kiinni!" jääkäri huusi takaisin ja kirosi hiljaa nähdessään näkökenttänsä laidalle ilmestyvän kuvan takanaan juoksevasta örkkilaumasta. Välimatka vain ei kasvanut. "Tämäkin vielä. Nyt ne avasivat tulen!" hän jatkoi kuullessaan luotien sujahtavan ohitseen. "Elä hättäile, ei ne osu ies ladon seinään!" P.E.R.K.E.L.E. rauhoitteli.

Jääkäri ei ollut kovin vakuuttunut tästä kuullessaan ammusten kimmahtelevan panssaristaan.

['Neljäviitonen]

Erinomaista tekstiä, jatkoa kaivataan jne.

Ainoa virheen tapainen minkä huomasin oli, että örkkien ammukset kimmahtelivat panssarista.
Luulisi muutaman edes räjähtävän, kun ne kumminkin räjähtäviä paukkuja on.

Mutta eipä ollut kovin vakava virheen tapainen. Jatkoa odotellaan.

[Barnabas]

En nyt ole aivan varma tästä, mutta mistä lähtien örkkien ammukset ovat räjähtäneet?

['Neljäviitonen]

Tästä lähtien http://wh40k.lexicanum.com/wiki/Shoota

[Kolmastoista]

They (shootas) fire heavy solid slugs that simply impact with the target, unlike most ammunition types for the Imperial Bolter, which explode.

Eipä sanota tuolla kyllä mitään siitä, että örkkien ammukset räjähtäisivät, päinvastoin.

Itse tarinasta taas, hilpeää luettavaa ollut jatkokin. Ei mitään ihmeellisempää kommenttia, muuta kuin että hyvää työtä. :)

['Neljäviitonen]

Oho! Sen siitä saa, kun ei lue linkittämäänsä tekstiä. :/
Mutta väitän silti jostain kuulleeni, että örkit käyttäisivät räjähtäviä ammuksia.

...tai sitten muistan taas väärin

Edit. Muutamia mahdollisia lähteitä tutkittuani tulin tulokseen, että puhuin ihan höpöjä. :/

[Shadow Angel]

Kerpele, teit hyvän pätkän, mutta taas nami loppui liian nopeasti. Tuudittauduin jo siihen turvalliseen tunteeseen, että tekstiä riittää, mutta sitten se loppuikin. Ja jäi vielä kunnon cliffhangeriin.
Teksti oli taas hauskaa ja mukavaa lukea. Poisti hyvin kofeiinin puutoksesta johtuvan masennuksen. Lisää kiitos, ja äkkiä!



(Älä ota minua vakavasti.)

[Drakojan]

Älä naurata näin paljoa, kurkkuun sattuu kun olen kipeänä. :D

Ja ilmeisestikkin poistettu tuo topicci, mutta taka-ajatus oli tämä:
"One tought and your armor cools down, or if it's too cold, it heats up"
Vastaus:
"One tought and your armor wanks you"

[Vilkku92]

Luku 3

Raknar kumartui maahan painuneen jalanjäljen ääreen. Sen oli jättänyt raskas panssarisaapas vähän yli kymmenen minuuttia sitten. "Saavutamme sitä", hän sanoi hiljaa ja viittasi muita seuraamaan. Muut nyökkäsivät, paitsi yksi. Raknar katsoi kuinka iso ja vahva örkki juoksi häntä kohti uhkaavan näköisenä, pysähtyi aivan hänen eteensä ja karjui "KYLLÄ HERRA KOMMANDOPOMO!". Yhtään säikähtämättä Raknar kääntyi erään alaisensa puoleen ja kysyi tältä: "Minkä takia sää oikein suostuttelit mut ottaan ton hullupojan mukkaan erikoisoperaatioon?". "Se tuo hyvvee onnee!" kommando vastasi. Raknar katsoi edessään seisovaa örkkiä ja mietti alaisensa sanoja. Kirkkaat naistenvaatteet eivät välttämättä olleet paras valinta avaruusjääkärin takaa-ajoon, kuten ei myöskään aseena toimiva kaulin tai panssarin virkaa toimittavat leipälaukut. Oliko hyvä onni riittävä syy pitää arvaamatonta sekopäätä mukana? No, eiköhän Kuklukz tiiä nää asiat", hän tuumi ja lähti liikkeelle.

