Taistelu Vermantiuksesta osa 2 punainen aamunkoi

[Andromedus]

Taistelu raivosi loppumatta kun Salamanterit ja Palkkasoturit etenivät kohti aavikkosotureiden hallitsemaa saarta johon oli enää vain sata metriä matkaa. Kun lopulta näytti että örkit murskaisivat heidät alkoi tulitus saarelta. Örkkejä kaatui maahan tusinoittain laserkivääreiden ja kranaatinheittimien raskaasta tulesta jota saarelta alkoi tulla. Se avasi tarpeeksi tietä että Imperialistiset joukot pääsivät etenemään sillalle joka vei saareen. Mutta örkit eivät seuranneet heitä enää sinne vaan alkoivat tulittaa perääntyviä sotureja. Kymmenien sotureiden palvelu keisarille päättyi noihin luoteihin jotka olivat erittäin epätarkkoja mutta niiden määrä oli suuri.
Andromedus ampui muutamia tarkkoja laukauksia örkkeihin jotka tulittivat heitä. –Jatkakaa eteenpäin ja antakaa suojaavaa tulta! huusi Jaostonmestari Tu´shan ja ampui myrsky boltterillaan erittäin tarkkoja laukauksia örkkejen päähän mikä lopetti niiden taistelutahdon luodin tunkeuduttua niiden paksun nahkan läpi heidän pieniin aivoihinsa jotka räjähtivät paksujen panosten voimasta.
Andromedus ja Tu´shan taistelivat vierekkäin antaen voimaa perääntyville joukoille.
Lopulta raskaan tulituksen aikana aavikkosoturit avasivat teräksiset porttinsa ja kaikki pääsivät sisälle. Ovi lukittiin äkkiä ja örkit jatkoivat taas vähän ajan päästä linnakkeen tulitusta.

Linnakkeen sisällä oli yli sata haavoittunutta ja vielä enemmän ruumiita. Se oli ollut heidän tukikohtansa ja nyt se oli muuttunut ainoaksi keisarillisten joukkojen puolustusasemaksi. Sen muurit olivat hajonneet raskaasta tykityksestä ja metallin palasia lojui siellä täällä. Jotkut keräsivät näitä paloja ja naulasivat niitä kiinni hajonneisiin kohtiin. Aavikkosotureja siellä oli vain muutama sata ja melkein kaikki olivat muurilla josta he ampuivat vähän väliä. Keskellä tukikohtaa oli parakki ja muita rakennuksia, siellä oli myös ammuskasa ja kranaatin heittimiä jotka yrittivät osua örkkejen tykki asemiin.
Heitä vastaan käveli kaksi upseeria, toinen oli selvästi kapteeni ja toinen oli komissaari. Komissaarilla oli vyöllään kulunut liekinheitin, kranaatteja ja voimamiekka. Hän piti käsissään melta-asetta ja hänen vaatteensa olivat veressä ja repaleiset. Kapteenilla oli voima-kirves ja miekka vyöllä ja kaksi laserpistoolia käsissään.
– Minä olen Kapteeni Grand, tämän pienen kapisen joukon johtaja, ja tuo on Komissaari Corman. Me olemme olleet täällä jo viikon. Luulimme ettei lisäjoukkoja koskaan tulisi. Mutta teitä on kyllä aika vähän enää jäljellä ja kaverinne pakenivat tuohon yhteen Arbites Precitent linnakkeeseen.
- Olen Andromedus, palkkasoturi, ja tämä on legendaarinen Jaostomestari Tu´shan ja komentaja Terellius Salamantereiden jaostosta ja tämä on luotetuin soturini Jasonius, sanoi Ylin Palkkamestari, olemme tulleet auttamaan teitä mutta me saatamme hyvinkin kohdata hyvinkin oman turmiomme. Mutta menen mieluummin keisarin luo taistelun yhteydessä kun sairauden kalvamana.
-On kunnia tavata teidät kaikki. Me olemme saamassa lisäjoukkoja Tallarnien kahdeksannentoista ja neljänkymmenenkuuden rykmenteiltä. He lupasivat tulla huomenna mutta emme ole saaneet vielä vastausta heiltä, voi olla että he eivät välitä meidän kohtaloistamme tai tästä planeetasta. Sanoi komissaari Corman kylmin kasvoin.
-Vielä on toivoa, koskaan ei saa hylätä toivoa. Keisari suojelee, sanoi Jaostomestari hiljaa.
-Vulkanille kunniaa, sanoi kometaja Terellius Salamantereiden jaostosta.
-Levätkää jos pystytte ja syökää, onhan nyt jo ilta.
Joukot lepäsivät ja söivät muonaa joka koostui kuivista leivistä ja suolalihasta. Andromeduksen joukot olivat huvenneet puoleen ja Salamanterit olivat menettäneet yli kaksi kolmannesta mieslukumäärästään. Andromedus kuitenkin sai nyt levätä, ja nojaten parakin metalliseen seinään hän nukahti vaikka palanut haisi hänen ympärillään ja örkkien karut aseet takoivat linnakkeen teräs seiniä.

