Hi-Tec Marine

[WolfMan]

Komppaan edellistä. Huumori todellakin alkaa hieman latistumaan edellisistä. Toisaalta näkisin tämän positiivisenakin asiana. Tarinaan saa näin lisää mielenkiintoa kun huumoria ei ole tarjolla joka suunnalta, kun sitä sitten tulee se maistuu paljon paremmalta. Tarinassasi alkaa olemaan myös aikaisempaa enemmän syvyyttä. Hahmot ovat myös erittäin mielenkiintoisia, ei kyllä olisi itselläni tullut mieleen käyttää jääkäriä jonka nimi on Pippel ja savolaista konehenkeä. Keep up töh kuud wörk ^^_b

[Vilkku92]

Hmm... Siis huumori alkaa latistumaan? Ehkä pitäisi korjata asia. Ehkä...

Luku 5

"Nyt taijettiin piästä turvalliselle kolomen kilometrin ettäisyyvelle", P.E.R.K.E.L.E. sanoi, joten Pippel lopetti juoksunsa. Vaikka hän oli kiitänyt tuulen lailla koko matkan, tarvittaessa seinien läpi romahduttaen muutaman huonokuntoisen rakennuksen, hän ei osoittanut pienintäkään väsymyksen merkkiä. Hän vilkuili ympärilleen etsien merkkejä vihollisista ja istahti sitten betoninkappaleen päälle. "Huh, päässä jyskyttää vieläkin sen taukoamattoman pajatuksen jälkeen.", jääkäri sanoi: "Tai sitten se johtuu siitä, että annoit myrkkypiikin kipulääkkeen sijasta!". "Hei, immeiset ja immeisten kaltaset konehenget on erehtyväesiä. Minä pystyn tekemään vaen parrisattoo asijoo kerraallaan", konehenki puolusteli.

Pippel tutki panssariin tallennettua kartaa. 32. panssarirykmentti näytti olevan vain muutaman kilometrin päässä. "Reitin varrella näyttäisi olevan aivan tarpeeksi piilopaikkoja örkkien välttelemiseksi. Todennäköisesti pääsemme sinne huomaamatta", Pippel sanoi, mutta ei ehtinyt lähteä kun P.E.R.K.E.L.E. ilmaisi epäilyksensä: "Siellä käätiin yks sovan suurimmista taesteluesta. Ootko varma, että siellä on riittävästi suojoo jälellä?". "Tietysti olen! Eihän sotakaan nyt voi kokonaisia kaupunginosia pyyhkäistä maahan", Pippel vastasi, "Sitä paitsi keisari suojelee meitä". "Keisari? Eikös hän oo se puoljmätä ruato, joka istuskelloo Terran kultasella valtaistuimella ja joka ei oo evvääsä liikaattana kymmeneentuhanteen vuoteen...".

Pippelin vakuuteltua konehenkeä kolmensadan metrin matkan ajan siitä, että he pystyisivät pääsemään kohteeseensa huomaamatta hän joutui syömään sanansa. Kaksi kilometriä heidän edessään avautuvaa kaupunkia oli jyrätty maan tasalle. Siellä täällä näkyi muutamia pystyssä olevia seinänkappaleita, muuten koko alue oli alue oli laitettu täysin sileäksi, jos kraatereita, kivenpalasia, mäkiä tai juoksuhautojen jäänteitä ei laskettu. Ruumiita ja tuhoutuneita ajoneuvoja lojui suuria määriä siellä täällä. Katkera muistutus sodan julmuudesta veti molempien mielet matalaksi. Sitten heidän ohitseen kulki hilpeää kansanmusiikkia soittava pelimannijoukko.

Kahden kilometrin päässä rauniot kuitenkin jatkuivat samanlaisena kuin epätavallisen taisteluparin puolella Tappokenttää, joksi vastapystytetty tienviitta aukion nimesi. Kirkkaansiniseen haarniskaan pukeutuneen 2,5 metriä pitkän avaruusjääkärin sekä suurisuisen ja kovaäänisen konehengen olisi mahdollista selvitä kahden kilometrin matkasta avomaan poikki, jos siellä liikkuisi ainoastaan kolme kymmenen koneen hävittäjäosastoa, parisataa örkkiä, kolmisenkymmentä raskasta ajoneuvoa sekä joukko ryösteleviä grotteja. Onhan se lottovoittokin mahdollinen.

"No, eiköhän mennä!" Pippel huudahti ja lähti juoksemaan Tappokentän toiselle puolelle, mutta vahva sähköisku jalkoihin kaatoi hänet hänet. "Jos kuitennii mänisit varovasti", P.E.R.K.E.L.E. sanoi Pippelin noustessa maasta. "Ei ole aikaa mennä varovasti! Meillä on tehtävä suoritettavana", tämä vastasi. "Tehtävä on helepompi suorittoo jos myö pysytään hengissä, ja hengissä pyssyy näen ylleisesti ottaen paremmin, jos vihollinen ei huomaa meitä!". "Mutta jos juoksen tarpeeksi nopeasti, örkit eivät osu meihin". "Elä aliarvioi vihollisen tarkkuutta! Ne ossuu justiisa silloin, kun vähiten oottaa. Sitä paetsi sinun piti olla meistä se varovaesempi".