Läheisellä pihamaalla Pippel kuuli huudon takaapäin. Ne lähestyvät. Olisi pitänyt ottaa se mönkijä, hän ajatteli. "Mikset sitten ottanu?" P.E.R.K.E.L.E. kysyi. "Osaatko sinä lukea ajatuksiakin? Tämä alkaa jo käydä hermostuttavaksi. Pitää minullakin olla yksityisyyttä!" Pippel vastasi. "No anteeks nyt sitten. Voesitko muuten kertoo minne meijän pitäis männä? Ollaan viimeset kaks tuntia vuan vaellettu raanioissa", konehenki vastasi, "Äläkä edes ajattele tappavasi minua!".

Vasta silloin Pippel muisti, että hänellä oli tehtävä kesken. Hänen ryhmänsä ja kaksi muuta oli lähetetty kolmen Predatorin ja kapteeni Silaksen kanssa murtamaan örkkien saartorengasta Panttimäen ympärillä. Örkit kuitenkin olivat yllättäneet ja saartaneet heidät, ja puolen tunnin kiivaan taistelun jälkeen jääkäreiden vastarinta oli murrettu. Pippel oli ainoa selviytyjä, mistä ei voinut kiittää kapteenia, tämä kun oli kaapannut Pippelin suojakilvekseen heti taistelun alussa.

"Meidän on mentävä Panttikukkulalle", Pippel sanoi, "Minulla on tehtävä suoritettavana". "Elähän ny hulluja puhu, ei myö yksinään voida semmoselle örkkilaumalle mittään!" P.E.R.K.E.L.E. vastasi. "Emme ehkä yksin, mutta saatamme löytää omia joukkoja matkan varrelta. Kyllähän nyt aina muutama yksikkö selviää hengissä hyvin koordinoidusta massiivisten örkkilaumojen harjoittamasta salamasodasta".

Sanailu loppui nopeasti konekiväärin luotien sujahtaessa ohi. Pippel hyppäsi kiven taakse suojaan örkkien lennättäessä uuden sarjan häntä kohti. Hän vilkaisi nopeasti millainen joukko hänellä oli vastassa. Hänellä oli vastassaan ainakin viisitoista kommandoa. Pippel pudotti yhden tarkalla sarjalla päähän tämän kurkistaessa betonilohkareen yli, toisen puolestaan hiljensivät rintaan osuneet pultterinluodit. Teknopappien muokkaamat automaattiaistit auttoivat huomattavasti, ne nimittäin korostivat örkkien heikkoja kohtia ja jopa laskivat ennakon liikkuvaan maaliin. All hail Adeptus Mechanicus! Teknopapit rulettaa, kuten jääkäri mielessään vaatimattomasti heitä kiitti.

Yhtäkkiä Pippel kuuli takaansa karjuntaa. Hän kääntyi ja sai kaulimeniskun päähänsä kirkkaisiin naistenvaatteisiin pukeutuneelta leipälaukuin panssaroidulta isolta örkiltä. Iskua seurasi toinen, kolmas ja neljäs, ja ne olivat riittävän voimakkaita tuntuakseen jopa voimakypärän läpi. Pippel ei ehtinyt tehdä mitään hullupojan hakatessa häntä tohjoksi kaulimellaan. P.E.R.K.E.L.E. kuitenkin pelasti tilanteen oikea-aikaisella harhautuksellaan: "Tiesitkö, että kahen kilometrin piässä myyvään sienikaljaa puoleen hintaan ja tapellaan jonossa?". Örkki lähti välittömästi pois.

Kommandot olivat kuitenkin tuon kamppailun aikana ehtineet lähes saarttaa hänet. Hitto! Täytyy häipyä äkkiä. Jääkäri ponkaisi ylös ja lähti pinkomaan kohti takanaan olevan rauniotalon seinässä olevaa oviaukkoa. Örkit nousivat suojistaan ja ryntäsivät Pippelin perään heitellen kranaatteja ja räiskien pistooleillaan silmittömästi Avaruusjääkärin suntaan. Taisipa mukana mennä jokunen näkkileivänpalanenkin. Luodit pörräsivät Pippelin ympärillä tämän juostessa kohti ovea räjähdusten saattelemana. Enää muutama metri...

Raknar oli kuitenkin kiertänyt huomaamatta raunion sisälle odottamaan, että hänen poikansa ajaisivat jääkärin pois piilopaikastaan. Pippelin lähtiessä juoksemaan hänen piiloaan kohti hänen kasvoilleen kohosi julma hymy. Tällä kertaa et pääse pakoon. Jääkärin ollessa vain muutaman metrin päässä Raknar pomppasi esiin voimakynnet valmiina katkaisemaan vastustajansa kahtia. Pippel ei kuitenkaan ollut suunnitellut kuolevansa vielä, joten hän muutti kurssiaan ja juoksi seinän läpi kommandopomon vierestä. Raknar ei ehtinyt tehdä mitään Pippelin juostessa takaseinän läpi pakoon.