Andromedus heräsi ja huomasi että oli jo aamu. Hän ei ollut koskaan nukkunut niin paljoa. Mutta koskaan hän ei ollut niin väsynyt. Hän haukotteli ja kuunteli sitä samaa ääntä mikä oli kuulunut kun hän oli nukahtanut. Varjo lankesi hänen päälleen ja Andromedus katsoi ylös.
-Huomenta Andromedus, sanoi Komissaari Corman, en ole koskaan nähnyt että joku nukkuisi tuollaisten äänien aikana. Meidän ruokavarastomme ovat tyhjentymässä ja ammuksemme melkein lopussa.
Andromedus avasi suutaan mutta sillä hetkellä juoksi eräs hätääntyneen näköinen sotilas heidän luokseen.
-Kersantti Spillane, mitä asiaa?
-Örkit kerääntyvät yhteen ja valmistautuvat ryntäämään sillalle.
Komissaari kiipesi muurin harjalle ja näki että valtava joukko örkkejä oli kerääntynyt toiselle puolelle siltaa. Se muistutti suurta vihreää massaa joka liikkui ja valmisteli hyökkäystään.
-Primaarkkojen nimeen…Sanoi Andromedus ihmeissään.
-Tulkaa puolustamaan siltaa jokainen keisarin ja hänen valtakuntansa nimessä, sanoi Corman ja painotti asiaa nostamalla melta-aseensa ja miekkansa koholle.
Joukot kerääntyivät varsin nopeasti puolustamaan linnakkeen toista sivua ja muurit täyttyivät aavikkosotureilla.
-Tu´shan ja Andromedus, sanoi kapteeni Grand komentavalla äänellä, pysykää alhaalla ja ampukaa niistä aukoista mitä muurissa on. Jotkut ovat reikiä johon on ammuttu ja jotkut ovat ihan ampuma-aukkoja.
Vastaamatta Keisarin parhaimmisto ja kokeneet palkkasoturit työnsivät raskaittenlyövät aseensa esiin ampuma-aukoista joita oli hyvin vähän.

Yli Päällikkö Snadgrod valmisteli poikiaan hyökkäykseen.
- Zrakhun, Snadrgod kysyi kokeneelta johtajalta, valmista poikasi hyökkäykseen.
- Ilomielin, vastasi tummanvihreä vasempaa silmää vailla oleva örkki.
-Waaaaagh örkit! Waaaaaaagh! huusivat johtajat ja ryntäsivät kohti saarta.