Lyhyt taktinen palaveri, johon liittyivät sähköiskut, huutaminen ja almuja kerjäämään tulleen pelimannijoukon teurastus, johti kompromissiin; Pippel saisi mennä aukean yli mahdollisimman nopeasti, kunhan pysyisi piilossa örkeiltä. Lisäksi Pippel sai kutsua P.E.R.K.E.L.E:ttä Hengeksi tai Perkeleeksi. Kaukaisen tykistön kumun saattelemana parivaljakko lähti etenemään kohti aukean toista puolta reunustavia rakennuksia.

Suojasta suojaan juosten Pippel eteni ruumiskasojen lomassa avomaan poikki pysähtyen välillä odottamaan liian lähelle tulleiden örkkien loitontumista. Lukuisista läheltä piti-tilanteista huolimatta hän onnistui välttelemään vihollisia koulutuksensa ja kekseliäisyytensä ansiosta. Ja Perkele vielä epäili, että örkkejä ei voisi harhauttaa imitoimalla lehmää!

He olivat ehtineet jo puolimatkaan, ja näytti siltä, että he onnistuisivat kuin onnistuisivatkin yrityksessään. Lähtiessään juoksemaan kohti seuraavana etappina toimivaa kraateria Pippel kuitenkin sai luotikuuron niskaansa, ja hän heittäytyi maahan. Jotenkin hän ei ollut huomannut sadan metrin päässä tasaisella maalla rauhallisesti marssivaa ja äänekkäästi juttelevaa suurta örkkijoukkoa, vaikka näihin oli esteetön näköyhteys. Örkkien tulittaessa Pippel ryömi nopeasti kuopan suojaan. "Ne huomas meijät", Henki sanoi, "Onko sinulla mittään suunnitelmoo tämmösen varalle?". "Totta kai", Pippel vastasi, "Muu!".

Jostain kumman syystä nämä örkit eivät kuitenkaan meneet lankaan, vaan lähtivät rynnimään kohti. Kaikeksi onneksi Pippel oli jo käyttänyt epätoivoisimman yrityksensä, joten yritykset eivät voineet kuin parantua. Hän mietti nopeasti ja huusi: "Älkää tulko lähemmäksi, jos henkenne on teille kallis! Meitä on kokonainen ryhmä taistelujen kovettamia veteraaneja, joita vastaan te vihreät pedot ette selviä hetkeäkään! Poistukaa, tai saatte tuntea Keisarin pyhän vihan voiman!". Örkkien pomo kuitenkin kuitenkin vain naurahti ja huusi pojilleen: "Kuulitteko! Suahaan halakoo immeiskunnan parhaimmiston parhaimmiston kalloja! WAAAGH!". Pippel alkoi jo valmistautua taistelemaan kuolemaansa asti, kun P.E.R.K.E.L.E:n ääni kuuli kaiuttimista: "Meillä on kiviä, joihin pakattu tujakoeta räjähysaeneita! Myö heitellään teitä niillä, jos työ tuutta yhtään lähemmäks!". Mutta sekään ei auttanut. Pippel nosti pultterinsa ja tähtäsi lähestyvän lauman johtaja päähän. Mutta vetäistessään liipasimesta ase ei lauennut. Jumissa!. Asetta ei ehtisi enää kuntoon saada.

"Mikäs nyt neuvoksi?" Henki kysyi Pippeliltä vihollisen ollessa vain kymmenen metrin päässä. Pippelin vastaus oli napata maasta kivi ja singota se kohti etenevää joukkoa huutaen: "Syö kiveä!". Kiven osuessa maaliinsa valtava räjähdys lennätti örkkejä ja näiden osia ympäriinsä. "Mitä helevettiä sinä oekein teit?" Perkele kysyi kumppaniltaan. "En tiedä", Pippel vastasi hämmästyneenä, "Mutta meidän kannattaisi lähteä täältä äkkiä. Kohta jok'ikinen Oidipuksen vihernahka on meidän perässämme!". "Ei ne kaekki nyt sentään meijän perrään tuu, on niillä tärkeempöökin tekemistä". "Nyt ei ole turhanpäiväisen riitelyn aika! Meidän täytyy häipyä täältä heti!". "Hyvä on, mutta sitten hoijetaan riita loppuun kuin konehenget konsanaan...".

Samalla kun he juoksivat kohti aukion toista laitaa, erään Basiliskin ampuja korjasi tähtäyttään. Heidän viime laukauksensa oli nimittäin jäänyt lyhyeksi...

[Nazgúl]

Nyt oli hyvää tekstiä!

Huumori nousee jälleen, mutta pätkä oli lyhyt... Viimeisen lauseen (kappaleen) kohdalla repesin.

[T3ro]

"Nyt ei ole turhanpäiväisen riitelyn aika! Meidän täytyy häipyä täältä heti!". "Hyvä on, mutta sitten hoijetaan riita loppuun kuin konehenget konsanaan...".

