
Nopea hahmotelma kartasta.
Itse asiassa ajatus tuli myös itse testattua kun järjestimme menneisyydessä omia figupelitapahtumia Torniossa ja kokemukset tästä olivat oikein mukavat. Nyt juttu tuli uudestaan mieleen ja hetken mietinnän jälkeen tulin siihen lopputulokseen, että tällainen kampanja sopisi masiinaan jopa aivan erityisen hyvin. Ideana kun on, että kampanja on koko ajan käynnissä ja taistelut alkavat aina tilanteen niin asettuessa. Masiinan nopeahkot taistelut sopivat tähän muottiin mainiosti.
Kampanjassamme (ja myös esikuvassa) rajoituksena oli, että liikkumiseen pöydältä toiselle meni aina 15minuuttia aikaa, mikä esti nopean pöytien valtauksen muiden ollessa taistelussa. Pelaajat saivat taistella ryhminä samalla pöydällä, joskin silloin joku rintama luultavasti jäi auki ja vihollinen pääsi koukkaamaan selustaan. Myös kaikenlainen diplomatia oli luonnollisesti sallittua joukkueiden kesken, joka johti liittoutumisiin ja niiden pettämisiin. Oman armeijan ollessa "matkalla" oli aikaa mukavasti syödä tai katsella joukkuetoverin peliä toisaalla.
Siispä nyt haluaisinkin järjestää tämänkaltaisen tapahtuman ja siksipä heitän pallon kaikille teille muille - kiinnostaako? Tämä vaatisi käytännössä toimiakseen reilut kymmenen osallistujaa - ehkä mieluummin lähemmäksi parikymmentä. Kartan pelipöytien määrän voi suhteutaa osallistujen mukaan, mutta ainakin noin viitisentoista pöytää on tarpeen riittävän liikkumavaran mahdollistamiseksi. Pelipöytien järjestäminen tuskin on mikään ongelma - varsinkin jos pelaajat ovat halukkaita jonkun rovon sopivan turnauspaikan vuokraan sijoittamaan.
Aikatauluksi ajattelin äkkiseltään alkusyksyä, sillä kesällä monella lienevät aikataulut buukattu täyteen. Syksyyn mennessä olisi myös aikaa kaikkien halukkaiden osallistua lopullisten sääntöjen viilaamiseen, sillä mahdollisuuksia on loputtomasti. Eri pelipöydille voi tehdä erikoissääntöjä, jokaisen joukkueen "pääkaupunki" voi olla linnoitettu, palkkasoturit voivat olla kampanjan alussa yleisesti tarjolla eniten maksavalle jne. jne.
Eli alustavia kiinnostuksenosoituksia odotetaan tässä topicissa. Laita vaikka viestiin jos olet kiinnostunut, mutta jo nyt tiedät joidenkin viikonloppujen olevan huonoja syys-lokakuussa. Myös kerro pelaisitko mieluummin vain lauantain vai koko viikonlopun (la-su) kestävän kampanjan. Kerro myöskin jos kiinnostusta on osallistua enemmän käytännön suunnitteluun!