"Hitto, se piäsöö pakoon!", eräs kommando huusi kiukuissaan. "Eikä pääse", kuului hänen vierestään. Kommando kääntyi katsomaan Rubgubia, joukon rakettipyssymiestä. Hänen rakettipyssyynsä oli maalattu lukuisia valkoisia renkaita merkiksi tapoista, ja hänen vyöllään roikkui lukuisia voitonmerkkejä, kuten ihmiskallo, tankinkomentajan lakki ja voimapanssarin kypärä sekä kondomipaketti. Kommandon kasvoille nousi hymy: avaruusjääkäri ei pääsisi kauas.

Rubgub kiipesi rauniotalon yläkertaan. Hän näki Pippelin juoksevan talon takana olevalla aukiolla. Rauhallisesti örkki nosti rakettipyssynsä olalleen ja katsoi pakenevaa jääkäriä kiikaritähtäimen läpi. "Etäisyys monta metriä, suunta eteenpäin, tuuliolosuhteet olemattomat", hän mutisi itsekseen ennen kuin laukaisi. Raketti lensi jääkäriä päin ja räjähti. Rubgub näki vihollisen makaavan maassa. Hän laski aseensa maahan ja sytytti piippunsa.

Kommandojen lähdettyä Pippel nuosi varovasti ylös. "Kuinkas sanotaan?" P.E.R.K.E.L.E. kysyi Pippeliltä. Pippel huokaisi ja sanoi: "Kiitos että asensitte panssariini ohjustorjuntajärjestelmän, kuolleet teknopapit. En olisi selvinnyt ilman sitä". "Hyvä! No niin minnekkäs sitten männään?". "Kartan mukaan lähistöllä on jokin bunkkeri. Käymme katsomassa, onko siellä mitään hyödyllistä". "Asija selevä. Käyväänkö muuten kahtomassa myös tuo lähheenen lehtikijoski?". "Totta kai, ties vaikka uusi Pultteri & panokset olisi ilmestynyt!".

Samaan aikaan kirkkaisiin naistenvaatteisiin pukeutunut leipälaukuin panssaroitu kaulimella aseistettu hullupoika tappeli jonossa ja joi puoleen hintaan ostamaansa sienikaljaa.

Komenttia saa laittaa. Toivottavasti piditte.

['Neljäviitonen]

Tätä onkin odotettu. Jatka vaan samaa rataa ja niin edelleen.

[Arkki]

Täytyy sanoa että tämä on 2nd hauskin " parodia " nelkytkoosta jota olen kuunaan lukenut. Vähän tuossa uusimmassa ei mennyt kaikki hauskalla lävitse mutta hyvä se on. Omaperäisyydestä ei voi ainakaan moittia.

[T3ro]

Ihan hullun hyvä! Odottelen innolla lisää.

[Vilkku92]

Ja uutta putkeen (pitkän) odotuksen jälkeen.

Luku 4

Pippel katsoi edessään olevaa jykevää panssariovea. Pyöreä ovi oli vanha ja ruosteinen, mutta siinä ei ollut yhtään lomoa, vaikka virastorakennus, jonka kätkössä se oli, oli pommitettu lähes maan tasalle. Oven takana oleva bunkkeri oli merkinnöistä päätellen tarkoitettu hallintovirkailijoiden suojapaikaksi.

Pippeliä hermostutti. Hän oli ajatellut, että örkit olisivat jo vallanneet bunkkerin ja siirtyneet eteenpäin, mutta mikään ei tuntunut viittaavan siihen. Bunkkerissa saattoi vielä olla hallintovirkailijoita, joilla oli paha taipumus heittää kaikki epäsiistit henkilöt ulos. Epäsiisteihin henkilöihin laskettiin kuuluvaksi avaruusjääkärit, joiden panssari oli mutanttien veren tahrima. Kirotut lehtikioskin lonkeromiehet!

"No, syteen tai saveen!" Pippel sanoi ja oli jo marssimassa ovikellon luo kun konehenki pysäytti hänet: "Miksi sinä sanoit sen? En minä kysynä sinulta mittään!". "Itselleni minä sen sanoinkin", Pippel vastasi. "Miksi sinä itelles puhut, puhusit muille!". "No kun minä nyt vain satuin sanomaan sen, sille ei voi enää mitään!". "No voihan siitä aina kiistellä". "Mutta kun kiistelyllä ei saavuteta mitään!". "Voi sillä suaha tappelun aekaseksi". "Kuule, minusta olisi todella mukavaa jatkaa tätä riitelyä, mutta minun pitää päästä tuonne bunkkerin sisälle välittömästi!". "Mikä kiire sinulla muka on, aenahan sitä ehtii yhen väettelyn ajan oottoo...".