Ei reps :DDD

Eka tarina jota lukiessani olen meinannut tukehtua äkillisten naurukohtausten takia jotka ovat aiheuttaneet kaikki vähänkään järjettettömät vitsit :DD

Ehottomasti oot sotun paras kirjoittelia! Sain inspiksen alkaa kirjottaa omaa tarinaa, varokaa vaan :DD Kohta se ilmestyy (kirjotin jo 6 riviä).

[WolfMan]

Tellus, paras kirjoittaja edelleenkin on Huussi, käyhän vaikka lukemassa. Hän vain kirjoittaa läpeensä sairaita novelleja. Vilkku92 sen sijaan hallitsee huumoripitoisen tekstin tuottamisen parhaiten tällä foorumilla.

Vilkku92, älä ota ylempää haukkuna, se ei ole tarkoitukseni.

Kylläkyllä, kuten aiemmin hieman moitittiinkin latistuneesta huumorista, on asia korjattu hienosti. Viimeisin pätkä kyllä nostatti ilmoille muutaman kunnon huutonaurun. Kokonaisuudessaan selvä parannus sisällön ja huumorin osalta edellisiin osiin.

[T3ro]

Ei, kyllä se on Vilkku92. Liian syvällistä noi huussin kirjoittelut. En tykkää.

[ThaElf]

Täytynnee immehtellä että on sattunna tulla vastaan toinnenka joka kirjoittaa näittä erillainna kuin muut. Tietenkin itse en kauheasti tähän sorru, koska en osaa enkä haluaisi alkaa tarkastelemaan kahdesti menikö murre oikein, joten hifistely sikseen.

Tarina meni kuin nyrkki silmään, harmi että silmät on kuopitettu ja luulla suojattu, joten lapsen kättä tarvittaisiin että se silmään asti menisi. Joten onnittelen, teksti upposi parin vuoden takaiseen turinoitsijaan syvälle ensimmäisenä luettuna tekstinä tällä foorumilla. Turhia ei ole porukan kommentit että tämä on hyvä sillä taso on oikein sopiva. Sanastoa on ehkä toisinaan mietittävä olisiko tähän toista synonyymiä, mutta kyllä sanoisin että suurimmilta osin on vältetty pahalta fingelskalta. Teksti tosin vaatii edellä olevan lauseen antamaa vinkkiä: synonyymejä. Tosin mitkä sopisivat juuri sinun tyylillesi, en osaa sanoa, mutta eiköhän asia ole jo päässäsi virkoamassa ja miten on tässä tullut katseltua tekstejä edeistysaskelia on otettu vakaasti.

Onnea siis kaltaiseltasi (toisen maailman) tarinoitsijalta, vaikka tyylimme on eri, niin tarkoitus on sama; lukijan nälän tyydyttäminen.

Tsups ja jatkoja!

[happalne]

Aika sairaan hyvää tekstii sulta tulee ja kiitettävän paljon vielä!
En ala kirjoitusvirheitä, sanajärjestystä tai muita kielioppijuttuja tässä käsittelemään (en varmaan osaisikaan...) niinkuin jo tavallaan viestini alussa sanoin upeaa, mahtavaa ja aivan ratkiriemukasta tekstiä.


jatkoa vois tulla...

[Manualintelligence]

Siinä on erilaisia murteita sekaisin?

[Waine999]

TÄTÄ LOPPUUN ASTI, JUM'LAUTA!!!!!!!!!!!!!

[Vilkku92]

Kyllä tässä alkaa tuntea itsensä imarrelluksi. Vasta toinen tarinani sotussa ja näin hyvin on otettu vastaan.

Synonyymejä on yritetty löytää ja käyttää enemmän, toivottavasti riittävän hyvin...

Luku 6

Jääkäri katseli lähestyvää grottilaumaa. Parikymmentä pientä oliota etenivät nopeasti, mutta varovasti kohti hänen asemiaan. Vihollisten kasvoilta paistoi huoli ja pelko, mutta joukkoa ohjaavan paimenen piiska ja nappauskeppi pitivät huolta siitä, että kukaan ei paennut linjasta. He eivät ole tainneet huomata minua vielä. Jääkäri suuntasi pultterinsa vihollista kohti ja sääti sen kertatulelle. Vihollisten heikot kohdat korostuivat hänen ottaessa paimenen pään tähtäimeensä. Vielä vähän lähemmäksi... "Ammu jo, ennen kuin ne kävelöö ohi!" P.E.R.K.E.L.E. huusi yhtäkkiä hänen korvaansa. Groteilla on muuten tarkka kuulo.

Pippel kirosi niin hiljaa kuin satakiloinen testosteronilla kyllästetty hermostunut supersoltilas pystyy ja laukaisi aseensa. Paimen kaatui maahan ammuksen räjäytettyä hänen päänsä. Sillä hetkellä kaikki grotit ryntäsivät poispäin Pippelistä huutaen riemuissaan ja heti perään kinatessaan, kuka saa juoda sen jääkaappiin jätetyn sienikaljan. Vain yksi jäi hölmistyneenä paikoilleen. "No niin, Henki. Nyt näet miten sahamiekka mouruaa!" Pippel huusi vetäistessään moottoroidun säilänsä selästään.

