Olen pitkään yrittänyt käynnistää uutta SM armeijaprojektia, olen nyt näköjään päätymässä chapteriin nimeltä Iron Snakes. Muutama päivä sitten aloitin listan pyörittelemisen toisessa osiossa mutta se ei ole saanut oikein huomiota. En ole myöskään päässyt pelailemaan koska olen reissussa. Pääsenkin rykäisemään projektin alkuun loppuviikosta kun palaan Suomeen.
Olen aina ollut kiinnostunut antiikin kreikan mytologiasta ja fluffipelaajana Iron Snakes oli siis helppo valinta. Päätökseen vaikutti myös hyllyn sisältö, vuosien mittaan kun on tuota perus taktikaalista sattunut kertymään. Tankkeja yms hienouksia onkin sitten vähemmän, kunhan maalausurakka käynnistyy täytynee marssia transportkauppaan.
Pelkkä jalkaväki on haavoittuvainen hitautensa puolesta eikä marinet kuitenkaan pääse korvaamaan menetyksiä massalla. En ole myöskään pahemmin törmännyt aiemmin jalkaväkipainotteiseen mariinilistaan - poikkeuksena drop pod -listat.
Miten siis tehdä SM jalkaväkilistasta toimiva ja ennen kaikkea hauska lista? Vai onko tämä mahdollista.
Onko SM "massassa" potentiaalia? Entä riittävä tuhovoima?
Mielipiteitä kiitos!
SM projekti - Jalkaväkimassa mariineilla?
- humppatoukka
- Viestit: 69
- Liittynyt: Ma 27.08.2007 20:16
- Paikkakunta: Tampere
SM projekti - Jalkaväkimassa mariineilla?
kadzooks! hali.
Auttakaa toveria listassa!
Auttakaa toveria listassa!
- Z7-852
- Taisteluraporttikilpailun voittaja
- Viestit: 3568
- Liittynyt: Su 26.09.2004 18:49
- Paikkakunta: Jyväskylä/Pyhtää
Ainut mitä SM menettää jalkaväkiarmeijassa on liikkuvuus. Lascannon kantaa tarpeeksi että se ei pahemmin tulivoimaa pudota, mutta nuo plasmasi eivät pääse ampumaan kovinkaan paljoa ilman rhinoa tai razorbackiä. Tämän takia ottaisin ne pois ja istuisin vain kiven kolossa kunnes vihollinen tulee bolterin kantamalle. Kestävyyttä kuitenkin on kohtalaisen paljon ihan paljaalla SM panssarilla.
-
vompovompatti
- Viestit: 2302
- Liittynyt: To 22.09.2005 17:54
Re: SM projekti - Jalkaväkimassa mariineilla?
Henkilökohtaisesti olen aina pelannut jalkaväkimariineilla, koska en ole innostunut mariinien ajoneuvoista. Toki muutama löytyy hyllystä, mutta ne myös usein pysyvät siellä.
Tankiton mariini lista toimii ihan hyvin. Itse olen aina pelannut ampuvaa listaa, joka luottaa taktisiin ja devastatoreihin. Avustamaan näitä joukkoja voi napata ryhmän assault mariineja tai vaikka terminaattoreja, kunhan joku ryhmä kestää hetken lähiksessä.
Devat olen usein aseistanut missile launchereilla niiden monipuolisuuden takia. Olen myös kokeillut plamsa cannoneja ja todennut ne erittäin tehokkaiksi devoilla, mutta hinta hieman hirvittää.
Uusin mariinikirja toi liikkuvuutta lisää librarianin muodossa, jonka uusi gate of infinity on erinomainen lisä muuten hieman kankeaan jalkaväkilistaan.
Siinä muutama ehdotus/neuvo.

I am the king of Rome, and above grammar.
-Sigismund, Emperor of the Holy Roman Empire
-Sigismund, Emperor of the Holy Roman Empire
- Z7-852
- Taisteluraporttikilpailun voittaja
- Viestit: 3568
- Liittynyt: Su 26.09.2004 18:49
- Paikkakunta: Jyväskylä/Pyhtää
Monet jalkaväki IG:lla (kuten itse) pelaavat tietävät että tälläinen lista voi toimia, mutta marinet eivät saa rng24+ aseita niin paljoa kun Tau tai IG, jolloin jos vihollinen ei tule lähelle niin tulee ongelmia kun ei päästä ampumaan kovinkaan paljoa. Toisaalta itse kestetään hyvän T, LD ja saven ansiosta paljon paremmin. Taktiikat voi sitten kopioida stand-and-shoot IG:lta, pois lukien sen että takarivissä istuvat assault reput voivat hypätä ampuvien eteen kun tulee kovapaikka (tätä IG:lla ei oikein mikään rough ridereita lukuunottamatta pysty tekemään).