-Tulta, tulta, tulta! huusi Kapteeni Grand ja ampui laserpistooleillaan vihreään joukkoon.
Aavikkosotureiden aseet lauloivat ja niitä säestivät Avaruus-sotureiden ja palkkasotureiden raskaat aseet jotka läpäisivät örkkejen nahkan kuin kuuma veitsi voin läpi. Mutta örkkejen tykistö alkoi ampumaan muureja ja muurin harjalta tippui ainankin viisikymmentä sotilasta. Moraali vapisi ja jotkut aikoivat karata muurilta.
-Älkää yrittäkö paeta! huusi julma komissaari ja liekitti kolme karkuria.
Muut rohkaistuivat eivätkä yrittäneet paeta.
Jasonius katsoi kun örkit alkoivat ampumaan ja hakkaamaan jykevää teräs porttia ja miten niiden yksinkertaiset aseet tekivät siihen isoja lommoja.
-Älä luovu toivosta Jasonius, sanoi kokenut soturi, sillä huominen voi koittaa vielä.
Jasonius katsoi vielä porttia ja näki kun siihen tuli nyrkin kokoinen reikä. Hän katsoi kerran Andromedukseen hänen vieressään, hänen ilmettään ei voinut päätellä tämän vanhan soturipappi kypärän alta. Mutta silti Jasonius sai uskoa kokeneen ja karaistuneen soturin sanoista.
-Palkka ja Kunnia! huusi Jasonius ja työnsi boltterinsa piipun reikään ja alkoi ampumaan vihreitä portin takana olevia hahmoja.
Aavikko soturit alkoivat kaatua ja lopulta kaikki jotka olivat enää jäljellä olivat ilman ammuksia.
-Heittäkää kranaattinne! kuului Grandin rautainen käsky.
Kaartilaiset tarrautuivat kranaatteihinsa ja heittivät ne örkkejen niskaan. Örkit kuolivat portin luota melkein kokonaan mutta portti vahingoittui pahasti. Örkit jatkoivat etenemistä eikä vihreä joukko ollut näyttänyt hupenevan yhtään.
-Paetakaa alas! huusi vanha komissaari ja juoksi kovia kokeneita portaita alas muurin harjalta monien muiden kanssa.

Kaikki joukot kokoontuivat kymmenen metriä portin taakse. He kiinnittivät pistimiä kuumiin laserkivääreihinsä ja hiki norui heidän kasvoiltaan kun veri puhkaistusta suonesta. Örkit jyskyttivät porttia ja portti alkoi antaa periksi.
- Kerätkää liekin heittimiä, sanoi Corman, yllätämme heidät kun he tulevat sisään.
Kymmenen kaartilaista löysi liekin heittimen ja he heittivät omat aseensa pois.
-Pitäkää pistin! sanoi Andromedus ja antoi eräälle kiitolliselle Sotamiehelle hänen pudottamansa pistimen.
Oveen tuli lisää reikiä ja vihreät oliot näkyivät jo selvästi aukkojen takana ja aukkoja tuli koko ajan lisää. Mutta sitten hakkaus loppui hetkeksi ja porttia alettiin taas hakata, mutta tällä kertaa muurin murtajalla. Se ei kestäisi pitkään.
Sankarit ottivat aseensa esiin samaan aikaan ja huusivat sotahuutonsa.
-Taisteluun käymme Sanguiniuksen pojat! huusi Andromedus kohottaen hänen voimakynttään jossa oli kuivunutta verta.
-Taistelun tuliin, ja sodan alasimeen! Tu´shan huusi nostaen miekkansa ylös.
Juuri silloin portti repesi ja vihreä karjuva lauma vyöryi kohti heitä kuin äkäinen lauma vihreitä karhuja.

Älkää jättäkö lukematta kolmatta osaa! Kommentteja voi antaa vapaasti

[Fire_Heart]

kirjotappas lisää ja nopeasti sillä toi oli ihan upea kertomus, mutta yksi kysymys alkoi askarruttaa eikös se silta räjähtänyt viimme osassa?

[Andromedus]

Ei vaan katoppa tarkemmin sitä toista tarinaa. Siinä niitten piti päästä toiselle puolelle jokea sillan kautta koska silta saarelle oli toisella puolella jokea - eli se silta räjähti joka vei toiselle puolelle jokea. Tässä tarinassa se oli se silta joka vei siihen saareen.

[tneva82]

Olikos niillä liekinheittimen napanneilla ammukset loppu vai minkä takia ne viskoi aseensa pois

[Andromedus]

Liekkarithan toimii paremmin suurta hordea vastaan.

[tneva82]

Liekkarithan toimii paremmin suurta hordea vastaan.

Mutta liekkareiltakin loppuu ammukset Alkuperäinen vaan talteen jos ammuksia piisaa ja kun liekinheitin tyhjenee niin se hus ja kivääri käteen.

[Andromedus]

Muuten kannattaa lukea kolmos osa. Siinä on hurja päätös.

[Adanedhel]

oon vähän pihal, mut ootko sie kirjoittanu sen kolommanen osan?
Muuten ihan ok kamaa

[Andromedus]

Oon kirjoittanut, löytyy nimellä Demonien riivaama.