Kun hän kymmenen minuutin päästä tuli tajuihinsa, vihernahka oli jo karannut. "No, olko hyvä tappelu?" Perkele kysyi, "En muuten olis uskona että pikkunen örkinpuolikas pieksäis sinut". "Se oli harjoitellut taistelulajeja. Ja se löi vyön alle. Kumikanalla!" Pippel vastasi.

Riitelyyn ei kuitenkaan ollut sen enemmälti aikaa, sillä örkkien äänet kuuluivat jo melkoisen läheltä. Molemmat lähtivät juoksemaan poispäin äänistä, tai niin Henki ainakin jälkeenpäin väitti, vaikka Pippel tekikin ymmärrettävistä syistä suurimman työn. He hidastivat tahtia ollessaan suunnilleen turvallisen välimatkan päässä. Pippel tutki karttaa. "Miten warpissa me olemme edenneet vain puolet matkasta vaikka aikaa on kulunut jo tunti?" hän ihmetteli tutkittuaan karttaa. "Se johtuupi siitä, että myö ollaan jouvuttu piileskelemään örkeiltä", Konehenki vastasi. "Minä tiedän sen!". "Miks sitten kysyt?". "Älä viitsi aloittaa taas. Minä en jaksa enää kinastella kanssasi pikkuasioista!". "Minkä takia, eikö se muka oo hauskoo...".

Lause keskeytyi luotien kimmahtaessa voimapanssarista. Jääkäri lähti juoksemaan pakoon perässä tulevalta örkkilaumalta. Vaikka eihän se mikään pako ollut, sillä avaruusjääkärit eivät koskaan pakene taistelusta. Se oli pikemminkin taktinen vetäytyminen.

Raunioiden poikki juostessaan Pippel kuuli Perkeleen tutun äänen. Kaikesta päätellen tämä ei ollut unohtanut äskeistä kiistantynkää: "Niin että etkö sinä tykkee väettelystä? Siinähän molemmat osapuolet pystyy tuomaan essiin oman näkökulumansa niin että suahaan parhaat ratkasut aekaseksi...". Juuri kun Pippel oli miettimässä, oliko mahdollista pienentää konehengen äänenvoimakkuutta, muutama polttopoika hyppäsi hänen eteensä liekinheittimet valmiina. Jopa urhea supersotilas miettii tuommoisessa tilanteessa, kannattaisiko nyt kääntyä kannoillaan ja mennä kauemmas, mutta perästä tulevien vihollisten huudot saivat sen toisen vaihtoehdon tuntumaan mukavammalta. Eteenpäin oli päästävä.

Karjuen Pippel ryntäsi sahamiekka koholla eteenpäin vihollisen avatessa tulen. Liekit peittivät jääkärin hetkessä ja tunkeutuivat panssarin sisälle siellä täällä sijaitsevista aukoista polttaen ihoa. Kypärän kaikuluotain mahdollisti liekkien läpi näkemisen, mutta kipu alkoi käydä ylivoimaiseksi jopa hänen keholleen. Juuri kun Pippel luuli loppunsa tulleen hän tunsi lääkintäjärjestelmien käynnistyvän. Erittäin nopeavaikutteinen kipulääke teki tuskasta siedettävän samalla kun hänelle tuntemattomat laitteet hoitivat hänen palovammojaan. Samaan aikaan örkit lopettivat liekittämisen. P.E.R.K.E.L.E. laittoi muistutuksen, että tehtävän jälkeen lotottaisiin.

Kohti ryntäävä karjuva satakiloinen raskaasti panssaroitu aineissa oleva supersotilas on aina vaikuttava näky, ainakin kahden metrin päästä katsottuna. Vielä vaikuttavampi se on, jos kyseinen supersotilas on juuri selvinnyt viiden liekinheittimen tulituksesta ilman näkyviä vaurioita. Kaksi örkkiä ei ehtinyt edes vaihtaa leikkausliekkeihin Pippelin torpatessa heidät kumoon. Hän huomasi sivullaan olevan polttopojan yrittävän huitaista häntä liekinheittimellään, väisti täpärästi ja katkaisi tämän pään miekallaan optimaalista leikkauslinjaa pitkin. Eräs vastustaja survaisi häneen selkäänsä kämmenensyvyisen haavan, mutta se ei ollut riittävä tappamaan avaruusjääkäriä. Pippel kääntyi, veti pistoolinsa ja räjäytti vihernahan pään nopealla laukauksella. Viimeinen pystyssä oleva vihollinen juoksi jo karkuun ja kaksi muuta henkiinjäänyttä vasta yrittivät nousta maasta, joten Pippel päätti jatkaa pakomatkaansa välittömästi. Siis välittömästi sen jälkeen, kun Perkele oli suostutellut hänet laittamaan viritetyn käsikranaatin toisen örkin housuihin.

Kranaatti räjähti juuri kun takaa-ajajat olivat päässeet äskeisen kahakan paikalle. Muutama örkki kuoli ja loput hämmentyivät odottamattomasta käänteestä. Pian he kuitenkin jatkoivat ajojahtia. He tosin olivat jo kadottaneet jääkärin, mutta saattoihan se vielä löytyä. Sitä paitsi humalaiselle pikkupomolle ei kannata väittää vastaan, jos tällä on voimakynnet ja lyhyt pinna.