Lopulta Pippel pääsi ovikellon luo ja painoi sitä. Vähään aikaan ei tapahtunut mitään. Sitten ovesta alkoi kuulua alkoi kuulua kalketta ja kitinää, kun lukon osat liukuivat syrjään avaten sen. No, kun tuo aukeaa, minua ei voi estää menemästä sisälle. Ei ainakaan ilman 2,5 metristä autokanuunalla aseistettua cadialaista!. Oven avautuessa ensimmäinen Pippelin näkemä hahmo oli kolmemetrinen laskanuunalla aseistettu catachanilainen.

Yllätyksekseen Pippel pääsi sisälle ilman mitään kyselyitä, ne alkoivat vasta oven suojaisammalla puolella. Täytettyään sisemmälle pääsemiseen oikeuttaneet kolme lomaketta hän laski kynän käsistään ja tutkaili bunkkerin sisäänkäyntiä. Sillä oli pituutta viitisenkymmentä metriä ja saman verran leveyttä, ja sen seinät ja katot olivat panssariterästä. Sisemälle bunkkeriin johtavan teräsoven edessä oli pitkä rivi hiekkasäkkejä, joiden takana oli asemissa joukueellinen karskeja kaartilaisia. "Aeka ankee paekka", P.E.R.K.E.L.E. sanoi.

Vähän ajan päästä sisempi ovi avautui ja ulos marssi voimapanssarin ja siihen kiinnitetyn viitan koristelusta päätellen tärkeä henkilö. "Tervetuloa meidän mahtavaan bunkkeriimme, veli Pippel. Olen tämän paikan päällikkö Lordi Kristian", mies tervehti samalla, kun kaartilaiset naureskelivat Pippelin nimelle, "Mitä pidätte planeetastamme?". "Täytyy kyllä myöntää, että aika ei ole käynyt pitkäksi", Pippel vastasi. "Onnenpekka! Viimeiset kolme viikkoa me ollaan vaan istuttu näiden hiekkasäkkien takana. Ne toissapäivänä koputtelemaan tulleet örkitkin lähti, kun sanottiin, että ei osteta mitään", eräs tylsistynyt sotilas sanoi.

Kun sotilas oli raahattu selliin vieraalle puhumisesta, Pippel ohjattiin sisälle. Hän hämmästyi nähdessään, mitä oven toisella puolella oli: käytävä. "En halua kehua, mutta tämä on yksi planeettamme parhaista bunkkereista. Meillä on täällä tilaa sadoille asukkaille, ja olemme täysin omavaraisia, mikä tietysti on aivan selvää näin hienossa bunkkerissa. En tietenkään halua kehua, mutta onhan tämä aivan mahtava! Eikö teistäkin?" Kristian selosti Pippelille heidän kävellessään käytävää pitkin. "Onhan tämä", Pippel vastasi. Meilläpäin on hienommat perunakellaritkin! "Hyvä että tunnistatte laadun! Kaikkien muiden mielestä olen vain suurisuinen itserakas ääliö, mikä ei tietenkään ole totta, mokomat ääliöt vain ovat kateellisia suurenmoisesta älystäni ja hienosta bunkkeristani. En tietenkään halua kehua, mutta minä vain satun olemaan niin hyvä, eihän minua muuten olisi laitettu näin hienon bunkkerin johtoon...".

Pippelin vastusteluista huolimatta Kristian päätti viedä tämän opastetulle kierrokselle. Pelihallin, komentajan työhuoneen, työntekijöiden asuinsijojen ja saunan, joka valitettavasti ei ollut lämmin, P.E.R.K.E.L.E. kyllästyi ja kysyi: "Tiijätkö sinä, missee päen on lähimmät sotajookot?". Kristian silminnähden hämmästyi. "Oliko teillä asiallista asiaakin tänne? Minä luulin, että te vain tulitte katsomaan tätä hienoa bunkkeria, ja tämän mahtavan bunkkerin suurta komentajaa", hän sanoi, "Se muuten lukee käyntikortissani. Katso vaikka!". "Kyllä, meijän tehtävänä on murtoo panttikukkulan suartorengas ja myö tarvitaan apuvoemia. Tiijätkö mistä niitä löytys?" konehenki kysyi. "Tiedän, kuka tietää. Seuraa minua! Ja lopeta tuo savonialaisella murteella puhuminen!" komentaja vastasi ja lähti johtamaan Pippeliä tämän salaperäisen henkilön luokse. "Olisit kysynyt aikaisemmin", Pippel sanoi konehenngelleen. "Puhutko usein itseksesi?" Kristian kysyi. "Vain jos ei ole parempaa juttuseuraa". "Mutta minähän olen mitä parasta juttuseuraa! En tietenkään halua kehua, mutta kyllähän sinun on myönnettävä minun olevan aivan mahtava mies...".