Vihollisten poistuttua paikalta Pippel kaivautui pois piilostaan romahtaneen seinän alta, jonne vievä aukko oli juuri sopivasti jääkärinmentävä ja pakoreitin kohdalla taistelupaikkaa päin avautuen. Pippel pyysi P.E.R.K.E.L.E:ttä muistuttamaan, että tehtävän jälkeen lotottaisiin.

Kun he olivat varmistaneet, että lähistöllä ei ollut vihollisia, he lähtivät taas liikkeelle. Siellä täällä romun seassa näkyi ruumiita, mutta Pippel ei siitä pahemmin välittänyt. Paitsi jos kaartilaisella oli kello tai lompakko, jotka katosivat nopeasti parempaan paikkaan. Eihän ilman rahaa voi lotota.

Yhtäkkiä Pippelin eteen hyppäsi alaston mies, joka huusi: "Hail and kill, Hellraiser! Haben sie Sahtiwaari?". Ennen kuin mitään muuta ehti tapahtua joukko lainvalvojia ajoi paikalle Chimeralla ja ampui miehen. Ryhmän johtaja sanoi Pippelille: "Kiitos avustanne, kansalainen", ja kiipesi takaisin kuljetusvaunuun tovereidensa kanssa. Vähän matkaa ajettuaan jostakin lentänyt raketti räjäytti ajoneuvon palavaksi romukasaksi. "Okei, tuota ei nää ihan joka päevä!" P.E.R.K.E.L.E. kommentoi tilannetta.

Koska empiirisen tiedon mukaan raketit evät ilmesty tyhjästä, Pippel oli jo ehtinyt ottaa jalat alleen örkkien tullessa näkyviin. Kömpelöiksi ja tyhmiksi raakalaisiksi vihernahat juoksivat jääkärin perässä huomattavan nopeasti ja taktisesti, mikä näkyi heidän ja heidän kohteensa välisen matkan tasaisena lyhenemisenä. Välimatkan ollessa enää muutama metri joukko räjähdyksiä tärisytti maata lennättäen kiveä, pölyä ja suuria vihreitä poikia ympäriinsä. Pippelin nähdessä räjähdysten aiheuttajan hän helpottui suuresti.

Oidipuksen 32. panssarirykmentin Leman Russ-tankkien kylkeen oli kirjoitettu: "Muista lotota tehtävän jälkeen".

[Nazgúl]

Tahtoo lisää!

[happalne]

We Want Moar!

[Sikari-Saku]

Pippelistä huutaen riemuissaan

Selatessani tuo tarttui silmään... :D
Lukiessani sitten huomasin että ei tuo Pippel:issä oleva isokirjain ollutkaan kirjoitusvirhe vaan Henkilön nimi ; )
Hyvää tarinaa, jatkoa odotellessa.
Edit@kirotusvirhe

[Vilkku92]

Jatko taisi vähän viivästyä, on nimittäin ollut kaikkea muutakin työn alla. Toivottavasti laatu on pysynyt riittävän hyvänä, että alueen etusivun maine ei pilaannu enää lisää.

Luku 7

Avaruusjääkäri ja viisi panssarivaunua kulkivat hitaasti pitkin katua. Kaikkien silmät tarkkailivat ympäröivien rakennusten jäänteitä väijytyksen varalta, mutta mitään ei näkynyt. Se oli suorastaan erittäin hyvä asia, sillä 32. panssarirykmentti oli menettänyt suurimman osan joukoistaan kuukauden kestäneissä raskaissa taisteluissa. Viidestäsadasta panssaroidusta ajoneuvosta oli jäljellä enää viisi Leman Russ-taistelupanssarivaunua, jotka olivat jo parhaat päivänsä nähneet. Tankkien aseet olivat kuitenkin täydessä kunnossa ja niihin riitti panoksia, joten mahdollisuudet Panttikukkulan piirityksen murtamiseen olivat olemassa. Pippelin olon teki turvallisemmaksi se, että sotilaat, joiden kanssa hän oli tekemisissä, olivat useissa sodissa karaistuneita veteraaneja, joihin pystyi luottamaan. "Hei, jääkäri, ollaanko jo perillä?".

"Ei, kersantti Scheisse, emme vielä", pippel vastasi. "Milloin sitten?" kersantti Scheisse, useiden taisteluiden karkaisema, monia kunniamerkkejä ansainnut veteraani kysyi. Pippel katsoi kelloaan ja sanoi: "Kolmekymmentä sekunttia nopeammin viimeksi kysymästäsi". "Älä välitä hänen kyselyistään", kenraali Darin, rykmentin johtaja, sanoi: "Hän on huono navigoimaan ja hyvin kärsimätön, mutta osaa kyllä komentaa tankkiaan taistelussa". "Uskon kyllä, mutta miksi hän koko ajan kysyy minulta? Selvitin aikataulun seikkaperäisesti, siirsin kaikkien kellot oikeaan aikaan, varmistin, että kaikki tietävät ja annoin jopa paperilaput joihin se oli merkitty". "Hei, jääkäri! Ollaanko jo perillä?".

Kymmenen minuutin varovaisen etenemisen jälkeen taistelun äänet alkoivat kuulua selvemmin suoraan edestäpäin. Pian rakennusten lomasta alkoi näkyä laserammusten välähtelyä, räjähdyksiä ja örkkien valojuovaluoteja. Pippel kääntyi Darinin puoleen ja sanoi: "Lähestymme vihollista. Kehota miehiäsi olemaan varuillaan ja pitämään mahdollisimman vähän ääntä". "Selvä on, jääkäri", Darin vastasi ja sanoi miehilleen: "Vihollinen on lähellä. Olkaa valppaina ja siirtykää äänettömään etenemiseen". "Onko pakko?" joku kysyi. "Kyllä on. Käsikammet käyttöön!".

Moottoreiden räminän muuttuessa hiljaiseksi kitinäksi P.E.R.K.E.L.E. kysyi Pippeliltä hiljaisella äänellä: "Luuletko, että sonta lopetaa nyt tuon helevetin inttämisen kun sen käskettiin olla hilijoo?". "Ensinnäkin, hän ei ole sonta, vaan kersantti Scheisse. Toiseksi, häntä ei käsketty olemaan hiljaa. Ja kyllä, uskon hänen hiljentyvän", Pippel vastasi rauhallisesti. Hän alkoi jo tottua konehengen kyselyihin. "Hei jääkäri, minä kuulin teidän kahden keskustelun. Minä en ole koko ajan kyselemässä teiltä jotakin", Scheisse huusi loukattuna, "Ollaanko muuten jo perillä?".

Panttimäki oli keskellä suurkaupunkia sijaitseva kukkula. Ennen sotaa se oli ollut erityisesti rikkaiden suosima puistoalue, joten sinne ei oltu rakennettu mitään. Alue levittäytyi puoli kilometriä kukkulan ympärille. Pippelin päästessä tankkien kanssa sen reunalle kaikille kävi selväksi, että he olivat saapuneet vimeisellä mahdollisella hetkellä. Örkkien rynnäkön suunta alkoi nimittäin jo muuttua.

Vihernahkojen laumat kääntyivät pakoon keisarillisen jalkaväen tulittaessa raivoisasti näiden perään. Muutamat jääräpäisesti eteenpäin rynnimistä jatkaneet ryhmät kuolivat lasersateeseen muiden ottaessa raskaiden pultterien vasamia selkiinsä ja takamuksiinsa. Vetäytyvien örkkien alta paljastui suuret kasat verisiä, mätäneviä ruumiita, osoitus Oidipuksen 1. jalkaväkirykmentin sitkeydestä ja taidosta. Toki örkitkin olivat saaneet tappoja; hyökkäyksen alle jääneet juoksuhaudat olivat täynnä asemiinsa kuolleita kaartilaisia. Koska rykmentin komentaja oli antanut käskyn, että vihollisen päästyä liian lähelle piti vetäytyä taaempiin asemiin, heitä kutsuttiin myös nimellä "Ääliöt ja ne joilla kävi paska mäihä".

Kukkulan tarkkailulle ei kuitenkaan ollut enempää aikaa. Vaikka Oidipuksen kaartille ominaiset erinomaiset kenttälinnoitustaidot olivat pelastaneet 1. jalkaväen, apujoukon ja kukkulalle puolessa tunnissa hätäisesti kyhättyjen 36:n lämmitetyin korsuin ja kymmenin betonibunkkerein vahvistettujen juoksuhautalinjojen välissä oli yhä satoja örkkejä. Nämä tosin vetäytyivät sekasorron vallassa, mutta olivat silti suuria vihreitä verenhimoisia berserkkialieneita. Ja kaiken lisäksi juovuksissa!

Mutta jääkärimme ja hänen konehenkiystävänsä matkaa siivittänyt uskomaton tuuri ei kääntynyt, sillä kukkulan piiritystä johtanut sotapomo sattui juoksemaan suoraan tankkien asemia kohti. Pippel ja Darin toki tiesivät, että örkit eivät välttämättä luopuisi taistelusta johtajansa kuoltua, mutta parempaakaan tilaisuutta tuskin tulisi. Sitä paitsi Scheisse oli jo käynnistämässä moottoria.

"Kuules, Pippeli!" konehenki kysyi. "Niin?" Pippel vastasi. "Ennen kuin ryntäämme suinpäen miesylivoemasta vihollista vastaan avomualle omaten vaen pienet mahollisuuvet voettoon halluisin kyssyy yhden asian". "Ja mikähän se asia mahtaisi olla?". "Tiiätkö, mistä Kurjat Kikkelit on suanu lempinimesä?". "Rykmentin ensimmäinen johtaja nimesi kaikki komennossaan olevat panssarivaunut Kikkeleiksi, ja rykmentti ei ensimmäisessä taistelussaan pärjännyt mitenkään erityisen hyvin, koska kukaan ei ollut opettanut heille, miten panssarivaunulla ajetaan. Oliko vielä muuta?".

"Onhan minulla. Paekallisen juorulehen mukkaan jaostos johtajee eppäellään homoks!".

[Nazgúl]

Etusivun maine ei ainakaan alennut tämän myötä. Sitä vain tulee ihmeteltyä, kuinka joku keksii jotain näin hauskaa? Ehkä pitää olla vain lahjakas tai muuten vain omituinen...