Keskustelu taukosi heidän kiirehtiessään kohti Pippelille tuntematonta määränpäätää. Tai siis, kyllähän mahtavan bunkkerin suuri komentaja Lordi Kristian pölisi taukoamatta, mutta pippel ei vastannut tähän, joten teknisesti keskustelu taukosi. Kristianin kanssa puhumisen sijasta Pippel keskittyi tärkeämpiin asioihin, kuten panssarisaappaiden metallilattiaan osumisesta johtuvan äänen seuraamiseen. Hämmästyttävää, miten hiljaisia askeleet olivat. Kyllä entisaikaan osattiin haarniskoita tehdä!

Lopulta he pysähtyivät erään oven eteen. Muuten se oli samanlainen kuin kaikki muutkin, mutta siihen oli maalattu Oidipuksen kuvernöörin kanslian tunnus, nököhampainen aasi jonka jalkojen juuressa on kasa lantaa. Sen sanottiin kuvastavan sitkeyttä, sisua ja rohkeutta, mutta ei liene vaikea arvata mitä muilla planeetoilla asiasta ajateltiin. Tunnuksen vasempaan yläkulmaan oli liitetty kaksi miekkaa ristissä, mikä viittasi yleisesikuntaan.

Komentaja avasi oven ja astui sisään. Pippel hämmästyi näkemästään. Huone oli täynnä tietokoneita sekä valvonta- ja kommunikointilaitteita, joiden ääressä sotilaat tekivät hommiaan. Huoneen takaseinällä oli kartta kaupungista ja sen ympäristöstä, johon keisarilliset joukot oli merkitty taktisin symbolein. Niitä ei ollut paljon, ja ne olivat hajallaan siellä täällä kaupunkia. Yksi sotilas osoitti karttaa ja huusi: "Haa haa, me ollaan kusessa!".

Kristian etsi katseellaan jotakin huoneesta ja huusi sitten: "Missä kapteeni on?". "Kuka kysyy?" eräs paperipinoa kantava sotilas kysyi. "Minä, tämän hienon bunkkerin suuri komentaja Lordi Kristian!". "Älä äijä kuseta, kreivi sinä vain olet. Käytät titteliä Lordi, koska haluat pönkittää olematonta itsetuntoasi". "Lordi on etunimeni. Olematttoman itsetuntoni pönkittämiseen käytän itseni kehumista". "Ai niin, tämä huono... siis hieno bunkkeri olikin se peniksenjatkeen jatke. No, kapteeni on tuossa ihan vieressäsi". "Hienoa! No niin, Pippel. Näytät saavasi vastauksen odotettua nopeammin... Pippel?".

Pippel oli jo puolimatkassa uloskäynnille. Hän oli saanut tarvitsemansa tiedot takaseinän kartasta ja päättänyt poistua mahdollisimman pian narsistisen kreivin luota. Häntä ei ihmetyttänyt edes se, miksi kaartilla oli niin paljon tavaroita ja miehiä tässä bunkkerissa. Panssarin tarjoama suora yhteys planeetan tietoverkkoon kertoi, että kuvernööri oli päättänyt piilottaa sinne tänne pieniä valvontakeskuksia, jotka pystyisivät pitämään yhteyttä planeetanpuolustusjoukkojen yksiköiden ja päämajan välillä, jos muut yhteydet katkeaisivat. Pippelillä oli reitti ja suunnitelma valmiina, ja pikainen poikkeaminen elintarvike- ja asevarastolle poistivat loputkin ongelmat, vaikka varastopäälliköt tykkäsivätkin kyttyrää. Ainoa asia, joka askarrutti häntä oli Oidipuksen 32. panssarirykmentin lempinimi.

Vai luottaisitko itse tärkeän tehtävän suorittamisessa Kurjien kikkeleiden apuun.

Rankkaa hommaa tämä kirjoittaminen.

[T3ro]

Hyvä tämäkin, mutta huumori alkaa hiipua ensimmäisestä ja toisesta aika paljolti.. Mutta itse tarina on aivan mahtava. Odotan innolla lisää, kuten tätä ennenkin (meinasin kolme kertaa kirjoittaa viestiä että milloin lisää :D).