[happalne]

No tätä jatkoahan on odotettu kuin nousevaa kuuta!
Samamnlainen huumori jatkuu tässäkin osassa hyvää työtä mutta tarina olisi saanut olla pitempi...

[Vilkku92]

Tässä tuli kahdeksas luku. Pahoittelen aikataulun venymistä, toivottavasti jaksoitte odottaa.

Luku 8

Tykkien ryske peitti alleen yllättyneiden örkkien "Mitä vittua?"-huudot tankkien lähtiessä liikkeelle. Ajajat ohjasivat vaununsa hyökkäysmuodostelmaan ampujien lennättäessä rautaa ja laseria vihollislaumoja päin. Komentajat jakoivat käskyjä miehilleen tulittaessaan vihollisia torneihin kiinnitetyillä konekivääreillään, milloin osoittaen kohteita ampujille, milloin ajonopeuksia kuljettajilleen. Scheisse tosin jätti käskyttämisen vähemmälle keskittyessään solvaamaan vihollisia ja räiskimään näitä myrskypultterilla ja pistooleilla.

"Die, motherfucker!"-huudot kaikuivat korvissa Pippelin rynnätessä tankkien perään. Hänen oli määrä suojata vaunuja liian lähelle päässeiltä örkeiltä, tehtävä jota voisi pitää melko vaikeana yksinäiselle avaruusjääkärille. Tässä tapauksessa P.E.R.K.E.L.E:ttä ei lasketa seuraksi.

Mutta Pippelillä ei ollut aikaa miettiä tätä. Örkit olivat jo toipuneet yllätyksestä ja avasivat tulen tankkeja kohti. Luodit kimpoilivat Leman Russien paksuista panssareista, mutta se ei panssarimiehiä paljoa hetkauttanut. Pippel tosin joutui suojautumaan. Tankit ampuivat takaisin kaikella mitä löytyi, ja kukkulalla olleiden jalkamiesten yhtyessä tulitukseen vihernahkojen mieshukka alkoi kasvaa. Pikkupomot kuitenkin johtivat pojat hyökkäykseen tankkeja kohti, ja pian raketitkin alkoivat lennellä. "Waaagh!"-huudot kaikuivat vihreän lauman syöksyessä eteenpäin.

Jääkäri laskeutui polvilleen ja kohotti pultterinsa. Kolme luotia lensi piipusta ja kaatoi raketinheittimellä aseistetun örkin. Pippel tappoi toisenkin raketinheitinörkin ja eteni sitten vähän matkaa. Tällä välin tankit olivat pysähtyneet saadakseen paremman tähtäyksen. Pippel katsoi sotapomon suuntaan ja näki hämmästyksekseen, että kukaan ei ampunut tätä. Hän siirtyi panssariyksikön radiotaajuudelle ja sanoi: "Teidän pitäisi kohta jo alkaa ampumaan sotapomoa, tai hyökkäys epäonnistuu". Radiosta vastattiin: "Mitä? Pitikö meidän tappaa sotapomo? Minä luulin että kenraali sönkötti taas jotakin ruusupuskien kastelusta...".

"Ampujat, keskittäkää laser- ja taistelukanuunoiden tuli sotapomoon. Pitäkää muilla aseilla toiset vihernahat poissa", Darin huusi käskyjä radioon, ja ampujat lennättivät kuolemaa vihollista kohti. Sotapomon suunnalla alkoi räjähdellä paksujen lasersäteiden lennähdellessä maalinaan örkkijoukon johtaja. Mutta tämä oli kuin noiduttu: yksikään laukaus ei osunut kunnolla, eivätkä räjähdykset edes naarmuttaneet örkin paksua megapanssaria. Samaan aikaan alkoi käydä pelottavan selväksi, että vihreää aaltoa ei pysäytettäisi pelkillä konetuliaseilla. Vaikka Pippel teki parhaansa tankkien suojaamisessa, Scheissen uhmakkuudesta puhumattakaan, tankit olisivat pian örkkien peitossa. Ja nämä olivat vielä saaneet purkinavaimia sotasaaliiksi!

Yhtäkkiä kuitenkin kuului yllättävä "Hiljaisuus!"-huuto. Hämmästyneinä sekä örkit että ihmiset kääntyivät katsomaan sotapomoa, joka näytti käyvän radiokeskustelua jonkun kanssa. "Siis minkä takija sää soitit mulle kesken tappelun? Ai... No eiks se ois voinu oottaa? Miten niin ei? Ai siis sen takia... Mutta kun vielä ois pari tankkii jälellä. Pitäskö mun muka tulla sinne? Miksi! Aha... Vai niin... Joo... No tuo on ihan hyvä syy. Okei mää tuun. Mulla on yks juttu hoiettavana pojat, jatketaan sit siitä mihin jäätiin!".

Taistelu taukosi sotapomon tömistellessä tiehensä jättäen jälkeensä yleisen hämmennyksen. Niin örkit kuin ihmiset jäivät hiljaisina paikoilleen miettimään, että mitäs nyt tehtäisiin. Taistelijat katsoivat toisiaan vaivautuneesti, raapivat päätään ja kaivoivat nenäänsä odottaen, että tilanne laukeaisi, kun yhtäkkiä Scheissen suunnalta kuului "Kuolkaa paskat!", ja pian örkkien päälle iski valtava tulimyrsky.

Vihernahat kaatuivat joukoittain keisarillisten tulituksessa, ja johtajansa lähdettyä tapaamaan jotakuta heidän taistelutahtonsa alkoi murtua. Muutama örkki ryntäsi pakoon, ja pian koko lauma hajosi jokaisen pojan vain yrittäessä selviytyä hengissä. Muutaman minuutin kuluttua örkit olivat jo kadonneet puistoaluetta ympäröivien raunioiden suojiin ja taistelukentällä oli elävien lisäksi pelkkiä kuolleita.

Kukkulan rinteillä sotilaat alkoivat kohota taisteluhaudoistaan tutkimaan taistelukenttää. Panssarimiehet nousivat myös jaloittelemaan ja katselemaan aseidensa jälkeä. "Pippel!" Darin huusi, "Mennään jututtamaan noiden komentajaa", ja lähti kävelemään kohti Panttimäen lakea Scheisse ja muut aliupseerit mukanaan.

Pippel ja muut kahlasivat ruumiskasojen läpi ylöspäin konehengen selittäessä Scheisselle, miksi nyt ei alettaisi kysellä milloin ollaan perillä. Darin kävi kysymässä erään bunkkerin vieressä seisoskelevilta jalkamiehiltä, missä rykmentin komentaja oli. "Se on tuolla kukkulan huipulla", eräs näistä vastasi ja jatkoi sitten: "Kiitos muuten avustanne. Vihulaiset tuskin tulevat takaisin ihan heti". "Eipä kestä, oli ilo olla avuksi!" Darin vastasi, ja oli jo lähtemässä Scheissen huomatessa jalkamiehen sormissa savukkeen. "Tupakka on pahaksi terveydelle. Sinun kannattaisi sammuttaa se heti", Scheisse huomautti. "Enpä tiedä!" sotilas vastasi, "Taistelukentän harvoja iloja!". "Täällä on paljon muutakin tekemistä", Scheisse sanoi jo hieman närkästyneenä, "Sammuta se heti!". Jalkamies naurahti huvittuneena ja tokaisi: "Pakota minut". Scheisse teki työtä käskettyä kaappaamalla miehen niskalenkkiin, painamalla pistoolin tämän naamalle ja karjumalla: "Sammuta se tai pamautan pääsi irti! Olen tupakkalakossa!".

Sotamiehen sammutettua savukkeensa seurue pääsi vihdoin mäen huipulle ja astui sisään komentobunkkeriin, missä rykmentin komentaja seisoi kartan edessä. Huomatessaan saaneensa vieraita hän tervehti näitä sanoen: "Hyvää päivää. Olen kenraali Mathias Guttenberg, Oidipuksen 1. jalkaväkirykmentin komentaja. Kiitos kun mursitte piirityksen!". "Minä kyllä tunnen sinut," Darin vastasi, "Teimme suunnitelman tästä hyökkäyksestä yhdessä, istuimme vierekkäin sen rykmenttiemme välisen joukkotappelun aikana ja valvontakameran mukaan rakastelimme saman tiikerin kanssa humalassa. Mutta ole hyvä nyt kuitenkin". "Meillä ei ole aikaa vaihdella kuulumisia! On lähdettävä, ennen kuin örkit palaavat", Pippel ilmoitti väliin.

"Onhan meidän nyt lähdettävä, mutta ei välttämättä sinne mine luulisi", Guttenberg totesi, "Suunnittelin nimittäin hyökkäystä suoraan örkkien päämajaan". "Mitä helevettijä? Nyt ei kyllä mennä mihinkään muualle ku kottiin, pittää tehä lotto!" P.E.R.K.E.L.E. sanoi vihaisena. "Eikä meillä edes ole tarpeeksi joukkoja voittaaksemme örkit", Pippel sanoi huomattavasti rauhallisemmin. "Kuinka väärässä olettekaan!" Guttenberg sanoi, "Meitä on aivan tarpeeksi tappaaksemme tämän WAAAGH!:in johtaja Gorbatzov, joka on viime ajat pitänyt majaa tuossa ihan lähellä". "Ei käy! Darin, sano sinäkin nyt jotain!" Pippel vastasi tähän lähes päättäväisesti.

"Hyvä veli Pippel", Darin aloitti, "Minä keksin tuon suunnitelman".

[Drakojan]

Ihan parhautta, sekaan mahtui yksi aivan totaalinen hajoaminen mikä on aika hyvin kirjoitetulta tekstiltä. Nämä sinun tarinasi ovat antaneet innoitusta kirjoittaa ihan omaakin huumoritarinaa, ja tästäkin saa juuri sopivaa inspiraatiota.

[Nazgúl]

Viivätykset voi antaa anteeksi kun on näin hauskaa, jos vastaavaa settiä tulisi useammin, ei olisikaan enää niin hauskaa kun siihen ihan leipääntyy. Ja sitten ei olisi enää yhtään kenelläkään hauskaa. Löysitkö pointtini?